Browsing by Subject "tunneteoria"
Now showing items 1-4 of 4
-
(2022)René Descartes (1596–1650) tunnetaan metafyysisestä substanssidualismistaan eli mielen ja ruumiin ontologisesta kahtiajaosta. Vähemmän tunnettua on hänen tunneteoriansa, joka ilmenee Sielun liikutukset (1649) teoksesta sekä laajasta kirjeenvaihdosta vuosilta 1643–1649 Böömin prinsessa Elisabethin (1618–1680) kanssa. Perinteisen substanssidualismia puoltavan tulkinnan mukaan Descartesille 1) ihmisen mieli on luonteeltaan aineeton ja ruumis aineellinen, joille kuuluvat täysin omat ja erilaiset ominaisuudet, 2) mielen ja ruumiin substanssit toimivat itsenäisesti toisistaan riippumatta ja 3) mieli ja siihen liittyvät toiminnot ovat aina tietoisia. Esitän, että Descartesin tunneteoriasta muodostuva ihmiskäsitys ei ole yhteensopiva perinteisen tulkinnan kanssa. Vastoin perinteistä tulkintaa, Descartesille 1) tunteet ovat ominaisuuksia, jotka eivät ole redusoitavissa joko aineettomaan tai aineelliseen olevaan, 2) mieli ja ruumis eivät toimi itsenäisesti tai toisistaan riippumatta, vaan ne muodostavat psykofyysisen kokonaisuuden, 3) kaikki mieleen liittyvät operaatiot eivät ole tietoisia, vaan muistijäljet, jotka eivät ole palautettavissa mieleen, vaikuttavat ihmisen tunteisiin ja käyttäytymiseen. Ehdotan tarkasteluni perusteella, että Descartesin tunneteorian näkökulmasta hänen ihmiskäsityksensä ei ole dualistinen, vaan holistinen, sillä tunteet, jotka kuuluvat olennaisesti Descartesin määrittämän ihmisen olemukseen, edellyttävät mielen, ruumiin sekä situaation. Osoitan työssäni, että Descartesille erityisiä tunneluokkia ovat primitiiviset tunteet, ruumiilliset tunteet, intellektuaaliset tunteet, sosiaaliset tunteet, tiedostamattomien muistijälkien aiheuttamat tunteet sekä moraaliset tunteet, joista useimmat edellyttävät välttämättä sekä mielen, ruumiin että situaation läsnäolon. Descartes ei kuitenkaan missään elämänvaiheessaan hylkää eksplisiittisesti metafyysistä dualismia ja siihen olennaisesti liittyvää reduktion periaatetta, jotka näyttävät olevan ristiriidassa hänen tunneteorian holistisen luonteen kanssa. Työni osoittaa Descartesin ihmiskäsityksen olevan monivivahteisempi kuin perinteinen tulkinta antaa ymmärtää, mutta lopulta myös sen ristiriitaisuuden.
-
(2022)René Descartes (1596–1650) tunnetaan metafyysisestä substanssidualismistaan eli mielen ja ruumiin ontologisesta kahtiajaosta. Vähemmän tunnettua on hänen tunneteoriansa, joka ilmenee Sielun liikutukset (1649) teoksesta sekä laajasta kirjeenvaihdosta vuosilta 1643–1649 Böömin prinsessa Elisabethin (1618–1680) kanssa. Perinteisen substanssidualismia puoltavan tulkinnan mukaan Descartesille 1) ihmisen mieli on luonteeltaan aineeton ja ruumis aineellinen, joille kuuluvat täysin omat ja erilaiset ominaisuudet, 2) mielen ja ruumiin substanssit toimivat itsenäisesti toisistaan riippumatta ja 3) mieli ja siihen liittyvät toiminnot ovat aina tietoisia. Esitän, että Descartesin tunneteoriasta muodostuva ihmiskäsitys ei ole yhteensopiva perinteisen tulkinnan kanssa. Vastoin perinteistä tulkintaa, Descartesille 1) tunteet ovat ominaisuuksia, jotka eivät ole redusoitavissa joko aineettomaan tai aineelliseen olevaan, 2) mieli ja ruumis eivät toimi itsenäisesti tai toisistaan riippumatta, vaan ne muodostavat psykofyysisen kokonaisuuden, 3) kaikki mieleen liittyvät operaatiot eivät ole tietoisia, vaan muistijäljet, jotka eivät ole palautettavissa mieleen, vaikuttavat ihmisen tunteisiin ja käyttäytymiseen. Ehdotan tarkasteluni perusteella, että Descartesin tunneteorian näkökulmasta hänen ihmiskäsityksensä ei ole dualistinen, vaan holistinen, sillä tunteet, jotka kuuluvat olennaisesti Descartesin määrittämän ihmisen olemukseen, edellyttävät mielen, ruumiin sekä situaation. Osoitan työssäni, että Descartesille erityisiä tunneluokkia ovat primitiiviset tunteet, ruumiilliset tunteet, intellektuaaliset tunteet, sosiaaliset tunteet, tiedostamattomien muistijälkien aiheuttamat tunteet sekä moraaliset tunteet, joista useimmat edellyttävät välttämättä sekä mielen, ruumiin että situaation läsnäolon. Descartes ei kuitenkaan missään elämänvaiheessaan hylkää eksplisiittisesti metafyysistä dualismia ja siihen olennaisesti liittyvää reduktion periaatetta, jotka näyttävät olevan ristiriidassa hänen tunneteorian holistisen luonteen kanssa. Työni osoittaa Descartesin ihmiskäsityksen olevan monivivahteisempi kuin perinteinen tulkinta antaa ymmärtää, mutta lopulta myös sen ristiriitaisuuden.
-
(2019)Helsingin yliopisto Kirjallisuuksien laitos Syrjänen-Filppu, Anna:” MINUN PITÄISI OIKEASTAAN KERTOA JOLLEKULLE”. HENKILÖHAHMOISTA JA TUNTEISTA ANU KAIPAISEN ROMAANISSA ON NEIDOLLA PUNAPAULA. Pro gradu-tutkielma 65 s. Kotimainen kirjallisuus Lokakuu 2019 Tutkielmani tarkastelee Anu Kaipaisen romaania On neidolla punapaula, sen henkilöhahmoja, henkilöhahmojen rakentumista ja kerrontaa. Kaipainen liittää useissa teoksissaan yhteen oman aikansa muutokset yhteiskunnassa ja kansanrunojen myyttiset ainekset. Teoksen subtekstinä on Kantelettaren runo ”Turusen neiti” ja suomen-ruotsalainen kansanlaulu ”On neidolla punapaula”, josta teos on saanut nimensä. Romaanissa On neidolla punapaula yhtenä teemana on rakkaus, joka synnyttää monenlaisia tunteita. Tarkastelen tutkielmassani myös miten tunteita kuvataan kohdeteoksessa. Henkilöhahmot kokevat romaanissa erilaisia tunteita, rakkaudesta häpeään ja pettymykseen. Tutkielmani vastaa seuraaviin tutkimuskysymyksiin: minkälaiset ovat romaanin henkilöhahmojen tunteet Annikkia kohtaan? Minkälaiset ovat Annikin ja hänen rakastettunsa väliset tunteet? Minkälainen henkilöhahmo Annikki on? Miten henkilöhahmot rakentuvat? Henkilöhahmot ovat kirjallisuudessa tärkeitä. He rakentuvat pala palalta, joko kehittyäkseen tai pysyäkseen staattisina. Romaanin On neidolla punapaula kertojan rooli on myös olennainen, sillä teoksen kertoja kommentoi lähes koko ajan kertomaansa, vaikka ei ole mukana henkilöhahmona. Tutkielmani perustuu seuraaville käsitteille: henkilöhahmo, kertoja, kerronta ja fokalisaatio. Tutkielmassani nojaan myös tunteiden teoriaan. Lopuksi totean, että tunteet näyttelevät suurta osaa teoksessa. Tunteiden kuvauksessa käytetään paljon luonnosta otettuja metaforia. Luonto on voimakkaasti läsnä kerronnassa kautta koko teoksen. Annikki vertautuu luontoon ja lintuihin. Annikki on ristiriitainen henkilöhahmo, samalla kertaa kova ja pehmeä luonteeltaan. Hän on ihmisten mielissä erilainen kuin muut. Tämä erilaisuus synnyttää ristiriitaisia tunteita muissa henkilöhahmoissa. Kaipaisen teoksille on ominaista päähenkilöhahmon erilaisuus vastaan nk. tavalliset henkilöt. Tästä erilaisuudesta syntyy teoksen ristiriita. Kaipaiselle olennainen myyttinen aines liittyy kerrontaan läpi koko teoksen yhdistyen romaanin lopussa
Now showing items 1-4 of 4