Browsing by Subject "turhuus"

Kuvataiteessa esiintyvät memento mori -aiheet sisältävät ihmisenä olemisen ytimeen liittyviä latauksia, näistä fyysinen häviäminen ei ole vähäpätöisin. Pääkallo on perinteisesti ollut kuvataiteessa ihmisen katoavaisuuden ja sielun kuolemattomuuden symboli. Tutkimuksessa on asetettu vertailuun Guercinon (1591 1666) 1600-luvulta peräisin oleva teos Et in Arcadia ego ja Paul Osipowin (1938 ) 2000-luvun alussa maalaama sarja pääkalloja. Guercinon maalaus presentoi pelkästään aikansa uskonnollisia ja filosofisia viittauksia, Osipow sitä vastoin on maalannut pääkallonsa modernismin hengessä: muodon tutkielmina ja omana ilmaisunaan. Kuolemaa ja ihmisen katoavaisuutta kuvaavasta symbolista on tullut nykytaiteessa paradoksaalisella tavalla taiteilijan oman fyysisen läsnäolon ilmentymä. Tutkimuksessa käsitellään teoksissa eri tavoin presentoituvaa läsnäoloa. Guercinon Et in Arcadia Ego ( suom. myös minä olen täällä ) teoksen kautta visuaalisesti välittyvät kirjalliset viestit ja viittaukset ovat peräisin Raamatusta ja antiikin filosofiasta. Teoksen tarkoitus oli erilaisten katsojaan välittyvien tunnetilojen kautta pysäyttää tämä läsnäolevaan hetkeen pohtimaan elämänsä tarkoitusta. Teos viittaa maalaustekona myös Guercinoon, mutta taiteilija ei ilmaise ensisijaisesti itseään. Osipowin pääkallomaalaukset ovat päinvastoin kaikilla tasoilla taiteilijan sykkivä ruumis . Osipow viittaa vain itseensä, eikä teoksilla ei ole erityistä symbolista viestiä. Tällä tavoin ne omalla tavallaan kertovat ajassa tapahtuneista muutoksista. Guercinon ja Osipowin maalausten vertailu tapahtuu niissä ilmenevien esteettisten piirteiden kautta. Tutkimuksessa tärkeässä osassa on myös Deleuzen teos Logique de la sensation, jossa tarkastellaan Francis Baconin maalauksissa ilmeneviä läsnäolon piirteitä ja erityisesti näkymättömän voiman välittymistä.