Browsing by Subject "tutkimushistoria"

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Suomen murteiden sanakirjan taustaksi kerätyn Suomen murteiden sana-arkiston kartuttamisen historiaa; fennistisen murteenkeruun alkuvaiheita. Lähestyn murresanakirjan pitkää hanketta tutkimus- ja kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Kansankielen sanakirja on fennistiikan merkittävimpiä tutkimushankkeita. Suo-men kielen vanhojen pitäjänmurteiden sanasto on ällistyttävän laaja aineisto, jonka keräämiseen ja julkaisemiseen on kulunut toista vuosisataa, ja sanakirjan toimitustyö jatkuu edelleen. Kansanmurteemme sisältävät paitsi kielitieteellisesti mielenkiintoista aineistoa myöskin runsaasti tietoa agraarisen elinkeinorakenteen aikakaudelta. Dialektologia ja kansatiede kulkevat käsikkäin. Murresanakirja on niin ollen merkittävä kansallinen omaisuus, jonka arvo koko suomalaiselle yhteiskunnalle on eittämättä suuri. Murteiden sanakirjan syntysanat on ajoitettavissa vuoteen 1868, vaikka toki fennistiikassa oli leksikografisia pyrintöjä jo ennen sitä (mm. Lönnrotin Suomalais-ruotsalainen sanakirja). Sanakirjahankkeessa on hahmotettavissa kolme vaihetta, joita kutsun ryhdistäytymisiksi. Nämä tapahtuivat noin vuosina 1896, 1916 ja 1925. Valotan työni aluksi hieman kansallisten tieteiden ja 1800-luvun alun aatehistoriallista taustaa (luku 2), jonka jälkeen tutkin murresanakirjahankkeen alkuvaiheita ja ensimmäisten sanastonkeruiden käynnistymistä (luku 3). Käsittelen kutakin hankkeen organisatorista muutosvaihetta ja hallinnollisten puitteiden kehittymistä luvuissa 4-6. Lopuksi pohdin murresanakirjan ja murteenkeruun historiallista merkitystä fennistiikalle ja yhteiskunnalle (luku 7). Tutkimukseni lähteinä on oppihistoriallista kirjallisuutta sekä murteiden keruusta vastanneiden yhteisöjen asiakirjoja. Erityisen kiinnostaviksi osoittautuivat Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa säilytettävät sanakirjahankkeen hallinnolliset asiakirjat 1916-1925. Tuon esiin varhaisempiakin pöytäkirjamainintoja. Hankkeen alussa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kielitieteellinen Osakunta ja Kotikielen Seura keräsivät ensimmäisiä sanastokokoelmia. Tämän jälkeen ensimmäinen ryhdistäytyminen tapahtui vuodesta 1896 lähtien, jolloin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura otti vastuun hankkeesta, E. N. Setälän tunnettua sanakirjaohjelmaa ja E. A. Ekmanin Suomen kielen keräilysanastoa noudattaen. Keruu oli kuitenkin liian hidasta, joten 1916 perustettiin Suomen kielen sanakirjaosakeyhtiö, jotta toimintaan saataisiin enemmän varoja. Ensimmäinen maailmansota ja sisällissota kuitenkin romahduttivat rahan arvon, ja kolmannen kerran hanke jouduttiin organisoimaan uudelleen vuonna 1925, Sanakirjasäätiön muodossa. Vuonna 1976 Sanakirjasäätiö liittyi Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen. Kansanmurteiden keräämisessä korostuu kaikissa keruun vaiheissa kaksi asiaa. Ensinnäkin sanastuksella oli aina kiire. Vanhat murteet olivat katoamassa, ja ne piti saada nopeasti talteen. Tähän kiinnitettiin huomiota jo varhain, ja vielä 1900-luvun loppupuoliskollakin, kun keruuhanke hiljalleen saatiin loppuunviedyksi. Toiseksi sanakirjahanke on aina joutunut elämään kädestä suuhun, toisin sanoen taloudelliset puitteet ovat sanelleet keruumahdollisuudet. Vakaalle taloudelliselle pohjalle hanke pääsi vasta 1930-luvulla Sanakirjasäätiön aikana, jolloin siihen alettiin saada valtion rahoitusta. Murresanakirjahankkeen läpi kulkee punaisena lankana kansallisromanttinen innostus ja isänmaallis-tieteellinen pyrkimys suomen kirjakielen kehittämiseen, joka vielä 1800-luvun puolivälissä oli meneillään. Kansalliset tieteet lujittivat itsenäistymistä ja suoma-laistumista. Aatehistorian kautta sanakirjahanke asettuu laajempaan yhteyteen.

Tutkielma käsittelee itämerensuomalaisten (ims.) kielten pitkien ja lyhyiden vokaalien välisen kontrastin alkuperää. Aiheesta on esitetty aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa hyvin vaihtelevia näkemyksiä, ja tutkijoiden väliset näkemyserot ovat välittyneet jopa käsityksiin suomalais-ugrilaisen tai uralilaisen kantakielen vokaalijärjestelmästä asti. Tutkielman tavoitteena on muodostaa yleiskuva aiheen tutkimushistoriasta, arvioida esitettyjä teorioita suhteessa toisiinsa, ja täydentää parhaiten perusteltu näkemys kokonaiskuvaksi. Tutkimushistorian arviointimenetelmänä on sen tarkkaileminen, miten hyvin eri esitetyt äännehistorialliset mallit seuraavat perinteisen historiallis-vertailevan menetelmän periaatteita, joista tärkeimpiä ovat oletettavien äänteenmuutosten säännöllisyys ja taloudellisuus. Uuden kokonaiskuvan hahmottelu taas perustuu laajan sana-aineiston tarkasteluun, jonka pääaineistolähteenä toimii suomen kielen toistaiseksi laajin julkaistu etymologinen sanakirja Suomen sanojen alkuperä. Tärkeitä ovat myös mm. lainasanatutkimuksen kokoomajulkaisut, kuten ims. kielten vanhoja germaanisia lainoja kokoava sanakirja Lexikon der älteren germanischen Lehnwörter in den ostseefinnischen Sprachen. Esitettyjä äännelakeja, joita tähän aineistoon sovitetaan, sen sijaan nousee riittävässä määrin esiin jo tutkimushistorian tarkastelussa, ja tutkielmassa esitetään niihin vain pieniä tarkennuksia. Tutkimushistoriallinen katsaus toteaa eri teorioiden aktiivisimman luontivaihteen olevan jo ohi. Alkaen 1940-luvulta omanlaisia vahvoja näkemyksiään ims. pitkien vokaalien alkuperästä ja usein laajemminkin uralilaisten kielten vokaalihistoriasta ovat esittäneet mm. W. Steinitz, E. Itkonen, M. Lehtinen ja J. Janhunen. Alkaen 1980-luvulta tutkimus näyttää olleen kompromissihakuisempaa, ja on pikemmin suuntautunut esitettyjen kilpailevien mallien eri osien sovittamiseen yhteen kokonaiskuvaksi, mitä vaihetta edustavat mm. P. Sammallahti ja A. Aikio. Keskustelu jatkuu edelleen. Tähän mennessä selvimmin ratkenneelta näyttää pitkien puolisuppeiden vokaalien *ee ja *oo alkuperä, joihin tutkielman oma äännehistoriallinen tarkastelu keskittyy. Edelleen avoinna sen sijaan on mm. pitkien suppeiden vokaalien *ii ja *uu alkuperä. Äännehistorian tarkastelussa ims. kielten vanhimpien pitkävokaalisten sanojen (yhteensä n. 35) kattava käsittely johtaa tutkielman laajenemiseen myös etymologisen tutkimuksen suuntaan. Tutkielman sivutuotteena syntyykin kouralliseen uusia tai uudelleen tulkittuja sanarinnastuksia, osa perintö-, osa lainasanoja. Tärkeimpiä uusia äännehistoriallisia tuloksia taas ovat eräiden välivaiheiden tunnistaminen tai puolustaminen itämerensuomalaisten kielten varhaisimman kehityksen aikana: välivaiheet *ää, *aa puolisuppeiden vokaalien *ee ja *oo edeltäjinä sekä velaarinasaalin *ŋ yleinen vokaalistuminen ennen sen katoa.

Tässä tutkielmassa selvitän, millaista uskontotieteen identiteettiin, tehtävään ja metodologiaan liittyvää retoriikkaa esiintyy 2000-luvun alussa julkaistuissa uskontotieteellisissä kirjoissa. Käyttämäni aineisto muodostuu teoksista Attitudes and Interpretations in Comparative Religion (Gothóni 2000), How Religion Works. Towards A New Cognitive Science Of Religion (Pyysiäinen 2001),Styles and Positions. Ethnographic perspectives in comparative religion (toimittaneet Pesonen, Sakaranaho, Sjöblom ja Utriainen 2002) ja How to Do Comparative Religion. Three Ways, Many Goals (toimittanut Gothóni 2005). Hyödynnän aiheen jäsentämisessä Jürgen Habermasin tiedonintressijaottelun mukaista uskontotieteen kolmijakoa ymmärtävään, selittävään ja kriittiseen tutkimukseen. Tutkielman menetelmänä käytän retorista analyysia, joka tarkoittaa erityistä kiinnostusta kirjoittajan käyttämiin kielellisiin vaikuttamisen keinoihin ja tekstin oletettuun yleisöön. Lähtökohtanani on, että tieteellinen teksti ei koskaan ole vain neutraali esitys, vaan aina aktiivista argumentaatiota, joka pyrkii sekä vakuuttamaan lukijansa että luomaan käsitystä tutkimuskohteestaan, tutkijan tieteenalasta ja todellisuudesta ylinpäänsä. Erittelen, miten kirjoittajat määrittelevät uskontotieteen tutkimuskohteen ja tehtävän ja miten he arvottavat eri tutkimussuuntauksia ja menetelmiä. Kiinnitän erityistä huomiota siihen, millaisia vastakkainasetteluita teksteissä esiintyy ja millaisia oletettuja vasta-argumentteja kirjoittajat pyrkivät tekstissään horjuttamaan. Tutkimus osoittaa, että vaikka uskontotieteen yleisesityksissä tutkimussuunnat jaetaan pintapuolisesti kolmen tiedollisen tavoitteen mukaan, argumentaation todelliset jakolinjat harvemmin todellisuudessa jakautuvat tiedonintressien mukaan. Ymmärtävä ja kriittinen tutkimusote ovat niin suhteeltaan uskontoon, tieteeseen kuin tutkijan rooliinkin usein lähellä toisiaan, kun taas selittävä tutkimussuunta eroaa selvästi kahdesta muusta lähes kaikilla ulottuvuuksilla. Selittävän tutkimussuunnan retoriikkaa määrittää visio uuden uskontotieteen paradigman aikakaudesta, jota määrittelee nimenomaan uskonnon selittäminen kognitiotieteen keinoin, kun taas kahdelle muulle suuntaukselle uskontotieteen moninaisuus ja monimenetelmäisyys on arvokasta itsessään.

This thesis concerns the state of the art of the Western language studies of Daoist internal alchemy (neidan). The research history and its approaches are evaluated from the perspective of study of religion, based mainly on research literature in English and French. Neidan studies is a subfield of Daoist studies, which takes Daoism as a multifaceted religious tradition.The study is a discourse-oriented, research-historical and meta-theoretical analysis. As its data it takes the Western language research literature of the field until today and in its entirety: articles, article collections, monographs, dissertations, bibliographies, and translations. The Chinese original sources are not covered, neither are the popular translations. The studies are analyzed through a conceptual framework based on the theoretical part. The phases and approaches of neidan studies are conceived through a four-fold typology of research programs. Internal alchemy and its sources have been approached 1) as a part of the history of scientific thought from the 1930s to 1980s, 2) in the context of Chinese cultural history from the 1920s, 3) as discourse and doctrine from the 1970s, and 4) as religion in the context of multi-disciplinary studies since the 1990s. Instead of a paradigmatic hegemony, the research programs are interpreted as competing for the authority to speak about internal alchemy. However, the central disciplinary conventions have been those of the sinological tradition. Supplementing the four research programs, five conceptions or descriptions of neidan are distinguished. These cover the main positions taken within the research so far. Internal alchemy has been described as a) physiological alchemy, b) symbolical alchemy and a technique of enlightenment, c) as a synthesis of psycho-physiological techniques, d) as a range of esoteric doctrines and techniques, and e) as a field of variations of contemplative practice. These descriptions of the academic discourse reflect the traditional neidan discourse: they are situated on a continuum from body centered to spiritual or mind centered readings. They also vary from exclusive descriptions, which stress clarity, to more open descriptions, which cover widely the variations of the historical forms of neidan. After the general typology of the field, three special themes are observed: sexual alchemy, female alchemy, and early Quanzhen alchemy. This delimits the relatively wide data. These thematic areas cover a substantial amount of the scholars and a representative historical take of the neidantradition. However, in themselves they represent more the marginals of neidan than its mainstream. Focusing on debates and conflicts, a clearer picture is drawn of the approaches, interests, problems of the research and the differences of the research programs. Through the specific themes the state of the research field may be pictured more widely. In addition to locating and identifying the research programs, conceptions of neidan, and the debates, this study answers questions on the coverage of the studies, how the studies have responded to the challenges of the postmodern critiques, and the future prospects of the field. Possible developments would include increase in reflexivity and the level of theoretical discussion, interaction between different disciplines and comparative research both within and without neidanstudies. The relation of neidan studies to the study of religion is discussed through the comparative concept of esotericism.