Browsing by Subject "tutkimusmenetelmät"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2021)Tutkimukset tarkoitus. Ultraäänitutkimus on non-invasiivinen, edullinen ja kivuton tutkimusmenetelmä, jota voidaan käyttää eri sairauksien diagnosoimiseen. Sen etuna verrattuna röntgentutkimuksiin on ettei siinä käytetä potilaalle vahingollista ionisoivaa säteilyä. Vaikka lääketieteen puolella ultraäänitutkimukset ovat arkipäivää, käytetään niitä hammaslääketieteessä hyvin vähän. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää miten ultraäänitutkimuksia voidaan hyödyntää hammaslääkärin kliinisessä työssä ja mitä mahdollisia tulevaisuuden käyttökohteita tällä hetkellä tutkitaan. Materiaalit ja menetelmät. Lähteenä ovat PubMed-tietokannasta hakusanoilla "ultrasound", "ultrasonography" ja "dentistry" etsityt englanninkieliset tutkimukset, jotka on julkaistu vuonna 2005 tai sen jälkeen. Lisäksi lähteenä on käytetty alan oppikirjoja soveltuvilta osin. Tulokset. Ultraäänitutkimusta voidaan käyttää useiden pään ja kaulan alueen sairauksien diagnosoinnin apuna. Tällä hetkellä yleisin hammaslääketieteellinen käyttökohde on sylkirauhassairauksien diagnostiikka. Muita tutkimuskohteita ovat mm. imusolmukkeet, pehmytkudosten tulehdukset, verisuonianomaliat, leukanivelsairaudet ja vierasesineet. Mahdollisia tulevaisuuden käyttökohteita voi löytyä lisää kariologian, parodontologian, purentafysiologian ja suukirurgian erikoisaloilta, mutta näistä vaaditaan vielä lisää tutkimustietoa. Johtopäätökset. Ultraäänitutkimus on hammaslääketieteen alalla verrattain vähän hyödynnetty tutkimusmenetelmä, jota olisi mahdollista käyttää nykyistä monipuolisemmin. Sillä on monia etuja verrattuna röntgentutkimukseen: reaaliaikaisuus, parempi erottelukyky pehmytkudoksissa ja se, että siinä ei käytetä vahingollista ionisoivaa säteilyä. Ultraäänen käytön yleistymisen haasteina hammaslääketieteessä ovat ultraäänilaitteiden vähäisyys hammaslääkärin vastaanotoilla, sekä vähäinen koulutus niiden käyttämiseen.
-
(2022)Tässä tutkielmassa selvitän, millaista uskontotieteen identiteettiin, tehtävään ja metodologiaan liittyvää retoriikkaa esiintyy 2000-luvun alussa julkaistuissa uskontotieteellisissä kirjoissa. Käyttämäni aineisto muodostuu teoksista Attitudes and Interpretations in Comparative Religion (Gothóni 2000), How Religion Works. Towards A New Cognitive Science Of Religion (Pyysiäinen 2001),Styles and Positions. Ethnographic perspectives in comparative religion (toimittaneet Pesonen, Sakaranaho, Sjöblom ja Utriainen 2002) ja How to Do Comparative Religion. Three Ways, Many Goals (toimittanut Gothóni 2005). Hyödynnän aiheen jäsentämisessä Jürgen Habermasin tiedonintressijaottelun mukaista uskontotieteen kolmijakoa ymmärtävään, selittävään ja kriittiseen tutkimukseen. Tutkielman menetelmänä käytän retorista analyysia, joka tarkoittaa erityistä kiinnostusta kirjoittajan käyttämiin kielellisiin vaikuttamisen keinoihin ja tekstin oletettuun yleisöön. Lähtökohtanani on, että tieteellinen teksti ei koskaan ole vain neutraali esitys, vaan aina aktiivista argumentaatiota, joka pyrkii sekä vakuuttamaan lukijansa että luomaan käsitystä tutkimuskohteestaan, tutkijan tieteenalasta ja todellisuudesta ylinpäänsä. Erittelen, miten kirjoittajat määrittelevät uskontotieteen tutkimuskohteen ja tehtävän ja miten he arvottavat eri tutkimussuuntauksia ja menetelmiä. Kiinnitän erityistä huomiota siihen, millaisia vastakkainasetteluita teksteissä esiintyy ja millaisia oletettuja vasta-argumentteja kirjoittajat pyrkivät tekstissään horjuttamaan. Tutkimus osoittaa, että vaikka uskontotieteen yleisesityksissä tutkimussuunnat jaetaan pintapuolisesti kolmen tiedollisen tavoitteen mukaan, argumentaation todelliset jakolinjat harvemmin todellisuudessa jakautuvat tiedonintressien mukaan. Ymmärtävä ja kriittinen tutkimusote ovat niin suhteeltaan uskontoon, tieteeseen kuin tutkijan rooliinkin usein lähellä toisiaan, kun taas selittävä tutkimussuunta eroaa selvästi kahdesta muusta lähes kaikilla ulottuvuuksilla. Selittävän tutkimussuunnan retoriikkaa määrittää visio uuden uskontotieteen paradigman aikakaudesta, jota määrittelee nimenomaan uskonnon selittäminen kognitiotieteen keinoin, kun taas kahdelle muulle suuntaukselle uskontotieteen moninaisuus ja monimenetelmäisyys on arvokasta itsessään.
-
(2022)Tässä tutkielmassa selvitän, millaista uskontotieteen identiteettiin, tehtävään ja metodologiaan liittyvää retoriikkaa esiintyy 2000-luvun alussa julkaistuissa uskontotieteellisissä kirjoissa. Käyttämäni aineisto muodostuu teoksista Attitudes and Interpretations in Comparative Religion (Gothóni 2000), How Religion Works. Towards A New Cognitive Science Of Religion (Pyysiäinen 2001),Styles and Positions. Ethnographic perspectives in comparative religion (toimittaneet Pesonen, Sakaranaho, Sjöblom ja Utriainen 2002) ja How to Do Comparative Religion. Three Ways, Many Goals (toimittanut Gothóni 2005). Hyödynnän aiheen jäsentämisessä Jürgen Habermasin tiedonintressijaottelun mukaista uskontotieteen kolmijakoa ymmärtävään, selittävään ja kriittiseen tutkimukseen. Tutkielman menetelmänä käytän retorista analyysia, joka tarkoittaa erityistä kiinnostusta kirjoittajan käyttämiin kielellisiin vaikuttamisen keinoihin ja tekstin oletettuun yleisöön. Lähtökohtanani on, että tieteellinen teksti ei koskaan ole vain neutraali esitys, vaan aina aktiivista argumentaatiota, joka pyrkii sekä vakuuttamaan lukijansa että luomaan käsitystä tutkimuskohteestaan, tutkijan tieteenalasta ja todellisuudesta ylinpäänsä. Erittelen, miten kirjoittajat määrittelevät uskontotieteen tutkimuskohteen ja tehtävän ja miten he arvottavat eri tutkimussuuntauksia ja menetelmiä. Kiinnitän erityistä huomiota siihen, millaisia vastakkainasetteluita teksteissä esiintyy ja millaisia oletettuja vasta-argumentteja kirjoittajat pyrkivät tekstissään horjuttamaan. Tutkimus osoittaa, että vaikka uskontotieteen yleisesityksissä tutkimussuunnat jaetaan pintapuolisesti kolmen tiedollisen tavoitteen mukaan, argumentaation todelliset jakolinjat harvemmin todellisuudessa jakautuvat tiedonintressien mukaan. Ymmärtävä ja kriittinen tutkimusote ovat niin suhteeltaan uskontoon, tieteeseen kuin tutkijan rooliinkin usein lähellä toisiaan, kun taas selittävä tutkimussuunta eroaa selvästi kahdesta muusta lähes kaikilla ulottuvuuksilla. Selittävän tutkimussuunnan retoriikkaa määrittää visio uuden uskontotieteen paradigman aikakaudesta, jota määrittelee nimenomaan uskonnon selittäminen kognitiotieteen keinoin, kun taas kahdelle muulle suuntaukselle uskontotieteen moninaisuus ja monimenetelmäisyys on arvokasta itsessään.
Now showing items 1-3 of 3