Browsing by Subject "työllisyys"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten ensimmäisen maailmansodan ja sisällissodan aikaiset vuodet vaikuttivat sukupuolten välisiin ansiotuloeroihin Suomessa. Tutkimuskysymystä lähestytään tarkastelemalla miesten ja naisten reaaliansioissa ja työllisyydessä tapahtuneita muutoksia vuosien 1910–1920 välillä. Tutkielmassa tarkastellaan kolmea eri sektoria ja neljää eri teollisuuden toimialaa: sektorit ovat maatalous, julkinen sektori ja teollisuus, ja teollisuuden toimialat ovat metalli-, kutoma-, paperi- ja sahateollisuus. Sukupuolten välisten ansiotuloerojen kehitystä tarkastellaan tilastollisesti analysoimalla miesten ja naisten palkoista ja työllisyydestä kertovia aineistoja. Aineisto on peräisin mm. Teollisuustilastoista, aikalaistutkimuksista sekä myöhemmästä tutkimuskirjallisuudesta. Koska sukupuolten palkoista kertovia kattavia aikasarjoja 1900-luvun alusta ei olemassa, on tutkielman eräs tavoite ollut tällaisten palkkatilastojen luominen, jotta sukupuolten välisiä ansiotuloeroja on ylipäätään ollut mahdollista tutkia. Palkkatilastot on laadittu interpoloimalla lineaarisesti yksittäisten havaintojen pohjalta. Aineistojen analyysin pohjalta voidaan havaita, että vuoteen 1920 tultaessa naisten reaaliset keskivuosiansiot kasvoivat suhteessa miesten reaalisiin keskivuosiansioihin verrattuna vuoteen 1913. Kun tarkastellaan yksittäisiä sektoreita, havaitaan, että maataloudessa ja teollisuudessa sukupuolten väliset ansiotuloerot kasvoivat, mutta virkamiesten keskuudessa ne päinvastoin laskivat. Eri teollisuudenaloja tarkastelemalla voidaan havaita, että sukupuolten väliset ansiotuloerot laskivat metalliteollisuudessa, kasvoivat sahateollisuudessa ja pysyivät lähes muuttumattomina kutoma- ja paperiteollisuudessa. Tutkielman keskeisin johtopäätös on, että sukupuolten väliset ansiotuloerot laskivat ensimmäisen maailmansodan seurauksena. Kehitys johtui pääasiassa siitä, että sukupuolten työmarkkinat segregoituivat eli eriytyivät toisistaan sodan aikana entisestään. Sotaa edeltävään aikaan verrattuna miehet keskittyivät sodan jälkeisenä aikana entistä enemmän erityisesti julkiselle sektorille valtion virkamiehistöön, joiden ansiot laskivat suhteellisesti ja absoluuttisesti kaikista eniten. Naiset puolestaan keskittyivät sodan jälkeen enemmän erityisesti teollisuuteen. Koska reaaliansiotulojen suhteellinen kehitys oli sotavuosien aikana teollisuudessa suotuisampi kuin virkamiesten keskuudessa, laskivat sukupuolten väliset ansiotuloerot ensimmäisen maailmansodan seurauksena.

Vuonna 2000 käynnistetyn Euroopan unionin Lissabonin strategian tavoitteena oli luoda Euroopasta kymmenessä vuodessa ”maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia, parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta”. Viisi vuotta myöhemmin tavoite oli jo karannut ja strategia uudistettu. Strategian revisiossa painottuivat alkuperäisestä poiketen kasvu- ja työllisyystavoitteet. Alkuperäisessä strategiassa tasavertaisten talous- ja sosiaalipolitiikan tavoitteiden toisiaan tukevan “hyvän kehän” ajatus kyseenalaistui. Tutkimus kysyy ongelmanasettelua tarkastelemalla, kuinka tapa käsittää talous- ja sosiaalipolitiikkaa yhtenä kokonaisuutena todella muuttui, ja mitkä olivat eri painotusten taustat. Huomio kiinnittyy sosiaalipolitiikkaa tuotannontekijänä määrittelevän ajattelun historiaan ja Lissabonin strategiassa syntyneen hyvän kehän taustoihin. Tutkimus kysyy lisäksi, minkälaisia vaikutuksia strategian revision painottamalla talous- ja sosiaalipolitiikan välisellä suhteella oli. Metodina on ongelmanasettelua ja sen taustatietoa ja vaikutuksia tarkasteleva Bacchin politiikka-analyysi, jonka aineistolle ja aiemmalle tutkimukselle esittämät kysymykset muodostavat käsittelyn rungon ja rakenteen. Tärkeimmät aineistot ovat Lissabonin strategiasta sopineen Eurooppa-neuvoston päätelmät, sekä välitarkasteluraportti, joka käynnisti strategian uudelleen. Näiden taustalla tärkeinä aineistoina ovat lisäksi strategiaa ja revisiota alustaneet Gösta Esping-Andersenin ja Wim Kokin raportit. Tutkimuskirjallisuuden osalta merkittävin työtä tukeva teos on Morelin, Palierin ja Palmen toimittama Euroopan talous- ja sosiaalipolitiikan suhdetta ja sosiaalisen investointivaltion lähtökohtia tarkasteleva teos. Analyysia tukevat lisäksi kymmenet aihetta sivuavat kirjat ja artikkelit. Lissabonin strategiassa perusongelmana nähtiin osaamiseen liittyvistä puutteista johtuva työttömyyden ja osattomuuden lisääntyminen. Revisiossa korostuivat puolestaan kasvun ja työllisyyden heikkenemisen ehkäisy työmarkkinoiden joustoja ja etuuksien kannustavuutta lisäämällä. Ajatus tehokkaan markkinatalouden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden synnyttämästä toisiaan edistävästä hyvän kehästä paketoitiin työllisyystavoitteiden kautta yhteiseurooppalaiseksi uutuudeksi, mutta ajattelun sekä rakenteellisten raamien juuret kulkivat syvällä historiassa. Hybridimalli pyrki asettumaan uusliberalistisen ja keynesiläisen yhteiskuntamallin kompromissiksi. Tavoiteohjelmien painotuserot näkyivät hallitsevissa diskursseissa ja niiden vaikuttavuudessa. Euroopan unionin laajeneminen, toimivallan talous- ja sosiaalipolitiikan epäsymmetria ja toisaalta jäsenmaiden poliittiset suunnanmuutokset vaikuttivat myös koettuihin vaikutuksiin. Ne asettivat hyvän kehän ajatuksen jo lähtökohtaisesti kyseenalaiseksi. Alkuperäisestä strategiasta ja revisiosta voidaan löytää pääpiirteissään samat elementit. Tavoiteohjelmissa enemmän tai vähemmän kaikkia kohtia voitiin samaan aikaan tarkastella ongelmana, keinona ja ratkaisuna. Tämä on tutkimuksen kannalta merkittävä sekä keskeinen havainto. Laajuus ja tulkinnanvaraisuus mahdollistivat painotuseroja jo lähtökohtaisesti. Tämä oli osa strategian oikeutusta. Painotuseroilla oli silti vaikutusta. Koska strategia ei ollut jäsenmaita sitova, sen vaikutuskeinot pohjasivat ennen kaikkea ongelmanasettelujen ja niitä kuvaavien diskurssien kautta toimivaan pehmeään valtaan. Painotusten määrittely oli jäsenmaihin kohdistuvaa vaikutusvaltaa. Koska aikajaksolla tuloerot kasvoivat ja saavutettuja etuja karsittiin, antipatiaa kohdistui muutospaineen taustavireen tarjoavaan Lissabonin strategiaan ja sitä kautta Euroopan unioniin. Revision painotuksien valossa yhteenkuuluvuutta lisäävä tavoite oli hankala toteuttaa. Työllisyys oikeutus tuli jäsenmaiden kansalaisten sijasta ulkoisista uhkakuvista ja kansainvälisen talousjärjestelmän merkittäviltä toimijoilta kuten OECD:n suosituksista. Tavoitteita toisaalta puolustettiin ja toisaalta haastettiin uhkakuvilla. Laajuus ja tulkinnanvaraisuus olivat osa sen oikeutusta. Uhkakuvissa maalattuja jakolinjoja ja työmarkkinoiden segmentoitumista ei kyetty revision painotuksien ongelmanasettelulla ja sitä seuraavilla toimilla torjumaan.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan työllisen syntyperän yhteyttä prekaariin työmarkkina-asemaan Suomessa. Prekaarilla työllä viitataan työnsosiologisessa keskustelussa epävarmuuteen, arvaamattomuuteen ja turvattomuuteen työssä, jossa on heikot luontaisedut ja lakisääteiset oikeudet. Uudenlaisen prekaarin työn syntyyn on vaikuttanut uusliberaaliksi globalisaatioksi kutsuttu työn ja talouden rakenteellisten muutosten kirjo, joka on johtanut työmarkkinoilla esimerkiksi kasvavaan vaatimukseen työntekijän joustavuudesta. Haavoittuvassa elämäntilanteessa olevat ihmiset saattavat olla työnantajan näkökulmasta houkuttelevia työntekijöitä prekaareihin töihin, joissa työntekijältä vaaditaan erityistä joustavuutta ja jotka mahdollistavat työvoiman helpomman kontrolloinnin. Ulkomailta uuteen maahan muuttaneet ihmiset ovat aiempien tutkimusten valossa tulomaan syntyperäiseen väestöön nähden yliedustettuina prekaareissa töissä. Siirtolaiset ajautuvat prekaareihin töihin esimerkiksi siksi, että he suostuvat tekemään töitä matalammalla palkalla ja huonommilla työehdoilla syntyperäiseen väestöön nähden. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, onko Suomessa pysyvästi asuva ulkomaalaistaustainen väestö tilastojen valossa syntyperäistä suomalaistaustaista väestöä prekaarimmassa työmarkkina-asemassa. Tämän lisäksi tutkielmassa selvitetään, millaiset taustatekijät ovat yhteydessä prekaariin työmarkkina-asemaan ulkomaalaistaustaisen väestön keskuudessa. Tutkielma linkittyy yhtäältä osaksi keskustelua suomalaisten työmarkkinoiden prekarisaatiosta, ja toisaalta työnsosiologiseen keskusteluun ulkomailta muuttaneen väestön tekemästä prekaarista työstä. Aineistona tutkielmassa käytetään vuosina 2014–2015 kerättyä Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi - eli UTH-kyselytutkimuksen aineistoa, joka on tutkimuksen ulkomaalaistaustaisen väestön otannan kattavuuden ansiosta toistaiseksi laajin Suomessa tehty kyseistä väestöä käsittelevä kyselytutkimus. Prekaari työ on tässä tutkielmassa operationalisoitu siten, että työllinen on prekaarissa työmarkkina-asemassa, mikäli hänen kohdallaan täyttyy vähintään kolme viidestä eri työelämän prekaarisuutta kuvaavasta kriteeristä. Ensisijaisen selittävän muuttujan eli syntyperän yhteyttä prekaaria työmarkkina-asemaa mittaavaan vastemuuttujaan tarkastellaan logistisen regressioanalyysin avulla, ja syntyperän yhteyttä elaboroidaan regressiomallissa vakioimalla demografisia ja sosioekonomisia muuttujia. Syntyperäryhmien välisiä eroja tarkastelevan mallin lisäksi taustamuuttujien yhteyksiä prekaariin työmarkkina-asemaan tarkastellaan osa-aineistossa, joka sisältää pelkän työllisen ulkomaalaistaustaisen väestön. Analyysien tulosten perusteella syntyperä on selkeässä yhteydessä prekaariin työmarkkina-asemaan: Suomessa vakituisesti asuva työllinen ulkomaalaistaustainen väestö on syntyperäistä suomalaistaustaista väestöä prekaarimmassa työmarkkina-asemassa, kun työllisen väestön demografiset ja sosioekonomiset tekijät on vakioitu. Työllisen ulkomaalaistaustaisen väestön keskuudessa muita suhteellisesti prekaarimmassa työmarkkina-asemassa ovat tulosten perusteella 15–29-vuotiaat, korkeakoulutetut sekä palvelu- ja myyntityöntekijöinä työskentelevät työlliset. Tämän tutkielman tulosten perusteella ulkomaalaistaustaisen työllisen sukupuoli, asuinalue, maahanmuuton syy, kielitaito, maassaoloaika ja taustamaaryhmä eivät ole tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä työmarkkina-aseman prekaarisuuteen. Tulos syntyperän ja prekaarin työmarkkina-aseman välillä havaitusta yhteydestä on linjassa aiemman työnsosiologisen tutkimuskirjallisuuden kanssa. Jotkin analyysien tulokset eivät kuitenkaan vastaa aiemman kirjallisuuden perusteella asetettuja hypoteeseja, mikä herättää kysymyksiä esimerkiksi vastesummamuuttujan validiteetista ja mahdollisista työmarkkina-aseman prekaarisuuteen vaikuttavista latenteista tekijöistä, jotka saattavat selittää syntyperän ja vastemuuttujan välillä havaitun yhteyden.

Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserven (Fed) johtoon nousi vuonna 1987 Alan Greenspan. Greenspan tuli kautensa alussa tunnetuksi inflaatiohaukkana, mutta 1990-luvun mittaan hän vakuuttui siitä, että teknologian ja tuottavuuden nopean kehitys antoi mahdollisuuden aiemmin turvalliseksi koettua kevyempään rahapolitiikkaan ilman riskejä inflaation kiihtymisestä. 2000-luvun alkuvuosien mullistusten, kuten IT-kuplan puhkeamisen ja syyskuun 11. päivän terrori-iskujen taloudelle aiheuttamien shokkien seurauksena Fed laski korkonsa lopulta vain yhteen prosenttiin vuosien 2001–2003 aikana. Vuonna 2003 riskinä oli jopa deflaatio, joten Fed viesti pitävänsä koron alhaisena ”huomattavan ajanjakson ajan”. Vuoteen 2004 tultaessa tilanne alkoi kuitenkin muuttua, kun talouskasvu vahvistui ja yhden prosentin korkotaso alkoi vaikuttaa turhan matalalta. Fedin oli kuitenkin aiemman viestintänsä takia vaikea tehdä nopeita muutoksia politiikkaansa ilman, että sen vaivalla rakennettu uskottavuus kärsisi. Tarkastelenkin tutkimuksessani prosessia, jonka seurauksena Fedin avomarkkinakomiteassa muutettiin viestintästrategiaa ja viestintää suuntaan, joka salli koronnostojen aloittamisen kesällä 2004. Erityisesti keskityn pääjohtaja Alan Greenspanin pyrkimyksiin muokata tätä julkikuvaa, jonka keskuspankki itsestään antoi. Tärkeimpinä lähdemateriaaleinani ovat avomarkkinakomitean keskustelujen transkriptiot sekä tapaamisten päätteeksi annetut lausunnot, sillä niistä ilmenee, millaisten keskustelujen tuloksena tehdyt ratkaisut viestinnän muutoksiin syntyivät sekä miten Greenspanin vaikutus näihin näkyi. Tammikuussa 2004 avomarkkinakomitea keskusteli viestintästrategiastaan, johon ei kuitenkaan tehty radikaaleja muutoksia. Greenspan sai ajamansa ehdotukset pitkälti läpi, mikä toisaalta johtui varmasti myös siitä, että hän edusti viestintästrategian kehittämisen suhteen maltillista keskitietä, ja näin ollen hänen ehdotuksensa näyttäytyivät myös tietynlaisina kompromisseina. Alkuvuoden politiikkakeskusteluissa tuli ilmi, miten talouskasvu vahvistui pitkän hitaan toipumisen jakson jälkeen ja työllisyystilanne parani pienen helmikuisen notkahduksensa jälkeen lisäten inflaatiopaineita, mikä ajoi Fediä vähitellen rahapolitiikan kiristämistä kohti. Greenspanin tahdon mukaisesti avomarkkinakomitea muutti viestintäänsä alhaisen korkotason pysymisestä ”huomattavan ajanjakson ajan” ensin siihen, että rahapolitiikan elvyttävyyden purkamisessa voitaisiin olla ”kärsivällisiä”, ja lopulta ilmaisi purkavansa elvytystä ”todennäköisesti hillittyyn tahtiin”, mikä mahdollisti ensimmäisen koronnoston tekemisen kesäkuussa. Vaikka komiteassa esiintyi niin viestinnän radikaalimpaa muuttamista kannattaneita kuin aiemman linjan säilyttämistä puoltaneita mielipiteitä, edettiin rahapolitiikan ja siitä viestinnän suunnan muuttamisessa pitkälti Greenspanin viitoittamalla tiellä, sillä tämä sai komitean vakuutettua siitä, että muutoksissa oli syytä olla hyvin varovainen markkinoiden vahvojen reaktioiden välttämiseksi. Greenspanin politiikkaa on myös jälkeenpäin kritisoitu viivyttelystä koronnostojen aloittamisessa, sillä pitkään jatkuneet matalat korot on esimerkiksi nähty yhtenä tekijänä vuoden 2008 finanssikriisin taustalla. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, ettei vielä vuonna 2004 voitu tietää, mihin suuntaan talouden kehitys kulkisi, ja talouskasvun haurauden vuoksi on sinänsä ymmärrettävää, että Greenspan suhtautui hyvin varovaisesti rahapolitiikan suunnan muuttamiseen.

Parisuhdeväkivallalla on vakavat seuraukset niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla. Aiemman tutkimuksen mukaan parisuhdeväkivallan uhrit ovat usein alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevia naisia. Väestötasoista tutkimusta aiheesta on kuitenkin tehty vähän ja käytetyt sosioekonomisen aseman mittarit ovat vaihdelleet. Sosioekonomisen aseman yhteyttä erikseen fyysisen ja psyykkisen parisuhdeväkivallan uhriksi joutumiseen ei myöskään hyvin tunneta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sosioekonomista asemaa laajasti naisen koulutuksen, ammattiaseman ja työllisyyden kautta, mutta myös miehen työllisyyden osalta. Näin kattavaa sekä naisen että miehen työllisyyden tarkastelua ei tiedettävästi ole parisuhdeväkivaltatutkimuksessa aiemmin Suomessa tehty. Tutkielman tavoitteena on tutkia sosioekonomisen aseman yhteyttä fyysisen ja psyykkisen parisuhdeväkivallan uhriksi joutumiseen avo- ja avioliitossa olevilla naisilla Suomessa. Sosioekonomista asemaa kuvaamaan on valittu naisen koulutus, ammattiasema ja työllisyys. Työllisyyttä tarkastellaan lisäksi sen mukaan, onko vain toinen puolisoista työllinen, tai ovatko molemmat puolisot työllisiä tai työttömiä. Aineistona on käytetty Tilastokeskuksen väestötietoja ja poliisin rikosepäilytietoja. Tutkielmassa ovat mukana 30–50-vuotiaat avo- tai avioliitossa 31.12.2010 olleet naiset, joiden parisuhdeväkivallan uhriksi joutumista on seurattu vuosina 2011–2017. Parisuhdeväkivalta on tavoitettu aineistosta rikoksesta epäiltynä olleen miehen ja uhrina olleen naisen tiedoista. Analyysimenetelmänä on käytetty Coxin suhteellisten vaarojen mallia. Tutkielman tulosten mukaan riski kaikkeen parisuhdeväkivaltaan oli suurempi, mitä matalampia olivat naisen koulutus tai ammattiasema. Yhteydet säilyivät edelleen voimakkaina, vaikka sosiodemografiset taustatekijät, kuten naisen ikäryhmä, liiton tyyppi, liiton kesto sekä lapset oli huomioitu. Työssä olevilla naisilla riski parisuhdeväkivaltaan oli työttömiä ja työvoiman ulkopuolella olevia pienempi. Vähiten parisuhdeväkivaltaa kohtasivat naiset niissä liitoissa, joissa sekä nainen että mies olivat työssä. Heikoimmassa asemassa olivat ne naiset, jotka eivät itse olleet työssä, eivätkä heidän miehensä olleet työssä. Kun naisen sosioekonomisen aseman yhteyttä parisuhdeväkivaltaan tarkasteltiin erikseen fyysisen ja psyykkisen väkivallan osalta, näytti siltä, että psyykkisessä väkivallassa koulutusryhmien sekä työllisyysryhmien väliset erot olivat fyysistä väkivaltaa pienempiä. Suomi on Istanbulin sopimuksella sitoutunut ehkäisemään ja torjumaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tutkimuksen myötä voidaan tuki paremmin kohdistaa suurimmassa riskissä oleville henkilöille. Kuten sosiaalitieteiden tutkimus on jo vuosikymmeniä osoittanut, myös tämän tutkielman tulosten mukaan sosioekonomisella asemalla on yhteys ihmisten hyvinvointiin. Jatkossa ei enää riitä näiden yhteyksien yhä uudelleen osoittaminen, vaan on ryhdyttävä sosioekonomisen aseman parisuhdeväkivaltaa ylläpitävien mekanismien purkamiseen.

Objectives. Childhood ADHD has been linked to dysfunctions in executive functioning, lower level of education and poorer occupational functioning in young adulthood but long-term developmental course of ADHD beyond 30 years age is still poorly understood. The present study examines executive functioning, level of education, current employment and subjective working capacity at the age of 40 in adults who have had perinatal risks related ADHD in childhood. Associations between executive function tests and occupational functioning are also examined. Methods. The present study is part of a larger longitudinal birth cohort research project examining long-term effects of perinatal risk factors. The cohort has been followed since 1970's. The present sample includes individuals with perinatal risks associated childhood ADHD (n = 31), individuals with perinatal risk factors without childhood ADHD (n = 145) and control individuals without perinatal risks or childhood ADHD (n = 36). Executive functioning was examined by using traditional neuropsychological tests as well as computerized assessment methods. Results and conclusions. Adults with perinatal risks related childhood ADHD had poorer functioning in some of the executive function tests. Poorer performance was detected especially in the area of cognitive flexibility. Adults with perinatal risks but without childhood ADHD did not differ from controls in executive functioning which suggests that perinatal risks alone without ADHD symptoms do not affect executive functioning in adulthood. The group with perinatal risks related childhood ADHD also had lower education level compared to controls. No significant associations were found between executive function tests and occupational functioning. It appears that childhood ADHD with perinatal risk factors can have mild long-term effects to executive functioning extending to 40 years age. This emphasizes the significance of early support directed to risk groups.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan työllisyyden muotoutumista ja vakiinnuttamista suomalaisen yhteiskunnan sekä työmarkkinoiden yhdeksi keskeiseksi hyvinvoinnin ongelmaksi 1900-luvun lopulla. Tutkimusta on motivoinut erityisesti ajatus työllisyydestä taloudellisen kestävyyden ja hyvinvoinnin yleismittarina, joka on ohjannut julkista keskustelua yhä enemmän tehokkuuden, kilpailukyvyn ja tuottavuuden suuntaan. Tutkimuksen kohteena ovat työmarkkinoiden ja suomalaisen korporatismin kaksi historiallisesti merkittävintä toimijaa, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK) ja Suomen Työnantajain Keskusliitto (STK). Tutkimus kohdentuu näiden kahden työmarkkinakeskusjärjestön työllisuuspuheeseen, näkemyksiin talous- ja työpolitiikasta, sekä talouden rakenteiden ja työmarkkinoiden muutoksen käsittelemiseen 1970-luvun puolivälin ja 1990-luvun laman työllisyyden kriiseissä. Tutkimusaineisto on muodostettu työmarkkinakeskusjärjestöjen edellä mainittujen ajanjaksojen keskeisimmistä järjestölehdistä, Palkkatyöläisestä (SAK), Työnantajasta (STK) sekä Teollisuusviikosta (STK). Tutkimus on rajattu ajallisesti tarkemmin korkean työttömyyden kausiin, 1970-luvun osalta vuosiin 1975–1976 ja 1990-luvun laman osalta vuosiin 1991–1992. Tutkimus on toteutettu laadullisen sisällönanalyysin ja kriittisen diskurssianalyysin menetelmiä soveltaen. Tutkimuksessa hyödynnetään aiempaa työmarkkinoiden ja talouspolitiikan tutkimusta, sekä uusinstitutionalismin, sosiaalisen konstruktionismin ja korporatismin tutkimuksen näkökulmia. Työllisyysongelma ja työpolitiikka ovat perinteisesti ilmenneet Suomessa muille talouspoliittisille näkökannoille, kuten viennin kilpailukyvylle ja kasvupolitiikalle, alisteisina tulokulmina hyvinvointikysymyksiin. Työllisyyden laajempaan yhteiskunnallisen merkityksen kasvuun havahduttiin järjestölehdissä merkittävässä määrin vasta 1990-luvulla suurtyöttömyyden myötä. Esimerkiksi työttömyyden kustannusten ja kilpailukyvyn haasteiden ilmaiseminen työllisyyspuheessa yleistyi tutkimusajanjaksolla. Tästä huolimatta työllisyyden perinteinen toissijainen rooli muihin talous- ja hyvinvointitavoitteisiin nähden ei vielä murtunut työllisyyspuheessa, vaikka työllisyysongelman käsitteellistäminen alkoi yleistyä ja kehittyä. SAK:n ja STK:n yhteiskunnallinen vahva toimijuus työvoiman ja työllisyyden tehtävien määrittelyssä vahvisti jatkuvuutta myös työllisyyspuheessa. 1970-luvulta 1990-luvulle korporatistinen työmarkkinajärjestelmä sitoi osapuolten toimijuuden työmarkkinainstituutioihin, kuten tulopolitiikkaan. Tutkimus vahvistaa, ja työmarkkinajärjestöjen osalta täydentää, aiemman työmarkkinahistorian tutkimuksen käsityksiä työllisyydestä erillisenä yhteiskunnallisena ongelmana erityisesti ennen 1990-lukua, sekä tuo esiin suomalaisten työmarkkinajärjestelmän polkuriippuvuuden. 1990-luvun alussa työmarkkinasuhteet joutuivat koetukselle ja sidos löyheni, muttei rauennut. Elinkeinoelämän ja työnantajien intressien sekä vaikutusvallan jatkumo ja toisaalta uusi vahvistuminen työllisyyskysymyksissä on kuitenkin merkille pantavaa.