Browsing by Subject "työmarkkinapolitiikka"

Maisterintutkielman aiheena ovat Suomen työehtosopimusjärjestelmässä sekä työmarkkinapolitiikan piirissä tapahtuneet muutokset keskitetyn sopimisen lopun myötä. Keskusjärjestöjen kesken solmitut sopimukset työehdoista vaikuttavat olevan lopullisesti historiaa sopimisen siirryttyä liittotasolle vuoden 2016 kilpailukykysopimuksen jälkeen. Tutkielmassa tarkastellaan työehtosopimusjärjestelmän muutoksia ja muutoksen syitä institutionaalisesta lähestymistavasta: samanaikaisesti ollaan kiinnostuneita, kuinka työehtosopimusjärjestelmä on institutionaalisesti muuttunut, ja mikä muutosta on institutionaalisesti tarkasteltuna aiheuttanut. Tutkielmassa käsitellään myös muita työmarkkinapoliittisia muutoksia keskitetyn sopimisen jälkeen ja kuinka muutokset vaikuttavat korporatismin rooliin suomalaisessa yhteiskunnassa. Tutkielmassa hyödynnetään historiallis-institutionalistista tutkimusotetta. Työehtosopimisen ja suomalaisen korporatismin historialla on merkitystä, sillä historiallisen institutionalismin mukaan tapahtumat ja muutokset eivät ole yksittäisiä itsenäisiä tapahtumia vaan osa pitempää jatkumoa. Tutkielman aineistona käytetään sekä dokumentti- että haastatteluaineistoa. Dokumenttien avulla analysoidaan kolmen sopimusalan työehtosopimusneuvotteluja vuoden 2019–2020 neuvottelukierroksella sekä vuosina 2020 ja 2021 tapahtuneita irtiottoja valtakunnallisesta työehtosopimisesta. Tutkielmaa varten haastateltiin lisäksi helmi-maaliskuussa 2021 kuutta henkilöä, jotka edustavat Suomen työmarkkinaeliittiä. Tutkielman keskeinen havainto on suomalaisen työehtosopimusjärjestelmän hajautuminen. Vahvasti keskittyneestä järjestelmästä on siirrytty liittokohtaiseen työehtosopimiseen ja viimeaikaisten muutosten myötä kohti yrityskohtaista työehtosopimista. Samalla työlainsäädännön ja sosiaaliturvan kehittäminen on eriytynyt työehtosopimisesta. Institutionaalisesti muutoksia selittää Mahoneyn ja Thelenin (2010) mallin mukainen sääntöjen korvaaminen (displacement) eli vanhojen sääntöjen korvaaminen uusilla, jossa toimijoiden eli työnantajajärjestöjen strategioilla on ollut suuri vaikutus muutosten syntyyn. Työehtosopimusjärjestelmän perustuminen institutionaalisiin tapoihin on mahdollistanut merkittävien muutosten tekemisen järjestöjen sääntömuutosten kautta eli käytännössä kieltämällä järjestöä solmimasta esimerkiksi työehtosopimuksia. Palkanmuodostuksen osalta tutkielman havainto on, että lopputulos liittokohtaisen sopimisen aikana on lähes sama kuin keskitetyn sopimisen aikana, vaikka mekanismi ja neuvottelujärjestelmä on hajautuneempi. Ns. neuvottelukierroksen päänavaajan instituutio on vahva, ja yhdessä valtakunnansovittelijan kanssa päänavaajasopimus on toiminut myös kansantaloudellisen palkkakoordinaation mekanismina. Lisäksi tutkielmassa havaitaan, että palkkatasa-arvokysymyksen ratkaisemiseksi ei liittokohtaisen sopimisen aikakaudella vaikuta olevan työkaluja eikä haastatteluaineiston perusteella konsensusta työmarkkinatoimijoiden kesken. Päänavaajan instituution vahvuus vaikuttaa myös palkkatasa-arvokysymykseen, sillä päänavaajasopimuksena on toiminut kahdella viime kierroksella miesvaltainen teknologiateollisuus. Tutkielman johtopäätöksenä nähdään suomalaisen työehtosopimusjärjestelmän ja korporatismin olevan tällä hetkellä murroksessa. Muutoksia on tapahtunut viime vuosina kiihtyvällä tahdilla, etenkin jos kehitystä verrataan keskitetyn sopimisen ajan institutionaaliseen vakauteen. Silti kehityksen lopputulos ei vielä ole selvä, vaan vasta tulevaisuus näyttää yleistyykö yrityskohtainen sopiminen valtakunnallisten työehtosopimusten kustannuksella, ja mitä vaikutuksia valtakunnallisten työehtosopimusten vähentymisellä olisi laajemmin esimerkiksi suomalaisen korporatismin vahvan aseman osalta.

Maisterintutkielmassa selvitetään, miksi Rakennusliiton merkittäväksi tavoitteeksi nousi pääalansa talonrakennusalan yrityskohtaisen luottamusmiesjärjestelmän saavuttaminen. Rakennusalan yrityskohtainen luottamusmiesjärjestelmäkokeilu eri vaiheineen ja sen lopullinen saavuttaminen sijoittuivat vuosien 1984–1992 välille. Yritykset alkoivat hyödyntämään aliurakointia yhä enemmän 1980-luvulla, mikä loi epävarmuutta luottamusmiesjärjestelmään. Luottamusmiesjärjestelmän yrityskohtaisuudella Rakennusliitto tavoitteli järjestelmän jatkuvuutta, varmuutta sekä parempaa otetta työpaikoista. Aiemmin yrityskohtaisen luottamusmiesjärjestelmän puuttuminen oli syönyt Rakennusliiton omia resursseja. Rakennusliiton yrityskohtaisen luottamusmiesjärjestelmän tutkiminen avaa uudenlaisen tirkistysikkunan perinteisen työmarkkinapolitiikan historiaan, jota on usein tutkittu kolmikannan näkökulmasta. Yrityskohtainen luottamusmiesjärjestelmä luotiin aikana, jolloin 1990-luvun lama oli iskenyt erityisesti rakennusalaan sekä Rakennusliittoon, ja Suomessa toimi työnantajamyönteinen Esko Ahon hallitus. Tämä vaikutti siihen, ettei työntekijäpuoli saanut juuri parannuksia työehtosopimuksiin. Suomen 1990-luvun lama on nähty myös taitekohtana, jonka jälkeen ay-liikkeen voima on hiipunut, ja sen jäsenmäärä on lähtenyt laskuun. Tutkielman metodina on käytetty historiankirjoituksen lähdekriittistä menetelmää. Tutkielma on tehty narratiivisesta näkökulmasta. Tutkielman tärkeimmät aineistot ovat Kansalliskirjaston digitoidusta aineistosta löytyvät Etelä-Suomen ja Länsi-Savon sanomalehdet, Rakennusliiton toimintasuunnitelmat, liittokokousten ja hallituksen pöytäkirjat, työehto-osaston yhteenvedot ja arviot työehtosopimuskierroksista. Tutkielmaa varten on haastateltu myös Rakennusliiton entisiä työntekijöitä. Tutkielma päättyy analysointiin rakennusalan luottamusmiesjärjestelmän nykyisistä käytännöistä, sen tulevaisuudesta sekä tämänhetkisestä työmarkkinapolitiikan tilanteesta. Koko luottamusmiesjärjestelmä kehittyi Rakennusliiton ajamaan suuntaan työnantajaosapuolen vastustuksesta huolimatta, koska Rakennusliitto oli asettanut uudistuksen niin isoksi kysymykseksi työehtosopimuksia laadittaessa. Tästä johtopäätöksenä voi esittää, että yleinen käsitys koko ammattiyhdistysliikkeen heikentymisestä 1990-luvun laman aikana ei täysin pidä paikkansa Rakennusliittoon osalta. Rakennusliiton yrityskohtaisen luottamusmiesjärjestelmän tutkiminen antaa tietoa siitä, miksi rakennusalan yrityskohtainen luottamusmiesjärjestelmä muodostui Rakennusliiton toimintakohteeksi 1980- ja 1990-luvulla, ja miten Rakennusliitto saavutti yrityskohtaisen luottamusmiesjärjestelmän.