Browsing by Subject "tähystys"

Koiran kroonisella gastriitilla tarkoitetaan mahalaukun tulehdusta, jonka aiheuttamat oireet ovat kestäneet yli kolme viikkoa. Tarkka diagnoosi koiran krooniseen gastriittiin saadaan kliinisten oireiden, gastroskopian eli mahalaukun tähystyksen sekä sen yhteydessä otettavien kudosnäytteiden avulla. Tällä hetkellä Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan (ELTDK, HY) pieneläinsairaalassa otetaan kudosnäytteitä vakiintuneen käytännön mukaisesti neljästä eri osasta mahalaukkua: mahan runko-osasta, mahanpohjukasta, mahalaukun lovesta sekä mahanportin sopesta. Kudosnäytteiden histopatologinen arviointi tehdään World Small Animal Veterinary Association (WSAVA)-luokittelujärjestelmän sekä sen pohjalta kehitetyn yksinkertaistetun arviointimallin ohjeistusten mukaisesti. Tämän retrospektiivisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ovatko tulehdusmuutokset mahalaukun eri osissa laadultaan ja voimakkuudeltaan yhteneviä sekä esiintyykö nykyisellä näytteenottokäytänteellä päällekkäisyyttä tulehdusmuutosten esiintyvyyden osalta. Tutkimuksen hypoteesina oli, että tulehdusmuutosten laatu ja voimakkuus ovat yhteneviä mahalaukun eri osien välillä. Materiaalina käytettiin kroonisesti ruoansulatuskanavaoireisten koirien mahalaukun limakalvon endoskooppisia eli tähystyksellisiä kudosnäytteitä, jotka oli otettu Helsingin yliopiston ELTDK:n pieneläinsairaalassa 1.9.2018-1.9.2022. Tutkimukseen valikoitui 59:n koiran mahalaukun endoskooppiset kudosnäytteet. Kudosnäytteiden histopatologisista lausunnoista taulukoitiin numeerisesti Microsoft Excel -laskentataulukko-ohjelmistoon tulehdusmuutosten laatu sekä voimakkuus kussakin näytteenottokohdassa. Tulehdusmuutosten laadun ja voimakkuuden yhdenmukaisuutta näytteenottokohtien välillä tutkittiin kappa statistiikalla ja visualisoitiin Venn-diagrammien avulla. Tulehdusmuutosten laatu- ja voimakkuusluokkien jakautumista näytteenottokohtien välillä mallinnettiin ympyräkaavioilla. Tässä tutkimuksessa eosinofiilinen gastriitti oli yleisin löydös kaikissa näytteenottopaikoissa mahanportin soppea lukuun ottamatta. Suuri osa (47–61 %) tulehdusmuutoksista oli kaikissa näytteenottopaikoissa lieviä. Tulehdusmuutosten laadun yhdenmukaisuus kaikkien näytteenottokohtien välillä oli hyvä (k=0.660, p<0.005), mutta voimakkuuden yhdenmukaisuus ainoastaan kohtalaista (0.515, p <0.005). Kun mahanportin sopen näytteet jätettiin vertailusta pois, yhdenmukaisuus laadun osalta nousi (k=0,737) ja voimakkuuden yhdenmukaisuus ylsi hyvälle tasolle (k=0,642). Neljän näytteenottokohdan välillä muutokset olivat identtisiä sekä laadun että voimakkuuden osalta 42 %:lla tapauksista. Mahan runko-osan, mahanpohjukan ja mahalaukun loven välillä samanlaatuisia ja yhtä voimakkaita tulehdusmuutoksia oli 56 %:lla (33/59) tapauksista. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella nykyisten näytteenottokohtien välillä päällekkäisyyttä esiintyy etenkin mahan runko-osan, mahanpohjukan ja mahalaukun loven näytteissä. Mahanportin soppi poikkesi tulehdussolujen laadussa ja soluinfiltraatin voimakkuudessa eniten muista näytteenottokohdista. Näin ollen tulehdusmuutosten laatu ja voimakkuus eivät olleet täysin yhteneviä kaikkien mahalaukun osien välillä. Ennen tarkempia johtopäätöksiä kunkin näytteenottokohdan merkityksestä diagnoosille tarvitaan lisätutkimusta muidenkin kuin histologisten tulehdusmuutosten esiintyvyydestä mahalaukun eri osissa.

Lemmikinomistajien hoitomyönteisyys ja eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen, sekä potilasmäärien kasvu on mahdollistanut nivelsairauksien eri hoitomuotojen tutkimuksen ja kehityksen. Kirurgisia hoitoja on kehitetty entisestään ja artroskopia, eli nivelen tähystys, on yleistynyt nivelsairauksien diagnostiikassa ja hoidossa. Artroskopialla voidaan hoitaa nykytekniikan avulla myös pieniä koiria ja pienempiä niveliä. Artroskopiaa voidaan käyttää epäiltäessä nivelsairautta kliinisten tai röntgenologisten löydösten perusteella. Nivelsairauden kliinisiä oireita ovat ontuminen, kipu, nivelkapselin laajeneminen, nivelen turvotus, nivelen krepitaatio eli rahina, nivelen löysyys sekä nivelen paksuneminen. Röntgenologisia löydöksiä ovat lisääntynyt nivelneste, nivelkapselin paksuuntuminen, luupiikkien muodostuminen, niveltilan kapeneminen ja nivelen osittainen sijoiltaanmeno. Tähystyksellä diagnosoitavia ja hoidettavia sairauksia ovat osteokondroosi, nivelkierukoiden vauriot, rappeutumista aiheuttavat nivelsairaudet, synoviitti eli nivelkalvon tai nivelen tulehdus sekä kasvaimet. Lisäksi tähystystä voidaan käyttää koepalan ottoon nivelkapselista tai bakteerien aiheuttamien niveltulehdusten huuhteluissa. Tähystyksen etuja ovat tähystimen suurentavasta vaikutuksesta aiheutuva parempi näkyvyys ja lisääntynyt diagnostinen tarkkuus. Lisäksi tähystämällä on mahdollista tutkia niveltä varhaisessa vaiheessa, jolloin tarpeeton avaus voidaan välttää, mikäli nivelessä ei olekaan muutoksia. Tähystimen pieni koko mahdollistaa myös pienet viillot leikkausalueelle, jolloin vähemmän hermopäätteitä vahingoittuu ja kudosvauriot ovat vähäisempiä verrattuna avoimeen kirurgiaan. Tämä mahdollistaa operoidun raajan käytön aikaisemmin, mikä osaltaan edesauttaa toipumista. Tähystyksellä saadaan myös lyhennettyä operaatioaikaa, jonka seurauksena anestesia-aika ja sen myötä mm. infektioriski pienenevät. Tähystys onkin erinomainen valinta hoidettaessa useampia niveliä yhtä aikaa. Artroskopian haittapuoleksi voidaan laskea kalliit instrumentit. Tähystyslaitteet ovat myös hyvin herkkiä vahingoittumaan, joten niiden käsittely vaatii suurta huolellisuutta. Aloittelevalle kirurgille tähystysleikkaukset voivat olla hankalia, sillä tähystäminen vaatii hyvää koordinaatiokykyä. Kokemuksen lisääntyminen myös vähentää operaatioaikaa huomattavasti. Tässä kirjallisuuskatsauksessa keskitytään koiran viiden suurimman nivelen (kyynärnivel, olkanivel, lonkkanivel, polvinivel ja kinnernivel) anatomiaan, artroskopiaan ja yleisimpiin artroskopialla hoidettaviin nivelsairauksiin. Tutkielmassa kootaan yhteen tämänhetkinen keskeinen tutkimustieto koiran suurimpien nivelten artroskopiasta sekä artroskopialla hoidettavista nivelsairauksista.

Työn tarkoituksena oli kartoittaa mahahaavojen esiintymistä aikuisilla hevosilla Suomessa. Työn kliininen osuus suoritettiin kevään 1994 aikana Eläinlääketieteellisellä korkeakoululla marraskuussa 1994 Ypäjän Hevosopistolla. Ennen tähystystä hevosista otettiin tarkka anamneesi ja hevoset tutkittiin kliinisesti ja rektalisoitiin. Tähystykseen käytettiin kolme metriä pitkää Olympus-merkkistä videoendoskooppia. Tutkimukseen osallistui 29 hevosta, joista 14:llä oli mahahaava. Haavautumia esiintyi kaiken ikäisillä hevosilla. Suurin mahahaavafrekvenssi oli 4-7 vuotiailla hevosilla. Lämminveriravureilla oli huomattavasti enemmän haavautumia kuin suomenhevosilla ja puoliveri-ratsuilla. Ruunilla taas oli tammoja ja oriita vähemmän haavautumia. Tutkimusmateriaalissa yleisimmät mahahaavaoireet olivat kilpailustressi, ripuli ja toistuvat koliikit. Muita oireita olivat ruokahaluttomuus, huonokuntoisuus ja laihuus. Kahdella hevosella oli aikaisemmin todettu ahtauma ruokatorvessa - näistä toisella oli mahahaava. 29 tutkimus hevosesta vain yksi oli kliinisesti oireeton. Kipulääkityksen ja ruokinnan aiheuttamia mahahaavoja ei tutkimuksessa todettu. 12 hevosella oli haavautuma rauhasettomassa esophagus-osassa ja viidellä rauhasosassa. Rauhashaavautumista neljä oli pylorusalueella. Rauhasalueen haavautumat ovatkin todennäköisesti alidiagnosoituja, koska pyloruksen tähystys ei onnistu kaikilla hevosilla. Puolet haavautumista oli akuutteja ja verestäviä - puolet paranemassa olevia tai kroonisia ja keratisoituneita. Biopsia otettiin 24 hevoselta sekä rauhasettomalta että rauhaselliseltä limakalvolta. Mahalaukusta saadut biopsiat ovat yleensä hyvin pinnallisia. Täten histologiset löydökset tukevat mahahaavadiagnoosia, mutta negatiivinen tulos ei poissulje mahahaavan mahdollisuutta. Mikroskooppisesti mahahaava diagnosoitiin neljällä hevosella.

Maha-suolistokanavan tähystystä ja kudosnäytteiden histopatologista tutkimusta käytetään maha-suolistokanavan sairauksien diagnostiikassa erityisesti taudin vakavuuden ja esiintymislaajuuden määrittämiseen. Limakalvossa näkyvien vaurioiden, kliinisten oireiden, histopatologisten löydösten ja hoidon välisen yhteyden määrittäminen on kuitenkin haastavaa. Tämä tutkielma tarjoaa ajantasaista tietoa koirien maha-suolistokanavan sairauksien diagnosoinnin laadusta Suomessa. Maha-suolistokanavan sairaudet ovat yleinen ongelma Yliopistolliseen Pieneläinsairaalaan tuotavilla potilailla. Joskus näiden potilaiden tutkiminen vaatii maha-suolistokanavan tähystystä ja histopatologista tutkimusta diagnoosin selvittämiseksi. Toistaiseksi koirapotilaiden maha-suolistokanavan tähystyksessä raportoitujen löydösten ja histopatologisten tulosten välistä tilastollista riippuvuutta ei ole tutkittu Suomessa. Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena on selvittää limakalvomuutosten ja histologisten löydösten keskinäisen korrelaation vahvuus. Aineisto on kerätty Yliopistollisen Pieneläinsairaalan potilaista, joille on tehty ruuansulatuskanavan tähystystutkimus vuosien 2007 ja 2010 välisenä aikana. Toimenpiteitä on tehty 271 kappaletta yhteensä 243 potilaalle. Yliopistollisessa Pieneläinsairaalassa ei ole käytössä yhtenäistä menetelmää tähystyksessä havaittujen löydösten raportoimiseksi. Tutkielmani toinen tavoite on osoittaa yhtenäisen raportointimenetelmän käytön hyödyt raportoinnin laadun parantamiseksi. Tutkielma on kuvaileva, takautuva tutkimus. Tutkimuksessa keskitytään pääasiassa mahalaukun, ohutsuolen ja paksusuolen löydöksiin. Saatuja tuloksia ei voida soveltaa suoraan koskemaan kaikkia Suomessa koirille tehtäviä ruuansulatuskanavan tähystyksiä ja histopatologisia tutkimuksia, sillä potilasmateriaalina on käytetty ainoastaan Yliopistollisen Pieneläinsairaalan potilaita. Tähystyksessä ja histologisessa tutkimuksessa havaittujen löydösten voimakkuuden välinen tilastollinen riippuvuus vaihteli suuresti. Mahalaukussa löydösten välinen korrelaatio oli 0,33 ja ohutsuolessa 0,31. Paksusuolessa korrelaatio oli voimakkaampi: 0,72. Kaikki arvot ovat tilastollisesti merkitseviä >99 % luottamustasolla. Samanlaisia tuloksia on saatu myös muualla, sillä useissa tutkimuksissa on epäonnistuttu määrittelemään yhteys histologisesti havaittujen vaurioiden ja koiran suolistossa näkyvien muutosten, oireiden vakavuuden tai hoitovasteen välillä. Tähystyksistä kirjoitetuissa toimenpidekertomuksissa ohutsuolen löydöksistä 13,1 %, mahalaukun löydöksistä 16,3 % ja paksusuolen löydöksistä 18,8 % oli sellaisia, että niiden arvioiminen jälkikäteen oli mahdotonta. Yhtenäisen raportointimenetelmän käyttö koirien ruuansulatuskanavan tähystyslöydösten arvioimisessa olisi mitä todennäköisimmin pienentänyt epäselvien löydösten määrää.