Browsing by Subject "ulkoasiainhallinto"

Tässä tutkielmassa tutkin Saksan ja Suomen ulkoministeriöiden kielipalveluiden organisointia institutionaalisen käännöskulttuurin näkökulmasta. Institutionaalinen käännöskulttuuri tarkoittaa tässä tutkielmassa virallisen instituution säännöstelemää käännöskulttuuria (Snellman 2018). Institutionaalisen käännöskulttuurin pohjana on institutionaalisen kääntämisen (Koskinen 2008; 2014) ja käännöskulttuurin (Prunč 1997; 2008) käsitteet, jotka kattavat kielipalvelutoimintaan kohdistuvat odotukset, normit ja arvot sekä toiminnan konkreettiset piirteet. Tutkimusta varten haastattelin Saksan ulkoministeriön kielipalvelun sekä Suomen valtioneuvoston kanslian käännös- ja kielitoimialan asiantuntijoita, sillä he vastaavat kielipalveluiden tuottamisesta Saksan ja Suomen ulkoministeriöille. Haastattelut on kerätty vuosina 2019–2020, yhteensä haastatteluja on 12. Tutkimuksessa on käytetty myös organisaatioiden julkaisuja sekä artikkeleita. Tutkielman lähtökohtana on vertaileva puolistrukturoitu asiantuntijahaastattelu sekä laadullinen sisällönanalyysi. Tutkielmassa analysoidaan instituutionaalisen käännöskulttuurin piirteitä, kuten kielenkäytön vakiinnuttamisen keinoja, organisaatiosijoitusta, suhtautumista organisaation sisällä ja toimeksiantojen luonnetta. Lisäksi analyysin kohteena on venäjän kääntäjien työn toimenkuva. Tutkimustulosten perusteella voi luoda kuvauksen institutionaalisesta käännöskulttuurista, jolla on yhtäläisyyksiä Saksassa ja Suomessa. Aineiston vertailu osoittaa, että kieliasiantuntijoiden työn piirteet ulkoasiainhallinnon parissa ovat samankaltaisia, vaikka organisaatiorakenteet voivat olla eri. Tutkielman tulokset tarjoavat tietoa kääntäjien yhteiskunnallisesta asemasta valtionhallinnon palveluksessa sekä jatkotutkimusmahdollisuuksia. Lisäksi tutkimusta voi hyödyntää kääntäjänkoulutuksen kehittämisessä.

Tutkielmani käsittelee Tyyne Leivo-Larssonin (1902-1977) suurlähettiläsuraa Oslossa vuosina 1958-1965. Hän oli ensimmäinen suomalainen nainen, joka nimitettiin suurlähettilääksi. Leivo-Larsson oli tehnyt mittavan uran sosialidemokraattisena poliitikkona ja ministerinä ennen diplomaattiuraa. Tutkielma on elämäkerrallinen uraelämäkerta. Tutkimus lähestyy Leivo-Larssonin diplomaattiuraa seuraavista kysymyksistä käsin: millaisissa olosuhteissa hänen nimittämisensä tapahtui, millainen hän oli suurlähettiläänä, millaisia erityispiirteitä hän koki naisena diplomaattiyhteisössä sekä kuinka hänen suurlähettiläskauttaan käsiteltiin lehdistössä? Tutkimuksen pääasiallisena aineistona on kaksi Leivo-Larssonin omaa arkistoa sekä ulkoministeriön arkisto, Suomen ulkoasianhallinon alan historiateoksia, suomalaisten naisten poliittista historiaa koskevia teoksia sekä suomalaisia ja norjalaisia sanoma- ja aikakausilehtiä. Leivo-Larssonin nimitys suurlähettilääksi oli poliittinen eli Leivo-Larsson ei ollut virkasuhteessa ulkoministeriöön, vaan hänet nimitettiin diplomaatiksi poliittisten ansioiden perusteella. Nimityksen poliittisuus sekä se, että nainen nimitettiin ensimmäistä kertaa Suomen historiassa suurlähettilääksi herätti vastarintaa ulkoministeriössä. Tutkimus tuo esiin Leivo-Larssonin suurlähettiläsuran arkea ja haasteita. Haasteita suurlähettiläälle aiheutti niin suhteet alaisiin kuin ulkoministeriön virkamiestenkin kanssa työskentely. Vahva poliittinen menneisyys kuitenkin helpotti henkilökohtaisia suhteita Suomessa ulkoministereihin ja presidenttiin sekä Norjan puolella pääministeriin ja ulkoministeriin. Leivo-Larssonin osaamista naisena epäiltiin kylmän sodan aikaisessa jännitteisessä ulkopolitiikassa. Hän kuitenkin selvisi suurlähettiläänä hyvin niin ulko- kuin turvallisuuspolitiikankin parissa.