Browsing by Subject "ultraääni"
Now showing items 1-15 of 15
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Detomidiini (Domosedan) on spesifinen a2-adrenerginen agonisti, joka on laajalti käytössä hevospraktiikassa. Detomidiinin käyttöindikaatioita ovat sedaatio, kivunpoisto sekä esilääkitys inhalaatio- tai infuusioanestesiaa varten. Annostuksella 20-80 mg/kg aikaansaadaan voimakas sedaatio ja kivunpoisto, joiden pituus on riippuvainen annoksen suuruudesta. Detomidiinihydrokloridin vaikutuksista sykloivan tamman kohdun kontraktioihin ei ole olemassa paljoakaan täsmällistä tietoa. Vaikutuksia on tutkittu käyttäen useita erilaisia menetelmiä, joiden luotettavuutta on eri syistä pidettävä arveluttavina. Useat menetelmät itsessään jo aiheuttavat kohdun lisääntynyttä supistuvuutta. Toisissa menetelmissä taas tulkitaan elimistön reaktioita, jotka voivat aktivoitua muistakin tekijöistä kuin kohdun supistuksista. Tämän tutkimuksen tavoite oli saada tietoa kohdun supistuvuudesta vertaamalla kiimassa olevien tammojen reaktioita suonensisäisen detomidiinihydrokloridi-injektion ja fysiologisen NaCl-injektion (kontrolli) jälkeen. Kohdun supistelua tarkkailtiin transrektaalisen ultraäänen ja gammakuvauksen (skintigrafia) avulla. Tutkimuksessamme ei todettu tilastollisesti merkitseviä eroja koe- ja kontrolliryhmän välillä kummallakaan tutkimusmenetelmällä. Sekä ultraääni- että dynaamisissa skintigrafiatuloksissa oli kuitenkin havaittavissa selvä numeerinen ero kohdun kontraktioissa ryhmien välillä. Detomidiini vaikuttaisi supistavan kohtua ensimmäisen puolen tunnin ajan. Ko. eron tilastollisen merkitsevyyden puuttuminen johtunee pienestä aineistosta (kuusi tammaa) ja tulosten suuresta keskihajonnasta. Hajontaa aiheuttivat hevosten yksilöllinen vaihtelu ja tutkimusmenetelmien virhelähteet, mm. tulkintojen subjektiivisuus. Vaikka tutkimuksessamme havaittu kohdun supistuvuuden ero ei ollutkaan tilastollisesti merkitsevä, vaikuttaisi suositeltavalta käyttää detomidiinia kliinisessä työssä, kun kohdun lisääntynyt supistelu on työn kannalta haluttu ominaisuus.
-
(2021)Tutkimukset tarkoitus. Ultraäänitutkimus on non-invasiivinen, edullinen ja kivuton tutkimusmenetelmä, jota voidaan käyttää eri sairauksien diagnosoimiseen. Sen etuna verrattuna röntgentutkimuksiin on ettei siinä käytetä potilaalle vahingollista ionisoivaa säteilyä. Vaikka lääketieteen puolella ultraäänitutkimukset ovat arkipäivää, käytetään niitä hammaslääketieteessä hyvin vähän. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää miten ultraäänitutkimuksia voidaan hyödyntää hammaslääkärin kliinisessä työssä ja mitä mahdollisia tulevaisuuden käyttökohteita tällä hetkellä tutkitaan. Materiaalit ja menetelmät. Lähteenä ovat PubMed-tietokannasta hakusanoilla "ultrasound", "ultrasonography" ja "dentistry" etsityt englanninkieliset tutkimukset, jotka on julkaistu vuonna 2005 tai sen jälkeen. Lisäksi lähteenä on käytetty alan oppikirjoja soveltuvilta osin. Tulokset. Ultraäänitutkimusta voidaan käyttää useiden pään ja kaulan alueen sairauksien diagnosoinnin apuna. Tällä hetkellä yleisin hammaslääketieteellinen käyttökohde on sylkirauhassairauksien diagnostiikka. Muita tutkimuskohteita ovat mm. imusolmukkeet, pehmytkudosten tulehdukset, verisuonianomaliat, leukanivelsairaudet ja vierasesineet. Mahdollisia tulevaisuuden käyttökohteita voi löytyä lisää kariologian, parodontologian, purentafysiologian ja suukirurgian erikoisaloilta, mutta näistä vaaditaan vielä lisää tutkimustietoa. Johtopäätökset. Ultraäänitutkimus on hammaslääketieteen alalla verrattain vähän hyödynnetty tutkimusmenetelmä, jota olisi mahdollista käyttää nykyistä monipuolisemmin. Sillä on monia etuja verrattuna röntgentutkimukseen: reaaliaikaisuus, parempi erottelukyky pehmytkudoksissa ja se, että siinä ei käytetä vahingollista ionisoivaa säteilyä. Ultraäänen käytön yleistymisen haasteina hammaslääketieteessä ovat ultraäänilaitteiden vähäisyys hammaslääkärin vastaanotoilla, sekä vähäinen koulutus niiden käyttämiseen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Karpaalikanava on anatomisesti monimutkainen rakenne. Se ulottuu proksimaalisesti 7-10 cm etupolven ylimmän nivelraon yläpuolelle ja jatkuu distaalisesti etusäären yläkolmannekseen tai puoliväliin. Kanavan seinämät muodostuvat pinnallisen koukistajan tukisiteestä, flexor retinaculumista, os carpi accessoriumista eli papuluusta ja syvän koukistajan tukisiteestä. Karpaalikanavan läpi kulkee syvä ja pinnallinen koukistajänne jännetupen suojaamana. Karpaalikanavan sisätakaosassa on useita verisuonia ja hermoja. Karpaalikanavasyndroomassa pehmytkudoksiin kohdistuva paine on lisääntynyt primaarin synoviitin tai kanavaa ahtauttavan vaurion vuoksi. Ahtauman tärkeimpiä syitä ovat vauriot koukistajajänteissä tai pinnallisen koukistajan tukisiteessä sekä kanavaa ympäröivien luiden tilaavievät muutokset, kuten osteokondrooma radiuksen takapinnalla tai papuluun murtuma. Esimerkkeinä potilastapauksista kirjoituksessa esitetään karpaalikanavan sisäinen krooninen vaurio ponin pinnallisessa koukistajajänteessä sekä osteokondrooma nuorella suomenhevosella. Hevosella tyypillisiä karpaalikanavasyndrooman oireita ovat ontuminen, kipu karpaalikanavan palpaatiossa ja etupolven taivutuksessa, sekä karpaalikanavan täyttyminen. Tärkein karpaalikanavan tutkimusmenetelmä on ultraäänitutkimus. Ultraäänitutkimuksen avulla voidaan todeta karpaalikanavan pehmytkudosvauriot ja niiden vakavuusaste. Karpaalikanavan proksimaaliosassa ultraäänikuva on vaikeasti tulkittava. Röntgentutkimuksen avulla voidaan todeta karpaalikanavaa mahdollisesti ahtauttavat luustomuutokset. Hoito ja ennuste riippuvat syndrooman aiheuttajasta. Primaari synoviitti vastaa tavallisesti hyvin lepoon ja tulehdusta poistavaan lääkehoitoon. Karpaalikanavan sisäisille jännevaurioille ennuste on varauksellinen, sillä ontuminen usein palaa normaalikäyttöön siirryttäessä. Oireita aiheuttava osteokondrooma ja papuluun sagittaalinen murtuma kannattaa hoitaa kirurgisesti. Flexor retinaculumin avaamisleikkaus vähentää painetta karpaalikanavassa ja voi poistaa oireilun syystä riippumatta.
-
(2020)Tutkielma on kirjallisuuskatsaus ultraäänen käyttämisestä koirien ortopedisissa olka- ja polvinivelten tutkimuksissa. Aiheen käsittely on eläinlääketieteen lisensiaatiksi tähtäävässä opintokokonaisuudessa hyvin suppeaa, joten sen tiivistäminen suomenkieliseksi kokonaisuudeksi voi hyödyttää useita eläinlääkäreitä. Tutkielmassa pääpaino on rakenteiden normaalin ja patologisten muutosten ulkonäön kuvailu, parhaiten soveltuvien tekniikoiden esittäminen sekä menetelmien kliinisen merkitsevyyden arvioiminen. Ortopediset ultraäänitutkimukset ovat olleet jo pitkään yleisiä humaanilääketieteessä ja hevoslääketieteessäkin se on vakiinnuttanut paikkansa jännevaurioiden arvioimisessa. Ultraäänitekniikan kehittymisen myötä pystytään tarkastelemaan yhä pienempiä rakenteita ja tämän seurauksena sen käyttäminen koirien ortopedisten oireiden diagnosoinnissa on yleistynyt. Tuoreimman tutkimustiedon perusteella ultraäänitutkimuksella on mahdollista diagnosoida yksin tai yhdessä ortopedisen tutkimuksen ja muiden diagnostisten kuvantamismenetelmien kanssa ja tarkentaa olka- ja polviniveleen paikallistuvia diagnooseja. Tutkimuksissa tulee käyttää korkeataajuista (>10Mhz) lineaarianturia, jonka kontaktipinta-ala on melko pieni. Ultraäänitutkimuksen merkittävimpinä etuina pidetään hyvää pehmytkudosten erotuskykyä, noninvasiivisuutta, mahdollisuutta tutkia ilman yleisanestesiaa, edullisuutta, yleistä saatavuutta ja mahdollisuutta reaaliaikaiseen nivelen manipulaatioon. Ultraäänitutkimuksen heikkoja puolia ovat soveltumattomuus pienten koirien diagnostiikkaan, kapea näkymä nivelten sisäosiin ja osa tutkimuksista vaatii onnistuakseen vankkaa kokemusta. Ultraäänitutkimus soveltuu hyvin nivelten ympärillä ja niihin yhteydessä olevien jänteiden arvioimiseen, nivelensisäisiin ongelmiin vahvasti liitetyn turvotuksen havaitsemiseen ja suurempien koirien kierukkavaurioiden toteamiseen jo vähäisellä kokemuksella. Ultraäänitutkimus soveltuu kohtalaisesti diagnoosin tekemiseen tai toisin menetelmin tehdyn diagnoosin täydentämiseen nivelrikon ja osteokondroosin diagnosoinnissa ja irtopalojen paikallistamisessa. Ultraääni ei sovellu ristisidevaurioiden diagnostiikkaan. Osaavissa käsissä ultraäänitutkimus antaa koirien olka- ja polvinivelten vaurioista vähintään tarkemman kuvan muutosten laadusta ja sijainnista ja voi auttaa eläinlääkäriä valitsemaan hoitomuotoa ja arvioimaan leikkauksen tarvetta. Tämän tutkielman avulla eläinlääkäri voi suorittaa koiran olka ja polvinivelten kattavan ultraäänitutkimuksen, tulkita löydöksiä ja ymmärtää menetelmän rajoitukset.
-
(2020)Residual feed intake (RFI) is a measurement method used in animals to determine feed efficiency. Improving feed efficiency has been found to be more cost-effective than maximizing daily gain. Determining the feed efficiency is laborious as the measurement periods are long and expensive. The problem is the limited capacity of the measuring devices in relation to the number of animals, because the animals daily dry matter intake (DMI), average daily gain (ADG) and metabolic body weight (MMBW) must be measured over a sufficiently long continuous period. The aim of the study was to optimize the measurement of residual feed intake to reduce workload. In this case, the costs of measurement would be lower, and the utilization rate of measuring equipment would be improved. The study sought a critical limit on the amount of data required. Measurements were removed from the data until it was found that the reliability of the results was affected. The hypothesis was that the fewer measurements and the shorter the measurement period, the greater the risk of error in the results. The study material included 105 dairy bulls and the experiment lasted 56 days. DMI was measured for each animal and the animals were weighed once a week during the experiment, a total of nine times (double weighings at the beginning, middle and end of the measurement period). The growth curves were used to calculate the ADG and MMBW of the animals. In addition, the area of the area of the cross-section of the longissimus muscle (M.longissimus dorsi) and the thickness of the back fat of each bull were measured with an ultrasound device at the end of the experiment. RFI was calculated for seven different measurement periods. The original 56-day period was shortened to seven days at a time until the period was 28 days. Ultrasound measurements were added to the 56-day measurement period model only. In addition, the number of weighing was reduced from nine to five and three times from the original 56-day model. The addition of ultrasound measurements weakened the statistical model compared to the initial 56-day measurement period. The animal RFI results changed the most in the 28-day and 35-day models. The reliability of the results decreased the least in the 49-day and five-weighing models. The ADG and MMBW averages remained almost the same in the models until 35 days. The shorter the measurement period, the more the DMI values changed. Based on the results, shortening length of the RFI measurement period to 42 days had no market effect on the results. A 42-day measurement period is enough for DMI, but a longer measurement period is recommended for ADG. Three weighings did not change the ADG as much as the 49-day measurement period and was more reliable than the 42-day measurement period. Adding longissimus muscle and back fat to the RFI model did not improve the reliability of the model and thus did not provide added value. Based on this study, ultrasonic measurements are not required to determine RFI, and the workload can also be reduced by shortening the measurement period or reducing weighing times.
-
(2020)Residual feed intake (RFI) is a measurement method used in animals to determine feed efficiency. Improving feed efficiency has been found to be more cost-effective than maximizing daily gain. Determining the feed efficiency is laborious as the measurement periods are long and expensive. The problem is the limited capacity of the measuring devices in relation to the number of animals, because the animals daily dry matter intake (DMI), average daily gain (ADG) and metabolic body weight (MMBW) must be measured over a sufficiently long continuous period. The aim of the study was to optimize the measurement of residual feed intake to reduce workload. In this case, the costs of measurement would be lower, and the utilization rate of measuring equipment would be improved. The study sought a critical limit on the amount of data required. Measurements were removed from the data until it was found that the reliability of the results was affected. The hypothesis was that the fewer measurements and the shorter the measurement period, the greater the risk of error in the results. The study material included 105 dairy bulls and the experiment lasted 56 days. DMI was measured for each animal and the animals were weighed once a week during the experiment, a total of nine times (double weighings at the beginning, middle and end of the measurement period). The growth curves were used to calculate the ADG and MMBW of the animals. In addition, the area of the area of the cross-section of the longissimus muscle (M.longissimus dorsi) and the thickness of the back fat of each bull were measured with an ultrasound device at the end of the experiment. RFI was calculated for seven different measurement periods. The original 56-day period was shortened to seven days at a time until the period was 28 days. Ultrasound measurements were added to the 56-day measurement period model only. In addition, the number of weighing was reduced from nine to five and three times from the original 56-day model. The addition of ultrasound measurements weakened the statistical model compared to the initial 56-day measurement period. The animal RFI results changed the most in the 28-day and 35-day models. The reliability of the results decreased the least in the 49-day and five-weighing models. The ADG and MMBW averages remained almost the same in the models until 35 days. The shorter the measurement period, the more the DMI values changed. Based on the results, shortening length of the RFI measurement period to 42 days had no market effect on the results. A 42-day measurement period is enough for DMI, but a longer measurement period is recommended for ADG. Three weighings did not change the ADG as much as the 49-day measurement period and was more reliable than the 42-day measurement period. Adding longissimus muscle and back fat to the RFI model did not improve the reliability of the model and thus did not provide added value. Based on this study, ultrasonic measurements are not required to determine RFI, and the workload can also be reduced by shortening the measurement period or reducing weighing times.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Kirjallisuuskatsauksessa on perehdytty lehmän kohdun palautumiseen ja kiimakierron käynnistymiseen poikimisen jälkeen, lisäksi siinä on käsitelty ultraäänilaitteen perusteita, historiaa ja käyttöä lehmän munasarjojen ja kohdun tutkimisessa. Kokeellisessa osassa tutkittiin ultraäänilaitteen avulla lehmän kohdun palautumista poikimisen jälkeisellä kaudella ja munarakkulan kokoa kiimojen aikana sekä keltarauhasen kokoa kiimojen välillä. Maitonäytteistä määritetyn keltarauhashormonin eli progesteronin pitoisuuden avulla seurattiin lehmien kiimakierron käynnistymistä. Koe suoritettiin Viikin opetus- ja tutkimustilalla syyskuun 1996 ja tammikuun 1997 välisenä aikana. Ultraäänitutkimuksia tehtiin kahden viikon kuluttua poikimisesta kolmesti viikossa siihen asti, kunnes kohtu katsottiin palautuneeksi eli silloin, kun kohdun sarvien halkaisija oli kolmella peräkkäisellä mittauskerralla sama ja poikkileikkauskuva pyöreä. Ultraäänitutkimuksia jatkettiin kiimojen aikana munarakkulan koon mittaamiseksi lehmien tiinehtymiseen asti. Kokeessa tutkitut 16 lehmää jaettiin tuloksia käsiteltäessä kahteen ryhmään sen perusteella, olivatko ne sukuelimiltään terveitä poikimisen jälkeisellä kaudella, vai oliko sukuelinten terveydentilassa häiriöitä. Kohdun palautumisen ja kiimakierron käynnistymisen aikataulu vastasi aikaisempien ultraäänilaitteella tehtyjen tutkimusten tuloksia. Kohtu palautui poikimisen jälkeen terveillä lehmillä keskimäärin 40 vrk kuluessa ja ongelmalehmillä 54 päivässä. Kiimakierto käynnistyi terveillä keskimäärin 16 vrk:n kuluttua poikimisesta ja ongelmalehmillä 25vrk:n kuluttua. Terveiden lehmien ja ongelmalehmien välillä kohdun palautumiseen ja kiimakierron käynnistymiseen kuluvalla ajalla oli tilastollisesti merkitsevä ero. Lehmät, joilla ei ollut ongelmia poikimisen jälkeisellä kaudella siemennettiin ensimmäisen kerran keskimäärin 64 vrk poikimisesta ja ongelmalehmät vastaavasti 77 vrk poikimisesta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)Follikkelidynamiikka kuvaa munasarjojen follikkelien kehittymistä ja surkastumista sekä kehitystä säätelevien mekanismien vuorovaikutusta. Kirjallisuusosiossa kuvataan follikkelidynamiikan tutkimusmenetelmiä ja nykykäsitystä naudan follikkelidynamiikasta painottaen proestruksen eli esikiiman follikkelidynamiikkaa. Kokeellinen osa kuvailee proestruksen follikkelidynamiikkaa. Follikkelidynamiikan tutkimukseen on käytetty teuraseläimiä, munasarjojen kirurgista poistoa, peräsuolen kautta tapahtuvaa palpaatiota, follikkelinestenäytteenottoa, erilaisia värjäys-, follikkeliablaatio- ja kauterisaatiotekniikoita niin laparotomisesti kuin transvaginaalisestikin. Erityisasemaan on noussut peräsuolen kautta suoritettava reaaliaikainen ultraäänitutkimus, jonka yhtenevyys in vivo -löydöksiin on validoitu perusteellisesti. Munasarjakudos toimii yhtenä toiminnallisena yksikkönä niin endokriinisesti kuin munasarjarakenteiden kehittymisenkin kannalta. Munasarjarakenteiden välinen "kommunikaatio" tapahtuu yksinomaan endokriinisesti. Munasarjoissa esiintyy kiimakierron aikana pääsääntöisesti kaksi tai kolme follikkeliaaltoa. Kahden aallon kierto kestää tyypillisesti 20 vrk ja kolmen aallon 23 vrk. Kolmen aallon järjestelmän toinen follikkeliaalto ja nonovulatorinen dominoiva follikkeli eroavat muiden aaltojen vastaavista. Taustalla on diestruksen suuren progesteronipitoisuuden kasvuympäristö. Keltarauhasen progesteronieritys, follikkelien estradiolieritys, sentraalinen oksitosiini/GnRH-pulssigeneraattori, FSH- ja LH-eritys, kohdun PGF2α-eritys ja follikkelidynamiikka ovat kaikki vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Tämän seurauksena luteolyysin ajoitus ja erityisesti follikkeliaallon kehitysvaihe luteolyysin tapahtuessa vaihtelee. Proestruksen aikaisesta follikkelidynamiikasta on vähän julkaisuja, kun follikkelidynamiikan tutkimus on kohdentunut follikkeliaaltojen alkuvaiheen ilmiöiden, emergenssin ja deviaation, kuvailemiseen. Työssä oli tarkoituksena selvittää kiiman (tai ovulaation) ennustettavuutta progesteronipitoisuuden romahtamisesta määritellyn luteolyysihetken perusteella. Tutkimusosassa kartoitettiin follikulaarivaiheen follikkelidynamiikkaa sekä normaaleissa että lyhyissä kiimakierroissa. Aineistoksi koottiin lisääntymistieteen osastolla tehdyistä kokeista manipuloimattomia luteolyysin ja ovulaation välisiä ajanjaksoja. Kaikkien eläinten kiimakierron kahdeksan viimeisen päivän follikkelidynamiikka ja progesteronipitoisuuden kuvaaja esitettiin graafisesti. Lyhyiden kiimakiertojen follikkelidynamiikka erosi täysin normaalikiimakiertoisista eläimistä. Kahden ja kolmen aallon kiimakiertojen välillä oli merkitseviä eroja useissa proestruksen follikkelidynamiikkaa kuvaavissa suureissa. Hiehojen ja lehmien väliset erot olivat tässä tutkimuksessa pienet. Tulevan ovulatorisen follikkelin suhteellisen (verrattuna suurimpaan kokoon ennen ovulaatiota) ja follikulaarivaiheen välisen ajan välillä todettiin käänteinen yhteys. Normaalikiimakierroissa noin kolmessa tapauksessa neljästä ovulaatio tapahtui 3–4 vrk kuluttua luteolyysistä ja vastaavasti lyhyissä kiimakierroissa neljässä tapauksesta viidestä ovulaatio tapahtui 2–3 vrk kuluttua luteolyysistä. Käsillä olevassa tutkimuksessa ovuloituvan follikkelin tunnistaminen munasarjoissa olevana suurimpana follikkelina oli mahdollista (todennäköisyys > 0,90) vasta päivää ennen ovulaatiota.
-
(2019)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kliinisen palpaatio- ja ultraäänitutkimuksen yhtenevyyttä. Supraspinaaliligamentin eli okahaarakkeiden päällisen siteen vauriot ovat yleisiä löydöksiä selväkivuista kärsivillä hevosilla. Työn tavoitteena oli selvittää, onko palpaatio luotettava diagnoosiin tähtäävä tutkimusmenetelmä. Hypoteesina oli, että palpaatio- ja ultraäänitutkimusten tulokset ovat keskenään yhteneviä. Aineistona oli yhteensä 93 potilastapausta, joista 73 oli ensimmäisiä käyntejä tai ainoita käyntejä ja 20 oli kontrollikäyntejä. Työ on retrospektiivinen tutkimus eli menneisyydessä tapahtuneen tutkimus. Tutkimuksen aineisto kerättiin Yliopistollisessa Hevossairaalassa selkäkivun vuoksi käyneistä potilaista. Aineisto kerättiin Yliopistollisen Hevossairaalan potilastietojärjestelmästä. Aineisto kerättiin taulukkoon, joka sijoitettiin tilasto-ohjelmaan. Tilastollinen analyysi tehtiin SPSS-ohjelmalla. Keskeisenä tuloksena huomattiin, etteivät kaikki tulokset olleet tilastollisesti merkitseviä. Tilastollista merkitsevyyttä havaittiin, kun tutkittiin löydösten sijainteja. Loppupäätelmäksi muodostui näkemys, että aiheesta on hyvä tehdä tarkempia tutkimuksia. Osittain tutkimus on hypoteesin mukainen ja osittain ei ollut. Keskilinjan palpaatiolöydösten ja ultraäänitutkimuksen olemassaolon yhtenevyyttä ei voitu pitää tilastollisesti merkittävänä, joten hypoteesi ei toteutunut. Osa sijainneista oli tilastollisesti merkittäviä ja tuloksista löytyi joitain yhteneviä tapauksia, joten hypoteesi toteutui. Käytännön hyöty tulokselle on se, että palpaatio voisi mahdollisesti olla luotettava diagnostiikassa. Tutkimusasetelman heikkoutena oli tutkimusten tehneiden määrä, joka voi aiheuttaa virheitä. Heikkoutena on myös retrospektiivinen tutkimustapa, jossa voi tulla inhimillisiä virheitä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Ultraäänilaitteiden tekninen kehittyminen on avannut etenkin 2000-luvun alusta lähtien uusia mahdollisuuksia hyödyntää reaaliaikaista ultraäänitutkimusta sikojen lisääntymisongelmien selvittämisessä. Aiemmin rektaalista ultraäänitutkimusta pidettiin soveltuvimpana tapana tutkia munasarjarakenteita ja mitata follikkeleiden kokoa. Laitteiden kehityksen myötä kyljen kautta tehtävää tutkimusta on voitu alkaa hyödyntämään munasarjarakenteiden tutkimisessa jopa tilatasolla. Ultraäänitutkimusta voidaan nykypäivänä käyttää apuna tiineystarkastuksien lisäksi myös kohdun patologisten tilojen tunnistamisessa, ensikoiden lisääntymiskykyisyyden arviointiin sekä munasarjadiagnostiikassa. Tämän lisensiaatintutkielman tarkoituksena on selvittää ultraäänitutkimuksen käyttömahdollisuuksia sikojen lisääntymiseen liittyvissä tutkimuksissa sekä vertailla eri tutkimustapojen etuja ja rajoituksia. Tutkimuksellisessa osassa tavoitteena on selvittää ovatko kyljen kautta tehdyllä tutkimuksella saadut munasarjafollikkeleiden mittaustulokset tilastollisesti yhteneviä rektaalisella tutkimuksella saatujen tulosten kanssa. Tulosten yhtenevyyttä tarkastellaan myös mittauksen käytännön sovelluksen kannalta. Aikaisempaa kahdella eri tutkimustavalla saatuja mittaustuloksia vertailevaa tutkimusta ei tiettävästi ole tehty. Tutkimusta varten emakoiden munasarjafollikkeleita on mitattu sekä kyljen kautta tehdyllä että rektaalisella ultraäänitutkimuksella vieroituspäivänä sekä kolmantena, neljäntenä ja viidentenä päivänä vieroituksesta. 17 emakolta on saatu yhteensä 51 mittaustulosparia, joihin on sovellettu tilastollisia menetelmiä. Saatujen tulosten perusteella kyljen kautta mitattu follikkelin koko on rektaalisesti mitattua kokoa pienempi. Kyljen kautta mitattu follikkelin koko on kuitenkin tilastollisesti merkitsevällä tasolla yhtenevä rektaalisesti mitatun koon kanssa. Kun mittaustuloksiin sovelletaan follikkeleiden päiväkasvuvauhdin perusteella valittuja +/-1 mm hyväksymisrajoja, tuloksista 78 % on asetettujen rajojen sisäpuolella. Saadut tulokset viittaavat siihen, että kyljen kautta mitattuna follikkelin koko on merkittävästi pienempi kuin rektaalisesti mitattuna. Follikkeleiden koko kyljen kautta mitattuna eroaa rektaalisesti mitatusta siinä määrin, että tutkimustapaa ei voida suositella käytettävän follikkeleiden kasvun seurantaan.
-
Rodun ja kasvatusajan vaikutus liharotuisten nautojen teurasominaisuuksiin sekä lihan syöntilaatuun (2020)Tässä tutkimuksessa selvitettiin liharotuisten nautojen rodun ja kasvatusajan yhteyttä ruhon teurasominaisuuksiin sekä lihan syöntilaatuun. Lisäksi tässä tutkimuksessa selvitettiin ultraäänellä mitattujen ominaisuuksien fenotyyppistä korrelaatiota eläimen teurasominaisuuksiin sekä lihan syöntilaatuun. Tutkimuksen aineistona oli Rotukarjan hyvinvoinnin ja taloudellisten toimintaedellytysten parantaminen -hankkeen (2010–2013) ruokintakokeen tulokset. Lopullinen aineisto sisälsi 158 sonnin tiedot, jotka edustivat viittä yleistä Suomessa kasvatettavaa liharotua. Rodut olivat aberdeen angus, charolais, hereford, limousin ja simmental. Teurasominaisuuksista mitattiin teuraspainoa, teurasprosenttia, lihakkuutta ja rasvaisuutta. Lihan syöntilaadun tutkimus sisälsi tiedon lihan marmoroitumisasteesta, pH-arvosta, leikkuuvasteesta, valumasta ja väriominaisuuksista, vaaleudesta (L), punaisuudesta (a) ja keltaisuudesta (b) sekä arvion aistinvaraisesta syöntilaadusta. Aistinvarainen syöntilaatu sisälsi mureuden, mehukkuuden, maun sekä näiden yhteispisteet. Tilastollisina menetelminä käytettiin type 2-testauksen sisältävää ANOVA-mallia sekä ls-keskiarvoja, Tukeyn parittaisvertailua ja regressioanalyysiä. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että rodulla on merkitsevä vaikutus useaan tutkittuun ominaisuuteen. Taloudellisesti näistä merkittävämpiä ovat teurasprosentti, lihakkuus ja rasvaisuus. Lyhyt kasvatusaika on taloudellisesti kannattavampi kuin pitkä kasvatusaika, kun huomioidaan ominaisuuksiin vaikuttavat panostetut resurssit. Lyhyellä kasvatusajalla kasvatettujen sonnien teuraspaino, teurasprosentti ja lihakkuus olivat suhteessa korkeammat kuin pitkän kasvatusajan ryhmän eläimillä. Ultraäänellä mitatulla ulkofileen paksuudella on suotuisa yhteys teurasprosenttiin. Ultraäänellä mitatulla marmoroitumisasteella on suotuisa yhteys lihan marmoroitumisasteeseen, punaisuuteen, mureuteen (aistinvarainen ja leikkuuvaste), mehukkuuteen ja aistinvaraisen arvioinnin yhteispisteisiin.
-
Rodun ja kasvatusajan vaikutus liharotuisten nautojen teurasominaisuuksiin sekä lihan syöntilaatuun (2020)Tässä tutkimuksessa selvitettiin liharotuisten nautojen rodun ja kasvatusajan yhteyttä ruhon teurasominaisuuksiin sekä lihan syöntilaatuun. Lisäksi tässä tutkimuksessa selvitettiin ultraäänellä mitattujen ominaisuuksien fenotyyppistä korrelaatiota eläimen teurasominaisuuksiin sekä lihan syöntilaatuun. Tutkimuksen aineistona oli Rotukarjan hyvinvoinnin ja taloudellisten toimintaedellytysten parantaminen -hankkeen (2010–2013) ruokintakokeen tulokset. Lopullinen aineisto sisälsi 158 sonnin tiedot, jotka edustivat viittä yleistä Suomessa kasvatettavaa liharotua. Rodut olivat aberdeen angus, charolais, hereford, limousin ja simmental. Teurasominaisuuksista mitattiin teuraspainoa, teurasprosenttia, lihakkuutta ja rasvaisuutta. Lihan syöntilaadun tutkimus sisälsi tiedon lihan marmoroitumisasteesta, pH-arvosta, leikkuuvasteesta, valumasta ja väriominaisuuksista, vaaleudesta (L), punaisuudesta (a) ja keltaisuudesta (b) sekä arvion aistinvaraisesta syöntilaadusta. Aistinvarainen syöntilaatu sisälsi mureuden, mehukkuuden, maun sekä näiden yhteispisteet. Tilastollisina menetelminä käytettiin type 2-testauksen sisältävää ANOVA-mallia sekä ls-keskiarvoja, Tukeyn parittaisvertailua ja regressioanalyysiä. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että rodulla on merkitsevä vaikutus useaan tutkittuun ominaisuuteen. Taloudellisesti näistä merkittävämpiä ovat teurasprosentti, lihakkuus ja rasvaisuus. Lyhyt kasvatusaika on taloudellisesti kannattavampi kuin pitkä kasvatusaika, kun huomioidaan ominaisuuksiin vaikuttavat panostetut resurssit. Lyhyellä kasvatusajalla kasvatettujen sonnien teuraspaino, teurasprosentti ja lihakkuus olivat suhteessa korkeammat kuin pitkän kasvatusajan ryhmän eläimillä. Ultraäänellä mitatulla ulkofileen paksuudella on suotuisa yhteys teurasprosenttiin. Ultraäänellä mitatulla marmoroitumisasteella on suotuisa yhteys lihan marmoroitumisasteeseen, punaisuuteen, mureuteen (aistinvarainen ja leikkuuvaste), mehukkuuteen ja aistinvaraisen arvioinnin yhteispisteisiin.
-
(2018)The literature review examined structures and functionalities of two major canola proteins, cruciferin and napin. In addition, fundamental functional properties of proteins and the impact of high intensity ultrasound on functionality of other proteins were reviewed. Ultrasound treatment has been successfully used to improve several functional properties of other proteins such as soy, pea and egg white proteins. However, research on high intensity ultrasound treatment for improving canola protein functionality is limited. The aim of the experimental part was to improve solubility, rheological and emulsification properties of canola proteins using high intensity (20 kHz) ultrasound. The effects of ultrasound treatment on protein structures were also examined. Canola samples were first preheated (95 °C, 5 min) and then treated with ultrasound at different power intensity levels (200 and 400 W) and durations (10 and 30 min). Albumin fractions were obtained by water extraction (pH 7.3) and NaCl extraction (1 M, pH 6.3) was used to obtain globulin fractions. The soluble protein concentration was determined using DC Protein Assay (Bio-Rad, USA), free sulfhydryl content was measured according to Ellman’s procedure and electrophoresis (SDS-PAGE) was performed for the determination of protein composition. Emulsifying ability, creaming index, average particle size, viscosity, storage modulus (G’) and loss modulus (G’’) were determined from the heat-induced emulsion gels. Solubility and emulsion stability of ultrasound treated canola samples were improved compared to control samples. In addition, ultrasound treatment reduced the average particle size. However, the electrophoretic profiles of the control and ultrasound treated canola protein samples did not differ significantly. Based on the rheological measurements, all the emulsion gels were shear thinning and indicated elastic properties (G’>G’’). These results suggest that high intensity ultrasound treatment modified the structures of canola proteins enabling increased molecular interaction and enhancing particularly emulsion gel stability.
-
(2017)Ultraäänikuvantamisen lääketieteellinen käyttö lisääntyy jatkuvasti tarvittavan laitteiston ja sen saatavuuden kehittymisen myötä. Aiemmissa tutkimuksissa lääketieteellisen kuvantamisen integrointi anatomian opetukseen on havaittu monin tavoin hyödylliseksi. Se asettaa opiskelun kliiniseen viitekehykseen, voi parantaa ymmärrystä rakenteiden keskinäisestä suhteesta ja lisätä kiinnostusta anatomian opiskelua kohtaan. Helsingin lääketieteellisessä tiedekunnassa liitettiin vuonna 2014 ultraäänitutkimukseen perustuva harjoitus osaksi ensimmäisen opiskeluvuoden elävän anatomian opetusta. Tutkimuksessa selvitettiin kyselyllä opiskelijoiden kokemuksia opetuksesta. 203 opiskelijasta 172 vastasi kyselyyn helmikuun 2017 aikana. Lähes kaikki pitivät opetusta hyödyllisenä (94%), kiinnostusta lisäävänä (93%) ja toivoivat radiologiaa hyödynnettävän anatomian opetuksessa aiempaa enemmän (91%). Vastanneista 79% koki integroidun ultraääniopetuksen tukevan oppimista. Erityisesti opetuksesta vaikuttivat hyötyvän aktiivisia opetusmenetelmiä suosivat opiskelijat. Tutkimuksen perusteella ultraääniharjoitus vaikuttaa olevan hyödyllinen lisä anatomian perusopetukseen. Se voi lisätä opiskelumotivaatiota ja innostaa anatomian opiskeluun havainnollistamalla sen tärkeyttä kliinisessä viitekehyksessä. Jatkossa tulisi perehdytystä kehittää edelleen ja harkita opetusmenetelmän tutkimista todellista oppimista kuvaavin mittarein.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Doppler-ultraääntä on käytetty paljon lisääntymiselimien tutkimisessa hevosilla ja naudoilla. Doppler-ultraäänellä pystyy tutkimaan kudosten ja elimien verenvirtausta mustavalkokuvaan yhdistettävien värien avulla tai spektritilan avulla. Spektritilassa verisuonesta otetaan tarkasteluun pieni alue, josta saadaan verenvirtausnopeuden kuvaaja tietystä sydämen sykkimissyklistä. Kuvaajasta saadaan mitattua kvantitatiivisia sekä kvalitatiivisia verenvirtausparametrejä. Kohtu ja munasarjat ovat voimakkaasti verisuonitettuja elimiä. Verenvirtaus vaihtelee kohdussa sekä munasarjoissa kiimakierron eri vaiheissa, tiineyden aikana sekä synnytyksen jälkeen. Kohdun ja munasarjojen patologiset tilat vaikuttavat niiden perfuusioon. Doppler-ultraäänen avulla on pystytty kuvantamaan väritilan, voimaväritilan sekä spektritilan avulla lisääntymiselimien verenvirtausta. Tässä työssä on keskitytty pääasiassa tamman lisääntymiselimistä löydettyihin tutkimuksiin, mutta lisätietoa on haettu naudoilla tehdyistä tutkimuksista. Kohdun verenvirtaus vaihtelee hyvin vähän kiimakierron aikana. Tiineellä tammalla kohdun verenvirtaus lisääntyy tiineyden edetessä. Kohdun patologiset tilat tiineyden aikana, kuten endometriitti ja plasentiitti, vaikuttavat kohdun verenvirtaukseen. Kohtalaisten ja voimakkaiden endometriittimuutosten yhteydessä verenvirtauksen resistanssi vaihtelee ja lievien endometriittimuutosten yhteydessä se pysyy kohtuullisen tasaisena. Plasentiitin puhkeamista ja mahdollista abortointia voidaan ennustaa verenvirtaustilavuutta sekä resistanssia mittaamalla. Varsomisen jälkeen tamman kohdun verenvirtaus palautuu ennen ensimmäistä ovulaatiota samalle tasolle kuin kiimakierron ja alkutiineyden aikaan. Vastaavasti naudalla on huomattu voimakkaimman verenvirtauksen laskun tapahtuvan viikon aikana poikimisesta ja jatkuvan siihen saakka, kunnes kohdun involuutio on täydellinen. Naudalla on huomattu kohdun verenvirtauksen jälkeisten jäämisen ja metriitin jälkeen jäävän korkeammaksi verrattuna terveisiin nautoihin. Naudalla on huomattu, että kohdun verenkierron palautumisella involuution aikana on merkitystä niiden hedelmällisyyteen. Ovuloituva ja surkastuva follikkeli voidaan erottaa mittaamalla niiden verenvirtausta. Ovuloituvassa follikkelissa verenvirtaus lisääntyy ja surkastuvassa vähentyy kaksi päivää ennen ovulaatiota. Ovuloituvan follikkelin verenvirtaus on suurempi niillä tammoilla ja lehmillä, jotka tiinehtyvät. Ovulaation induktion on havaittu heikentävän tulevan keltarauhasen verenvirtausta. Keltarauhasen verenvirtaus on luotettava mittari keltrauhasen toiminnallisuuteen. Naudoilla on huomattu, että verenvirtaus on luotettavampi toiminnallisuuden mittari kuin keltrauhasen koon mittaaminen. Doppler-ultraäänellä voidaan havaita munasarjan epänormaali toiminta kuten hemorragiset anovulatoriset follikkelit sekä väliseinällisten follikkeleiden ovulaatio sekä kaksoisovulaatiot. Verenvirtauksen tutkiminen kohdussa ja munasarjoissa antaa lisäinformaatiota elimien toiminnasta. Doppler-ultraäänen avulla pystytään ennakoimaan lisääntymiselimien toimintaa paremmin. Kohdun ja munasarjojen verenvirtauksen tutkimisen avulla voidaan ajoittaa hoitotoimenpiteet sekä kartoittaa niiden tarve paremmin.
Now showing items 1-15 of 15