Browsing by Subject "unio"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2015)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Tuomo Mannermaan erityisesti In ipsa fide Christus adest -tutkielmassa esiin tulevaa ajatusta Kristuksen ja ihmisen välille syntyvästä uniosta vanhurskauden perustana. Tutkielmassa selvitetään millainen tämä unio Mannermaan mukaan on, sekä mikä sen merkitys on ihmisen vanhurskauttamiselle ja pyhitykselle. Myös uskon syntyminen ja olemus ovat keskeisiä selvitettäviä asioita, sillä juuri usko saa aikaan vanhurskauden ja pyhityksen perustana olevan union. In ipsa fide Christus adest -tutkielman lisäksi lähteinä käytetään myös muuta Mannermaan uniota käsittelevää tuotantoa. Mannermaan ajattelu perustuu ensisijaisesti hänen Luther-tutkimuksissa tekemiinsä löytöihin ja erityisesti Lutherin Galatalaiskirjeen selityksen tulkintaan. Metodina tässä tutkielmassa käytetään systemaattista analyysiä. Taustaluvussa kaksi tarkastellaan luterilaisen, ortodoksisen ja katolisen kirkon vanhurskauttamis- ja pelastusoppeihin liittyviä kysymyksiä. Tarkastelun pääpaino on siinä, kuinka Kristuksen ja ihmisen välille syntyvä unio tai Jumalan läsnäolo ihmisessä niiden mukaan ymmärretään. Myös Mannermaan unio-ajatukseen liittyvä näkemys ihmisen jumalallistamisesta eli theosiksesta on erityisesti ortodoksisuutta käsittelevän taustaluvun keskeinen teema. Näiden teemojen käsittely auttaa hahmottaan Mannermaan ajattelun ymmärtämisen kannalta olennaista forenssisen ja efektiivisen vanhurskauttamisopin eroa. Pääluvussa kolme käsitellään Mannermaan näkemystä uskon syntymisestä ja sen luonteesta. Siinä todetaan, että usko syntyy Jumalan ei-mihinkään kohdistuvan ja uutta luovan rakkauden vaikutuksesta. Jumalan sana sekä lakina että evankeliumina synnyttää uskon Pyhän Hengen vaikutuksesta. Usko on Jumalan lahja ja sen syntyminen jää loppujen lopuksi aina mysteeriksi. Jumalan antama uskon lahja ei ole ihmisen oman tahdon uudistuminen vaan läsnä oleva Kristus. Usko saa aikaan sen, että Kristus ja ihminen yhdistyvät ja muodostavat eräänlaisen uuden persoonan. Tämä uusi persoona eli uusi ihminen on uskon subjekti. Tämä voidaan ilmaista niin, että Kristus on uskon muoto. Uskon kautta ihminen jumalallistuu. Pääluvussa neljä käsitellään union luonnetta ja sen merkitystä vanhurskauttamiselle. Siinä todetaan, että uniota ei tule käsittää ihmisen ja Jumalan substanssien yhtymiseksi, vaan eräänlaiseksi teologisesti tai hengellisesti ymmärrettäväksi Kristuksen läsnäoloksi ihmisessä. Tämä läsnäolo on kuitenkin todellinen ja reaalinen, vaikka sen syvintä olemusta tai luonnetta ei voidakaan määritellä. Kristuksen reaalinen läsnäolo ihmisessä on välttämätöntä siksi, että vain siten voidaan taata vanhurskauttamisen ja pelastuksen objektiivisuus ja Kristus-keskeisyys sekä pyhityselämän kannalta välttämätön ihmisen todellinen muutos. Pääluvussa viisi käsitellään uskovassa alkanutta pyhityselämää ja uskon ja tekojen suhdetta ja vastataan tutkielman toiseen keskeiseen kysymykseen siitä, onko ihmisen teoilla eli pyhityksellä jokin osa vanhurskauttamisessa. Siinä todetaan, että pyhitys kuuluu vain ihmisen lähimmäissuhteeseen, eikä teoilla näin ollen ole mitään osaa ihmisen vanhurskauttamisessa ja pelastuksessa. Ihmisen Jumala-suhde ei perustu ihmisessä alkaneeseen pyhityselämään vaan ihmisessä läsnä olevan Kristuksen ja hänen työnsä tähden hyväksiluettavaan vanhurskauteen. Teoissa usko realisoituu ja tulee todelliseksi. Teot ovat aina uskon tekoja.
-
(2022)Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miten kolminaisuus näyttäytyy brabanttilaismystikko Johannes Ruysbroeckin uniokäsityksessä hänen teoksessaan Sielujen häät (Die gheestejilike brulocht). Sielujen häät on kolmiosainen teos, jonka kantava teemana on Matteuksen evankeliumin jae 25:6: ”Katso! Ylkä tulee! Menkäät ulos häntä vastaan!” ja joka käsittelee ihmisluonnon eli morsiamen ja Kristuksen eli ylkän rakastavaa kohtaamista mystisessä uniossa. Ruysbroeckin ajattelussa ihminen on luonnostaan kolminaisuuden kuva. Tämä kuva on löydettävissä ihmisen psykologisesta rakenteesta, jossa korkeammat ihmisen korkeammat sielunkyvyt eli muisti, intellekti ja tahto korreloivat Jumalan intratrinitääristen prosessien kanssa. Nämä prosessit ovat katkeamatonta liikehdintää, josta voidaan eritellä kolme eri vaihetta, jotka ovat ulos käyminen, ykseyteen takaisin palaaminen ja lepo. Tämä liikehdintä voidaan tulkita neoplatonisesta perinteestä käsin, ja onkin todennäköistä, että Ruysbroeck seuraa ainakin epäsuorasti mm. Pseudo-Dionysius Areiopagitan ajattelua. Ihmisen, kuten kaiken muunkin olemassaolevan eksemplaari eli alkukuva on Kolminaisuuden toinen persoona. Ruysbroeck käsittää union tai uniot tämän alkukuvan kirkastumisena ihmissielun kolmessa osassa. Ulkoiset keinot alkukuvan kirkastamiseksi ovat löydettävissä Kristuksen elämän esimerkistä, mutta sisäiset keinot ja vaateet union saavuttamiseksi Kristus ilmoittaa sisäisissä tulemisissa: nämä ovat rakastavia kohtaamisia, jotka saavat alkunsa Jumalasta, mutta saapuvat ihmiseen ihmisen olemuksesta käsin erityisenä armona. Kristillinen elämä voidaan Ruysbroeckin mukaan jakaa kolmeen vaiheeseen, jotka ovat ulkoinen eli aktiivinen elämä, sisäinen eli kaipaava elämä ja kontemplatiivinen eli katseleva elämä. Näistä ainoastaan aktiivinen elämä on ihmiselle välttämätön pelastuksen kannalta, kun taas sisäinen ja kontemplatiivinen elämä koostuvat yhä syvenevistä uniokokemuksista. Näitä uniokokemuksia leimaa vastaanottamisen ja antamisen vastavuoroisuus: unioissa Jumala antaa ihmiselle erityistä armoa, mutta ihmisen tulee vastata tähän armoon hyvien töiden ja sisäisten harjoitteiden kautta. Ruysbroeckille union korkeimmalla tasolla ihminen tulee osalliseksi Pyhän Kolminaisuuden sisäisestä rakkaudesta hänen saavuttaessaan ykseyden Pyhän Hengen yhteydessä.
-
(2022)Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miten kolminaisuus näyttäytyy brabanttilaismystikko Johannes Ruysbroeckin uniokäsityksessä hänen teoksessaan Sielujen häät (Die gheestejilike brulocht). Sielujen häät on kolmiosainen teos, jonka kantava teemana on Matteuksen evankeliumin jae 25:6: ”Katso! Ylkä tulee! Menkäät ulos häntä vastaan!” ja joka käsittelee ihmisluonnon eli morsiamen ja Kristuksen eli ylkän rakastavaa kohtaamista mystisessä uniossa. Ruysbroeckin ajattelussa ihminen on luonnostaan kolminaisuuden kuva. Tämä kuva on löydettävissä ihmisen psykologisesta rakenteesta, jossa korkeammat ihmisen korkeammat sielunkyvyt eli muisti, intellekti ja tahto korreloivat Jumalan intratrinitääristen prosessien kanssa. Nämä prosessit ovat katkeamatonta liikehdintää, josta voidaan eritellä kolme eri vaihetta, jotka ovat ulos käyminen, ykseyteen takaisin palaaminen ja lepo. Tämä liikehdintä voidaan tulkita neoplatonisesta perinteestä käsin, ja onkin todennäköistä, että Ruysbroeck seuraa ainakin epäsuorasti mm. Pseudo-Dionysius Areiopagitan ajattelua. Ihmisen, kuten kaiken muunkin olemassaolevan eksemplaari eli alkukuva on Kolminaisuuden toinen persoona. Ruysbroeck käsittää union tai uniot tämän alkukuvan kirkastumisena ihmissielun kolmessa osassa. Ulkoiset keinot alkukuvan kirkastamiseksi ovat löydettävissä Kristuksen elämän esimerkistä, mutta sisäiset keinot ja vaateet union saavuttamiseksi Kristus ilmoittaa sisäisissä tulemisissa: nämä ovat rakastavia kohtaamisia, jotka saavat alkunsa Jumalasta, mutta saapuvat ihmiseen ihmisen olemuksesta käsin erityisenä armona. Kristillinen elämä voidaan Ruysbroeckin mukaan jakaa kolmeen vaiheeseen, jotka ovat ulkoinen eli aktiivinen elämä, sisäinen eli kaipaava elämä ja kontemplatiivinen eli katseleva elämä. Näistä ainoastaan aktiivinen elämä on ihmiselle välttämätön pelastuksen kannalta, kun taas sisäinen ja kontemplatiivinen elämä koostuvat yhä syvenevistä uniokokemuksista. Näitä uniokokemuksia leimaa vastaanottamisen ja antamisen vastavuoroisuus: unioissa Jumala antaa ihmiselle erityistä armoa, mutta ihmisen tulee vastata tähän armoon hyvien töiden ja sisäisten harjoitteiden kautta. Ruysbroeckille union korkeimmalla tasolla ihminen tulee osalliseksi Pyhän Kolminaisuuden sisäisestä rakkaudesta hänen saavuttaessaan ykseyden Pyhän Hengen yhteydessä.
-
(2016)Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää, minkälainen käsitys syntisen vanhurskauttamisesta vanhoillislestadiolaisella maallikkosaarnaaja Heikki Jussilalla (1863–1955) on. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen lähteinä ovat Jussilan kolme hengellistä teosta: Iankaikkinen elämä (1945), Elämän ihme (1947) ja Kutsujan armo lestadiolaisessa kristillisyydessä (1948). Erityisen haasteen tutkimustyölle tuo se, että lähdemateriaali on hengellistä ja maalailevaa uskonkokemuksen kieltä. Lisäksi haasteena on aiheen tutkimattomuus. Vanhoillislestadiolaisen liikkeen vanhurskauttamisoppia ei ole aikaisemmin tutkittu Laestadiuksen ja Raattamaan pelastusoppien tutkimusta lukuun ottamatta. Tutkimus rakentuu siten, että johdannon jälkeen esitellään keskeiset teologianhistorialliset taustatekijät, määritellään vanhurskauttamisen keskeiset edellytykset ja varsinainen vanhurskauttamisopin analyysi jakaantuu kahteen päälukuun. Teologianhistoriallisessa taustaluvussa käsitellään lyhyesti alkulestadiolaisuuden merkittävimpien vaikuttajien Lars Levi Laestadiuksen ja Juhani Raattamaan pelastusoppeja sekä esitellään uusheräyksen keskeiset opilliset painotukset. Lähteiden perusteella Jussila kokee yhtyvänsä Laestadiuksen ja Raattamaan näkemyksiin, kun taas eroavansa uusheräyksen opinnäkemyksestä. Vanhurskauttamisen edellytyksiä analysoivassa luvussa analysoidaan Jussilan antropologiaa, lain ja evankeliumin problematiikkaa sekä ekklesiologian suhdetta vanhurskauttamisoppiin. Kaksi päälukua sisältävät varsinaisen analyysin Jussilan vanhurskauttamisopista. Jussilan vanhurskauttamisopin ytimen voi ilmaista lauseella: Kristuksen yhteydessä ihmisellä on omanaan Vanhurskauden vanhurskaus. Jussilan teologian analyysi osoittaa, että vanhurskauttamisopin konstitutiivinen tekijä ja ydin on syntisen ihmisen ja Kristuksen unio. Ihminen ja Kristus yhdistyvät unioon Jumalan armosta uudestisyntymisessä, joka otetaan vastaan uskolla. Uniossa ihminen ja Kristus ovat mystisellä tavalla yhdistyneenä toisiinsa ja partisipoivat toistensa olemuksia ja ominaisuuksia. Ihminen ei voi antaa Kristukselle muuta kuin syntisyytensä. Kristus sen sijaan antaa ihmiselle kaiken omansa: Vanhurskauden vanhurskauden, Pyhyyden pyhyyden ja Rakkauden rakkauden. Kristus on uniossa läsnä koko persoonassaan: tosi Jumalana ja ristin ansiona. Vaikka ihminen ja Kristus partisipoivat toisiaan, he eivät sekoitu toisiinsa. Ihminen säilyy perisyntisenä, vaikka on vanhurskas. Päätutkimustulos on Jussilan vanhurskauttamisopin rakenne. Vanhurskauttamisopin kokonaisuudessa unio on yläkäsite, jonka alle jäsentyvät vanhurskauttamisen forenssinen ja efektiivinen aspekti. Forenssinen aspekti on Jussilan teologiassa Vanhurskauden vanhurskauden hyväksi lukemista Jumalan edessä. Jumala näkee ihmisessä uniossa olevan Kristuksen ja toteaa Kristuksen uskovan vanhurskaudeksi. Efektiivinen aspekti viitaa pyhitykseen, joka on myös union seuraus. Uniossa Kristus partisipoi ihmiselle oman Henkensä, joka alkaa pyhittää ihmistä. Pyhä Henki opettaa ihmistä toisaalta tuntemaan paremmin sitä, kuka Kristus on (objektiivisena uskon kohteena ja esikuvana), ja toisaalta avaamaan sitä, mitä Kristus ihmisen sydämessä sanoo (subjektiivisena uskon formana). Olennaista on ymmärtää vanhurskauttamisopin rakenne: pyhitys ei ole vanhurskaaksi lukemisen perusta eikä vanhurskaaksi lukeminen pyhityksen perusta. Kummankin aspektin perusta ja yhdistäjä on unio. Tällöin pyhityksen efektiivisyys ei vaikuta siihen, lukeeko Jumala vanhurskaaksi vai ei. Siihen vaikuttaa yksin Kristuksen reaalinen läsnäolo uskovassa. Seurakunnalla on Jussilan vanhurskauttamisopin kannalta sekä väline- että itseisarvo. Välinearvollisesti seurakunta ”synnyttää” Kristuksen veren voimasta uusia uskovia anteeksiantamuksen aktissa Hengen viran välityksellä ja ”ruokkii” sanalla ja sakramenteilla. Koska seurakunta on ”esimakua taivaasta”, sillä on myös itseisarvo. Seurakunta on todellisesti Kristuksen ruumis. Kristuksen ruumiin jäsenet, uniossa olevat uskovat, ilmentävät Kristusta ajassa. Näin ollen tutkimuksen yksi tulos on se, että myös seurakuntaopin taustalla on oppi uniosta.
-
(2016)Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää, minkälainen käsitys syntisen vanhurskauttamisesta vanhoillislestadiolaisella maallikkosaarnaaja Heikki Jussilalla (1863–1955) on. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen lähteinä ovat Jussilan kolme hengellistä teosta: Iankaikkinen elämä (1945), Elämän ihme (1947) ja Kutsujan armo lestadiolaisessa kristillisyydessä (1948). Erityisen haasteen tutkimustyölle tuo se, että lähdemateriaali on hengellistä ja maalailevaa uskonkokemuksen kieltä. Lisäksi haasteena on aiheen tutkimattomuus. Vanhoillislestadiolaisen liikkeen vanhurskauttamisoppia ei ole aikaisemmin tutkittu Laestadiuksen ja Raattamaan pelastusoppien tutkimusta lukuun ottamatta. Tutkimus rakentuu siten, että johdannon jälkeen esitellään keskeiset teologianhistorialliset taustatekijät, määritellään vanhurskauttamisen keskeiset edellytykset ja varsinainen vanhurskauttamisopin analyysi jakaantuu kahteen päälukuun. Teologianhistoriallisessa taustaluvussa käsitellään lyhyesti alkulestadiolaisuuden merkittävimpien vaikuttajien Lars Levi Laestadiuksen ja Juhani Raattamaan pelastusoppeja sekä esitellään uusheräyksen keskeiset opilliset painotukset. Lähteiden perusteella Jussila kokee yhtyvänsä Laestadiuksen ja Raattamaan näkemyksiin, kun taas eroavansa uusheräyksen opinnäkemyksestä. Vanhurskauttamisen edellytyksiä analysoivassa luvussa analysoidaan Jussilan antropologiaa, lain ja evankeliumin problematiikkaa sekä ekklesiologian suhdetta vanhurskauttamisoppiin. Kaksi päälukua sisältävät varsinaisen analyysin Jussilan vanhurskauttamisopista. Jussilan vanhurskauttamisopin ytimen voi ilmaista lauseella: Kristuksen yhteydessä ihmisellä on omanaan Vanhurskauden vanhurskaus. Jussilan teologian analyysi osoittaa, että vanhurskauttamisopin konstitutiivinen tekijä ja ydin on syntisen ihmisen ja Kristuksen unio. Ihminen ja Kristus yhdistyvät unioon Jumalan armosta uudestisyntymisessä, joka otetaan vastaan uskolla. Uniossa ihminen ja Kristus ovat mystisellä tavalla yhdistyneenä toisiinsa ja partisipoivat toistensa olemuksia ja ominaisuuksia. Ihminen ei voi antaa Kristukselle muuta kuin syntisyytensä. Kristus sen sijaan antaa ihmiselle kaiken omansa: Vanhurskauden vanhurskauden, Pyhyyden pyhyyden ja Rakkauden rakkauden. Kristus on uniossa läsnä koko persoonassaan: tosi Jumalana ja ristin ansiona. Vaikka ihminen ja Kristus partisipoivat toisiaan, he eivät sekoitu toisiinsa. Ihminen säilyy perisyntisenä, vaikka on vanhurskas. Päätutkimustulos on Jussilan vanhurskauttamisopin rakenne. Vanhurskauttamisopin kokonaisuudessa unio on yläkäsite, jonka alle jäsentyvät vanhurskauttamisen forenssinen ja efektiivinen aspekti. Forenssinen aspekti on Jussilan teologiassa Vanhurskauden vanhurskauden hyväksi lukemista Jumalan edessä. Jumala näkee ihmisessä uniossa olevan Kristuksen ja toteaa Kristuksen uskovan vanhurskaudeksi. Efektiivinen aspekti viitaa pyhitykseen, joka on myös union seuraus. Uniossa Kristus partisipoi ihmiselle oman Henkensä, joka alkaa pyhittää ihmistä. Pyhä Henki opettaa ihmistä toisaalta tuntemaan paremmin sitä, kuka Kristus on (objektiivisena uskon kohteena ja esikuvana), ja toisaalta avaamaan sitä, mitä Kristus ihmisen sydämessä sanoo (subjektiivisena uskon formana). Olennaista on ymmärtää vanhurskauttamisopin rakenne: pyhitys ei ole vanhurskaaksi lukemisen perusta eikä vanhurskaaksi lukeminen pyhityksen perusta. Kummankin aspektin perusta ja yhdistäjä on unio. Tällöin pyhityksen efektiivisyys ei vaikuta siihen, lukeeko Jumala vanhurskaaksi vai ei. Siihen vaikuttaa yksin Kristuksen reaalinen läsnäolo uskovassa. Seurakunnalla on Jussilan vanhurskauttamisopin kannalta sekä väline- että itseisarvo. Välinearvollisesti seurakunta ”synnyttää” Kristuksen veren voimasta uusia uskovia anteeksiantamuksen aktissa Hengen viran välityksellä ja ”ruokkii” sanalla ja sakramenteilla. Koska seurakunta on ”esimakua taivaasta”, sillä on myös itseisarvo. Seurakunta on todellisesti Kristuksen ruumis. Kristuksen ruumiin jäsenet, uniossa olevat uskovat, ilmentävät Kristusta ajassa. Näin ollen tutkimuksen yksi tulos on se, että myös seurakuntaopin taustalla on oppi uniosta.
Now showing items 1-6 of 6