Browsing by Subject "utare"
Now showing items 1-6 of 6
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1994)Maa- ja metsätalousministeriön asettaman utaretulehdustyöryhmän Suomen utaretulehdustilanteen kartoittamista varten kerätystä aineistosta haluttiin tutkia eräiden tuotantoympäristöön ja lypsyhygieniaan liittyvien tekijöiden vaikutusta karjan utareterveyteen. Tiedot tuotantoympäristötekijöistä oli koottu kyselylomakkeella. Aineistossa oli 4206 lehmää 405 tilalta. Lehmien neljännesmaitonäytteistä oli määritetty mm. solupitoisuus, CMT-arvo ja NAGaasi-aktiivisuus sekä mikrobiologinen kasvu. Näiden perusteella neljännes määriteltiin joko terveeksi tai sairaaksi siten, että minkä tahansa näistä kriteereistä ylittäessä raja-arvon luettiin neljännes sairaaksi. Lehmä katsottiin sairaaksi, jos yksikin sen neljänneksistä oli luokiteltu sairaaksi. Tällaisia lehmiä oli aineistossa 60,3 %. Lehmätietojen perusteella laskettiin karjakohtaiset utaresairausprosentit. KyselylomakkeIta saatuja tietoja, joiden vaikutusta utareterveyteen haluttiin tutkia, olivat navettatyyppi, laiduntaminen, lannankäsittely, kuivikkeiden käyttö, kuivikelaatu, utareen esikäsittely (alkusuihkeet, lypsyliinakäytäntö sekä pesuveden ja lypsyliinojen desinfiointi), vedinkaston ja vedinvoiteen käyttö, lypsykoneen tyyppi ja ikä sekä lypsykoneen huolto. Ainoa karjan utaresairausprosenttiin merkitsevästi vaikuttava tekijä oli vedinkaston käyttö. Utareterveys oli 10,9 % parempi karjoissa, joissa vedinkastoa käytettiin kaikille lehmille, kuin karjoissa, joissa sitä ei käytetty tai käytettiin vain osalle lehmistä. Monien muiden tekijöiden vaikutuksesta saatiin suuntaa antava tulos, vaikka tulokset eivät olleetkaan merkitseviä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2004)Utarekasvainten esiintymiseen koirilla ja kissoilla vaikuttavat ikä, rotu, ruokinta ja hormonaaliset tekijät. Keskimääräinen ikä sairastua utarekasvaimeen on koirilla 9-10 vuotta ja kissoilla 10-12 vuotta. Roduista Englannin springerspanieleilla, Englannin settereillä, pointtereilla, labradorin noutajilla, villakoirilla, lyhytkarvaisilla kotikissoilla ja siamilaisilla on suurempi riski sairastua utarekasvaimeen muihin rotuihin verrattuna. Utarekasvainten riskiä lisäävät myös lihavuus yhden vuoden iässä, sekä runsas naudan- ja sianlihan ja vähäinen kananlihan syöminen. Nartun steriloiminen ennen toista kiimaa vähentää merkittävästi utarekasvaimen esiintymisriskiä. Utarekasvaimista 60-75 % esiintyy kahdessa takimmaisessa nisässä. Kasvaimen sijainnilla ja lukumäärällä ei kuitenkaan ole todettu olevan merkitystä ennusteen kannalta. Sekä koirilla että kissoilla on merkittävästi parempi paranemisennuste, mikäli kasvain on kooltaan pienempi kuin 3 cm. Utarekasvaimet lähettävät yleisimmin etäispesäkkeitä keuhkoihin ja paikallisiin imusolmukkeisiin. Mikäli kasvain on jo lähettänyt etäispesäkkeitä imusolmukkeisiin, lisääntyy kasvaimen uusiutumisriski. Kasvaintyypin selvittämiseksi voidaan utarekasvaimesta ottaa biopsia ennen leikkausta tai analysoida kasvain leikkauksen jälkeen. Ohutneulanäyte ei ole luotettava menetelmä hyvän- ja pahanlaatuisen kasvaimen erottamiseksi. Utarekasvaimen luokittelemiseen kuuluvat potilaan yleistutkimus, rintaontelon röntgenkuvat, veri- ja virtsanäytteen tutkiminen sekä paikallisten imusolmukkeiden tutkiminen. Aikaisemmin rintaontelon röntgenkuvat on otettu jokaisesta potilaasta, mutta uusi tutkimus suosittelee valitsemaan rötgenkuvattavat potilaat iän ja yleisoireiden perusteella. Koska kasvainsoluja sisältävä imusolmuke voi olla normaalin kokoinen, imusolmukkeiden tutkiminen biopsian avulla on suositeltavaa. Utarekasvainten hoito on kirurginen. Koirilla suositellaan kasvaimen poistamista mahdollisimman yksinkertaisella leikkaustekniikalla, mutta riittävin marginaalein. Kissoilla on saatu parempia toipumistuloksia silloin, kun utarekasvaimet poistetaan mahdollisimman laajasti. Leikkauksen jälkeen voidaan käyttää kemoterapiaa kasvaimen ollessa pahanlaatuinen ja invasiivinen.
-
Lypsylehmien vedinten päiden kunto ja utareterveys Etelä-Pohjanmaan terveydenhuoltoprojektissa 1998 (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Etelä-Pohjanmaalla Osuuskunta Maitojalosteella toteutettiin vuosina 1998-2000 lypsykarjojen terveydenhuoltoprojekti. Tämän syventävien opintojen työn tarkoituksena oli tarkastella projektiin osallistuneiden karjojen (98 kpl) utareterveystietoja sekä vedinten päiden kuntoa ja sen yhteyttä karjan utareterveyteen. Työssä perehdyttiin myös vetimen pään rasitusmuutosten syntyyn, siihen vaikuttaviin tekijöihin, eri kuntoluokitusmalleihin ja kuntoluokituksen toimivuuteen. Hyväkuntoinen ja ehjä vetimen pää on tärkeä tekijä utaretulehduksen vastustamisessa. Vaurioituneella vetimen päällä on osoitettu olevan yhteyttä utaretulehduksiin. Vedinten päiden kuntoluokitusta on käytetty hyväksi erilaisissa tutkimuksissa ja utareterveydenhuoltotyössä. Vedinten päiden kuntoluokitusmalleja on monenlaisia, ja arvosteluasteikko vaihtelee niissä kolmesta kuuteen. Luokitus perustuu vetimen pään ulkonäön arvosteluun: värimuutoksiin, turvotuksiin, verenvuotoihin, epiteelin ulostyöntymiseen vedinkanavan aukosta sekä palpaatiotuloksiin ja mahdollisiin aristuksiin. Vedinkanavan aukon suun ympärillä olevan valkean sidekudoksisen renkaan paksuus, pehmeys, kovuus, epätasaisuus ja mahdollinen rikkoutuminen huomioidaan. Vedinkanavan hyperkeratoosi ja epiteelin hyperplasia ovat yleisiä muutoksia lypsylehmillä ja niiden oletetaan johtuvan vedinkanavan reagoinnista konelypsyyn. Muutokset näkyvät paksuuntuneena valkeana sidekudosrenkaana vedinkanavan aukon suulla. Hyperkeratoosin määrän lisääntyminen on yleensä merkki viallisesta lypsykoneesta tai muuten huonosta lypsysysteemistä (tykyttimen imusuhde, lypsyalipaine, nännikumit). Vedinten kunnon on todettu olevan huonompi lehmillä, jotka on lypsetty liian jäykillä nännikumeilla. Vetimen pään kuntoon vaikuttavat myös lehmän tuotantovaihe, ikä (poikimakertojen ja lypsykausien määrä) sekä vetimen muoto. Eroa on myös etu- ja takavedinten välillä. Hyperkeratoosimuutoksia saavat aikaan myös erilaiset ihoa ärsyttävät aineet, traumat sekä infektiiviset tekijät. Hyvien eli 1-luokan vedinten osuus tiloilla vaihteli välillä 43-100 % (ka. 79 %), 2-luokan 0-41 % (ka. 16 %) ja huonoimpien eli 3-luokan osuus 0-26 % (ka. 4 %). Tiloista 27 %:lla soluluku oli alle 100 000 kpl/ml ja 6 %:lla yli 250 000 kpl/ml. Terveydenhuoltoprojektin tulehdusprosentin tavoitearvo oli < 15% ja tavoite täyttyi 76%:lla tiloista. Projektissa tavoite utaretulehdushoitojen määräksi oli < 30 % vuodessa (3 hoitoa / 10 lehmää), ja tavoite täyttyi 58 %:lla tiloista (vaihtelu 0-151 %, ka. 32 %). Tämän aineiston tilastollisessa käsittelyssä ainoa esille tullut merkitsevä yhteys löytyi tyhjälypsyn määrän ja vetimen pään kunnon välisestä suhteesta. Vedinten päiden kuntoluokitustulosten suhteen 20 parhaimmalla tilalla oli useammin hyvin alhainen tankkimaidon soluluku, kuin huonoimmilla 20 tilalla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Ruokinnan kationi-anioni –tasapainon (DCAB) muuttaminen ummessaolokaudella vaikuttaa lehmän kivennäisaineenvaihduntaan puerperaaliaikana. Kationi-anioni –tasapainon muuttamisella arvellaan olevan myös vaikutusta utareödeemiin. Tutkimuksessamme seurasimme utareödeemiä kahdessa ruokintakokeessa, joissa selvitettiin poikimahalvauden ennaltaehkäisyä erilaisilla DCAB-tasoilla. Utareödeemiä arvioitiin kahdella menetelmällä: kvantitatiivisella utareen takalohkojen pysty- ja vaakasuoralla mittauksella tai subjektiivisella silmämääräisellä arvioinnilla, jossa utareödeemin runsaus arvioitiin 5-pistejärjestelmällä. Aineistossa 1 utareödeemiä arvioitiin kvantitatiivisesti; aineistossa 2 käytettiin sekä kvantitatiivista että silmämääräistä arviointia. Lehmät jaettiin poikimakertansa ja koedieettien perusteella ryhmiin. Rehun kationi-anioni –tasapainot säädettiin aineistossa 1 tasoille +297 mEq/kg kuiva-ainetta (KA) (kaliumia n.200 g/vrk), +571 mEq/kg KA (kaliumia n.300 g/vrk), +107 mEq/kg KA (kaliumia n.200 g/vrk) ja aineistossa 2 +254 mEq/kg KA ja –41 mEq/kg KA. Utarepöhö oli vähäistä molemmissa ruokintakokeissa. Poikimakertojen lukumäärä vaikutti tilastollisesti merkitsevästi (p<0.05) utareödeemiin, kun taas koedieeteillä ei ollut vaikutusta. Aineistossa 1 toista kertaa poikineet lehmät kärsivät utarepöhöstä enemmän poikimisvuorokautena ja viikko post partum kuin useamman kerran poikineet. Aineistossa 2 useamman kerran poikineiden lehmien utareet olivat pöhöttyneempiä post partum kuin toista kertaa poikineiden. Johtopäätöksenä oli, että ruokinnan DCAB:n nostaminen kaliumin avulla tai alentaminen kloridin ja rikin suoloilla ei lisää utareödeemiä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Naudan utareödeema-kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli kuvata naudoilla varsinkin poikimisen aikaan ja sen jälkeen ilmenevää utareturvotusta, joka on erityisesti hiehojen ongelma. Juuri poikineiden hiehojen utareet ja koko vatsanalus voivat turvota voimakkaastikin, mikä johtuu siitä, ettei imusuoniverkosto jaksa kuljettaa kaikkea voimakkaaseen toimintaan heränneessä kudoksessa muodostuvaa nestettä pois, vaan ylikuormittuu. Tämän tilan uskotaan syntyvän imutiehyeiden vajaatoiminnan seurauksena, kun lantioon kiilautuva vasikka sikiönesteineen aiheuttaa staasin utareesta tuleviin laskimoihin ja imutiehyeisiin. Toinen todennäköinen syy utareödeemaan on ummessaolokauden suolaruokinta. Suola aiheuttaa nesteretention ja lisää ödeeman vakavuutta. Ehkäisynä on suolansaannin rajoittaminen ummessaolokaudella. Useimmissa tapauksissa turvotus häviää kahden vuorokauden kuluessa poikimisesta ilman sen kummempaa hoitoa. Lymfateiden tyhjenemistä voidaan edistää järjestämällä eläimelle liikkumismahdollisuus ja/tai utaretta voidaan hieroa lymfateiden suuntaan. Hieronta parantaa lymfanesteen kiertoa, mutta sen muita vaikutusmekanismeja ei tunneta. Myös tiheä lypsy vähentää maidon aiheuttamaa hydrostaattista painetta. Jo poikineelle lehmälle voidaan antaa diureettihoitoa ja pahassa turvotustapauksessa poikiminen voidaan käynnistää PGF2alfa -analogeilla. Emolehmien utaresairauksista utareödeemaa tärkeämpi on utaretulehdus ja siihen liittyvä utareen turvotus. Kummankintyyppistä ödeemaa voi silti pitää enemmän lypsyrotujen vaivana, koska lihakarjan lehmiä ei ole jalostettu tuottamaan puolustusjärjestelmän kannalta ylisuuria määriä maitoa eikä korkeaan tuotoksen vaiheeseen liittyvää stressiä ilmene. Vasikka myös imee emoaan riittävän tiheästi maitolehmien lypsykertoihin verrattuna.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Hyvä utareterveys on edellytys kannattavalle ja sujuvalle työnteolle maidontuotantotilalla. Tavoitteena tulee olla, että lähes kaikki maito voidaan lypsää tankkiin säilyttäen parhain mahdollinen maidon tilityshinta (E-luokka). Automaattilypsyn suosio on koko ajan kasvussa. Automaattilypsyn vaikutus utareterveyteen perustuu sen eroavaisuuksiin perinteiseen lypsyyn verrattuna. Utareterveyteen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. lypsykertojen lisääntyminen, lypsyvälien epäsäännöllisyys, koneellinen utareen esikäsittely ja lypsyjärjestyksen puuttuminen sekä maidon laadun arviointi koneellisin mittauksin. Tämän työn tavoitteena oli kartoittaa yhdeksän etelä-savolaisen automaattista lypsyjärjestelmää käyttävän tilan utareterveystilanne keväällä 2006. Lisäksi työssä havainnoitiin automaattisten lypsyjärjestelmien vedinpesujen onnistumista. Utareterveyskartoituksessa kerättiin tietoja lehmäkohtaisesta vedinten kunnosta juuri ennen lypsyä sekä tehtiin neljänneskohtainen solutestikoe (CMT). Neljänneskohtaiset vedinten kunnot on kerätty terveydenhuoltokäyntien yhteydessä. Muita utareterveyden tunnuslukuja on kerätty terveydenhuoltokäyntilomakkeista vuosilta 2006-2007. Lisäksi ennen lypsyä kerättiin tietoa automaattisen lypsyjärjestelmän tekemän vedinten puhdistuksen teknisestä onnistumisesta sekä pesun tehokkuudesta lehmäkohtaisesti. Tilojen utareterveyttä verrattiin yleisesti käytettyihin utareterveyden mittareihin. Utareterveyskartoituksessa huomattiin neljällä tilalla ongelmia lypsyn teknisessä toimivuudessa. Näillä tiloilla myös vedinten kunto oli keskimääräistä huonompi. Yhdellä tiloista lehmät olivat lypsyllä todella levottomia. Tällä tilalla myös tulehtuneita neljänneksiä oli yli tavoiterajan. Toisella tilalla, jossa vetimien kunnossa oli myös parantamisen varaa, oli jouduttu poistamaan lehmiä edellisen vuoden aikana yli tavoitteen huonon utareterveyden takia. Kolmelle utareterveyskartoitukseen osallistuneista tiloista ei pystytty tekemään luotettavaa arvioita utareterveyden tilanteesta puutteellisten tietojen takia. Tässä kartoituksessa lehmäkohtaisesti epäonnistuneita vetimien pesuja esiintyi keskimäärin 27,5 prosenttia. Pesu epäonnistui teknisesti utarerakenteen, laitevian tai tuntemattoman syyn takia noin 6 prosentissa tapauksista. Automaattisen lypsyjärjestelmän pesusta huolimatta vetimiä jäi likaiseksi noin 21 prosentissa lehmäkohtaisista vedinpesuista. Tähän syynä oli ennestään likainen utare tai vetimien kuiva iho. Utareterveyskartoituksesta saatu aineisto oli suppea. Kartoituksessa oli keskitytty lypsyrasituksen mittaamiseen ja todentamiseen. Osalle tiloista kartoitus ei antanut kovinkaan paljon uutta tietoa tilan utareterveystilanteesta, verrattuna terveydenhuoltokäyntien antamaan tietoon. Hankkeeseen osallistuneilla tiloilla automaattinen lypsyjärjestelmä ei ole huonontanut utareterveystilannetta. Utareterveyskartoitukseen osallistuneet tilat tuottivat kaikki E-luokan maitoa. Tilakohtaiseen utareterveystilanteeseen vaikuttaa kuitenkin suuresti tilan sisäinen hallinta ja osaaminen.
Now showing items 1-6 of 6