Browsing by Subject "uudelleenkääntäminen"

Tässä tutkielmassa tutkin, toteutuuko uudelleenkääntämisen hypoteesi Eeva-Liisa Mannerin kolmen runon neljän englanninkielisen käännöksen kontekstissa. Hypoteesin toteutumista selvitetään laadullisin ja määrällisin tutkimusmenetelmin, ja tavoitteena on saada numeerinen arvo jokaisen käännöksen kotouttamisen ja vieraannuttamisen asteesta, joiden pohjalta toteamuksia uudelleenkääntämisen hypoteesin toteutumisesta voidaan tehdä. Tutkielma jatkaa kandini aihetta. Materiaali koostuu kolmesta Eeva-Liisa Mannerin suomenkielisestä modernista runosta, ja näiden runojen neljästä englanninkielisestä käännöksestä Ritva Poomilta (1986), Herbert Lomakselta (1991 ja 1997) ja Emily Jeremiahilta (2009). Näistä käännöksistä ensimmäinen on suunnattu amerikkalaiselle yleisölle kulttuurinvälitysvihkosen (chapbook) muodossa ja loput brittiläiselle yleisölle isompien käännösrunoteosten muodossa. Tutkielman teoriatausta koostuu runokääntämisestä ja sen eri metodeista (Lefevere 1975 ja Vahid Dastjerdi ym. 2008), uudelleenkääntämisen hypoteesista ja siihen linkittyvistä kotouttamisen ja vieraannuttamisen käännösstrategioista sekä näiden asteittamisesta ja esiintyvyyden mittaamisesta (Van Poucke 2012). Tutkielman metodi on monivaiheinen ja koostuu laadullisesta käännösvertailusta, vertailun nostattamien käännösyksiköiden arvottamisesta kotouttamisen ja vieraannuttamisen asteittaisella jatkumolla sekä näiden arvotettujen käännösyksiköiden esiintyvyyden laskemisesta runokäännöksissä määrällisin menetelmin. Tutkielman tuloksiin pohjaten on mahdollista todeta, että uudelleenkääntämisen hypoteesi toteutuu pääosin tämän tutkielman materiaalissa, mutta ei välttämättä jokaisen käännöksen välillä. Toteutumiseen näyttääkin linkittyvän taustatekijöitä. Tulosten perusteella tällaisia taustatekijöitä voivat olla käännösten välillä kulunut aika, käännöksen tarkoitus, saman kääntäjän tekemät uudelleenkäännökset, kääntäjien kieli- ja kulttuuritaustojen läheisyys toisiinsa sekä lähtötekstiin, kääntäjän käännöskokemus ja mahdollisesti jopa kääntäjän sukupuoli. Lisätutkimukselle uudelleenkääntämisen hypoteesiin sekä yleisesti kotouttamiseen ja vieraannuttamiseen vaikuttavista taustatekijöistä on tarvetta. Tutkielman analyysi todisti myös, että tutkielman asetelman määrittelemisessä esimerkiksi uudelleenkääntämisen hypoteesin ja materiaali- sekä kielipiirteiden erityisyyksien suhteen on parantamisen varaa, ja niihin tulisi keskittyä huolella uusissa tutkimuksissa.

Tutkimukseni tavoitteena on selvittää lapsikäsityksen muutoksen vaikutuksia käännösratkaisuihin saksankielisessä lastenkirjallisuudessa. Tutkimusaineistona on kaksi Komet im Mumintal -saksannosta (Vivica ja Kurt Bandler, 1970 ja Birgitta Kircherer, 2001). Toisen käännöksen lähtöteksti on Tove Janssonin Kometjakten (1946) ja toisen Janssonin Kometen kommer (1968). Käännösten ilmestymisillä on aikaväliä runsaat 30 vuotta. Tämä luo hyvän asetelman tarkastella sekä mahdollisia kohdekulttuurin lapsikäsityksen muutoksia että niiden vaikutuksia kääntäjien käännösratkaisuihin. Tutkimukseni sijoittuu lastenkirjallisuuden genreen. Lastenkirjallisuuden kääntämistä ovat maassamme tutkineet erityisesti Riitta Oittinen ja Tiina Puurtinen. Tutkimusaineistoni lähtötekstien perustarina on sama. Tarkastelen tämän vuoksi tutkimuksessani myös uudelleenkääntämistä, jota maassamme ovat tutkineet laajemmin Kaisa Koskinen ja Outi Paloposki, Antoine Berman on tutkinut uudelleenkääntämistä ulkomailla. Muumit ovat innoittaneet monia tutkijoita sekä kotimaassa että ulkomailla. Viittaan työssäni myös Mareike Jendisiin, joka on tutkinut muumien vastaanottoa saksankielisissä maissa. Tutkimani aihe lapsikäsitys kääntäjien käännösratkaisujen kannalta on tutkimusaiheena uusi näkökulma muumeihin. Käännösten tuottamiseen vaikuttavat monet tekijät kohdekulttuurissa ja myös kyseisessä genressä. Lastenkirjallisuudessa toimivat monet kirja-alan ammattilaiset. He ovat niin sanottuja kirjallisuuden portinvartijoita, jotka päättävät muun muassa käännöskirjallisuuden osalta siitä, mitkä kirjat käännetään. He päättävät myös kääntäjän lisäksi siitä, miten kirja käännetään. Lastenkirjallisuuden kääntäjän lapsikäsitys vaikuttaa vain yhtenä tekijänä siihen, millainen käännöksestä on mahdollista tulla. Tutkimusmenetelmäni on vertailu. Tutkimusaineistona on teoksen yksi luku.Teen vertailun ensin kummankin lähtö- ja kohdetekstin välillä. Teen vertailun lopuksi myös saksannosten välillä. Tutkimukseni tulokset ovat tiivistetysti seuraavat: vanhemmassa saksannoksessa esiintyy muutoksia sekä kertomuksen juonessa että sanatasolla. Lähtö- ja kohdekielen välillä esiintyy myös poistoja ja lisäyksiä. Uudemmassa saksannoksessa ei tutkimassani luvussa ole merkityksen muutoksia tarinan juonessa. Pienempiä muutoksia lähtötekstiin verrattuna kuitenkin löytyy säännöllisesti, mutta määrällisesti huomattavasti vähemmän kuin runsaat kolmekymmentä vuotta aikaisemmin. Uudemmassa käännöksessä on välillä pyritty vivahteikkaampaan verbi-ilmaisuun ja tekstin rakennetta on kevennetty. Kääntäjien käännösratkaisuista voi päätellä sen, että jokin kohdekulttuurissa on muuttunut. Nämä muutokset saattavat olla yhteydessä lapsikäsityksen muutokseen lastenkirjallisuudessa ja kohdekulttuurin portinvartijoiden avarampaan suhtautumiseen siitä, mitä lastenkirjassa voi esittää. Tove Jansson totesi itse, että lapselle rakennuspalikat ovat parempi lahja kuin valmis talo. Hän luotti lapsen päättelykykyyn. Toivon, että tutkimukseni pystyy tuoman lastenkirjallisuuden kääntämiseen yhden näkökulman lisää. Lastenkirjojen käännöksissä on hyvä olla myös niitä kohtia, jossa lapsi pääsee itse päättelemään ja jatkamaan matkaa; rakentamaan juuri omanlaisensa talon. Lapselle ei ole vaarallista se, jos kaikki kertomuksen merkitykset eivät avaudu hänelle ensimmäisellä luku- tai kuuntelukerralla. Kääntäjän olisi hyvä kunnioittaa haastavien kertomusten kohtien kääntämisessä myös lähtötekstin kirjoittajan lapsikäsitystä.

Tutkielmassani tarkastellaan reaalioiden eli kulttuurisidonnaisten elementtien kääntämistä Günter Grassin Die Blechtrommel -romaanin (1959) kahden suomennoksen pohjalta. Ensimmäinen suomennos Peltirumpu on Aarno Peromiehen käsialaa vuodelta 1961. Samaa nimeä kantava Oili Suomisen uudelleensuomennos julkaistiin vuonna 2009. Tutkimuksessani lähdetään siitä oletuksesta, että uusi käännös on vanhaa käännöstä vieraannuttavampi ja tarkempi. Poimin lähdetekstistä satunnaisotannalla 100 reaaliaa. Otan kohteekseni alkuperäisen saksankielisen Die Blechtrommel -teoksen joka kymmenennen sivun. Tarkastelen kutakin sivua aina kahden suomennoksen vastaavan tekstikatkelman kanssa rinnakkain reaalioiden löytämiseksi. Tämän jälkeen jaottelen reaaliat Pekka Kujamäen luokitteluun pohjautuen arjen, erisnimien, yhteiskunnan ja kulttuurin kategorioihin analyysin helpottamiseksi. Analyysissä jaottelen suomentajien käännösratkaisut Kujamäen kehittelemän luokittelun pohjalta seuraaviin reaalioiden käännösstrategialuokkiin: suora lainaus, käännöslaina, selittävä kääntäminen, analogian käyttäminen kohdekielellä, hyperonyminen käännös, kohyperonyminen käännös, poisto sekä lisäys. Tutkin aineistosta poimittujen esimerkkien avulla, mitä strategioita kääntäjät ovat valinneet ja miten heidän ratkaisunsa eroavat toisistaan. Tutkimukseni perusteella Peromiehen ja Suomisen reaalioiden käännökset ovat hyvin samankaltaiset sekä strategiavalintojen että kotouttamisen ja vieraannuttamisen osalta. Molempien kääntäjien globaali strategia on vieraannuttava. Suominen on käyttänyt vieraannuttavia paikallisstrategioita vain kolmesti Peromiestä useammin, eikä eroa voida pitää tilastollisesti merkittävänä. Tämä havainto poikkeaa lähtöoletuksestani, jonka mukaan uudelleensuomennos on vanhaa vieraannuttavampi. Lähtöoletukseni täyttyy kuitenkin siltä osin, että Suomisen reaalioiden käännökset ovat monin paikoin Peromiehen suomennoksia tarkempia. Tutkimukseni pohjalta voidaan myös todeta, että reaalioiden kääntämisessä tehdyillä valinnoilla voi olla suuri vaikutus koko käännökseen: yhdenkin reaalian kotouttaminen voi vaikuttaa teoksen tematiikkaan ja katkoa kirjan sisäisiä yhteyksiä.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vieraskielisten kirjallisuuden nimien käännösratkaisuja kahdessa suomennoksessa. Tutkimuksen kohteena ovat henkilönnimet ja paikannimet unkarilaisen Ferenc Molnárin Koulupoikia-nuorisoromaanin kahdessa eriaikaisessa suomennoksessa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisia käännösratkaisuja suomennoksissa on käytetty unkarinkielisen alkuperäisteoksen A Pál utcai fiúk henkilön- ja paikannimen kohdalla. Suomennokset ovat vuosilta 1913 ja 2012, joten niiden välillä on 99 vuoden aikaero. Tutkimusaineistona on käytetty unkarinkielistä nuorisoromaania, sen kahta suomennosta ja saksannosta. Aineistoa tarkastellaan pääasiassa kirjallisuuden nimien tutkimuksen ja käännösstrategioiden näkökulmista. Tutkimusmenetelmänä toimivat kirjallisuuden nimien tutkimukselle vakiintuneet käännösstrategiamallit. Tässä työssä käsiteltävät kuusi käännösstrategiaa ovat laina, käännös, mukaelma, korvaaminen, lisäys ja poisto. Analyysissa verrataan, miten kohdeteoksen suomentajien käyttämät käännösstrategiat eroavat toisistaan. Vertailussa valotetaan myös nuorisoromaanin saksannoksessa Die Jungen der Paulstraße tehtyjä käännösratkaisuja. Lisäksi analysoidaan teoksen nimimaisemaa henkilön- ja paikannimistön pohjalta. Tutkimusaineisto muodostuu fiktiivistä ja ei-fiktiivisistä henkilönnimistä ja paikannimistä. Tarkastelun kohteena on yhteensä alkuperäisteoksen 90 nimeä, joista 49 on henkilönnimiä ja 41 paikannimiä. Tutkielmassa selviää, että molemmissa suomennoksissa on hyödynnetty käännösstrategioita monipuolisesti. Aineiston nimien suomennoksissa on käytetty eniten lainaa, käännöstä ja mukaelmaa, kun taas vähiten on käytetty korvaamista, lisäystä ja poistoa. Tämän tutkimuksen perusteella alkuteoksessa sekä molemmissa suomennoksissa henkilön- ja paikannimistö on yhtenäinen ja realistinen. Kaikkiaan nimissä kuvastuu omintakeista unkarilaista paikallisväriä, minkä kautta romaaniin luodaan elävä nimimaisema.

Tutkielmassa kartoitetaan henkilökuvaukseen liitettyjä adjektiiveja sekä Jane Austenin romaanissa Pride and Prejudice (1813) että sen Ylpeys ja ennakkoluulo -suomennoksissa. Romaani on käännetty suomeksi kolme kertaa, ja tarkistettuja laitoksia on yksi. Suomennoksia käsitellään samanarvoisina, vaikkei tarkistettujen laitoksien sisällyttäminen tutkimuksiin ole yleistä. Tutkimuksen aineistona on alkuperäisteoksen kuusi lukua (51 sivua) ja vastaavat luvut suomennoksista, yhteensä 30 lukua. Henkilökuvauksiin liitettyjen adjektiivien merkitys pyritään selvittämään etsimällä adjektiivien suomennoksista niin yhtäläisyyksiä kuin eroja. Merkityksien muutos ajan saatossa on tutkielman tärkeä tutkimuskohde. Vanhimman (O. A. Joutsen/1922) ja uusimman (Juva/2013) suomennoksen ikäero on 91 vuotta. Tutkin käännösajankohdan heijastumista sanavalintoihin ja pyrin selvittämään, kertovatko ne jo jotakin käännöksen iästä ja ajankohdasta. Tutustun kääntäjien valitsemaan skopokseen (funktio) ja pohdin, onko uusin käännös lähimpänä alkuperäisteosta (uudelleenkääntämishypoteesi). Teoriatausta avainsanoineen koostuu uudelleenkääntämisestä, skoposteoriasta, normiteoriasta, ajan vaikutuksesta, leksikaalisesta ja diakronisesta semantiikasta sekä stilistiikasta kääntämisessä. Tutkimusmetodi on yhdistelmä semantiikasta (Ingo 1990) ja pragmatiikasta (Vehmas-Lehto 1999), mikä näkemykseni mukaan parhaiten palvelee tutkimustavoitettani. Aineistoa analysoidaan myös stilistiikan keinoin (mm. Enkvist 1973 ja Bradford 1997), ja analyysi käyttää apuna niin suomenkielisiä sanakirjoja kuin OED:n (Oxford English Dictionary) hakusanoja. Päähenkilöihin liittyviä adjektiiveja on 459, joista 20 analysoidaan. Lopullinen analysoitavien adjektiivien määrä on 23, koska kahdessa esimerkissä on enemmän kuin yksi adjektiivi. Valittuja adjektiiveja ei ole kuitenkaan riittävästi yleistävien johtopäätösten tekemiseen, joten niiden perusteella ei voi tehdä erityistä analyysiä Austenin ratkaisuista adjektiivien valinnoissa. Avainsanojen tarkastelussa ajan vaikutus näkyy vanhahtavien sanojen käytössä, sanojen muuttumisena ylätyyliseksi sekä uusien, modernien sanojen esiin tulemisessa. Kääntäjien valitsema skopos tulee selkeästi esiin suomennoksissa, mutta normit erottuvat heikommin. Tutkielman johtopäätöksissä todetaan, että yksittäisten sanojen tutkiminen on perusteltua, mutta laajemman kontekstin huomioiminen tuottaa merkityksellisempiä tuloksia. Positiivinen käännöskritiikki soveltuu suomennoksien tutkimiseen, ja se tuo suomennoksille lisäarvoa.

Tutkielmassa perehdytään uudelleenkääntämiseen ja tarkastellaan uudelleenkääntämishypoteesia kahden 1800-luvulla ilmestyneen saksankielisen novellin ja niiden yhteensä viiden suomennoksen avulla. Paul Bensimonin ja Antoine Bermanin vuonna 1990 muotoileman uudelleenkääntämishypoteesin mukaan kaunokirjallisen teoksen ensimmäinen käännös on tyypillisesti kotouttava ja myöhemmät vieraannuttavia. Kotouttava käännös tarkoittaa käännöstä, jossa vieraan kulttuurin ja kielen elementtejä muokataan kohdekieliselle lukijalle ymmärrettävämmiksi ja äärimmillään käännös pyrkii luomaan illuusion siitä, että teos on alun perin kirjoitettu kohdekieliselle lukijalle. Vieraannuttava käännös puolestaan pitäytyy lähellä lähdekielistä tekstiä ja kulttuuria, tiukimmassa muodossaan jopa ymmärrettävyyden kustannuksella. Uudelleenkäännöshypoteesin paikkansa pitävyyttä pohditaan aiemman tutkimusmateriaalin pohjalta. Teoriaosuudessa luodaan silmäys suomen kielen oikeinkirjoituksen ja sanaston tilanteeseen käännösten julkaisuajankohtien aikoihin. Vaikka mm. Outi Paloposki ja Kaisa Koskinen ovat kyseenalaistaneet uudelleenkääntämishypoteesin paikkansa pitävyyttä ja erityisesti sen selittävyyden yleispitävyyttä, tutkielman lähtökohtana on silti ollut se, että ensimmäisessä käännöksessä on enemmän kotouttavia piirteitä kuin myöhemmissä. Lisäksi hypoteesin mahdollisen vahvistamisen oletettiin voivan johtua myös käännösten ajan kielitilanteen mukaisista odotuksista eikä niinkään käännösten järjestysnumerosta. Tutkimusmateriaalina on Joseph von Eichendorffin "Aus dem Leben eines Taugenichts" -novelli vuodelta 1826 ja sen molemmat suomennokset vuosilta 1908 ja 1950 sekä Adelbert von Chamisson "Peter Schlemihls wundersame Geschichte" -novelli vuodelta 1814 ja sen kaikki kolme suomenkielistä käännöstä vuosilta 1902, 1904 ja 1945. Alkuteksteistä ja käännöksistä on etsitty piirteitä, joita voisi tarkastella kotouttamis–vieraannuttamis-näkökulmasta. Piirteitä on etsitty sekä etukäteen määritellyistä luokista, kuten erisnimistä, että myös materiaaliin perehtymisen pohjalta tarkemman tutkimisen arvoisilta vaikuttavista aiheista, kuten alkuteoksen ranskan-, italian- ja latinankielisistä tekstinosista. Käännöksissä käytettyjen kotouttamisen ja vieraannuttamisen eri tyyppejä on analysoitu Michael Schreiberin vuonna 1993 väitöskirjaansa tekemän käännösten luokittelumäärittelyn perusteella. Tutkittaville käännöksille ominaisia piirteitä arvioidaan muun analyysin tueksi. Käännöksistä analysoidaan jaottelua lukuihin ja kappaleisiin, paratekstejä eli varsinaisen tekstin välittömässä läheisyydessä olevia tekstejä, kuten alaviitteitä, kielioppia, henkilön-, paikan- ja kadunnimiä, internationalismeja eli monille kielille yhteisiä lainasanoja, vieraskielisiä tekstiosuuksia sekä myyttisiä käsitteitä. Tutkittaville käännöksille ominaisista piirteistä kuvataan mm. poistoja, lisäyksiä, vanhentuneita ja runollisia sanamuotoja. Analyysin perusteella Eichendorffin novellin käännökset sopivat uudelleenkäännöshypoteesin oletuksiin, mutta Chamisson novellin kolmas käännös ei ole kahta parin vuoden välein ilmestynyttä edeltäjäänsä vieraannuttavampi, eikä näin ollen vahvista hypoteesia. Uudelleenkäännöshypoteesi ei ole tämän tutkielman perusteella yleispätevä selitys samasta teoksesta eri aikaan tehtyjen käännösten kotouttaville ja vieraannuttaville piirteille, vaan käännösvalintojen syyt ovat moninaisemmat. Tiettyyn aikaan on voitu suosia joko kotouttavia tai vieraannuttavia käännöksiä ja nämä lajityypit ovat voineet kilpailla keskenään kielitieteilijöiden ja kääntäjien suosiosta samoihin aikoihinkin: Chamisson novellin ensimmäinen ja toinen käännös osoittavat, että suunnilleen samaan aikaan voi kääntää hyvin eri tavalla. Uudelleenkäännöshypoteesi on suoraviivaisuudessaan houkutteleva, mutta tämän tutkielman perusteella kotouttaville ja vieraannuttaville käännöksille on tarpeen etsiä muita syitä.