Browsing by Subject "vainajakokemukset"

Uskontotieteen etnografinen tutkielmani tarkastelee elävien ja kuolleiden ihmisten välisiä yhteyksiä 2000-luvun Suomessa. Työn pääkohteena on kysymys siitä, miten läheisensä menettäneet ihmiset voivat kokea yhteyttä kuolleeseen lähiomaiseensa oman eletyn ruumiin kokemuksensa kautta? Tarkemmin tarkastelen tutkielmassa tapoja, joilla yhteys vainajaan rakentuu, ilmenee ja pysyy yllä omaisten ruumiin kokemuksessa ja sen kautta. Työssä läheisensä menettäneen ihmisen yhteyden kokemuksesta kuolleeseen omaiseensa käytetään termiä vainajayhteys. Tutkielma hyödyntää teoreettisena työkalunaan ruumiinfenomenologista filosofiaa, jossa eletyllä ruumiilla tarkoitetaan elävää, aistivaa ja havaitsevaa kehoa niin kuin se yksilön omassa jokapäiväisessä kokemuksessa hahmottuu. Yhtaikaa eletty ruumis on myös yksilön maailmassa olon lähtökohta, jossa ihmisten välisyys eli intersubjektiivisuus sekä vuorovaikutus toisiin tapahtuvat. Monikenttäisen tutkielmani aineistona ovat kahdeksan suomalaisen lähiomaisensa menettäneen naisen haastattelua. Lisäksi hyödynnän työssä muistiinpanojani, joita olen kirjoittanut vierailuistani haastateltavien kodeissa, käynneistäni haastateltavien kuolleiden omaisten haudalla ja kuolinpaikalla. Tämän ohella tutkielma-aineisto muodostuu havainnoinnistani Facebook-muistoryhmissä, sekä kahden haastateltavan verkossa kirjoittamasta omaisensa kuolemaa käsittelevästä blogista. Tutkielma osoittaa, miten aineistossa omaisensa menettäneiden ihmisten yhteys vainajaan ilmeni, rakentui sekä pysyi yllä heidän ruumiin kokemuksessaan. Tärkeimpänä työn huomiona oli tällöin, miten vainajaan tuntemasta yhteydestään kertoessaan ilmaisivat aineiston omaiset vainajan yhtaikaa elävän ja olevan olemassa osana omaa ruumiistaan sekä sen kokemuksia, toimintoja ja aistimuksia. Havainto vahvisti myös aineiston kokemusten kytköstä tutkielmassa teoreettisesti hyödynnettyyn ruumiinfenomenologiseen filosofiaan, kokemusten painottaessa omaisten eletyn ruumiin ja ihmisten välisyyden merkitystä heidän maailmassa olemisensa lähtökohtana. Ymmärrys omaisen eletyssä ruumiissa olemassa oloaan jatkavasta vainajasta tuli esiin tavassa, jolla kuolleen läheisen koettiin elävän osana omaisen elintoimintoja kuten verenkiertoa, hengitystä tai sydämen sykettä. Samalla vainajayhteys rakentui osaksi eletyn ruumiin kokemusta kun vainajan ymmärrettiin elävän jonkin omaisen arvokkaan, omalle olemassa ololle keskeisen kehon kohdan osana. Yhtälailla myös omaisen yhteyden kokemusta vainajaan ilmaisevat tunteet paikallistuivat omaisen ruumiiseen, jolloin erityisesti sydän korostui kehollisten ihmisten välisiä yhteyksiä ilmaisevien tunnekokemusten keskuksena. Omaiset toivat ilmi, miten heidän tässä hetkessä hahmottuvan ruumiin kokemuksensa olemista ohjaavat suuntaviivat olivat muodostuneet jo menneisyydessä, suhteessa vielä silloin eläneeseen vainajaan, suunnaten yhä tässäkin hetkessä omaisten tapaa olla maailmassa ja ymmärtää todellisuutta. Keskeisintä oli, miten omaisille vainajan läsnäolo ja vaikutus tässä tietyllä tavalla rakentuneessa ruumiillisessa todellisuudessa ei ollut kadonnut tämän kuoleman myötä. Näin omaisten eletty, -historiaan ja aikaan suhteessa oleva-, ruumiin kokemus välitti monenlaista tietoa vainajan jatkuvasta olemassaolosta siinä vielä nykyisyydessäkin. Kehon kokemuksen tuottamaa ymmärrystä yhteydestä vainajaan syntyi erityisesti aistihavaintojen myötä, jolloin tulkitsin työssä aistimisen olleen tutkielman omaisille vainajayhteyden olemassaolosta viestivä kehollisen tietämisen väline. Keskeistä oli, miten aistiminen yhdistyi aineistossa ihmisten välisiin suhteisiin sekä niiden ylläpitoon, jolloin omainen pystyi kehonsa kautta eri tavoin aistimaan vainajan läsnäoloa elämässään ja ympäristössään. Samalla omasta ruumiin kokemuksesta lähtöisin olevat aistielämykset kytkivät kuolleen läheisen entistä lujemmin omaisen kehon osaksi ja tekivät tämän olemassaolon siinä vielä selväpiirteisemmin koettavaksi.