Browsing by Subject "vallanjako"

Pro gradu -tutkielmani käsittelee 1660 – 1720-luvuilla toimineiden merirosvoyhteisöjen vallanjakoa ja päätöksentekoprosessia, jotka vaikuttivat heidän laatimien sopimusartikkelien sisältöön. Merirosvoyhteisöt olivat valtiosta riippumattomia itsenäisiä toimijoita, joiden tarkoituksena oli kerätä mahdollisimman paljon ryöstösaalista. Heidän täytyi luoda yhteisön jäsenien kesken yksityiskohtaiset säännöt, jotka kontrolloivat käytöstä ja ryöstösaaliin jakoa, koska purjelaivan operointi vaati sisäistä hierarkiaa ja organisointikykyä. Laajemmassa kontekstissa tutkimuksen käsittelemä aikakausi liittyy kansainvälisen kaupan ja siirtomaavaltojen kehitykseen, jotka loivat merirosvoyhteisölle hetkellisesti otolliset olosuhteet. Vastaan tutkielmassa kysymyksiin: Miksi ja miten vallanjako ja päätöksentekoprosessi merirosvoyhteisöissä muodostui? Miten ne toimivat käytännössä ja mitä siitä seurasi? Aiempi tutkimus merirosvoyhteisöistä jakaantuu kahteen koulukuntaan. Pitkään vaikuttaneen teorian mukaan merirosvot muodostivat demokraattisia yhteisöjä, jotka ryhtyivät kapinaan vallinnutta yhteiskuntajärjestelmää vastaan tasa-arvoaatteiden innoittamana. Viimeisin tutkimus argumentoi, että merirosvoyhteisöjen hierarkia perustuu suoraan heidän kokemuksiinsa laillisista yhteiskunnista. Esitän työssäni, että yhteisöt eivät olleet niin selkeästi jommankumman teorian mukaisesti muotoutuneita, vaan ennemminkin jotain siltä väliltä. Laajempi lähteiden tarkastelu ja valtiosta riippumattomien itsenäisten toimijoiden kehityksen huomioon ottaminen antaa paremman käsityksen merirosvojen yhteisöistä. Suurin osa tutkielmassani käytetystä aineistosta on oikeudenkäyntien yhteydessä syntyneitä kuulustelu- ja oikeusistuntojen pöytäkirjoja. Tutkimuksessa esittämäni relevanteimmat tiedot on saatu muutamista merirosvojen panttivankien kirjoittamista päiväkirjoista, jotka kuvaavat mm. yhteisöjen käytäntöjen ja sosiaalisten suhteiden erikoispiirteitä Esitän, että 1660-luvun alkanut kehitys merirosvoyhteisöjen toimintaa määritelleissä artikkeleissa on osa laajempaa kehitystä, jossa ei-valtiolliset toimivat loivat sisäisen hierarkian toimintansa mahdollistamiseksi. Kehityksellä on vahvat yhteydet aiempiin merenkäyntiyhteisöihin, joissa on ollut tapana antaa merimiehille mahdollisuus osallistua laivan päätöksentekoon tietyissä tilanteissa. Valtioiden harjoittama kaapparitoiminta lisäsi merimiesten valtaa laivojen hierarkiassa ja aiheutti merirosvouksen lisääntymisen rauhanaikana. Merirosvot jatkoivat laillisten yhteisöjen tapoja ja käytäntöjä. Samaan aikaan siirtomaihin levisi siirtolaisuuden seurauksena tasa-arvon ja uskonnonvapauden aatteita, jotka olivat saaneet vaikutteita Englannin 1600-luvun vallankumouksista. Merirosvouksesta tuli täysin laitonta toimintaa 1720-luvulla, mikä johti siihen, että merirosvoyhteisöjen jäsenet joutuivat tekemään yhteistyötä keskenään. Laittomuus aiheutti sen, että merirosvot omistivat kollektiivisesti käyttämänsä laivat, jolloin heidän täytyi laajentaa päätöksentekoprosessia kattamaan aiempaa suurempi osa yhteisön jäsenistä. Yhteisöjen organisaatiorakenteissa oli vaihtelua, riippuen sen jäsenien taustoista ja kyvyistä johtaa purjelaivoja. Toiset yhteisöt olivat hyvin hierarkisia ja niiden valtarakenteet pysyivät staattisina, kun taas joissain yhteisöissä kapteenit ja muut merkittävät upseerit vaihtuivat usein miehistön äänestyksien perusteella. Yhteisöjen rakenne vaihteli sitä mukaa, kun niihin liittyi uusia jäseniä ja niistä erottiin, mikä mahdollisti tapojen ja käytäntöjen leviämisen yhteisöjen välillä. 1720-luvun lopulla valtakuntien toimet merirosvouksen tukahduttamiseksi olivat tehneet toiminnan hankalaksi. Sen seurauksesta poikkeukselliset merirosvoyhteisöt katosivat, eikä tutkimaani ilmiötä enää esiintynyt.

The thesis examines the initiatives and opinions of the Supreme Administrative Court (the SAC) and the Supreme Court (the SC) between 2000 and 2021. The SAC and the SC can propose initiatives to the Government according to section 99 of the Constitution. Since the courts’ duties extend beyond judicial power, this can be seen as an exception to the separation of powers doctrine. Between 2000 and 2021, the SC has proposed six initiatives and the SAC nine. Also, the highest courts give opinions to the Government on legislative issues and participate this way in law drafting. The thesis concentrates on all initiatives, four opinions of SAC and tries to form an overview of the opinions of the SC. There are no studies regarding the initiatives and opinions of the SC, and this is also the first time when the initiatives and opinions of both courts are examined together. The framework is socio-legal, and the method used is qualitative document analysis. The main part of the research material is collected from the SC and the SAC archives. Three questions are answered: 1. Why have the highest courts exercised their rights moderately in initiatives? 2. What are the causes and objectives in the initiatives and opinions, and what kind of argumentation did the courts bring up? 3. Do initiatives and opinions reveal something about the role of the courts in relation to Parliament and the Government? The main finding is that initiatives and opinions are a way to secure independence. The main cause in initiatives for the SAC was an increase in appeals, which led to insufficient human resources. For the SC, the main cause was the need to manage core tasks. Overall, managing core tasks can be found in causes, objectives and arguments, and we can say the initiatives are practical - the courts try to fulfil their role. The SAC uses initiatives to get sufficient resources to secure its operations. The SAC has given 361 opinions, over four times more than the Supreme Court. Opinions are not only answers to government proposals, and the courts defend their position and independence in those, especially the SAC. Giving opinions is a regular practice in Europe and several countries have mechanisms to provide input during the drafting of legislation. However, the Finnish statutory right for initiatives and opinions is unusual since only Croatia, Finland and Slovenia have it. Both courts see the right for initiatives as important but also an exception to the separation of powers. The thesis finds that initiatives are the last resort, which reduces the need to use them. Lastly, a model for re-thinking the independence of the courts is presented, which does not see the initiatives andopinions as exceptions.

Oikeusvaltion ja tuomiovallan riippumattomuuden takeet ovat viime aikoina puhuttaneet oikeusyhteisöä ja laajempaa yleisöä erityisesti Puolan ja Unkarin ongelmallisen oikeusvaltiokehityksen takia. Suomen perustuslain (731/1999) 3 §:ssä säädetyllä tavalla tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Tuomioistuinlain (673/2016) 1 luvun 3 §:ssä säädetyllä tavalla tuomioistuimet ovat tuomiovaltaa käyttäessään riippumattomia, kuten ovat myös tuomarit saman luvun 6 §:n mukaisesti. Tuomiovallan riippumattomuutta edellytetään lisäksi oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan tuomiovallan riippumattomuuden vaatimusta erityisesti tuomareiden nimittämisen osalta. Tarkasteltavien tuomioistuinten alaan kuuluvat yleiset tuomioistuimet, hallintotuomioistuimet, sekä pysyvät erityistuomioistuimet (markkinaoikeus, vakuutusoikeus ja työtuomioistuin). Tutkielmassa tarkastellaan päätoimisten virkatuomareiden ja asessorien lisäksi tuomioistuinharjoittelua suorittavia käräjänotaareja, lautamiehiä sekä sivutoimisia asiantuntija- ja sotilasjäseniä. Tarkastelun kohteeksi nousevat asiat voidaan esittää seuraavien tutkimuskysymysten muodossa: 1) Mitä tuomiovallan riippumattomuuden vaatimuksella tarkoitetaan? 2) Sisältyykö tuomareiden nimittämiseen riippumattomuusvaatimuksen kannalta jännitteitä? Tutkimuskysymyksiä lähestytään pääosin lainopillisen menetelmän keinoin, mutta riippumattomuusvaatimuksen taustaa tarkastellessa ote on osin oikeusteoreettinen. Tutkielmassa onnistutaan tarjoamaan riippumattomuusvaatimukselle mielekäs merkityssisältö ja analysoimaan eri tuomariryhmien nimittämistä riippumattomuusvaatimuksen näkökulmasta. Kelpoisuusvaatimusten ja nimitysprosessin suhdetta riippumattomuusvaatimukseen tarkastellaan erikseen kunkin tuomariryhmän osalta. Tutkielman tulokset antavat aihetta kritisoida erityisesti lautamiesten sekä yhteiskunnallisten intressiryhmien vakuutusoikeuteen ja työtuomioistuimeen ehdottamien etupiiriedustajien valintaprosessia.