Browsing by Subject "vallankumous"
Now showing items 1-7 of 7
-
(2019)Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen vuoden 1918 sisällissodan aikaista järjestyksen ylläpitoa punaisessa Helsingissä. Tutkimuskohteenani on Helsingin miliisilaitos. Tutkielmani ensimmäisessä osassa keskityn punaisena hallituksena toimineen Suomen kansanvaltuuskunnan järjestysvaltapoliittisiin tavoitteisiin, tavoitteiden saavuttamiseen ja Helsingin järjestysvaltakoneistoon keväällä 1918. Miliisilaitos ja punakaarti vastasivat Helsingin turvallisuudesta vallankumouksen aikana. Syvennyn myös näiden kahden järjestysvaltaelimen keskinäiseen kommunikointiin. Tutkielmani toisessa osassa käsittelen sisällissodan vaikutusta rikollisuuteen ja miliisilaitoksen tutkimia tyypillisiä rikoksia. Osoitan tutkielmassani, että levottomat ajat ja järjestysvaltapoliittiset ongelmat välittyivät vallankumousajan lainvalvontaan. Hallinnolliset epäselvyydet jakoivat jarjestysvallan kahtia, mikä haittasi jokapäiväistä järjestyksenpitoa. Tukeudun tutkielmassani aiempaan monipuoliseen tutkimukseen ja arkistolähteisiin. Hyödynnän eri arkistoista koottua hallinnollista lähdemateriaalia, johon kuuluu pöytäkirjoja, julistuksia, raportteja, määräyksiä, tiedusteluja ja tiedonantoja. Aiemmin tutkimuksen ulkopuolelle jääneet miliisipiirien päivittäiset raportit valaisevat kevään 1918 miliisilaitoksen arkea. Käsittelen tutkielmassani myös digitaalisessa muodossa löytyviä aineistoja kuten Kansallisarkiston valtiorikosylioikeuden asiakirjoja Helsingin miliisipäälliköstä, laki- ja asetuskokoelmaa sekä sanomalehtiarkistoa. Tutkielmassani hyödynnän kvalitatiivista ja kvantitatiivista tutkimusotetta. Vertailen Helsingin järjestyksen tilaa muihin punaisiin paikkakuntiin ja laajemmin ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Eurooppaan. Punainen hallitus tukeutui muiden valtioiden tapoihin järjestää virkavaltakoneistoa. Monissa järjetykseen liittyvissä haasteissa vallankumousajan Helsinki ei poikennut muista sota-ajan eurooppalaisista kaupungeista. Helsingin järjestysvaltakeskustelu avaa kansainväliselle tutkimukselle väylän tarkastella ylirajaisia toimintamalleja paikallisella tasolla. Suomen kansanvaltuuskunnan tavoite oli luoda luja järjestysvalta punaisille alueille. Virkavaltakoneisto järjestettiin kunnallisesti, mikä horjutti lujan järjetysvallan luomista. Punakaarti sai Helsingissä vahvan otteen järjestyksenpidosta. Miliisilaitoksen miehistöä vahvistettiin ja koulutettiin kevään 1918 aikana, mutta miliisilaitos ei onnistunut saavuttamaan monopoliasemaa järjestysvaltapolitiikassa. Erityisesti pidätystilanteet ja vankien säilyttäminen aiheuttivat ristiriitoja elinten välille. Miliisilaitoksen keskeisin tehtäväkenttä sijoittui kuitenkin kaupungin katujen turvaamiseen. Ensimmäisen maailmansodan aikana rikollisuus laski ympäri Eurooppaa, mutta Suomen osalta vain hetkellisesti. Levottomat ajat 1917‒1918 kasvattivat rikollisuustilastoja. Vallankumouksen aikana rikollisuus sen sijaan vaikuttaa laskeneen hetkeksi, mutta tilastojen puutteiden vuoksi lukuihin on suhtauduttava varauksella. Koko vuoden korkeaan rikollisuuteen hetkellinen aleneminen ei vaikuttanut. Miliisit tutkivat sota-ajan kaupunkielämään liittyviä rikoksia, joista tyypillisimpiä olivat elintarvike- ja alkoholirikokset. Samojen ongelmien kanssa kamppailtiin myös muualla Euroopassa. Vallankumousajan brutaalia puolta heijastavat väkivaltarikokset. Kansanvaltuuskunnan ja miliisilaitoksen keskeisenä tavoitteena oli torjua mielivaltaisuuksia, mutta torjunta jäi lähinnä julistuksiin. Henkirikollisuuden torjuntaa hankaloitti punakaartilaisten osallisuus murhiin ja kaartin haluttomuus ehkäistä terroritekoja. Helsingin järjestysvaltapolitiikka kaatui epäselviin toimintaohjeisiin ja vastuun jakautumiseen eri organisaatioille. Järjestysvaltapolitiikan epäonnistuminen ei kuitenkaan johtanut täydelliseen sekasortoon kaupungilla, sillä rikollisuutta torjuttiin ja rikoksia tutkittiin mahdollisuuksien rajoissa kuten muinakin vuosina.
-
(2017)Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Suomalaisen Kommunistisen Puolueen (SKP) alaista sotilasjärjestöä ja sen toimintaa Venäjän sisällissodassa vuosina 1918‒1920. Tavoitteena tutkielmassa on selvittää, minkälaista toimintaa sotilasjärjestö kokonaisuudessaan harjoitti Neuvosto-Venäjällä, ja miten toiminta sijoittui suhteessa Venäjän sisällissotaan sekä suunnitelmiin Suomen vallankumouksen edistämiseksi. Myös näiden kahden suuntautumisen välistä suhdetta sekä niiden muutoksia käsitellään jokaisen toimintamuodon kohdalla. Tutkimusaineistona käytetään sotilasjärjestön kannalta tarkastelemattomia Venäjän valtion sosiaalipoliittisen historian arkiston SKP:ta koskevia mikrofilmikokoelmia. Tutkielmassa käytettävät Opis 2 ja Opis 3 -kokoelmat saatiin käsiteltäviksi Kansallisarkiston kautta, ja suurin osa tutkielmassa käytetystä materiaalista sisälsi kirjeenvaihtoa sekä raportointia sotilasjärjestön ja muiden sisällissodan toimijoiden välillä. Aineisto mahdollisti uuden tiedon tuomisen esiin puutteellisen tutkimuskirjallisuuden valossa, ja vaikka aikaisemmissa tutkimuksissa on jossain määrin käsitelty sotilasjärjestön toimintaa Venäjän sisällissodan aikana, ei sen toiminnallista kokonaiskuvaa oltu kunnolla kartoitettu. Tutkielmassa käsitellään sotilasjärjestön sijoittumista SKP:n sisällä sekä sen suhteita suomalaisiin joukko-osastoihin ja puna-armeijaan. Tämän lisäksi tarkastellaan sotilasjärjestön harjoittamaa sotilaskoulutusta, poliittista agitaatiotyötä sekä erinäistä tiedustelu- ja maanalaista toimintaa. SKP:n ja erityisesti sen sotilasjärjestön puheet maailmanvallankumouksesta omaksuttiin vahvasti bolsevikkien esikuvan kautta. Sotilasjärjestö oli mukana mobilisoimassa Suomesta tulleita toimeentuloa tarvitsevia punapakolaisia puna-armeijaan bolsevikkien tueksi, ja näin ratkaistiin myös osa kasvanutta pakolaisongelmaa. SKP:n sotilasjärjestö toimi puolueen keskuskomitean alaisuudessa ja oli sen alajaostoista vaikutusvaltaisin. Sotilasjärjestöllä ja varsinkin sen johdossa toimineilla Rahjan veljeksillä oli usein eriäviä mielipiteitä suhteessa muuhun puolueeseen. Suomalaisia sotilaita lähetettiin punaupseerikouluun, joka toimi sotilasjärjestön alaisuudessa suhteellisen itsenäisesti sisällissodan aikana. Sotilasjärjestö oli tämän lisäksi perustamassa ja tukemassa Pietarin suomalaista lentosotakoulua, josta ei ole juurikaan tietoa aikaisemmissa tutkimuksissa. Myös suomalaisen sotilassairaalan rahoittaminen sekä lääkintämieskurssien järjestäminen kuuluivat sotilasjärjestölle. Suomalaiset puna-armeijan joukko-osastot saivat erinäistä tukea sotilasjärjestöltä niin materiaalihankintoihin kuin yhteistyöhön puna-armeijan kanssa. Sotilasjärjestön suhde suomalaisiin joukkoihin oli läheisempi kuin mitä aikaisemmissa tutkimuksissa on väitetty. Se pyrki kurinpitotoimillaan valvomaan huonoissa oloissa taistelevia upseereita ja sotilaita, jotka toisaalta myös vastustivat määräyksiä ja kritisoivat sotilasjärjestön toimintaa. Tämän lisäksi sotilasjärjestö oli vastuussa puna-armeijan suomalaisten laajasta poliittisesta agitaatiotyöstä, jonka tarkoituksena oli lujittaa taistelumoraalia neuvostovallan puolesta. Sotilasjärjestön propagandamateriaalia lähetettiin myös Suomeen siinä toivossa, että entiset punakaartilaiset kääntyisivät upseereitaan vastaan. Sotilastiedustelun avulla sotilasjärjestö välitti tietoa puna-armeijalle ja pyrki saamaan selville sotilasasioita Suomen varuskunnista sekä rajan tuntumassa toimivista joukoista ja yksittäisistä henkilöistä. Vastavakoilunsa avulla sotilasjärjestö yritti suojella omaa maanalaista toimintaansa, ja sotilasjärjestö perusti myös oman Suomen byroon tiedustelutoimiaan varten. Aikaisemmissa tutkimuksissa on käytetty monilta osin Etsivän keskuspoliisin aineistoja sotilasjärjestön tiedustelutoiminnan kartoittamiseksi, minkä takia tutkielmassa pystytään tuomaan uutta tietoa myös tältä kannalta. Tutkimuksesta selviää, että sotilasjärjestön toiminta kohdistui kaikilla osa-alueilla sekä neuvostovallan puolustamiseen että vallankumouksen synnyttämiseen Suomessa. Sisällissodan ilmapiiri vaikutti sotilasjärjestön toiminnan luonteeseen ja sen ongelmiin. Aikaisemmin luultua moniulotteisemman toiminnan harjoittaminen oli suhteellisen itsenäistä sisällissodan aikana, vaikka sotilasjärjestön kansallisten intressien kehys luotiinkin bolsevikkien hyväksynnän alaisuudessa. Sotilasjärjestö toimi kokonaisen suomalaisyhteisön kurinpitoelimenä suhteessa tavallisiin pakolaisiin ja sotilaihin, upseereihin sekä puolueen muihin alajaostoihin. Suomalaisista pakolaisista tuli sotilasjärjestön vallankäytön välineitä bolsevikkeja tukevassa toiminnassa, ja myös laajaa yhteistyötä harjoitettiin puna-armeijan kanssa sisällissodan aikana. Sotilasjärjestön harjoittama agitaatiotyö, tiedustelu sekä joukko-osastojen kokoaminen Suomen rajalle edistivät sotilasjärjestön tavoitetta vallankumouksen sytyttämiseksi Suomessa, vaikka toiminnan vähäisiin saavutuksiin vaikuttivatkin monet ongelmatekijät. Yleisenä tavoitteena oli edistää Suomessa ja sen armeijassa syntyvää kapinaa, jonka puhjettua puna-armeijan suomalaiset joukot voisivat antaa tukensa Suomen punaisille. Pääosa sotilasjärjestön toiminnasta keskittyi kuitenkin Neuvosto-Venäjän alueelle. Itsenäisintä toiminta oli vuonna 1919, jolloin Venäjän sisällissodan ja maailmanvallankumouksen leviäminen nähtiin mahdollisimpana ennen Tarton vuoden 1920 rauhanneuvotteluja. Myös vuoden 1918 hävittyyn Suomen sisällissotaan ja vanhoihin viholliskuviin vedottiin niin sotilasjärjestön propagandassa kuin vallankumoussuunnitelmissa. Sotilasjärjestön toiminnan tarkastelu toi uutta tietoa varsinkin suomalaisten joukko-osastojen, tiedustelutoiminnan ja sotilaskoulutuksen kannalta. Riittävän venäjän kielen taidon takia suurimmaksi puutteeksi tutkielmassa jäi sotilasjärjestön ja neuvostoelinten välisen suhteen tarkempi analysointi. Tutkielman kautta pystytään avaamaan uusia näkökulmia koskien suomalaisten toimia Venäjän sisällissodassa.
-
(2017)Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Suomalaisen Kommunistisen Puolueen (SKP) alaista sotilasjärjestöä ja sen toimintaa Venäjän sisällissodassa vuosina 1918‒1920. Tavoitteena tutkielmassa on selvittää, minkälaista toimintaa sotilasjärjestö kokonaisuudessaan harjoitti Neuvosto-Venäjällä, ja miten toiminta sijoittui suhteessa Venäjän sisällissotaan sekä suunnitelmiin Suomen vallankumouksen edistämiseksi. Myös näiden kahden suuntautumisen välistä suhdetta sekä niiden muutoksia käsitellään jokaisen toimintamuodon kohdalla. Tutkimusaineistona käytetään sotilasjärjestön kannalta tarkastelemattomia Venäjän valtion sosiaalipoliittisen historian arkiston SKP:ta koskevia mikrofilmikokoelmia. Tutkielmassa käytettävät Opis 2 ja Opis 3 -kokoelmat saatiin käsiteltäviksi Kansallisarkiston kautta, ja suurin osa tutkielmassa käytetystä materiaalista sisälsi kirjeenvaihtoa sekä raportointia sotilasjärjestön ja muiden sisällissodan toimijoiden välillä. Aineisto mahdollisti uuden tiedon tuomisen esiin puutteellisen tutkimuskirjallisuuden valossa, ja vaikka aikaisemmissa tutkimuksissa on jossain määrin käsitelty sotilasjärjestön toimintaa Venäjän sisällissodan aikana, ei sen toiminnallista kokonaiskuvaa oltu kunnolla kartoitettu. Tutkielmassa käsitellään sotilasjärjestön sijoittumista SKP:n sisällä sekä sen suhteita suomalaisiin joukko-osastoihin ja puna-armeijaan. Tämän lisäksi tarkastellaan sotilasjärjestön harjoittamaa sotilaskoulutusta, poliittista agitaatiotyötä sekä erinäistä tiedustelu- ja maanalaista toimintaa. SKP:n ja erityisesti sen sotilasjärjestön puheet maailmanvallankumouksesta omaksuttiin vahvasti bolsevikkien esikuvan kautta. Sotilasjärjestö oli mukana mobilisoimassa Suomesta tulleita toimeentuloa tarvitsevia punapakolaisia puna-armeijaan bolsevikkien tueksi, ja näin ratkaistiin myös osa kasvanutta pakolaisongelmaa. SKP:n sotilasjärjestö toimi puolueen keskuskomitean alaisuudessa ja oli sen alajaostoista vaikutusvaltaisin. Sotilasjärjestöllä ja varsinkin sen johdossa toimineilla Rahjan veljeksillä oli usein eriäviä mielipiteitä suhteessa muuhun puolueeseen. Suomalaisia sotilaita lähetettiin punaupseerikouluun, joka toimi sotilasjärjestön alaisuudessa suhteellisen itsenäisesti sisällissodan aikana. Sotilasjärjestö oli tämän lisäksi perustamassa ja tukemassa Pietarin suomalaista lentosotakoulua, josta ei ole juurikaan tietoa aikaisemmissa tutkimuksissa. Myös suomalaisen sotilassairaalan rahoittaminen sekä lääkintämieskurssien järjestäminen kuuluivat sotilasjärjestölle. Suomalaiset puna-armeijan joukko-osastot saivat erinäistä tukea sotilasjärjestöltä niin materiaalihankintoihin kuin yhteistyöhön puna-armeijan kanssa. Sotilasjärjestön suhde suomalaisiin joukkoihin oli läheisempi kuin mitä aikaisemmissa tutkimuksissa on väitetty. Se pyrki kurinpitotoimillaan valvomaan huonoissa oloissa taistelevia upseereita ja sotilaita, jotka toisaalta myös vastustivat määräyksiä ja kritisoivat sotilasjärjestön toimintaa. Tämän lisäksi sotilasjärjestö oli vastuussa puna-armeijan suomalaisten laajasta poliittisesta agitaatiotyöstä, jonka tarkoituksena oli lujittaa taistelumoraalia neuvostovallan puolesta. Sotilasjärjestön propagandamateriaalia lähetettiin myös Suomeen siinä toivossa, että entiset punakaartilaiset kääntyisivät upseereitaan vastaan. Sotilastiedustelun avulla sotilasjärjestö välitti tietoa puna-armeijalle ja pyrki saamaan selville sotilasasioita Suomen varuskunnista sekä rajan tuntumassa toimivista joukoista ja yksittäisistä henkilöistä. Vastavakoilunsa avulla sotilasjärjestö yritti suojella omaa maanalaista toimintaansa, ja sotilasjärjestö perusti myös oman Suomen byroon tiedustelutoimiaan varten. Aikaisemmissa tutkimuksissa on käytetty monilta osin Etsivän keskuspoliisin aineistoja sotilasjärjestön tiedustelutoiminnan kartoittamiseksi, minkä takia tutkielmassa pystytään tuomaan uutta tietoa myös tältä kannalta. Tutkimuksesta selviää, että sotilasjärjestön toiminta kohdistui kaikilla osa-alueilla sekä neuvostovallan puolustamiseen että vallankumouksen synnyttämiseen Suomessa. Sisällissodan ilmapiiri vaikutti sotilasjärjestön toiminnan luonteeseen ja sen ongelmiin. Aikaisemmin luultua moniulotteisemman toiminnan harjoittaminen oli suhteellisen itsenäistä sisällissodan aikana, vaikka sotilasjärjestön kansallisten intressien kehys luotiinkin bolsevikkien hyväksynnän alaisuudessa. Sotilasjärjestö toimi kokonaisen suomalaisyhteisön kurinpitoelimenä suhteessa tavallisiin pakolaisiin ja sotilaihin, upseereihin sekä puolueen muihin alajaostoihin. Suomalaisista pakolaisista tuli sotilasjärjestön vallankäytön välineitä bolsevikkeja tukevassa toiminnassa, ja myös laajaa yhteistyötä harjoitettiin puna-armeijan kanssa sisällissodan aikana. Sotilasjärjestön harjoittama agitaatiotyö, tiedustelu sekä joukko-osastojen kokoaminen Suomen rajalle edistivät sotilasjärjestön tavoitetta vallankumouksen sytyttämiseksi Suomessa, vaikka toiminnan vähäisiin saavutuksiin vaikuttivatkin monet ongelmatekijät. Yleisenä tavoitteena oli edistää Suomessa ja sen armeijassa syntyvää kapinaa, jonka puhjettua puna-armeijan suomalaiset joukot voisivat antaa tukensa Suomen punaisille. Pääosa sotilasjärjestön toiminnasta keskittyi kuitenkin Neuvosto-Venäjän alueelle. Itsenäisintä toiminta oli vuonna 1919, jolloin Venäjän sisällissodan ja maailmanvallankumouksen leviäminen nähtiin mahdollisimpana ennen Tarton vuoden 1920 rauhanneuvotteluja. Myös vuoden 1918 hävittyyn Suomen sisällissotaan ja vanhoihin viholliskuviin vedottiin niin sotilasjärjestön propagandassa kuin vallankumoussuunnitelmissa. Sotilasjärjestön toiminnan tarkastelu toi uutta tietoa varsinkin suomalaisten joukko-osastojen, tiedustelutoiminnan ja sotilaskoulutuksen kannalta. Riittävän venäjän kielen taidon takia suurimmaksi puutteeksi tutkielmassa jäi sotilasjärjestön ja neuvostoelinten välisen suhteen tarkempi analysointi. Tutkielman kautta pystytään avaamaan uusia näkökulmia koskien suomalaisten toimia Venäjän sisällissodassa.
-
(1999)Tutkielmassani käsittelen vuoden 1905 suurlakon ja Viaporin kapinan välistä aikaa vallankumouksellisena prosessina Helsingissä. Miten vallankumouksellisuus ilmeni suurlakon aikana ja sen jälkeen Helsingissä? Miten tavalliset työläiset reagoivat tapahtumiin? Metodisina apuvälineinä minulla on ensinnäkin Charles Tillyn määritelmä vallankumoukselliselle tapahtumalle. Keskeistä tälle määritelmälle on, että vallankumouksellista tapahtumaa pitää tutkia sen lähtökohdista käsin eikä lopputuloksen kautta. Vallankumouksellinen tilanne syntyy, kun olemassa oleva hallitus saa kilpailijan ja vastaavasti se on ohi, kun jompikumpi jää jäljelle. Toiseksi apunani ovat olleet sosiaalihistorialliset tutkimukset Venäjän vallankumouksesta, joissa aihetta käsitellään ruohonjuuritason näkökulmasta. Tällöin polttopisteessä ovat lakot ja niiden aikana esitetyt vaatimukset. Oleellista näistä tutkimuksissa on, ettei työläisiä nähdä tahdottomana massana, joka sokeasti tottelee poliittisten johtajien käskyjä. Työläisillä oli omia, lähinnä ammatillisia vaatimuksia, jotka ilmensivät toisaalta huolta jokapäiväisestä toimeentulosta ja toisaalta ne heijastivat demokraattisten vaatimusten ulottamista laajemmalle kuin pelkästään valtiolliselle tasolle eli myös työpaikoille. Suurlakon aikana Helsingin työläiset johtivat käytännössä kaupungin julkista elämää. Vallan keskuksena toimi kansallislakon keskuskomitea. Näkyvintä valtaa käytti kansalliskaarti. Kaarti toimi vahvana poliisivoimana koko lakon ajan. Se pyrki kontrolloimaan liikennettä ja kauppaa sekä sensuroimaan muiden tahojen tiedonvälitystä. Raittiusväellä oli myös oma kaartin osasto, jonka avulla kaupunkiin säädettiin kieltolaki sekä kiellettiin prostituutio. Keskeinen elementti lakon onnistumisen kannalta oli niinikään avustustoiminnan järjestäminen lakon vuoksi hätään joutuneille. Näin turvattiin, ettei lakkorintamassa sattuisi ennenaikaisia repeämiä. Suurlakon jälkeen työväestö aktivoitui ennennäkemättömällä tavalla. Lakkojen lukumäärä ja niihin osallistuneiden työläisten määrä moninkertaistui. SDP:n virallinen tavoite eli poliittinen kansalaisuus ei riittänyt työläisjoukoille, vaan lakoilla pyrittiin saamaan aikaiseksi demokraattinen yhteiskunta laajemminkin. Lyhytikäisiksi jääneet työehtosopimukset eivät tilannetta korjanneet. Demokratia saatiin poliittisella tsolla, mutta ruohonjuurinäkökulmasta uudistukset jäivät kesken ja tyytymättömyys säilyi. Tässä mielessä työväenliike ei integroitunut yhteiskuntaan. Suomessa vallankumouksellinen toivo asetettiin Venäjän vallankumoustapahtumien etenemiseen. Suomalaisen radikalismin päätepisteenä voi pitää epäonnistunuttta Viaporin kapinaa, johon osallistui myös suomalaisia punakaartilaisia. Punakaartilaiset olivat suurelta osin nuoria, muualta Helsinkiin muuttaneita ja vähän järjestökokemusta omaavia henkilöitä. Nuoruus, juurettomuus ja liittyminen työväentyöväenpuolueeseen tai sen järjestöihin vasta perustamisvaiheen 1899-1903 jälkeen olivatkin leimallisia piirteitä radikaalien aineksien keskuudessa. Tutkielmassani osoitan, että ruohonjuuritason tutkimuksella voidaan kuvaa vuosisadan alun työläisistä, heidän toiveistaan ja haluistaan täsmentää. Vuosien 1905 ja 1906 poliittisessa murroksessa oli myös ammatillisilla seikoilla tärkeä sija työväestön pyrkimyksissä. Ne osoittavat omalta osaltaan työläisten vallankumouksellisia ja radikaaleja vaatimuksia. Punakaartilaisradikalismi oli läheistä sukua tälle toiminnalle.
-
(2021)Maisterintutkielmassani tarkastelen Helsinkiin sijoitetun venäläisen sotaväen julkaisemia ja toimittamia sanomalehtiä 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeisenä aikana. Helmikuun vallankumous oli Venäjän historian murroskohta, joka toi mukanaan uusia mahdollisuuksia ja poliittisia muutoksia, joiden vaikutukset yltivät yhteiskunnan jokaiselle tasolle. Helsinkiin sijoitetun sotaväen keskuudessa nämä vaikutukset näkyivät erityisen hyvin Pietarin läheisyyden, sekä Suomen sodasta hiukan erillään olevan aseman takia. Venäläinen sotaväki oli olennainen osa helsinkiläistä katuvaa ensimmäisen maailmansodan aikana ja neuvostoja perustettaessa vuonna 1917 heidän poliittinen merkityksensä ja läsnäolonsa kasvoivat huomattavasti. Venäläissotilaiden arki ei kuitenkaan ollut ainoastaan politiikkaa, vaan heidän elämäänsä värittivät Helsingin viihdetarjonta ja koulutusmahdollisuudet, jotka nähtiin keinona parantaa ihmisten elintasoa. Tutkin sanomalehtien sisällön perusteella, miten eri lehdet käsittelivät Venäjän ja Suomen poliittisia tapahtumia ja ilmapiiriä vuonna 1917, sekä tarkastelen Helsingin venäläisten sotilaiden arkea. Lähdeaineistonani toimivat Helsingissä julkaistut Helsingin sotilas- ja työläisneuvoston virallinen lehti Izvestija, sekä viisi paikallista puoluelehteä, jotka edustivat poliittiselta suuntaukseltaan Venäjän sosiaalidemokraattisen työväen puolueen kahta suuntausta, menševikkejä ja bolševikkeja, sekä sosialistivallankumouksellista ja vasemmistososialistivallankumouksellista puoluetta. Käyn läpi näiden lehtien vaiheita ja tuon esille niiden sisällön keskeisiä piirteitä, vertaillen niitä samalla keskenään. Helsingin venäjänkieliset sanomalehdet toimivat poliittisena massamediana, joilla pyrittiin sekä välittämään tietoa, että rakentamaan mielikuvia ja muokkaamaan mielipiteitä. Samaan aikaan ne kuvasivat vuoden 1917 vallankumouksien venäläisille mukanaan tuomia poliittisia ja arkisia mahdollisuuksia.
-
(2021)Maisterintutkielmassani tarkastelen Helsinkiin sijoitetun venäläisen sotaväen julkaisemia ja toimittamia sanomalehtiä 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeisenä aikana. Helmikuun vallankumous oli Venäjän historian murroskohta, joka toi mukanaan uusia mahdollisuuksia ja poliittisia muutoksia, joiden vaikutukset yltivät yhteiskunnan jokaiselle tasolle. Helsinkiin sijoitetun sotaväen keskuudessa nämä vaikutukset näkyivät erityisen hyvin Pietarin läheisyyden, sekä Suomen sodasta hiukan erillään olevan aseman takia. Venäläinen sotaväki oli olennainen osa helsinkiläistä katuvaa ensimmäisen maailmansodan aikana ja neuvostoja perustettaessa vuonna 1917 heidän poliittinen merkityksensä ja läsnäolonsa kasvoivat huomattavasti. Venäläissotilaiden arki ei kuitenkaan ollut ainoastaan politiikkaa, vaan heidän elämäänsä värittivät Helsingin viihdetarjonta ja koulutusmahdollisuudet, jotka nähtiin keinona parantaa ihmisten elintasoa. Tutkin sanomalehtien sisällön perusteella, miten eri lehdet käsittelivät Venäjän ja Suomen poliittisia tapahtumia ja ilmapiiriä vuonna 1917, sekä tarkastelen Helsingin venäläisten sotilaiden arkea. Lähdeaineistonani toimivat Helsingissä julkaistut Helsingin sotilas- ja työläisneuvoston virallinen lehti Izvestija, sekä viisi paikallista puoluelehteä, jotka edustivat poliittiselta suuntaukseltaan Venäjän sosiaalidemokraattisen työväen puolueen kahta suuntausta, menševikkejä ja bolševikkeja, sekä sosialistivallankumouksellista ja vasemmistososialistivallankumouksellista puoluetta. Käyn läpi näiden lehtien vaiheita ja tuon esille niiden sisällön keskeisiä piirteitä, vertaillen niitä samalla keskenään. Helsingin venäjänkieliset sanomalehdet toimivat poliittisena massamediana, joilla pyrittiin sekä välittämään tietoa, että rakentamaan mielikuvia ja muokkaamaan mielipiteitä. Samaan aikaan ne kuvasivat vuoden 1917 vallankumouksien venäläisille mukanaan tuomia poliittisia ja arkisia mahdollisuuksia.
Now showing items 1-7 of 7