Browsing by Subject "valta"

Digitaalisella teknologialla on merkittävä rooli yhteiskunnassa. Sen käyttäminen työvälineenä osana varhaiskasvatuksen pedagogisia käytäntöjä kasvaa jatkuvasti, mutta teknologian syvempiä merkityksiä ja sen sosiaalisia vaikutuksia pohditaan varhaiskasvatuksessa harvemmin. 360-asteinen pedagoginen videodokumentaatio on vähitellen lisääntymässä varhaiskasvatuksessa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan 360-videokameran käyttömahdollisuuksia varhaiskasvatuksessa ja pohditaan siitä syntyviä merkityksiä ja sitä, kuinka nämä merkitykset tulisi huomioida. Tutkielman pohjavireenä on tarkastella käytännön ja teorian rajapintoja. Tutkimuskysymyksiä lähestyttiin käsitteellisellä pohdinnalla, joka pohjautui kokonaisuuksien tulkitsemiseen ja ymmärtämiseen keskittyvään hermeneuttiseen metodiin. Näkökulmia 360-videokameran – ja teknologian yleensä – merkitysten tarkasteluun oli neljä: 360-videokamera instrumenttina, olemuksena, inhimillisen toiminnan laajentumana ja vallan välineenä. Pääviitekehyksinä toimivat Martin Heideggerin, Marshall McLuhanin ja Michel Foucault’n ajatukset teknologiasta. 360-videoteknologian tarkastelu paljasti sen kantavan ja mahdollistavan monia merkityksiä, joista ilmeisimmät olivat valvontaan liittyvät merkitykset. 360-videokameralla kuvaaminen tai sillä kuvatun materiaalin käsittely voi paljastaa ja muuttaa varhaiskasvatuksen vuorovaikutussuhteita tai lasten leikkejä. Osaa näistä merkityksistä ja niiden vaikutteista voidaan käsitellä pedagogisesti perustelluilla käytännöillä. Tutkimuksen perusteella 360-videokameraa voi suositella varhaiskasvatukseen pedagogiseen dokumentointiin, teknologiakasvatukseen ja lasten leikkeihin. Teoreettinen tieto teknologian roolista yhteiskunnassa lisäisi varhaiskasvatuksessa teknologiaa koskevan kasvatustoiminnan laatua ja kasvatustietoisuutta. Tutkielma sai pohtimaan erityisesti teknologian ja demokratian suhdetta. Koska teknologia ei merkityksellisty vain työkaluna, vaan myös sosiaalisena toimijana ja todellisuuden rakentajana, tulisi sitä tarkastella laaja-alaisemmin myös varhaiskasvatuksen käytännöllisessä kontekstissa sekä opettajien että lasten taholta etenkin inhimillisen toiminnan näkökulmasta.

Tässä tutkielmassa käsitellään raskaudenkeskeytyksen tehneiden suomalaisnaisten toimijuuden kokemusta aborttiprosessissa, aborttia tarkoituksellisena toimintana sekä raskaudenkeskeyttäjien toimijuutta suhteessa siihen vaikuttaviin valtarakenteisiin. Tutkielmassa käsitellään raskaudenkeskeytyksen läpikäyneiden naisten kokemuksellisuutta toimijuuden ja subjektiviteetin käsitteiden avulla. Aborttikokemuksia käsitellään suomalaisen yhteiskunnan kontekstissa ja tutkielmassa tarkastellaan myös Suomen vuonna 1970 säädettyä aborttilakia ja abortin saatavuuden helpottamiseen tähtäävää OmaTahto2020-kansalaisalotetta. Tutkielmassa selvitetään, kuinka toimijuuden kokemus ja toiminnan tarkoituksellisuus rakentuu, sekä kuinka toimijuuden ja vallan suhde ilmenee aborttiprosessin läpikäyneiden naisten kertomuksissa. Tutkielman aineisto koostuu kymmenen Suomessa abortin täysi-ikäisenä sosiaalisista syistä tehneen naisen puoli-strukturoiduista haastatteluista. Aineisto on koottu syksyn 2020 ja kevään 2021 aikana eri puolilta Suomea. Tutkimus on toteutettu grounded theory -metodin avulla, jossa kerätty aineisto ohjaa vahvasti teoreettisen viitekehyksen soveltamista aineiston analyysiin. Tutkielmassa analysoidaan raskaudenkeskeyttäjien toimintaa sekä toimijuutta ja sen kokemusta käytäntöteoreettisesta näkökulmasta, erityisesti Sherry B. Ortnerin feministiseen käytäntöteoreettiseen työhön nojaten. Käytäntöteoreettisen lähestymistavan keskiössä on ihmisten toiminta, jota tarkastellaan samanaikaisesti sekä kulttuurisia ja sosiaalisia rakenteita luovana että niiden puitteissa tapahtuvana toimintana. Tutkielmassa abortin todetaan olevan vahvasti tarkoituksellista toimintaa, jota ohjailee yksilön raskauden keskeyttämiseen tähtäävät intentiot. Tutkielmassa todetaan, että vaikka raskauden keskeyttämiseen johtava toiminta ja sitä ohjailevat intentiot ovat vahvasti tarkoituksellisia ja subjektiivisia, intentiot ja niiden tarkoituksellisuus eivät koskaan muodostu tyhjiössä, vaan niitä muovaavat ympäröivän todellisuuden sosiaaliset ja kulttuuriset rakenteet. Tutkielmassa esitetään, että raskaudenkeskeyttäjät toimivat aborttiprosessissa karkeasti kahdella eri toiminnan tasolla, 1) päätöksenteon ja 2) kehollisuuden tasoilla, joissa tarkoituksellisuus rakentuu eri tavoin. Tutkielmassa todetaan, että raskaudenkeskeyttäjien toiminta voi olla samanaikaisesti sekä tarkoituksellista että ei-tarkoituksellista riippuen toiminnan tasosta. Tutkielma esittää, että toiminnan tarkoituksellisuudella on yhteys raskaudenkeskeyttäjien toimijuuden kokemukseen; pääsääntöisesti tilanteissa, joissa raskaudenkeskeyttäjät kokivat pystyvänsä toimimaan tarkoituksellisesti tavoitteidensa mukaisesti, he myös kokivat roolinsa vahvemmin aktiivisina toimijoina. Lisäksi tutkielmassa käsitellään vallan ja toimijuuden suhdetta aborttiprosessin kontekstissa erityisesti mukautuvan ja vastustavan toiminnan kautta. Tutkielmassa todetaan, että vallan ja toimijuuden suhde ilmenee ymmärrettävimmin mukautumisen käsitteen avulla, joka sallii raskaudenkeskeyttäjien toiminnan, toimijuuden ja sen kokemuksen tarkastelemisen samanaikaisesti sekä aktiivisena että passiivisena toimintana. Tutkielmassa esitetään, että mukautuminen vaikutti raskaudenkeskeyttäjien toimijuuden kokemukseen sekä myönteisesti että kielteisesti näiden subjektiivisista intentioista riippuen. Vastustava toiminta esiintyi aborttiprosessin yhteydessä erityisesti kommunikaation tasolla, esimerkiksi haastamalla tiettyjä raskaudenkeskeyttäjiin liittyviä stereotypioita. Lisäksi tutkielmassa todetaan, että OmaTahto2020-kansalaisaloitteen ehdottamalla aborttilakiuudistuksella, jossa raskaana oleva voi keskeyttää raskautensa omasta pyynnöstään, olisi aineiston perusteella mahdollista vaikuttaa raskaudenkeskeyttäjien toimijuuden kokemukseen myönteisesti.

Suomen ja Ruotsin Euroopan unionin jäsenyyksien myötä maat lähtivät aktiivisesti yhteisvoimin edistämään Baltian maiden integroitumista läntisiin yhteistyöasetelmiin. Unioniin kohdistunut Suomen ja Ruotsin painostus kattavammalle Baltia-politiikalle lähensi Baltian maita lännen vaikutuspiirin kanssa, nostaen samalla pintaan kansainvälistä kenttää halkovia kysymyksiä turvallisuudesta ja vakaudesta, sekä yksittäisten valtioiden-, kansainvälisten instituutioiden ja suurvaltojen turvallisuuspoliittisista intresseistä liittyen Baltian turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen 1990-luvun puolivälissä   Tutkielman tutkimusaihe on rajattu Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön Baltiassa ja maiden välikäsirooliin EU-lähtöisessä Baltia-politiikassa 1990-luvun puolivälissä. Tutkimusaihetta käsitellään ja keskeiset argumentit muodostetaan liberalismin ideologisen laajentumisen-, vallan-, turvallisuuden- ja monikansallisen turvallisuuspoliittisen yhteistyön laajemman tutkimuksellisen keskustelun kontekstista. Tutkielman ongelmanasettelua testataan seuraavilla tutkimuskysymyksillä: miksi Suomen ja Ruotsin välikäsirooli EU-lähtöisessä Baltia-politiikassa edisti maiden turvallisuuspoliittisia intressejä? Miksi EU-lähtöinen välikäsirooli oli Suomen ja Ruotsin kansainvälisen aseman kannalta merkityksellistä? Miksi vallan ulottuvuudet konkretisoituvat Baltia-kysymykseen? Tutkielman primääriaineisto koostuu Ulkoministeriön arkistoaineistosta ”Tukholman R-sarja”, ja Suomen 6.6.1995 valtioneuvoston selonteosta eduskunnalle; ”Turvallisuus muuttuvassa maailmassa”-julkaistusta alkuperäisaineistosta, sekä Ruotsin hallituksen propositiosta 1994/95:160; ”Sveriges samarbete med Central- och Östeuropa”-julkaistusta alkuperäisaineistosta. Tutkimusaineiston tutkimusmenetelmänä on käytetty induktiivista sisällönanalyysiä. Tutkimusaineistoa on analysoitu vallan ulottuvuuksien viitekehyksestä.   Tutkimusaiheen keskeiset käsittelyteemat muodostuvat hyvän naapuruuden johtavasta periaatteesta, historiallisesta yhteydestä, turvallisuuspoliittisen tyhjiön eli harmaan alueen merkityksestä; Venäjän-, EU:n- ja kansainvälisen yhteisön roolista sekä turvallisuuden luonteesta ja Baltian kytkennästä. Tutkimusaineiston keskeisten tulkintojen ja johtopäätösten avulla tutkielma havainnollistaa, kuinka Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittinen yhteistyö Baltiassa sekä maiden välikäsirooli EU-lähtöisessä Baltia-politiikassa edisti Suomen ja Ruotsin kansallisia intressejä kansainvälisen yhteisön normien ja periaatteiden mukaisessa linjassa. Baltian maiden turvallisuus- ja vakauskehitys edisti myös Suomen ja Ruotsin turvallisuutta ja vakautta. Suomelle Baltian maiden tukeminen merkitsi Suomen aseman vakiintumista kansainvälisessä yhteisössä diplomatian puitteissa. Ruotsi puolestaan painotti Baltian tukemisen hyötyjen vahvistavan Ruotsin toteuttamaa lähialuepolitiikkaa ja siten myös Ruotsin turvallisuutta. Suomen ja Ruotsin kansallisten tavoitteiden eroista huolimatta molemmat maat katsoivat, että niiden oma panos Baltiassa tuki kansainvälistä turvallisuus- ja vakauskehitystä, jolla oli suoria kansallisia turvallisuuspoliittisia vaikutuksia ja merkityksiä Suomelle ja Ruotsille.   Vallan ulottuvuuksien näkökulmasta tarkasteltuna Suomi ja Ruotsi asettuivat kansainvälisen yhteisön ja Baltian maiden väliin. Kyseisessä asetelmassa kollektiivin muodostama voima ylläpitää kansanvälisen yhteisön hegemoniaa, josta Suomi ja Ruotsi katsoivat hyötyvänsä suorasti tai epäsuorasti. Asetelmassa Suomi ja Ruotsi olivat kollektiivin valtaa vastaanottavassa asemassa, mutta samalla myös valtaa välittävinä osapuolina, jossa asetelman viimekäden valtaa vastaanottavat osapuolet olivat Baltian maat. Kansainvälisen yhteisön jäseninä Suomi ja Ruotsi hyötyivät asemastaan yhteisössä, mutta samalla ne toimittivat välikäsiroolin virkaa kansainvälisen yhteisön intressien edistämiseksi Baltiassa.

Tämä tutkielma käsittelee suomalaisten naisten kokemuksia synnyttämisestä doulan eli synnytystukihenkilön tukemana. Suomessa synnytys tapahtuu yleensä sairaalassa kätilön avustamana. Nykyään yhä useampi synnyttäjä haluaa tuekseen myös doulan mahdollisen puolisonsa tai muun tukihenkilön lisäksi. Doulatoiminta on kasvattanut suosiotaan Suomessa erityisesti 2010-luvulla. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mikä merkitys doulalla on synnyttäjälle ja onnistuneen synnytyskokemuksen muodostumiselle sekä tarkastella, kuinka doula vaikuttaa synnytyksen sosiaaliseen kenttään ja laajemmin suomalaiseen synnytyskulttuuriin. Tutkielma osallistuu syntymän ja lääketieteellisen antropologian keskusteluihin tiedon ja vallan kytköksistä teknologisoituneissa sairaalasynnytyksissä tarkastelemalla, kuinka doulat sijoittuvat osaksi synnytyksen sosiaalista kenttää. Lisäksi tutkielma pohtii synnytyksen eettistä ulottuvuutta tarkastelemalla doulan merkitystä synnyttäjälle Michel Foucault’n moraalifilosofian kautta. Synnyttäjän toimijuus ja sen muodostumista vahvistavat sekä rajoittavat tekijät ovat myös tutkielmassa keskeisessä osassa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan laajemmin doulan vaikutusta suomalaiseen synnytyskulttuuriin performatiivisuuden käsitteen kautta. Tutkielman tarkoitus on laajentaa doulien antropologinen tutkimus myös Suomen kontekstiin sekä laajentaa tällä hetkellä varsin niukkaa syntymän yhteiskuntatieteellistä tutkimusta Suomessa. Tutkimus on toteutettu pääosin eteläisessä Suomessa lokakuun 2017 ja helmikuun 2018 välillä. Tutkimuksen aineisto koostuu neljän doulan ja kolmentoista doulan tukemana synnyttäneen naisen stukturoimattomista keskustelunomaisista haastatteluista sekä havainnoinnista doulaillassa pääkaupunkiseudulla. Tämän lisäksi tutkimusta varten on seurattu sosiaalista mediaa, erilaisia nettisivuja sekä uutisointia synnytyksestä ja doulista. Tutkimus toteutettiin antropologiselle tutkimukselle ominaisen grounded theory -menetelmän avulla, joka tarkoittaa, että tutkielman teoreettinen viitekehys valittiin aineiston ohjaamana. Tutkielmassa analysoidaan synnytystä etiikan linssin kautta. Tällöin doula näyttäytyy synnyttäjän itseen kohdistuvana käytäntönä, eli minäteknologiana, jonka avulla tämä pyrkii saavuttamaan aktiivisen asenteen synnytystä kohtaan raskauden ja synnytyksen aikana. Doula myös auttaa synnyttäjää saavuttamaan vahvemman toimijuuden tunteen ja parantaa näin tämän synnytyskokemusta. Toimijuus ilmenee aina yksilösubjektin suhteessa yhteiskuntarakenteeseen, joten tutkielmassa tarkastellaan myös sosiaalista todellisuutta, jossa synnytys tapahtuu. Synnytys tapahtuu useimmiten sairaalassa, ja siihen liittyy tiedon ja vallan aspekteja. Doula vaikuttaa myös tähän sosiaaliseen kenttään haastamalla biolääketieteellistä tietoa ja siitä johdettuja käytäntöjä ainoana auktoritatiivisena tietona synnytyksessä. Doula vahvistaa diskurssillaan ja toiminnallaan synnyttäjän asiantuntijuutta ja tämän kehollisen tiedon merkitystä yhtä tärkeänä tiedon tapana biolääketieteellisen tiedon rinnalla. Näin doula voi joissakin tapauksissa toimia myös resistanssin muotona. Doulat myös muokkaavat ajatuksia synnytyksestä ja synnyttäjästä. Erityisesti doulaillat toimivat areenana edistää vaihtoehtoista synnytyskulttuuria performatiivisen diskurssin kautta. Doula sijoittuu vaihtoehtoisen tai perhelähtöisen synnytysmallin ja sairaalan biolääketieteellisen synnytysmallin välimaastoon. Tämä antaa tilaisuuden toimia välittäjänä synnyttäjän toiveiden ja tarpeiden sekä sairaalamaailman välillä, mikä vaikuttaisi parantavan synnytyskokemusta. Kyseinen positio tarjoaa myös mahdollisuuden muokata suomalaista synnytyskulttuuria tuomalla vaihtoehtoista synnytysmallia sairaalan seinien sisäpuolelle. Tutkielma toteaa, että doula vaikuttaa synnytyksen sosiaaliseen kenttään ja laajemmin suomalaiseen synnytyskulttuuriin. Lisäksi se esittää, että syntymää tutkittaessa olisi syytä tarkastella myös sen eettisiä ulottuvuuksia. Tarkastelemalla synnytystä eettisenä toimintana ja doulaa synnyttäjän itseen kohdistuvana käytäntönä, eli minäteknologiana, voidaan ymmärtää paremmin sitä, miksi monet synnyttäjät kokevat doulan palkkaamisen merkityksellisenä. Tutkielma väittää, että yksi osa onnistunutta synnytyskokemusta on synnyttäjän tunne aktiivisesta toimijuudesta, ja tämän muotoutumisessa ja vahvistamisessa doulalla on keskeinen rooli.

Public debates on racism have increased in recent years, and the notion of non-existent racism in Finland has begun to reverse. Today, the existence of racism is slowly becoming one of the problems of Finnish society, but the means to prevent and prevent racism are still relatively small. One way of preventing racism is found in antiracist education in schools, at least not yet mentioned in the basics of basic education in the curriculum. The aim of the study was to find out how anti-racism learning material is suitable for teaching or supporting materials in schools to support the idea of antiracist education. In the study, I analyze the racism-forming perception and the anti-racism of the teaching material. Research questions are: 1) What is racism in the textbook? 2) How is the teaching material antiracist? The material I used was the anti-racism learning material (2015) developed by Rauhankasvatusinstituutti and the University of Helsinki, available free of charge from the website of Rauhankasvatusinstituutti. I analyzed the content of the material consisting of teaching text, illustration and various tasks. I theorized the theoretical framework of the material, and I started to make content theory-based analysis on the clarity that corresponded to the theory. Based on the material, racism forms a good overview for the reader. The material deals with the history of racism and the forms of racism today, but the use of key concepts is missing. The concept of racism is abused by the abundance of the concept of discrimination, which is a misleading and narrow definition of racism. The inexactness of the concept of racism hides the existence of racism, that is, the identification of which is absolutely essential to antiracist action. Although the learning material has been designated as "anti-racism", it also contains a great deal of information on other forms of discrimination, whereby the reader may have the impression that discrimination, for example by sexual minorities, would be racism. The main disadvantage in the material is the lack of key concepts or their use in an overly broad context. The material can be seen as a whole in anti-racism. The material contains information on racism and anti-rebranding images and assignments. By increasing knowledge, it is possible to identify racism in society, and through the images and tasks it is possible to challenge the reader's own perceptions and possible prejudices. However, the material does not question what all the information is based on and how still today everything is based on "white power". The material, however, has so many antiracist elements that its use as a support material for teaching about racism, for example under the subject of history in the grades 7-9, could be seen being implemented in elementary school as the idea of antiracist education.

The aim of this master’s thesis is to study disorder in the everyday life of primary school. As an institution, primary school aims at order and the maintaining of order which can be perceived as compulsory education, regulated grade levels and teacher leadership. The formal side of Finnish comprehensive school and its orders have been studied widely in Finland. Instead, disorder in schools and the informal side of the school system have received less attention. Order and disorder are often viewed as a pair of counterparts, with former being desirable and latter avoidable. By looking into disorder, the aim is to understand disorder as a phenomenon that takes place in the everyday life of primary school. This master’s thesis draws its theoretical background from feminist studies, critical education, and sociology. This piece of research is a qualitative study and was conducted through an ethnographic method. The data collected consists of field notes that were produced at a primary school in the Helsinki Metropolitan Area. The field work lasted from the beginning of August until the end of October 2020. The observation took place in the physical setting of the school. The observational focus was first on calling attention to and naming disorder. In addition, attention was drawn to the power relations of various agents of the school. Also, the relationship between power and disorder was observed. In the examination of the collected data, the events where order and disorder appeared as counterparts were pointed out. Also, the events where order was named were also the situations which indicated disorder. As a result of this research, three main themes were found. First, disorder can be seen to be tangled in the everyday life of primary school and its spaces and time. Second, in the everyday life of primary school disorder and order are constantly being redefined. Third, by the repetitions of different actions, power was accumulated to certain agents of the school. These agents held the power to name disorder. In the everyday life of primary school, disorder can be viewed in multiple ways. This research identifies some of them.

Objectives. This article-based master’s thesis examines the positions that are constructed for students in the documents concerning assessment accommodations in Finnish universities. In higher education literature, assessment accommodations have been mostly observed based on psychological and individualised approaches; in this study, I conceptualise these accommodations as sociocultural practices. In particular, in this thesis I bring together two regrettably separete fields of research, those of higher education assessment research and disability studies. As the theoretical framework, I utilised the Foucauldian, discursive framework of subject positioning, as tied into broader observation of power. Through this theoretisation I examined how assessment accommodations positioned students both as assessees and as impaired, special learners. Methods. The dataset for this study consisted of the documents and texts concerning assessment accommodations (e.g. webpages, guidebooks for students and teachers, equity plans) from Finnish-speaking universities in Finland. The dataset was approaches through a discur- sive-deconstructive reading that conceptualised these texts as sociocultural artefacts. The analysis of discourses deconstructed the positions of an impaired and an assessee that were largely constructed for students in the documents. The deconstructive reading identified the possibilities for student agency as depicted within these positions. Also, the analysis contested these positions by identifiying opportunities for alternative positioning. Findings and conclusions. The deconstructive reading as utilised in the study underlined the discursive and individualising discourse that was identified throught the dataset. Both the positions of an assessee and an impaired were maintained with this discourse, and the data offered few opportunities for student agency in contesting their positions. The findings underlined the ableist role of assessment accommodations in neoliberalised higher education, in which student-centred assessent is marginalised. The initial journal as selected for the publication of this study is Disability & Society.

Tutkielmassa tarkastellaan demokratian merkityksiä dokumenttiteatteriesityksestä Yhdestoista hetki (2019) luettuna. Tutkielmassa analysoidaan esitysanalyysin keinoin, miten demokratiaa kuvataan ja tuotetaan esityksessä. Dokumenttiteatteri on poliittisen teatterin muoto, joka hyödyntää esitysteksteissään historiallista materiaalia kuten haastatteluja tai asiakirjoja ja muuta dokumentaatiota. Yhdestoista hetki kuvaa ja tuottaa näyttämölle myös tunnelmia ja vaikutelmia aineistoon liittyen. Esitys hyödyntää tragedian ja komedian keinoja sekä draamanjälkeisen nykyteatterin estetiikkaa. Tutkielman yhtenä keskeisenä kiinnostuksen kohteena on esityksen tragedialuonne ja se, miten nykyistä demokratiaa on mahdollista lähestyä tragedian ominaisuuksien läpi nähtynä. Esityksen tunnelmassa on läsnä odotus siitä, että ollaan lähestyvän tuhon partaalla. Esityksestä luettuna näitä tragedian mahdollisuuksia sisältyy siihen, miten kansalaiset ja päättäjät näkevät suhteensa demokratian ihanteeseen ja toteuttamiseen, sekä uusliberalistisen talouspolitiikan suhteessa luonnonvaroihin. Suhde näihin on hybriksen kaltainen. Tämä asenne johtaa kohtalokkaaseen erehdykseen hamartiaan, jonka seurauksena hyvinvointivaltion rakenteita puretaan, yhteiskuntarauha on vaarassa ja luonto alistetaan talouskasvun välineeksi. Näistä seuraa vääjäämätön loppu, katharsis, joka ilmaisee meille kokemuksellisena tietona sen, mihin vallalla olevat yhteiskunnalliset kehityskaaret ovat kulkemassa. Esitys ei kuitenkaan suhtaudu demokratia-aiheeseen pessimistisesti. Analyysin mukaan esitys ehdottaa solidaarisuutta, ylikansallista vastuunkatoa ja taidetta keinoiksi elvyttää demokratiaa ja uudistaa sitä.

Yritysten yhteiskuntavastuu on noussut viime vuosina keskeiseksi yritysten toimintaa ohjaavaksi arvoksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Yhteiskuntavastuu on laaja ilmiö, johon voidaan liittää hyvin laajasti erilaista yritysten toimintaa, joka pyrkii edistämään yhteiskunnallista hyvää. Yritykset ja niiden toiminta kuuluvat median agendalle, koska median tehtä-vänä on vahtia yhteiskunnassa valtaapitäviä ja välittää kansalaisille relevanttia tietoa myös yksityisen sektorin toimin-nasta. Median agendalle ei kuitenkaan kuulu yritysten promotoiminen, vaan pikemminkin niiden kriittinen tarkkailu. Tämä pro gradu -tutkielma keskittyy median tapaan kehystää yhteiskuntavastuun aiheita Helsingin Sanomissa ja tarkas-tella sitä, miten journalistit käyttävät määrittelyvaltaansa siinä, miten ne yrityksien toimintaa uutisissa esittävät. Journalis-tit käyttävät valtaa siinä, miten ne ilmiöitä määrittelevät ja kehystävät. Uutiset eivät ole vain yksittäisten tapahtumien ra-portointia, vaan sisältävät aina valikointia ja määrittelyä, joiden taustalla vaikuttaa medialogiikka. Journalistit eivät vain neutraalisti välitä kuvia sosiaalisesta maailmasta, vaan ennemminkin osallistuvat aktiivisesti sosiaalisen todellisuuden rakentamiseen. Sosiaalisella konstruktionismilla viitataankin siihen, että sosiaalinen todellisuus rakentuu kielellisessä vuorovaikutuksessa, johon viestinnälliset tekstit, kuten uutiset, osallistuvat. Sosiaalisen todellisuuden rakentumiseen vaikuttaa yhteiskunnallinen järjestelmä, jossa vaikuttavat yhtäältä poliittiset-, taloudelliset- ja kulttuuriset ideologiat. Me-dia osallistuu sosiaalisen todellisuuden rakentamiseen määrittelemällä ja suhteuttamalla ilmiöitä osaksi arkipäiväistä toimintaamme. Tutkielman aineistona on käytetty Helsingin Sanomien talous, kotimaa, ulkomaat ja pääkirjoitus –osastoilla julkaistuja yritys- ja yhteiskuntavastuuta käsitteleviä uutisia. Lopullinen aineisto koostuu 72 uutisesta. Aineisto keskittyy ammatti-journalistien kirjoittamiin uutisiin. Analyysin metodina on käytetty kehysanalyysiä, keskittyen etenkin Erving Goffmanin tilannemääritelmän käsitteeseen ja Robert Entmanin kehysjäsennykseen. Kehysanalyysin avulla aineistosta on kartoitettu kolmenlaisia tapoja kehystää yhteiskuntavastuuta. Kehykset ovat epä-onnistumisen kehys, innovaation kehys ja ongelmanratkaisun kehys. Epäonnistumisen kehys kuvastaa yritysten yh-teiskuntavastuuta epäonnistuneena toimintana ja yritysten toimintaa epäeettisenä ja arveluttavana yhteiskunnassa. Epä-onnistumisen kehyksen uutisia edustaa 18 aineiston uutista. Innovaation kehys taas kuvastaa yritysten yhteiskuntavas-tuun toteuttamista uudenlaisena tapana toteuttaa liiketoimintaa. Tällä innovatiivisella toiminnalla on myönteiset vaikutuk-set sekä yritykseen, että sitä ympäröivään yhteiskuntaan. Innovaation kehystä edustaa 17 aineiston uutista. Ongelman-ratkaisun kehys edustaa suurinta kehystä aineistossa ja siinä yritysten toiminta esitetään ongelmallisena, mutta yhteis-kuntavastuu nähdään ratkaisuna epäeettiselle ja moraalittomalle toiminnalle. Ongelmanratkaisun kehystä edustaa 37 uutista. Kehystämisen taustalla vaikuttaa ajatus median hegemonisesta asemasta yhteiskunnassa, jossa sillä on valtaa määritellä ja suhteuttaa ilmiöitä osaksi yhteiskuntaa. Analyysini viittaa siihen, että media pyrkii kertomaan tietynlaista sosiaalisesti rakentunutta kulttuuriseen ideologiaan pohjautuvaa tarinaa yhteiskunnasta, jossa se pyrkii asettamaan erilaisille toimi-joille agendoja ja ideologisia päämääriä. Epäonnistumisen kehys ja ongelmanratkaisun kehys asemoivat yritykset suh-teellisen vahvasti taloudelliseen ideologian toimijoiksi, jolloin median rooli korostuu niiden vahtijana. Näissä uutisissa raportoidaan ja tuodaan yleiseen tietoisuuteen se, missä taloudelliset toimijat eivät onnistu. Median rooli yhteiskunnalli-sena toimijana korostuu, kun se pystyy yhteiskuntavastuun avulla ehdottamaan keinoja, joilla yritykset voisivat kulttuuri-siin arvoihin perustuen toimia paremmin yhteiskunnan hyväksi. Tätä kuvaa etenkin innovaation kehys. Samalla media myös oikeuttaa omaa olemassaoloaan, kun journalistit asemoivat itsensä vastavoimana yrityksille. Media ehdottaa jatku-vasti subjektiasemia, joihin yleisöä houkutellaan ja joista maailmaa tarkastellaan tietystä asemasta käsin. Media toimii kansalaisten puolella ja tuo sellaisten toimijoiden äänen kuuluviin, jotka eivät välttämättä muuten pääsisi ääneen.

Tutkielmassa tarkastellaan islamin kategorian taktisuutta väestön hallinnassa Krimin autonomisen tasavallan ja Sevastopolin kaupungin miehityksen yhteydessä. Tarkastelu keskittyy Venäjän helmikuussa 2014 aloittaman miehityksen kahteen ensimmäiseen vuoteen, joiden aikana Venäjällä toimivat uskonnolliseksi ja islamilaiseksi luokitellut hallinnolliset auktoriteetit pyrkivät vaikuttamaan alueella ja solmimaan kumppanuuksia paikallisten toimijoiden kanssa. Alueen muslimiväestöstä suurin osa identifioituu Krimin tataareiksi, joiden vaikutusvaltaisin poliittinen organisaatio Mejlis asettui vastustamaan miehitystä. Toimijoiden välinen dynamiikka muodostuikin kontekstissa, missä ristesivät eri toimijoiden intressit ja niin ”uskonnollisten” toimijoiden kuin valtioidenkin hallintapyrkimykset. Tutkielmassa ”islamiksi” luokittelun prosessi problematisoidaan ja asetetaan tarkastelun keskiöön. Tutkielma sijoittuu islamin ja uskonnon kategorian sekä hallinnan tutkimukseen. Tutkimusaiheen lähestymistapa pohjautuu Michel Foucault’n teoreettisiin ja metodologisiin esityksiin väestön hallinnasta ja sen rakentumisen tutkimuksesta. Teoreettisen viitekehyksen keskiössä on Naomi Goldenbergin teoreettinen näkökulma uskonnon kategorian strategisesta merkityksestä hallinnassa. Goldenbergin mukaan hallinnot voivat kategorian strategisuuden avulla säilyä ja säilöä käsitystä ennen ja tulevaisuudessa olevasta suvereniteetista. Teoreettisia näkökulmia sovelletaan tarkasteluun, jonka tavoitteena on tunnistaa taktisia tapoja hyödyntää islamin kategoriaa ja selvittää, mihin paikallisella tasolla esiintyvä taktisuus perustuu. Aihetta lähestytään analysoimalla Krimin miehitykseen liittyvää paikallisten ja Venäjällä toimivien muftiaattien edustajien tuottamaa ja jakamaa materiaalia, joka sisältää haastatteluja, puheita, sosiaalisen median julkaisuja ja muita tekstejä. Analyysissa sovelletaan foucault’laista diskursiivista tutkimustapaa. Tutkielmassa tuodaan esille islamin kategorian taktisia käyttötapoja, joilla ohjattiin, rajoitettiin, harhautettiin ja eristettiin väestöä Krimin miehityksen yhteydessä. Väestön hallinnan muodostumiseen vaikuttivat sekä Venäjän valtiolliset toimijat että muftiaattien edustajat, joiden toiminta tuki viime kädessä Venäjän strategisia intressejä alueella. Analyysin perusteella myös esitetään, että islamin kategorian taktisuus linkittyy tutkimusaiheen kontekstissa valtarakenteisiin ja valtion repressiivisiin käytäntöihin hallita vähemmistöjä ja tukahduttaa mahdollista vastarintaa. Tutkimusaiheen tarkastelussa tuodaan esille, millainen strateginen merkitys eri toimijoille voi olla käytännöillä, joilla ”islamin” yhteyteen luokitellaan asioita, hallinnollisia toimijoita ja väestöä.