Browsing by Subject "vanhustenhuolto"
Now showing items 1-5 of 5
-
(2022)Ikääntyneiden ympärivuorokautista hoivaa on pyritty vähentämään jo 1990-luvun lamasta lähtien. Laitoshoidolla on köyhäinhoidollisen historiansa vuoksi huono kaiku, ja se tulee yhteiskunnalle myös kalliimmaksi kuin kotihoito. 2010-luvulla ympärivuorokautista hoivaa on säästöjen nimissä pyritty korvaamaan entistä enemmän kotihoidolla. Ympärivuorokautisen hoivan purku on kuitenkin ollut niin nopeaa, etteivät kunnat ole ehtineet kehittää kotihoitoa samassa tahdissa. Ajoittain mediassa on noussut esille, kuinka ympärivuorokautisen hoivan alasajon vuoksi kotonaan pärjäämättömät vanhukset kuormittavat päivystyksiä. Tutkielman teoreettinen viitekehys lähtee siitä, että osa kotihoidon asiakkaista kärsii riittämättömästä avusta eli hoivaköyhyydestä, jonka vaikutukset ilmenevät useina sairaalakäynteinä. Iäkkäiden toistuvia ja suunnittelemattomia sairaalakäyntejä kutsutaan pyöröovi-ilmiöksi. Aihe on yhteiskunnallisesti tärkeä, sillä toistuvat sairaalakäynnit kuormittavat niin iäkkäitä, ensihoitoa, päivystyksiä kuin julkista talouttakin. Tästä huolimatta aihetta ei ole vielä kertaakaan tutkittu. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella iäkkäiden pyöröovi-ilmiön yleisyyttä, siihen liittyviä tekijöitä ja alueellisia eroja. Aineistona on käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämän RAI-järjestelmän keräämiä tietoja kotihoidon asiakkaiden toimintakyvystä sekä THL:n valtakunnallisesta sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonkeruu- ja raportointijärjestelmä Hilmosta kerättyjä hoitoilmoitusjaksoja. Aineisto rajattiin koskemaan 75 vuotta täyttäneitä kotihoidon asiakkaita, jotka olivat siirtyneet vuonna 2018 ympärivuorokautisen hoivan piiriin. RAI-arvioidut asiakkaat muodostivat koko aineiston osajoukon. Pyöröoveksi määriteltiin vähintään kolme sairaalajaksoa, jotka olivat tapahtuneet kolmen kuukauden sisällä ennen ympärivuorokautisen hoivan piiriin siirtymistä. Pyöröovi-ilmiöön yhteydessä olleita tekijöitä ja alueellisia eroja analysoitiin ristiintaulukoinnin sekä multinomiaalisen logistisen regressioanalyysin avulla. Taustamuuttujina olivat sukupuoli, ikä ja asuinseutu. Selittäviksi muuttujiksi valittiin arkisuoriutuminen, kognitio, masennusoireet, terveyden vakaus ja läheisapu. Tulosten mukaan 9 139 kotihoidon asiakkaasta 4,8 prosenttia joutui vuonna 2018 pyöröoveen ennen ympärivuorokautisen hoivan piiriin siirtymistä. 32,6 prosentille kertyi 1–2 sairaalajaksoa ja 63,7 prosenttia säästyi niiltä kokonaan. RAI-arvioituja kotihoidon asiakkaita oli 4 756, ja heistä 3,7 prosenttia joutui pyöröoveen, 31,5 prosentille kertyi 1–2 sairaalajaksoa ja 64,8 prosenttia säästyi niiltä kokonaan. Miessukupuoli, epävakaa terveydentila ja maaseudulla tai taajamassa asuminen olivat yhteydessä pyöröovi-ilmiöön. Hyvin korkea ikä, lievästi heikentynyt kognitio, epävakaa terveydentila ja pääaineiston osalta taajamassa asuminen olivat yhteydessä 1–2 sairaalajakson esiintyvyyteen. Pyöröovi-ilmiön alueelliset erot olivat suuria: Kanta-Hämeessä 85,5 prosenttia selvisi ilman yhtään sairaalajaksoa ja pyöröoveen joutui 2,7 prosenttia, kun taas Etelä-Pohjanmaalla ilman sairaalajaksoja selvisi 42,5 prosenttia ja pyöröoveen joutui 13,7 prosenttia. Kaikista pienin pyöröoveen joutuneiden osuus oli Varsinais-Suomessa, jossa pyöröoveen joutui vain 0,31 prosenttia kotihoidon asiakkaista. Sekä Etelä-Pohjanmaalla että Kanta-Hämeessä tarjottiin keskimääräistä enemmän ympärivuorokautista hoivaa, mutta Kanta-Hämeessä kotihoitoa tarjottiin pienelle joukolle keskimääräistä intensiivisemmin. Sen sijaan Etelä-Pohjanmaalla kotihoitoa annettiin suurelle joukolle, mutta asiakaskäyntejä oli vähemmän. Myös monella muulla alueella, jossa kotihoitoa annettiin pienemmälle joukolle intensiivisesti, esiintyi vähemmän sairaalajaksoja ennen ympärivuorokautisen hoivan piiriin siirtymistä. Tulosten perusteella voi päätellä, että ympärivuorokautisen hoivan kattavuudella ei näyttäisi olevan niin suurta merkitystä iäkkäiden sairaalakäynneille kuin on luultu, vaan tärkeämpää olisi varmistaa, että intensiivistä kotihoitoa olisi tarjolla entistä enemmän. Tämä tutkimus antaa suuntaviivoja tuoreiden hyvinvointialueiden viranomaisille ja valtuutetuille siitä, millaista hoivapolitiikkaa heidän kannattaa harjoittaa: käytännössä riittävään kotihoitoon on panostettava entistä enemmän.
-
(2022)Ikääntyneiden ympärivuorokautista hoivaa on pyritty vähentämään jo 1990-luvun lamasta lähtien. Laitoshoidolla on köyhäinhoidollisen historiansa vuoksi huono kaiku, ja se tulee yhteiskunnalle myös kalliimmaksi kuin kotihoito. 2010-luvulla ympärivuorokautista hoivaa on säästöjen nimissä pyritty korvaamaan entistä enemmän kotihoidolla. Ympärivuorokautisen hoivan purku on kuitenkin ollut niin nopeaa, etteivät kunnat ole ehtineet kehittää kotihoitoa samassa tahdissa. Ajoittain mediassa on noussut esille, kuinka ympärivuorokautisen hoivan alasajon vuoksi kotonaan pärjäämättömät vanhukset kuormittavat päivystyksiä. Tutkielman teoreettinen viitekehys lähtee siitä, että osa kotihoidon asiakkaista kärsii riittämättömästä avusta eli hoivaköyhyydestä, jonka vaikutukset ilmenevät useina sairaalakäynteinä. Iäkkäiden toistuvia ja suunnittelemattomia sairaalakäyntejä kutsutaan pyöröovi-ilmiöksi. Aihe on yhteiskunnallisesti tärkeä, sillä toistuvat sairaalakäynnit kuormittavat niin iäkkäitä, ensihoitoa, päivystyksiä kuin julkista talouttakin. Tästä huolimatta aihetta ei ole vielä kertaakaan tutkittu. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella iäkkäiden pyöröovi-ilmiön yleisyyttä, siihen liittyviä tekijöitä ja alueellisia eroja. Aineistona on käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämän RAI-järjestelmän keräämiä tietoja kotihoidon asiakkaiden toimintakyvystä sekä THL:n valtakunnallisesta sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonkeruu- ja raportointijärjestelmä Hilmosta kerättyjä hoitoilmoitusjaksoja. Aineisto rajattiin koskemaan 75 vuotta täyttäneitä kotihoidon asiakkaita, jotka olivat siirtyneet vuonna 2018 ympärivuorokautisen hoivan piiriin. RAI-arvioidut asiakkaat muodostivat koko aineiston osajoukon. Pyöröoveksi määriteltiin vähintään kolme sairaalajaksoa, jotka olivat tapahtuneet kolmen kuukauden sisällä ennen ympärivuorokautisen hoivan piiriin siirtymistä. Pyöröovi-ilmiöön yhteydessä olleita tekijöitä ja alueellisia eroja analysoitiin ristiintaulukoinnin sekä multinomiaalisen logistisen regressioanalyysin avulla. Taustamuuttujina olivat sukupuoli, ikä ja asuinseutu. Selittäviksi muuttujiksi valittiin arkisuoriutuminen, kognitio, masennusoireet, terveyden vakaus ja läheisapu. Tulosten mukaan 9 139 kotihoidon asiakkaasta 4,8 prosenttia joutui vuonna 2018 pyöröoveen ennen ympärivuorokautisen hoivan piiriin siirtymistä. 32,6 prosentille kertyi 1–2 sairaalajaksoa ja 63,7 prosenttia säästyi niiltä kokonaan. RAI-arvioituja kotihoidon asiakkaita oli 4 756, ja heistä 3,7 prosenttia joutui pyöröoveen, 31,5 prosentille kertyi 1–2 sairaalajaksoa ja 64,8 prosenttia säästyi niiltä kokonaan. Miessukupuoli, epävakaa terveydentila ja maaseudulla tai taajamassa asuminen olivat yhteydessä pyöröovi-ilmiöön. Hyvin korkea ikä, lievästi heikentynyt kognitio, epävakaa terveydentila ja pääaineiston osalta taajamassa asuminen olivat yhteydessä 1–2 sairaalajakson esiintyvyyteen. Pyöröovi-ilmiön alueelliset erot olivat suuria: Kanta-Hämeessä 85,5 prosenttia selvisi ilman yhtään sairaalajaksoa ja pyöröoveen joutui 2,7 prosenttia, kun taas Etelä-Pohjanmaalla ilman sairaalajaksoja selvisi 42,5 prosenttia ja pyöröoveen joutui 13,7 prosenttia. Kaikista pienin pyöröoveen joutuneiden osuus oli Varsinais-Suomessa, jossa pyöröoveen joutui vain 0,31 prosenttia kotihoidon asiakkaista. Sekä Etelä-Pohjanmaalla että Kanta-Hämeessä tarjottiin keskimääräistä enemmän ympärivuorokautista hoivaa, mutta Kanta-Hämeessä kotihoitoa tarjottiin pienelle joukolle keskimääräistä intensiivisemmin. Sen sijaan Etelä-Pohjanmaalla kotihoitoa annettiin suurelle joukolle, mutta asiakaskäyntejä oli vähemmän. Myös monella muulla alueella, jossa kotihoitoa annettiin pienemmälle joukolle intensiivisesti, esiintyi vähemmän sairaalajaksoja ennen ympärivuorokautisen hoivan piiriin siirtymistä. Tulosten perusteella voi päätellä, että ympärivuorokautisen hoivan kattavuudella ei näyttäisi olevan niin suurta merkitystä iäkkäiden sairaalakäynneille kuin on luultu, vaan tärkeämpää olisi varmistaa, että intensiivistä kotihoitoa olisi tarjolla entistä enemmän. Tämä tutkimus antaa suuntaviivoja tuoreiden hyvinvointialueiden viranomaisille ja valtuutetuille siitä, millaista hoivapolitiikkaa heidän kannattaa harjoittaa: käytännössä riittävään kotihoitoon on panostettava entistä enemmän.
-
(2011)Det ökade antalet äldre i samhället och konsekvenserna av detta är ett bekant ämne för diskussion i massmedia. Frågor som tangerar äldreomsorgens utveckling och resurser är förekommande teman 1 debatten. Syftet med den här avhandlingen är att utforska hur äldreomsorgen diskuteras och vilka representationer och diskurser om äldre som lyfts fram i mediatexter. Jag fokuserar på texter från åren 1999 och 2009 ur två finländska dagstidningar, Vasabladet och Huvudstadsbladet. Materialet omfattar artiklar, insändare och ledare. Som teoretiska utgångspunkter har jag valt socialkonstrulctionism och empowerment. Empowerment perspektivet valdes främst på grund av maktaspekten dvs. hur den strukturella och diskursiva makten tar sig uttryck. Förutom att se hur äldrefrågor lyfts fram 1 texterna är jag intresserad av att utforska hur mycket de äldre själva framträder och huruvida empowerment har en del i skapandet av diskurserna. Jag använder mig av ett diskursanalytiskt närmelsesätt för att analysera det sätt på vilket man talar om äldrefrågor i dagstidningarna. En diskurs kan beskrivas som ett specifikt sätt att tala om nägot, en diskussion som går att utmärka enligt olikheter i språk och begrepp. Man kan också säga att det är en samling koncept och representationer som tillsammans bildar en sorts version av något. Att analysera diskurser ger möjlighet att närmare fokusera på språkets betydelse och utforska hur det sätt vi uttrycker oss både i tal och skrift påverkar sociala handlingar och praxis. Tidigare forskning om äldre 1 massmedia visar att äldre oftast representeras enligt polariserade bilder, antingen positivt eller negativt. Deras aktörskap och framträdande 1 tidningar har också visat sig vara svagt. Detta visar bland annat studier av Nilsson (2008) om konstruktioner av äldre i offentligheten och Markström (2009) som fokuserar på problembeskrivningar av äldreomsorgen i offentligheten. Andra viktiga undersökningar för min avhandling innefattar t.ex. Dozois (2005) Frail Gardeners and Super Seniors: Representation of Older Adults in Local Print Media samt Rozanova (2010) Discourse of successful aging in The Globe & Mail. Resultatet av den här studien omfattar te dominerande diskurser som på olika sätt beskriver diskussionen kring äldrefrågor i dagstidningarna. Den politisk-ekonomiska diskursen, ansvar- och moraidiskursen samt diskursen om äldre som resurs. Dessa diskurser har sin utgångspunkt i olika argurnent och åsikter och åskådliggör hur en samhällsfråga som det vid första anblick verkar råda relativt stor konsensus kring, egentligen är ett mycket mångfacetterat och komplext ämne. Empowerment visade sig inte ha en särskilt framträdande roll i debatten om äldres situation i samhället trots att förespnikande för deras behov och rättigheter nog lyftes fram i den offentliga diskussionen.
-
(2019)Suomalainen vanhustenhoito käy tulevina vuosikymmeninä läpi suurta murrosta, kun sekä ikäluokkien rakenteet että ikääntymisen olosuhteet muuttuvat. Palvelurobotiikkaa on esitetty yhtenä vastauksena sille, miten tämä muutos voidaan ottaa onnistuneesti vastaan. Kehitteillä olevien robottien odotetaan mahdollistavan sen, että vanhukset voisivat asua itsenäisesti mahdollisimman pitkään. Tämä tutkielma esittää, että antropologinen tutkimus on avainasemassa, kun selvitetään ikääntyvien todellisia tarpeita tulevaisuuden, teknologian, arjen ja kanssakäymisen suhteen. Millaisina he itse kokevat robotit, ja millaisiin tehtäviin he kokevat niiden soveltuvan tai olevan tarpeellisia? Tutkielma ottaa osaa palvelurobotiikkaa käsittelevään yhteiskuntatieteelliseen keskusteluun. Se pureutuu erityisesti ikääntyvien omiin ajatuksiin, tunteisiin ja asenteisiin palvelurobotiikkaa kohtaan. Tutkielma pyrkii selvittämään, millaisia mielikuvia robotit ikääntyvän väestön keskuudessa herättävät, mitä merkityksiä niihin liitetään ja millaista vuorovaikutuksen niiden kanssa oletetaan olevan. Tutkimuskysymykseksi muodostuu ennen kaikkea se, millaiseen robottiin ikääntyvät kokevat voivansa luottaa ja miten käsitys koneiden moraalisesta toiminnasta vaikuttaa tähän kokemukseen. Menetelminä tutkielmassa käytettiin monipaikkaista etnografista kenttätutkimusta, eläytymismenetelmää ja haastatteluja, jonka lisäksi tutkimusprosessia reflektoitiin autoetnografisesti. Havainnoivaa tutkimusta tehtiin yhteensä yhdeksässä eri kohteessa, joista seitsemässä myös haastateltiin yhteensä kolmeakymmentä eri palvelukeskusten ja senioritalojen asukasta tai asiakasta. Tämän lisäksi tutkielmaa varten haastateltiin henkilökuntaa laajemman kokonaiskuvan luomiseksi. Kenttätyössä kiinnitettiin erityistä huomiota myös tutkimuksen etiikkaan huomioimalla ikääntyneiden haastateltavien jaksaminen sekä se, ettei haastateltaviksi valittu henkilöitä, jotka eivät voineet antaa täyttä tietoista suostumustaan tutkimukseen osallistumiselle. Tutkielmassa keskitytään erityisesti luottamuksen, moraalin, vallan, vastuun ja aidon läsnäolon kysymyksiin. Se osallistuu näitä teemoja käsitteleviin antropologisiin keskusteluihin muun muassa fenomenologian ja moraalifilosofian keinoin, joista myös sen teoreettinen viitekehys rakentuu. Erityisesti Paul Ricoeurin moraalifilosofia ja Geoffrey Dierckxsensin Ricoueriin pohjaava moraaliantropologia ovat keskeisiä teorioita, jotka kulkevat läpi koko tutkielman. Lisäksi keskeisiä teemoja käsitellään muun muassa Bryan Pfaffenbergerin teknologian antropologian, Sherry Turklen robotiikan toiseuden tutkimuksen ja Donna Harawayn feministisen kyborgimanifestin kautta. Pääteemoja käsitellään muun muassa palvelurobottien havaitun ja toivotun ulkomuodon keskinäisiä eroja ja vaikutuksia pohdiskellen. Lisäksi tutkielma keskittyy robottien asemaan ikääntyvien oman toimijuuden korostajana ja niiden rooliin sekä koetun autonomian vahvistajana että sen potentiaalisena riistäjänä. Luoko robotin läsnäolo kokemuksia vapaudesta, vai onko sen läsnäolo uhkaavaa ja valvovaa? Tutkielma esittää, että luottamuksen rakentuminen perustuu paitsi aiempiin kokemuksiin robotiikasta ja roboteista, myös median ja kirjallisuuden välittämiin mielikuviin ja ennakko-odotuksiin sekä välittömiin tuntemuksiin, jotka muodostuvat eletyn kehon kokemuksien kautta. Luottamus edellyttää kokemusta jonkin asteisesta tasavertaisuudesta, jossa robotti voidaan nähdä ihmisen kaltaisena haavoittuvaisena toimijana, jonka koetaan jakavan yhteisen moraalisen pohjan auttamiensa ihmisten kanssa.
-
(2019)Suomalainen vanhustenhoito käy tulevina vuosikymmeninä läpi suurta murrosta, kun sekä ikäluokkien rakenteet että ikääntymisen olosuhteet muuttuvat. Palvelurobotiikkaa on esitetty yhtenä vastauksena sille, miten tämä muutos voidaan ottaa onnistuneesti vastaan. Kehitteillä olevien robottien odotetaan mahdollistavan sen, että vanhukset voisivat asua itsenäisesti mahdollisimman pitkään. Tämä tutkielma esittää, että antropologinen tutkimus on avainasemassa, kun selvitetään ikääntyvien todellisia tarpeita tulevaisuuden, teknologian, arjen ja kanssakäymisen suhteen. Millaisina he itse kokevat robotit, ja millaisiin tehtäviin he kokevat niiden soveltuvan tai olevan tarpeellisia? Tutkielma ottaa osaa palvelurobotiikkaa käsittelevään yhteiskuntatieteelliseen keskusteluun. Se pureutuu erityisesti ikääntyvien omiin ajatuksiin, tunteisiin ja asenteisiin palvelurobotiikkaa kohtaan. Tutkielma pyrkii selvittämään, millaisia mielikuvia robotit ikääntyvän väestön keskuudessa herättävät, mitä merkityksiä niihin liitetään ja millaista vuorovaikutuksen niiden kanssa oletetaan olevan. Tutkimuskysymykseksi muodostuu ennen kaikkea se, millaiseen robottiin ikääntyvät kokevat voivansa luottaa ja miten käsitys koneiden moraalisesta toiminnasta vaikuttaa tähän kokemukseen. Menetelminä tutkielmassa käytettiin monipaikkaista etnografista kenttätutkimusta, eläytymismenetelmää ja haastatteluja, jonka lisäksi tutkimusprosessia reflektoitiin autoetnografisesti. Havainnoivaa tutkimusta tehtiin yhteensä yhdeksässä eri kohteessa, joista seitsemässä myös haastateltiin yhteensä kolmeakymmentä eri palvelukeskusten ja senioritalojen asukasta tai asiakasta. Tämän lisäksi tutkielmaa varten haastateltiin henkilökuntaa laajemman kokonaiskuvan luomiseksi. Kenttätyössä kiinnitettiin erityistä huomiota myös tutkimuksen etiikkaan huomioimalla ikääntyneiden haastateltavien jaksaminen sekä se, ettei haastateltaviksi valittu henkilöitä, jotka eivät voineet antaa täyttä tietoista suostumustaan tutkimukseen osallistumiselle. Tutkielmassa keskitytään erityisesti luottamuksen, moraalin, vallan, vastuun ja aidon läsnäolon kysymyksiin. Se osallistuu näitä teemoja käsitteleviin antropologisiin keskusteluihin muun muassa fenomenologian ja moraalifilosofian keinoin, joista myös sen teoreettinen viitekehys rakentuu. Erityisesti Paul Ricoeurin moraalifilosofia ja Geoffrey Dierckxsensin Ricoueriin pohjaava moraaliantropologia ovat keskeisiä teorioita, jotka kulkevat läpi koko tutkielman. Lisäksi keskeisiä teemoja käsitellään muun muassa Bryan Pfaffenbergerin teknologian antropologian, Sherry Turklen robotiikan toiseuden tutkimuksen ja Donna Harawayn feministisen kyborgimanifestin kautta. Pääteemoja käsitellään muun muassa palvelurobottien havaitun ja toivotun ulkomuodon keskinäisiä eroja ja vaikutuksia pohdiskellen. Lisäksi tutkielma keskittyy robottien asemaan ikääntyvien oman toimijuuden korostajana ja niiden rooliin sekä koetun autonomian vahvistajana että sen potentiaalisena riistäjänä. Luoko robotin läsnäolo kokemuksia vapaudesta, vai onko sen läsnäolo uhkaavaa ja valvovaa? Tutkielma esittää, että luottamuksen rakentuminen perustuu paitsi aiempiin kokemuksiin robotiikasta ja roboteista, myös median ja kirjallisuuden välittämiin mielikuviin ja ennakko-odotuksiin sekä välittömiin tuntemuksiin, jotka muodostuvat eletyn kehon kokemuksien kautta. Luottamus edellyttää kokemusta jonkin asteisesta tasavertaisuudesta, jossa robotti voidaan nähdä ihmisen kaltaisena haavoittuvaisena toimijana, jonka koetaan jakavan yhteisen moraalisen pohjan auttamiensa ihmisten kanssa.
Now showing items 1-5 of 5