Browsing by Subject "vanhuus"
Now showing items 1-20 of 26
-
(2017)Abstract Aims: The aim of this study is to research, analyse and interpret how Finnish men experience the daily life and its meaning after retirement. In this context, it is also interesting to investigate how they see the transition from the working life to retirement. In the theory part, the topic is approached through the following themes: retirement, old age, the third age and the different perspectives of daily life. Methods: The study was implemented as a qualitative research interview in autumn 2016. The target group of the study was four retired Finnish men between the ages of 64 and 73. The research questions aimed to find answers on how the daily life of Finnish men changes after they retire and what the daily life holds. A theme questionnaire was used as a help in the interview. All the interviews were recorded. The interview material was transcribed immediately after each interview. The transcribed material was analysed. The background information of the interviewed men was stored in a table and the question themes based on the research questions were divided into sub-themes, the results of which were written out. Results and conclusions: The results show that work has been a very central part of life for all the interviewed men. They all thought that the meaning of work has changed for them over the years. They all had decided to take a flexible retirement option by their own choice. The men felt that they had already done their share of work. The future seems positive for the men. Physical activity is an essential part of everyday life and it has become even more important after retirement. None of the interviewed men experiences loneliness in daily life. The family, spouse, children, grandchildren as well as friends and acquaintances make the greatest impact in their life. Generally speaking, the men are satisfied with their life. Health, livelihood, family and close friends, home and security are the most important parts of life.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Tutkimuksessa tarkasteltiin akupunktion sekä ohessa myös ravintohiivan (Saccaromyces Cerevisiae, sis. mm. B-vitamiineja) vaikutuksia ikääntyneen koiran elämänlaatuun. Vertailuryhmänä tutkimuksessa oli akupunktiota saamaton, positiivinen kontrolliryhmä (sai ravintohiivaa). Akupunktiota käytetään yhä enenevässä määrin useiden eri eläinlajien hoitoon ja sillä on saavutettu myönteisiä tuloksia monella eläinlääkinnän saralla (TULE-, reproduktio- ja muut endokriiniset sairaudet, kuntoutus jne.) Eläinakupunktion (ja ravintohiivan) mahdollista positiivista tehoa ei ole kuitenkaan aiemmin tutkittu vanhenemisen myötä ilmenevään elimistön rappeutumiseen ja siitä seuraaviin erilaisiin sairaus- ja epätasapainotiloihin. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin akupunktiohoidon ja ravintohiivan mahdollisen positiivisen vaikutuksen (minkä tahansa) todentamiseksi mahdollisimman laajaa oirekirjoa (useat omistajien arvioimat muuttujat). Lisäksi seurattiin lukuisia eri veri- ja virtsa-arvoja ennen ja jälkeen kokeen. Hoidon vaikutuksia tutkittiin myös kysymällä omistajien mielipiteitä tyytyväisyydestä hoitoon, hoitotuloksen vastaavuudesta odotuksiin tai esim. jatkaisiko vastavaa hoitokokeilua. Tutkimuksessa oli yhteensä 59 vanhuuden oireilevaa koiraa (20 akupunktioryhmässä, 39 kontrolliryhmässä). Akupunktioryhmässä olleet koirat saivat hoitoa 3 kertaa viikon välein. Kaikki koirat söivät ravintohiivaa (25-115 mg/kg) koko tutkimuksen ajan. Tulokset on kerätty pääasiassa 4 ja 8 viikon aikapisteistä. Sekä akupunktio + hiiva - että hiivaryhmässä saatiin tilastollisesti merkitseviä eroja useissa eri mentaalista ja fyysistä piristymistä kuvanneissa muuttujissa lähtötasoon verrattuna. VAS-käyrät osoittivat tilastollisesti merkitsevää eroa lähtötasoon verrattuna kaikkien tutkittujen parametrien (vireys, elämänlaatu, liikkumiskyky) kohdalla aku + hiivaryhmässä ja pelkkää ravintohiivaa saaneessa ryhmässä yhden muuttujan (vireys) kohdalla. Ryhmien välille saatiin tilastollinen ero liikevastekäyrän vertailussa 4. viikon kohdalla (p<0.05). Myös ero vireyttä osoittavissa vastekäyrissä oli ryhmien välillä lähellä tilastollisesti merkitsevää (p=0,51). Akupunktiota hiivan lisäksi saanut ryhmä tuotti omistajille tehdyn tyytyväisyyskyselyn perusteella hieman myönteisempiä mielipiteitä hiivaryhmään nähden. Akupunktion vaikutusta yksinään on hieman hankala arvioida tämän kokeen perusteella, sillä on olemassa mahdollisuus, että ravintohiiva kumuloi akupunktion vaikutuksen kanssa tai vaihtoehtoisesti peitti akupunktion tehoa alleen. Todennäköisesti kyseessä on kuitenkin kahden ei-kumulatiivisen hoidon vaikutus, jotka tämän tutkimuksen mukaan olisivat molemmat ainakin lievästi piristäviä. Akupunktion piristävän vaikutuksen selvittämiseksi yksinään ja edelleen sen käyttökelpoisuutta hoitomuotona oireilevalle, ikääntyvälle koiralle olisi mielekästä jatkaa lisätutkimuksin, todellista lumeryhmää käyttämällä. Näin mahdollisesti saataisiin lisää akupunktion eläinlääkinnällistä käyttöä puolustavia tuloksia. Mutta jo tämän tutkimuksen perusteella voi akupunktiohoitoa, kuten myös ravintohiivaa suositella vanhuuden myötä oireilevan koiran tukihoidoksi.
-
(2022)Lääketieteen kehityksestä parantuneen terveydenhuollon ja yleisen hygieniatietoisuuden myötä kuolleisuuden taso laskee maailmanlaajuisesti. Tämän vaikutuksesta valtaosa ihmisistä saa elää pitkän ja täyden elämän. Vuoden 2050 ennustuksena on, että yli 82:n maan väestöstä 20 prosenttia on kronologisesti iäkkäitä. Samalle vuodelle arvioidaan, että yli 65-vuotiaita on 2 biljoonaa henkeä koko maailman mittakaavassa. Länsimaissa elinajan kasvu on ollut reilu 150 vuotta noususuhteessa. Suomessakin tähän kiitoon ollaan päästy viime vuosisadan alusta lähtien, mikä näyttäytyy elinajanodotteen lähes kaksinkertaistumisena. Vuoden 2050 arvion mukaan tapahtuu yli 2,5-kertaistuminen 80-vuotiaissa suomalaisissa. Tässä tutkielmassa tarkastelen, mitä jatkuvasta eliniän pidentämisestä väistämättä seuraa yksilön terveydentilan kannalta. Tutkielman metodina on monista tekstianalyyttisista menetelmistä koostuva systemaattinen analyysi, jossa työskennellään käsitteiden, niiden järjestelmien sekä näiden muodostamien suhteiden parissa. Tässä tutkielmassa analysoin vanhuuden, ikääntymisen, kuoleman ja hauraus-raihnausoireyhtymän eli gerastenian käsitteitä käyttämällä aineistona niitä käsittelevää kirjallisuutta. Tutkielman aineiston pohjalta käy ilmi, että pitkä elämä on nähty päämääränä, jota on kannattanut tavoitella. Terveyttä ja toimintakykyä on arvostettu siinä määrin, että näiden edellytyksiä parannetaan jatkuvasti. Elinolojen kohentuessa ihmiset elävät pidempään, koska he eivät kuole aiempaan tapaan sairauksiin tai tapaturmaisesti. Viime vuosisadalta lähtien – antibioottien ja teho-osastojen lisääntymisen myötä – lääketieteen avulla ollaan pystytty ehkäisemään tautikuolemia, vammautumisia sekä myöhentämään kuoleman saapumisen ajankohtaa. Tämä kehityskulku on johtanut siihen, että iäkkäät haurastuvat vähitellen. Huomasin tässä olevan ristiriidan, missä toimintakyvyn parantamisyritykset ovat johtaneet toimintakyvyn alenemiseen. Raihnaantumisen kautta tapahtuva kuolema tuo tullessaan mykät rivit kuolemaa odottavia ikäihmisiä. Kuten yhdysvaltalaisten professorien Hayflickin ja Moorheadin kokeiden tulokset ovat havainnollistaneet, ainoa vaihtoehto vanhuuteen kuolemiselle on syöpään kuoleminen. Näin ollen esiin nostamaani ristiriitaa ei voi sovittaa, koska kukaan ei voi välttää väistämätöntä kuolemaa tapahtumasta. Lääketieteelliset hoidot ovat kehittyneet siihen pisteeseen, ettei iäkkään poismenolle välttämättä löydy täsmällistä tautidiagnoosia, ja tällöin hauraus-raihnausoireyhtymä tulee kuvaan. Haurausraihnaus-oireyhtymä eli gerastenia on etenevä oireyhtymä, johon sairastuneilla on tiedossa alati huonontuvaa terveyttä elinjärjestelmien ollessa alttiita hämmentävän nopealle romahdukselle pienestäkin uudesta stressiä synnyttävästä asiasta. Oireyhtymän ytimekäs kuvaus on sen prosessimaisesti rapistuttava luonne, jonka myötä iäkäs kokonaisuudessaan haurastuu tavallista nopeammin. Tämä hauras terveydentila on otollinen kasvualustaksi eri sairauksille ja muille haittatekijöille, jonka lisäksi se pahentaa sairauksia ja hidastaa niistä toipumista. Uusliberalismia huokuvassa suomalaisen hoivapolitiikan asiakirjoissa korostetaan valistuksen arvojen mukaisesti aktiivista, autonomista, toimintakykyistä ja tuottavaa ihmistä, mikä saa aikaan hauraiden iäkkäiden, mutta myös väistämättömän kuoleman jäämisen syrjään. Yksilöä korostavassa kulttuurissa toimintakyvyn heikentymistä ilmentävät ihmiset ovat menettäneet yhteiskunnassa arvostetut arvot, mikä heijastuu ikääntyneiden arvostukseen ja vanhuuden tavoittelemattomuuteen. Rakennemuutos on tuonut tullessaan laitoshoivan alasajon ja kotona tapahtuvan hoidon korotuksen. Kotona sinnittelevien, alati huonokuntoisimpien iäkkäiden määrän enentyessä, kuolema näyttää palaavan takaisin kotien seinien sisälle.
-
(2022)Lääketieteen kehityksestä parantuneen terveydenhuollon ja yleisen hygieniatietoisuuden myötä kuolleisuuden taso laskee maailmanlaajuisesti. Tämän vaikutuksesta valtaosa ihmisistä saa elää pitkän ja täyden elämän. Vuoden 2050 ennustuksena on, että yli 82:n maan väestöstä 20 prosenttia on kronologisesti iäkkäitä. Samalle vuodelle arvioidaan, että yli 65-vuotiaita on 2 biljoonaa henkeä koko maailman mittakaavassa. Länsimaissa elinajan kasvu on ollut reilu 150 vuotta noususuhteessa. Suomessakin tähän kiitoon ollaan päästy viime vuosisadan alusta lähtien, mikä näyttäytyy elinajanodotteen lähes kaksinkertaistumisena. Vuoden 2050 arvion mukaan tapahtuu yli 2,5-kertaistuminen 80-vuotiaissa suomalaisissa. Tässä tutkielmassa tarkastelen, mitä jatkuvasta eliniän pidentämisestä väistämättä seuraa yksilön terveydentilan kannalta. Tutkielman metodina on monista tekstianalyyttisista menetelmistä koostuva systemaattinen analyysi, jossa työskennellään käsitteiden, niiden järjestelmien sekä näiden muodostamien suhteiden parissa. Tässä tutkielmassa analysoin vanhuuden, ikääntymisen, kuoleman ja hauraus-raihnausoireyhtymän eli gerastenian käsitteitä käyttämällä aineistona niitä käsittelevää kirjallisuutta. Tutkielman aineiston pohjalta käy ilmi, että pitkä elämä on nähty päämääränä, jota on kannattanut tavoitella. Terveyttä ja toimintakykyä on arvostettu siinä määrin, että näiden edellytyksiä parannetaan jatkuvasti. Elinolojen kohentuessa ihmiset elävät pidempään, koska he eivät kuole aiempaan tapaan sairauksiin tai tapaturmaisesti. Viime vuosisadalta lähtien – antibioottien ja teho-osastojen lisääntymisen myötä – lääketieteen avulla ollaan pystytty ehkäisemään tautikuolemia, vammautumisia sekä myöhentämään kuoleman saapumisen ajankohtaa. Tämä kehityskulku on johtanut siihen, että iäkkäät haurastuvat vähitellen. Huomasin tässä olevan ristiriidan, missä toimintakyvyn parantamisyritykset ovat johtaneet toimintakyvyn alenemiseen. Raihnaantumisen kautta tapahtuva kuolema tuo tullessaan mykät rivit kuolemaa odottavia ikäihmisiä. Kuten yhdysvaltalaisten professorien Hayflickin ja Moorheadin kokeiden tulokset ovat havainnollistaneet, ainoa vaihtoehto vanhuuteen kuolemiselle on syöpään kuoleminen. Näin ollen esiin nostamaani ristiriitaa ei voi sovittaa, koska kukaan ei voi välttää väistämätöntä kuolemaa tapahtumasta. Lääketieteelliset hoidot ovat kehittyneet siihen pisteeseen, ettei iäkkään poismenolle välttämättä löydy täsmällistä tautidiagnoosia, ja tällöin hauraus-raihnausoireyhtymä tulee kuvaan. Haurausraihnaus-oireyhtymä eli gerastenia on etenevä oireyhtymä, johon sairastuneilla on tiedossa alati huonontuvaa terveyttä elinjärjestelmien ollessa alttiita hämmentävän nopealle romahdukselle pienestäkin uudesta stressiä synnyttävästä asiasta. Oireyhtymän ytimekäs kuvaus on sen prosessimaisesti rapistuttava luonne, jonka myötä iäkäs kokonaisuudessaan haurastuu tavallista nopeammin. Tämä hauras terveydentila on otollinen kasvualustaksi eri sairauksille ja muille haittatekijöille, jonka lisäksi se pahentaa sairauksia ja hidastaa niistä toipumista. Uusliberalismia huokuvassa suomalaisen hoivapolitiikan asiakirjoissa korostetaan valistuksen arvojen mukaisesti aktiivista, autonomista, toimintakykyistä ja tuottavaa ihmistä, mikä saa aikaan hauraiden iäkkäiden, mutta myös väistämättömän kuoleman jäämisen syrjään. Yksilöä korostavassa kulttuurissa toimintakyvyn heikentymistä ilmentävät ihmiset ovat menettäneet yhteiskunnassa arvostetut arvot, mikä heijastuu ikääntyneiden arvostukseen ja vanhuuden tavoittelemattomuuteen. Rakennemuutos on tuonut tullessaan laitoshoivan alasajon ja kotona tapahtuvan hoidon korotuksen. Kotona sinnittelevien, alati huonokuntoisimpien iäkkäiden määrän enentyessä, kuolema näyttää palaavan takaisin kotien seinien sisälle.
-
(2020)Tässä tutkimuksessa tarkastelen ikääntyneiden ajatuksia omaan elämänkulkuun, ikääntymiseen ja uskonnollisuuteen liittyen. Tutkimuksen tavoitteena on löytää vastauksia siihen, mitkä asiat ikääntyneille ovat merkityksellisiä, millaisista asioista syntyy heidän elämänsä mieli, ja millaiset asiat tätä elämän mieltä horjuttavat. Haluan ymmärtää, kuinka mennyt elämä on vaikuttanut tämän päivän kokemiseen, ja mikä merkitys ikääntymisen elämään tuomilla muutoksilla on heidän elämäänsä, osallistumiseensa, ja elämän mielen kokemukseen. Tutkimuksen taustamateriaalina on Lauttasaaren seurakunnan vuonna 1996 tekemä kyselytutkimusaineisto, josta ilmenee, kuinka vähän ikääntyneet seurakunnan toimintaan osallistuvat. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja aineisto on koottu teemahaastatteluin. Varsinainen tutkimusaineisto koostuu kuuden vuonna 1921 syntyneen, haastatteluhetkellä 77-vuotiaan, lauttasaarelaisnaisen haastatteluista syntyneestä litteroidusta haastatteluaineistosta. Teoreettisena viitekehyksenäni on vanhuusteoriat, erityisesti osallisuuden ja merkityksellisen ikääntymisen näkökulma huomioiden. Aineistoa olen lähestynyt sisällönanalyysin keinoin, lähinnä aineistolähtöisesti. Menetelmä soveltuu hyvin valmiiden tekstien tarkastelutavaksi. Naisten haastatteluista nousee esiin viisi teemaa. Nämä ovat heidän elämänkulkunsa ja koetun elämänlaadun kannalta merkittäviä, ja ovat luomassa heidän elämäänsä myös tarpeellisuuden ja tarkoituksen tunnetta, sekä toivoa. Nämä teemat ovat terveys ja toimintakyky, uskonnollisuus, muistot, ihmissuhteet ja vapaus. Naiset kokevat, että heidän elämällään on tarkoitus ja merkitys, ja että heidän elämänsä on monella tapaa hyvää. Aineistosta nousee kuitenkin selkeästi esiin ikääntyneen tarve vuoropuheluun ja kohtaamiseen. Heillä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Ikääntyneet elävät suurelta osin yksin, ja kaipaavat vuorovaikutukseen. Pohdin, miten kirkko voisi olla vahvistamassa elämän mielekkyyden kokemista ikääntyneiden elämässä. Sielunhoidon ytimessä on ihmisen kuuleminen ja läsnäolo. Olisiko seurakunnalla diakoniatyössä ja sielunhoidossa mahdollisuutta olla ikääntyville jäsenilleen läsnä, kuulla seurakuntalaisiaan ja nähdä heidät. Ikääntyneiden kanssa käytävissä keskusteluissa voisi antaa mahdollisuuden turvallisesti kohdata ja käsitellä elämäntapahtumia ja menetyksiä, lähestyvää kuolemaa. Kirkolla voisi olla merkittäväkin rooli ikääntyneen ihmisen kokemus- ja merkitysmaailmassa. Ja ennen kaikkea, kirkon tulisi nähdä se rooli tärkeänä.
-
(2020)Tässä tutkimuksessa tarkastelen ikääntyneiden ajatuksia omaan elämänkulkuun, ikääntymiseen ja uskonnollisuuteen liittyen. Tutkimuksen tavoitteena on löytää vastauksia siihen, mitkä asiat ikääntyneille ovat merkityksellisiä, millaisista asioista syntyy heidän elämänsä mieli, ja millaiset asiat tätä elämän mieltä horjuttavat. Haluan ymmärtää, kuinka mennyt elämä on vaikuttanut tämän päivän kokemiseen, ja mikä merkitys ikääntymisen elämään tuomilla muutoksilla on heidän elämäänsä, osallistumiseensa, ja elämän mielen kokemukseen. Tutkimuksen taustamateriaalina on Lauttasaaren seurakunnan vuonna 1996 tekemä kyselytutkimusaineisto, josta ilmenee, kuinka vähän ikääntyneet seurakunnan toimintaan osallistuvat. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja aineisto on koottu teemahaastatteluin. Varsinainen tutkimusaineisto koostuu kuuden vuonna 1921 syntyneen, haastatteluhetkellä 77-vuotiaan, lauttasaarelaisnaisen haastatteluista syntyneestä litteroidusta haastatteluaineistosta. Teoreettisena viitekehyksenäni on vanhuusteoriat, erityisesti osallisuuden ja merkityksellisen ikääntymisen näkökulma huomioiden. Aineistoa olen lähestynyt sisällönanalyysin keinoin, lähinnä aineistolähtöisesti. Menetelmä soveltuu hyvin valmiiden tekstien tarkastelutavaksi. Naisten haastatteluista nousee esiin viisi teemaa. Nämä ovat heidän elämänkulkunsa ja koetun elämänlaadun kannalta merkittäviä, ja ovat luomassa heidän elämäänsä myös tarpeellisuuden ja tarkoituksen tunnetta, sekä toivoa. Nämä teemat ovat terveys ja toimintakyky, uskonnollisuus, muistot, ihmissuhteet ja vapaus. Naiset kokevat, että heidän elämällään on tarkoitus ja merkitys, ja että heidän elämänsä on monella tapaa hyvää. Aineistosta nousee kuitenkin selkeästi esiin ikääntyneen tarve vuoropuheluun ja kohtaamiseen. Heillä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Ikääntyneet elävät suurelta osin yksin, ja kaipaavat vuorovaikutukseen. Pohdin, miten kirkko voisi olla vahvistamassa elämän mielekkyyden kokemista ikääntyneiden elämässä. Sielunhoidon ytimessä on ihmisen kuuleminen ja läsnäolo. Olisiko seurakunnalla diakoniatyössä ja sielunhoidossa mahdollisuutta olla ikääntyville jäsenilleen läsnä, kuulla seurakuntalaisiaan ja nähdä heidät. Ikääntyneiden kanssa käytävissä keskusteluissa voisi antaa mahdollisuuden turvallisesti kohdata ja käsitellä elämäntapahtumia ja menetyksiä, lähestyvää kuolemaa. Kirkolla voisi olla merkittäväkin rooli ikääntyneen ihmisen kokemus- ja merkitysmaailmassa. Ja ennen kaikkea, kirkon tulisi nähdä se rooli tärkeänä.
-
(2020)Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten ikäihmisten kokemuksia tieto- ja viestintätekniikan (eli uusmedian), käytöstä. Väestön ikääntyminen ja yhteiskunnan läpäisevä digitalisaatio ovat ajankohtaisia ilmiöitä. Kiinnitän huomiota ikäihmisten uusmedian käyttöön sosiaalisten suhteiden, käyttöön liittyvien haasteiden ja sosiaalisten käytäntöjen näkökulmasta. Tutkimuskysymykseni on, millaisia digitaalisia käytäntöjä ikäihmisillä on, ja miten he ylittävät digitaalisia kuiluja sosiaalisten suhteidensa avulla. Tutkimuksessa keskitytään noin 70–80-vuotiaiden suomalaisten miesten ja naisten kokemuksiin. Tarkastelun kohteena ovat älypuhelinten, tablettitietokoneiden, perinteisten kännyköiden ja tietokoneiden käyttö viestinnän ja sähköisen asioinnin, etenkin pankkiasioinnin, välineinä. Aineisto on kerätty teemoitettujen yksilö- ja ryhmähaastattelujen sekä osallistuvan havainnoinnin keinoin. Osallistuva havainnointi toteutettiin neljässä ikäihmisille suunnatussa digityöpajassa. Ikäihmiset käyttävät uusmediaa eri tavoin kuin nuoremmat ikäryhmät, ja he suosivat eri välineitä. Uusmedian omaksuminen tapahtuu sosiaalisissa suhteissa muun muassa työpaikalla, perhepiirissä ja ystävien kesken. Läheisten ihmisten rooli lämpiminä asiantuntijoita ja ikäihmisten digitaalisen elämän fasilitoijina nousee vahvasti esiin. Uusien digitaalisten käytäntöjen omaksumiseen liittyvät myös laitteiden käyttöön vaikuttavat mediaideologiat ja yhteydet aikaisempiin käytäntöihin ja kompetensseihin. Tiedollisten, ruumiillisten ja kielellisten kompetenssien puute syventävät digitaalisia kuiluja. Haasteista huolimatta ikäihmisillä kuitenkin on toimijuutta ja kyky löytää luovia ratkaisuja. Tutkimus vahvistaa käsitystä, että teknologiat omaksutaan sosiaalisesti. Jos ikäihmisten digitaalista osallistuttua yhteiskunnassa halutaan vahvistaa, tulee omaksumisen ja käytön sosiaalisuus ottaa vakavasti. Tämä tarkoittaa kasvokkaisia yhteisöjä, joissa digitaalisuus on osa arjen käytäntöjä.
-
(2020)Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten ikäihmisten kokemuksia tieto- ja viestintätekniikan (eli uusmedian), käytöstä. Väestön ikääntyminen ja yhteiskunnan läpäisevä digitalisaatio ovat ajankohtaisia ilmiöitä. Kiinnitän huomiota ikäihmisten uusmedian käyttöön sosiaalisten suhteiden, käyttöön liittyvien haasteiden ja sosiaalisten käytäntöjen näkökulmasta. Tutkimuskysymykseni on, millaisia digitaalisia käytäntöjä ikäihmisillä on, ja miten he ylittävät digitaalisia kuiluja sosiaalisten suhteidensa avulla. Tutkimuksessa keskitytään noin 70–80-vuotiaiden suomalaisten miesten ja naisten kokemuksiin. Tarkastelun kohteena ovat älypuhelinten, tablettitietokoneiden, perinteisten kännyköiden ja tietokoneiden käyttö viestinnän ja sähköisen asioinnin, etenkin pankkiasioinnin, välineinä. Aineisto on kerätty teemoitettujen yksilö- ja ryhmähaastattelujen sekä osallistuvan havainnoinnin keinoin. Osallistuva havainnointi toteutettiin neljässä ikäihmisille suunnatussa digityöpajassa. Ikäihmiset käyttävät uusmediaa eri tavoin kuin nuoremmat ikäryhmät, ja he suosivat eri välineitä. Uusmedian omaksuminen tapahtuu sosiaalisissa suhteissa muun muassa työpaikalla, perhepiirissä ja ystävien kesken. Läheisten ihmisten rooli lämpiminä asiantuntijoita ja ikäihmisten digitaalisen elämän fasilitoijina nousee vahvasti esiin. Uusien digitaalisten käytäntöjen omaksumiseen liittyvät myös laitteiden käyttöön vaikuttavat mediaideologiat ja yhteydet aikaisempiin käytäntöihin ja kompetensseihin. Tiedollisten, ruumiillisten ja kielellisten kompetenssien puute syventävät digitaalisia kuiluja. Haasteista huolimatta ikäihmisillä kuitenkin on toimijuutta ja kyky löytää luovia ratkaisuja. Tutkimus vahvistaa käsitystä, että teknologiat omaksutaan sosiaalisesti. Jos ikäihmisten digitaalista osallistuttua yhteiskunnassa halutaan vahvistaa, tulee omaksumisen ja käytön sosiaalisuus ottaa vakavasti. Tämä tarkoittaa kasvokkaisia yhteisöjä, joissa digitaalisuus on osa arjen käytäntöjä.
-
Panax ginseng (Gerivet®) vanhojen koirien piristeenä : satunnaistettu sokkoutettu kliininen tutkimus (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)Tutkimuksen päämäärä oli selvittää Panax ginsengin vaikutuksia vanhojen koirien mielentilaan eli piristyvätkö koirat. Halusimme myös arvioida mahdollisia haittavaikutuksia ja selvittää palaavatko vanhuuden oireet, kun valmisteen annostelu lopetetaan. Testatut tuotteet olivat Gerivet®, joka sisälsi Panax ginsengiä ja panimohiivaa ja kontrollina oli pelkkä panimohiiva. Kontrollituote ei ollut oikea lumevalmiste, sillä myös panimohiivalla on piristäviä vaikutuksia. Panax ginsengiä on käytetty ihmisten lääkekasvina Aasiassa useita tuhansia vuosia, Euroopassa ja USA:ssakin vuosikymmenien ajan. Sitä käytetään edelleen laajasti ravitsemuksellisiin ja lääkinnällisiin tarkoituksiin esimerkiksi piristeenä ja stressinhallintaan. Ginsengin käyttöä koirilla ei juurikaan ole aiemmin tutkittu. Sen vaikutusmekanismeja ei myöskään täysin tunneta. Vaikutus perustuu todennäköisesti pääosin saponiineihin. Kliininen koe suoritettiin keväällä 2005. Se oli satunnaistettu, kontrolloitu ja kaksoissokkoutettu. Siinä verrattiin kahta vaikuttavaa ainetta toisiinsa. Kokeeseen otetuilla koirilla oli oltava vähintään kolme vanhuudenoiretta. Lisäkriteereinä olivat sopiva ikä ja perusterveys. Koirat oli jaettu kahteen ryhmään: ginseng-ryhmässä oli 41 koiraa ja hiivaryhmässä 39 koiraa. Omistajat arvioivat koiriaan täyttämällä viikoittain kyselykaavakkeita. Kaavakkeet sisälsivät 37 kysymystä sekä kolme visual analogue scale VAS-käyrää. Jokainen omistaja täytti kaavakkeet 12 kertaa: 2 ennen tuotteiden syöttämisen alkamista ja 10 kertaa sen jälkeen. Lisäksi koirien veriarvot ja virtsa analysoitiin. Eläinlääkäri tutki kaikki koirat (kliininen, ortopedinen ja neurologinen tutkimus) kokeen alussa ja viikolla 8, kun tuotteen syöttäminen lopetettiin. Tuloksia verrattiin myös ulkopuoliseen ryhmään, jossa oli 12 koiraa. Tämä "odotusryhmä" täytti yhdeksän kaavaketta viikon välein. Ginseng-ryhmässä kaikkien muuttujien (virkeys, tarkkaavaisuus, väsähtäneisyys, reagointikyky, unohtelevuus, kävely, omaehtoinen fyysinen aktiivisuus, asema omistajaan nähden kävelyllä) arvot sekä kaikkien kolmen VAS:in (virkeys, liikkuminen ja elämänlaatu) keskiarvot paranivat tilastollisesti merkitsevästi lähtötasoon verrattuna. Ginseng-ryhmän ensisijaisten (mielentilaa kuvaavien) muuttujien arvot paranivat tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin hiivaryhmän ja kymmenen yhdestätoista muuttujasta parani tilastollisesti merkitsevästi ginseng-ryhmällä ulkopuoliseen ryhmään verrattuna. Kahdeksan viikkoa hoidon loppumisen jälkeen 85% ginseng-ryhmän omistajista arvioi hoitoryhmänsä oikein, 100% heistä aloittaisi todennäköisesti hoidon uudestaan ja 73%:n mielestä heidän koiransa oli raihnastunut hoidon loppumisen jälkeen. Prosentit olivat tilastollisesti merkitsevästi alhaisempia hiivaryhmällä. Tulokset osoittavat, että ginseng-ryhmän omistajat pitivät koiriensa saamaa hoitoa tehokkaana mutta näin ei ollut hiivaryhmän kohdalla. Tulokset viittaavat siihen, että Panax ginsengin ja panimohiivan yhdistelmästä on enemmän hyötyä mielentilan piristäjänä kuin pelkästä panimohiivasta. Tutkimuksen perusteella voidaan myös olettaa, että yhdistelmällä on nopea puoliintumisaika ja näin ollen lyhyt vaikutusaika. Fyysistä suorituskykyä mitanneissa muuttujissa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa ginseng- ja hiivaryhmän välillä. Ryhmien välillä ei havaittu eroja veriarvoissa, virtsatestien tuloksissa eikä kipulääkkeiden käytössä. Sivuvaikutuksia ei havaittu.
-
(2022)Maisterintutkielmassani tutkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksien kontekstuaalisuutta ja osallisuutta. Tämän tutkielman tarkoituksena on tuottaa tietoa siitä, miten nämä toteutuvat jumalanpalveluksissa. Tutkimuksessani tarkastelen 10.10.2021 pidettyjen jumalanpalvelusten toteutuksia 14:ssä eri seurakunnassa suoratoistostriimien avulla. Kyseiset jumalanpalvelukset olivat kaikki joko vanhusten tai diakonian kirkkopyhiä. Kaikki jumalanpalvelukset olivat ehtoollisjumalanpalveluksia eli messuja. Tutkimuksen keskiössä olivat vanhukset ja heidän huomioimisensa kyseisissä jumalanpalveluksissa. Maisteritutkielmani on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Aineistonhankintamenetelmänä käytin ei-osallistuvaa havainnointia, jonka toteutin jäsennellysti. Aineiston analyysimenetelmänä käytin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, jossa hyödynsin teoriaohjaavuutta. Teoriani nousi tutkimuskysymyksestäni käsin eli kontekstuaalisuuden ja osallisuuden toteutuksen havainnoinnista. Jumalanpalveluksen ordo toimi aineistonhankintamenetelmän taustana. Analysoinnin toteutin yksi jumalanpalvelus kerrallaan, jonka jälkeen yhdistin analyysit toisiinsa. Havainnoimissani jumalanpalveluksissa kontekstualisointi lävisti koko messun. Vanhukset otettiin huomioon messuissa alusta loppuun. Erityisesti messujen tervetulo- ja johdantosanoissa, saarnoissa ja esirukouksissa kohderyhmän huomioimisen toteutuksen pystyi helposti havainnoimaan. Messun eri osat eivät olleet irrallisia osia, vaan messuista oli tehty kokonaisuuksia, joissa vanhusten elämä oli vahvasti läsnä. Osallisuuden tutkiminen suoratoistostriimeistä oli paikoitellen vaikeaa tutkia. Jumalanpalveluksien palvelutehtävistä ja äänimaailmasta sitä pystyi tutkimaan. Tutkimustuloksistani näkyy, että kontekstuaalisuus ja osallisuus kulkevat jumalanpalveluksessa käsi kädessä. On vaikeaa osallistaa messussa läsnä olevaa seurakuntaa, mikäli toteutuksessa ei huomioida messussa olevia ihmisiä.
-
(2022)Maisterintutkielmassani tutkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksien kontekstuaalisuutta ja osallisuutta. Tämän tutkielman tarkoituksena on tuottaa tietoa siitä, miten nämä toteutuvat jumalanpalveluksissa. Tutkimuksessani tarkastelen 10.10.2021 pidettyjen jumalanpalvelusten toteutuksia 14:ssä eri seurakunnassa suoratoistostriimien avulla. Kyseiset jumalanpalvelukset olivat kaikki joko vanhusten tai diakonian kirkkopyhiä. Kaikki jumalanpalvelukset olivat ehtoollisjumalanpalveluksia eli messuja. Tutkimuksen keskiössä olivat vanhukset ja heidän huomioimisensa kyseisissä jumalanpalveluksissa. Maisteritutkielmani on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Aineistonhankintamenetelmänä käytin ei-osallistuvaa havainnointia, jonka toteutin jäsennellysti. Aineiston analyysimenetelmänä käytin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, jossa hyödynsin teoriaohjaavuutta. Teoriani nousi tutkimuskysymyksestäni käsin eli kontekstuaalisuuden ja osallisuuden toteutuksen havainnoinnista. Jumalanpalveluksen ordo toimi aineistonhankintamenetelmän taustana. Analysoinnin toteutin yksi jumalanpalvelus kerrallaan, jonka jälkeen yhdistin analyysit toisiinsa. Havainnoimissani jumalanpalveluksissa kontekstualisointi lävisti koko messun. Vanhukset otettiin huomioon messuissa alusta loppuun. Erityisesti messujen tervetulo- ja johdantosanoissa, saarnoissa ja esirukouksissa kohderyhmän huomioimisen toteutuksen pystyi helposti havainnoimaan. Messun eri osat eivät olleet irrallisia osia, vaan messuista oli tehty kokonaisuuksia, joissa vanhusten elämä oli vahvasti läsnä. Osallisuuden tutkiminen suoratoistostriimeistä oli paikoitellen vaikeaa tutkia. Jumalanpalveluksien palvelutehtävistä ja äänimaailmasta sitä pystyi tutkimaan. Tutkimustuloksistani näkyy, että kontekstuaalisuus ja osallisuus kulkevat jumalanpalveluksessa käsi kädessä. On vaikeaa osallistaa messussa läsnä olevaa seurakuntaa, mikäli toteutuksessa ei huomioida messussa olevia ihmisiä.
-
(2018)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vanhuksen toimijuuden rakentumista ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon tarvetta kartoittavissa sosiaalihuollon asiakirjoissa. Tutkimuksessa selvitetään, miten vanhuksista puhutaan aineistossa, millaisiksi toimijoiksi heidät asemoidaan sekä miten aineistossa havaitut tavat puhua ja kuvata vanhusten toimijuutta linkittyvät laajempaan keskusteluun vanhusten toimijuudesta. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat sosiaalinen konstruktionismi ja kriittinen diskursiivinen psykologia. Toimijuuden tarkastelun kannalta valittu viitekehys merkitsee käsitteen ymmärtämistä laajana, vuorovaikutuksessa rakentuvana. Toimijuutta ei siis ymmärretä yksinomaan aktiivisena ja eksplisiittisenä omaan elämään vaikuttamisena, vaan se voi olla hiljaisempaa, paikoin jopa passiivistakin ajattelua ja olemista. Toimija voi myös toimia paitsi itsensä, myös jonkun toisen puolesta. Sosiaalisen konstruktionismin ja kriittisen diskursiivisen psykologian ohella toimijuuden tarkastelussa on hyödynnetty positiointiteoriaa. Tutkimusaineisto koostuu kolmestakymmenestä vuosina 2013–2016 Helsingissä laaditusta ympärivuorokautisen hoidon tarpeen arvioinnin lomakkeesta. Lomakkeita ovat laatineet sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, ennen kaikkea sosiaalityöntekijät. Tutkimuksen menetelmällinen osuus koostuu aineistolähtöisesti ja tulkinnallisesta analyysista. Aineistolähtöisessä analyysissa aineistosta hahmotettiin kriittisen diskursiivisen psykologian mukaisesti vanhusten toimijuuteen liittyviä tulkintarepertuaareja, ideologisia dilemmoja ja subjektipositioita. Tulkinnallisessa analyysissa mikrotason aineistolähtöisen analyysin tuloksia laajennettiin tutkimusaineiston ulkopuolelle eli makrotasolle sekä suhteutettiin aiempaan tutkimukseen vanhusten toimijuudesta. Tutkimusaineistossa vanhuksen toimijuudesta rakentuu moniulotteinen ja paikoin ristiriitainen kuva. Ympärivuorokautisen hoidon tarpeen arvioinnissa vanhuksen ääni ja vaikutusmahdollisuudet ovat läsnä, mutta niille annettu painoarvo vaihtelee. Olennaiseksi nousevat muiden toimijoiden määrittelyt vanhuksen mahdollisuuksista olla toimija. Samanaikaisesti vanhusten elämää ja arkea kuvattaessa heidän toimijuutensa näyttäytyy monipuolisena, kattaen muun muassa arjen pärjäämisen tai pärjäämättömyyden, läheissuhteiden merkityksen sekä toimijuudessa tapahtuneet muutokset. Toinen toimijuuden kannalta keskeinen havainto on toimijuuden ilmeneminen yhtäältä yksilön omaan elämäänsä kohdistuvana toimijuutena, toisaalta toimijuutena jonkun toisen puolesta eli päämiestoimijuutena. Tutkimuksessa tarkasteltuja asiakirjoja kirjoittaneet sosiaalityöntekijät toimivat vanhusten asiaa ajaen, mutta heillä voi olla myös muita päämiehiä. Ikääntyneiden sosiaalipalveluja koskevassa lainsäädännössä ja muissa poliittisissa teksteissä painotetaan vanhuksen oman äänen kuulumisen tärkeyttä ja toimijuutta vaikutusmahdollisuuksina omaan elämään liittyvissä asioissa. Tällöin vanhuksen toimijuudesta muodostuu usein varsin yksiulotteinen kuva, joka omalta osaltaan korostaa eroa entisen aktiivisen ja nykyisen passiivisen toimijuuden välillä. Laajentamalla toimijuuden käsitteen hahmotusta kuva vanhuksista toimijoina muodostuu aktiivinen–passiivinen-jakoa monipuolisemmaksi ja moniulotteisemmaksi. Samalla on mahdollista hahmottaa, ketkä kaikki sosiaalihuollossa toimivat ja kenen asiaa he ajavat.
-
(2016)This study examines how the elderly people’s ability to function is considered in a retirement home’s internal supervision plan. This study has been inspired by the increased amount of elderly people in Finland and the problem of how to secure a meaningful aging for them. This study wants to take part in the discussion of supporting elderly people’s ability to function in habitation. This study has been carried out by using method called theory based content analysis. The research material consists of internal supervision plans of three of the Helsinki city’s retirement homes. All of the supervision plans are from the year 2015.The supervision plans have been analysed utilizing the theory by professor Eino Heikkinen (2002). Heikkinen’s theory examines the factorizations between the ability to function and the actual action especially in older age. As a result of the study I have formed five categories which present the ways of how the ability to function has been expressed in the internal supervision plans. These five cate-gories are 1. Social support, 2. Physical environment, 3. Response (goals, motives and rea-sons), 4. Recreating and weakening and 5. Compensation, adaptation, optimization and se-lection. Some of the five cathegories and the lower cathegories and – groups were emphasized more frequently than the others in the supervision plans. The plans examine di-rectly the ability to function very shortly. The resident’s right to participate in the planning of his/her care and the retirement home’s policies are described essetial in the supervision plans. Also the retirement home’s role as a secure and constantly developing environment is strongly emphasized in the plans. On the other hand for example the control of excercise, outdoor activities and the possibility to use information technology are not directly handled in the supervision plans.
-
(2017)HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Teologinen tiedekunta Laitos Institution Käytännöllinen tiedekunta TekijäFörfattare Taina Latvala Työn nimi Arbetets titel Uskonnollisuus ja arvot vanhuspalvelulaissa ja lain vastaanotossa Oppiaine Läroämne Käytännöllinen teologia Työn laji Arbetets art Pro gradu Aika Datum 17.3.2017 Sivumäärä Sidoantal 105+11 Tiivistelmä Referat Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia vanhuspalvelulakia ja lain vastaanottoa siitä annettujan lausuntojen kautta arvojen ja uskonnollisen ulottuvuuden näkökulmasta. Tutkimustehtävä liittyy laajempaan yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen siinä, miten tässä laissa näkyy kristilliseksi tunnustautuvan yhteiskunnan muutos uskontoneutraaliseksi yhteiskunnaksi. Tämän tapaista lainsäädännön ja uskonnon välistä tutkimusta on vähän. Päätutkimuskysymyksenä on: Millainen uskonnollinen ulottuvuus vanhuspalvelulaissa ja sen vastaanotossa on? Apukysymyksenä on: Millaisia arvoulottuvuuksia vanhuspalvelulaissa ja sen vastaanotossa on? Aineistona on vanhuspalvelulain yksi hallituksen esitysluonnos, yksi ohjausryhmän muistio yksi hallituksen esitys, hallituksen esitysluonnoksesta ja ohjausryhmästä annetut lausunnot, joita tutkimuksessa käytetty 125 kappaletta, alkuperäinen ja ajantasainen vanhuspalvelulaki. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen tutkimus ja aineistolähtöinen sisällönanalyysi pääasiassa annetuista lausunnoista. Keskeisinä tuloksina ovat tasapuolisen ja tasa-arvoisen palvelun saaminen alueesta riippumatta. Kunnilla on kuitenkin itsehallinto, joka rajoittaa alueellista tasa-puolisuutta. Palvelut tulee olla yksilöllisiä ja vanhuksilla tulee olla oikeus päättää elämästään. Osallistumista palvelutarpeen ja palvelusuunnitelmaan selvitykseen, vanhusneuvostoon ja yhteiskunnalliseen toimintaan pidetään tärkeänä. Vanhuksilla on oikeus arvokkaaseen vanhuuteen, hoitoon, elämään. Arvokkuuteen kuuluu erityisesti ikääntyvien arvostus. Ikäageismista ja koventuneista asenteista vanhuksia kohtaan ollaan huolestuneita. Arvokkuuteen kuuluu myös hengellisten tarpeiden huomioon ottaminen. Arjen tulee olla turvallista kotihoidossa ja palvelujen tulee olla lähellä. Vanhuksen kohtaaminen ja keskustelu, oman kielen ja kulttuurin ymmärtäminen ovat tärkeitä. Kaltoin kohtelu ja epäinhimillisiin oloihin puuttuminen sekä heikossa asemassa olevien vanhusten hyvä hoito ovat keskeisimpiä esille tulleita asioita. Ihminen on kokonaisuus, jolloin myös hengelliset tarpeet ovat tärkeitä. Tutkimus osoitti uskonnon ulottuvuuden olevan mukana eri hoitovaiheissa, joka osoittaa ihmisen huomioon ottamista kokonaisena. Laissa ei kuitenkaan mainita uskontoa. Hengellisyys mainitaan lain hallituksen esityksen perusteluissa osana sosiaalista vuorovaikutusta. Epäkohtia nähtiin henkilökunnan toiminnassa, koulutuksessa, palvelujen rakenteissa, johtamisessa, kuntien toiminnassa. Päätelmänä voidaan todeta, että vanhusten hoito nähdään koko yhteiskunnan asiana. Yhteiskunnassa vaikuttaa edelleen luterilainen arvopohja, mutta uskonnosta ei kuitenkaan puhuta, vaikka se taustalla vaikuttaa. Vain kuudessa lausunnossa mainittiin uskonnosta. Avainsanat – Nyckelord vanhuus, uskonto, lainsäädäntö, yhteiskunta Säilytyspaikka – Förvaringställe Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia Muita tietoja
-
(2017)Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia vanhuspalvelulakia ja lain vastaanottoa siitä annettujan lausuntojen kautta arvojen ja uskonnollisen ulottuvuuden näkökulmasta. Tutkimustehtävä liittyy laajempaan yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen siinä, miten tässä laissa näkyy kristilliseksi tunnustautuvan yhteiskunnan muutos uskontoneutraaliseksi yhteiskunnaksi. Tämän tapaista lainsäädännön ja uskonnon välistä tutkimusta on vähän. Päätutkimuskysymyksenä on: Millainen uskonnollinen ulottuvuus vanhuspalvelulaissa ja sen vastaanotossa on? Apukysymyksenä on: Millaisia arvoulottuvuuksia vanhuspalvelulaissa ja sen vastaanotossa on? Aineistona on vanhuspalvelulain yksi hallituksen esitysluonnos, yksi ohjausryhmän muistio yksi hallituksen esitys, hallituksen esitysluonnoksesta ja ohjausryhmästä annetut lausunnot, joita tutkimuksessa käytetty 125 kappaletta, alkuperäinen ja ajantasainen vanhuspalvelulaki. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen tutkimus ja aineistolähtöinen sisällönanalyysi pääasiassa annetuista lausunnoista. Keskeisinä tuloksina ovat tasapuolisen ja tasa-arvoisen palvelun saaminen alueesta riippumatta. Kunnilla on kuitenkin itsehallinto, joka rajoittaa alueellista tasa-puolisuutta. Palvelut tulee olla yksilöllisiä ja vanhuksilla tulee olla oikeus päättää elämästään. Osallistumista palvelutarpeen ja palvelusuunnitelmaan selvitykseen, vanhusneuvostoon ja yhteiskunnalliseen toimintaan pidetään tärkeänä. Vanhuksilla on oikeus arvokkaaseen vanhuuteen, hoitoon, elämään. Arvokkuuteen kuuluu erityisesti ikääntyvien arvostus. Ikäageismista ja koventuneista asenteista vanhuksia kohtaan ollaan huolestuneita. Arvokkuuteen kuuluu myös hengellisten tarpeiden huomioon ottaminen. Arjen tulee olla turvallista kotihoidossa ja palvelujen tulee olla lähellä. Vanhuksen kohtaaminen ja keskustelu, oman kielen ja kulttuurin ymmärtäminen ovat tärkeitä. Kaltoin kohtelu ja epäinhimillisiin oloihin puuttuminen sekä heikossa asemassa olevien vanhusten hyvä hoito ovat keskeisimpiä esille tulleita asioita. Ihminen on kokonaisuus, jolloin myös hengelliset tarpeet ovat tärkeitä. Tutkimus osoitti uskonnon ulottuvuuden olevan mukana eri hoitovaiheissa, joka osoittaa ihmisen huomioon ottamista kokonaisena. Laissa ei kuitenkaan mainita uskontoa. Hengellisyys mainitaan lain hallituksen esityksen perusteluissa osana sosiaalista vuorovaikutusta. Epäkohtia nähtiin henkilökunnan toiminnassa, koulutuksessa, palvelujen rakenteissa, johtamisessa, kuntien toiminnassa. Päätelmänä voidaan todeta, että vanhusten hoito nähdään koko yhteiskunnan asiana. Yhteiskunnassa vaikuttaa edelleen luterilainen arvopohja, mutta uskonnosta ei kuitenkaan puhuta, vaikka se taustalla vaikuttaa. Vain kuudessa lausunnossa mainittiin uskonnosta.
-
(2014)Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee vanhuusiän uskonnollisuutta. Tutkimustehtävänä on selvittää, millainen merkitys kristinuskolla on vanhuusiässä ja miten nämä merkitykset ovat muodostuneet. Aihetta on aikaisemmin lähestytty teoreettisesti ikääntymiskehityksen ja yhteisten kohorttikokemusten näkökulmista. Tämä tutkimus käsittelee ja kommentoi haastatteluaineiston avulla näitä kahta teoriaa ja sitä, miten ne jäsentävät ikäihmisten itse kokemaansa uskonnollisuutta. Tässä tutkimuksessa käytetään apuvälineenä substanssin ja funktion käsitteitä selvittämään, vaikuttavatko ikääntymiskehitys ja kohorttikokemukset eri tavoin uskonnollisuuden eri puoliin ja merkitystasoihin. Substanssilla viitataan uskonsisältöihin ja niiden merkitykseen itseisarvona, funktiolla uskonnollisuuden rooliin esimerkiksi hyvinvoinnin, sosiaalisten suhteiden ja elämänhallinnan kannalta. Tutkimuksen aineisto muodostui yhdeksästä teemahaastattelusta, joihin osallistui yhteensä kaksitoista 78–89 -vuotiasta ikäihmistä. Haastattelut tehtiin talvella 2012–2013 Helsingissä ja Parkanossa. Tutkimusote on kvalitatiivinen ja aineiston analyysimetodi on sisällönanalyysi. Tämän tutkimuksen mukaan iän karttuminen on muokannut keskeisimmin uskonnollisuuden merkitystä funktionaalisella tasolla. Ikäihmiset saavat uskonnollisuudesta välineitä kohdata ikääntymisen haasteita, jäsentää mennyttä elämää, käsitellä luopumisia ja ylläpitää sosiaalista toimijuutta sekä elämän merkityksellisyyden kokemusta. Kohorttikokemukset puolestaan vaikuttavat substanssin tasolla eli siinä, mitä uskonsisällöt merkitsevät ikäihmisille itseisarvona. Haastateltavat kuvaavat kodin ja koulun uskontokasvatuksen, herätysaaltojen sekä yhteisen mentaalihistorian ja ihanteiden vaikutuksia heidän uskonnollisuuteensa. Näiden prosessien myötä omaksuttu uskonnollisuus näyttää pysyvän samana, vaikka ikää karttuu. Ikä- ja kohorttinäkökulmat eivät kuitenkaan kuvaa tyhjentävästi vanhuusiän uskonnollisuuden taustoja. Henkilökohtaiset elämäntapahtumat eivät ole aina sidoksissa ikään tai historialliseen aikaan. Esimerkiksi sairaus, onnettomuus tai muutokset sosiaalisissa suhteissa vaikuttavat yksilöllisesti uskonnollisuuteen sekä substanssin että funktion tasoilla.
-
(2014)Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee vanhuusiän uskonnollisuutta. Tutkimustehtävänä on selvittää, millainen merkitys kristinuskolla on vanhuusiässä ja miten nämä merkitykset ovat muodostuneet. Aihetta on aikaisemmin lähestytty teoreettisesti ikääntymiskehityksen ja yhteisten kohorttikokemusten näkökulmista. Tämä tutkimus käsittelee ja kommentoi haastatteluaineiston avulla näitä kahta teoriaa ja sitä, miten ne jäsentävät ikäihmisten itse kokemaansa uskonnollisuutta. Tässä tutkimuksessa käytetään apuvälineenä substanssin ja funktion käsitteitä selvittämään, vaikuttavatko ikääntymiskehitys ja kohorttikokemukset eri tavoin uskonnollisuuden eri puoliin ja merkitystasoihin. Substanssilla viitataan uskonsisältöihin ja niiden merkitykseen itseisarvona, funktiolla uskonnollisuuden rooliin esimerkiksi hyvinvoinnin, sosiaalisten suhteiden ja elämänhallinnan kannalta. Tutkimuksen aineisto muodostui yhdeksästä teemahaastattelusta, joihin osallistui yhteensä kaksitoista 78–89 -vuotiasta ikäihmistä. Haastattelut tehtiin talvella 2012–2013 Helsingissä ja Parkanossa. Tutkimusote on kvalitatiivinen ja aineiston analyysimetodi on sisällönanalyysi. Tämän tutkimuksen mukaan iän karttuminen on muokannut keskeisimmin uskonnollisuuden merkitystä funktionaalisella tasolla. Ikäihmiset saavat uskonnollisuudesta välineitä kohdata ikääntymisen haasteita, jäsentää mennyttä elämää, käsitellä luopumisia ja ylläpitää sosiaalista toimijuutta sekä elämän merkityksellisyyden kokemusta. Kohorttikokemukset puolestaan vaikuttavat substanssin tasolla eli siinä, mitä uskonsisällöt merkitsevät ikäihmisille itseisarvona. Haastateltavat kuvaavat kodin ja koulun uskontokasvatuksen, herätysaaltojen sekä yhteisen mentaalihistorian ja ihanteiden vaikutuksia heidän uskonnollisuuteensa. Näiden prosessien myötä omaksuttu uskonnollisuus näyttää pysyvän samana, vaikka ikää karttuu. Ikä- ja kohorttinäkökulmat eivät kuitenkaan kuvaa tyhjentävästi vanhuusiän uskonnollisuuden taustoja. Henkilökohtaiset elämäntapahtumat eivät ole aina sidoksissa ikään tai historialliseen aikaan. Esimerkiksi sairaus, onnettomuus tai muutokset sosiaalisissa suhteissa vaikuttavat yksilöllisesti uskonnollisuuteen sekä substanssin että funktion tasoilla.
Now showing items 1-20 of 26