Browsing by Subject "vanhuusköyhyys"

Suomalaisen eläkejärjestelmän kehittymisestä huolimatta vanhuusköyhyys ei ole poistunut yhteiskunnallisten epäkohtien listalta. Köyhyyttä kokevien ikäihmisten määrä on lisääntynyt samalla, kun tuloerot eläkeläisten välillä ovat entistä suurempia. Köyhyystutkimuksessa on perinteisesti keskitytty ilmiön tilastolliseen tarkasteluun ja kysymyksenasetteluihin, joten ikääntyneiden omista köyhyyskokemuksista on vain vähän aiempaa tutkimustietoa. Tutkielman tavoitteena on paikata tutkimuskentässä ilmenevää puutetta lisäämällä tietoa köyhyyttä kokevien ikäihmisten arkitodellisuudesta ja selviytymiskeinoista. Vanhuusköyhyyden yhteiskunnalliset ja ihmisten elämänkulkuihin liittyvät syyt ovat moninaisia ja ikäihmiset kokevat köyhyyttä harvemmin, kuin objektiiviset tulomittarit paikantavat köyhyyttä väestöryhmän keskuudessa. Tyytyväisyysparadoksia on selitetty sillä, että ikääntymiseen yhdistyy erilaisia toimintakykyyn, tulonhankintaan ja muuhun toimintaan liittyviä rajoitteita, joiden vuoksi ikääntyneiden on uskottu sovittavan tarpeensa ja vertailustandardinsa matalammaksi kuin aktiivi-iässä. Lisäksi iäkkäämpien sukupolvien nuoruudessa kokema taloudellinen puute voi määrittää myös vanhuuden tarpeita. Tutkielman teoreettinen näkökulma rakentuu köyhyyttä kokevien ikäihmisten toimijuuden ja yhteiskunnallisten rakenteiden välisen vuorovaikutussuhteen sekä elämänkulkunäkökulman ympärille. Empiirinen analyysi perustuu Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä – kirjoituskilpailun kautta kerättyyn narratiiviseen aineistoon. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: Miten vanhuusköyhyyden kokemus rakentuu köyhyyskertomuksissa? Miten vanhuusköyhyys kuvautuu kertomuksissa absoluuttisena puutteena tai relatiivisen deprivaationa? Millaisia toimijuuden muotoja ikäihmisten köyhyyskertomukset sisältävät? Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastataan narratiivisten tutkimusmenetelmien avulla rakentamalla köyhyyskertomuksista juonikaavioita, joiden avulla aineistosta nousee esiin kaksi tasavahvaa vanhuusköyhyyden kokemusta kuvaavaa tyyppitarinaa. Toisen ja kolmannen tutkimuskysymyksen tarkastelu nojaa teoriasidonnaiseen narratiivien sisältöjen analyysiin. Vanhuusköyhyyden kokemus rakentuu köyhyyskertomuksissa traagiseksi umpikujaksi ja kunnialliseksi selviytymistarinaksi. Kertomuksissa vanhuusköyhyys on luonteeltaan pitkittynyttä ja monimutkaisten hyvinvointivajeiden lisäksi köyhyys aktualisoituu ikäihmisten arjessa absoluuttisena puutteena. Ikäihmisten toimijuus ilmenee kertomuksissa pärjäämisenä, arkisina vastarinnan ilmauksina, yhteiskunnallisena ja poliittisena järjestäytymisenä, mutta kertomukset eivät sisällä kuvauksia, joissa ikääntyneiden strateginen toimijuus merkitsisi köyhyydestä ulos pääsyä. Kertomuksissa vanhuudessa koettuun tuloköyhyyteen ei löydetä ratkaisua. Köyhyyden kokemushistoria ei ole tutkielman tulosten mukaan sukupolvien ketjussa yhteisesti jaettu vaan ikääntyneet tulkitsevat köyhyyskokemuksen merkitystä eri tavoin suhteessa lapsuudessa koettuun agraariköyhyyteen, yleiseen elintason nousuun, omaan elämänhistoriaan ja vanhuuden elämänvaiheeseen liittyen. Lähtökohta tulisi ottaa huomioon sosiaaligerontologisen työn parissa, sekä köyhyyttä vähentävien yhteiskuntapoliittisen toimenpiteiden muotoilussa. Tärkein yksittäinen toimenpide ikääntyneiden kokeman absoluuttisen köyhyyden vähentämiseksi ovat kaikkein alhaisimpien eläkkeiden tasokorotukset. Koska vanhuusköyhyys on Suomessa luonteeltaan pitkittynyttä ja köyhyyden syyt palautuvat laajasti niin yksilöiden elämänkulkuun kuin yhteiskunnallisiin rakenteisiin, vanhuusköyhyyden vähentämiseksi on tärkeää vähentää eriarvoisuutta ja edistää mahdollisuuksien tasa-arvoa yhteiskuntapolitiikan kaikilla sektoreilla.