Browsing by Subject "varhaiskristillisyys"

Tämän pro gradu-tutkielman tarkoitus on selvittää, mainitseeko Paavali Roomalaiskirjeensä 16. luvun 7. jakeessa naispuolisen apostolin. Tässä on Room. 16:7 jae kreikan- ja suomenkielisenä: ἀσπάσασθε Ἀνδρόνικον καὶ Ἰουνιαν τοὺς συγγενεῖς µου καὶ συναιχµαλώτους µου, οἵτινές εἰσιν ἐπίσηµοι ἐν τοῖς ἀποστόλοις, οἳ καὶ πρὸ ἐµοῦ γέγοναν ἐν Χριστῷ. Terveisiä Andronikokselle ja Junialle, heimolaisilleni ja vankitovereilleni, jotka ovat arvossapidettyjä apostolien joukossa ja ovat olleet Kristuksessa jo ennen minua. Saadakseni selville, puhuuko Paavali tässä naispuolisesta apostolista, perehdyn työssäni yksityiskohtaisesti alkuperäiseen tekstiin ja ilmaisuun. Mitä kreikankieliset ilmaisut tarkoittavat? Mitä käsikirjoituksissa lukee? Miten tulkinta- ja tutkimushistoriassa – pitäen sisällään myös nykytutkimuksen – tämä asia on ymmärretty? Kuinka asian ymmärsivät ensimmäisen tuhannen vuoden oppineet ja koulutetut kreikan- ja latinantaitoiset kirkkoisät? Luvussa 1 "Johdanto", esittelen tarkemmin tutkimuskysymyksiä sekä aiheeseen liittyvää problematiikkaa. Luvussa 2 "Tulkintahistoriallinen katsaus", käyn lyhyesti läpi tutkijoiden ja kommentaattorien näkemyksiä koskien päätutkimuskysymyksiäni. Miten tutkijat ja kommentaattorit ovat nähneet tämän henkilön, oliko hän mies vai nainen ja oliko hän apostoli vai ei. Noin 2000-vuotisen tulkintahistoriansa aikana tämä aihe on saanut erittäin mielenkiintoisia käänteitä, joita tarkastellaan tässä luvussa. Luvussa 3 "Oliko hän mies vai nainen?", selvitän perusteellisesti henkilön sukupuolta kielen, nimien ja nimistöjen, kieliopin, tehtyjen varhaisten käännösten sekä käsikirjoitusten perusteella. Luvussa 4 "Mitä tarkoittaa ἐπίσηµοι ἐν τοῖς ἀποστόλοις?", tarkastelen sitä, tarkoittaako tämä ilmaus, että kyseinen henkilö on apostoli, kuten tulkintahistoriassa on yleisesti nähty, vai tarkoittaako ilmaus, että hän on arvostettu apostolien silmissä, mutta ei itse ole apostoli. Tarkastelen asiaa yleisen konsensuksen haastavan näkemyksen näkökulmasta, ja selvitän, onko se perustellumpi kuin vallitseva tulkinta, jonka mukaan ilmaus tarkoittaa henkilön kuuluvan apostoleihin. Luvussa 5 "Mitä kirkkoisät sanoivat?", tuon esiin, mitä Paavalin Roomalaiskirjeen varhaisimmat kommentaattorit eli kirkkoisät ensimmäisen tuhannen vuoden ajalta ovat kyseisen henkilön sukupuolesta ja apostoliudesta sanoneet. Nämä kirkkoisät olivat aikansa oppineita ja koulutettuja henkilöitä, ja heidän käsityksensä asiasta on merkittävän tärkeä asian selvittämiseksi. Asiaan perehtyminen tässä työssä osoitti mielenkiintoisia käänteitä tulkintahistoriassa. Käsikirjoitusevidenssi, varhaiset käännökset, perehtyminen laajemmin ja yksityiskohtaisesti kreikan kieleen ja kielioppiin sekä ensimmäisen tuhannen vuoden kirkkoisien tulkintahistoriaan osoittivat, että varhaiset tulkitsijat ymmärsivät ensimmäiset 1200 vuotta henkilön naispuoliseksi apostoliksi. Ongelmalliseksi naispuolinen apostoli muuttui vasta sydänkeskiajalla. Ensimmäisen kristillisen sukupolven joukossa evankeliumin työtä tekemässä oli merkittävä naispuolinen apostoli nimeltään Junia.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten Marius Victorinus tulkitsee lain ja evankeliumin suhteen Galatalaiskirjeen kommentaarissaan. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Marius Victorinus oli 300-luvulla elänyt roomalainen grammaatikko, reettori ja uusplatonistinen filosofi, joka myöhäisellä iällä kääntyi kristityksi. Hän laati kommentaarin ainakin kuuteen Paavalin kirjeeseen. Marius Victorinuksen kirjalliset työt ovat suurelta osin kadonneet, mutta voidaan osoittaa, että muun muassa Ambrosiaster ja Augustinus ottivat häneltä vaikutteita omiin kommentaareihinsa. Marius Victorinus kirjoitti kommentaarinsa käyttäen kirjaimellista, jae jakeelta etenevää tulkitsemistapaa allegorisen tulkinnan asemesta. Tämä tulkintatapa oli suosittu Marius Victorinuksen jälkeisten latinankielisten teologien keskuudessa. Marius Victorinus oli ensimmäisiä teologeja, joka lisäsi kristilliseen ajatteluun vaikutteita uusplatonistisesta filosofiasta; Augustinuksen kautta tällä perinteellä oli merkittävä vaikutus siihen, millaiseksi länsimainen teologinen ajattelu muotoutui. Galatalaiskirjeen kommentaarissaan Marius Victorinus sanoo, että Galatalaiskirjeen kirjoittamisen motiivina oli Paavalin halu oikaista galatalaisten virheellinen käsitys lain ja evankeliumin suhteesta. Marius Victorinuksen mukaan kirjeen keskeinen teema on galatalaisten harha, juutalaisen lain sekoittaminen Kristuksen evankeliumiin. Marius Victorinuksen ehdottoman jyrkkä juutalaisvastainen asenne värittää hänen teologista keskusteluaan laista ja evankeliumista – Marius Victorinukselle lailla ei ole, eikä ole koskaan ollut, merkitystä pelastuksen kannalta. Marius Victorinus asettaa lain ja evankeliumin jyrkästi erilleen. Laki annettiin vain juutalaisille osoittamaan synnit, eikä se koske enää edes heitä Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen. Usko Kristuksen evankeliumiin on ainoa tie pelastukseen. Marius Victorinus näkee lain ongelmana sen, että erityisesti juutalaiset, mutta myös jotkut kristityt, tulkitsevat lakia lihallisesti, jolloin laki ei ole yhteensopiva evankeliumin kanssa. Sen sijaan lain hengellinen tulkinta kuuluu uskoon, eikä aiheuta konflikteja evankeliumin kanssa. Kristuksen laki on synonyymi evankeliumille. Uskon ja tekojen välinen suhde liittyy Marius Victorinuksen teologisessa ajattelussa lain ja evankeliumin suhteeseen. Useinmiten usko ja teot ovat vastakkaisia – usko evankeliumiin ja juutalaisen lain edellyttämät työt. Marius Victorinus käsittelee kuitenkin myös tekoja, jotka kuuluvat kristilliseen elämään. Näillä teoilla ei kuitenkaan saavuteta vanhurskautusta, vaan kristitty tekee hyvää Hengen vaikutuksesta. Lihan ja Hengen välinen vastakkainasettelu on tärkeä osa paavalilaista teologiaa. Marius Victorinuksen teologiassa liha ja Henki liittyvän läheisesti yhteen lain ja evankeliumin kanssa. Pyhien kirjoitusten lihallinen ymmärrys merkitsee juutalaisen lain vaatimusten noudattamista pelastuksen toivossa. Hengellinen ymmärrys puolestaan merkitsee evankeliumin vastaanottoa ja uskoa Kristuksen sovitustyöhön. Marius Victorinus käyttää läpi koko kommentaarinsa termiä mysterium, jonka hän liittää useimpiin käsittelemiinsä teemoihin. Marius Victorinus kutsuu pelastushistorian huippua, pakanoiden pääsyä osallisiksi Jumalan Israelin kansalle lupaamasta hyvästä, nimellä mysterium. Mysterium on avain Marius Victorinuksen Galatalaiskirjeen ymmärtämiseen. Tulkitessaan Paavalin vertausta laista holhoojana ja Paavalin selitystä Vanhan testamentin kertomukseen Hagarista ja Saarasta Marius Victorinus osoittaa kykynsä allegoriseen raamatuntulkintaan kirjaimellisen tulkintatavan lisäksi.

Tutkimus käsittelee Egerian pyhiinvaellusmatkaa Jerusalemiin vuosina 381-384. Hän kirjoitti matkastaan päiväkirjaa kirjeiden muodossa kotiyhteisölleen. Lähdeaineistona toimiva matkapäiväkirja löydettiin 1800-luvulla puutteellisena ja nämä puuttuvat palaset sisältävät paljon olennaista tietoa niin kirjoittajasta kuin hänen matkastaan. Tästä syystä tutkijat ovat alusta lähtien keskustelleet kiivaasti niin Egerian nimestä, kotimaasta, matkustusajankohdasta, yhteiskunnallisesta asemasta kuin uskonnollisesta lähtökohdasta. Tämän tutkielman tarkoitus on käydä Egerian päiväkirjaa läpi etsien tietoa kirjoittajasta itsestään. Monet asiat, kuten Egerian motivaatio pyhiinvaellusmatkalle sekä hänen suhteensa Raamattuun, munkkeihin ja pappeihin kertovat paljon Egeriasta itsestään. Matkansa aikana Egeria kohtaa useita ihmisiä ja näiden kohtaamisten lähempi tarkastelu auttaa muodostamaan jonkinlaista kuvaa siitä, mikä Egerialle oli tärkeää. Egerian matkapäiväkirja on tärkeä lähde niin liturgiikan kuin pyhiinvaelluksen osalta. Egerian persoona on kuitenkin jäänyt vähäisemmälle huomiolle. Asketismi oli tärkeä osa palestiinalaista kristillisyyttä 300-luvun lopulta lähtien. Antonios Suuren innoittamana monet muutkin päättivät luopua maallisesta omaisuudestaan ja omistaa elämänsä Jumalalle mahdollisimman karussa elinympäristössä, jossa he saattoivat keksittyä pelkästään rukoilemaan. Askeettien luostareista ja elinpaikoista tuli tunnettuja pyhiinvaelluskohteita 300-luvun aikana, joten Jerusalemin ympäristössä elävien askeettien oli vaikea irrottautua täysin ulkomaailmasta. Suhde oli kuitenkin toisiaan hyödyttävä, sillä pyhiinvaeltajat rahoittivat askeettien elämää ja askeetit toimivat usein oppaina raamatullisilla paikoilla. Palestiinan alueen kristillistäminen nopeutui askeettien perustaessa majapaikkansa raamatullisten paikkojen läheisyyteen ja näin vahvistaen niiden asemaa kristillisessä kulttuurissa. Egerialle askeetit ovat yhtä tärkeä pyhiinvaelluskohde kuin raamatulliset paikat. Egeria on hurskas maallikko ja varakas nainen, joka tuntee oman arvonsa eikä pelkää esittää lisäkysymyksiä matkustaessaan askeettien kanssa. Askeetit ovat Egerialle hengellisiä auktoriteetteja mutta myös matkakumppaneita, joiden kanssa hän viettää aikaa ja käy keskusteluja. Hänen raamatullinen mielenkiintonsa kohdistuu suurimmaksi osaksi Vanhaan Testamenttiin. Omasta maallikkoasemastaan huolimatta Egeria ei ole kiinnostunut maallikoiden elämästä. Liturgian kuvauksen kohdalla Egeria asettuu puolueettoman sivustaseuraajan rooliin, eristäen omat tunteensa kuvauksestaan.

Antiokian piispa Ignatios kirjoitti toisen vuosisadan alussa kuusi kirjettä Vähän-Aasian alueella sijaitseville seurakunnille ja yhden Smyrnan piispalle, Polykarpokselle. Kirjeissä Ignatios painottaa muun muassa Kristuksen todellista ihmisyyttä ja kärsimystä, seurakunnan ykseyttä ja kuuliaisuutta piispalle. Niistä käy myös ilmi, että Ignatios on tuomittu taistelemaan petoja vastaan ja sen vuoksi parhaillaan vangittuna matkalla Roomaan. Ignatiosta on varhaiskirkon ajoista lähtien arvostettu sekä teologina että marttyyrinä siitäkin huolimatta, että hänen elämästään tai esimerkiksi hänen tuomionsa syystä ei tiedetä juuri mitään. Tässä tutkielmassa Ignatioksen kirjeisiin sovelletaan sosiaalisen identiteetin ja siihen pohjautuvan johtajuustutkimuksen näkökulmia ja pyritään selittämään, mihin hänen vaikutusvaltansa perustuu. Sosiaalisessa identiteetissä on kyse siitä, miten ihmiset määrittelevät itsensä tietyn ryhmäjäsenyyden kautta, vertaavat omaa ryhmäänsä muihin ryhmiin ja pyrkivät positiiviseen erottuvuuteen tässä vertailussa. Se ei heijasta todellisuutta sellaisenaan vaan sisältää myös tulkintaa, minkä vuoksi sitä on mahdollista muovata. Sosiaalisen identiteetin viitekehyksessä johtajuus ei tarkoita käskemistä tai itsensä korottamista muiden yläpuolelle vaan pikemminkin suostuttelua, joka perustuu kokemukseen siitä, että johtaja kuuluu samaan ryhmään seuraajiensa kanssa ja ajaa oman etunsa sijasta koko ryhmän yhteistä etua. Lisäksi johtajan pitää vakuuttaa seuraajansa siitä, että ryhmään kuuluminen kannattaa. Ignatios vaikuttaa kirjeissään tulkitsevan sosiaalista todellisuutta tavalla, joka palvelee hänen omia päämääriään. Hänen mielestään se, että joku sanoo itseään kristityksi, ei tee ihmisestä todellista kristittyä, vaan kristittynä oleminen edellyttää oikeanlaista uskoa, oppia ja toimintaa. Näin Ignatios ottaa itselleen oikeuden määritellä, mikä on todellista kristillisyyttä. Toisin sanoen hän muokkaa seurakunnan sosiaalista identiteettiä. Itseään Ignatios ei halua nostaa ryhmän yläpuolelle. Hän ei vetoa omaan asemaansa piispana vaan rakkauteensa kirjeiden vastaanottajia kohtaan. Hän ei käske vaan kehottaa, ja sekä nämä kehotuksensa että lähestyvän kuolemansa hän esittää niin, että ne näyttävät palvelevan seurakunnan yhteistä hyvää.

Tiivistelmä Tiedekunta: Teologinen tiedekunta Koulutusohjelma: Teologian ja uskontotutkimuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen asiantuntijatyön opintosuunta Tekijä: Liisa Lahdelma Työn nimi: Loistavat sisaret, Foibe, Prisca ja Junia– Paavalin työtoverit Roomassa Työn laji: Maisterin tutkielma Kuukausi ja vuosi: Elokuu 2022 Sivumäärä: 79 Avainsanat: Roomalaiskirje 16:1–15, naisen asema, varhaiskristillisyys, tekstikritiikki, Paavali, eksegetiikka Ohjaaja tai ohjaajat: Petri Luomanen Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia Muita tietoja: - Tiivistelmä: Roomalaiskirjeen perusteella syntyy kuva, että varhaisessa kristinuskossa vaikuttaneet Foibe, Prisca ja Junia olivat hämmentävän voimakkaita, itsenäisiä ja vaikutusvaltaisia. Kuva on ristiriidassa sen kanssa, että ensimmäisen vuosisadan viimeisinä vuosikymmeninä Rooman varhaiskristittyjen naisten asema näyttää olleen alistettu. Tämä tutkimus tarkastelee Paavalin Roomalaiskirjeessä mainitsemaa kolmea naista, Foibea, Priscaa ja Juniaa. Heidän kauttaan pohdin sitä, olivatko varhaiskristityt naiset Roomassa todella niin aktiivisia kuin jotkut tutkijat ovat esittäneet. Kuvaan ajanlaskun alun Rooman kristittyjä, pohdin naisten asemaa antiikin Roomassa, juutalaisuudessa, Jeesus-liikkeessä ja varhaisessa kristinuskossa. Roomalaiskirjeen taustan kuvauksen jälkeen tarkastelen Roomalaiskirjeessä esiintyviä kristittyjä naisia ja heistä tarkemmin Foibea, Priscaa ja Juniaa. Lopuksi kuvaan varhaisia kristittyjä naisia Roomalaiskirjeen ulkopuolella. Johtopäätöksenä totean, että Foibe, Prisca ja Junia olivat merkittäviä ensimmäisten vuosikymmenien Kristus-liikkeen vaikuttajia. Foibe oli todennäköisesti Paavalin tärkeä luottohenkilö, joka oli älyllisesti ja hengellisesti kykenevä selventämään teologisesti vaikeatajuista Roomalaiskirjettä. Prisca saattoi olla taustaltaan ylhäinen ja oli siksi voinut saada korkeatasoisen koulutuksen. On mahdollista, että hän oli arvostettu teologi ja Heprealaiskirjeen kirjoittaja. Junia oli erittäin arvostettu ja kaikkien kunnioittama apostoli. Juuri syntyneessä Kristus-liikkeessä muutkin naiset saattoivat olla tärkeitä ja saavuttaa auktoriteetin aseman. V arhaisen kristinuskon ympäristöön mukautuva asenne todennäköisesti johti siihen, että Foiben, Priscan ja Junian samoin kuin muiden varhaiskristittyjen naisten arvoa myöhemmin alennettiin ja heidän merkitystään vähäteltiin. Työ pohtii sitä, että varhaisen kristinuskon valinta luopua tasa-arvon periaatteista ja sopeutua ympäröivään kulttuuriin on osaltaan muokannut naisen asemaa läntisessä kulttuurissa seuraavina vuosituhansina.

Nag Hammadin kirjastoon (NHK) kuuluvasta tekstistä Kolmimuotoinen Protennoia (ⲡⲣⲱⲧⲉⲛⲛⲟⲓⲁ ⲧⲣⲓⲙⲟⲣⲫⲟⲥ, πρωτέννοια τρίμορφος) tunnetaan ainoastaan yksi säilynyt käsikirjoitus. Teksti on osa kirjaston koodeksia, jolle on annettu järjestysnumero NHK XIII. Koodeksista on säilynyt ainoastaan kahdeksan papyruslehteä eli yhteensä 16 sivua, joka käsittää Kolmimuotoisen Protennoian tekstin kokonaisuudessaan. Nag Hammadin kirjaston koodeksit lienevät alun perin kuuluneen erillisiin kirjastoihin tai tekstikokoelmiin, sillä joistakin teksteistä on kaksois- tai jopa kolmoiskappaleet. Koodeksien kannet on myös valmistettu eri menetelmillä ja käsikirjoitusten käsialoissa on eroja. Koodeksit onkin luultavasti koottu useammasta eri paikasta ennen niiden kätkemistä saviruukkuun Jabal al Tarif -kalliojyrkänteen juurelle 300–400-luvulla jaa. Tutkijayhteisön keskuudessa ei vallitse yksimielisyyttä koodeksit valmistaneiden tai tekstejä lukeneiden henkilöiden uskonnollisesta profiilista. Monet kirjalliset konventiot ja tekstien sisältö viittaavat kuitenkin koodeksien varhaiskristilliseen alkuperään. Tutkielman keskeisin tavoite on tarjota suomenkielinen käännös aikaisemmin suomentamattomasta Kolmimuotoisesta Protennoiasta. Lisäksi tutkielmassa kiinnitetään erityistä huomiota myös Nag Hammadin käsikirjoitusten kodikologiaan kirjaston alkuperää arvioitaessa, sillä aikaisemmassa suomalaisessa tutkimuksessa tämä tarkastelunäkökulma on jäänyt vähäiseksi. Nag Hammadin kirjaston alkuperän arvioiminen on tarpeellista, jotta ymmärtäisimme sitä sosiaalista todellisuutta ja intellektuaalista ympäristöä, jossa Kolmimuotoinen Protennoia kirjoitettiin tai jossa sitä luettiin ja kopioitiin. Tutkielman toisena näkökulmana on Kolmimuotoisen Protennoian intertekstuaalisuudet yhteydet muihin teksteihin. Nag Hammadin kirjastoon kuuluvan Johanneksen salaisen kirjan (NHK II,1) pidemmällä resensiolla on erityinen intertekstuaalinen suhde Kolmimuotoiseen Protennoiaan, sillä Protennoian kirjoittaja on käyttänyt Johanneksen salaisen kirjan päättävää Kaitselmus-hymniä innoittajanaan ja omaksunut siitä kolmiosaisen rakenteen Kolmimuotoiseen Protennoiaan. Tuntematon kirjoittaja on muutenkin hyödyntänyt Johanneksen salaisessa kirjassa olevaa materiaalia ja muuta tuntemaansa juutalaista ja varhaiskristillistä kirjallisuutta kirjoitustyössään. Kirjoittaja on myös selkeästi tuntenut kreikkalaista filosofiaa, sillä tekstissä on alluusioita stoalaiseen dialektiikkaan.