Browsing by Subject "vasikka"
Now showing items 1-20 of 34
-
(2019)Tämä lisensiaatintutkielma on kirjallisuuskatsaus Cryptosporidium parvum -alkueläimestä vasikkaripulin aiheuttajana. Viime vuosina kryptosporidioosin esiintyvyys suomalaisilla nautatiloilla on kasvanut. Vaikka kryptosporidioosi aiheuttaa taloudellisia tappioita, ei aiemmin ole tiettävästi tehty kattavaa kirjallisuuskatsausta vasikoiden kryptosporidioosista. Kryptosporidioosi on C. parvum -alkueläimen aiheuttama sairaus. Tyypillisesti kryptosporidioosiin sairastuvat 1-2 viikon ikäiset vasikat. Vasikka saa tartunnan nieltyään keskimäärin 16,6 C. parvum -ookystaa, joita tartunnan saaneet vasikat erittävät ulosteeseensa. Kryptosporidioosin oireena on 1-2 viikkoa kestävä vetinen ripuli. Vakavimmiillaan kryptosporidioosin aiheuttama ripuli voi aiheuttaa vasikan kuoleman. Kryptosporidioosi voi olla vasikoilla myös oireeton, jolloin vasikalla ei ole ripulia, mutta se erittää ookystia ympäristöönsä. Ookystien eritys laskee iän myötä. Aikuiset naudat joko eivät eritä C. parvum -ookystia lainkaan tai ne erittävät ookystia hyvin vähän. C. parvum -tartunta leviää karjasta toiseen joko nautojen, muiden kotieläinten, villieläinten, vesistöjen tai ihmisten välityksellä. Ookystat säilyvät ympäristössä pitkään tartuntakykyisinä monenlaisissa olosuhteissa. Ympäristöolosuhteista ainoastaan korkeiden lämpötilojen, kuivumisen sekä UV-säteilyn on todettu tehokkaasti tuhoavan ookystia. Useat desinfektioaineet eivät tehoa C. parvum -ookystiin. Desinfioinnissa käytettävä sammutettu kalkki heikentää ookystien elinvoimaisuutta, myöhentää kliinisen kryptosporidioosin alkamisajankohtaa ja parantaa vasikoiden kuntoluokkaa. Kryptosporidioosiin tehoavaa lääkettä ei ole saatavilla useista tutkimuksista huolimatta. Kryptosporidioosin hoidossa keskeisintä on riittävä ja asianmukainen nesteytys. Kryptosporidioosin ehkäiseminen perustuu sairastuneiden yksilöiden hoitoon, hyvään hygieniaan sekä halofuginaatti-lääkitykseen. Halofuginaatti on lääke, jota käytetään kryptosporidioositiloilla kliinisen kryptosporidioosin ennaltaehkäisyyn. Myös riittävä ja oikea-aikainen ternimaidon saanti lieventää ripulioireita sekä vähentää eritettyjen ookystien määrää. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on toimia tietolähteenä vasikoiden kryptosporidioosista. Katsaus käsittää C. parvumin elämänkierron, tartuntalähteet, diagnostiikan, hoidon sekä kryptosporidioosin ehkäisemisen. Kappaleet sisältävät tiivistettynä tämänhetkisen tutkimustiedon. Lisätietoa aihealueista voi etsiä kattavan lähdeluettelon avulla. Kirjallisuuskatsaus tuo esiin myös tarpeen kotimaiselle tutkimukselle vasikoiden kryptosporidioosista, sillä suomalaisia tutkimuksia aiheesta ei ole.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1996)Enrofloksasiini kuuluu fluorokinolonien lääkeaineryhmään. Fluorokinolonit ovat bakterisidisiä, laajakirjoista mikrobilääkkeitä, joiden vaikutusmekanismi perustuu bakteerin DNA-gyraasin estoon. Enrofloksasiini metaboloitunut osaksi siprofloksasiiniksi, jonka antibakteerinen teho on samaa luokkaa emoyhdisteen kanssa. Lääkeaineryhmästä on eläinlääkinnälliseen käyttöön Suomessa rekisteröity enrofloksasiinia sisältävä valmiste Baytril® (Bayer AG). Syventävien opintojemme tarkoituksena oli vertailla enrofloksasiinin farmakokineettisiä ominaisuuksia yhden päivän ja viikon ikäisillä vasikoilla. Kirjallisuuskatsauksessa on selostettu fluorokinolonien ominaisuuksia sekä vasikan lääkeainemetabolian erityispiirteitä ja mikrobilääkkeiden farmakokinetiikkaa. Tutkimus suoritettiin Hautjärven kymmenellä vastasyntyneellä Ay-rotuisella vasikalla. Enrofloksasiini-valmistetta (Baytril® 50 mg/ml) annosteltiin kerta-annoksena iv 2,5mg/kg. Iän vaikutuksen selvittämiseksi viisi vasikkaa sai lääkkeen yhden vuorokauden iässä ja toiset viisi seitsemän vuorokauden iässä. Verinäytteitä otettiin erillisen aikataulun mukaan myöhempää enro- ja siprofloksasiinipitoisuuksien määritystä varten. Farmakokineettiset parametrit laskettiin tietokonepohjaisella momenttianalyysillä. Tilastollisella testauksella saatiin joitakin merkitseviä eroja enro- ja siprofloksasiinin farmakokinetiikkaan vastasyntyneellä ja viikon ikäisellä vasikalla. Enrofloksasiinin jakaantumistilavuus ja puhdistuma olivat pienempiä vastasyntyneellä kuin viikon ikäisellä vasikalla. Puoliintumisaika oli pidempi vastasyntyneellä kuin viikon ikäisellä vasikalla. Enrofloksasiinin metabolia siprofloksasiiniksi oli hitaampaa vastasyntyneellä kuin viikon ikäisellä ja lisäksi ajanhetki, jolloin siprofloksasiinin huippupitoisuus saavutettiin oli myöhemmin vastasyntyneellä. Tutkimusten perusteella voidaan todeta, että Enrofloksasiinin annos tulisi suhteuttaa ikään vastasyntyneiden vasikoiden ollessa kyseessä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Viikin koetilalla tehtiin syksyn 1998 ja kevään 1999 aikana vasikoiden vierihoitotutkimus. Mukaan otettiin 18 vasikkaa, jotka jaettiin sattumanvaraisesti kolmeen ryhmään: 8 viikon vierihoito (ryhmä 1), 5 viikon vierihoito (ryhmä 2) ja kontrolliryhmä (ryhmä 3). Vasikat olivat yksittäiskarsinoissa, ja pääsivät imemään emäänsä parteen kahdesti päivässä lypsyn jälkeen. Kontrolliryhmä joi maidon tuttiämpäristä. 5 viikon iässä ryhmä 2 ei saanut enää maitoa, ja ryhmät 1 ja 3 saivat maitoa enää kerran päivässä. Kuivarehua annettiin alusta lähtien vapaasti. Vasikoiden terveyttä seurattiin päivittäin kirjaamalla ulosteen konsistenssi, yskän esiintyvyys ja vasikoiden hoidot. Verinäytteitä otettiin 2-4 vrk:n ja 2 viikon iässä, 5 viikon iässä 0-2 vrk ennen ja 1-3 vrk jälkeen vieroituksen , 6,5 viikon iässä, 8 viikon iässä 0-2 vrk ennen vieroitusta, sekä 9,5 ja 12 viikon iässä. Verinäytteistä analysoitiin punasolut, Hkr, Hb, MCV, MCH, MCHC, rauta, valkosolut, valkosolujen erittelylaskenta, fibrinogeeni, haptoglobiini, IgG, GGT, CK, ASAT, proteiini, albumiini, urea, glukoosi, vapaat rasvahapot ja kortisoli. Tutkimusvasikoilla oli paljon ripulia, mikä heikentää aineistoa. Silti tulokset vastaavat hyvin muista tutkimuksista saatuja tuloksia. Vasikoilla oli jonkin verran anemiaa 1-1,5 kuukauden iässä. Tähän saattaa vaikuttaa raudanpuute ja hiehojen suuri määrä. Ruokinnan vaikutus näkyi selkeästi veriarvoissa; kuivarehuun siirtyminen nosti veren proteiini-, urea- ja rautapitoisuutta ja laski veren glukoosipitoisuutta. Vieroituksen yhteydessä vasikoiden elimistössä tapahtui lievää kuivumista, sillä hematokriitti näytti nousevan vieroituksessa, lisäksi proteiini-, albumiini ja ureapitoisuus nousivat. Ryhmän 1 lievä stressileukogrammi vieroituksen yhteydessä saattaa indikoida vieroitustressin vaikutusta, sen sijaan kortisolitasoon vieroitustressillä ei näyttänyt olevan ainakaan pidempiaikaista vaikutusta. Ryhmien välillä oli joitain yksittäisiä eroja mittausajankohdittain. Ryhmän 1 vasikoilla oli alhaisempi proteiinitaso kuin ryhmällä 2 ja alhaisempi albumiini- ja ureataso kuin muilla ryhmillä 5 - 8 viikon iässä, jonka jälkeen erot tasoittuivat 9,5 viikon ikään mennessä. Erot johtuvat ilmeisesti ryhmän 1 alhaisemmasta kuivarehun syönnistä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Nautojen hengitystiesairauskompleksi on maailmanlaajuisesti eniten tappioita aiheuttava sairaus karjankasvatuksessa, sekä lypsykarjavasikoiden yleisin kuolinsyy. Tauti on monisyysairaus, jonka etilogiaan liittyvät infektiivisten tekijöiden lisäksi sekä yksilöllisiä että ympäristötekijöitä kuten ikä, immuunistatus, olosuhteet ja vasikan kokema stressi. Tautikompleksia on usein aiheuttamassa useita patogeeneja, virukset ja mykoplasmat pääasiassa vaikuttavat puolustusjärjestelmää heikentävästi ja saavat aikaan suotuisat olosuhteet bakteeri-infektioita ajatellen. Viruksista yleisimmät ovat parainfluenssa 3 –virus (PI-3), bovine herpes virus 1 (BHV-1), bovine respiratory syncytial virus (RSV), bovine adenovirus (BAV) ja bovine viral diarrhoea virus (BVD). Yleisimmät bakteerit kuuluvat ryhmään Pasteurellaceae, P. multocida, Mannheimia haemolytica ja Histophilus somni. Lisäksi tautia aiheuttamassa voi olla mm. Arcanobacterium pyogenes, Bordetella bronchiseptica ym. Virusten ja bakteerien lisäksi taudin etiologiaan liittyvät myös mykoplasmat toimien hengitystiesairauskompleksissa virusten tavoin. Yleisimmät taudin oireet ovat silmä- ja sierainvuodot, yskä, voimistunut ja vaikeutunut hengitys, kuume sekä depressio. Sairastuvuus ja kuolleisuus vaihtelevat, taudinkuva voi olla akuutti tai krooninen. Ennaltaehkäisymenetelmät kuten kasvatusolosuhteet, osastointi ym., ovat Suomessa tärkeimpiä tautikompleksin torjunnan kannalta, rokotukset patogeenejä vastaan eivät ole Suomessa käytössä. Hoitona on yleisimmin mikrobilääkehoito, tulehduskipulääke sekä tukihoito. Tutkielman tarkoituksena oli verrata millä menetelmällä vasikoiden luokittelu terveisiin ja sairaisiin vastasi parhaiten mikrobilöydöksiä. Aineiston vasikoiden kliiniset oireet pisteytettiin kolmella eri tavalla, joita oli aiemmin käytetty belgialaisten ja ruotsalaisten tutkimuksissa ja EVIRA:n projektiin liittyvässä tutkimuksessa. EVIRAN projektinmenetelmässä ja belgialaisten käyttämässä menetelmässä luokkia oli yhteensä kolme, ja ruotsalaisten menetelmässä useampia, yhteensä 12 luokkaa. Pisteytysmenetelmiä verrattiin vasikoista otettujen mikrobinäytteiden tuloksiin valiten näistä vertailuun P. multocida, Fusobacterium spp. ja U. diversum sekä P. multocidan yhdistelmät RSV:n, PI3:n ja U. diversumin kanssa. Valinta perustui tutkimustietoon sekä mikrobien yleisyyteen aineistossa. Parhaiten kliinisten oireiden luokittelutulos vastasi mikrobitutkimuksen tulosta EVIRA:n projektissa käytetyllä luokittelumenetelmällä. Luokittelumenetelmä erotti parhaiten sairaat vasikat terveistä, kun sairauden kriteerinä käytettiin P. multocida -löydöstä. Belgialaisten tutkimuksessa käytetyn luokittelumenetelmän tulokset olivat samansuuntaisia, mutta sairaimpaan luokkaan (aste 3) kuului vain 8,7 % vasikoista. Tämä vaikutti erojen havaitsemiseen tarkasteltaessa vasikoiden jakautumista luokkiin sen mukaan, oliko niillä P. multocidaa vai ei. Tämä luokittelumenetelmä oli myös menetelmistä karkein, kriteerejä luokkiin jaolle oli vain muutama. Ruotsalaisten tutkimuksessa käytetyllä luokittelumenetelmällä tulokset olivat epäselviä, koska luokkia oli paljon, eikä luokittelu ollut hengitystieinfektioille kovin spesifinen.
-
(2022)Juoksutusmahasairaudet ovat vaikeita diagnosoida elävältä vasikalta eikä niiden etiologiaa tunneta. Tämä kirjallisuuskatsaus kokoaa yhteen tutkimustietoa juottoikäisten vasikoiden juoksutusmahan toiminnasta ja sairauksista. Työssä keskitytään mahahaavaan, tulehdukseen ja tympaniaan ja käsitellään niiden etiologiaa, diagnostiikkaa, hoitoa ja ehkäisemistä. Etiologiaa painotetaan, jotta ehkäisemiskeinoja voitaisiin ymmärtää paremmin. Edellä mainitut sairaudet ovat omia diagnoosejaan, mutta niitä esiintyy myös yhdessä ja työssä pohdintaankin näiden sairauksien yhtäläisyyksiä. Työssä pohditaan myös vasikan juoksutusmahasairauksien hoitoa Suomessa sekä lisätutkimuksen tarvetta. Mahahaavan etiologia on tuntematon, mutta todennäköisesti monitekijäinen. Mahahaavaa on neljää tyyppiä: pinnallinen, vertavuotava, rajoittuneen vatsakalvontulehduksen sekä yleistyneen vatsakalvontulehduksen aiheuttava mahahaava. Diagnoosi on vaikea, sillä vasikka voi kuolla ilman edeltäviä oireita tai oireet voivat olla lieviä. Mahahaavan hoito riippuu sen tyypistä ja se sisältää mikrobilääkkeitä, tukihoitoa, mahansuojalääkkeitä ja ruokinnan muutoksen. Spesifejä ehkäisemiskeinoja ei voida antaa, koska etiologia on tuntematon. Mahahaavoilta suojaaviksi tekijöiksi katsotaan kuitenkin muun muassa oikeanlainen ruokinta ja stressin välttäminen. Juoksutusmahan tympanian taustalla on vasikan ruuansulatuskanavassa oleva kaasua tuottava organismi, ruokinnalliset tekijät sekä ruuansulatuskanavan hidastunut liike. Tympania on vakava ja nopeasti etenevä sairaus, jossa juoksutusmahaan kertyy kaasua tai nestettä. Diagnoosi tehdään kliinisen kuvan perusteella. Hoitona on paineen poisto juoksutusmahasta, tukihoito ja mikrobilääkkeet. Ehkäiseminen tapahtuu ensisijaisesti ruokinnallisin keinoin. Juoksutusmahan tulehduksen taustalla on todennäköisesti mikrobit ja ruokinnalliset tekijät. Diagnoosi on haastava nopeasti etenevän taudinkuvan vuoksi, joten hoito aloitetaan oireiden perusteella. Hoitona käytetään mikrobilääkkeitä, ruokinnan korjaamista sekä tukihoitoa. Ehkäisemisessä kiinnitetään huomiota erityisesti ruokintakäytäntöihin ja hygieniaan. Juoksutusmahan haavoilla, tympanialla ja tulehduksella on yhteisiä piirteitä, ja kirjallisuudessa on ehdotettu edellä mainittujen sairauksien olevan saman oireyhtymän eri muotoja. Vielä ei ole perusteita diagnoosien yhdistämiselle, sillä etenkin tulehduksen ja mahahaavan hoidoissa on merkittäviä eroja. Suomessa mahahaavan lääkehoitona voidaan käyttää omepratsolia, sukralfaattia, magnesiamaitoa ja mikrobilääkkeitä. Tympanian hoito perustuu paineen poistamiseen sekä mikrobiylikasvun estämiseen mikrobilääkkein. Juoksutusmahan tulehduksen hoidon perustana ovat mikrobilääkkeet. Lisäksi juoksutusmahasairauksien hoitoon kuuluu tukihoito, stressin välttäminen ja tarvittaessa ruokinnan muutos. Non-steroidaalisten tulehduskipulääkkeiden kanssa tulee noudattaa varovaisuutta niiden aiheuttaman mahahaavariskin vuoksi. Juoksutusmahasairaudet ovat alidiagnosoituja, sillä diagnoosin varmistaminen vaatii vatsaontelon avauksen. Lisätutkimuksia tarvitaan juoksutusmahasairauksien etiologiasta sekä hoidossa käytetyistä lääkkeistä. Jatkossa on tärkeää tehdä enemmän raadonavauksia, jotta mahahaavat voidaan luokitella sijainnin perusteella. On todennäköistä, että mahanpohjukka- ja mahanporttihaavat eroavat etiologialtaan toisistaan.
-
(2022)Juoksutusmahasairaudet ovat vaikeita diagnosoida elävältä vasikalta eikä niiden etiologiaa tunneta. Tämä kirjallisuuskatsaus kokoaa yhteen tutkimustietoa juottoikäisten vasikoiden juoksutusmahan toiminnasta ja sairauksista. Työssä keskitytään mahahaavaan, tulehdukseen ja tympaniaan ja käsitellään niiden etiologiaa, diagnostiikkaa, hoitoa ja ehkäisemistä. Etiologiaa painotetaan, jotta ehkäisemiskeinoja voitaisiin ymmärtää paremmin. Edellä mainitut sairaudet ovat omia diagnoosejaan, mutta niitä esiintyy myös yhdessä ja työssä pohdintaankin näiden sairauksien yhtäläisyyksiä. Työssä pohditaan myös vasikan juoksutusmahasairauksien hoitoa Suomessa sekä lisätutkimuksen tarvetta. Mahahaavan etiologia on tuntematon, mutta todennäköisesti monitekijäinen. Mahahaavaa on neljää tyyppiä: pinnallinen, vertavuotava, rajoittuneen vatsakalvontulehduksen sekä yleistyneen vatsakalvontulehduksen aiheuttava mahahaava. Diagnoosi on vaikea, sillä vasikka voi kuolla ilman edeltäviä oireita tai oireet voivat olla lieviä. Mahahaavan hoito riippuu sen tyypistä ja se sisältää mikrobilääkkeitä, tukihoitoa, mahansuojalääkkeitä ja ruokinnan muutoksen. Spesifejä ehkäisemiskeinoja ei voida antaa, koska etiologia on tuntematon. Mahahaavoilta suojaaviksi tekijöiksi katsotaan kuitenkin muun muassa oikeanlainen ruokinta ja stressin välttäminen. Juoksutusmahan tympanian taustalla on vasikan ruuansulatuskanavassa oleva kaasua tuottava organismi, ruokinnalliset tekijät sekä ruuansulatuskanavan hidastunut liike. Tympania on vakava ja nopeasti etenevä sairaus, jossa juoksutusmahaan kertyy kaasua tai nestettä. Diagnoosi tehdään kliinisen kuvan perusteella. Hoitona on paineen poisto juoksutusmahasta, tukihoito ja mikrobilääkkeet. Ehkäiseminen tapahtuu ensisijaisesti ruokinnallisin keinoin. Juoksutusmahan tulehduksen taustalla on todennäköisesti mikrobit ja ruokinnalliset tekijät. Diagnoosi on haastava nopeasti etenevän taudinkuvan vuoksi, joten hoito aloitetaan oireiden perusteella. Hoitona käytetään mikrobilääkkeitä, ruokinnan korjaamista sekä tukihoitoa. Ehkäisemisessä kiinnitetään huomiota erityisesti ruokintakäytäntöihin ja hygieniaan. Juoksutusmahan haavoilla, tympanialla ja tulehduksella on yhteisiä piirteitä, ja kirjallisuudessa on ehdotettu edellä mainittujen sairauksien olevan saman oireyhtymän eri muotoja. Vielä ei ole perusteita diagnoosien yhdistämiselle, sillä etenkin tulehduksen ja mahahaavan hoidoissa on merkittäviä eroja. Suomessa mahahaavan lääkehoitona voidaan käyttää omepratsolia, sukralfaattia, magnesiamaitoa ja mikrobilääkkeitä. Tympanian hoito perustuu paineen poistamiseen sekä mikrobiylikasvun estämiseen mikrobilääkkein. Juoksutusmahan tulehduksen hoidon perustana ovat mikrobilääkkeet. Lisäksi juoksutusmahasairauksien hoitoon kuuluu tukihoito, stressin välttäminen ja tarvittaessa ruokinnan muutos. Non-steroidaalisten tulehduskipulääkkeiden kanssa tulee noudattaa varovaisuutta niiden aiheuttaman mahahaavariskin vuoksi. Juoksutusmahasairaudet ovat alidiagnosoituja, sillä diagnoosin varmistaminen vaatii vatsaontelon avauksen. Lisätutkimuksia tarvitaan juoksutusmahasairauksien etiologiasta sekä hoidossa käytetyistä lääkkeistä. Jatkossa on tärkeää tehdä enemmän raadonavauksia, jotta mahahaavat voidaan luokitella sijainnin perusteella. On todennäköistä, että mahanpohjukka- ja mahanporttihaavat eroavat etiologialtaan toisistaan.
-
(2023)Ketamiini on nukutusaine, joka vaikuttaa keskushermoston NMDA- eli N-metyyli-D-aspartaattikanavien toimintaa estävästi. Yleisesti nautojen rauhoitukseen käytetään ksylatsiinia, mutta ketamiinin yhdistämisellä ksylatsiinirauhoitukseen on todettu olevan monia mahdollisia hyötyjä. Ketamiini vähentää ksylatsiinirauhoituksen haittavaikutuksia, sekä parantaa rauhoituksen kivunlievitystehoa ja helpottaa eläinten käsittelyä. Lisäksi ketamiinin on todettu vähentävän sentraalista kivulle herkistymistä, eli ilmiötä, jossa vakavan kudosvaurion yhteydessä kipua aletaan aistia myös terveen kudoksen alueella. Tämä ilmiö on osallisena myös kroonisen kivun synnyssä, eli ketamiinin käytöllä voitaisiin mahdollisesti myös ehkäistä kroonista kipua esimerkiksi nupoutuksen eli sarvenaiheiden polton yhteydessä. Ketamiinin käytöstä nautojen kivun hoidossa on toistaiseksi kuitenkin vain vähän tutkimustietoa. Tutkimuksessamme halusimme selvittää, voisiko ketamiinin lisääminen ksylatsiinirauhoitukseen lyhentää rauhoituksen kestoa. Rauhoituksen mahdollisimman lyhyt kesto olisi tärkeää nupoutettaessa vasikoita viileissä olosuhteissa, koska rauhoitus laskee vasikan ruumiinlämpöä. Vasikan ruumiinlämmön pitkäaikainen lasku taas altistaa sen esimerkiksi ripulille ja hengitystieinfektioille. Lisäksi pohdimme, voitaisiinko ketamiinin käytöllä parantaa rauhoituksen kivunlievitystehoa. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että edes ksylatsiinirauhoitteen, tulehduskipulääkkeen ja paikallispuudutuksen yhdistelmä ei täysin poista vasikoiden kipua ilmentävää käytöstä nupoutuksen jälkeen. Tarvetta tehokkaammalle kivunlievitykselle siis on. Tutkimuksessa nupoutettiin 56 vasikkaa kuumapolttoa käyttäen. Vasikat saivat ennen toimenpidettä joko pelkän ksylatsiinirauhoitteen tai ksylatsiini-ketamiinirauhoitteen. Lisäksi vasikat saivat tulehduskipulääkkeen (meloksikaami) ja paikallispuudutteen (prokaiini). Vasikoita kuvattiin kuuden tunnin ajan rauhoituksen jälkeen. Videoilta tarkkailtiin rauhoituksen kestoa sekä vasikoiden syömis- ja lepokäyttäytymistä. Lisäksi katsottiin, kuinka nopeasti vasikat rauhoittuivat makuulle rauhoitepistoksen jälkeen. Tutkimuksessa todettiin, että ketamiinia saaneet vasikat heräsivät rauhoituksesta pelkkää ksylatsiinia saaneita vasikoita nopeammin. Kummankin tutkittavan ryhmän vasikat kävivät makuulle yhtä nopeasti rauhoitepistoksen jälkeen. Ketamiinia saaneet vasikat kävivät syömässä rehua ja juomassa maitoa nopeammin rauhoituksen jälkeen. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu kivun vähentävän vasikan hakeutumista ruokinta-automaatille, joten saamamme tulos voisi viitata siihen, että ketamiini vähensi vasikoiden tuntemaa kipua. Ketamiinia saaneet vasikat kuitenkin viettivät vähemmän aikaa makuulla seurantajakson aikana kuin pelkkää ksylatsiinia saaneet vasikat. Tämä oli yllättävää, sillä aiemmissa tutkimuksissa on todettu vasikoiden kokeman kivun vähentävän niiden makuulla viettämää aikaa. Sekä aiempien tutkimusten että meidän tutkimuksestamme saatujen uusien tulosten perusteella vaikuttaisi siltä, että ketamiinin lisääminen tavallisesti käytettyyn ksylatsiinirauhoitukseen voisi olla hyödyllistä, mutta lisää tutkimusta aiheesta kuitenkin tarvitaan.
-
(2023)Ketamiini on nukutusaine, joka vaikuttaa keskushermoston NMDA- eli N-metyyli-D-aspartaattikanavien toimintaa estävästi. Yleisesti nautojen rauhoitukseen käytetään ksylatsiinia, mutta ketamiinin yhdistämisellä ksylatsiinirauhoitukseen on todettu olevan monia mahdollisia hyötyjä. Ketamiini vähentää ksylatsiinirauhoituksen haittavaikutuksia, sekä parantaa rauhoituksen kivunlievitystehoa ja helpottaa eläinten käsittelyä. Lisäksi ketamiinin on todettu vähentävän sentraalista kivulle herkistymistä, eli ilmiötä, jossa vakavan kudosvaurion yhteydessä kipua aletaan aistia myös terveen kudoksen alueella. Tämä ilmiö on osallisena myös kroonisen kivun synnyssä, eli ketamiinin käytöllä voitaisiin mahdollisesti myös ehkäistä kroonista kipua esimerkiksi nupoutuksen eli sarvenaiheiden polton yhteydessä. Ketamiinin käytöstä nautojen kivun hoidossa on toistaiseksi kuitenkin vain vähän tutkimustietoa. Tutkimuksessamme halusimme selvittää, voisiko ketamiinin lisääminen ksylatsiinirauhoitukseen lyhentää rauhoituksen kestoa. Rauhoituksen mahdollisimman lyhyt kesto olisi tärkeää nupoutettaessa vasikoita viileissä olosuhteissa, koska rauhoitus laskee vasikan ruumiinlämpöä. Vasikan ruumiinlämmön pitkäaikainen lasku taas altistaa sen esimerkiksi ripulille ja hengitystieinfektioille. Lisäksi pohdimme, voitaisiinko ketamiinin käytöllä parantaa rauhoituksen kivunlievitystehoa. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että edes ksylatsiinirauhoitteen, tulehduskipulääkkeen ja paikallispuudutuksen yhdistelmä ei täysin poista vasikoiden kipua ilmentävää käytöstä nupoutuksen jälkeen. Tarvetta tehokkaammalle kivunlievitykselle siis on. Tutkimuksessa nupoutettiin 56 vasikkaa kuumapolttoa käyttäen. Vasikat saivat ennen toimenpidettä joko pelkän ksylatsiinirauhoitteen tai ksylatsiini-ketamiinirauhoitteen. Lisäksi vasikat saivat tulehduskipulääkkeen (meloksikaami) ja paikallispuudutteen (prokaiini). Vasikoita kuvattiin kuuden tunnin ajan rauhoituksen jälkeen. Videoilta tarkkailtiin rauhoituksen kestoa sekä vasikoiden syömis- ja lepokäyttäytymistä. Lisäksi katsottiin, kuinka nopeasti vasikat rauhoittuivat makuulle rauhoitepistoksen jälkeen. Tutkimuksessa todettiin, että ketamiinia saaneet vasikat heräsivät rauhoituksesta pelkkää ksylatsiinia saaneita vasikoita nopeammin. Kummankin tutkittavan ryhmän vasikat kävivät makuulle yhtä nopeasti rauhoitepistoksen jälkeen. Ketamiinia saaneet vasikat kävivät syömässä rehua ja juomassa maitoa nopeammin rauhoituksen jälkeen. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu kivun vähentävän vasikan hakeutumista ruokinta-automaatille, joten saamamme tulos voisi viitata siihen, että ketamiini vähensi vasikoiden tuntemaa kipua. Ketamiinia saaneet vasikat kuitenkin viettivät vähemmän aikaa makuulla seurantajakson aikana kuin pelkkää ksylatsiinia saaneet vasikat. Tämä oli yllättävää, sillä aiemmissa tutkimuksissa on todettu vasikoiden kokeman kivun vähentävän niiden makuulla viettämää aikaa. Sekä aiempien tutkimusten että meidän tutkimuksestamme saatujen uusien tulosten perusteella vaikuttaisi siltä, että ketamiinin lisääminen tavallisesti käytettyyn ksylatsiinirauhoitukseen voisi olla hyödyllistä, mutta lisää tutkimusta aiheesta kuitenkin tarvitaan.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Tutkimusosassa hyödynnettiin ELL Laura Hännisen osin julkaisemattoman tutkimuksen materiaalia. Riittävä ja laadukas uni on välttämätöntä kaikille eläimille. Uni jaetaan kotieläimillä tavallisesti kahteen luokkaan: NREM- ja REM -uneen. Erityisesti REM-unta pidetään tärkeänä nuoren eläimen kehittyville aivoille. Suurimmalla osalla nisäkäslajeista kasvavat yksilöt nukkuvatkin REM-unta suhteessa enemmän kuin aikuiset lajitoverit. Naudat nukkuvat vähän, mikä on tyypillistä kasvinsyöjille. Nukkuminen tapahtuu lyhyissä jaksoissa, mikä puolestaan on tyypillistä saalielämille. Aikuisten nautojen kokonaisunimäärä on noin neljä tuntia vuorokaudessa. REM–unta siitä on noin 17 prosenttia. Kolmen kuukauden ikäisillä vasikoilla unta on keskimäärin 6 tuntia vuorokaudessa REM–unen osuuden ollessa siitä noin 45 prosenttia. Tärkein REM–unen ulkoinen merkki naudoilla on niskan ja kaulan lihasten rentoutuminen. Tällöin nauta nukkuu maaten kaulan nojatessa esimerkiksi maata tai omaa kylkeä vasten. NREM–unessa pää on tavallisesti ylhäällä niskan tukemana. NREM–unta nauta voi nukkua myös märehtiessään. Vasikat lepäävät luonnontilaisissa oloissa samanikäisten lajitoverien seurassa pienissä ryhmissä. Tuotanto-olosuhteissa vasikoita kasvatetaan yleisesti vieroituksesta 8 viikon ikään yksittäiskarsinoissa. Sosiaalisten kontaktien puute heikentää laumaeläimen hyvinvointia. Tilan puute karsinoissa puolestaan voi rajoittaa vasikan lepoasentoja ja vaikuttaa unen määrään ja laatuun. Toisaalta lajitoverit samassa karsinassa voivat häiritä toistensa unta ja tehdä siitä katkonaisempaa varsinkin, jos tilaa ei ole riittävästi. Tutkimuksessa käytettiin Kanadassa vuonna 1998 kerättyä videoaineistoa. Tutkimustilalla kasvatettiin kolmen kuukauden ikäisiä vasikoita joko pareittain (n=12) tai yksin (n=12) muuten samanlaisissa olosuhteissa. Vasikoiden aktiivisuus ja vireystila yhden vuorokauden ajalta rekisteröitiin videolta tietokoneohjelmalla. Uni tunnistettiin lepoasentojen perusteella käyttäen Suomessa elektrofysiologisten unimittausten avulla kehitettyä menetelmää. Menetelmän mukaan vasikat nukkuvat REM–unta niska rentona ja NREM–unta pää ylhäällä niskan tukemana. Käyttäytymisistä laskettiin jaksojen vuorokausikohtaiset kestot, lukumäärät ja kokonaiskestot ja tulokset analysoitiin tilastollisella sekamallilla. Lajitoverin seurassa vasikat makasivat vähemmän, mutta käyttivät suuremman osan makaamisesta nukkumiseen. NREM–unijaksot olivat pidempiä pareittain kasvatetuilla vasikoilla. Lajitoverin seuralla ei ollut vaikutusta kokonaisunen määrään, unen katkonaisuuteen tai NREM- ja REM-unien kokonaismääriin. Tulosten perusteella vasikat olivat aktiivisempia lajitoverin seurassa kuin kasvatettaessa yksin. Lajitoverin fyysisen kontaktin seurauksena syntyvä turvallisuuden tunne voi olla syynä parikasvatettujen vasikoiden pidempiin NREM–unijaksoihin. Kyseisten löydösten perusteella lajitoverin seura edistäisi vasikoiden hyvinvointia, mikä voi näkyä mahdollisesti myös esimerkiksi vasikoiden kasvussa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Uni on eläimille elintärkeää. Kaikkia sen merkityksiä ei vielä tunneta. Erityisen tärkeää uni ja lepo ovat nuorilla kasvavilla eläimillä, koska kehittyvät aivot vaativat paljon unta. Kotieläinten unta ja vireystilaa sekä uneen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu hyvin vähän. Tuotantotiloilla saattaa olla pikkuvasikoiden uneen merkittävä vaikutus. Epämiellyttävät ympäristöolosuhteet, kuten liian suuret ryhmäkoot, liiallinen kosteus, likaisuus ja veto voivat heikentää unen laatua. Stressireaktio on yksi elimistön vasteista, jonka avulla yksilö selviää jatkuvasti muuttuvassa elinympäristössään. Aiemmin on todettu, että stressin jälkeen koe-eläinten NREM-unijaksot olivat pidempiä ja syvempiä. Myös eläimen vuorokausirytmi voi muuttua kroonisen stressin aikana. Unella voi olla myös vaikutusta yksilön kykyyn sietää pitkäaikaista stressiä paremmin. Lisääntynyt nukkuminen vähentää altistumista stressitekijöille. Siten uni säätelee ja lievittää stressin vaikutuksia. Tässä tutkimuksessa seurattiin kolmen kuukauden ikäisten vasikoiden lepo- ja unikäyttäytymistä yksilökarsinoissa sekä betonilattialla (12 vasikkaa) että pehmeällä kumimatolla päällystetyllä lattialla (12 vasikkaa). Vasikoita kuvattiin tauotta 24 tuntia. Vasikan aktiivisuus määriteltiin tutkimuksessa seuraavasti: seisoo tai makaa. Makaaminen jaoteltiin sen perusteella, makasiko vasikka rintansa päällä vai kyljellään (tukeutuuko vasikan lapa maata vasten). Makaavan vasikan käytöksen perusteella määriteltiin, onko se valveilla vai nukkuuko se, käyttäen Hännisen (2007) kehittämää metodia; Pään ja varsinkin kaulan asentojen perusteella uni jaettiin REM-uneen ja NREM-uneen. Jos vasikan pää liikkui vähintään kerran 30 sekunnin tarkkailujakson aikana, vasikan määritettiin olevan hereillä. Jos taas niska tuki vasikan päätä, mutta pää ei liikkunut 30 sekunnin aikana (vasikka saattoi myös märehtiä), vasikan koodattiin olevan NREM-unessa. Kun niska ei tukenut päätä, vaan pää tukeutui vasikan ruumiiseen tai alustaan, eikä pää liikkunut 30 sekunnin aikana, vasikan määritettiin nukkuvan REM-unta. Tutkimuksessamme vasikat nukkuivat vuorokaudessa lähes kaksi tuntia enemmän purukuivitetulla betonilattialla kuin kumimatolla (550,31 ± 103,61 min vs. 402,53 ± 102,69 min, p<0.05). NREM-unen määrä vuorokaudessa oli suuntaa antavasti (p<0.08) suurempi betonilattialla pidetyillä vasikoilla (428,13 ± 102,06 min) kuin kumimatolla pidetyillä vasikoilla (305,61 ± 101,15 min). Vasikat nukkuivat vuorokauden kokonaismakuuajasta enemmän betonilattialla kuin kumimatolla (54,78 ± 9,64% vs. 42,44 ± 9,55%, p<0.06). Vasikat makasivat vuorokaudessa kerrallaan betonilattialla 31,80 ± 4,48 min ja kumimatolla 25,95 ± 4,44 min (p=0.05). Päättelimme, että betonilattia on pikkuvasikalle epämiellyttävä makuualusta, johon vasikka sopeutuu lisäämällä untaan, erityisesti NREM-unta.
-
(2024)Bovine Respiratory Disease (BRD) eli nautojen hengitystietulehdukset ovat maailmanlaajuinen ongelma karjataloudessa. Ne aiheuttavat merkittäviä taloudellisia tappioita lihantuotannossa. Kuluja syntyy vasikoiden kohonneesta kuolleisuudesta ja sairastuvuudesta, joka vaikuttaa alentavasti vasikoiden päiväkasvuun. Lisääntyneet lääkitykset ja ajankäyttö lääkityksiin nostavat myös enenemässä määrin kuuluja vasikkakasvattamoissa. Lisäksi vasikoiden lääkitseminen antibiootein nostaa riskiä mikrobilääkeresistenssin lisääntymiseen maailmanlaajuisesti. Tutkielman kirjallisuuskatsausosiossa koottiin yhteen taudin etiopatogeneesiä, diagnosointia, hoito- ja hallintakeinoja sekä rokotuksiin liittyvää tietoa. Vasikoiden hengitystietulehduksissa on kyseessä monitekijäinen sairaus, johon vaikuttavat vasikan elinympäristö, patogeenit ja eläimen oma immuniteetti. Vasikan altistuminen stressille esimerkiksi kuljetuksien yhteydessä voi laukaista sairastumisen. Patogeenit voivat tarttua eläimestä toiseen suorissa kontakteissa, välillisesti tai ilmateitse. Oireina havaitaan yleensä ensin käytösmuutoksia, kuten lisääntynyttä makaamista ja vähentynyttä maidon juomista. Myöhemmässä vaiheessa voidaan havaita mm. kuumetta, yskää ja sierainvuotoa. Varsinainen taudinaiheuttajapatogeeni selviää usein syväsivelynäytteestä. Suomessa hengitystietulehduksia vastaan lääkitään ensisijaisesti tulehduskipulääkkeen ja antibiootin yhdistelmällä. Yleisimmin käytetty antibiootti on oksitetrasykliini. Hyvänlaatuinen ternimaito ja passiivisen immuniteetin muodostuminen ovat tärkeitä tekijöitä vasikoiden vastustuskyvyn kehittymisen kannalta. Lypsykarjatilat ovat vastuussa vasikan riittävän passiivisen immuniteetin muodostumisesta. Vasikoiden vastustuskykyyn pyritään nykyään vaikuttamaan myös esimerkiksi erilaisin rokotuksin, mutta kenttätutkimuksien puute on hankaloittanut toimivien rokotusohjelmien suunnittelua. Tämän lisensiaatin tutkielman tutkimusosassa tarkoituksena oli tutkia emien ennen poikimista rokottamisen merkitystä niiden vasikoiden hengitystietulehduksia vastaan saamien antibioottikuurien määrään vasikkakasvattamossa. Tutkimus koski yhdeltä lypsykarjatilalta vasikkakasvattamoon tuotuja vasikoita. Tutkimusryhmänä toimivat rokotettujen emien vasikat, jotka toimitettiin vasikkakasvattamoon ja kontrolliryhmänä samalta lypsykarjatilalta vasikkakasvattamoon välitetyt rokottamattomien emien vasikat vuosina 2021-2022. Tutkimuksessa todettiin, että emien rokotuksilla oli antibioottikuurien määrää vähentävä vaikutus tutkimusryhmässä, mutta jatkotutkimukset suuremmilla eläinmäärillä olisivat varmasti tarpeellisia.
-
(2024)Bovine Respiratory Disease (BRD) eli nautojen hengitystietulehdukset ovat maailmanlaajuinen ongelma karjataloudessa. Ne aiheuttavat merkittäviä taloudellisia tappioita lihantuotannossa. Kuluja syntyy vasikoiden kohonneesta kuolleisuudesta ja sairastuvuudesta, joka vaikuttaa alentavasti vasikoiden päiväkasvuun. Lisääntyneet lääkitykset ja ajankäyttö lääkityksiin nostavat myös enenemässä määrin kuuluja vasikkakasvattamoissa. Lisäksi vasikoiden lääkitseminen antibiootein nostaa riskiä mikrobilääkeresistenssin lisääntymiseen maailmanlaajuisesti. Tutkielman kirjallisuuskatsausosiossa koottiin yhteen taudin etiopatogeneesiä, diagnosointia, hoito- ja hallintakeinoja sekä rokotuksiin liittyvää tietoa. Vasikoiden hengitystietulehduksissa on kyseessä monitekijäinen sairaus, johon vaikuttavat vasikan elinympäristö, patogeenit ja eläimen oma immuniteetti. Vasikan altistuminen stressille esimerkiksi kuljetuksien yhteydessä voi laukaista sairastumisen. Patogeenit voivat tarttua eläimestä toiseen suorissa kontakteissa, välillisesti tai ilmateitse. Oireina havaitaan yleensä ensin käytösmuutoksia, kuten lisääntynyttä makaamista ja vähentynyttä maidon juomista. Myöhemmässä vaiheessa voidaan havaita mm. kuumetta, yskää ja sierainvuotoa. Varsinainen taudinaiheuttajapatogeeni selviää usein syväsivelynäytteestä. Suomessa hengitystietulehduksia vastaan lääkitään ensisijaisesti tulehduskipulääkkeen ja antibiootin yhdistelmällä. Yleisimmin käytetty antibiootti on oksitetrasykliini. Hyvänlaatuinen ternimaito ja passiivisen immuniteetin muodostuminen ovat tärkeitä tekijöitä vasikoiden vastustuskyvyn kehittymisen kannalta. Lypsykarjatilat ovat vastuussa vasikan riittävän passiivisen immuniteetin muodostumisesta. Vasikoiden vastustuskykyyn pyritään nykyään vaikuttamaan myös esimerkiksi erilaisin rokotuksin, mutta kenttätutkimuksien puute on hankaloittanut toimivien rokotusohjelmien suunnittelua. Tämän lisensiaatin tutkielman tutkimusosassa tarkoituksena oli tutkia emien ennen poikimista rokottamisen merkitystä niiden vasikoiden hengitystietulehduksia vastaan saamien antibioottikuurien määrään vasikkakasvattamossa. Tutkimus koski yhdeltä lypsykarjatilalta vasikkakasvattamoon tuotuja vasikoita. Tutkimusryhmänä toimivat rokotettujen emien vasikat, jotka toimitettiin vasikkakasvattamoon ja kontrolliryhmänä samalta lypsykarjatilalta vasikkakasvattamoon välitetyt rokottamattomien emien vasikat vuosina 2021-2022. Tutkimuksessa todettiin, että emien rokotuksilla oli antibioottikuurien määrää vähentävä vaikutus tutkimusryhmässä, mutta jatkotutkimukset suuremmilla eläinmäärillä olisivat varmasti tarpeellisia.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Tutkimuksessa selvitettiin vasikoiden trakeobronkiaalihuuhtelunäytteissä esiintyviä MMP-2- ja MMP-9-tasoja sekä hengitysteiden Pasteurella-infektion yhteydessä MMP-aktiivisuuksissa tapahtuvia muutoksia. Tutkimusaineistoon kuului 11 hengitystietulehdusta sairastavaa vasikkaa sekä 6 tervettä vasikkaa sisältävä kontrolliryhmä. Vasikat valittiin ryhmiin yleistutkimuksen, verinäytetulosten ja trakeobronkiaalihuuhtelunesteen bakteriologisen tutkimuksen perusteella. Huuhtelunäytteiden gelatinolyyttisen aktiivisuuden määrittämiseen käytettiin gelatiinizymografiaa. Lisäksi gelatiinizymografialla tutkittiin, tuottaako erään tutkimusvasikan keuhkohuuhtelunäytteestä eristetty Pasteurella-bakteerikanta gelatinolyyttistä MMP:a. Kaikissa tutkituissa trakeobronkiaalihuuhtelunäytteissä havaittiin MMP-2- ja MMP-9-aktiivisuutta. Sairaiden ja terveiden vasikoiden MMP-tasojen eroja testattiin ei-parametrisella Mann-Whitney-testillä. Testattavat muuttujat olivat näytteen gelatinolyyttinen kokonaisaktiivisuus, kompleksimuodot, proMMP-9, aktiivinen MMP-9, proMMP-2 ja aktiivinen MMP-2 sekä aktiivisten MMP-muotojen prosentuaalinen osuus MMP:n kokonaistasosta. Ryhmien välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevät eroavuudet (p<0,05) totaaliaktiivisuudessa sekä kompleksin ja MMP-2:n määrissä. Gelatinolyyttinen kokonaisaktiivisuus sekä aktiivisen MMP-2:n tasot olivat selvästi korkeampia sairailla kuin terveillä. Myös MMP-9-tasot olivat sairailla hieman korkeammat kuin terveillä, vaikka ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,056). Aktiivisten MMP-muotojen prosentuaalisissa osuuksissa sekä MMP-9:n ja MMP-2:n proentsyymimuotojen tasoissa ei ryhmien välillä havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja. Pasteurella -kannan MMP-tuotannon selvittämiseksi tehty zymografia ei paljastanut bakteereista minkäänlaista gelatinolyyttistä aktiivisuutta. Pasteurellojen aiheuttama vasikoiden bronkopneumonia on kliinisesti ja taloudellisesti merkittävimpiä vasikoiden sairauksia. Taudille tyypillistä on laajojen keuhkokudoksen vaurioiden syntyminen, mikä vaikeuttaa infektiosta toipumista ja heikentää paranemisennustetta. Matriksimetalloproteinaasit ovat mm. tulehdussolujen tuottamia proteolyyttisiä entsyymejä, jotka hajottavat ekstrasellulaarista matriksia. Niiden proteolyyttisellä kapasiteetilla uskotaan olevan keskeinen rooli paitsi kudosten fysiologisessa uusiutumisessa myös erilaisten patologisten tilojen, kuten esimerkiksi eräiden hengitystiesairauksien, patogeneesissä sekä niihin liittyvien kudosvaurioiden synnyssä. Keuhkokudoksen matriksimetalloproteinaasi-aktiivisuuksien kohoaminen onkin osoittautunut hyväksi kudostuhon indikaattoriksi monissa hengityselinsairauksissa. Kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty vasikoiden hengitystiesairauskompleksin esiintymistä, etiologiaa sekä oireita ja taudinkuvaa sekä Pasteurella-suvun tärkeimpien hengitystiepatogeenien, P. haemolytican ja P. multocidan, aiheuttamien hengitystietulehdusten erityispiirteitä ja bakteerien ominaisuuksia. Lisäksi käsitellään elimistön tulehdusvastetta ja kudosvaurioiden mekanismeja pasteurella- hengitystieinfektioissa sekä matriksimetalloproteinaasien (MMP) osuutta hengitystietulehduksen patogeneesissä.
-
(2021)Kipu vaikuttaa negatiivisesti eläimen hyvinvointiin, ja tuotantoeläinten kivunlievitys on tärkeää sekä eettisistä että taloudellisista syistä. Meloksikaami on tulehduskipulääke, jota käytetään Suomessa yleisesti vasikoilla esimerkiksi lievittämään kipua nupoutustoimenpiteen jälkeen ja vähentämään hengitystie- ja ripulioireita. Vaikka meloksikaamia käytetään paljon alle neljän viikon ikäisillä, ei-märehtivillä vasikoilla, on meloksikaamin farmakokinetiikasta hyvin vähän tutkimuksia tämän ikäisillä vasikoilla. Tutkielman kirjallisuuskatsausosiossa on perusteltu meloksikaamin käyttöä naudoilla ja vertailtu meloksikaamin farmakokinetiikkaa eri antoreiteillä ja eri ikäisillä vasikoilla aikaisemman tutkimustiedon perusteella. Tutkielman sisältämän alkuperäistutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten kerta-annos meloksikaamia käyttäytyy 7–14 vuorokauden ikäisillä vasikoilla suonensisäisen, nahanalaisen ja suun kautta annostellun lääkityksen jälkeen. Hypoteeseina oli, että meloksikaamin hyötyosuus on suuri ja eliminaatio hidasta, ja että maksimikonsentraatio plasmassa saavutetaan nopeammin nahanalaisella kuin peroraalisella antoreitillä. Tutkimukseen valittiin 30 tervettä Viikin tutkimustilalla syntynyttä lehmä- ja sonnivasikkaa, jotka olivat 5–16 vuorokauden ikäisiä. Vasikat satunnaistettiin kolmeen antoreittiryhmään: suonensisäinen (IV), nahanalainen (SC) ja suun kautta (PO). Meloksikaamia annettiin jokaisessa ryhmässä vasikan elopainon mukaan annoksella 0,5 mg/kg. Vasikoilta kerättiin verinäytteitä plasman meloksikaamipitoisuuden määrittämiseksi 5, 10, 15, 30, ja 45 minuutin sekä 1, 2, 4, 6, 8, 12, 24, 48, 72, 96, 120, 144 ja 168 tunnin kuluttua meloksikaamin annostelusta. Näytteiden meloksikaamipitoisuudet tutkittiin nestekromatografian ja massaspektrometrian avulla. Farmakokineettisessä analyysissä käytettiin tilatonta mallia. Tutkimuksessa todettiin mm. seuraavat farmakokineettiset arvot: Cmax (SC 1,91 ± 0,27 μg/ml; PO 1,77 ± 0,16 μg/ml), tmax (SC 7,6 ± 2,8 h; PO 10 ± 5,7 h), AUC0-∞ (IV 237,4 ± 33,4 h × μg/ml; SC 230,7 ± 78,1 h × μg/ml; PO 230,5 ± 70,6 h × μg/ml) ja t1⁄2 (IV 79,2 ± 12,4 h; SC 84,6 ± 24,8 h; PO 84,8 ± 22,3 h). Biologiseksi hyötyosuudeksi F laskettiin SC-ryhmälle 0,972 ja PO-ryhmälle 0,971. Tutkimuksen farmakokineettisissä muuttujissa ei havaittu merkitseviä eroja eri antoreittien välillä (p < 0,05). Tutkimuksen perusteella 7–14 vuorokauden ikäisillä vasikoilla meloksikaamin eliminaatio on hitaampaa kuin vanhemmilla vasikoilla, minkä takia yksi 0,5 mg/kg annos voi lievittää vasikan kipua usean vuorokauden ajan. Eri antoreittien välillä ei ole merkitsevää eroa meloksikaamin vaikutusajan tai terapeuttisen plasmapitoisuuden kannalta 7–14 vuorokauden ikäisillä vasikoilla, ja meloksikaamin hyötyosuus on tämän ikäisillä vasikoilla hyvä sekä nahanalaisella että peroraalisella antoreitillä.
-
(2021)Kipu vaikuttaa negatiivisesti eläimen hyvinvointiin, ja tuotantoeläinten kivunlievitys on tärkeää sekä eettisistä että taloudellisista syistä. Meloksikaami on tulehduskipulääke, jota käytetään Suomessa yleisesti vasikoilla esimerkiksi lievittämään kipua nupoutustoimenpiteen jälkeen ja vähentämään hengitystie- ja ripulioireita. Vaikka meloksikaamia käytetään paljon alle neljän viikon ikäisillä, ei-märehtivillä vasikoilla, on meloksikaamin farmakokinetiikasta hyvin vähän tutkimuksia tämän ikäisillä vasikoilla. Tutkielman kirjallisuuskatsausosiossa on perusteltu meloksikaamin käyttöä naudoilla ja vertailtu meloksikaamin farmakokinetiikkaa eri antoreiteillä ja eri ikäisillä vasikoilla aikaisemman tutkimustiedon perusteella. Tutkielman sisältämän alkuperäistutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten kerta-annos meloksikaamia käyttäytyy 7–14 vuorokauden ikäisillä vasikoilla suonensisäisen, nahanalaisen ja suun kautta annostellun lääkityksen jälkeen. Hypoteeseina oli, että meloksikaamin hyötyosuus on suuri ja eliminaatio hidasta, ja että maksimikonsentraatio plasmassa saavutetaan nopeammin nahanalaisella kuin peroraalisella antoreitillä. Tutkimukseen valittiin 30 tervettä Viikin tutkimustilalla syntynyttä lehmä- ja sonnivasikkaa, jotka olivat 5–16 vuorokauden ikäisiä. Vasikat satunnaistettiin kolmeen antoreittiryhmään: suonensisäinen (IV), nahanalainen (SC) ja suun kautta (PO). Meloksikaamia annettiin jokaisessa ryhmässä vasikan elopainon mukaan annoksella 0,5 mg/kg. Vasikoilta kerättiin verinäytteitä plasman meloksikaamipitoisuuden määrittämiseksi 5, 10, 15, 30, ja 45 minuutin sekä 1, 2, 4, 6, 8, 12, 24, 48, 72, 96, 120, 144 ja 168 tunnin kuluttua meloksikaamin annostelusta. Näytteiden meloksikaamipitoisuudet tutkittiin nestekromatografian ja massaspektrometrian avulla. Farmakokineettisessä analyysissä käytettiin tilatonta mallia. Tutkimuksessa todettiin mm. seuraavat farmakokineettiset arvot: Cmax (SC 1,91 ± 0,27 μg/ml; PO 1,77 ± 0,16 μg/ml), tmax (SC 7,6 ± 2,8 h; PO 10 ± 5,7 h), AUC0-∞ (IV 237,4 ± 33,4 h × μg/ml; SC 230,7 ± 78,1 h × μg/ml; PO 230,5 ± 70,6 h × μg/ml) ja t1⁄2 (IV 79,2 ± 12,4 h; SC 84,6 ± 24,8 h; PO 84,8 ± 22,3 h). Biologiseksi hyötyosuudeksi F laskettiin SC-ryhmälle 0,972 ja PO-ryhmälle 0,971. Tutkimuksen farmakokineettisissä muuttujissa ei havaittu merkitseviä eroja eri antoreittien välillä (p < 0,05). Tutkimuksen perusteella 7–14 vuorokauden ikäisillä vasikoilla meloksikaamin eliminaatio on hitaampaa kuin vanhemmilla vasikoilla, minkä takia yksi 0,5 mg/kg annos voi lievittää vasikan kipua usean vuorokauden ajan. Eri antoreittien välillä ei ole merkitsevää eroa meloksikaamin vaikutusajan tai terapeuttisen plasmapitoisuuden kannalta 7–14 vuorokauden ikäisillä vasikoilla, ja meloksikaamin hyötyosuus on tämän ikäisillä vasikoilla hyvä sekä nahanalaisella että peroraalisella antoreitillä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)Tutkielma koostuu nautojen hengitystietulehduksia käsittelevästä kirjallisuuskatsauksesta ja adenovirus-diagnostiikkaan keskittyvästä kokeellisesta osiosta. Tutkielma tehtiin Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen (EELA) ja Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan yhteistyössä suurimpien teurastamoiden kanssa toteuttaman Vasikoiden hengitystietulehdukset kolmivaihekasvatuksen välikasvatuksessa – projektin yhteydessä. Projektin päätavoitteena oli selvittää, mitkä mikrobit aiheuttavat pikkuvasikoiden hengitystieongelmia välikasvatusvaiheessa ja antaa pohjatietoa sairauksien ehkäisyyn ja hoitoon. Hengitystietulehdukset ovat nautakasvatuksessa merkittävimpiä taloudellisia tappioita aiheuttavia sairauksia, jotka ovat osoittautuneet ongelmaksi etenkin viime aikoina yleistyneessä vasikoiden kolmivaihekasvatuksessa. Altistavia riskitekijöitä ovat mm. eläinten yhdistäminen monelta eri tilalta, erilaiset stressitekijät ja mahdolliset olosuhdeongelmat. Hengitystietulehdukset ovatkin tyypillisiä monisyysairauksia, joissa ympäristötekijöillä on suuri merkitys sairauden syntyyn ja eri patogeenien osuutta oireiluun on usein mahdotonta selvittää. Viruksista tärkeimpinä hengitystiepatogeeneina pidetään naudan respiratory syncytial virusta (BRSV), naudan koronavirusta (BCV), parainfluenssa-3-virusta (PIV-3) ja naudan adenoviruksia (BAV). Virukset eivät tyypillisesti aiheuta pahimpia kliinisiä oireita, mutta heikentävät elimistön puolustusmekanismeja altistaen näin sekundaarisille bakteeri-infektioille. Naudan adenoviruksia on eristetty kymmentä eri serotyyppiä, jotka jaetaan kahteen eri alaryhmään. Adenovirukset ovat eri serologisissa tutkimuksissa osoittautuneet hyvin yleisiksi naudoilla eri puolilla maailmaa, mutta infektiot näyttäisivät olevan useimmiten lieväoireisia. Laboratoriotyöosuudessani tutkin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Ruukin koeaseman kahdesta vasikkakasvatuserästä (yht. 54 vasikkaa) otetut seeruminäytteet (252 kpl) adenovirusserologian osalta ja keuhkohuuhtelunäytteet (36 kpl) adenovirus-PCR:n osalta. Serologisissa tutkimuksissa käytettiin kaupallista adenovirus-alaryhmälle Ι herkkää Institut Pourquier:in ELISA -testiä ja PCR:ssa EELA:ssa kehitettyä menetelmää. Virusvasta-ainemäärityksissä diagnoosin varmistamiseen tarvitaan tavallisesti pariseeruminäytteet ja tulosten saaminen kestää vähintään 2 vk. Nuorilla eläimillä maternaaliset vasta-aineet vaikeuttavat testin tulkintaa. PCR-testien etuna serologiaan onkin testin nopeus ja helpompi tulkinta. Testi on hyvin herkkä ja tarvittava virusmäärä pieni. Virus voidaan kuitenkin havaita näytteestä vain taudin akuutissa vaiheessa, ja näytteenoton ajoitus on vaikeaa. Lisäksi adenovirusten suuri genominen muuntelu vaikeuttaa testin toteuttamista. Molemmissa Ruukin kasvatuserissä esiintyi hengitystieoireilua ja adenovirusvasta-aineet olivat yleisiä, mutta serokonversio havaittiin vain kolmella vasikalla. Adenovirus-seropositiivisuudella ja hengitystieoireilulla ei vaikuttanut olevan suoraa riippuvuutta. Adenovirusten merkitystä hengitystieinfektioissa onkin vaikea selvittää juuri seropositiivisuuden yleisyyden ja infektioiden monisyisen taustan takia. Diagnoosin varmistamiseksi olisi virus tullut eristää esim. keuhkohuuhtelunäytteestä, mutta kaikki tutkitut Ruukin näytteet olivat PCR-negatiivisia.
-
(2019)Eläinten hyvinvointia on enenevässä määrin tutkittu viime vuosikymmenten aikana ja hyvinvoinnin edistämiseksi esitetyt toimenpiteet perustuvat tutkimustietoon. Myös kuluttajat ovat aiempaa kiinnostuneempia eläinten hyvinvoinnista ja -elinolosuhteista. Eläinten hyvinvointikorvauksella rahoitetaan peruslainsäädännön ylittäviä eläinten hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä. Hyvinvointikorvausta- tai tukea on maksettu vuodesta 2008 alkaen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Eläinten hyvinvointikorvaukseen sitoutuneiden tilojen eroja niihin, jotka eivät sitoumusta tehneet. Samalla selvitettiin, millaisiin toimenpiteisiin tukea hakeneet sitoutuivat ja noudatettiinko tiloilla, jotka eivät sitoumusta tehneet, hyvinvointikorvauksen ehtojen mukaisia toimenpiteitä. Tutkimus toteutettiin lähettämällä viljelijöille sähköpostista avautuva kysely. Vastauksien perusteella aineisto rajattiin maidontuotantotiloihin (N = 502). Tulokset analysoitiin käyttäen varianssianalyysiä ja ristiintaulukointia. Vastaajista 53,4 % haki Eläinten hyvinvointikorvausta ja valituista toimenpiteistä suosituimpia olivat nautojen ruokinta ja hoito, nautojen pitkäaikainen laidunnus laidunkaudella sekä vasikoiden pito-olosuhteiden parantaminen pinta-alavaatimuksella. Tilat valitsivat toimenpiteitä, joita oli helppo noudattaa tilalla. Eläinten hyvinvoinnin ei koettu parantuvan tilalla sitoutumisen myötä, koska vaaditut olosuhteet olivat vastaajien mukaan hyvät jo ennen sitoutumista. Eläinmäärä vaikutti toimenpiteiden valintaan. Vasikoiden määrä oli suurempi tiloilla, jotka valitsivat toimenpiteen pito-olosuhteiden parantaminen pinta-alavaatimuksella (p<0.001). Pitkäaikainen laidunnus laidunkaudella valittiin useammin tiloille, joilla oli vähemmän lehmiä (p<0.001). Näillä tiloilla oli myös vähemmän peltopinta-alaa. Tiloilla, jotka eivät tehneet sitoumusta, suurin syy sitoutumattomuuteen oli, ettei siitä koettu saavan hyötyä, vaikka tiloilla noudatettiinkin Eläinten hyvinvointikorvauksen mukaisia toimenpiteitä. Tulokset perustuvat tuottajien omiin näkemyksiin. Lisäksi vastaaminen kyselyyn oli vapaaehtoista, joten kyselyn perusteella ei voida tehdä päätelmiä eläinten hyvinvoinnin tasosta. Jatkotutkimuksiin olisi hyvä liittää mukaan viljelijän asenteen ja oman hyvinvoinnin vaikutuksen selvittäminen.
-
(2019)Eläinten hyvinvointia on enenevässä määrin tutkittu viime vuosikymmenten aikana ja hyvinvoinnin edistämiseksi esitetyt toimenpiteet perustuvat tutkimustietoon. Myös kuluttajat ovat aiempaa kiinnostuneempia eläinten hyvinvoinnista ja -elinolosuhteista. Eläinten hyvinvointikorvauksella rahoitetaan peruslainsäädännön ylittäviä eläinten hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä. Hyvinvointikorvausta- tai tukea on maksettu vuodesta 2008 alkaen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Eläinten hyvinvointikorvaukseen sitoutuneiden tilojen eroja niihin, jotka eivät sitoumusta tehneet. Samalla selvitettiin, millaisiin toimenpiteisiin tukea hakeneet sitoutuivat ja noudatettiinko tiloilla, jotka eivät sitoumusta tehneet, hyvinvointikorvauksen ehtojen mukaisia toimenpiteitä. Tutkimus toteutettiin lähettämällä viljelijöille sähköpostista avautuva kysely. Vastauksien perusteella aineisto rajattiin maidontuotantotiloihin (N = 502). Tulokset analysoitiin käyttäen varianssianalyysiä ja ristiintaulukointia. Vastaajista 53,4 % haki Eläinten hyvinvointikorvausta ja valituista toimenpiteistä suosituimpia olivat nautojen ruokinta ja hoito, nautojen pitkäaikainen laidunnus laidunkaudella sekä vasikoiden pito-olosuhteiden parantaminen pinta-alavaatimuksella. Tilat valitsivat toimenpiteitä, joita oli helppo noudattaa tilalla. Eläinten hyvinvoinnin ei koettu parantuvan tilalla sitoutumisen myötä, koska vaaditut olosuhteet olivat vastaajien mukaan hyvät jo ennen sitoutumista. Eläinmäärä vaikutti toimenpiteiden valintaan. Vasikoiden määrä oli suurempi tiloilla, jotka valitsivat toimenpiteen pito-olosuhteiden parantaminen pinta-alavaatimuksella (p<0.001). Pitkäaikainen laidunnus laidunkaudella valittiin useammin tiloille, joilla oli vähemmän lehmiä (p<0.001). Näillä tiloilla oli myös vähemmän peltopinta-alaa. Tiloilla, jotka eivät tehneet sitoumusta, suurin syy sitoutumattomuuteen oli, ettei siitä koettu saavan hyötyä, vaikka tiloilla noudatettiinkin Eläinten hyvinvointikorvauksen mukaisia toimenpiteitä. Tulokset perustuvat tuottajien omiin näkemyksiin. Lisäksi vastaaminen kyselyyn oli vapaaehtoista, joten kyselyn perusteella ei voida tehdä päätelmiä eläinten hyvinvoinnin tasosta. Jatkotutkimuksiin olisi hyvä liittää mukaan viljelijän asenteen ja oman hyvinvoinnin vaikutuksen selvittäminen.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Nupouttamisella tarkoitetaan vasikan sarvenaiheiden tuhoamista sarvien kasvun estämiseksi esimerkiksi kuumapolton avulla. Nykyisin lähes kaikki Suomessa syntyvistä vasikoista nupoutetaan turvallisuusnäkökohtien vuoksi. Suomen eläinlääkintölainsäädännön mukaan riittävät tiedot ja taidot toimenpiteen suorittamiseksi omaava henkilö saa nupouttaa alle neliviikkoisen vasikan. Eläinlääkäri voi jättää tilalle pistoksena tai suun kautta annosteltavaa tulehduskipulääkettä nupoutuskivun hoitoa varten. Nupouttamisen on useissa tutkimuksissa todettu aiheuttavan vasikalle kipua, joka ilmenee muun muassa pakenemisyrityksinä toimenpiteen yhteydessä sekä levottomuutena, sosiaalisen käyttäytymisen vähenemisenä, kohonneena sydämen sykkeenä ja stressihormonien tason nousuna nupoutuksen jälkeen. Tähänastisissa tutkimuksissa nupoutuskipua on tutkittu pisimmillään kahden vuorokauden ajan. Koska kuumapoltolla nupouttaminen saa aikaan syvän palovamman, voidaan olettaa vasikan kokevan useiden päivien ajan kipua, joka vaikuttaa hyvinvointia alentavasti. Nupoutuksen vaikutusta vasikoiden makuukäyttäytymiseen tutkittiin viiden päivän ajan nupoutustoimenpiteen jälkeen olettaen, että useamman päivän mittainen tulehduskipulääkekuuri parantaisi vasikoiden hyvinvointia. Tutkimukseen valittiin satunnaisesti kymmenen sonnivasikkaa (keski-ikä 27 ± 5,6 vrk). Vasikat satunnaistettiin kahteen hoitoryhmään, joista toiset saivat nupoutuspäivänä ja sen jälkeen ketoprofeenivalmistetta suun kautta yhteensä viiden päivän ajan, ja toiset vastaavasti lumelääkettä. Kaikki vasikat nupoutettiin rauhoitettuina ja paikallispuudutettuina kaasukuumenteista nupoutuskolvia käyttäen. Vasikoita videoitiin kuuden vuorokauden ajan, alkaen vuorokausi ennen nupoutusta. Videoaineisto analysoitiin Cowlog -tietokoneohjelmalla. Vasikoita lääkinneet henkilöt sekä videoiden analysoinnin suorittaja eivät tienneet, kumpaan hoitoryhmään kukin vasikka kuului. Koetilanne oli siis kaksoissokkoutettu. Nupoutuspäivää ei otettu huomioon tuloksissa, koska vasikat nupoutettiin rauhoitettuna. Nupoutustoimenpide lyhensi vasikoiden keskimääräistä yhteenlaskettua makuuaikaa vuorokaudessa 1028,2 ± 23,8 minuutista (päivä ennen nupoutusta) 886,1 ± 23,8 minuuttiin (nupoutuspäivää seuraava päivä). Nupoutuspäivää seuraavana päivänä vasikoiden keskimääräinen kokonaismakuuaika oli tilastollisesti merkittävästi lyhyempi verrattuna kaikkiin muihin päiviin (p < 0,05). Tuloksissa oli havaittavissa tilastollinen tendenssi, jonka mukaan lumelääkittyjen vasikoiden makuujaksojen lukumäärä vuorokaudessa (22,7 ± 1,6 kertaa) oli tulehduskipulääkittyihin vasikoihin (17,7 ± 1,6 kertaa) verrattuna suurempi koko seurantajakson aikana (p = 0,06). Tulehduskipulääkittyjen vasikoiden makuujaksojen keskimääräinen pituus koko seurantajakson aikana oli merkittävästi suurempi (57,3 ± 3,1 minuuttia) kuin lumelääkittyjen vasikoiden (45,0 ± 3,1 minuuttia) (p = 0,02). Nupoutus lyhensi kaikkien vasikoiden päivittäistä kokonaismakuuaikaa, mikä viittaa vasikoiden kokeneen akuuttia kipua tulehduskipulääkityksestä huolimatta. Akuutti kipu ja stressi ilmenivät levottomuutena vasikoiden makuukäyttäytymisessä. Riittävä ja laadukas uni on edellytys vasikan kasvulle ja hyvinvoinnille, mikä tekee aiheesta tärkeän myös taloudellisesta näkökulmasta. Tuloksien perusteella voidaan todeta, että nupoutuksen aiheuttama kipu kestää useita päiviä, mutta jatkotutkimuksia tarvitaan kivunhoitovaihtoehtojen osalta sekä kivun kestosta suuremmalla otannalla.
-
(2018)Kehittyäkseen tuottavaksi ja terveeksi lypsylehmäksi vasikat tarvitsevat maidon rinnalle laadukasta karkea- ja väkirehua jo pikkuvasikasta lähtien. Nupouttaminen tehdään yleensä nuorille vasikoille ja Suomessa nupoutetaan suurin osa lypsylehmien vasikoista. Nupouttamisella tarkoitetaan kudostuhoa, joka aiheutetaan sarvenaiheen ympärille ja jolla estetään sarven kasvu. Nupoutus tehdään, koska sarvettomat naudat ovat turvallisempia toisilleen ja niitä hoitaville ihmisille. Nupouttaminen voidaan tehdä eri tavoilla, mutta joka tapauksessa nupouttamisesta aiheutuu kipua vasikalle. Nupoutuskipua pyritään lieventämään paikallispuudutuksella ja tulehduskipulääkkeellä. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin kahden erilaisen nupoutustavan ja kahden eri kipulääkityksen keston vaikutusta sekä niiden yhdysvaikutusta vasikoiden syöntikäyttäytymiseen nupoutuksen jälkeen. Kokeessa oli mukana 37 eri-ikäistä vasikkaa ja koemalli oli 2x2 faktoriaalinen. Vasikat tulivat kokeeseen neljässä eri ryhmässä. Kaikki ryhmät käsiteltiin samalla tavalla. Puolet kunkin ryhmän vasikoista nupoutettiin nupoutuskolvilla ja puolet emäksisellä pastalla. Nupoutetuista vasikoista valittiin satunnaisesti puolet, joille annettiin yhden päivän kipulääkitys, lopuille annettiin viiden päivän kipulääkitys. Vasikoiden syöntikäyttäytymistä eli karkearehu- ja väkirehukäyntien määrää ja käyntien kestoa seurattiin videolta. Jokaista vasikkaa seurattiin valenupoutuspäivänä, valenupoutuksen jälkeisenä päivänä, varsinaisena nupoutuspäivänä, sekä yksi, kaksi, viisi ja seitsemän päivää nupoutuksen jälkeen. Videoista otettiin otanta, jossa seurattiin vasikoita jokaisen päivän jokaisen alkavan tunnin ensimmäisen kymmenen minuutin ajan. Rauhoitus vähensi vasikoiden karkea- ja väkirehun syöntikertoja, sillä vasikat söivät harvemmin sekä valenupoutuspäivänä että varsinaisena nupoutuspäivänä. Myös syöntikäyntien kestot olivat lyhyempiä kyseisinä päivinä. Pitempi kipulääkitys vähensi vasikoiden karkearehun syöntikäyntejä ja käyntien kestoja nupoutuksen jälkeisenä päivänä. Muina päivinä käsittelyjen välillä ei ollut merkitseviä eroja. Karkearehun syöntikäyntien yhteenlasketussa kestossa ja määrässä nupoutuksen jälkeisinä päivinä voitiin nähdä kipulääkkeellä suuntaa antava vaikutus. Pitempi kipulääkitys vähensi sekä syöntikäyntien määrää että niiden kestoa. Lyhyemmän kipulääkityksen saaneet vasikat saattoivat olla levottomampia, mikä ehkä näkyi pidentyneenä karkearehun syöntinä. Kolvinupoutetuilla vasikoilla kivun aiheuttama levottomuus saattoi jatkua pitempään kuin pastanupoutetuilla, koska seitsemän päivää nupoutuksen jälkeen kolvinupoutettujen, lyhyemmän kipulääkityksen saaneiden vasikoiden karkearehun syöntiaika oli pitempi kuin pitemmän kipulääkityksen saaneiden. Pastanupoutetuilla vasikoilla vastaavaa eroa ei havaittu. Nupoutuksen jälkeisenä päivänä kolvinupoutettujen vasikoiden väkirehun syöntikäyntien kesto oli pitempi kuin pastanupoutettujen. Kipulääkityksellä ja nupoutustavalla ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta väkirehun syöntikäyntien yhteenlaskettuun määrään tai kestoon nupoutuksen jälkeen. Tässä tutkielmassa ei otettu huomioon muita merkkejä vasikoiden kokemasta kivusta. Vasikoiden nupoutuksen jälkeistä kipua on vaikea todentaa pelkän syöntikäyttäytymisen perusteella. Muutokset syöntiajassa voivat johtua kivun aiheuttamasta levottomuudesta tai siitä, etteivät vasikat tunne enää kipua muutama päivä nupoutuksen jäl-keen.
Now showing items 1-20 of 34