Browsing by Subject "vasta-aineet"

Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Encephalitozoon cuniculi -vasta-aineiden esiintyvyyttä suomalaisilla lemmikkikaneilla. Tutkimuksessa selvitettiin myös E. cuniculi -tartunnalle altistavia mahdollisia riskitekijöitä. E. cuniculi on alkueläin, jota tavataan kaikkialla maailmassa. E. cuniculin pääisäntä on kani, ja tartunta on lemmikkikaneilla yleinen. Maailmalla tehdyissä tutkimuksissa jopa 68 %:lla oireettomista lemmikkikaneista on havaittu E. cuniculi -vasta-aineita. Suomessa tai Pohjoismaissa E. cuniculi -vasta-aineiden esiintyvyyttä ei ole aiemmin tutkittu. E. cuniculilla on havaittu myös zoonoottista potentiaalia ja sen on todettu aiheuttaneen tautia henkilöillä, joiden immuunivaste on puutteellinen. E. cuniculin yleisyyden ja sen zoonoottisen potentiaalin vuoksi esiintyvyyden tunteminen myös suomalaisilla lemmikkikaneilla on tärkeää. Tutkimuksen hypoteesina oli, että suomalaisilla lemmikkikaneilla E. cuniculi -vasta-aineiden esiintyvyys on 40–60 %. Tutkimukseen osallistui yhteensä 174 lemmikkikania. Tutkimuksessa käytetyt seeruminäytteet pyrittiin keräämään niin, että tutkimukseen saatiin mahdollisimman kattava otos suomalaisia lemmikkikaneja. Tutkimuksessa käytetyistä seeruminäytteistä 63 kerättiin ELL Johanna Mäkitaipaleen väitöskirjatutkimuksen yhteydessä vuosina 2012–2013 ja 49 näytettä kerättiin erillisinä näytteenottopäivinä maaliskuussa 2014. Kollegat ympäri Suomen lähettivät ottamiaan näytteitä yhteensä 62 kappaletta helmi-maaliskuun 2014 aikana. Tutkimukseen osallistuneiden kanien omistajat täyttivät kanien tiedot internetissä E-lomakkeelle, jolla kysyttiin kanin perustietoja, sairas- ja lääkityshistoriaa sekä tietoa kanin alkuperästä, asuinolosuhteista, ulkoilusta, ulkoa saatavasta ruoasta ja mahdollisista neurologisista oireista. Seeruminäytteet tutkittiin käyttäen kaupallista Enzyme Linked Immunosorbent Assay eli ELISA -testiä. Hypoteesista poiketen tutkituista kaneista vain noin 29,3 %:lla todettiin Encephalitozoon cuniculi -vasta-aineita. Tulosten tilastollisen analyysin perusteella tilastollisesti merkitseviä tekijöitä olivat ruoan saaminen ulkoa, muiden kanien kanssa tekemisissä oleminen, se onko kania lääkitty fenbendatsolilla ja se, onko kanilla ollut hermostollisia oireita. Ruoan saaminen ulkoa sekä muiden kanssa tekemisissä oleminen olivat suojaavia tekijöitä. Fenbendatsolilääkitys ja hermostolliset oireet taas olivat altistavia tekijöitä. Merkitsevin tekijä analyysin perusteella oli ruoan saaminen ulkoa. Tutkimuksen perusteella eläinlääkärit voivat suositella kanien omistajille ulkoa tuodun ruoan antamista ja toisaalta kertoa, että kontaktia muihin kaneihin ei tarvitse varoa. Tulokset osoittavat myös, että E. cuniculi -tartunta ei ole suomalaisilla lemmikkikaneilla yhtä yleinen kuin maailmalla. Työn kirjallisuuskatsausosuudessa on esitelty E. cuniculin taustaa, sen aiheuttaman enkefalitozoonosin oireita, diagnosointia ja hoitoa, sekä E. cuniculin zoonoottista potentiaalia. Työssä on myös kartoitettu muualla maailmassa tehtyjä E. cuniculi -vasta-ainemäärityksiä sekä niiden tuloksia.

Kokeessa yritettiin selvittää sitä, toimivatko kaupallisesti saatavilla olevat immunohistokemialliset vasta-aineet myös poroilla. Porojen keuhkokudosnäytteet oli formaliinifiksoitu ja valettu paraffiiniin. Kokeessa käytetyt näytteet olivat porojen keuhkokudosta. Värjäysmenetelmäksi valittiin avidiini-biotiini-kompleksi (ABC) -menetelmä sen sensitiivisyyden vuoksi. Menetelmä perustuu siihen, että avidiini kykenee sitoutumaan biotiinin neljään molekyyliin non-immunologisesti. Menetelmässä käytetään kolmea eri reagenssia. Ensimmäinen reagenssi on primaarivasta-aine, joka on spesifinen kulloinkin paikallistettavalle antigeenille. Toisena reagenssina on sekundaarivasta-aine. Sekundaarivasta-aine on konjugoitu biotiiniin ja kykenee sitoutumaan primaarivasta-aineeseen. Kolmas reagenssi on peroksidaasikonjugoidun biotiinin ja avidiinin kompleksi. Avidiinimolekyylin vapaat kohdat sitoutuvat sekundaarivasta-aineen biotiiniin. Peroksidaasientsyymi saadaan näkyviin sopivalla väriaineella ja samalla selviää myös alkuperäisen antigeenin sijainti kudoksessa. Tulosten perusteella useimmat kaupallisessa käytössä olevista immunokemiallisista vasta-aineista sopivat myös poron keuhkokudoksen sisältämien antigeenien paikallistamiseen. Positiivinen tulos saatiin aikaan von Willebrandin faktorin (endoteeli), CD 3:n (T-lymfosyytit), korkean molekyylipainon sytokeratiinin (värekarvaepiteeli), sytokeratiini 8:n (värekarvaepiteeli, rusto), sytokeratiini 1:n (basaalisolut), vimentiinin (endoteeli, basaalisolut, rusto, lymfosyytit, sileälihas), -sileälihasaktiinin (sileälihas), sytokeratiini 7:n (Clara-solut, värekarvaepiteeli) ja desmiinin (sileälihas) vasta-aineilla. S-100-vasta-aineella saatiin vain yksi positiivinen reaktio (rusto). Sytokeratiini 18:n, sytokeratiini 19:n ja makrofagivasta-aineilla ei saatu reaktioita.

Porotalouden tuotto riippuu vasatuotannon onnistumisesta. Poroemien tiinehtyvyyden, talven yli selviämisen ja vasonnan onnistumisen lisäksi vasatuotantoon vaikuttavat suoraan vasojen selviytyminen kesän yli ja vasojen kasvu kesän aikana. Vasojen selviytymiseen ja kasvuun puolestaan vaikuttaa osaltaan vasojen emältään ternimaidon kautta saama vastustuskyky taudinaiheuttajia vastaan, maternaalinen immuniteetti. Syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuusosassa selvitetään immuunijärjestelmän kehittymistä ja toimintaa yleisesti lähinnä märehtijöillä, sillä poron immunologiaa on tutkittu vähän. Vasatuotantoon vaikuttavista tekijöistä on selvitetty vaadinten tiinehtymistä ja vasontaa, maidontuotantoa sekä vasojen kasvua ja selviytymistä. Lisäksi on lyhyesti esitetty taustaa gammaglutamyylitransferaasin (GGT) käytöstä ternimaidon saannin osoittamisessa, seerumin amyloidi A:n (SAA) ja haptoglobiinin (Hp) käytöstä tulehdusindikaattoreina sekä giardioiden ja kryptosporidien merkityksestä isäntäeläimelle. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää emältä saadun immuniteetin sekä kahden akuutin faasin proteiinin, seerumin amyloidi A ja haptoglobiini, yhteyttä vasojen kasvuun sekä giardioiden ja kryptosporidien esiintymiseen. Emältä saadun immuniteetin indikaattorina voidaan pitää vasan ternimaidon kautta saamia immunoglobuliineja seerumissa. Immunoglobuliinien määrittämiseksi otettiin vasoilta verinäytteitä, joiden seerumeista määritettiin kokonaisproteiini- ja albumiinipitoisuus. Vähentämällä kokonaisproteiineista albumiinimäärä saatiin selville globuliinien (suurimmaksi osaksi immunoglobuliineja) määrä. Seerumeista määritettiin SAA- ja Hp-pitoisuudet sekä GGT-aktiivisuus. Lisäksi määritettiin emien ternimaidon GGT-aktiivisuus. Naudoilla voidaan vasikalta otetusta verinäytteestä määrittää GGT-aktiivisuus ja osoittaa epäsuorasti vasikan saaneen ternimaitoa ja vasta-aineita. Tarkoituksena oli selvittää voitaisiinko samaa menetelmää käyttää myös poroilla. Giardioiden ja kryptosporidien esiintymisen tutkimista varten vasoilta kerättiin ulostenäytteitä. Vasat punnittiin näytteenoton yhteydessä ja syksyllä kasvun selvittämiseksi. Vasojen globuliinipitoisuudet laskivat ensimmäisten elinviikkojen aikana eli emältä saadut vasta-aineet vähenivät kuten oli odotettavissakin. Oman vasta-ainetuotannon tehostuminen ilmeni noin kolmen viikon iässä kohoavina globuliinipitoisuuksina. SAA- ja Hp-pitoisuudet puolestaan olivat korkeimmillaan siinä vaiheessa, kun globuliinipitoisuudet olivat laskeneet. Tämä kertoo ilmeisesti lisääntyneistä tulehduksista siihen aikaan, kun vastustuskyky on ollut alhaisimmillaan. Toisen elinviikon korkeammat Hp-tasot näyttäisivät olevan yhteydessä alhaisempaan alkuvaiheen (kaksi ensimmäistä elinviikkoa) päiväkasvuun (p = 0,015). Myöhempään kasvuun korkeammilla Hp-tasoilla ei näyttäisi olevan yhteyttä. Toisen elinviikon korkeilla SAA-tasoilla ja koko kasvukauden alhaisemmilla päiväkasvuilla oli myös tilastollisesti merkitsevä yhteys (p = 0,007). Kolmannen ja neljännen elinviikon korkeilla globuliinitasoilla havaittiin yhteys korkeampaan päiväkasvuun koko kasvukaudella (p = 0,019). Ensimmäisen ja toisen elinviikon globuliinitasoilla ei havaittu olevan yhteyttä päiväkasvuihin. Vasoilla havaittiin olevan eniten giardioita samaan aikaan, kun globuliinitaso oli alhaalla ja SAA- ja Hp-tasot olivat nousussa. Giardiat ovat saattaneet muiden tulehdustekijöiden ohella olla osasyynä SAA- ja Hp-arvojen nousuun. Kryptosporideja esiintyi tässä aineistossa hyvin vähän. GGT-aktiivisuudet olivat korkeat sekä emien ternimaidossa että vasojen seerumissa pian syntymän jälkeen. Vasojen seerumien GGT-aktiivisuus vaikuttaisi olevan riippuvainen emän ternimaidon GGT-aktiivisuudesta. GGT:n määrittäminen näyttäisi toimivan porolla menetelmänä selvittää vasan ternimaidon saantia ensimmäisen elinviikon, etenkin kahden ensimmäisen päivän aikana.

Tämä työ on tehty osana ELL Minna Rinkisen tutkimusta koiran suoliston puolustusjärjestelmästä ja eri muuttujien vaikutuksesta siihen. Tutkimusosuus suoritettiin vuosien 1998 ja 1999 aikana. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää sandwich-ELISA- tutkimusmenetelmä, jolla voitaisiin määrittää seerumin ja suolistotähystimen harjan avulla otetun pohjukaissuolen limakalvonäytteen immunoglobuliini A:n määrää. Syljen ja suolen limakalvonäytteiden IgA-määrät suhteutettiin kokonaisproteiinimäärään ja pyrittiin selvittämään, onko seerumin, syljen ja suolen IgA:n määrien välillä yhteyttä. Suoliston puolustus on monimutkainen ja monesta eri osatekijästä rakennettu. Limakalvoeritteiden tärkein vasta- aine on IgA. Suurin osa koiran IgA:sta on sekretorista IgA:ta, jota tuotetaan lähinnä ohutsuolen limakalvon imusolmukkeissa. Sekretorinen osa liitetään IgA-molekyyliin, ja eritetään suolen limakalvon läpi suolionteloon. Sekretorista IgA:ta (sIgA:ta) erittyy myös kyynelnesteeseen, sylkeen, maitoon ja sukupuolieritteisiin. Sekretorisen IgA:n tärkeimmät tehtävät ovat toimia ensivaiheen limakalvopuolustuksena suolessa, sitoen itseensä bakteereitä, makromolekyylejä ja muita antigeenejä, ja toimia anti- inflammatorisesti, säädellen muiden immunoglobuliinien toimintaa. Rakenteestaan johtuen sIgA kestää hyvin suolessa olevien proteolyyttisten entsyymien hyökkäykset ja on pitkäikäisempi kun muut vasta-aineet. Ihmisellä IgA-puutos yhdistetään usein heikentyneeseen vastustuskykyyn. Nämä ihmiset sairastuvat herkemmin ohutsuolen bakteeriylikasvuun ja ohutsuolitulehduksiin. Ihmisellä selektiivinen IgA-puutos on tavallisin immunologinen vajavuus. Koirilla epäillään vastaavaa immuunivajetta, mutta selvää todistetta tähän ei ole. Tutkimuksissa on todettu, että ohutsuolen bakteeriylikasvu on yleisempää sIgA-puutoksen yhteydessä myös koiralla. Tutkimuksessamme 20:lle terveelle koiralle suoritettiin suolistotähystys, jonka yhteydessä näytteenottoharjalla otettiin pohjukaissuolen limakalvosta harjanäytteitä. Kaikista koirista otettiin seeruminäytteet ja 12:sta koirasta otettiin sylkinäytteitä. Näytteet analysoitiin kaksoissandwich ELISA-tutkimuksen avulla. Merkittävä negatiivinen korrelaatio todettiin suolen IgA-kokonaisproteiinisuhteen ja seerumin IgA-määrän välissä. Seerumin IgA-määrä ei näin ollen ole pätevä mittari suolen sIgA-määrästä. Syljen IgA-kokonaisproteiinisuhde ei korreloinut suolinäytteistä saadun vastaavan suhteen kanssa. Syljenkään IgA-määrää ei näin ollen voida käyttää suolen sIgA-määrän mittarina. Tutkimuksemme osoittaa, että menetelmämme on toistettavissa ja yhdistettävissä tavanomaiseen suolistotähystykseen. Menetelmämme on tarkka, noninvasiivinen ja helposti uusittavissa oleva menetelmä sIgA:n mittaamiseen.

Tammoilla esiintyy abortteja, joiden varsinaista syytä ei ole pystytty osoittamaan Toxoplasma gondii -loisen tiedetään aiheuttavan abortteja useille kotieläimille ja myös ihmiselle. Muissa maissa tehdyissä tutkimuksissa hevosilla on todettu toksoplasmavasta-aineita. Suomessa ei ole aiemmin tehty tällaista kartoitusta. Ypäjän hevostalouden tutkimusaseman tammoilla oli esiintynyt abortteja, joiden syiksi oli epäilty ruokinnallisia ja infektioperäisiä tekijöitä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää voisiko toksoplasmalla olla yhteyttä keskenvarsomisiin. Tutkielma jakaantuu kahteen osaan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään toksoplasman biologiaa, erityisesti sen elinkiertoa ja epidemiologiaa. Lisäksi selostetaan toksoplasmoosin patogeneesiä, taudinkuvaa eri eläinlajeilla ja diagnostiikkaa. Toinen osa on tutkimusraportti. Vasta-aineet tutkittiin 497:stä seeruminäytteestä. Näytteet jakaantuivat kolmeen ryhmään: Ypäjän omista tammoista kerätyt näytteet, VELL:n virologian osastolle lähetetyt näytteet ja Ypäjällä käyneistä tammoista kerätyt näytteet, joita käytettiin kontrollina muille ryhmille. Ypäjän omista tammoista näytteitä kerättiin kuukauden välein seurantana kesällä 1990. Vasta-aineet tutkittiin menetelmällä, joka on modifikaatio humaanikäyttöön tarkoitetusta Toxoplasma gondii EIA:sta ja hevosen IgG EIA:sta. Tulokset saatiin entsyymi-imunoyksikköinä (EIU). Positiivisen näytteen rajana pidettiin 30 EIU:ta. Koko tutkimusaineistossa todettiin 66,5 % hevosista vasta-ainepositiivisiksi. Ypäjän tammoilla oli useammin vasta-aineita kuin kontrolliryhmässä. Vasta-ainepositiivisten osuus kasvoi vanhemmissa ikäryhmissä. Ypäjän omilla tammoilla abortoineiden vasta-ainetaso oli kaksinkertainen normaalisti varsoneisiin verrattuna. Kaikki abortoineet olivat positiivisia. Keväällä 1991 Ypäjällä riehui virusaborttiepidemia. Tulosten perusteella on mahdollista, että toksoplasmapositiiviset tammat ovat herkempiä saamaan aborttiin johtavan virusinfektion. Yhdellä Ypäjän omista tammoista, Good Luckilla, todettiin vasta-ainepitoisuuksissa nousua, joka viittaa primääriin toksoplasmoosiin. Good Luckin varsa kuoli viiden päivän iässä. Patologisen tutkimuksen perusteella on mahdollista, että varsan kuoleman syynä oli virusabortin lisäksi edellisenä kesänä sairastettu toksoplasmoosi.