Browsing by Subject "vastaanottokeskus"

Suomeen saapui vuonna 2015 Euroopan pakolaiskriisin myötä 32 476 turvapaikanhakijaa. Suomesta turvapaikkaa hakeneiden määrä yli kahdeksankertaistui verrattuna edeltävään vuoteen. Turvapaikanhakijoiden määrän lisäännyttyä eri tahot perustivat lukuisia vastaanottokeskuksia, joihin turvapaikanhakijat majoittuvat turvapaikkapäätöksen käsittelyn ajaksi. Vastaanottokeskukset ovat ainutlaatuisia miljöitä, joissa monet erilaiset kulttuurit ja katsomukset kohtaavat. Vastaanottokeskuksissa järjestetään aikuisopetusta 17-vuotiaille ja sitä vanhemmille turvapaikanhakijoille. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millaiseksi vastaanottokeskuksissa työskentelevät aikuisopettajat kokevat oman kulttuuri- ja katsomussensitiivisyytensä. Tutkielmassa käytetään kvalitatiivista tutkimusotetta. Aineisto kerättiin viideltä Viittakivi Oy:n ylläpitämissä vastaanottokeskuksissa työskennelleeltä informantilta puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden avulla. Haastatteluista tehdyt litteraatit analysoitiin aineistolähtöisellä laadullisella sisällönanalyysilla. Sekundääriaineistona toimivat informanteilta saadut lisäaineistot: väitelomakevastaukset, opetussuunnitelma ja -materiaalit. Aineistojen analysoinnista saatuja tuloksia verrataan Mohammed Abu-Nimerin uskontosensitiivisyyden kehittymistä kuvaavaan vaiheteoriaan. Kyseisen viisivaiheisen teorian pohjalta on mahdollista tarkastella informanttien kokemusta sekä omasta kulttuuri- että katsomussensitiivisyydestään, erottelematta kulttuuria ja katsomusta toisistaan irrallisiksi. Teorian vaiheet ovat: kieltäminen, puolustaminen, vähättely, hyväksyntä, sopeutuminen. Keskeisimpänä tutkimustuloksena ilmeni vähättelyn ja hyväksynnän vaiheiden päällekkäisyys. Kerätyn aineiston perusteella informantit vähättelivät eri kulttuurien ja uskontojen välisiä eroja. Samanaikaisesti he kuitenkin tiedostivat ja hyväksyivät erityisesti kulttuurien ja uskontojen sisäisen diversiteetin olemassaolon. Aineiston perusteella Abu-Nimerin teorian vähättelyn ja hyväksynnän vaiheet eivät ole erillisiä, vaan limittyvät päällekkäin. Kvalitatiivisen tutkimusotteen vuoksi tulokset eivät ole yleistettävissä koskemaan kaikkia vastaanottokeskuksissa työskenteleviä tai työskennelleitä aikuisopettajia. Tutkielman tavoitteena on tehdä tutkittavasta ilmiöstä ymmärrettävämpi ja sytyttää kipinä aiheen jatkotutkimukselle. Jatkuvasti monikulttuuristuvassa Suomessa on kuitenkin useita paikkoja, joissa tutkimustuloksia voidaan hyödyntää. Vastaanottokeskuksissa, opettajina sekä monikulttuurisina ohjaajina työskentelevien koulutuksissa on mahdollista antaa painoarvoa kulttuuri- ja katsomussensitiivisyyden käsittelylle. Koulutuksissa voidaan esimerkiksi reflektion kautta pohtia eri kulttuureihin ja katsomuksiin liittyviä asenteita. Asenteet ovat usein tiedostamattomia, mutta niiden käsittelemisen avulla ne voidaan saattaa tietoisuuteen, jolloin niihin on myös mahdollista vaikuttaa. Tämä tutkielma tarjoaa kulttuurien ja katsomusten kohtaamispisteessä työskennelleiltä henkilöiltä saadun aineiston kautta esimerkkejä siitä, miten subjektiiviset kokemukset linkittyvät kulttuuri- ja katsomussensitiivisyyden teoriaan.

Tutkielma tarkastelee Helsingin vastaanottokeskuksen Punavuoren ja Kaarlenkadun toimipisteisiin majoittuneiden arabian- ja venäjänkielisten turvapaikanhakijoiden sekä kyseisten vastaanottokeskuksien neuvonnassa työskentelevien ohjaajien näkemyksiä englannin kielen asemasta lingua franca –kielenä vastaanottokeskuksen kommunikaatioympäristössä. Erityisesti englannin kielen vaikutusta viestintätilanteisiin tarkastellaan kriittisesti: onko englanti parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi suomen kielen tai tulkkauksen käyttäminen? Kokevatko turvapaikanhakijat englannin kielen valta-aseman kyseenalaisena? Millaista englantia turvapaikanhakijat ovat oppineet vastaanottokeskuksessa? Tukeeko tällainen englanti turvapaikanhakijoiden asemaa? Koska englannin kielen käyttäminen lingua franca –kielenä liittyy vastaanottokeskuksen sisäisiin valta-asetelmiin, on tutkielman teoreettiseksi lähtökohdaksi valittu Stewart Cleggin ”circuits of power” (suom. ”vallan virtapiirit”) –teoria, jonka mukaan valtasuhteiden luonne ja vaikutus niihin toimijoihin, joita kohtaan valtaa käytetään, voidaan ymmärtää tarkastelemalla vuorovaikutussuhteita kolmen eri aspektin (engl. ”circuit”) näkökulmasta. Ylemmällä eli makrotasolla olevat kaksi aspektia koskevat ensimmäiseksi vallankäytön oikeuttavia sosiaalisia rakenteita ja toiseksi vallankäytön fyysisiä ilmentymiä, kun taas näiden kahden ylemmän aspektin vaikutuksen alla oleva alemman eli mikrotason aspekti koostuu sellaisista vallankäytön tilanteista, joissa toimijoiden kohdatessa (eli kommunikoidessa) valtasuhteet toteutuvat. Valtaa käyttävän toimijan (tai vallankäytön mahdollistavan toimijan) voisi suomentaa ”portinvartijana” (engl. ”obligatory passage point”), johon kaikkien muiden toimijoiden on vedottava pystyäkseen käyttämään makrotasolla koodattua valtaa. Portinvartijan identiteetti ei rajoitu ainoastaan henkilöiksi miellettäviin toimijoihin, vaan se voi myös olla jotain abstraktia. Tämä tutkielma käsittelee englannin kieltä portinvartijana, sillä ilman sen käyttöä mikrotasolla ei makrotason vallankäyttö ole mahdollista vastaanottokeskuksessa. Toimijoiden puutteellisen kielitaidon vuoksi englanti on kuitenkin hyvin ongelmallinen portinvartija, eikä valtaa pystytä käyttämään sen kautta yhtä tehokkaasti, kuin jos vallan välineenä olisi jokin toinen kieli (kuten turvapaikanhakijan äidinkieli) tai viestimisen moodi, kuten tulkkaus. Englanti on kuitenkin ainoa turvapaikanhakijat yhdistävä kieli, eikä vastaanottopalveluiden esiasteisen luonteen vuoksi suomea voida käyttää. Lisäksi tulkkauksen laajemmassa käytössä tulevat vastaan taloudelliset ja muut käytännön esteet. Tutkielma toteutettiin kyselylomakkeiden avulla, jotka jaettiin turvapaikanhakijoille (eli ”asiakkaille”) ja ohjaajille loppukeväästä 2017. Tulokset analysoitiin kvalitatiivisesti kokoamalla ne eri teemojen alle. Selvisi, että asiakkaat suosisivat mieluiten joko suomen kielen suurempaa roolia viestinnässä tai omankielisten tulkkien käyttöä. Englanti koettiin yleisesti joko neutraalina työkalukielenä tai esteenä suomen kielen laajemmalle käytölle; lisäksi jotkut kokivat, että ohjaajat tapaavat käyttää juuri englantia oletusarvoisena kielenä. Toisia asiakkaita käytetään usein tulkkeina tilanteissa, joissa tulkattava asiakas ei osaa englantia, mutta toimivinta näyttäisi asiakkaiden mielestä olevan, jos paikalla neuvonnassa olisi aina ammattimainen tulkki. Ohjaajat kertoivat käyttävänsä mieluiten englantia suullisessa viestinnässä ja antoivat esimerkkejä usein asiakkaille toistettavista englanninkielisistä sanoista, joista monet ovat yksinkertaistuksia monimutkaisemmista käsitteistä tai ilmauksista. Ohjaajat ilmaisivat tiedostavansa, että suomen kielen käyttäminen voisi olla hyödyllisempää asiakkaiden kannalta, mutta käytännön syihin vedoten moni silti koki englannin kielen tärkeämpänä. Tutkielman tulosten perusteella olisi suositeltavaa, että suomen kielen asemaa painotettaisiin enemmän vastaanottokeskuksen neuvonnassa. Etenkin englantia ennestään osaamattomille asiakkaille voisi opettaa yksinkertaisen englannin sijaan yksinkertaista suomea, jotta puutteellisena portinvartijana toimiva lingua franca –englanti vaihtuisi asiakkaiden kannalta hyödyllisempään kieleen. Suomen kielen kurssien roolia asiakkaiden sekä lyhyt- että pitkäaikaisen hyvinvoinnin takaajina ei voi myöskään korostaa liikaa ja olisi hyvä, jos kursseille pääsemistä helpotettaisiin ja kurssien saatavuutta parannettaisiin. Lisäksi vastaanottokeskustyöhön palkattavien ihmisten laajempaa kielitaitoa voisi korostaa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan uskonnon huomioimista vastaanottokeskusarjessa. Tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan sitä, minkälainen on Maahanmuuttoviraston vastaanottokeskuksille vuonna 2017 antama ohjeistus ”Ohje uskonnonvapauden ja uskonnonharjoittamisen huomioimisesta vastaanottokeskuksissa” ja sitä, miten uskonto ja uskontoon liittyvät seikat käytännössä huomioidaan vastaanottokeskusarjessa. Aihetta tarkastellaan sekä turvapaikanhakijoiden että vastaanottokeskushenkilöstön näkökulmista käsin. Aiemman tutkimuksen perusteella uskonto tulee esille vastaanottokeskusarjessa, vaikka vastaanottokeskukset ovat uskonnollisesti sitoutumattomia. Uskonnonvapaus sekä aiheeseen liittyvä monikulttuurinen ohjaus ja työelämä ovat tutkielman keskeisiä tarkastelunäkökulmia. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Tutkielmassa käytetty aineisto koostuu Maahanmuuttoviraston vastaanottokeskuksille antamasta ohjeistuksesta ”Ohje uskonnonvapauden ja uskonnonharjoittamisen huomioimisesta vastaanottokeskuksissa” sekä viiden vastaanottokeskuksen johtajan haastattelusta. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Maahanmuuttoviraston ohjeistus sekä litteroidut haastattelut analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmin. Haastatteluista saadut tulokset ovat pääosin linjassa Maahanmuuttoviraston antaman ohjeistuksen tulosten kanssa. Tutkielman keskeiset tulokset voidaan jakaa kolmeen osaan: uskonnonvapauden ja uskonnon harjoittamisen monet muodot vastaanottokeskuksissa, Maahanmuuttoviraston rooli toiminnan määrittäjänä sekä koulutuksien ja ohjeistuksien antajana sekä monikulttuurisen asiakaskunnan ja monikulttuurisen työyhteisön tuomat mahdollisuudet ja haasteet vastaanottokeskustoimintaan. Tulosten pohjalta uskonnon huomioiminen vastaanottokeskuksissa on linjassa uskonnonvapauden ja aiemman tutkimuksen kanssa. Tutkimustulosten ja aiemman tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että uskonnonvapauden hyvä toteutuminen edistää konfliktien ennaltaehkäisyä ja ratkaisua vastanottokeskusympäristössä. Monikulttuurisen asiakaskunnan ja monikulttuurisen työyhteisön tuomat mahdollisuudet ja haasteet vastaanottokeskustoimintaan on teema, joka koskettaa myös muita työympäristöjä vastaanottokeskustoiminnan ulkopuolella.