Browsing by Subject "vastuu"

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen rahapelaamisen yleishyödyllisyyden suhdetta hyvään tahtoon. Suomen lainsäädännössä Veikkaukselle, Raha-automaattiyhdistykselle ja FinTotolle on määrätty yksinoikeus rahapelien toimeenpanoon. Suomalaisen rahapelaamisen tuotoilla rahoitetaan monia yleishyödyllisiä järjestöjä ja toimintoja. Tämä on antanut suomalaisille rahapeliyhtiöille maineen hyväntahtoisina auttajina. Kuitenkaan rahapelaamisen itsensä maine ei ole ollut ajan saatossa täysin puhdas, vaan pelaamista on pidetty jopa syntinä. Tämän tutkimuksen tarkoitus on vastata tutkimuskysymykseen, miten hyvä tahto ilmenee suomalaisen rahapelaamisen yleishyödyllisessä luonteessa ja rahapeliyhtiöiden yhteiskuntavastuussa. Tutkimuksessa tarkoitan hyvä tahto -termillä hyveellistä toimintaa, jonka päämääränä on edistää toisen hyvinvointia. Määrittelen hyvän tahdon tässä tutkimuksessa kahden käsitteen avulla, joista ensimmäinen on altruismi ja toinen on vastuullisuus. Näiden lisäksi tarkastelen rahapelaamista eri uskontojen näkökulmasta, saadakseni selville, miksi rahapelaamista on pidetty syntisenä toimintana. Tutkimusmetodina käytän systemaattista analyysiä. Tutkimuksessani käyn läpi rahapelaamiseen ja altruismiin liittyvää tutkimusta ja analysoin, missä kohden näillä käsitteillä on yhteisiä piirteitä. Tutkimukseni taustakirjallisuus liittyy kolmeen käsitteeseen, rahapelaamiseen, vastuullisuuteen ja altruismiin. Näiden käsitteiden lisäksi olen käyttänyt apuna kirjallisuutta, joka kertoo rahapelaamisen ja uskonnon suhteesta eri aikoina. Ensimmäinen pääluku käsittelee rahapelaamisen ja uskonnon välistä suhdetta, ja selvitän siinä, mitä perusteita on ollut pitää rahapelaamista syntisenä ja holhoamista vaativana toimintana. Toisessa pääluvussa siirryn käsittelemään moraaliväitettä, jonka mukaan rahapelaaminen on hyväntekeväisyyttä. Tarkastelen suomalaisen rahapelijärjestelmän tapaa kerätä varoja yleishyödyllisiin tarkoituksiin ja altruismin käsitteen avulla pyrin etsimään tästä tavasta hyväntahtoisuutta. Kolmannessa pääluvussa analysoin rahapelaamista vastuu-käsitteen avulla. Selvitän, miten rahapeliyhtiöiden yhteiskuntavastuu ja vastuullisuusohjelmat ilmentävät hyväntahtoisuutta. Rahapelaamista ei enää nykyään pidetä ainoastaan syntisenä toimintana, kuten kristinusko aiemmin rahapelaamisen tuomitsi. Suomalaisen rahapelaamisen yleishyödyllisyys edistää yhteistä hyvää, mutta aiheuttaa samalla pahoinvointia niille, jotka toimivat suurina rahoittajina suhteessa omiin resursseihinsa. Vastuullisuuden korostaminen rahapeliyhtiöissä on keskittynyt korostamaan yksilön vastuuta omista valinnoistaan ja rahapeliyhtiön vastuuksi on tullut rakentaa turvallisempi rahapeliympäristö. Vastuullisuuden ongelmallisuus tulee kuitenkin esille, kun sitä peilaa Levinasin määritelmään aidosta vastuusta Toiseudesta. Rahapeliyhtiöiden vastuu kuluttajasta jää helposti ulkokohtaiseksi, jolloin Levinasin aito vastuu ei toteudu.

The purpose of this study is to describe the thoughts that the catering staff, nurses and elderly people have about successful mealtime, the fulfilment of self-determination and power-relations in institutional food service. The theoretical framework for this study is based on the idea of mealtimes as a homelike situation and the positive influences it has on the quality of life (Nijs, et al., 2006). Social aspect is also considered to be part of successful mealtime (Holm, 2001) as well as the possibility to have emotionally evoking food (Suominen & Jyväkorpi, 2012). The definition of self- determination is based on the ethical views and principles of law. Power-relations are viewed through Ylva Mattsson Sydner’s dissertation (2002), which is based on investigating power-relations in Swedish elderly care. Power- relations are also viewed from other aspects it has in elderly care. Data collection method is as semi-structured theme-based-interview. Twelve peo-ple participated in the interview. The analysis of the research was done by content-analysis. The theoretical philosophy of the research was loosely based on phenomenology- hermeneutics which meant that in this research all the participants’ experiences were considered to be equal. Successful mealtime included factors related to the atmosphere and social interactions between elderly people. Food had to be tasty and nurses requested more meals that were based on the resident’s wishes. Nurses also mentioned they hoped to reduce the time-orientation that elderly people seemed to have. In general the feeling of rush was hoped to be reduced. Elderly people felt they could not carry- out self-determination per se, whereas nurses and catering staff felt it was possible. The catering staff seemed to have the most power in determining what kind of meals are offered in the institutions. The least power was indicated to the group that the interviewee was representing. The responsibility of developing the catering in the institutional care was pointed out through macro- and microlevels. Parliament, social welfare and health care, city, the management of the institution, the catering staff in the institutions as well as the nurses and the elderly were seen as responsible of the development.

Previous research has shown that working in a peer group and studying according to principles of Inquiry Learning can offer possibilities for the construction of agency. Research has also shown that success in collaboration has a positive effect on the learning of pupils. The purpose of this study is to build understanding of collaboration among pupils and of the means with which they discursively construct agency in a setting where a teacher is mostly absent. This study examines the construction of agency in the collaboration of a peer group working on an Inquiry Learning project. Agency is defined as the taking and assigning of responsibility in joint action. The study sees interaction from a socio-cultural viewpoint, which emphasizes the shared importance of an individual and his/her surroundings in learning and interaction. Conversations between pupils were approached from the standpoint of discursive psychology, which sees mind and interaction as inseparable and thus demands that they be examined together. The case study centers on two fourth-grade pupils working on a shared project. The data of the study had been collected by videotaping the pupils as part of the research project Learning Bridges. The data consisted of six videotaped lessons. The collaboration of the two pupils was analysed using positioning analysis developed in the field of discursive psychology. It sees persons as forming an image of themselves and others and positioning each other relative to others by discursive means. The main result of the study is that the focus students took and assigned responsibility to each other relative to three positions: as experts, as pupils and as collaborators. These positions formed the dimensions of a pupil’s agency. Another finding was that the agency was constructed both on an individual level and on a collective level. The results are in line with findings from previous research and suggest that working in a peer group is important for the construction of individual and collective agency.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan kolmannen sektorin roolia sellaisten urheiluun ja liikuntaan liitettyjen, lasten ja nuorten toimintaan kohdistettujen tavoitteiden implementoinnissa, johon kolmannen sektorin toimijoita ollaan osallistettu. Tarkemmassa tarkastelussa on syksyllä 2019 julkaistu sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema ”Väkivallaton lapsuus” -toimenpidesuunnitelma ja siinä asetettu tavoite ohjatussa harrastustoiminnassa esiintyvän kiusaamisen ja seksuaalisen häirinnän vähenemisestä. Tavoitteen toteutumisen vastuutahoiksi on toimenpidesuunnitelmassa merkitty opetus- ja kulttuuriministeriö, opetushallitus sekä esimerkiksi lajiliitot. Tutkimuksessa selvitetään näiden kolmannen sektorin toimijoiden, eli lajiliittojen, roolia implementoinnissa, implementoinnin onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä Matlandin (1995) epäselvyys-konflikti -mallin avulla, lajiliittojen tilivelvollisuutta, julkisen hallinnon keinoja valvoa implementoinnin onnistumista sekä mahdollista implementointivastuun siirtymistä organisaatiotasolta seuraavalle. Tutkimuksen aineistona toimii Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelman lisäksi kuusi teemahaastattelua, jotka edustavat niin julkisen kuin kolmannen sektorin toimijoita. Analyysi osoittaa, että toimenpidesuunnitelmassa esitettyyn tavoitteeseen liittyy kolmannen sektorin toimijoilla epäselvyyttä, mutta konfliktin kokemus on matalaa. Lajiliitoilla ei ole tässä tapauksessa tilivelvollisuutta toiminnastaan. Julkishallinnon valvonnan keinot ovat rajalliset tapauksissa, joissa kolmannen sektorin toimijoille asetetaan implementointivastuuta. Myös implementointivastuun siirtymistä on havaittavissa. Tutkimuksessa selviää, että implementointikuilut ovat mahdollisia ja implementointi on Matlandin (1995) mallin perusteella kokeellista, eli implementointi ei välttämättä toteudu halutulla tavalla. Käytännön toteutuksessa voi myös tällöin olla isojakin eroja. Toimenpidesuunnitelman implementointi on tutkimuksen tekovaiheessa vielä kesken ja saadut tulokset kuvaavat implementoinnin tilannetta keväällä 2021.

Koronakriisi oli paitsi terveydellinen, taloudellinen ja sosiaalinen kriisi, myös politiikan kriisi. Vastaavia maailmanlaajuisia kriisejä ei sodanjälkeisessä maailmassa ole nykyaikaisissa demokratioissa koettu ja siksi ymmärryksemme siitä, miten poliittinen järjestelmä kriisistilanteissa toimii, on puutteellista. Nopeasti muuttuvat tilanteet, luotettavan tiedon puute ja pelko tarjoavat vallassa oleville poliitikoille hyviä mahdollisuuksia kannatuksen keräämiseen ja vastaavasti huonot mahdollisuudet medialle ja äänestäjille sen arvioimiseen, onko valittu politiikka tarkoituksenmukaista tai minkälaisia vaihtoehtoja sille on. Tutkimuksessa tarkastelussa ovat Helsingin Sanomien pääkirjoitukset koronakriisin ensimmäisen noin puolentoista vuoden ajalta. Tutkimusmenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi, jonka avulla pyritään ymmärtämään sitä, miten vastuuvelvollisuutta käsiteltiin kriisin aikana. Aineistossa nähdään Suomi koronakriisin onnistujana. Ansio tästä osoitetaan suomalaiselle kansanluonteelle, hyvälle hallinnolle sekä tarkasti ohjeita noudattaville kuuliaisille kansalaisille. Pääkirjoituksissa ei pysyttäydytä vain ulkopuolisen tarkkailijan roolissa, vaan teksteissä aktiivisesti pyritään kannustamaan lukijoita jaksamaan rajoitusten noudattamista. Vaikka valtaapitäviä poliitikkoja välillä arvostellaankin, vastaavasti heitä myös saatetaan kehua hetkeä myöhemmin pääasiassa täsmälleen samoista syistä. Pääkirjoituksissa ei pääasiassa etsitä vastuunkantajia koronakriisin epäonnistumisista. Onnistumiset ja epäonnistumiset nähdään pikemminkin vain tapahtuvan – onnistumiset johtuvat pääasiassa suomalaisten ja suomalaisen yhteiskunnan ominaisuuksista ja vaikka viranomaisten yhteistyö ja viestintä aiheuttavat välillä ongelmia, suomalaisten ”johtajaonnea” pidetään silti hyvänä. Vaihtoehtoja valitulle politiikalle ei pääasiassa esitetä, vaan sitä pidetään pikemmin ”veneen heiluttamisena”, joka voisi heikentää Suomen mahdollisuuksia selviytyä kriisistä.

Tv-komedian yhteiskunnallinen tutkimus on keskittynyt vahvasti poliittiseksi satiiriksi luettavaan komediaan, eli komediaan, joka käsittelee selkeästi politiikkaa, sen instituutioita tai poliitikkoja. Kuitenkin esimerkiksi huumorin vaikutuspyrkimykset toimivat samalla tavalla riippumatta siitä, onko sisältö puhdasta poliittista satiiria vai ei, ja poliittisen satiirin ulkopuolisesta tv-komediastakin voidaan löytää lukuisia yhteiskunnallisia ominaisuuksia. Koska tv-komediaa kulutetaan paljon, on tärkeää pohtia sen roolia yhteiskunnassa. Tässä pohdinnassa oleellisia ovat myös kysymykset tv-komedian tekijöiden vallasta sekä vastuusta. Tv-komedian tekijät määrittelevät työllään väistämättä sitä, millainen yhteiskunnallinen rooli tv-komedialla oikein on ja miten he sitä käyttävät. Tästä syystä tämän tutkielman tavoitteena on selvittää tv-komedian tekijöiden käsityksiä poliittisen satiirin ulkopuolisen tv-komedian yhteiskunnallisesta roolista sekä tekijöiden vallasta ja vastuusta. Tutkielman teoreettinen viitekehys nojaa mediavallan teorioihin, joiden kautta tv-komedian yhteiskunnallista roolia tarkastellaan. Pohjalla on Williamsin ja Delli Carpinin (2011) määritelmä poliittisesti relevantista mediasta. Tutkielman aineisto koostuu viidestä teemahaastattelusta, joita analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Haastateltavat ovat alalla tunnustettuja tv-komedian käsikirjoittajia, ohjaajia ja näyttelijöitä, joilla on vankka kokemus tv-komedian tekemisestä Suomessa. Haastateltavat tiedostivat poliittisen satiirin ulkopuolisen komedian mahdollisen yhteiskunnallisen ulottuvuuden, mutta käsitykset vaihtelivat sen suhteen, oliko tällainen ajattelu läsnä heidän työssään. Kolme vastaajaa koki, etteivät he mieti työtään yhteiskunnallisesta ulottuvuudesta käsin, ja he suhtautuivat myös varauksellisemmin komedian mahdollisiin vaikutuksiin sekä heihin tekijöinä liitettyyn valtaan. Kaksi vastaajista halusi taas tietoisesti tuoda sisältöjensä kautta heille tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja esiin, he suhtautuivat komedian vaikuttavuuteen varmemmin ja he näkivät itsellään olevan myös selkeästi valtaa tv-komedian tekijöinä. Vastuuseen liittyvien käsitysten osalta edellä mainitut jakolinjat eivät olleet läsnä ja haastateltavien käsitykset vastuusta vaihtelivat: yksi haastateltavista ei nähnyt itsellään vastuuta tv-komedian tekijänä kun taas neljä vastaajaa koki heillä olevan vastuuta, mutta heilläkin käsitykset vastuun luonteesta vaihtelivat. Vastuuseen liitettiin ihmisarvon kunnioituksen ja vahingon tuottamisen välttämisen periaatteita, ja oikeus tekijän omien arvojen seuraamiseen koettiin tärkeänä.

Tutkielmassa tarkastellaan, miten vastuu julkisen vallan käytöstä toteutuu automaattisen päätöksenteon yhteydessä. Lainsäädäntöhankkeissa ja oikeustieteellisessä keskustelussa julkishallinnon päätösautomaatioon liittyviä vastuukysymyksiä on arvioitu ensisijaisesti virkavastuun kohdentamisen näkökulmasta. Kysymys virkavastuun toteuttamisesta tuo kuitenkin esiin vastuusääntelyn taustalla piilevän jännitteen ihmistoimijuuteen perustuvan vastuun ja automaattisen päätöksenteon välillä. Tämän jännitteen vuoksi virkamiehen henkilökohtainen virkavastuu ei välttämättä ole toteutettavissa automaattisen päätöksenteon yhteydessä. Siksi ratkaisuja automaattisen päätöksenteon vastuuongelmiin on etsittävä ennen kaikkea viranomaiseen kohdistuvista vastuumuodoista. Tutkielman metodologisena lähtökohtana on lainoppi, mutta tarkastelu sisältää myös vastuuteoreettista analyysia. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii teknologian tutkimuksessa käytetty vastuukuilun (responsibility gap) käsite sekä jaottelu vastuun eri lajien välille. Työssä analysoidaan, miten ja millä edellytyksillä rangaistusvastuu, korvausvastuu, prospektiivinen vastuu ja answerability-tyyppinen perusteluvastuu voivat toteutua automaattisen päätöksenteon yhteydessä. Eri vastuumuotojen toteutumista arvioidaan suhteessa hallinnon asiakkaan oikeusturvaan sekä julkisen vallan käytön legitimiteettiin. Tutkielmassa osoitetaan, että automaattisen päätöksenteon vastuuongelmat liittyvät ennen kaikkea virkamiehen rikosoikeudellisen virkavastuun toteuttamiseen. Perustuslain 118 §:n vaatimus virkavastuun kattavuudesta voi automaattisen päätöksenteon yhteydessä joutua ristiriitaan rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen sisältyvän epätäsmällisyyskiellon ja syyllisyysperiaatteen kanssa. Kompensaatiovastuu toteutuu julkisyhteisön vahingonkorvausvastuun kautta, mutta käytännössä vahingonkorvausoikeudellinen sääntely saattaa rajoittaa yksilön mahdollisuuksia saada vahingonkorvausta automatisoidussa päätöksenteossa tapahtuneista virheistä. Muita vastuun muotoja puolestaan voidaan toteuttaa viranomaiseen kohdistuvilla vastuujärjestelyillä sekä automaattisiin päätöksentekojärjestelmiin kohdistuvalla sääntelyllä.

Tutkielmassa käsitellään vastuun samastukseksi kutsuttua osakeyhtiölaissa (OYL) sääntelemätöntä poikkeusta osakkeenomistajien rajoitetusta vastuusta. Samastus on ilmiönä tunnistettu ja pitkälti hyväksytty oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa. Kiintopisteeseen otetaan yleisen tietosuoja-asetuksen (TSA) mukaisten vahingonkorvausten sekä hallinnollisten sanktioiden kohdentaminen ja samastus niiden jokseenkin erityisen luonteen takia. Aihe on monien yhtiöiden kannalta merkittävä, koska edellä mainitut TSA:n mukaiset seuraamukset voivat nousta rahalliselta arvoltaan hyvinkin korkeiksi ja vaikuttaa kohtalokkaasti etenkin pienten ja keskisuurten yritysten toimintaan. Maksuvaikeuksiin joutuvan yhtiön osakkeenomistajia voi kiinnostaa, voivatko he joutua vastuuseen yhtiön velvoitteista maksukyvyttömyyden uhatessa. Intuitiivinen vastaus on, että osakkeenomistajat eivät ole henkilökohtaisessa vastuussa yhtiön veloista edes konkurssissa, mutta tutkielmassa huomataan, että tähän pääsääntöön on varsin yllättävä ja jokseenkin epäselvä poikkeus TSA:ssa. Havaitusta poikkeuksesta ei kuitenkaan ole vielä sitovaa alaspesifiä oikeuskäytäntöä kansallisella eikä unionin tasolla. Ennen tietosuojavastuiden erityispiirteisiin tutustumista tutkielmassa syvennytään vastuun samastukseen yhtiöoikeudessa. Samastus on tietoisesti osakeyhtiölain muutostarpeita tutkittaessa jätetty kehittymään oikeuskäytännön varaan. Tätä kotimaista oikeuskäytäntöä sekä sitä tulkitsevaa kirjallisuutta hyödyntäen samastukselle pyritään tässä tutkielmassa luomaan mahdollisimman yleisesti pätevät edellytykset, joiden täyttyessä osakkeenomistajien rajoitetusta vastuusta voidaan poikkeuksellisissa tilanteissa poiketa. TSA:n mukaisten vahingonkorvausten ja sanktioiden osalta perehdytään siihen, mille taholle ne asetuksen mukaan kohdennetaan ja vaikuttaako se osakkeenomistajien vastuuasemaan. Itse asetus on vastuiden kohdentamisen suhteen melko selkeäsanainen, mutta sen johdanto-osassa oleva viittaus SEUT 101 ja 102 artikloihin sekoittaa pakkaa. Niitä koskevan EUT:n oikeuskäytännön mukaan vastuut kilpailuoikeudellisista rikkomuksista voidaan kohdentaa taloudellisille yksiköille, jotka voivat koostua useista oikeushenkilöistä. Tämän perusteella Euroopan tietosuojaneuvosto on ohjeistuksessaan linjannut, että myös emoyhtiö voidaan asettaa vastuuseen tytäryhtiönsä hallinnollisten sanktioiden maksamisesta. Lopuksi otetaan kantaa siihen, miten tämä soft law -luonteinen linjaus vaikuttaa osakkeenomistajien vastuuseen TSA:n mukaisista seuraamuksista. Asiantila ei ole täysin selvä, koska EUT ei ole vielä ottanut siihen kantaa, eikä kansallistakaan käytäntöä juurikaan ole. Lisäksi, jos ohjeistusta on tulkittava niin, että emoyhtiö voidaan asettaa vastuuseen vain hallinnollisista sanktioista, niitä kohdellaan eri tavalla kuin vahingonkorvauksia. Tämä asettaa haavoittuvassa asemassa olevat vahingonkorvausvelkojat epäedulliseen asemaan. Konsernien näkökulmasta vastuun rajoittumien vain yksittäiseen yhtiöön on osakkeenomistajan oikeusturvan kannalta hyvä asia, mutta asetuksen soveltamisen epäjohdonmukaisuuden takia jää nähtäväksi, miten oikeuskäytännössä eri seuraamuksia lopulta tullaan kohtelemaan.

Tutkielman pääasiallisena tarkoituksena on tarkastella verkkopalveluntarjoajien vastuuta lasten seksuaalista hyväksikäyttöä sisältävän materiaalin ehkäisemisessä EU:ssa. Tutkielmassa nostetaan esille ensinnäkin verkkopalveluntarjoajien kasvanut rooli ja valta-asema, jota on ollut mahdollistamassa verkkopalveluntarjoajia koskeva vastuunvapaussääntely. Vastuuvapaussäännösten säätämisen jälkeen verkkopalveluntarjoajien valta on kasvanut, ja lasten seksuaalista hyväksikäyttöä sisältävän materiaalin määrä verkossa on moninkertaistunut. Verkkopalveluntarjoajat ovat menettäneet kontrollin tällaisen sisällön hallitsemisesta ja estämisestä, eikä EU-lainsäädäntö tällä hetkellä heijastele asianmukaisesti verkkopalveluntarjoajien nykyistä valta-asemaa. Tutkielmassa tarkastellaan EU:n nykyistä lainsäädäntöä koskien verkkopalveluntarjoajien vastuuta sekä lasten suojelemista verkossa tapahtuvalta seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Lisäksi arvioidaan lasten seksuaalista hyväksikäyttöä sisältävän materiaalin ehkäisemisen näkökulmasta EU:n tulevan digipalvelusäädöksen asettamia uusia velvoitteita verkkopalveluntarjoajille. Tutkielmassa tarkastellaan verkkopalveluntarjoajien roolia joko yksityisinä tai julkisina toimijoina tai aktiivisina tai passiivisina toimijoina. Lisäksi tutkielmassa pohditaan yksityisten intressien vaikutuksia lasten suojelemisen tavoitteeseen pääsemiselle sekä tarkastellaan erityisesti verkkoympäristölle tyypillisten vastakkaisten intressien aiheuttamia haasteita verkkopalveluntarjoajien sääntelylle ja lasten seksuaalista hyväksikäyttöä sisältävän materiaalin ehkäisemiselle. Tutkielmassa haetaan eri vaihtoehtoja sille, minkälaista sääntelyä, mukaan lukien sitovia ja ei-sitovia sääntelymalleja voitaisiin EU:n tasolla kohdistaa verkkopalveluntarjoajiin koskien lasten seksuaalista hyväksikäyttöä sisältävän materiaalin ehkäisemistä. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi kysymystä siitä, minkälaisia haasteita näin vakavan rikoksen ehkäisemiseen liittyvien toimien ulkoistamiseen yksityisille toimijoille liittyy. Tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymykseen siitä, voidaanko lasten seksuaalista hyväksikäyttöä sisältävän materiaalin ehkäisemistä ylipäätään allokoida yksityisille toimijoille, varsinkaan, jos se tehdään muodollisesti ei-sitovan sääntelyn nojalla. Tutkielman perusteella EU-lainsäädäntö ei tällä hetkellä ota riittävästi huomioon verkkoympäristön aiheuttamia eksponentiaalisia vaikutuksia lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvien rikosten lisääntymiselle. Verkkopalveluntarjoajilta puuttuu EU:ssa yhä sitovat velvoitteet havaita, raportoida ja ehkäistä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä sisältävää materiaalia alustoillaan. Verkkopalveluntarjoajien osallistaminen heidän sääntelyyn on kuitenkin tarpeellista etenkin heidän teknisen tietämyksen hyödyntäminen vuoksi sekä innovaatioiden kehittämiseen kannustamiseksi. Sääntely ei kuitenkaan voi perustua vain vapaaehtoisuuteen ja muodollisesti ei-sitoviin työkaluihin. Tutkielman lopputulema onkin se, että EU:n tulisi ottaa käyttöön todellisia sitovia oikeudellisia velvoitteita lasten seksuaalista hyväksikäyttöä sisältävän materiaalin ehkäisemiseksi ja verkkopalveluntarjoajien pitämiseksi vastuussa roolistaan lieventää ja vastata lasten seksuaalista hyväksikäyttöä sisältävän materiaalin leviämiseen verkossa.