Browsing by Subject "vastuunrajoitusehto"

Tutkielmassa tarkastellaan sitä, millä seikoilla voidaan nähdä olevan merkitystä varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1929, ”OikTL”) 36 §:n mukaisen yleisen sovitteluharkinnan yhteydessä liikesopimusten vastuunrajoituslausekkeiden osalta. Lisäksi tarkastellaan sitä, mikä on oikeustila vastuunrajoituslausekkeiden sitovuuden kannalta kvalifioidusti tuottamuksellisten sopimusrikkomustilanteiden yhteydessä, ja arvioidaan tulisiko näitä tilanteita lähestyä OikTL 36 §:n mukaisen yleisen kohtuullistamisharkinnan kautta. Liike-elämässä sopimussitovuuteen nojaudutaan vahvemmin, mutta toisaalta vastuunrajoitusehdot on nähty kohtuuttomiksi muodostumiselle varsin alttiina ehtoluokkana. Vaikka sovittelu on korostuneen tapauskohtaista sekä tosiseikastosidonnaista, ja huomioon tulee OikTL 36 §:n muotoilun nojalla ottaa kaikki arviointiin vaikuttavat seikat, on suuntaa antavilla painotuksilla ja argumentaatiomalleilla keskeinen merkitys OikTL 36 §:ää sovellettaessa. Tutkielmassa pyritäänkin paikantamaan juridisesta aineistosta kohtuullistamisargumentaation suuntaviivoja. Vastuunrajoitusehdon sovittelu edellyttää sitä enemmän perusteita, mitä vähemmän sillä tahdonvaltaisesta lähtökohdasta on poikettu. Tutkielmassa käydään läpi OikTL 36 §:n 1 momentin rakennetta seuraten kohtuuttomuusarvioinnissa huomioon otettavia seikkoja lopulta päätyen siihen, että kohtuullistamispunninta palaa aina tilanteen arviointiin in casu, mutta apuna voidaan harkinnassa käyttää ainakin tutkielmassa esiin nostettuja argumentteja. Tosiseikastosidonnaisuudesta johtuen ei yleisiä lopputuloksia tulisikaan voida esittää. Osapuolten aseman merkitys kuitenkin korostuu, ja tasavertaisten liikekumppanien välisten sopimusten kohtuullistaminen alkuperäisen kohtuuttomuuden perusteella vaikuttaa olevan harvinaista verrattuna jälkiperäisestä kohtuuttomuudesta kumpuavaan sovitteluun. Myös liike-elämän osapuolien välillä voi kuitenkin olla merkittävä aseman epäsuhta. Kvalifioidusti tuottamuksellisten sopimusrikkomusten osalta voidaan tietyllä tapaa epäselvyyden nähdä vallitsevan sen suhteen, minkä opin kautta vastuunrajoituksen sitovuutta tai syrjäytymistä tulisi tarkastella. Vaihtoehdoiksi on esitetty syrjäytymistä yleisen lakiin kirjaamattoman periaatteen nojalla, tyyppikohtuuttomuutta sekä OikTL 36 §:n nojalla toteutettavaa yleistä kohtuullistamisharkintaa. Ruotsissa on päädytty tuoreessa oikeuskäytännössä yleisen kohtuullistamisharkinnan kannalle. Virallislähteet Suomessa muodostavat risteäviä tulkintoja, ja oikeuskirjallisuudessakin näkemyksiä on esitetty kunkin vaihtoehdon puolesta. Tutkielmassa päädytään siihen, että oikeuslähteet vaikuttaisivat kuitenkin osoittavan tietyllä tapaa vahvemmin kategorisen syrjäytymisen suuntaan. Argumentteja voidaan de lege ferenda -tarkastelun pohjalta tunnistaa niin kategorisen syrjäytymisen kuin yleisen kohtuullistamisharkinnankin puolesta. Täyden selvyyden saamisen tilanteeseen katsotaan kuitenkin edellyttävän lainsoveltajan kannanottoa.