Browsing by Subject "verkostot"

Tutkimuksessa käsitellään Helsingin venäläistä kauppiasyhteisöä vuosien 1840 ja 1860 välisenä aikana. Tutkimuksessa selvitetään venäläisen kauppiasyhteisön yleisiä ominaisuuksia, kaupankäyntiä, muita ansaitsemistapoja ja venäläistä kauppiasyhteisöä osana helsinkiläistä kauppiaskuntaa. Tutkimuskysymykset ovat seuraavanlaiset: Miten suuri ja minkälainen oli Helsingin venäläinen kauppiasyhteisö? Millaista liiketoimintaa venäläiset kauppiaat harjoittivat? Miten he istuivat Helsingin kauppiasyhteisöön? Oliko venäläisyydestä liiketoiminnan kannalta etua tai haittaa? Tutkimuksen ensisijaisina lähteinä käytetään maistraatin pöytäkirjoja ja kaupungin asukasluetteloihin lukeutuvia kauppiasluetteloita. Kauppiasyhteisöön on laskettu mukaan ylempi koti- ja ulkomaankauppiaiden luokka sekä alempi elintarvikkeisiin keskittynyt viktuaalikauppiaiden luokka. Venäläinen kauppiasyhteisö on määritelty ortodoksisen uskonnon perusteella. Helsingin venäläisiä kauppiaita ei aiemmassa tutkimuksessa ole lähestytty yhteisönäkökulmasta. Venäläisten kauppiaiden osuus Helsingin koko kauppiaskunnasta vaihteli 30 ja 40 prosenttiyksikön välillä. He olivat kotoisin eri puolilta Venäjää, Vanhasta Suomesta, Helsingistä tai Viaporista. Keskimääräisesti venäläiset olivat muita helsinkiläisiä kauppiaita varakkaampia, mikä johtui ennen kaikkea muutamista hyvin varakkaista henkilöistä. Venäläisten kauppiaiden kannalta tarkasteltavat 20 vuotta olivat erityisen hyviä, sillä kauppa kääntyi Venäjälle. Konkursseja oli vähemmän kuin muilla kauppiailla. Krimin sodan ja sitä seuranneen laman aikana venäläiset koti- ja ulkomaankauppiaat selviytyivät vaikeassa taloudellisessa tilanteessa hyvin. Venäläiset kauppiaat mainostivat myyntiartikkeleitaan muiden kauppiaiden tavoin. Mukana oli paljon venäläisiä tuotteita, mikä kertoo tiiviistä kauppasuhteista Venäjälle päin. Kaupankäynnin lisäksi venäläiset kauppiaat harjoittivat teollisuutta, jossa erityisesti varakkaat venäläiset koti- ja ulkomaankauppiaat olivat aktiivisia. Laivanvarustuksen harjoittamisessa muut kauppiaat olivat paremmin edustettuina, niin myös huoneenvuokraustoiminnassa. Venäläiset kauppiaat harjoittivat myös muuta toimintaa. Venäläiset hakivat kauppiaanoikeuksia kaupungin maistraatilta. Tilastollisesti venäläisten hakijoiden oli vaikeampaa saada oikeudet, mutta myös muilta hakijoilta vaadittiin tiukkojen kriteerien täyttämistä. Venäläisistä hakijoista lähes kaikki olivat työskennelleet maanmiestensä palveluksessa oppiaikanaan ja olivat kokeneita kirjanpitäjiä. Kauppiaaksi pääsyn jälkeen venäläiseen yhteisöön kuuluminen toi etuja. Venäläiset toimivat toistensa takaajina maistraatissa ja myönsivät velkoja verkostonsa jäsenille. Vaikka venäläiset olivat vähemmistönä Helsingissä, he kuuluivat keisarikunnassa enemmistöön, joten mahdollisuudet oman kielen ja uskonnon ylläpitämiseen oli varmistettu. Helsinkiin muuttaneilla kauppiailla oli vielä kontakteja vanhaan kotimaahansa. Venäläistä asiakaskuntaa oli kaupungissa paljon, kun pietarilaiset kylpylävieraat saapuivat kesäisin kaupunkiin. Sodan aikana kaupunkiin saapui puolestaan venäläistä sotaväkeä. Venäläisyys mahdollisti myös liiketoimet varuskuntien kanssa. Venäläiset kauppiaat muodostivat tutkittavana aikana oman yhteisönsä, jonka jäsenet pääsivät hyötymään paitsi keskinäisistä verkostoistaan niin myös venäläisyyden mahdollistamista yhteisön ulkopuolisista kontakteista.

The significance of preventing the climate change in cities and urban areas is nowadays increasingly recognized. The increasing relevance of urban areas in climate policy has created new opportunities for collaboration between the private and public sector. The non-state actors have often a key role when climate policy is implemented locally in urban areas. The Ilmastokumppanit project is founded by Helsinki city and it is a part of the activities that aims for a carbon neutral Helsinki. This thesis explores the motivations, drivers and barriers to implement climate actions and to participate in the voluntary Ilmastokumppanit project among companies. The thesis was carried out using qualitative content analysis and only companies from the Ilmastokumppanit project were used as the target group to improve the comparativity. The supportive members in the project were not accepted as a part of the target group. The data for the thesis were collected as semi-structured expert interviews which were recorded, transcribed and coded. Deductive content analysis and a framework examining the reasons behind the climate actions of the UK FTSE 100 companies was used to analyse the data. The framework categorizes the reasons behind the climate actions into motivations, drivers and barriers which is subdivided into themes. The interviewees highlighted for-profit activities, networking, corporate responsibilities and remaining competitive in the future as motivators. Drivers were less identified and the interviewees highlighted factors related to climate-friendly activities as a manifestation of their time and the need for networking. Factors related to legislative issues and the low oil price were identified as barriers. The framework lacks internal factors influencing the company and creating a new theme to the motivations titled employee pressure or internal pressures should be considered. Several factors were raised which influence the willingness of companies to act in the field of climate issues and to participate in networks. The results might be interesting to those leading the Ilmastokumppanit project. It would be useful to examine the legislative barriers more comprehensively to facilitate wider climate actions.

The competitiveness in global competition is increasingly more dependent on the ability to create unique products and services. This is achieved through innovation. Innovation is a highly knowledge intensive activity, which requires combining different types of knowledge. Firms require many types of specialized knowledge that they cannot produce themselves. Moreover, knowledge often has a tacit element, which reduces its supply in the market. This calls for collaborative links among firms and between firms and institutions. Knowledge is exchanged, transferred and shared through non-market based knowledge networks. Those organizations which exploit networks as a source of knowledge gain competitive advantage over those which do not. Organizations often underinvest in forming and sustaining network relations. This justifies the public support of networking as part of innovation policy. The current study examines the microstructure of knowledge diffusion and innovation processes and aims to find guidelines for innovation policy design from this perspective. Its goals are to find out (1) what role do knowledge sharing networks play in innovation, (2) how does the micro-level structure of knowledge transfer interactions affect the overall performance of an economic system and (3) what are the implications of the analysis of knowledge sharing networks on innovation policy design? The current study is a theoretical examination on these subjects. Knowledge networks are found to function as extensions to the innovation resources and capabilities of economic agents. The availability of knowledge positively influences innovation in all stages: invention, innovation and diffusion. The benefits from networks include e.g. overcoming path dependency in the direction of technological development, learning about market needs and influencing customer preferences. Agent-based models of the diffusion of knowledge in networks suggest that the structure of a knowledge sharing network and the capabilities of economic agents have an effect on the performance of the network. The best performance is achieved in 'small-world' networks which consist of tightly interrelated groups of agents which have some contacts with other groups. Limitations on the learning capabilities of the agents may prevent knowledge sharing. If the agents require a shared knowledge base to be able to communicate with each other, providing all agents with some basic level of knowledge will ease communication and facilitate the diffusion of knowledge. Innovation policy based on the knowledge network analysis can be divided into promoting the creation of small-world networks and removing barriers to communication between agents. Small-world networks can be understood as local networks such as business clusters or non-local networks such as research networks or professional networks. Barriers to communication can be removed by improving the learning abilities of agents (means to learn) and promoting investments in collaboration (incentives to learn). The policy measures associated with the issues are various. Much attention is paid to providing a suitable institutional set-up which eases networking and knowledge transfer. Many of the relevant policy measures are complementary and should be adopted as packages. Changing one policy variable might have no effect if other variables are not changed at the same time. Furthermore, the knowledge networks are often technology or industry specific and technology neutral policies may overlook their needs. Thus the technology neutral policy measures should be supplemented by technology-specific measures. The identification of bottlenecks in technology-specific networks is needed in order to choose the best policy measure(s). According to a technological innovation system framework, technology fields should be evaluated on functionality: how a technological innovation system fulfils certain common criteria that are considered necessary for the development of innovations in a field. This evaluation helps choose which policy measures should be implemented.

Elintarvikelainsäädäntö edellyttää tieteeseen perustuvaa riskiperustaisuutta lainsäädäntöprosessissa. Tieteellisen tiedon tulee asetuksen (EY) N:o 178/2002 mukaan olla keskeisellä sijalla elintarvikelainsäädännön laatimisessa. Suomessa elintarvikelainsäädännön valmisteluun osallistuu huomattava joukko eri toimijoita, jotka edustavat niin elintarvikeketjun eri vaiheita 'pellolta pöytään' kuin eri toimijatahojen edustajia tutkimuksesta kuluttajiin. Jotta tieteellistä tietoa voitaisiin hyödyntää lainsäädäntöprosessissa, tulee sen tavoittaa lainsäädäntöä valmisteleva ministeriö. Useista toimijoista muodostuvan verkoston rakenne voi niin edesauttaa kuin toisaalta vaikeuttaakin tiedon siirtymistä sen tuottajalta – tutkimuksen tekijältä, riskinarvioitsijalta tai tietoa muutoin omaavalta taholta – sen hyödyntäjälle, ministeriölle. Jotta tietoa voitaisiin hyödyntää, tulee verkoston mahdollistaa interaktio eri toimijoiden välillä. Toisaalta lainsäädäntöprosessissa tapahtuvan interaktion eri muodot voivat luoda erilaisia edellytyksiä eri toimijoiden välille. Tässä tutkimuksessa lainsäädäntöprosessin verkoston rakenteen luomia edellytyksiä tieteellisen tiedon hyödyntämiselle elintarvikelainsäädännön valmistelussa tarkasteltiin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla. Tarkastelu kohdistui vuosina 2006–2011 käynnissä olleisiin lainsäädäntöön liittyviin hankkeisiin – lainsäädännön valmisteluun liittyvään lausuntomenettelyyn sekä erilaisten toimielinten jäsenyyksiin. Analyysissä tarkasteltiin niin verkoston rakennetta, eri tapahtumatyyppien vaikutusta verkoston luomien kommunikaatiomahdollisuuksien muodostumisessa kuin verkoston rakenteen luomia edellytyksiä tieteellisen tiedon välittymiselle toimijoiden välillä. Elintarvikesektorin lainsäädäntöprosessin verkoston tarkastelussa keskeisimpiä toimijatahoja sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla ovat ministeriöt ja valtion tutkimusta ja/tai riskinarviointeja tekevät keskusviranomaiset, mutta myös muut toimijatahot, kuten erilaiset tutkimusalaa edustavat tahot, ovat edustettuina verkostossa poliittisia toimijoita ja tiedostusvälineitä lukuun ottamatta. Samalla verkostoon ei havaittu muodostuvan erityisiä alaryhmiä. Toimijatahon luonteen ei tutkimuksen tulosten nojalla voida sanoa vaikuttavan suoraan sen asemaan elintarvikelainsäädännön jäsenyysverkostossa, vaan myös tapauskohtaiset lähemmät seikat vaikuttavat toimijatahon asemaan lainsäädäntöprosessissa. Verkoston luomien interaktiomahdollisuuksien, lausuntokierrosten ja toimielinten jäsenyyksien, havaittiin tutkimuksessa olevan yhteydessä toimijan jäsenyyteen verkostossa. Tapahtumatyyppi on yhteydessä sekä siihen, mitkä toimijatahot ja toimijat osallistuvat eri tapahtumiin että siihen, miten usein eri tapahtumiin osallistutaan. Elintarvikelainsäädännön verkoston rakenne mahdollistaa riskiä koskevan tieteellisen tiedon välittymisen elintarvikelainsäädäntöprosessissa. Erityyppiset tapahtumat luovat kuitenkin erilaiset edellytykset tietoa tuottavien ja sitä hyödyntävien tahojen interaktiolle. Lisäksi eri toimijatahoilla on erilainen asema verkostossa, mikä luo erilaiset edellytykset eri tahojen tuottaman tiedon hyödyntämiselle.

Ei ole yksimielisyyttä siitä, onko sosiaalinen pääoma rinnastettavissa perinteisempiin pääoman muotoihin, kuten koneisiin ja laitteisiin tai inhimilliseen pääomaan. Tässä pro gradu -työssä pyritään selvittämään eräästä näkökulmasta, voiko sosiaalista pääomaa pitää yhtenä pääoman muotona. Sosiaaliselle pääomalle ei ole vakiintunut yksiselitteistä määritelmää, tässä työssä sen tulkitaan Robert Putnamin esittämän mukaisesti muodostuvan verkostoista, jaetuista arvoista ja normeista sekä luottamuksesta. Erityisesti 1980-90-luvulta lähtien sosiaaliseen pääomaan on viitattu yhteisöjen menestyksen selittäjänä. Jos yritysjohto tunnistaa sosiaalisen pääoman toimintaa tehostavaksi tekijäksi, sen voisi tulkita olevan yrityksen näkökulmasta eräs pääoman muoto ja tällöin esimerkiksi sen määrää oletettavasti pyrittäisiin kasvattamaan, ja siihen viitattaisiin viestinnässä sidosryhmille. Tässä työssä käytettiin aineistona suomalaisen pörssiyhtiön, Metso Oyj:n, vuosikertomuksia vuosilta 2009 ja 2019. Niistä pyrittiin löytämään viittauksia sosiaaliseen pääomaan suoraan, tai verkostoihin, arvoihin ja normeihin sekä luottamukseen. Apuna käytettiin tietokoneohjelman yksinkertaista sanahakutoimintoa. Avainsanoihin liittyviä tekstejä analysoitiin retoriikan tutkimuksen keinoin. Tutkittiin esimerkiksi minkälaiselle yleisölle tekstit näyttäisivät olevan suunnatut ja minkälaisia lausumattomia oletuksia niiden taustalla vaikuttaisi olevan. Suoria viittauksia sosiaaliseen pääomaan ei tutkituista vuosikertomuksista löytynyt. Etsimällä viittauksia verkostoihin, arvoihin, normeihin ja luottamukseen voitiin kuitenkin tulkita sitä, minkälainen rooli näillä nähdään olevan yrityksen toiminnassa, ja miten niistä haluttiin sidosryhmille kertoa, ja myös oliko tässä tapahtunut muutosta kymmenen vuoden aikana. Vuosien 2009 ja 2019 välillä havaitaan selkeä muutos. Esimerkiksi verkostot kuvataan 2019 mahdollisuuksia luovana ja molempia osapuolia hyödyntävänä, kun kymmenen vuotta aiemmin niihin oli liitetty lähinnä riskejä ja epävarmuuksia. 2019 verkostot myös rinnastetaan epäsuorasti perinteisempiin pääoman muotoihin. Luottamus käsitteenä nousee esille erityisesti vastuullisuuteen liittyen ja tämäkin ilmiö näyttää voimistuvan kahden tarkasteluhetken välillä. Arvot ja normit liitetään erityisesti työntekijöihin, mutta verkostoajattelun voimistumisen myötä myös toimittajien ja alihankkijoiden osalta viestitään 2019 jaetuista arvoista ja normeista. Sosiaalisen pääoman tekijöitä on selkeästi löydettävissä Metson vuosikertomuksista, ja niiden rooli kasvoi vuosien 2009 ja 2019 välillä. Sosiaalista pääomaa käsitteenä ei kuitenkaan mainita, eli sitä ei joko tunnisteta tai nähdä hyödylliseksi. Sosiaalinen pääoma -käsitteen käyttökelpoisuus paranisi, jos sille kyettäisiin sopimaan yksiselitteinen määritelmä. Se voisi tarjota sekä yritysjohdolle että yrityksiä ulkopuolelta arvioiville käyttökelpoisen teoreettisen kehikon vaikeasti määrällistettävien mutta konkreettisesti yrityksen suorituskykyyn vaikuttavien seikkojen arvioimiseksi.

Tässä tutkielmassa on selvitetty minkälaisia uuden julkisen hallinnan (new public governance) mukaisia yhteistyö, kumppanuus- ja verkostorakenteita pääkaupunkiseudun kaupunkien liikuntasektorilla on, jonka lisäksi vastataan siihen vahvistaako ne sosiaalista osallisuutta (social inclusion). Tutkielma on toteutettu tapaustutkimuksena ja empiirinen aineisto koostuu kuntien julkisista dokumenteista. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysilla. Ensin etsittiin uuden julkisen hallinnan mukaisia hallintasuhteita ja analyysikehikon yläluokkina toimivat kuntien hallintasuhdekentän eri tasot. Sen jälkeen etsittiin uuden julkisen hallinnan mukaista yhteistoimintaa, joka vahvistaa sosiaalista osallisuutta edistäviä palveluita, ja analyysikehikon yläluokkana toimivat saavutettavuuden ulottuvuudet. Lopuksi pääkaupunkiseudun kaupunkeja vertailtiin toisiinsa ja vastattiin siihen minkälaisia painotuseroja kaupunkien välillä ja minkälaiseen sosiaaliseen osallisuuden vahvistamiseen uuden julkisen hallinnan mukaiset yhteistyö, kumppanuus- ja verkostosuhteet johtavat. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että kuntien kaikilla hallintasuhdekentillä esiintyy uuden julkisen hallinnan yhteistyö, kumppanuus- ja verkostorakenteita, jotka johtavat sosiaalisen osallisuuden lisääntymiseen usealla eri saavutettavuuden ulottuvuudella. Yleisin uuden julkisen hallinnan mukainen tapa organisoida toimintaa kaupunkien liikuntasektorilla on erilaiset verkostot ja yleisimmin yhteistyötä tehdään kasvatuksen- ja koulutuksen toimialan ja liikunta- ja urheiluseurojen kanssa. Kaupunkien välillä on ainoastaan pieniä painotuserot, jotka sijoittuvat pääasiassa paikalliselle hallintasuhdekentälle. I denna avhandling undersöktes hurdana samarbets-, partnerskap- och nätverksstrukturer det finns i enlighet med ny offentlig förvaltning (new public governance) inom den offentliga idrottssektorn i huvudstadsregionen. Studien svarar även på om dessa strukturer förstärker den sociala delaktigheten (social inclusion). Avhandlingen är en fallstudie vars empiriska material utgörs av kommunernas offentliga dokument. Studiens metod var innehållsanalys, med vilken de olika samarbetsstrukturerna undersöktes utgående från ny offentlig förvaltning. Efter detta undersöktes det utgående från olika dimensionerna av tillgänglighet hurdana samarbetsstrukturer som leder till tjänster som ökar på den sociala delaktigheten. Slutligen jämfördes de olika städerna med varandra och forskningsfrågorna om hurdana skillnaderna det finns gällande vad städerna lägger vikt vid och hurdan stärkning av social delaktighet som olika samarbetsstrukturer enligt ny offentlig förvaltning leder till besvarades. Resultaten visar att det inom städernas alla fält av ledningsrelationer finns samarbets-, partnerskap- och nätverksstrukturer som är i enlighet med ny offentlig förvaltning. Dessa samarbets-, partnerskap- och nätverksstrukturer ökar den sociala delaktigheten på flera olika dimensioner av tillgänglighet. Det vanligaste sättet att organisera tjänster inom den offentliga idrotten är genom nätverk, och de vanligaste aktörerna att samarbeta med är utbildningssektorn och idrottsföreningar. Verksamheten i de olika städerna ser väldigt lika ut även om det går att identifiera några små nyansskillnader, särskilt inom fältet för de lokala ledningsrelationerna.

Tämä Pro Gradu -tutkielma käsittelee Suomen julkishallinnon, erityisesti valtionhallinnon muutosta ja julkisjohtamista verkostoitumiskehityksen näkökulmasta. Verkostojen lisäksi julkishallinnon ja julkisjohtamisen tutkimuksessa on viimeisen vuosikymmenen aikana nostettu esille innovaatioihin, arvon tuottamiseen ja ekosysteemeihin liittyviä näkökulmia. Kirjallisuuden perusteella vaikuttaa siltä, että julkisjohtamisessa ollaan astumassa uuden paradigman aikakaudelle, joka perustuu em. näkökulmiin. Olen tässä työssäni halunnut selvittää, millainen Suomen valtionhallinon valmius on toimia edellä kuvattujen näkökulmien valossa. Erityisesti innovaatioverkostotutkimuksen ja metajohtamisen näkökulmista olen analysoinut Maanmittauslaitoksen paikkatietotuotannon verkostotoimintaa. Analyysiä varten olen luonut kehystyökalun, jolla olen analysoinut erilaisia ajureita ja esteitä em. verkostotoiminnalle sekä metajohtamisen merkitystä verkostotoiminnan edellytysten luomisessa. Työssä on läpikäyty julkishallinnon ja julkisjohtamisen paradigmoja viimeisen sadan vuoden ajalta. Tämä kehitys on luonut pohjan verkosto-, innovaatio- ja ekosysteemien näkökulmille alan tutkimuksessa. Työssä on lisäksi kirjallisuuden pohjalta kuvattu verkosto-, ja innovaatioverkostotutkimusta sekä arvon tuottamisen ja ekosysteemien näkökulman esiin nostavia tuoreempia tutkimuksia. Analyysin perusteella, Suomen valtionhallinnon valmius toimia sekä poliittisella että organisaatiotasolla mahdollisen uuden paradigman mukaisesti, vaikuttaa lupaavalta. Analyysin perusteella Maanmittauslaitoksen verkostotoiminta vaikuttaa onnistuneelta. Työssä on esitetty johtopäätöksiä siitä, millaisia muutoksia johtamisessa ja organisaatiokulttuureissa tulisi valtiohallinnossa tehdä, jotta verkostotoimintaa yllä mainittujen näkökulmien valossa voidaan edistää. Maanmittauslaitoksen verkostojen toimintaan on esitetty ehdotuksia toimintamalleista, joita tutkielmassa läpi käydyn kirjallisuuden perusteella kannattaisi tukea verkostojen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Rauhanrakentamisen tarve on lisääntynyt huomattavasti kylmä sodan jälkeen. Rauhanrakentamisella pyritään saavuttamaan pysyvä rauha konfliktista kärsineeseen maahan. Tämä tehtävä on vaikea ja sen onnistumiseen vaikuttaa monet eri tekijät yhteiskunnan kaikilta eri aloilta. Tärkeää rauhantyössä on pyrkiä poistamaan ne perimmäiset syyt, miksi konflikti syttyi. Rauhanrakentamisen työhön osallistuu erittäin laaja joukko erilaisia toimijoita kansainvälisistä organisaatioista valtioihin, kansalaisyhteiskunnan toimijoista alueellisiin järjestöihin, unohtamatta itse paikallista väestöä. Näiden toimijoiden rooli on ollut suuressa kasvussa viime vuosina, mikä on johtanut toimijoiden välisen koordinointiongelman syntymiseen. Yhdistyneet kansakunnat perustivat turvallisuusneuvoston ja yleiskokouksen alaisien YK:n rauhanrakennuskomission vuonna 2006, jonka yhdeksi tavoitteeksi asetettiin juuri koordinoinnin selkeyttäminen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan YK:n rauhanrakennuskomission roolia rauhanrakentamisen kentällä juuri koordinointihaasteeseen liittyen. Tämän saavuttamiseksi YK:n rauhanrakentamisen kenttää tutkitaan organisaatioiden valossa, etenkin verkostomallin kautta. Verkostomallin mukainen toiminta edesauttaa koordinoinnin paranemista organisaatioiden välillä. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia haasteita rauhanrakennuskomission toiminnassa on sen ensimmäisten vuosien aikana ollut ja millaiseksi sen roolin toivotaan muodostuvan. Lisäksi tarkastellaan millainen organisatorinen malli sopisi parhaiten YK:n rauhanrakentamisen kentällä ja millainen rooli rauhanrakennuskomissiolla voisi siinä olla. Lopuksi pyritään selvittämään komission tulevaisuuden näkymiä. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus, jossa aineistona toimii rauhanrakentamisen tutkijoiden arvioita komission toiminnasta sekä YK:n rauhanrakennuskomission toiminnan viisivuotisselonteko. Aineiston käsittelyssä käytetään apuna teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimus osoittaa, että YK:n rauhanrakentamisen kentässä on verkostomallin piirteitä mutta täydellinen verkosto ei ole kyseessä. Tutkimuksen edetessä keskusorganisaatiollinen verkostohallinnon malli nousee kuitenkin koordinointihaasteen kannalta parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Tutkimustulosten mukaan YK:n rauhanrakentamisen kentällä on runsaasti sekä rakenteellisia että laajempialaisia haasteita, joiden ratkaiseminen on vaativaa. Tulokset komission tulevaisuuden roolista ovat kuitenkin positiivisia ja toiveikkaita. Rauhanrakennuskomission ja YK:n rauhanrakentamisen kentän tarttuessa haasteisiin voi myös keskusorganisaatiollisen verkostohallinnon mallin sisäistäminen olla mahdollista.