Browsing by Subject "vesilupa"

Maisemalla on merkitystä ympäristön virkistyskäytön, viihtyisyyden ja näiden kautta ihmisen hyvinvoinnin kannalta, minkä lisäksi siihen voidaan liittää kulttuurihistoriallisia arvoja. Ympäristössä tapahtuvilla haitallisilla muutoksilla on tapana näkyä lopulta myös maisemassa. Vesimaisema on erityisen herkkä siinä tapahtuville muutoksille. Suomessa maisemaa koskevat säännökset sisältyvät sektoreittain eri lakeihin. Vesitaloushankkeille myönnettävistä luvista säädetään vesilaissa. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten maisema otetaan huomioon vesilain mukaisissa luvissa eli vesiluvissa ja miten maisemaa arvioidaan vesilupia koskevassa päätösharkinnassa. Tutkielma on lainopillinen tarkastelu vesiluvan myöntämisen edellytyksiä koskevista vesilain säännöksistä ja niihin liittyvästä oikeuskäytännöstä maisema-arvojen huomioon ottamisen näkökulmasta. Yhteiskunnallisen kehityksen ja arvostuksissa tapahtuneiden muutosten seurauksena ympäristöseikkojen huomioon ottaminen ja niiden saama painoarvo oikeudellisessa päätösharkinnassa on kasvanut viime vuosikymmenien kuluessa. Vesioikeudessa kehitys on tapahtunut pitkälti oikeuskäytännön kautta säännösten pysyessä melko muuttumattomina. Tämän on osittain mahdollistanut päätösharkinnassa sovellettavien intressivertailua koskevien säännösten joustavuus. Uusi vesilaki tuli voimaan vuonna 2012 ja kumosi vuoden 1961 vesilain. Uusi laki kuitenkin rakentuu aikaisemman lain perusperiaatteille. Usein lupa vesitaloushankkeelle joko myönnetään tai evätään intressivertailun perusteella. Intressivertailu edellyttää suunnitellun hankkeen arvioitujen hyötyjen ja haittojen punnintaa. Hankkeelle myönnetään lupa, jos hankkeesta saatavat hyödyt ovat huomattavat hankkeesta aiheutuviin haittoihin verrattuna. Maisema on yksi vertailussa huomioon otettavista seikoista. Hyötyjen ja haittojen punninta on tapauskohtaista ja se perustuu hankkeen vaikutusten kokonaisarviointiin. Luvan myöntämisen edellytyksiä pyritään parantamaan lupapäätöksessä annettavilla lupamääräyksillä. Joissain tilanteissa hankkeen aiheuttamista maisemahaitoista on maksettu korvausta. Vaikka jokaisella vesitaloushankkeella ja sen vaikutusalueella on omat erityispiirteensä, tutkielmassa tarkasteltujen oikeustapausten perusteella on havaittavissa, että vesitaloushankkeita koskevissa päätöksissä toistuu samoja kriteerejä, joilla maiseman ja siinä tapahtuvan muutoksen merkittävyyttä arvioidaan luvan myöntämisen edellytysten kannalta. Maiseman merkittävyyteen vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa sen luonnontilaisuus ja harvinaisuus. Maisemassa tapahtuvaa muutosta arvioitaessa kiinnitetään puolestaan huomiota muun muassa muutoksen havaittavuuteen ympäristössä ja sen odottamattomuuteen.

Suomessa on etenkin viime vuosina esitetty sähköntuotannon näkökulmasta merkitykseltään vähäisten vesivoimalaitosten purkamista vesistöistämme. Keskeisimpänä syynä tälle on pienvesivoiman aiheuttamat haitalliset vaikutukset vesiekosysteemeille ja esimerkiksi vaelluskalakannoille, joista monet ovat uhanalaisia. Vesivoimalla on yleisesti katsottuna tärkeä rooli uusiutuvan energian tuotannossa ja samalla ilmastonmuutoksen torjunnassa erityisesti säätövoiman muodossa, mutta pienvesivoiman kohdalla tämä rooli on varsin marginaalinen. Vuonna 2015 yli puolet maan vesivoimalaitoksista oli teholtaan alle 2 MW laitoksia. Tämän tutkielman tarkoituksena on perehtyä pienvesivoiman purkamista koskevaan sääntelyyn ja tarkemmin siihen, 1) kenellä on mahdollisuus ryhtyä ajamaan pienvesivoiman purkamista vesistöstä, 2) miten pienvesivoimalaitoksen purkuhanketta säännellään ja mitä ympäristöoikeudellisia haasteita hankkeeseen voi tyypillisesti liittyä, ja 3) miten pienvesivoiman purkamista voitaisiin lainsäädännön keinoin edistää? Tutkimaani aihetta sääntelee pitkälti vesitalousasioiden yleislakina tunnettu vesilaki, ja erityisesti sen sisältämällä vesilain 3 luvun mukaisella lupajärjestelmällä on tämän aiheen kannalta keskeinen rooli. Vesiluvilla on perinteisesti katsottu olevan vahva pysyvyyssuoja lupien jälkikäteistä puuttumista vastaan, minkä lisäksi jälkikäteistä puuttumista vesivoimahankkeisiin vaikeuttaa vesivoiman kuuluminen perustuslaissa turvatun omaisuuden suojan piiriin. Näiden estämättä vesilupaa voidaan hakea raukeamaan siten kuin vesilain 3 luvun 24 §:ssä säädetään ja sen myötä luvanmukaiseen hankkeeseen liittyvät rakennelmat voidaan määrätä poistettavaksi. Lupa voidaan määrätä raukeamaan esimerkiksi sillä perusteella, että luvanhaltija sitä pyytää tai että hanke on menettänyt alkuperäisen merkityksensä. Käytännössä kuitenkin muiden kuin luvanhaltijan on varsin hankala saada vesivoiman tuotantoon liittyvät luvat raukeamaan ja rakennelmat poistettaviksi. Koska vesivoimalaitoksen purkaminen voi aiheuttaa muutoksia ympäristöönsä ja näin myös mahdollisia haittoja yksityiselle ja yleiselle edulle, edellyttää purkaminen käytännössä vesilain mukaista lupaa. Tämän lisäksi vesivoimalaitoksen purkamisen voisi tulkita olevan vesilain 3 luvun 3 §:n 2 mom. mukaan aina luvanvarainen hanke. Vesilupa voidaan myöntää joko haittaamattomuuden tai intressivertailun perusteella, minkä lisäksi luvassa on otettava huomioon mm. vesipuitedirektiivin mukaiset tilatavoitteet ja luonnonsuojelulain sekä maankäyttö- ja rakennuslain vaatimukset. Tutkielman lopussa esitetään ehdotuksia vesilain muuttamiseksi, siten että käytöstä pois jääneen vesivoimalaitoksen luvan raukeamisen hakeminen ja näin myös laitoksen purkaminen voisi olla nykyistä helpompaa myös muun kuin luvanhaltijan hakemuksesta. Lisäksi vesivoiman tuotantoon liittyvän vesiluvan raukeaminen voitaisiin säätää tehosteeksi kalatalousmääräysten toteuttamiselle samalla, kun vesilakia on aikomus päivittää siten, että uusien kalatalousmääräysten lisääminen ns. nollavelvoitelaitoksiin tulee mahdolliseksi.

Kestävyysmurroksella on selkeä tavoite: ilmastonmuutoksen hillintä, luontokadon pysäyttäminen sekä luonnonvarojen liikakäytön ja ympäristön pilaantumisen estäminen. Edellä mainittujen ympäristöongelmien etenevä kiihtyminen viittaa myös siihen, että kestävyysmurroksella tulee olemaan suuri merkitys oikeudellista tutkimusta tulevaisuudessa. Ilmastonmuutos edellyttää vihreää siirtymää edistäviä hankkeita ja päätöksiä. Yksi vihreää siirtymää edistävä hanke on merituulivoimatuotanto, joka otettiin käytännön näkökulmaksi teoreettisen tarkastelun rinnalle. Merituulivoima edellyttää vesilupaa, joka pohjautuu pitkälti viranomaisen suorittamaan lupaharkintaan. Lupaharkinta perustuu intressivertailuun, jonka VL 3:4.1:n 2 kohdan mukaan viranomaisen on myönnettävä hankkeelle vesilupa, jos hankkeesta aiheutuvat hyödyt ovat huomattavia verrattuna siitä koituviin haittoihin. Tutkimuksessa etsitään ratkaisua kolmeen tutkimuskysymykseen: 1) miten merituulivoimahankkeissa huomioon otettavien intressien painotus ja priorisointi toteutetaan ja voidaanko ilmastolliset hyödyt ottaa huomioon intressivertailussa; 2) millainen asema vesilain ja ilmastolain tavoitteilla ja periaatteilla on lupaviranomaisen suorittamassa merituulivoimahanketta koskevassa intressivertailussa; ja 3) miten vesilain mukainen lupajärjestelmä asettuu osaksi kestävyysmurrosta? Tutkielmassa perehdytään lisäksi merialuesuunnitteluun sen merituulivoimaliitännäisyyden takia sekä harkintavaltaan, jota viranomaisen on suoritettava ratkaistessaan lupahakemusta. Tutkimuksessa hyödynnetään pääosin oikeusdogmaattista tutkimusotetta, mutta tutkimuksessa on hyödynnetty myös ympäristöoikeudellisen ratkaisun teoriaa. Tutkimuksen lopussa on myös havaittavissa säädösten välistä lainopillista systematisointia. Tarkastelu osoitti, että hankekohtaisessa tarkastelussa huomioon otettavat intressit pysyvät pitkälti samana, ollen tällöin selkeä poikkeus intressien tapauskohtaisuudesta. Ilmastolliset hyödyt voidaan ottaa osaksi intressivertailua ja niiden asema näyttänee olevan merkittävä. Periaatteiden – erityisesti haittojen minimoinnin periaate – asema intressivertailussa on korostunut. Jopa niin, että sitä voidaan pitää lupapäätöksen pääarkkitehtina. Ilmastolain ja vesilain väliselle suhteelle ei ole vielä löydettävissä aineellisoikeudellista perustetta, mutta tämä muuttunee tulevaisuudessa vesilupa- ja oikeuskäytännön yleistyessä. Näiden tarkastelun perusteella vesilain lupajärjestelmää ei voida pitää täysin kestävyysmurrosta edistävänä, vaikka intressivertailunormin joustavuus mahdollistaa intressien painoarvon muuttumisen. Lupajärjestelmällä ja vesilailla onkin näin ollen vielä kehittymisen varaa.