Browsing by Subject "vieraslaji"

Vieraslajien on todettu olevan uhka erityisesti ympäristölle, mutta niillä on myös merkittäviä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia. Vieraslajien haitallisten vaikutusten ja torjuntatöihin käytettävien resurssien on ennustettu kasvavan tulevaisuudessa huomattavasti. Tämän vuoksi Euroopan unionissa tarvitaan unionin laajuista säätelyä ja toimintaa haitallisia vieraslajeja koskien. Tässä työssä arvioidaan, kuinka EU:n vieraslajiasetus tulee vaikuttamaan Suomeen yhteiskunnallisesti ja ympäristöllisesti. Arviot on tehty asiantuntijahaastatteluiden perusteella. EU:n vieraslajiasetuksen myötä EU-jäsenmaat alkavat seurata EU:n vieraslajiluettelon lajien levinneisyyttä, estää niiden leviämistä ja hävittää niitä. On odotettavissa, että luetteloon ei tule Suomessa merkittäviä lajeja, mikä merkitsisi vähäisiä vaikutuksia Suomessa nykyiselle ympäristölle tai yhteiskunnallisille toiminnoille ja toimijoille. Luettelon sisällöstä riippuen vaikutukset voivat kuitenkin olla myös erittäin merkittävät, tai ne voivat lisääntyä tulevaisuudessa esimerkiksi uusien invaasioiden myötä. EU:n vieraslajiasetuksen voimaantuloa seuraavina vuosina sen toimeenpano vaatii toimivaltaisilta viranomaisilta lisääntyvää työpanosta liittyen lajien seurantoihin ja selvityksiin. Tämän lisäksi saattaa tulla torjuntaan ja hävittämiseen liittyviä velvoitteita, jotka ovat riippuvaisia siitä, kuinka moni EU:n vieraslajiluettelon lajeista koskettaa Suomea. Toimivaltaisia viranomaisia lukuun ottamatta on todennäköistä, että asetuksella ei ole merkittäviä suoria vaikutuksia seuraavien vuosien aikana Suomessa. Vaikutukset integroituvat muihin tehtäviin ja toimintoihin. On todennäköistä, että joidenkin kasvien kasvatus ja myynti joudutaan lopettamaan, mutta vaikutus on tuottajille, myyjille ja kuluttajille kokonaisuutena pieni ja väliaikainen. Korvaavia lajeja otetaan käyttöön tarvittaessa. Kansalaiset osallistuvat enemmän vieraslajien vapaaehtoiseen torjuntaan ja hävittämiseen. Tiedotus vieraslajiasiasta lisääntyy monella tavoin, sekä virallisten kanavien että esimerkiksi elinkeinoelämän ja järjestöjen kautta. Jos EU:n vieraslajiluettelossa on Suomessa merkittäviä lajeja, vaikutuksia kohdistuu viranomaisten ohella esimerkiksi yrittäjille tai maanomistajille. Kustannuksia voi syntyä muun muassa hävittämisestä ja poikkeuslupakäsittelyistä. Hyödyt taas ovat esimerkiksi ympäristöllisiä ja taloudellisia. Suurin hyöty tulee ennaltaehkäistyjen ja torjuttujen haittojen kautta. Ympäristö (esimerkiksi elinympäristöt ja lajit) on merkittävin hyötyjä asetuksesta: haittojen ennaltaehkäisyllä torjutaan erityisesti monimuotoisuuden heikentymistä. Torjunnan avulla myös ekosysteemipalvelut säilyvät, ja kansalaiset hyötyvät torjutuista haitoista esimerkiksi elinkeinoelämän ja terveyden suhteen. Välillisesti hyödytään siitä, että muissa maissa tehdyt toimenpiteet vähentävät meihin kohdistuvia vieraslajiriskejä. Lisäksi tietoisuus ongelmasta ja valistus Suomessa ja ulkomailla vähentävät leviämisriskejä sekä lisäävät torjuntaa ja hävittämistä. Ajallisesti suurimmat varmat vaikutukset tulevat viiden vuoden sisällä EU:n vieraslajiasetuksen voimaantulosta. Nämä koostuvat valtion organisaatioiden valvonta- ja seurantatoimenpiteistä. Myös kokonaisuutena pieniä ja väliaikaisia haittoja voi kohdistua elinkeinoelämälle, erityisesti puutarha-alalle. Tämän lisäksi voi tulla vähäisiä hävittämis- ja torjuntatoimia. Suurimmat vaikutukset sekä ympäristöllisesti että yhteiskunnallisesti voidaan nähdä torjuttujen haittavaikutusten kautta. Yleensä etukäteen tehty torjunta on halvempaa ja helpompaa, minkä lisäksi lajeja ei välttämättä edes pystytä poistamaan enää leviämisen jälkeen. Näiden syiden vuoksi ennaltaehkäisty on erittäin tärkeää.

Haitalliset vieraslajit aiheuttavat vahinkoa kotoperäisille lajeille, eliöyhteisöille ja ekosysteemeille. Vieraslajeja pidetään elinympäristöjen häviämisen ja pirstoutumisen ohella yhtenä suurimmista uhista luonnon monimuotoisuudelle. Suomessa on 157 haitallista vieraslajia. Jättiputket (Heracleum sp.) ja kurtturuusu (Rosa rugosa) ovat ainoita erityisen haitallisiksi luokiteltuja vieraskasvilajeja. Jättiputkea käytetään yleisnimityksenä kolmelle Heracleum suvun (Apiaceae) lajille: kaukasianjättiputki (H. mantegazzianum Sommier & Levier), persianjättiputki (H. persicum Desf. ex Fish.) ja armenianjättiputki (H. sosnowskyi Manden). Jättiputket ovat monivuotisia diploideja kasveja ja niiden kotoperäinen levinneisyysalue on Kaukasiassa ja Luoteis-Aasiassa. Populaatiogeneettisillä tutkimuksilla voidaan arvioida lajin evolutiivista potentiaalia, leviämistä ja haitallisuutta. Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli selvittää viiden jättiputki populaation geneettistä monimuotoisuutta ja rakennetta populaatioiden sisällä ja välillä. Tutkimuksessa käytettiin yhdeksää mikrosatelliittimerkkiä. Näytteitä kerättiin viidestä populaatiosta (yhteensä 140), jotka genotyypitettiin kullakin mikrosatelliitilla. Aineisto analysoitiin Arlequin- ja Structure-ohjelmilla. Odotetun heterotsygotian perusteella geneettinen muuntelu oli melko vähäistä (HE = 0.47). Hardy-Weinbergin testin perusteella heterotsygotia oli merkitsevästi vähentynyt kaikissa populaatioissa suhteessa odotettuun heterotsygotiaan ja FIS-arvot olivat korkeita. Havaitusta muuntelusta suurin osa oli populaatioiden sisäistä. Tulokset voivat olla seurausta sisäsiitoksesta tai hyvin pienistä perustajapopulaatioista. Bayesilainen rakenneanalyysi jakoi populaatiot kahteen klusteriin, joista toinen klusteri voitiin jakaa vielä kolmeen klusteriin.

Jättiputkiin vieraslajeina on kiinnitetty huomiota EU:n ja myös Suomen viranomaisten taholta nostamalla jättiputket erityisen haitallisiksi vieraslajeiksi vuonna 2012 laaditussa Kansallisessa vieraslajistrategiassa. Vieraslajien, kuten jättiputkien, hukkakauran ja jättipalsamin levittäminen luontoon on kielletty luonnonsuojelulaissa. Luonnonsuojelulain 43 §:n mukaan vieraslajeiksi luetaan lajit joilla ei ole Suomessa pysyvää luonnonvaraista kantaa. Haitalliset vieraslajit aiheuttavat taloudellista, sosiaalista tai esteettistä haittaa vaikuttamalla ihmisten, eläinten tai kasvien terveyteen tai esimerkiksi kiinteistöjen ja maa-alueiden arvoon. Invasiivisia jättiputkilajeja ovat kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum), persianjättiputki (Heracleum persicum) ja sen pohjoismainen muunnos tromsanjättiputki (Heracleum laciniatum) sekä armenianjättiputki (Heracleum sosnowskyi). Edellä mainituista lajeista käytetään yhteisnimitystä jättiputki (engl. Giant Hogweed), koska lajien taksonomia on epäselvä. Jättiputket ovat vaikeita torjuttavia, varsinkin laajoina esiintyminä. Jättiputkien levinneisyyskartoissa on suuria eroja eri kirjallisuuslähteissä. Tieto on hajanaista ja osittain ristiriitaistakin. Tietoa jättiputkien levinneisyydestä tarvitaan suunniteltaessa ja toteutettaessa Kansallisen vieraslajistrategian suunnitelmaa jättiputkien hävittämisestä ja torjumisesta maassamme. Tässä tutkimuksessa invasiivisten jättiputkilajien levinneisyyttä ja erilaisten torjuntamenetelmien käyttöä kartoitettiin erilaisin kyselyin kuntien ja ympäristökeskusten ympäristöasioista vastaaville henkilöille sekä aktiivisille kasviharrastajille Suomessa. Jättiputket ovat havaintojen mukaan levinneet laajasti maassamme lukuun ottamatta itäisintä Lappia. Torjuntatoimista suosituimmaksi mainittiin kasvisuojeluainekäsittely sekä niittäminen, joiden yhdistelmä todettiin tehokkaaksi hävityskeinoksi. Jättiputkien levinneisyyskarttoja tulisi päivittää, mikä helpottaisi myös torjuntatoimien suunnittelua. Torjuntatyöt täytyy suunnitella ja toteuttaa huolellisesti. Esiintymien hävittäminen voidaan tehdä myös ilman kasvinsuojeluaineita, joskin menetelmät ovat työläitä ja torjunnan on oltava pitkäjänteistä.

Kurtturuusun perusmuoto (Rosa rugosa L.) on ollut vuosikymmenten ajan suosittu koristekasvi pitkän kukintakautensa, kestävyytensä ja helppohoitoisuutensa takia. Kuitenkin nykyisin kurtturuusu luokitellaan Suomessa erittäin haitalliseksi vieraslajiksi. Kurtturuusua pidetään haitallisena vieraslajina myös Luoteis- ja Keski-Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa. Risteymätaustansa takia kurtturuusulajikkeiden ja –risteymien lisääntymiskyvyn on oletettu olevan heikompi kuin kurtturuusulla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia kurtturuusun puutarhamuotojen lisääntymiskykyä ja arvioida niiden leviämisalttiutta luontoon. Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, mitä lajikkeita tai risteymiä voitaisiin suositella käytettäväksi kurtturuusun sijaan. Leviämisalttiutta arvioitiin vesomisen, kukinnan ja kiulukoiden tuoton runsauden, kiulukkakohtaisen siemenmäärän, siementen elinkyvyn ja siementen itävyyden avulla. Aineistoa kerättiin sekä Etelä- että Pohjois-Suomesta ja mukana oli kurtturuusun perusmuodon lisäksi 12 ruusulajiketta tai –risteymää, joiden vanhempiin kurtturuusu kuuluu. Tutkimuksessa näiden puutarhamuotojen lisääntymiskykyä verrattiin kurtturuusun perusmuodon lisääntymiskykyyn. Kukinta- ja vesomishavainnot tehtiin kesällä 2011 ja kiulukat kerättiin syyskuussa 2011. Siementen elinkyky testattiin tetrazoliumtestin avulla ja kaksivuotinen idätyskoe Helsingin yliopiston Viikin kampuksella kesti syyskuusta 2011 lokakuuhun 2013. Tutkimuksen mukaan puutarhamuotojen lisääntymiskyvyssä on paljon vaihtelua niin taksonien kuin kasvupaikkojen välillä. Osalla puutarhamuodoista oli yhtä hyvä lisääntymiskyky kuin perusmuodolla. Kurtturuusun puutarhamuodot tuottivat kiulukkakohtaisesti vähemmän siemeniä kuin perusmuoto. Niiden siemenet olivat yhtä elinkykyisiä kuin kurtturuusun perusmuodon, mutta keskimääräinen itävyys oli heikompi kuin kurtturuusun perusmuodon siementen. Puutarhamuotojen välillä oli eroja niin siemenmäärissä kuin siementen elävyydessä ja itävyydessä. Tämän tutkimuksen perusteella ei suositella käytettäväksi sellaisia puutarhamuotoja, jotka tekevät paljon siemeniä tai joiden siemenet hyvän elinkyvyn lisäksi itävät keskivertaisesti. Pitkäkestoiselle jatkotutkimukselle on tarvetta, jotta lisääntymiskykyyn liittyvien ominaisuuksien vuotuisesta vaihtelusta voitaisiin varmistua.

Invasive non-native species create an increasing threat to diversity in nature and economics. Invasive species are expected to spread even wider due to climate chance. The Japanese rose (Rosa rugosa L.) is a species widely spread by humans for its decorative value. The japanese rose replaces native plant species and creates problems on seashores, where it thrives. It creates a threat to many endangered biotopes and their plantation. Chondrostereum purpureum (Pers. ex Fr.) has been studied for a biological method for brushwood maintenance. The method has yielded good results on several species of the Rosaceae family , for instance on Black cherry (Prunus serotina Ehrh.) and Pin cherry (Prunus pensylvaica L.f.) This study aims to declare, whether C. purpureum can be viewed as a potential method for controlling the Japanese rose. The effect of C. purpureum on the Japanese rose was studied for one growing season in Lauttasaari, Helsinki. In the study, the roses were cut and the freshly cut surfaces were treated with a C. purpureum solution in June 2021. The data were collected in June-September 2021. Despite the shortness of the study period, the results were promising. The fungal treatment decreased the number of live sprouts and increased the number of dead sprouts. Living sprouts were shorter and the amount of rosehip berries was lower in roses treated using C. purpureum than in roses that were cut only. It seems that the C. purpureum treatment provides a potential method for controlling the Japanese rose.

Kurtturuusu (Rosa rugosa) on haitallinen vieraslaji Suomessa. Se on levinnyt alkuperäisiltä esiintymisalueiltaan Koillis-Aasiasta Itämeren ja Pohjanmeren rannikolle sekä Pohjois-Amerikan koillisosiin. Se uhkaa luonnon monimuotoisuutta erityisesti merenrannoilla. Suomessa kaikki hiekkarantojen ja dyynien luontotyypit ovat uhanalaisia ja kurtturuusu vaikuttaa erityisesti niiden ekosysteemeihin muodostamalla suuria tiheitä kasvustoja. Kurtturuusukasvustossa muut lajit vähenevät. Vieraslajilain nojalla kurtturuusun kasvattaminen on kielletty, mutta kasvatuskielto astuu voimaan vasta siirtymäajan jälkeen 1.6.2022. Kurtturuusu on suosittu koristepensas. Siitä on myös jalostettu uusia lajikkeita. Niiden kasvatusta kielto ei koske, koska niiden lisääntymiskyvyn on ajateltu olevan heikko. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kurtturuusun levinneisyyttä Espoon rannoilla sekä tutkia sen lisääntymiskykyä. Tutkimuksessa kartoitettiin Espoon merenrantoja järjestelmällisesti maastossa havainnoiden ja etsittiin niiltä kurtturuusua. Kasvustojen ominaisuuksia tutkittiin ja selvitettiin morfologisten tuntomerkkien avulla, ovatko ne kurtturuusun perusmuotoa vai jotakin jalostettua lajiketta. Kasvustoista valittiin osa tarkempaa siementutkimusta varten. Siementen elinkykyä tutkittiin tetrazoliumtestin avulla ja kelluntakykyä vesiastioissa. Siementutkimuksessa selvitettiin, eroaako kurtturuusun perusmuodon ja jalostettujen lajikkeiden siementuotto tai siementen elinkyky toisistaan ja kuinka hyvin pähkylät kelluvat. Tilastollisina menetelminä käytettiin varianssianalyysiä ja t-testiä. Kurtturuusua kasvoi Espoon rannoilla runsaasti monenlaisilla kasvupaikoilla sekä istutettuna että villiytyneenä. Mantereella sitä oli enemmän kuin saaristossa. Villiytyneenä tai mahdollisesti villiytyneenä kasvoi vain muutamia kasvustoja jalostettuja kurtturuusulajikkeita. Istutettuina niitä oli enemmän. Kurtturuusun siementuotto vaikuttaa olevan suurempi perusmuodolla kuin jalostetuilla lajikkeilla. Perusmuoto tuotti myös keskimäärin enemmän elinkykyisiä siemeniä. Hajonta molemmissa ryhmissä oli kuitenkin suurta. Osa jalostetuista lajikkeita tuotti melko runsaastikin elinkykyisiä siemeniä, toiset taas hyvin vähän. Kurtturuusun pähkylät kelluivat hyvin. Tulokset tukevat käsitystä siitä, että jalostetut kurtturuusulajikkeet eivät olisi yhtä haitallisia kuin perusmuoto. Sekä perusmuodon että jalostettujen lajikkeiden siementuoton ja elinkyvyn hajonta oli kuitenkin suurta. Eri lajikkeiden eroja olisikin tarpeen selvittää järjestelmällisesti. Kurtturuusulla on hyvät edellytykset levitä veden välityksellä uusille kasvupaikoille, koska se kasvaa rannoilla ja sen siementen kelluntakyky on hyvä. Kurtturuusun kartoitus Espoossa auttaa sen torjunnan suunnittelussa myös muissa kaupungeissa.

Laivojen painolastiveden mukana kulkeutuminen on merkittävin väylä vieraslajien leviämiseen Itämerelle. Vieraslajeista voi olla haittaa ympäristölle ja yhteiskunnalle, ja Kansainvälinen merenkulkujärjestö (IMO) onkin hyväksynyt painolastivesien käsittelyä koskevan yleissopimuksen, jonka tarkoituksena on estää haitallisia lajeja leviämästä painolastiveden mukana alueelta toiselle. Sopimuksen mukaan laivan painolastivesi täytyy käsitellä niin, että veden sisältämät eliöt kuolevat, ennen kuin veden voi laskea mereen. Käsittelyn voi kuitenkin jättää väliin poikkeusluvalla, jos haitallisten vieraslajien leviämisen riski katsotaan olevan hyväksyttävällätasolla. Riskin arvioinnissa keskeisessä asemassa ovat niin kutsutut kohdelajit, joiden katsotaan voivan aiheuttaa vahinkoa ympäristölle, ihmisten terveydelle tai taloudelle. Arvioinnissa tarkastellaan näiden kohdelajien mahdollisuuksia siirtyä painolastiveden mukana alueelta toiselle, selvitä vastaanottavalla alueella ja aiheuttaa haittavaikutuksia. Itämeren kohdelajien valintaan kehitetty kriteeristö arvioi eliölajien (1) suhdetta painolastivesiin, (2) mahdollisia vaikutuksia Itämeren eri osien ekosysteemeissä ja ympäröivässä yhteiskunnassa, (3) aiemman leviämisen todisteita ja (4) nykyistä levinneisyyttä. Vallitsevassa luokituslähestymistavassa asiantuntijapaneelin arvioimaan kriteerien täyttymiseen tai täyttymättä jäämiseen ei ajatella liittyvän lainkaan epävarmuutta. Tämän tutkielman tavoitteena on kehittää kohdelajien luokitusta varten todennäköisyyspohjainen Bayes-verkkomalli, joka ottaa huomioon kohdelajikriteerien täyttymiseen liittyviä eliölajikohtaisia epävarmuuksia ja laskee luokitukselle todennäköisyysjakauman. Malli rakennettiin noudattamaan kriteeristöä, ja sitä testattiin neljälle esimerkkivieraslajille, jotka kaikki esiintyvät jo joissain osissa Itämerta: vaeltajasimpukalle (Dreissena polymorpha), villasaksiravulle (Eriocheir sinensis), amerikankampamaneetille (Mnemiopsis leidyi) ja sirokatkaravulle (Palaemon elegans). Kahdeksan vieraslajeihin perehtynyttä asiantuntijaa arvioi kyselykaavakkeen avulla eliölajikohtaisesti kuhunkin kriteriin liittyvää tutkimustiedon tasoa, antaen itsenäisen arvionsa jokaisen kriteerin täyttymistodennäköisyydestä. Saadut asiantuntija-arviot syötettiin lajikohtaisiin malleihin, jolloin mallit antoivat tulokseksi kunkin lajin todennäköisyyden kuulua kohdelaji-luokkaan. Näin ollen mallin on tarkoitus vetää yhteen epävarmuutta, joka nousee toisaalta vallitsevasta tieteellisen tiedon tasosta ja toisaalta asiantuntijoiden näkemysten välisestä hajonnasta. Tuloksia voidaan tarkastella asiantuntijakohtaisesti sekä koko asiantuntijajoukon yhteisten keskiarvojakaumien kautta. Tarkasteltaessa asiantuntijajoukon yhdistettyjä keskiarvojaaumia, vaeltajasimpukka kuuluu kohdelajiluokkaan 99,4 %, villasaksirapu 86,9 %, amerikankampamaneetti 84,9 % ja sirokatkarapu 78,3 % todennäköisyydellä, kun tarkastellaan keskiarvojakaumia. Eniten epävarmuutta liittyy lajien vaikutuksiin uudessa ympäristössä, kun taas paras tietotaso ja vähiten epävarmuutta liittyy kriteereihin lajin suhteeseen painolastiveteen ja todisteisiin lajin aiemmasta leviämisestä. Vaikutusten haitallisuutta voi olla vaikea arvioida muun muassa siksi, että vieraslajit eivät vaikuta Itämeren ekosysteemiin yksin, vaan ovat vuorovaikutuksessa muiden lajien kanssa. Asiantuntijoiden välisissä arvioissa oli eroja erityisesti epävarmuutta sisältävissä kriteereissä. Asiantuntijat itse arvioivat kyselyn useammin helpoksi kuin vaikeaksi, mutta silti arviointityöhön liittyi haasteita. Tutkielman mallia rakennettaessa kävi ilmi, että alkuperäisissä kriteereissä on jonkin verran tulkinnanvaraa, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa asiantuntijoiden arvioiden eroavaisuuksiin. Kriteerejä onkin syytä muokata selkeämmiksi. Myös kohdelajiluokituksen Bayes-verkkomallia kannattaa kehittää lisää yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Koska epävarmuus tulee ilmi tutkielmassa käytetyllä Bayes-verkkomenetelmällä, se voidaan ottaa huomioon, kun tehdään päätöksiä eliöiden kohdelajiluokituksesta. Mallista havaitaan, mihin kriteereihin liittyy epävarmuutta ja tätä tietoa voi hyödyntää lisätutkimuksen kohdentamisessa.