Browsing by Subject "viherpesu"

Tutkielmassa käsitellään kestävyysraportointidirektiivi CSRD:n (Corporate Sustainability Reporting Directive, (EU) 2022/2464) raportointivaatimusten vaikutuksia arvopaperimarkkinaoikeudelliseen viherpesuun. Lisäksi tutkielmassa selvitetään mitä viherpesu on ja miten se vaikuttaa pörssiyhtiön osakkeen arvoon. Pörssiyhtiöiden kestävyystietojen kysyntä on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Kysynnän kasvuun on vaikuttanut paitsi yrityksiin kohdistuvien riskien muuttuva luonne, myös jatkuvasti vastuullisuustietoisemmin toimiva sijoittajayhteisö. Kestävyystiedonannoille on asetettu Euroopan unionissa (EU) laadullisia ja muotoseikkoja koskevia edellytyksiä. Yksi tiedonantoja sääntelevistä kokonaisuuksista on uusi CSRD, joka astui voimaan 1.1.2024. CSRD:n tarkoituksena on lisätä kestävyystiedonantojen läpinäkyvyyttä ja vertailukelpoisuutta, jotta EU:n alueella liikkuva pääoma kohdentuisi kestävämpiin sijoituskohteisiin. Lisäksi CSRD pyrkii vähentämään yhtä 2020-luvun merkittävintä sijoittajansuojaa uhkaavaa tekijää – viherpesua. Tutkielmassa todettiin, että viherpesu näyttäytyy pörssiyhtiön markkinoinnissa tyypillisesti epäedullisten tietojen pois jättämisenä sekä harhaanjohtavien tai perustelemattomien vastuullisuusväitteiden esittämisenä. Lisäksi tutkielmassa tehtiin siinä esitettyjen esimerkkitapausten perusteella johtopäätös, jonka mukaan pörssiyhtiön viherpesu vaikuttaa lähes poikkeuksetta negatiivisesti sen osakkeen arvoon. Tutkielmassa esitettyjen havaintojen pohjalta myös todettiin, että CSRD:n sääntely voidaan nähdä onnistuneena arvopaperimarkkinaoikeudellisen viherpesun estämiseksi. Erityisesti kestävyysraportointidirektiiviä täydentävät ESRS-standardit luovat pörssiyhtiöille niin laajat ja yksityiskohtaiset raportointivelvollisuudet, että arvopaperimarkkinaoikeudellisen viherpesun mahdollisuudet vähenevät merkittävästi uuden sääntelyn myötä. Myös pörssiyhtiöiltä edellytettävä olennaisuusanalyysi tuottaa sijoittajayhteisölle tärkeää uudenlaista tietoa, joka turvaa sijoittajien tiedonsaantioikeutta ja näin ollen myös vähentää viherpesun mahdollisuuksia.

Tutkielma käsittelee Euroopan unionin kestävän sijoittamisen luokitusjärjestelmän eli Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) 2020/852 (ns. taksonomia-asetus) liittyvän sääntelyn mahdollisuuksia saavuttaa sääntelyn taustalla poliittisena tavoitteena vaikuttava viherpesun ehkäisy. Tutkielma käsittelee järjestelmää osin yleisesti, mutta erityisesti kiinteistö- ja rakennusalalla. Tutkimuksen kohde on tutkimuskysymyksestä ja tutkimusasetelmasta johtuen poikkioikeudenalainen käsittäen sekä ympäristöoikeudellisia että investointioikeudellisia piirteitä. Tutkimuksessa on käytetty tutkimuskysymykseen vastaamiseksi sääntelytutkimuksellista menetelmää, jossa oikeusdogmaattinen ja sääntelyteoreettinen metodi yhdistyvät, tavoitteena sääntelyn arvioiminen ja kehittäminen. Tutkielma on jakautunut kahteen osaan siten, että ensimmäisessä pääteemassa (luvut 1-3) jaottelen, systematisoin ja tulkitsen sääntelyn viherpesun ehkäisyä koskevan tavoitteen kannalta keskeisiä osatekijöitä, jonka jälkeen arvioin viimeisissä luvuissa (luvut 4-5) kyseisen tavoitteen toteutumista. Keskeisiä osatekijöitä tavoitteen saavuttamiseksi ovat muun muassa sääntelyyn liittyvä kokonaisvaltainen sääntelystrategia, johon kuuluu se, ettei sääntelyn ympäristötavoitetta merkittävästi edistävä taloudellinen toiminta saa aiheuttaa merkittävää haittaa muille ympäristötavoitteille sekä sääntelyn elinkaariajattelu. Myös sääntelyyn liittyvien tiedonantovelvollisuuksien laiminlyönnit voidaan laskea keskeisiksi tekijöiksi samoin kuin muut avoimuus- ja valvonta-aspektit. Lisäksi olen arvioinut sääntelyn viherpesun ehkäisyä koskevaan tavoitteeseen pääsemisen edellytykseksi sen, että sääntely saavuttaa riittävän aseman, jotta luokittelujärjestelmällä olisi laajempaa merkitystä. Tähän liittyen olen arvioinut eri sääntelykeinojen vaikutuksia aseman saavuttamiseksi. Tulen tutkimuksessani seuraaviin johtopäätöksiin. Sääntelyn ollessa vielä melko keskeneräistä, yhteismitallista vastausta tutkimuskysymykseen ei voida antaa, koska tämä vaatisi soveltamiskäytäntöä ja empiiristä tukimusta taakseen. Sääntelyssä on kuitenkin useita osatekijöitä, joiden seurauksena tavoite olisi mahdollista saavuttaa. Näitä ovat muun muassa kestävyystietojen antamisen standardisointi, erilaiset tietojen varmennusmenetelmät ja hallinnolliset seuraamukset sääntelyn rikkomisesta sekä kannustinpohjaisuuteen liittyvät mahdollisuudet. Tavoitteen toteutumista vastaan puhuvia seikkoja ovat taas mm. teknisten arviointikriteereiden valintaprosessin politisoituminen ja liian laajasta sääntelyn vapaaehtoisesta noudattamisesta aiheutuva tiedonannon riittämättömyys.

Lisääntynyt puhe vastuullisuudesta ja kuluttajien kasvava kiinnostus vastuullista kuluttamista kohtaan ovat lisänneet yritysten viestintää ja mainostusta vastuullisuudesta. Erilaisten vastuullisuudesta kertovien viestien määrä on suuri ja väitteet voivat olla laajoja ja monitulkintaisia. Kuluttajien voi olla haastavaa tunnistaa luotettavat väitteet ja merkinnät. Tässä maisterintutkielmassa tutkittiin suomalaisten kuluttajien näkemyksiä elintarvikkeisiin liittyvästä vastuullisuusviestinnästä mainoksissa ja elintarvikepakkauksissa. Tutkielman viitekehyksenä toimi aikaisempi tutkimus kuluttajien suhtautumisesta vastuullisuusmerkintöihin, sekä vastuullisuuden määritelmän käsittely useasta näkökulmasta. Tutkimusmenetelmäksi valikoitui laadullinen tutkimus, koska tarkoituksena oli kerätä kuluttajien omia ajatuksia tutkittavasta aiheesta. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Haastatteluun osallistui kuusi suomalaista kuluttajaa, jotka olivat kiinnostuneita vastuullisuudesta. Vastuullisuuden määritelmä on moninainen ja täysin tarkkaa määritelmää vastuullisuudelle ei ole. Kuluttajien kuitenkin tulee saada tietoa vastuullisuudesta, vastuullisten ostopäätösten tueksi. Kuluttajat saavat tietoa muun muassa pakkauksista, mainoksista, opinnoista ja lähipiiriltä. Tutkielman tuloksissa havaittiin, että haastateltavat pitivät pakkauksia hyvänä tietolähteenä. Vastauksissa kuitenkin havaittiin epäluottamusta mainoksissa esitettyjä vastuullisuusväittämiä kohtaan. Vastaajat suhtautuvat epäilevästi yritysten itse tuottamaan vastuullisuusviestintään pakkauksissa. Voimakas vastuullisuusteemainen mainonta ja viestintä koettiin usein epäilyttävänä ja pelättiin viherpesun mahdollisuutta. Haastateltavat kuitenkin pitivät kolmannen osapuolen myöntämiä sertifikaatteja melko luotettavina. Tulosten perusteella voidaan todeta, että vastuullisuus oli vaikea määritellä ja vastaajat olivat epävarmoja vastuullisuusmerkintöjen tarkoituksesta. Tämä voi johtaa siihen, että vastuullisia valintoja on vaikeaa tehdä. Haastateltavien aikaisemmilla tiedoilla, kuten ammatilla ja koulutuksella oli vaikutusta heidän näkemyksiinsä vastuullisuusviestinnästä.

The clothing industry and its environmental impact have recently been much discussed while consumer interest in sustainably produced clothing has been rising. As a response to increased demand, clothing companies have set up collections that give the impression of being ecologically and ethically manufactured. Unfortunately, this phenomenon has also been found to be related with negative byproducts such as incoherent ecoterminology and green washing. The idea for this study sprung up from a personal desire to better understand the ecosymbols hanging in clothes’ tags and the ecolabelling system behind them. The study has two main goals. The first is to decipher the kinds of ecolabels that textiles and clothing can have, and what criteria a product must meet in order to obtain a permission to use an ecolabel. According to previous studies, ecoterminology is often vague, and consumers’ awareness about it is low. The study examines three well-known ecolabels, the Nordic ecolabel ”Joutsenmerkki”, the EU-ecolabel ”EU-kukkamerkki” and the GOTS-sertificate. The study’s second aim is to analyse the information provided to consumers by the three children’s clothing companies profiling themselves as sustainable manufacturers. This information concerns the actions the companies have taken regarding their production’s ecologic sustainability, certification, as well as the underlying values behind the actions This second goal comprises the actual empirical part of the study. Brands chosen to this study are Vimma, Gugguu and Papu. The data were collected from the companies’ websites and was analysed according to the methods of content analysis. The results show that the quality of the information varies considerably. Papu got the best results due to a code of conduct document and a sustainability report that included both measures already taken as well as measures planned for the future. One possible interpretation for Vimma and Gugguu’s quite poor results is that even though measures had been taken toward sustainability, the companies didn’t properly report them to consumers. There is still much to improve, and standardized, independent and transparent ecolabels might be part of the solution as they might clarify the incoherent ecoterminology provided by clothing companies.

Tutkielmassa tarkastellaan tavaramerkkeihin liittyvää viherpesua yhtenä viherpesun muotona. Tavaramerkkeihin liittyvällä viherpesulla voidaan tarkoittaa tilanteita, joissa tavaramerkkeihin sisältyvät ympäristöväittämät ovat totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia, minkä seurauksena tavaramerkki on omiaan antamaan virheellisen tai harhaanjohtavan kuvan sen kattamien tavaroiden ja palvelujen ympäristövaikutuksista taikka yleisesti ottaen tavaramerkin haltijan toiminnasta ja ympäristösuorituskyvystä. Tavara-merkkeihin liittyvän viherpesun voidaan olettaa lisääntyvän yhteiskunnassa ympäristöystävällisten tuotteiden kysynnän kasvaessa ja tavaramerkeissä käytettävien ympäristöväittämien lisääntyessä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä tavoin tavaramerkkeihin liittyvää viherpesua on arvioitava tavaramerkkien ja markkinoinnin harhaanjohtavuutta koskevan sääntelyn perusteella. Kysymystä tarkastellaan kansallisen lainsäädännön näkökulmasta ja tarkastelun keskiössä ovat ympäristövaikutusten suhteen harhaanjohtavat tavaramerkit. Oikeustilaa ei voida pitää täysin selvänä sen suhteen, voidaanko tavaramerkkilain (544/2019) 12 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaista harhaanjohtavien tavaramerkkien rekisteröintikieltoa soveltaa myös ympäristövaikutusten suhteen harhaanjohtaviin tavaramerkkeihin. Tutkielmassa päädytään esittämään, että säännöstä tulisi voida soveltaa myös ympäristövaikutusten suhteen harhaanjohtaviin tavaramerkkeihin. Säännöksen soveltamisen voidaan kuitenkin katsoa edellyttävän, että tavaramerkki on joko tosiasiallisesti harhaanjohtava sen kattamien tavaroiden ja palvelujen ympäristövaikutusten suhteen taikka on olemassa riittävän vakava kohdeyleisön harhaanjohtamista koskeva vaara. Tutkielmassa esitetään, että tavaramerkkeihin sisältyvien ympäristöväittämien sallittavuutta olisi arvioitava kuluttajansuojalain (38/1978) ja sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain (1061/1978) nojalla vastaavalla tavalla kuin muitakin markkinoinnissa käytettäviä ympäristöväittämiä. Tavaramerkkeihin sisältyvät ympäristöväittämät eivät siten saa olla totuudenvastaisia, vaan elinkeinonharjoittajan on kyettävä näyttämään ne toteen. Sinänsä totuudenmukaisistakaan ympäristöväittämistä ei saa myöskään muodostua harhaanjohtavaa kokonaiskuvaa. Tutkielmassa tarkastellaan myös mahdollisuuksia puuttua tavaramerkkeihin liittyvään viherpesuun tavaramerkki- ja markkinointioikeudellisissa menettelyissä. Tutkielmassa päädytään esittämään, että tavaramerkkeihin liittyvää viherpesua tulisi pyrkiä ehkäisemään viranomaislähtöisesti voimassa olevan lainsäädännön nojalla.

Tutkimuksessa selvitetään, kuinka yritysvastuuta edistetään ja voitaisiin edistää pankkirahoituksen keinoin. Asiaa tarkastellaan sekä pankkien että rahoitettavien yritysten näkökulmista. Tutkimus keskittyy pankkien perspektiivistä EU:n uuteen ehdotettuun vakavaraisuussääntelyyn, jonka kautta ESG-riskit integroidaan pankkien luotonantoon. Yritysten osalta keskiössä ovat vastuullisuustavoitteisiin sidotut luotot. ESG-riskejä koskeva sääntely on vuoden 2023 alussa EU:n säätämismenettelyssä. Ehdotetussa sääntelyssä jätetään tilaa pankkien omille prosesseille ja valvontaviranomaisten ohjeistuksille. Sääntely edustaa makrovakauden parantamisen ohella myös yhteiskuntapoliittisia tavoitteita kestävyydestä. Rahoituksen saajiin sääntely vaikuttaa välillisesti, sillä yrityksiä kannustetaan vastuullisempaan toimintaan pankkirahoituksen alemmalla hinnalla. Vastuullisuudesta on yritykselle myös muita moninaisia hyötyjä, mikä johtuu osaltaan siitä, että yrityksiltä odotetaan enenevissä määrin lainsäädännöt ylittävää vastuullisuutta. Myös pankkeja kannattaa ohjata vastuulliseen suuntaan, sillä tällä on havaittu olevan positiivisia vaikutuksia pankin luotonsaajien vastuullisuuskehitykseen. Tutkimuksessa havaitaan, että suomalaisen pankkisektorin pankit ottavat jo ESG-riskit huomioon luotonannossaan. Etenkin suuremmat pankit tavoittelevat lisäksi lainsäädännöt ylittävää vastuullisuutta. Tämä rajoittaa pankkirahoituksen saatavuutta ja johtaa tulevaisuudessa myös erääntymisperusteen syntymiseen luotonsaajan vastuullisuuden heikentyessä luoton keston ajalla. Pankkien strategioista seuraa, että vastuulliset luottotyypit tulevat kasvamaan entisestään tulevina vuosina. Tutkimuksessa ehdotetaan myös keinoja, joilla voitaisiin laajentaa vastuullisten luottotyyppien käyttöä myös muihin kuin edelläkävijä- ja suuryrityksiin. Lisäksi tutkimuksessa pohditaan, minkälaista entistä kireämpi ESG-riskejä koskeva sääntely voisi olla ja kuinka siitä voitaisiin säätää.