Browsing by Subject "vihreät"

Ehdokkuuteen liittyvät huolet voivat olla merkittävä tekijä sen suhteen, millaiset poliittiset vaikuttamisen tavat näyttäytyvät erilaisille henkilöille mahdollisina ja houkuttelevina. Aiemmasta ehdokkaiden kokemuksia koskevasta tutkimuksesta on nähtävissä, että menestyksekkääseen ehdokkuuteen tarvittavat resurssit jakautuvat eri tavoin taustamuuttujiltaan erilaisilla ehdokasryhmillä. Erityisesti päättäjiin kohdistuvan vihapuheen ja häirinnän on todettu kohdistuvan muutenkin haavoittuvissa asemissa oleville henkilöille. Vihreät edustajat ovat aiemmassa tutkimuksessa erottuneet muiden puolueiden edustajista niin taustaominaisuuksiltaan kuin ehdokaskokemuksiltaan. He erottautuvat myös eniten vihapuhetta kohtaavana puolueena. Maisterintutkielmassani tutkin kyselytutkimuksen keinoin vihreiden vuoden 2021 kuntavaaliehdokkaiden ehdolle asettumiseen liittyviä huolia. Tutkimuskysymykseni olivat: 1) Millaisia huolia vihreiden kuntavaaliehdokkaiden ehdolle asettumiseen liittyy ja 2) Kuinka vihreiden kuntavaaliehdokkaiden risteävät erot näyttäytyvät heidän ehdolle asettumiseen liittyvissä huolissaan. Lähtöoletukseni oli, että huolilla on suuri rooli ehdokaspäätöstä tehtäessä, ja että ne saattavat jopa toimia esteenä ehdokkuudelle. Oletin myös, että osa huolista vaikuttaa erityisesti niiden ehdokkaiden ehdokaspäätökseen, jotka ovat muutenkin aliedustettuja poliittisessa päätöksenteossa. Tutkimukseni asettuu feministisen politiikantutkimuksen perinteeseen, jonka tavoitteena on edistää politiikan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, sekä tunnistaa politiikan ja vallan syrjiviä rakenteita. Intersektionaalisen lähestymistavan lisäksi käytin analyysissani aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tunnistin ehdokkaita eniten huolestuttaviksi asioiksi 1) ajanpuutteeseen liittyvät huolet, 2) vihapuheeseen ja vaalihäirintään liittyvät huolet, 3) vihreisiin liitetyt negatiiviset asenteet, sekä 4) erilaiset ehdokkuuteen liittyvät epävarmuudet. Vihapuheelle erityisesti altistaviksi tekijöiksi nimettiin naissukupuoli, vähemmistöstatus, nuori ikä sekä vihreä puoluevalinta, ja usein nämä ominaisuudet ristesivät ehdokkaiden vastauksissa. Erityisen huolestuneiksi vastaajaryhmiksi erottautuivat 26–35-vuotiaat, naiset, ensikertalaiset ehdokkaat, korkeasti koulutetut, sekä yhteen tai useampaan vähemmistöön kuuluvat ehdokkaat. Vähiten huolissaan olivat kaikkein vanhimmat ja nuorimmat vastaajat, sekä miehet. Lisäämällä tutkimustietoa ehdokkuuteen liittyvistä huolista voidaan edistää poliittisen yhdenvertaisuuden toteutumista. Erityisen tärkeää on ehdokkaiden kokemuksien tutkiminen intersektionaalisen lähestymistavan keinoin. Huolien kriittinen tarkastelu on tärkeää poliittisille puolueille muun muassa siksi, että ilman ehdokkuuden esteiden ja hidasteiden tunnistamista monia politiikassa kaivattuja ääniä jää kuulematta. Jatkotutkimusta ehdokkaiden huolista onkin tarpeen tehdä laajemmalla otannalla. Kiinnostava näkökulma jatkotutkimukselle olisi myös se, kuinka huolet vaihtelevat eri puolueiden välillä.

Miltä tuntuu olla kansanedustaja? Tässä maisterintutkielmassa syvennytään kansanedustajuuden kokemuksellisen puolen tutkimukseen. Kokemuksellinen näkökulma kansanedustajuuteen on kiinnostava, sillä työn julkisuuden määrä ja laatu, olennaiset sosiaaliset suhteet, työtä säätelevä toimintakulttuuri ja työtavat poikkeavat mistä vain muusta työstä. Tarkastelun kohteena ovat vihreiden kansanedustajien kokemukset. Vihreiden kokemuksia tutkimalla etsitään vihreän kansanedustajakokemuksen ominaispiirteitä, mutta myös pohditaan kansanedustajuuden kokemusta yleisemmin erityisesti vertaamalla löydöksiä aiempaan tutkimukseen, erityisesti Anne Ollilan ja Anna Kontulan tutkimuksiin. Vihreästä kansanedustajakokemuksesta tekevät mielenkiintoisen puolueen poikkeuksellinen syntytausta ja alkuperäinen halu myllätä eduskunnan käytänteitä uusiksi, kuten jättämällä noudattamatta senioriteettiperiaatetta tai pukukoodia. Uudenlainen puolue myös toi Arkadianmäelle edustajia uudenlaisista taustoista, kuten ennen näkemättömiä vähemmistöjä, joiden kokemuksiin perehdytään. Tässä tutkielmassa kokemusta tutkitaan lähdeaineistona Eduskunnan muistitietoarkiston vihreiden kansanedustajien haastattelut, tutkielmaa varten tehdyt muistitietohaastattelut ja täydentävänä lähteenä kokemuksellisesti kiinnostavat elämäkerrat. Menetelmänä hyödynnetään ymmärtävää muistitietotutkimusta ja keskeisin tutkimuskysymys on, että miten vihreät kansanedustajat työnsä kokivat. Kokemuksia eritellään kolmen kategorian alle: identiteetin, sosiaalisten suhteiden ja toimintakulttuurin. Identiteettiin liittyvässä luvussa käsitellään kaikkia edustajan itseensä liittyviä luonnehdintoja ja kokemuksia kansanedustajuudesta, sosiaalisten suhteiden luvussa eritellään keskeisimpiä sosiaalisia kokemuksia eduskunnasta ja toimintakulttuuria käsittelevässä luvussa käsitellään edustajan kokemusta hallitus- ja oppositiotyöskentelystä, julkisuudesta ja vihreistä poikkeuksista totuttuihin toimintatapoihin. Identiteettiin liittyvissä kokemuksissa vihreillä korostuivat kokemukset erilaisuudesta. Aineistossa erilaisuutta muihin ja erityisesti muiden puolueiden kansanedustajiin peilattiin esimerkiksi poikkeavan taustan, ajattelutavan, työmotivaation, akateemisuuden ja rahattomuuden kautta. Erilaisuutta vihreiden eduskuntaryhmän sisälläkin koettiin ja se linkittyi usein itsensä asemoimiseen suhteessa alkuvihreään vaihtoehtokulttuuriin. Sosiaalisissa kokemuksissa korostuivat vihreiden eduskuntaryhmien sisäiset monipuoliset kokemukset aina tiukoista riidoista suuriin ystävyyksiin. Jokainen kausi oli korostetun erilainen, mutta useimmiten ryhmän ollessa kiireinen esimerkiksi hallituksessa oli riitoja vähemmän, rauhallisina aikoina enemmän. Parhaimmat ystävät ja pahimmat vihamiehet löydettiin yleensä muista puolueista erityisesti tiiviin valiokuntatyön kautta. Eduskunnan puhemiehen merkitys kansanedustajakokemukseen olennaisesti vaikuttavana vaikuttajana korostui. Työn ja perheen yhdistäminen koettiin usein hankalaksi. Toimintakulttuurikokemuksissa hallituskansanedustajuus koettiin usein mielekkäänä, oppositiossa olo epäkiinnostavana. Julkisuus koettiin usein epäreiluksi ja kohut ylimitoitetuiksi ja jopa turvallisuusuhkiksi. Vihreä käytäntö senioriteettiperiaatteen puuttumisesta koettiin yleisesti toimivaksi erityisesti ensimmäisen kauden kansanedustajien kiinnostavan kansanedustajakokemuksen takaajana. Pukeutumisen suhteen kokemusta määrittivät kuuluisat skandaalit, joista moni halusi erottautua. Kansanedustajakokemukseen linkittyi monella vahva tunne väärinymmärretyksi tulemisesta. Median koettiin katsovan kansanedustajia yksipuolisesti, vaikka edustajat eivät usein itse kokeneetkaan työnsä pelkistyvän esimerkiksi valtapeleiksi.

Tutkielmassa tarkastellaan Vihreän liiton kehitystä sisäisen demokratian näkökulmasta vuosina 1987–1995. Tarkasteluajanjaksokseni jäsentyy Vihreä Liitto ry:n perustamisvuoden (1987) ja puolueen ensimmäisen hallitusvuoden (1995) väliin. Tavoitteena on selvittää, miten ns. uutta poliittista kulttuuria on ajettu sisään Vihreän liiton muuttuessa liikelähtöisestä ympäristöpoliittisesta vaihtoehtoehtopuolueesta hallitustyöskentelyyn osallistuvaksi valtionhoitajapuolueeksi ja miten aiheesta on keskusteltu puolueen sisällä. Toisaalta tutkielma seuraa demokratian lisäämiseen tähtäävissä instrumenteissa, kuten rotaatiossa tai vallanhajauttamisessa, tapahtuvia muutoksia. Lisäksi sivutaan kahden postmodernin ilmiön eli politiikan mediavaltaistumisen ja henkilöitymisen vaikutusta tähän muutokseen. Taustaltaan tutkimus asettuu liiketutkimuksen jatkumoon, jossa tarkistellaan yhteiskunnallisen liikkeen muutosta sen institutionalisoituessa. Metodologisena kehyksenä hyödynnetään lähdekritiikkiä, ja sisällön teemoittelulla analysoidaan, minkälaiset edustuksellisen demokratian piirteet vihreät ovat kokeneet ongelmallisiksi, mitä on tarjottu vaihtoehtoisiksi menettelytavoiksi ja miten vihreät ovat tässä vaihtoehtoisuuden toteuttamisessa onnistuneet. Tutkimuskohdetta tarkastellaan edustuksellisen demokratian kehittämisen teoreettisesta viitekehyksestä käsin. Primääriaineiston muodostavat Vihreän liiton arkisto sekä Vihreän langan vuosikerrat tarkasteluajanjaksolta. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään liikkeen institutionaalistumiseen, edustuksellisen demokratian kehittämiseen ja Vihreään liittoon keskittyvää tutkimuskirjallisuutta. Vihreät halusivat vallitsevaan poliittiseen kulttuuriin elementtejä muodollisten instituutioiden ulkopuolelta, omilta liikejuuriltaan, muodostaessaan poliittisen järjestön. Suhtautuminen institutionalisoitumiseen oli kuitenkin vihreissä tutkimustulosten perusteella jo 1980-luvulla paljon kompleksisempaa kuin usein ajatellaan; liikkeen sisältä löytyi jo tuolloin vahvasti institutionalisoitumisen puolesta puhuvia. Vaikka valtajärjestelmän demokratiavajeen täyttäminen oli vihreille yksi oikeutuksista parlamentaariseen politiikkaan osallistumiselle ja vallan tavoitteluun sen sisällä, näyttää keskustelu aiheesta olleen enimmäkseen muutamien kansalaisyhteiskunta-aktiivien ylläpitämä diskurssi, johon puoluejohto on toisinaan ottanut osaa. Aiheeseen liittyvissä valtuuskunnan keskusteluissa ja äänestyksissä toimintatapojen muutos perinteisten puolueiden kaltaiseksi voitti lähes järjestään puolueen toiminnan tehostamisen nimissä. Koijärvellä verkostoitunut nuoriso ei synnyttänyt olemassa olleiden puolueiden suunnanmuuttajaksi katalysaattoria, vaan omilla jaloillaan seisovan ympäristöpuolueen, josta kehittyi yleispuolue muiden kaltaistensa joukkoon. Vihreän liikkeen puoluepoliittinen suuntautuneisuus muodostui omaksi orgaanikseen ja vähitellen karisivat luulot myös tämän toiminnan ulottuvuuden väliaikaisuudesta. Myönnytyksiä puolue-instituutiolle tehtiin tipoittain, vuosi kerrallaan, mutta varsin vakaasti.