Browsing by Subject "viisaus"

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee mitä tyhmyys on Saarnaajan kirjassa. Tutkielman metodeina hyödynnetään semantiikkaa, hermeneutiikkaa sekä metaforien teoriaa. Tutkielmassa analysoidaan yksitellen kaikki jakeet, joissa hepreankielinen alkuteksti mainitsee sanan tyhmyys tai tyhmä. Tyhmyys jaotellaan seitsemään eri kategoriaan, joista jokainen paljastaa jotakin siitä, miten tyhmyys käsitettiin Saarnaajan kirjassa. Ensimmäiseen kategoriaan, tyhmyys viisauden vastakohtana, kuuluu suurin osa tarkasteltavista kohdista. Toinen kategoria käsittelee tyhmyyttä mielettömyytenä. Moraalittomuuden ja tyhmyyden kategoria paljastaa Saarnaajan kirjan yhdistävän tyhmyyden vääränlaiseen kultilliseen toimintaan tavalla, jollaista ei esiinny muissa Vanhan testamentin teksteissä. Sen sijaan tyhmyyden liittäminen puheliaisuuteen ja kuuntelemattomuuteen on hyvin tyypillistä muinaisen Lähi-idän viisauskirjallisuudessa, ja myös Saarnaajan kirjassa nämä piirteet yhdistetään tyhmyyteen. Laiskuus on ominaisuus, jonka Saarnaaja yhdistää tyhmyyteen. Myös liiallinen iloitseminen on tyhmän ihmisen piirre. Viimeisessä kategoriassa käsitellään tyhmyyden suhdetta pimeyteen, vasempaan ja pahuuteen. Pääosin Saarnaajan kirjan näkemys tyhmyydestä vastaa sitä, miten se ymmärretään myös muissa Vanhan testamentin viisausteksteissä. Erojakin löytyy niin tyhmyydestä käytettävien sanojen osalta kuin sen osalta mitä tyhmyydellä tarkoitetaan. Saarnaaja käyttää tyhmyydestä vain muutamaa sanaa, mutta on laajentanut niiden semanttisia kenttiä merkityksiin, joita kyseiset sanat eivät muissa teksteissä saa.

Tutkielmassa tarkastelin apokryfikirjoihin kuuluvan Juditin kirjan päähenkilön leskeyttä ja sen vaikutusta hänen toimijuuteensa. Juditin kirjan leskeyttä vertasin toisen temppelin ajan juutalaisen yhteiskunnan ja Raamatun kirjoitusten antamaan kuvaan leskistä. Tavoitteena oli myös selvittää, edellyttikö Juditin toimijuus muita hänen leskeyteensä läheisesti liittyviä piirteitä: hurskautta, kunniallisuutta, kauneutta, yhteiskunnallista asemaa ja varallisuutta. Tutkielmaani valitsin Juditin leskeyteen läheisesti liittyvät ja myönteisiksi tulkitut piirteet, jotka esiintyvät toisen temppelin ajan juutalaisen yhteiskunnan ja Raamatun kertomusten naisia ja leskiä koskevissa kuvauksissa. Lisäksi keskityin vain niihin piirteisiin, jotka kerrotaan Juditin hahmon esittelyn yhteydessä ja jotka toistetaan kertomuksen loppujakeissa. Tutkielmassa keskityin Juditin leskeydestä ja siihen liittyvistä piirteistä kertovien piirteiden jakeiden analysointiin sekä leskeyden ja muiden piirteiden temaattiseen tarkasteluun tutkimuskirjallisuuden, toisen temppelin ajan juutalaiseen yhteiskuntaan ja Raamatun kertomusten leskiin liitetyn kuvan pohjalta. Juditin leskeyttä ja piirteiden toimijuutta tarkastelin sosiaalihistoriallisen lähestymistavan ja intersektionaalisuuden avulla. Tutkielman lähdeaineiston analysoinnin ja tutkimuskirjallisuuden pohjalta esitän, että Juditin leskeys pohjautuu toisen temppelin ajan juutalaisen ja Raamatun kertomusten antamaan kuvaan leskistä. Juditin leskeys mahdollistaa Juditin itsenäisyyden ja tarjoaa puitteet Juditin toimijuudelle. Toisen temppelin ajan juutalaisuuteen ja Raamatun kertomuksiin liittyvän tutkimuskirjallisuuden perusteella Juditin toimijuus edellyttää leskeyden lisäksi muita piirteitä, kuten varallisuutta. Nämä piirteet mahdollistavat Juditin toimijuuden kertomuksessa tavalla, joka oli kuitenkin patriarkaalisen yhteiskunnan rakenteiden vuoksi epätodennäköistä toisen temppelin ajan juutalaisuudessa ja monissa Raamatun kertomuksissa. Näin ollen esitän, että Juditin leskeyttä ja toimijuutta on sen sijaan tarkasteltava symbolisesti ja juutalaiseen naiseen liitettyinä ihannepiirteinä.

Tässä tutkielmassa tarkasteltiin, mitä vaikuttavuussijoittaja voi oppia vanhoilta viisausperinteiltä. Vaikuttavuussijoittaminen on osa paitsi sijoitustoiminnan evoluutiota myös osa kapitalistisen järjestelmän evoluutiota. Vaikuttavuussijoittamista on kuitenkin kritisoitu hyväntekeväisyyskolonialismiksi, joka vahvistaa siirtomaavallan jälkeisiä konteksteja. Yritysetiikka on menettämässä kriittistä potentiaaliaan. Sijoitustoiminnassa on havaittavissa rituaalisia piirteitä. Työssäni tarkastelin ja vertailin islamin suufilaisuuden ja Pohjois-Amerikan cherokee-kansan arvoja sekä käsityksiä uhraamisesta, tulevaisuudesta, vastuusta ja hyvästä elämästä, joiden on nähty vaikuttavan sijoitusintentioon. Tutkielman teoreettisen taustan muodostivat Schwartzin teoria arvojen universaalista rakenteesta ja sisällöstä sekä sijoitustoiminnan tematiikka. Lopuksi analyysin tuloksia tarkasteltiin Rockefeller Philanthropy Advisorsin vaikuttavuussijoittamisen kehämallin valossa. Aineistonani toimivat 20 viisausperinteiden kansantarinaa analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Cherokee-kansan yhteisiä päämääriä edistävät biosentriset säilyttämisarvot heijastelivat cherokee-kansan yhteisöllisen harmonian etiikkaa. Muutosorientoituneet ja individualistisemmat suufilaiset arvot puolestaan heijastelivat suufilaista yksilöllisen vapautuksen tavoitetta. Viisausperinteitä yhdistivät itsensä ylittämis-arvot. Sijoitustoiminnan tematiikka heijasteli viisausperinteiden arvoprofiilien poikkeavia painotuksia Schwartzin arvokehällä. Cherokee-kansan uhripuhe paljasti yhteisönäkökulman ja tulevaisuuspuhe orientoitui säilyttämiseen ja jatkuvuuteen. Suufilainen uhripuhe paljasti yksilönäkökulman ja tulevaisuuspuhe orientoitui muutokseen. Cherokee-tarinat vihjaavat, että on arvokonsepteja, jotka asettuvat hyvin kauas antropomorfisesta käsityksestä siitä, mikä on arvokasta. Ihminen ei voi mitata sitä, minkä arvoa tämä ei ymmärrä. Vaikuttavuussijoittamisessa tulisi omaksua yhteistyön lähestymistapa. Omistajuusajattelusta tulisi siirtyä kohti pääoman haltijuusajattelua. Suufi-tarinat kannustavat sijoittajaa astumaan oman aikansa merkitysmatriisin ulkopuolelle ja kehittämään uusia tapoja ajatella. Viisausperinteissä hyödynnetään systeemiajattelun periaatteita. Kokemus tunnustetaan tietämisen tapana ja tavoiteltavia arvoja viestitään yhteisön sisällä kokemuksellisuuden kautta. Kummankin tarinaperinteen diskurssissa nousi esiin epälineaarinen ajattelu tietämisen tapana. Voivatko suufi-tarinoiden paradoksit auttaa operoimaan arvopohjaltaan kahtiajakautuneen konseptin kanssa, jossa kahteen tai useampaan vastakkaisena ymmärrettyyn tavoitteeseen pyritään yhden keinon avulla? Tutkielmani edustaa ainakin Suomessa sosiaalipsykologian alan ensikosketusta aihepiiriin. Tutkielma pyrki laajentamaan varsin rajoittunutta vaikuttavuussijoittamisen tutkimuskenttää, sekä vastaamaan tarpeeseen vastuullisen liiketoiminnan aiempaa monitieteisemmälle tutkimukselle.

Tarkastelen tässä tutkielmassa Ensimmäisen korinttilaiskirjeen jakeita 2:6–8 niiden sosiaalihistoriallisessa kontekstissa. Jakeiden ytimessä on ajatus, että kukaan tämän ajan päämiehistä ei ole tuntenut Jumalan viisautta. Jos tämän ajan päämiehet olisivat tunteneet Jumalan viisauden, niin he eivät olisi surmanneet kunnian Herraa. Kyseisten jakeiden ymmärtämisen kannalta on keskeistä, kuinka ilmaisut ”tämän ajan päämiehet” (οἱ ἄρχοντες τοῦ αἰῶνος τούτου), ”tämän ajan viisaus” (σοφία τοῦ αἰῶνος τούτου) ja ”Jumalan viisaus” (θεοῦ σοφία) tulkitaan. Selvitän tutkielmassa, mitä Paavali tarkoittaa kirjoittaessaan toisaalta viisaudesta ja toisaalta tämän ajan päämiehistä kunnian Herran surmaajina. Tutkimuskysymykseni on, miksi Paavali liittää tämän ajan päämiehet ja heidän viisautensa Kristuksen surmaamiseen. Tarkastelen tutkimuskysymystä selvittämällä, miten Paavalin mainintoja tämän ajan päämiehistä ja viisaudesta on tulkittu. Toiseksi selvitän, millä tavoin tämän ajan päämiehet ja tämän ajan viisaus liittyvät toisiinsa. Jo kirkkoisät tulkitsivat Paavalin ilmaisun ”tämän ajan päämiehet” eri tavalla. Ignatioksen ja Origeneen mukaan tämän ajan päämiehet tarkoittavat demonisia voimia. Toisaalta Tertullianuksen mukaan ne tarkoittavat konkreettisia hallitsijoita, Pilatusta ja Herodesta. Modernissa tutkimushistoriassa ilmaisua ”tämän ajan päämiehet” on tulkittu vastaavalla tavalla. Lisäksi modernissa tutkimushistoriassa ilmaisun on tulkittu tarkoittavan kansojen vartijaenkeleitä ja sosiopoliittisia voimia. Sosiopoliittiset voimat -tulkintatavan mukaan eroa yliluonnollisten ja maallisten tapahtumien välillä ei voida tehdä antiikin maailmankuvan perusteella, kun mietitään Kristuksen surmaajia. Olen jakanut tutkimuksen viisausterminologiasta gnostilaiseen, hellenistijuutalaiseen, sosiaalihistorialliseen ja stoalaiseen näkemykseen. UT:n passiokertomusten yksi päätrendi on korostaa juutalaisten vastuuta Kristuksen surmaamisessa. Jakeita 1. Kor. 2:6–8 ei voida kuitenkaan perustellusti tulkita juutalaisvastaisesti, vaikka Paavali toisaalla (1. Tess. 2:15) syyttääkin juutalaisia Jeesuksen surmaamisesta. Vaikka jakeita 1. Kor. 2:6–8 voidaan tulkita myös keisarikulttia vastustavasta näkökulmasta, niin Paavalin tarkoitus ei ollut vastustaa Rooman yhteiskuntajärjestystä. Jakeiden 1. Kor. 2:6–8 eksegeettisen analyysin linkittäminen aiempaan tutkimukseen ja Korintin sosiaalihistoriallisen kontekstiin osoittaa ensinnäkin, että Ensimmäisen korinttilaiskirjeen viisausterminologiaa ei voida kategorisoida tiukasti retoriikkaan, gnostilaisuuteen tai johonkin filosofiaan. Toiseksi, kun Paavali linkitti tämän ajan viisauden ja tämän ajan päämiehet toisiinsa ja Kristuksen surmaamiseen, hän halusi tuoda vahvan kriittisen ja retorisesti voimakkaan viestin Korintin varhaiskristittyjen vahvojen ryhmälle. Paavali viittasi sanalla ”päämiehet” selkeästi Korintin eliittiin. Paavali halusi varoittaa kirjeellään Korintin varhaiskristillisen yhteisön vahvojen ryhmää, jonka arvojärjestelmä oli samanlaista kuin Korintin eliitin, että sanomaan Kristuksesta ei saanut sekoittaa keisarikulttia. Paavalin tuoman Kristus-sanoman arvojärjestelmä oli erilainen verrattuna kreikkalais-roomalaisen Korintin arvojärjestelmään.