Browsing by Subject "virret"

Siionin virsillä on herännäisyydessä keskeinen asema. Körttiläisen uskonelämän harjoittamiseen kuuluvat seurat, joissa veisatut Siionin virret ja lyhyet puheet vuorottelevat. Siionin virsissä on sanottu kaikuvan ”herännäisyyden sydänäänet”. Virsikokoelmalla on pitkä historia. 1700-luvun puolivälin Tukholman herrnhutilaisten laulukirjan suomensi Elias Lagus vuonna 1790. Tätä ja muita käytössä olleita laulukokoelmia yhdistelemällä, perusteellisen teologisen tarkastelun suoritettuaan, Wilhelmi Malmivaara julkaisi ensimmäisen varsinaisen Siionin virret – kokoelman vuonna 1893. Toinen kokonaisuudistus toteutettiin Jaakko Haavion johdolla ja tämä, nykyisin käytössä oleva, kokoelma otettiin käyttöön vuonna 1972. Nyt on siis tultu kolmanteen kokonaisuudistukseen. Tutkimuksessani selvitän meneillään olevan Siionin virsien uudistamisen perusteita käyttäen aineistona liikkeen omaa julkaisua, Hengellistä Kuukauslehteä. Vuoden 2008 alusta maaliskuuhun 2017 ulottuvan ajanjakson aikana ilmestyneistä Siionin virsien uudistamista koskevista artikkeleista selvitän, miten uudistus toteutetaan, minkälaisia teologisia painotuksia uudistusperusteista ilmenee ja mitkä ovat sävelmistön uudistamisen tärkeimmät periaatteet. Tutkimukseni on menetelmältään laadullinen, aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Virsiuudistus toteutettiin järjestelmällisen toimintasuunnitelman mukaisena. Herännäisyyden palvelujärjestön, Herättäjä-yhdistys ry:n, musiikkitoimikunta toimi uudistuksen vireille panijana. Työhön osallistui tehtävään nimetty Siionin virsien uudistustoimikunta (SVUT), sen teksti- ja sävelmäjaostot, virsirunoilijat sekä palauteryhmä. Uusissa Siionin virsissä toivotaan korostettavan sielunhoidollisuutta, kristityn ja Kristuksen välistä suoraa yhteyttä sekä ensimmäisen uskonkappaleen aihepiirejä, kuten luomisen teologiaa. Moralistisesta, toisia tuomitsevasta, asenteesta virsissä pyritään pääsemään eroon. Ihmisen ajalliset tehtävät ja lähimmäisistä huolehtiminen saisivat virsissä tulla kirkkaammin näkyviin. Sävelmistön osalta ensisijaisina pidetään liikkeen omasta perinteestä kumpuavia kansantoisintoja, joille luonteenomaista ovat polveilevat, koristesävelin kaunistetut, sävelkulut.

Tämä tutkimus keskittyy valtakunnalliseen Virsivisaan ja siihen, miten visa toteuttaa perusopetuksen uskontokasvatuksen opetustehtävää. Virsivisa on Nuori Kirkko ry:n joka toisena lukuvuotena järjestämä virsiaiheinen kilpailu, johon ilmoittautuu 3.–4. -vuosiluokkien oppilasryhmiä maanlaajuisesti. Virsivisa on sikäli relevantti tutkimuskohde, että viimeisimpinä visavuosina sen järjestäminen peruskouluissa on huomioitu valtakunnan mediassa. Yksittäiset tahot ovat kritisoineet visaa ja tehneet siitä kanteluitakin vedoten muun muassa virsien laulamisen ongelmallisuuteen yleissivistävässä opetuksessa. Taustaluvuissa perehdytään peruskoulun uskontokasvatuksen kenttään. Peruskouluissa otettiin 1.8.2016 käyttöön uusi perusopetuksen opetussuunnitelma, mikä vaatii keskitetyn huomion tutkimustehtävään nähden. Taustassa pyritään luomaan katsaus koulun uskonnonopetuksen reunaehtoihin ja tarkastelemaan myös muun muassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tekemää yhteistyötä koulujen kanssa. Virsien käyttö yleissivistävässä opetuksessa vaatii huomion kiinnittämistä myös uskonnonvapausnäkökulmaan ja tunnustuksettoman opetuksen luonteeseen. Musiikkikasvatuksen teema on myös lähellä tutkimuksen kohdetta. Tutkimuskohteena on yksi Tampereen hiippakunnan alueella toimiva peruskoulu ja sen neljännen vuosiluokan oppilaat. Tutkimuksessa on perehdytty Virsivisaan ja siihen miten se toteuttaa perusopetuksen uskontokasvatuksen tehtävää tämän luokan Virsivisaan osallistumisen kautta. Tutkimuskohteena ollut luokka osallistui Virsivisaan lukuvuonna 2016–2017. Tutkimusaineisto on kerätty havainnoimalla Virsivisaan osallistuneen luokan harjoittelua visaan varten, kysymällä oppilailta visakokemuksia Virsivisan jälkeen ja haastattelemalla luokan opettajaa sekä Virsivisan järjestäjätahon Nuori Kirkko ry:n työntekijää. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: Miten Virsivisa toteuttaa peruskoulun uskontokasvatuksen opetustehtävää ja millaisia kokemuksia visaan osallistuneet oppilaat visaprojektista saivat? Aineistonkeruun avulla saadut haastattelut, havainnointipäiväkirjat ja vastaukset kysymyslomakkeeseen on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmin. Tutkimustulokset nousevat erilaisilla metodeilla kerätystä aineistosta ja sen analyysistä. Tutkimustulokset osoittavat, että Virsivisa sisältää monia tekijöitä, jotka ovat samansuuntaisia opetusta linjaavan opetussuunnitelman ja muun taustateorian kanssa. Virsivisaa ohjaa ajatus virren kuulumisesta osaksi suomalaista kulttuuritraditiota, minkä paikan myös opetussuunnitelma ja lain puitteet virrelle antavat. Virsivisa oli tutkimuskohteena olleille oppilaille pääsääntöisesti mielekäs projekti. Suurin osa osallistuneista koki visan olleen vähintään ”jonkin verran hyvä kokemus”. Näyttäisi siltä, että Virsivisasta piirtyy monin paikoin positiivisempi kuva sen sisältä katseltuna, kuin siitä julkaistua uutisointia lukiessa. Oppilaiden ja luokan opettajan pääosin positiiviset kokemukset Virsivisaan osallistumisesta osoittavat, että Virsivisan kaltaiselle projektille on paikkansa koulumaailmassa. Visan järjestäjät ovat huomioineet koulumaailmassa toimimisen reunaehdot. Virsivisassa olisi kuitenkin myös potentiaalia kehittää sitä vielä enemmän yhteneväksi esimerkiksi uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman kanssa.

Tutkimus käsittelee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuoden 1986 Virsikirjan, sen vuonna 2015 julkaistun lisävihon sekä Helsingin katolisen hiippakunnan laulukirjan Cantemuksen sisältämiä kuvauksia Jeesuksen äidistä Mariasta. Tutkimus on toteutettu teoriaohjautuvasti niin, että kummankin kirkon opetusta hyväksi käyttäen Marialle annetuista rooleista koostettiin 15 erilaista kategoriaa. Sen jälkeen aineistosta kerätyistä Maria-aiheisista virsistä tutkittiin, kuinka monta näistä 15 kategoriasta ne sisältävät. Tutkimuksessa käytetyt kategoriat ovat: Kristuksen äiti, Neitsyt, Tahraton, Puhdas, Herran palvelijatar, Esirukoilija, Auttaja, Kuningatar, Köyhä, Kärsijä, Puoliso, Uusi Eeva, Kristityn esikuva, Kirkon esikuva ja Uskovien äiti. Näistä kategorioista Kristuksen äiti ja Neitsyt olivat yleisimpiä ja esiintyivät laajasti kummastakin kirjasta saadussa aineistossa. Muiden kategorioiden kohdalla hajaannusta tapahtui enemmän. Cantemuksen kohdalla näiden kahden jälkeen yleisimmiksi kategorioiksi nousivat Mariaa voimallisena pyhimyksenä korostavat kategoriat Esirukoilija ja Auttaja. Niin ikään aineistossa näkyy on myös Kuningatar-kategoria, joka korostaa Marian korkeaa asemaa Jumalan silmissä. Cantemuksen kohdalla Mariasta nousee esille siis yli-inhimillinen pyhimys, jolla on valtaa auttaa tavallisia kristittyjä saavuttamaan pelastus. Marian ylemmyyttä perustellaan hänen esimerkillisyydellään ja synnittömyydellään, jota Cantemuksessa kuvaavat kategoriat Tahraton ja Puhdas sekä Uusi Eeva. Vähäisempään osaan jää inhimillinen Maria, jota kuvaavat roolit Herran palvelijatar, Puoliso, Köyhä ja Kärsijä. Virsikirjan kohdalla yleisimmäksi kategoriaksi Kristuksen äidin ja Neitsyen jälkeen nousee Herran palvelijatar. Tämä kategoria korostaa Marian uskoa ja nöyryyttä Jumalan edessä, ja sen yleisyys Virsikirjassa vertautuu hyvin siihen, että myös Luther korosti tätä puolta Mariasta. Niin ikään Köyhän ja Kärsijän kategoriat esiintyivät useamman kerran. Toisin kuin Cantemuksessa, Virsikirjassa keskiöön ei nouse Marian kunnia vaan hänen osansa vaatimattomuus. Taustalla näkyy Lutherin ristinteologinen ajattelu. Myös Puhdas-kategoria esiintyy useamman kerran, mutta sen tarkoitus on korostaa Marian neitsyyttä ja asemaa synnittömän Jeesuksen äitinä, eikä Marian omaa synnittömyyttä niin kuin Cantemuksessa. Kummassakin kirjassa nousee myös esille Marian suhde uskovien yhteisöön, tosin vain vähäisissä määrin. Maria on sekä luterilaisille että katolisille Kristityn esikuva, jonka usko ja nöyryys on esimerkillistä. Myös Marian rooli Kirkon esikuvana mainitaan, tosin luterilaisuudessa siinä painottuu Marian köyhyys ja katolisuudessa puhtaus. Cantemuksessa nousee myös esille Marian rooli Uskovien äitinä eli universaalina äitihahmona. Tutkimukseni perusteella on nähtävissä, että sekä Virsikirja että Cantemus kuvaavat Mariaa varsin eri tavalla: Cantemuksessa korostuu voimallinen, pyhimyksenä toimiva Maria siinä missä Virsikirja kuvaa inhimillisempää Mariaa, joka on kuuliainen Jumalalle. Kuitenkin tärkeimmät kategoriat eli Kristuksen äiti ja Neitsyt ovat tasapuolisesti läsnä molemmissa aineistoissa. Lisäksi Virsikirjassa on huomattavissa Marian roolin kasvaminen uusien virsien myötä, ja kirjojen Maria-kuvissa on myös nähtävissä hienoista lähentymistä Virsikirjan lisävihon myötä.

Tutkielma käsittelee herännäisyyden virsikokoelman Siionin virsien uusinta laitosta vuodelta 2016. Tarkastelun kohteena ovat virsissä annetut merkitykset herättämiseen viittaaville sanoille. Tutkielma kysyy, millaisen merkityksen sanat saavat asiayhteydessään, millainen heräämisen teologia niiden pohjalta muodostuu ja millaisia vaikutteita tuon ajattelun taustalla on. Erityisesti virsiä tarkastellaan herännäisyyden historiaa sekä pietismin ja herrnhutilaisuuden taustaa vasten. Menetelmänä käytetään systemaattista analyysiä. Tutkimusaineisto muodostuu 28 virrestä, joissa esiintyy sana ”herätä”, ”herättää”, ”herätellä” tai ”herätys”. Ihmisen hengellinen herättäminen on virsissä Jumalan teko, jonka kolminaisuuden persoonat tekevät yhdessä. Jumalan sana kutsuu ihmistä siihen. Jeesus tai Isä lähettää Pyhän Hengen, joka saa ihmisen ottamaan vakavasti tuon kutsun. Heräämätön ihminen on virsien mukaan sydämessään vieraantunut Jumalasta. Hänen uskonsa on kuollut, hän tekee syntiä ja tuntee tarkemmin määrittelemätöntä murhetta. Heräämisellä on kaksi rinnakkaista merkitystä. Osassa virsiä se merkitsee pietististyyppistä synnintunnon heräämistä, joka aiheuttaa ihmiselle syyllisyyttä, ahdistusta ja kadotuksen pelkoa ja johtaa hänet pyytämään armahdusta Jumalalta. Tällaista heräämistä kuvataan ihmisen sydämen särkymiseksi, jolloin hänen ylpeytensä vaihtuu nöyryydeksi Jumalan edessä. Särkynyt sydän tuntee murhetta syntisyydestään ja iloa Jumalan armollisuudesta. Osa virsistä puhuu heräämisestä uskon tai toivon syntytapahtumana, jonka myötä ihmisen kokema ahdistus väistyy. Heräämisestä alkavaa elämänvaihetta virret kutsuvat valvomiseksi, joka on Jeesukseen suuntautunutta elämää. Se on toisaalta kilvoittelua, jossa ihminen seuraa taivaaseen vievää elämän tietä täyttäen Jumalan tahtoa ja tukien uskonveljiä ja palvellen kaikkia lähimmäisiä. Hän vastustaa synnin ja maailman kiusauksia, joilla kiusaaja, persoonallinen paha, pyrkii saattamaan ihmisen vaelluksen ennenaikaisesti päätökseen. Toisaalta valvominen esitetään uskona, toivona ja ilona, jotka syntyvät ja pysyvät yllä, kun ihminen pysyy muiden kristittyjen seurassa, kuulee siellä sanomaa armosta ja saa tukea toisilta heränneiltä. Nämä valvomisen kaksi puolta ovat vuorovaikutuksessa, jossa armon sanoma ja toivo antavat heränneelle voimia kilvoitteluun kohti taivasta. Kristitty on kuitenkin uskossaan heikko ja pyytää siksi vahvistusta Jumalalta.

Tutkimukseni kohdistuu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan lisävihkon valmistelutyöhön. Lisävihko on otettu käyttöön vuonna 2016. Olen tarkastellut kokoelman valmistelutyötä yhteisöllisyyden näkökulmasta ja selvittänyt, millaisena yhteisöllisyys näyttäytyy virsikirjan lisävihkon valmistelutyön virallisissa asiakirjoissa. Yhteisöllisyyteen liittyvät perustelut esiintyvät aineistossa toisaalta virsien sanoitusten ja toisaalta musiikillisten tekijöiden kannalta. Tutkimukseni on laadullinen ja aineistolähtöinen, tutkimusmenetelmänä on dokumenttianalyysi. Tutkimusaineisto koostuu viidestä asiakirjasta, joita ovat kirkkohallituksen esitys (3/2014) kirkolliskokoukselle, kirkolliskokouksen käsikirjavaliokunnan mietinnöt (1/2010) ja (3/2015), kirkolliskokouksen perustevaliokunnan lausunto (1/2015) ja piispainkokouksen lausunto (1/2015). Aineiston perusteella yhteisöllisyys on pyritty kuvaamaan lisävihkossa vieraanvaraisena ja sisäänsä sulkevana. Lisävihkovalmistelun tuottamien asiakirjojen mukaan kirkko on maailmanlaaja yhteisö, joka sulkee sisäänsä erilaisia ja eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Lisävihkon virsivalinnoilla pyritään kuvaamaan kirkon todellisuutta, ei niinkään ihanteellista kuvaa yhtenäisestä yhteisöstä. Jonkin verran tätä yhteisöä asiakirjoissa rajataan, eniten kristinoppiin liittyvin linjauksin. Virsien sävellyksiltä vaaditaan yhteislaulullisuutta, minkä olen katsonut tutkimuksessani musiikilliseksi yhteisöllisyydeksi. Virren sävelen tulee olla mahdollisimman helppo ja joko tuttu tai nopeasti opittavissa. Virsien sanoitukset rakentavat abstraktin tason yhteisöllisyyttä ja yhdessä laulaminen on konkreettista yhteisöllisyyttä.