Browsing by Subject "vuodenaika"

Hevosen hedelmällisyyteen vaikuttavat tekijät on laaja kokonaisuus, jonka eri osa-alueet ovat kytkeytyneet toisiinsa tiiviisti. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota yhteen oleellisinta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Hevosen hedelmällisyystulokset sekä niiden tilastointi ovat heikkoja muihin kotieläimiin verrattuna. Hevosten hedelmällisyyttä mitataan usein varsomisprosentin avulla. Varsomisprosentti kuvaa takautuvasti edellisen siitoskauden onnistumista ja siihen vaikuttaa itse hedelmällisyyden lisäksi ilmoitettujen tulosten luotettavuus. Paras hedelmällisyyttä kuvaava mittari hevosilla olisikin tiinehtymisprosentti ensimmäistä astutettua kiimaa kohden, jolloin saadaan arvokasta tietoa siittolatoiminnan tehokkuudesta heti kauden alussa. Ensimmäisen kiiman tiinehtymistuloksiin eivät myöskään vaikuta moneen kiimaan siemennettävät ongelmatammat. Suomalaisten hevosten hedelmällisyystulokset ovat viime vuosina olleet laskusuunnassa toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Hevosten lisääntymistä heikentävät monet tekijät. Hevosjalostus on etenkin Suomessa vielä harrastelijamaista, suurin osa siitostammojen omistajista astuttaa vain yhden tamman vuodessa. Hevoset valitaan jalostukseen kilpailunäyttöjen, rakenteen ja sukupuun perusteella, eikä hedelmällisyyteen kiinnitetä huomiota. Hevosten siitosura alkaa siis yleensä vasta kilpauran jälkeen, jolloin siitoshevoset ovat usein iäkkäitä. Vanheneminen vaikuttaa etenkin tamman hedelmällisyyteen negatiivisesti, suurimpana syynä pidetään vanhojen tammojen korkeaa alkiokuolleisuutta. Tammalla myös aikaisempi lisääntymishistoria, ns. tammatyyppi, on merkittävä tekijä, etenkin tyhjäksi jääneiden ja vanhojen neitseellisten tammojen hedelmällisyys on usein heikentynyt. Hevonen on pitkän päivän kausilisääntyjä. Tammojen kiimat loppuvat syksyllä ja alkavat uudestaan keväällä päivän pidentyessä. Hevosten virallinen syntymäpäivä pohjoisella pallonpuoliskolla on tammikuun ensimmäinen päivä. Tämä on aiheuttanut painetta tuottaa mahdollisimman aikaisin syntyviä varsoja, joiden oletetaan pärjäävän ikäluokkien välisissä kilpailuissa paremmin. Lisääntymiskauden alussa hedelmällisyystulokset ovat kuitenkin heikkoja pitkien ja epämääräisten kiimojen takia, jolloin oikean astutushetken valinta hankaloituu. Tamman ensimmäinen kiima varsomisen jälkeen, niin kutsuttu varsakiima, on ovulatorinen ja hedelmällinen. Tiinehtyvyys ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin muissa kiimoissa ja varsakiimaan astutetuilla tammoilla on myös muita enemmän tiineyden menetyksiä. Ylipäätään tiineyden menetyksiä pidetään yhtenä merkittävimmistä tekijöistä hevosen alhaiseen hedelmällisyyteen. Tammat saavat osallistua kilpailuihin neljän ensimmäisen tiineyskuukauden ajan ja myös oriit saattavat kilpailla aktiivisesti siitoskauden aikana. Aktiivinen kilpaileminen voi kuitenkin heikentää hedelmällisyystuloksia fyysisen rasituksen aiheuttaman stressin ja ruumiinlämmön nousun kautta. Erityisesti siittiötuotanto saattaa merkittävästi häiriintyä, jos kivesten lämpötila kohoaa liian korkeaksi. Siittolatoiminnan tehokkuudella voidaan merkittävästi vaikuttaa hedelmällisyystuloksiin. Oleellisimpia asioita ovat kiimantarkkailu, siemennyksen ajoittaminen ovulaatioon nähden sekä tammojen määrä oria kohden. Optimaalisesti siemennyksiä tulisi olla kiimaa kohden mahdollisimman vähän, jotta vältyttäisiin ylimääräisiltä siemennyskustannuksilta ja toisaalta tamman kohtu ei tällöin turhaan altistu siemennyksen jälkeiselle kohtutulehdukselle. Siitostavalla on myös suuri merkitys, pakastespermalla saavutetaan yleisesti huonompia tiinehtyvyystuloksia etenkin kohtutulehdusherkillä ongelmatammoilla ja vanhoilla neitseellisillä tammoilla. Luonnollisesti siemennesteen käsittelyllä ja säilytyksellä on suuri vaikutus oriin hedelmällisyystuloksiin. Ongelmana kuitenkin on, ettei oriin hedelmällisyyttä voida toistaiseksi luotettavasti arvioida sen tuottaman siemennesteen perusteella. Tässä kirjallisuuskatsauksessa on pohdittu tärkeimpiä hevosen hedelmällisyyteen vaikuttavia tekijöitä. Hyvä kokonaiskäsitys tästä laajasta kentästä on oleellista, kun huonoja hedelmällisyystuloksia pyritään parantamaan käytännössä. Siittolatoiminnan tehostamisella onkin mahdollista saavuttaa loistavia tuloksia.

Kaikkien lauhkealla vyöhykkeellä elävien eliöiden täytyy sopeutua ympäristöolosuhteiden suureen vaihteluun vuodenaikojen mukaan. Vuodenaikaan liittyviin muutoksiin kuuluvat muun muassa lämpötilan ja valoisuuden vaihtelut, jotka ovat selkeitä myös järvissä veden alla. Lämpötilan, ravinteiden ja valon määrät vaikuttavat järven tuottavuuteen ja siten moniin muihin tekijöihin, myös kalojen ravinnon määrään. Eri kalalajit ovat sopeutuneet erilaisiin olosuhteisiin, joissa ne pärjäävät parhaiten, ja jokaisella lajilla on oma optimilämpötilansa. Kalat ovat aktiivisimmillaan niille sopivien olosuhteiden aikaan, mikä useimmilla lajeilla on kesä, jolloin ravintoakin on saatavilla enemmän. Suurin osa kalatutkimuksista tehdään yleensä kesällä avoveden aikaan, koska se on helpompaa ja talvella kalojen ei ajatella olevan tutkimuksen arvoisia. Suuri osa maailman järvistä kuitenkin on jääpeitteen alla osan vuodesta ja talvi on iso osa kalojen elämää, minkä vuoksi niiden tutkiminen vuoden ympäri on tärkeää. Tämän tutkimuksen neljä pääkysymystä olivat: 1. Millä tavalla eri kalalajien, lahkojen, sekä lämpötila- ja ravintokiltojen osuudet saaliista muuttuvat eri vuodenaikoina? 2. Kuinka paljon yksikkösaalis muuttuu vuoden aikana? 3. Miten kalojen koko ja kuntokerroin muuttuvat vuoden aikana? 4. Mitkä eri ympäristö- ja biologiset tekijät selittävät yksikkösaaliin muutoksia? Koekalastusta tehtiin vuosina 2020-2021 vuoden ajan koekalastusverkkosarjalla kolmessa habitaatissa: litoraalissa, profundaalissa ja pelagiaalissa. Joka kuukausi kalastettiin vähintään kolmen päivän ajan. Jokaiselle saadulle kalalle määritettiin laji, pituus, paino ja kuntokerroin ja jokaiselle yksittäiselle pyyntikerralle laskettiin yksikkösaalis. Kalastuksen lisäksi Pääjärvestä otettiin joka kuukausi fysikaaliskemiallisia mittauksia. Koekalastuksen tulosten mukaan selvästi runsain kala Pääjärvessä oli särki, toiseksi runsain kala oli kappalemääränä ahven ja biomassana kuha. Talvea kohti särjen ja ahvenen määrät laskivat, kun taas kuhan, kiisken ja mateen osuudet saaliista nousivat. Selvästi runsain kalalahko vuoden kokonaissaaliissa oli karppikalat, vaikka ahvenkalat olikin runsain lahko loppukesällä ja lopputalvella. Lämpimänveden kaloja oli muita lämpötilakiltoja enemmän koko vuoden saaliissa, vain helmikuussa viileänveden kaloja oli enemmän, kun kiiski oli kuukauden runsain kala. Petokalojen kappalemääräosuus saaliista oli jokaisena kuukautena muita ravintokiltoja pienempi, mutta talvella petokalojen biomassaosuus saaliista oli suurin. Yksikkösaalis oli alhaisimmillaan jääpeitteisinä kuukausina ja suurimmillaan kesällä. Kalojen keskikoko oli talvella kesää suurempi ja kuntokerroin alhaisempi. Kappaleyksikkösaaliin muutoksia eniten selittivät kuntokerroin, lämpötila, typpipitoisuus ja pH, kun taas biomassayksikkösaaliin muutoksia eniten selittivät kuntokerroin, lumensyvyys, lämpötila ja kokonaishiili. Pääjärven kalayhteisön rakenteessa tapahtui muutoksia vuodenaikojen välillä. Selkein muutos oli yksikkösaaliin muutos kesän ja talven välillä. Pääjärven lisäksi ympärivuotista kalatutkimusta pitäisi tehdä morfologisilta ja fysikaaliskemiallisilta piirteiltään erilaisissa järvissä, jotta saataisiin tietoa, miten kalayhteisö reagoi eri vuodenaikoihin eri olosuhteissa.

Osalla masennuspotilaista masennusjaksot osuvat pääosin aina samalle vuodenajalle. Tätä masennuksen alatyyppiä kutsutaan vuodenaikamasennukseksi. Myös syömishäiriöihin, kuten laihuus-, ahmimis- ja ahmintahäiriöön, liittyy toisinaan mielialan laskua ja oireiden voimistumista vuodenaikojen mukaan. Vuodenaikamasennukseen puolestaan liittyy oireena lisääntynyt ruokahalu ja lihominen useammin kuin tavalliseen masennukseen. Näiden yhtäläisyyksien vuoksi syömishäiriöiden ja vuodenaikamasennuksen yhteyttä toisiinsa on tutkittu paljon. Tässä tutkielmassa selvitettiin masennusjaksojen vuodenaikaisvaihtelua HUS:n syömishäiriöpoliklinikan potilaista (N=1588) ja kaltaistetuista verrokeista (N=6290) koostuvassa tutkimuspopulaatiossa analysoimalla tutkimushenkilöiden masennuslääkereseptien lunastamismääriä eri vuodenaikoina. Kansaneläkelaitoksen lääkekorvausrekisteristä saatiin tutkimushenkilöiden reseptitiedot tutkimusajalta vuosina 2000-2010. Masennuslääkkeiden lisäksi selvitettiin myös tulehduskipu- ja allergialääkkeiden käyttömääriä. Tuloksista selvisi, että syömishäiriöpotilaat käyttävät masennuslääkkeitä moninkertaisesti verrokkeja enemmän, eikä heillä masennuslääkitysten aloitusmäärissä näkynyt merkitseviä eroja eri vuodenaikojen suhteen. Sen sijaan verrokit aloittivat lääkityksiä talvella ja syksyllä merkitsevästi enemmän kuin kesällä ja keväällä. Verrokkipopulaatiossa masennuslääkitysten aloitusmäärissä tapahtui vuosien 2003 ja 2010 välillä kasvua noin 50%, kun taas syömishäiriöpotilailla aloitusmäärät laskivat.