Browsing by Subject "vähemmistöt"

Tutkielma tutkii Suomen monikulttuurisuuspolitiikkaa ja vähemmistöjen poliittisia osallistumismahdollisuuksia. Monikulttuurisuuspolitiikalla tarkoitetaan kaikkia julkisen vallan keinoja, joilla pyritään huomioimaan yhteiskunnan monimuotoisuutta. Sen merkitys on korostunut, mikäli vähemmistöt eivät pääse yhdenvertaisesti osallistumaan politiikan rakentamiseen. Suomessa vähemmistöjä on pyritty kuulemaan etenkin kansalaisyhteiskunnan kautta. Tutkielman aineisto koostuu 12 puolistrukturoidusta vähemmistöä edustavan tahon johtotason henkilön haastattelusta. Aineistoon sisällytettiin ruotsinkielisiä, saamelaisia, romaneja, venäläisiä ja venäjänkielisiä, virolaisia ja vironkielisiä, somalinkielisiä, juutalaisia, tataareja, karjalaisia ja viittomakielisiä edustaneita tahoja. Analyysi toteutettiin laadullisella sisällönanalyysilla ja analyysista nousi yhdeksän teemaa: 1. monikulttuurisuuden ilmenemismuodot, 2. monikulttuurisuus politiikassa, 3. lainsäädäntö monikulttuurisuuspolitiikan taustalla, 4. yhteiskunnallinen ilmapiiri ja asenteet, 5. symbolit ja valta-asetelma, 6. edustuksellisuus, 7. sanoitetut vaikutusmahdollisuudet, 8. todelliset vaikutusmahdollisuudet ja 9. Suomen monikulttuurisuuspolitiikka kansainvälisessä kehyksessä. Keskeisenä tuloksena havaittiin, että lainsäädännön ja poliittisten ohjelmien perusteella, Suomen monikulttuurisuuspolitiikka on korkealaatuista. Sanoitettu politiikka kuitenkin eroaa toteutetusta. Tämä siten selittää arjessa havaittuja vähemmistöjen kohtaamia haasteita. Tutkimuksessa lisäksi havaittiin, että vähemmistöjen poliittinen edustuksellisuus oli heikkoa etenkin valtakunnan politiikassa. Vähemmistöjä kuultiin edustavien tahojen kautta, mutta kuulemisten vaikutus vaihteli. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että Suomen monikulttuurisuuspolitiikassa on kehitettävää erityisesti sen toteutukseen liittyen. Lisäksi vähemmistöjen alhainen edustuksellisuus sekä kokemukset siitä, ettei kuulemisilla ole aina vaikutusta, asettavat kyseenalaiseksi Suomen edustuksellisen demokratian yhdenvertaisuuden. Jatkotutkimus olisi tärkeää etenkin toteutukseen liittyvien haasteiden ja vähemmistöjen osallistumismahdollisuuksia rajoittavien tekijöiden tunnistamiseksi.

Tutkimuksessa käsitellään Helsingin venäläistä kauppiasyhteisöä vuosien 1840 ja 1860 välisenä aikana. Tutkimuksessa selvitetään venäläisen kauppiasyhteisön yleisiä ominaisuuksia, kaupankäyntiä, muita ansaitsemistapoja ja venäläistä kauppiasyhteisöä osana helsinkiläistä kauppiaskuntaa. Tutkimuskysymykset ovat seuraavanlaiset: Miten suuri ja minkälainen oli Helsingin venäläinen kauppiasyhteisö? Millaista liiketoimintaa venäläiset kauppiaat harjoittivat? Miten he istuivat Helsingin kauppiasyhteisöön? Oliko venäläisyydestä liiketoiminnan kannalta etua tai haittaa? Tutkimuksen ensisijaisina lähteinä käytetään maistraatin pöytäkirjoja ja kaupungin asukasluetteloihin lukeutuvia kauppiasluetteloita. Kauppiasyhteisöön on laskettu mukaan ylempi koti- ja ulkomaankauppiaiden luokka sekä alempi elintarvikkeisiin keskittynyt viktuaalikauppiaiden luokka. Venäläinen kauppiasyhteisö on määritelty ortodoksisen uskonnon perusteella. Helsingin venäläisiä kauppiaita ei aiemmassa tutkimuksessa ole lähestytty yhteisönäkökulmasta. Venäläisten kauppiaiden osuus Helsingin koko kauppiaskunnasta vaihteli 30 ja 40 prosenttiyksikön välillä. He olivat kotoisin eri puolilta Venäjää, Vanhasta Suomesta, Helsingistä tai Viaporista. Keskimääräisesti venäläiset olivat muita helsinkiläisiä kauppiaita varakkaampia, mikä johtui ennen kaikkea muutamista hyvin varakkaista henkilöistä. Venäläisten kauppiaiden kannalta tarkasteltavat 20 vuotta olivat erityisen hyviä, sillä kauppa kääntyi Venäjälle. Konkursseja oli vähemmän kuin muilla kauppiailla. Krimin sodan ja sitä seuranneen laman aikana venäläiset koti- ja ulkomaankauppiaat selviytyivät vaikeassa taloudellisessa tilanteessa hyvin. Venäläiset kauppiaat mainostivat myyntiartikkeleitaan muiden kauppiaiden tavoin. Mukana oli paljon venäläisiä tuotteita, mikä kertoo tiiviistä kauppasuhteista Venäjälle päin. Kaupankäynnin lisäksi venäläiset kauppiaat harjoittivat teollisuutta, jossa erityisesti varakkaat venäläiset koti- ja ulkomaankauppiaat olivat aktiivisia. Laivanvarustuksen harjoittamisessa muut kauppiaat olivat paremmin edustettuina, niin myös huoneenvuokraustoiminnassa. Venäläiset kauppiaat harjoittivat myös muuta toimintaa. Venäläiset hakivat kauppiaanoikeuksia kaupungin maistraatilta. Tilastollisesti venäläisten hakijoiden oli vaikeampaa saada oikeudet, mutta myös muilta hakijoilta vaadittiin tiukkojen kriteerien täyttämistä. Venäläisistä hakijoista lähes kaikki olivat työskennelleet maanmiestensä palveluksessa oppiaikanaan ja olivat kokeneita kirjanpitäjiä. Kauppiaaksi pääsyn jälkeen venäläiseen yhteisöön kuuluminen toi etuja. Venäläiset toimivat toistensa takaajina maistraatissa ja myönsivät velkoja verkostonsa jäsenille. Vaikka venäläiset olivat vähemmistönä Helsingissä, he kuuluivat keisarikunnassa enemmistöön, joten mahdollisuudet oman kielen ja uskonnon ylläpitämiseen oli varmistettu. Helsinkiin muuttaneilla kauppiailla oli vielä kontakteja vanhaan kotimaahansa. Venäläistä asiakaskuntaa oli kaupungissa paljon, kun pietarilaiset kylpylävieraat saapuivat kesäisin kaupunkiin. Sodan aikana kaupunkiin saapui puolestaan venäläistä sotaväkeä. Venäläisyys mahdollisti myös liiketoimet varuskuntien kanssa. Venäläiset kauppiaat muodostivat tutkittavana aikana oman yhteisönsä, jonka jäsenet pääsivät hyötymään paitsi keskinäisistä verkostoistaan niin myös venäläisyyden mahdollistamista yhteisön ulkopuolisista kontakteista.

Peruskoulun ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat ovat opintiensä alussa mutta vielä lähellä varhaislapsuuden leikin ja vapauden maailmaa. Vuodesta 2004 alkaen heillä on ollut lakisääteinen oikeus osallistua koulunjälkeiseen aamu- tai iltapäiväkerhoon. Läksyjenteon, välipalan ja askartelun tai muun ohjatun harrastusmuodon lisäksi kerhossa on mahdollisuus myös vapaaseen leikkiin ja toimintaan. Iltapäiväkerhot ovat niin vanhempien kuin lasten suosima vapaa-ajanviettotapa, jonka valitsevat lähes kaikki 1.-luokkalaisten ja osa 2.-luokkalaisten lasten vanhemmista, vanhempien mukaan erityisesti turvallisuussyistä. Tämän laadullisen, lapsuuden sosiologiaan ja yleiseen sosiologiaan kiinnittyvän, mutta myös kasvatustieteestä ja filosofiasta aihetta lähestyvän pro gradu -työn tavoitteena on tarkastella lasten hyvinvointia ja iltapäiväkerhon kasvatusvuorovaikutusta autonomian, toimijuuden ja sosiaalisuuden näkökulmasta. Aineistoanalyysin selektiivisessä vaiheessa ydinkategorioiksi nousivat auktoriteetin laatu ja valvonnan määrä. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu tutkimuskohteeksi satunnaisesti valitun, suuren eteläsuomalaisen kunnan koulun tiloissa järjestetyn iltapäiväkerhon etnografisesta havainnoinnista, 14 lapsen parihaastatteluista ja kymmenelle vanhemmalle lomakkeella esitetyistä kysymyksistä. Analyysimenetelmänä on etnografia ja grounded theoryna tunnettu metodi. Tutkielman perusteella henkilökunnan pedagogisen auktoriteetin laatu ja kasvatusote kuvastavat kasvatuskulttuurien ja lapsuudesta käytävän määrittelyn murrosta, samoin kuin kerhon asemaa koulun ja vapaa-ajan välimaastossa. Vuorovaikutuksessa auktoriteetin laatu näyttäytyy enemmän autoritäärisena kuin neuvottelevana ja osallistavana, mutta on sekoitus molempia. Lasten autonomisuus ja osallisuus toteutuvat aineiston valossa puutteellisesti. Myös lasten käsitys ja tieto oikeuksistaan tuoda esiin mielipiteensä on epävarmaa. Jatkuva valvonta ja toiminnan muutokset edellyttävät lapsilta herkeämätöntä reagointi- ja muutosvalmiutta, mikä ei vastaa iltapäiväkerhoille asetettujen toiminnan perusteiden mukaista rentoutumisen, virkistyksen tai levon toteutumista. Toisaalta vertaissuhteilla on suuri rooli lasten voimavarana tiukan aikuisjohtoisessa toimintaympäristössä. Toimijuutta ilmentävä, vaikeasti havaittava ja monia muotoja saava lasten keskinäinen vertaiskulttuuri toimii yhdistävänä siteenä lasten välillä ja vahvistaa heidän keskinäistä sosiaalisuuttaan ja yhteenkuuluvuuttaan. Samalla se korostaa lasten ja aikuisten suhteen hierarkkisuutta ja vastakkaisuutta yhteistoiminnan sijaan. Tutkielma jättää avoimeksi kysymyksen auktoriteetin laadun ja valvonnan määrän vaikutuksesta iltapäiväkerholapsiin ja heidän myöhempään kasvuunsa itseensä luottaviksi, autonomisiksi kansalaisiksi nopeasti muuttuvassa maailmassa. Jatkuvan konfliktin uhan alainen ilmapiiri ei edesauta luottamuksellisen ilmapiirin syntymistä. Kasvatusinstituutiossa välttämätön auktoriteetti voi olla monenlaista, autonomiaa ja luottamusta edistävää, yksipuolista kurikasvatusta tai epäröivä sekoitus molempia. Sen laadulla ja määrällä on merkitystä iltapäiväkerholasten hyvinvoinnin kannalta. Koulun jälkeisessä iltapäivässä lasten vapaan toiminnan, levon ja liikunnan mahdollisuuksiin, riittäviin ja tarkoituksenmukaisiin toimintatiloihin ja ohjaajien kasvatusvalmiuksiin tulee tämän tutkielman valossa myös kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.

Tutkielman tavoitteena oli tarkastella, millainen on median rooli Suomen suurimman kieli- ja kulttuurivähemmistön, Suomen venäjänkielisten kotoutumisessa. Aihetta lähestyttiin tutkimalla Suomen venäjänkielisten median käyttöä ja näkemyksiä Suomen median antamasta Venäjä- ja venäläis-kuvasta sekä näiden merkitystä heidän kotoutumisessaan. Tutkielmassa median käyttöä ja kotoutumista tarkasteltiin vuorovaikutuksen monikulttuurisesta näkökulmasta. Teoreettisena viitekehyksenä käytettiin John Berryn (2006) akkulturaatiostrategia-mallia, jossa on määritelty strategiat sekä etniselle vähemmistöryhmälle että yhteiskunnalle. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin Survey-menetelmää eli etukäteen strukturoitua aineistonkeruuta kyselylomakkeen avulla. Kyselylomake julkaistiin venäjänkielisessä Spektr-lehdessä sekä Russian.fi-keskustelufoorumilla. Kyselyyn vastasi 96 henkilöä. Kyselyn suljetut kysymykset analysoitiin tilastollisilla menetelmillä, ja avoimissa kysymyksissä käytettiin teoreettista sisällönanalyysiä. Vastaajat ryhmiteltiin Masgoretin ja Wardin (2006) kriteerien avulla heidän suomen kielen taitonsa, vuorovaikutuksessa käytetyn kielen sekä Suomen ja Venäjän median käyttönsä perusteella akkulturaatiostrategioihin, ja sijoitettiin akkulturaatiostrategia-malliin. Ryhmittelyä käytettiin vastaajien näkemyksien analysoinnissa. Määrällisen analyysin perusteella vastaajat käyttävät enemmän Suomen kuin Venäjän mediaa ja luottavat enemmän suomenkieliseen kuin venäjänkieliseen mediaan. Vastaajat nimesivät usein luotettaviksi samat mediat, joita he käyttävät. Median käyttö näyttäisi edistävän kotoutumista. Suurin osa vastaajista sijoittui integraatio- eli kotoutumisen strategiaan. Integroituneet vastaajat ilmaisivat muita useammin mielipiteensä avoimissa kysymyksissä. Vastaajista suurin osa on sitä mieltä, että Suomen mediassa esitetään harvoin Suomen venäjänkielisiä, ja kun esitetään, representaatiot ovat usein negatiivisia. Enemmistö näkee median representaatioiden vaikuttavan hyvin paljon vastaanottajien mielikuviin representaation kohteena olevasta kielivähemmistöstä. Suomalainen yhteiskunta ja Suomen media sen osana vaikuttaisivat olevan akkulturaatiostrategia-ryhmittelyn perusteella ainakin osittain monikulttuurisia, sillä integraatiostrategia voi toteutua ainoastaan monikulttuurisessa ympäristössä. Monikulttuurisuuden periaatteet eivät kuitenkaan aina toteudu Suomen mediassa ainakaan kyselyyn vastanneiden Suomen venäjänkielisten näkökulmasta.