Browsing by Subject "väkivalta"

Tutkielma käsittelee Gillian Flynnin romaaneja Teräviä esineitä (Sharp Objects, 2006), Paha paikka (Dark Places, 2009) ja Kiltti tyttö (Gone Girl, 2012). Tutkielmassa tarkastellaan romaanien naishahmoja ja heidän käyttämäänsä väkivaltaa ja pyritään selvittämään, miten nämä hahmot vastaavat yleisiä stereotyyppejä väkivaltaisista naisista. Teoreettisena lähtökohtana käytetään feminististä kriminologiaa, erityisesti tutkimuksia narratiiveista, joita yleisesti käytetään kuvailtaessa rikollisia naisia ja selitettäessä heidän väkivaltaisuuttaan. Näistä narratiiveista tutkielmassa keskitytään kolmeen, joissa väkivaltaiset naiset käsitetään joko hulluiksi, pahoiksi tai uhreiksi. Tutkielmassa käsiteltävät henkilöhahmot jaetaan kahteen väkivaltaisen naisen arkkityyppiin, joita käsitellään erikseen kuhunkin liittyvien stereotypioiden kautta. Näistä ensimmäinen on väkivaltaiset teinitytöt. Tutkielmassa esitän, että Flynnin tyttöhahmot ovat tietoisia modernin yhteiskunnan teinityttöihin kohdistamista käsityksistä ja odotuksista ja osaavat käyttää niitä hyödykseen oman väkivaltansa salaamiseksi. Lisäksi kartoitan seksuaalisuuden ja väkivallan yhtymäkohtia, jotka koskevat romaaneissa nimenomaan teinityttöjä ja jotka liittyvät erityisesti yhteiskunnalliseen ”paha”-narratiiviin. Toinen tutkielmassa analysoitava arkkityyppi on väkivaltainen äiti. Flynnin romaanien äitihahmot satuttavat sekä omia lapsiaan että muita, ja heidän motiivinsa vastaavat selkeämmin olemassa olevia stereotyyppejä, erityisesti ”hullu”- ja ”paha”-selityksiä. Yhdistän äitihahmojen väkivallan myös heidän tytärtensä ja omien äitiensä väkivaltaisuuteen ja siten myös ”uhri”-narratiiviin, joka liittyy olennaisesti kysymyksiin väkivallan periytyvyydestä. Tutkielmassa todetaan, että Flynnin nais- ja tyttöhahmot osaltaan sekä rikkovat että vahvistavat stereotyyppejä naiseudesta ja väkivallasta. Naisten rooli romaanien pääasiallisina väkivallan tekijöinä kyseenalaistaa jo itsessään perinteisiä sukupuolirooleja, mutta osa hahmoista päätyy edustamaan stereotyyppisiä käsityksiä naisten väkivallasta. Toisaalta osa hahmoista, etenkin Amy romaanissa Kiltti tyttö, vastustaa tällaista yksinkertaista lukemista, mikä voidaan nähdä osoituksena Flynnin kritiikistä fiktion ja muun median stereotyyppisiä naiskuvia kohtaan.

Tavoitteet. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2022) sekä Esiopetuksen opetussuunni-telman perusteet (2014), kuten myös Varhaiskasvatuslaki (2018/540) linjaavat yhtenäisesti ja selvästi varhaiskasvatuksen väkivallattomuutta, turvallisuutta sekä jatkuvaa varhaiskasvatuk-sen toiminnan kehittämistä. Kuitenkin samaan aikaan väkivallan määrä varhaiskasvatuksessa on kasvanut edelleen vuosi vuodelta. Niin ikään ohjeistetun varhaiskasvatuksen arvopohjan ja toteutuneen varhaiskasvatustoiminnan välisestä tematiikasta nousivat mieleeni tämän tutki-muksen tutkimuskysymykset. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli saada enemmän tietoa var-haiskasvatuksessa käytävistä ammatillisista keskusteluista väkivallan osalta. Tämän tutki-muksen tarkoituksena on kuvata varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia ammatillisesta keskustelusta eli puhumisesta väkivallasta työyhteisöissään. Menetelmät. Tutkimuksen aineisto hankittiin laadullisin menetelmin e-kyselylomakkeella ke-sällä 2020. Aineisto perustui yhteensä 12 varhaiskasvatuksen opettajan täyttämään kyselylo-makkeeseen. Kyselylomakkeen alussa rajattiin tämän tutkimuksen kannalta keskeiset termit. Väkivalta rajattiin tarkoittamaan lasten väkivaltaista käytöstä tai sen uhkaa varhaiskasvatuk-sen opettajia kohtaan. Kun taas ammatilliset keskustelut rajattiin tarkoittamaan puolestaan työyhteisön sisäisiä vuorovaikutuksellisia suhteita. Aineiston analyysi tapahtui teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä käyttäen, jolloin hyödynnettiin myös abduktiivisen päättelyn logiikkaa. Tulokset ja johtopäätökset. Tulosten mukaan väkivallasta puhuttiin vaihtelevasti varhaiskasva-tuksen työyhteisöissä. Näin ollen varhaiskasvatuksessa vaihteli missä, milloin ja millä ko-koonpanolla ammatillisia keskusteluita väkivallasta käytiin. Lisäksi työyhteisöissä, joissa pu-huttiin mahdollisesta väkivallan uhasta, puhuttiin vastaavasti myös koetuista väkivaltaisista kokemuksista. Väkivaltaa ehkäistiin varhaiskasvatuksessa luomalla sopimuksia, tekemällä konkreettisia pedagogisia ratkaisuja sekä keskustelemalla niistä. Ammatilliset keskustelut näyttäytyivät väkivaltatilanteen aikana ennalta sovittujen toimintatapojen tietämisenä sekä konkreettisena avunpyytämisenä- ja antamisena. Tulosten mukaan tapahtunutta väkivaltati-lannetta läpikäytiin työyhteisössä sekä käydyn keskustelun pohjalta päivitettiin sovittuja toi-mintatapoja. Puhuttaessa väkivallasta varhaiskasvatuksessa vallitsee erilaisia ammatillisten keskusteluiden käytänteitä eli keskustelukulttuureja. Ammatillisilla keskusteluilla ehkäistään väkivaltaa varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa tai käyttää näkökul-mina varhaiskasvatuksen toiminnan kehittämisessä, kuten moniammatillisessa yhteistyössä käytäviin pohdintoihin teemoista ammatillinen keskustelu tai väkivaltaa ennaltaehkäisevä työ.

Tutkielmassa tarkastellaan ihmissuhteita ja niiden tuhoisaa luonnetta Emily Brontën romaanissa Humiseva Harju (1847). Tutkimusmetodeina käytetään sukupuolentutkimusta ja väkivaltatutkimusta. Väkivalta vaikuttaa vahvasti lähes kaikkiin romaanin ihmissuhteisiin, sekä siinä esiintyviin henkilöihin. Tutkielmassa keskitytään erityisesti Heathcliffin ja Catherinen henkilöhahmoihin, ja pyritään näyttämään, kuinka väkivaltainen kasvatus ja elinympäristö ovat vaikuttaneet heihin lapsuudessa niin, että hahmot päätyvät kohtelemaan muita ihmisiä fyysisesti ja henkisesti kaltoin myös aikuisina. Heathcliffin ja Catherinen kokema väkivalta on peräisin erilaisista syistä: Heathcliff kärsii orpotaustansa, etnisyytensä ja kasvattiveljessään herättämänsä kateuden takia, kun taas Catherinea rangaistaan, soimataan ja väheksytään oman sukupuolensa takia. Esseessä tarkastellaan myös yleisellä tasolla yhteiskunnassa vallitsevia sukupuolinormeja, jotka vaikuttavat suuresti sekä tyttöjen ja poikien omaan ajatteluun, että muun lähipiirin suhtautumiseen heihin. Heathcliffin ja Catherinen lisäksi tutkielmassa tarkastellaan myös muita keskeisiä henkilöhahmoja, kuten Nellyä, Edgaria, Isabellaa ja Lintonia. Nellyn, Isabellan ja Catherinen välisiä suhteita tutkiessa kiinnitetään huomiota erityisesti siihen, kuinka henkilöhahmot ja heidän keskinäinen dynamiikkansa edustavat stereotyyppistä kuvausta naisten välisistä ystävyyksistä, joita värittävät vahvasti kateus, huijaus ja kilpailu. Edgarin ja Lintonin henkilöhahmoja tarkasteltaessa käsitellään toksista maskuliinisuutta ja sitä, millainen maskuliinisuuden ihanne on yhteiskunnassamme, ja kuinka se vaikuttaa miesten kohteluun. Tutkielmassa tuodaan esille kolme erilaista keskeistä väkivallan muotoa: lapsiin kohdistuva väkivalta, naisiin kohdistuva väkivalta sekä lähisuhdeväkivalta. Kaikki nämä väkivallan muodot ovat vahvasti esillä Humisevassa Harjussa. Lähes jokainen romaanissa esiintyvä lapsihahmo kokee fyysistä ja/tai henkistä väkivaltaa, mikä kertoo myös siitä, kuinka lapsiin suhtauduttiin 1700- ja 1800- lukujen Englannissa. Lapsena koettu väkivalta tekee myös monesta hahmosta, kuten Heathcliffista, Catherinesta ja Hindleystä, erittäin julmia aikuisia. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tarkasteltaessa keskitytään erityisesti Isabellan ja Catherinen tyttären, Cathyn hahmoihin. Naiiviksi nuoreksi romantikoksi kuvailtu Isabella ihastuu Heathcliffiin, joka käyttää häntä hyväkseen tuottaakseen tuskaa Edgarille. Isabella päätyy naimisiin Heathcliffin kanssa, mitä seuraavina viikkoina hän tulee lähes päivittäin pahoinpidellyksi, nöyryytetyksi ja eristetyksi aviomiehensä taloon. Hän tulee todennäköisen raiskauksen seurauksena raskaaksi, pakenee ja joutuu muuttamaan yksin pois kotiseudultaan. Isabellan henkilökehityksessä kiinnitetään huomiota myös siihen, kuinka hänen lähipiirinsä suhtautuu paheksuttuun avioliittoon ja sitä seuranneeseen kärsimykseen. Isabellan veli Edgar katkaisee välinsä siskoonsa, ja Nelly paheksuu ennemmin Isabellan avioliiton jälkeen siveettömäksi muuttunutta ulkoasua kuin Heathcliffin väkivaltaa. Cathy puolestaan elää lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa samassa turvatussa ympäristössä kuin Isabella, kunnes Heathcliffiin tutustuttuaan joutuu pakkoavioliiton, fyysisen väkivallan ja vapaudenriiston uhriksi. Lähisuhdeväkivaltaa esiintyy Humisevassa Harjussa erityisesti Catherinen ja Heathcliffin sekä Catherinen ja Edgarin suhteissa. Catherinen ja Heathcliffin suhteen väkivalta on molemminpuolista mustasukkaisuutta, pakkomiellettä, omistamista ja fyysistä vallankäyttöä. Edgarin ja Catherinen avioliitossa puolestaan on hyvin selkeästi nähtävissä tekijä (Catherine) ja uhri (Edgar). Vaikka molemmat ihmissuhteet ovat epäterveitä ja vaarallisia, ne ovat myös vahvasti romantisoituja romaanissa, mikä omalla tavallaan kyseenalaistaa väkivallan vakavuuden ja luo erityisesti Heathcliffista ja Catherinesta kuvan kirjallisuushistorian merkittävimpinä rakastavaisina. Tutkielmassa näytetään paitsi se, kuinka sukupuolinormit, naisten väliset suhteet, toksinen maskuliinisuus ja väkivalta näyttäytyvät Brontën romaanissa ja vaikuttavat sen henkilöhahmoihin, myös se, kuinka käsitellyt teemat ja ongelmat ovat olemassa ja yleisiä myös nyky-yhteiskunnassa, ja miten niiden tunnistaminen kirjallisuudessa on osa ongelmaa vastaan taistelemista.

The promotion of care and compassion has been regarded as primary goals of education in order to achieve a more sustainable world. For this reason, compassion—inseparably related to both moral and values—should be studied in the context of practical education. The aim of this thesis is to analyze compassion as an empirically observable phenomenon that manifests as emancipatory action targeted against violence and oppression. The data, consisting of video re-cording of a nature school field trip among 10-11 year olds, is approached in the theoretical frameworks of sustainability- and environmental education as well as that of compassion re-search. By theoretically conceptualizing acts of emancipatory compassion, the focus of this study is on the analysis of moral construction. The hypothesis is that these acts are embodied in order to negotiate and criticize the institutional limits of compassion and the emerging circle of concern. As a conclusion, the meaning of compassion is discussed in the context of educating for holistic sustainability. The theoretical conceptualization of emancipatory compassion is based on both empirical observations and theoretical studies concerning compassion, constructional violence, and emancipatory action. Qualitative methodology in the general framework of social constructionism and approaches of grounded theory are utilized in order to analyze the video-ethnographic data using methods of critical discourse analysis and interaction analysis. In the data, there were several occurrences of acts of emancipatory compassion. The phenomenon manifested as exceeding the limitations between human and non-human life, and served to construct the institutional circle of concern in relation to other forms of life. Acts of emancipatory compassion were also used to express several factors relating to the construction of morality; some of these interpreted as acts of oppression in themselves. In relation to normative attempts to define the meaning of both violence and oppression, the teachers embodied moral authority over the students. It is concluded that education promoting holistic sustainability should acknowledge the essential meaning of compassion in the context of education in order to allow the questioning of established moral norms, encourage negotiating the limits of the circle of concern, and to recognize implicit manifestations of violence and oppression. It is also stated, that by identifying the inherently violent nature of the human condition, it is possible to overcome the boundaries constructed by perceiving particular agents as either violent or non-violent—inhibiting inclusive promotion of compassion towards subjects interpreted as being in the wrong.

Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia toimijuuden muotoja on erotettavissa sateenkaarinuorten eli seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvien nuorten kuvauksissa kokemastaan heteronormatiivisesta väkivallasta ja siitä selviytymisestä. Toimijuus on sosiaalityölle keskeinen käsite, ja toimijuuden tukeminen ja tunnistaminen on tärkeä osa sosiaalityön työskentelyä. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että sateenkaarinuoret kokevat keskimäärin muita nuoria useammin väkivaltaa. Heteronormatiivisella väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, joka kytkeytyy seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviin normatiivisiin käsityksiin. Tutkielman tavoitteena on syventää ymmärrystä siitä, millaisilla tavoilla sateenkaarinuoret toteuttavat toimijuuttaan pyrkiessään selviytymään kohtaamastaan väkivallasta. Tutkielman aineistona on Nuorisotutkimusseuran ja Setan vuosina 2012–2014 toteuttaman Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushankkeen kyselyaineisto. Tutkielman aineisto koostuu fyysistä ja henkistä väkivaltaa koskevista avovastauksista. Aineisto on rajattu siten, että siihen on valikoitunut vain vastaushetkellä 14–28-vuotiaiden vastaukset. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkastellaan vain sellaista väkivaltaa, joka on nuorten oman kokemuksen mukaan liittynyt heidän seksuaaliseen suuntautumiseensa, sukupuolen ilmaisuunsa ja/tai sukupuoli-identiteettiinsä. Aineistoa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielmassa tunnistetaan sateenkaarinuorten väkivallasta selviytymiseen liittyvistä kuvauksista kahdeksan eri toimijuuden muotoa: puolustautuminen, etäisyyden ottaminen, sisäisen voiman käyttäminen, menestymiseen pyrkiminen, ihmissuhteisiin tukeutuminen, sovinnon tekeminen, ulkopuolisen avun hakeminen ja tapahtuneen salaaminen. Puolustautumisella tarkoitetaan sanallista tai fyysistä vastahyökkäystä väkivallan tekijää kohtaan. Etäisyyden ottamisella tarkoitetaan sekä konkreettista etäisyyden ottamista, kuten uhkaavasta tilanteesta poistumista, että henkistä etäisyyden ottamista, kuten välinpitämätöntä asennetta. Sisäisen voiman käyttämisellä viitataan nuoren omaan sisäiseen vahvuuteen tukeutumista, kuten päättäväisyyttä, periksiantamattomuutta tai toiveikkaana pysyttelemistä. Menestymiseen pyrkimisellä tarkoitetaan pyrkimyksiä menestyä esimerkiksi opinnoissa, työelämässä tai yleisesti elämässä. Menestymiseen pyrkiminen voi tarkoittaa myös tulemista paremmaksi ihmiseksi kuin väkivallan tekijä. Ihmissuhteisiin tukeutumisella tarkoitetaan tukeutumista läheisiin ihmisiin, kuten ystäviin, perheenjäseniin, kumppaniin tai omiin vertaisiin. Sovinnon tekemisellä viitataan sekä kirjaimelliseen sovinnon tekemiseen väkivallan tekijän kanssa että kuvaannollisempaan sovinnon tekemiseen, kuten tapahtuneen tai oman itsen hyväksymiseen, anteeksi antamiseen tai pyrkimykseen ymmärtää väkivallan tekijää. Ulkopuolisen avun hakemisella tarkoitetaan avun hakemista ulkopuoliselta auktoriteetilta, kuten poliisilta tai opettajalta, tai hoitavalta taholta, kuten terapeutilta. Tapahtuneen salaamisella tarkoitetaan sitä, ettei nuori ole kertonut kokemastaan väkivallasta kenellekään. On tärkeää, että väkivaltaa kokeneiden sateenkaarinuorten kokemukset tulevat nähdyiksi ja että heidän toimijuutensa tunnistetaan ja sitä kunnioitetaan. Sateenkaarinuorten toimijuuden huomioiminen auttaa nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia tukemaan väkivaltaa kohdanneita nuoria sekä ymmärtämään paremmin, mistä sateenkaarinuorten kohtaamassa väkivallassa on kysymys. Heteronormatiivisen väkivallan käsitteen avulla sateenkaarinuorten kokeman väkivallan tarkastelu voidaan asettaa laajempaan yhteiskunnalliseen kehykseen, joka tuo esille taustalla vaikuttavat sosiaaliset ja normatiiviset rakenteet.

1980-luvulla nousi huoli väkivaltaa sisältävien videoiden vaikutuksesta nuoriin ja nuorisorikollisuuteen, mikä aiheutti kiivasta keskustelua. Ongelman ratkaisuksi nähtiin videoiden ennakkosensuuri ja videoiden ikärajojen muutos siten, että aikuisille tarkoitettu sisältö kiellettiin kokonaan. Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, millaista keskustelua lehtien mielipidepalstoilla on käyty vuoden 1987 laista video- ja muiden kuvaohjelmien tarkastamisesta. Keskustelua videosta käytiin koko 1980-luvun, mutta tutkielman aikarajaus on vuodet 1986–1987. Peruste aikarajaukselle on, että hallituksen esitys video- ja muiden kuvaohjelmien tarkastamista koskevaksi laiksi annettiin eduskunnalle syksyllä 1986, jonka jälkeen laki hyväksyttiin kesällä 1987. Tutkielman aineisto koostuu Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Hufvudstadsbladetin ja Aamulehden mielipidepalstoilla julkaistuista mielipidekirjoituksista. Valitsin kyseiset lehdet aineistoksi siksi, että ne kaikki edustavat keskenään erilaisia lehtiä. Valitsin mielipidekirjoitukset aineistoksi, koska ne tarjoavat katsauksen kansan mielipiteisiin videolaista ja koska mielipidepalstalle voi kirjoittaa kuka tahansa sosioekonomisesta asemasta riippumatta. Vastaan tutkimuskysymykseen sekä määrällisin että laadullisin keinoin. Tutkin aineistoa teema-analyysin keinoin luokittelemalla aineistoa teemoittain ja havainnollistamalla teemoja esimerkkien avulla. Aineiston määrällinen analyysi toimii tukena laadulliselle tutkimukselle. Määrällisesti tarkasteltuna aineisto oli jakautunut siten, että Helsingin Sanomissa oli eniten mielipidekirjoituksia. Muissa lehdissä oli huomattavasti vähemmän aineistoa. Ajallisesti aineisto jakautui vuonna 1986 epätasaisesti painottuen joulukuulle, vuonna 1987 taas tasaisemmin jakautuen pääasiassa vuoden ensimmäiselle puoliskolle. Tarkasteltavissa lehdissä oli kaikissa enemmän videolakia vastustavia mielipidekirjoituksia kuin lakia kannattavia. Tutkimuksessa käy ilmi, että mielipidepalstoilla käytyyn keskusteluun otti osaa lukuisien eri ammattiryhmien edustajia, kuten kansanedustajia, opettajia, videoalan toimijoita sekä professoreita. Maantieteellisesti keskustelun osanottajat olivat ympäri Suomea. Suurin osa keskustelun osanottajista kirjoitti omalla nimellään ja vain kerran, mutta keskustelussa oli myös aktiivisempia osanottajia. 1980-luvun keskustelu videosta ja niissä esiintyvästä väkivallasta oli vahvasti polarisoitunutta ja tunnelatautunutta. Tutkimus tuo esiin, että tämä näkyi myös lehtien mielipidepalstoilla käydyssä keskustelussa videolaista, joka oli hyvin polarisoitunutta. Aineistosta nousi selkeä ero lain kannattajien ja vastustajien välille. Videolain puolustajat nähtiin kulttuurin vihaajina, kun taas videolakia vastustavat nähtiin väkivaltaa ihannoivina. Suurin osa aineistosta oli lakia vastustavia mielipidekirjoituksia, kun taas lakia kannattavia mielipidekirjoituksia oli huomattavasti vähemmän. Tutkimuksessa selvisi, että videolakia vastustavissa mielipidekirjoituksissa käytettiin lukuisia eri perusteita kuten sensuuria, holhoamista, pimeitä markkinoita ja kulttuuritarjonnan kaventumista. Videolakia kannattavissa mielipidekirjoituksissa esiintyi pääasiassa yksi peruste, lasten suojelu väkivaltaiselta sisällöltä. Erot aineistossa videolakia kannattavien ja vastustavien mielipidekirjoitusten välillä olivat siis suuret. Yhdistävä tekijä oli, että kaikki osapuolet suhtautuivat lakiin tunnepitoisesti.

Tutkielmassani analysoin Frank Wedekindin näytelmää Kevään herääminen ja siitä tehtyä musikaaliadaptaatiota. Analyysini kohteena on teosten yksi päähenkilöistä, Wendla, jonka naiskuvaa pohdin kolmen sekä näytelmästä, että musikaalista löytyvien avainkohtien avulla. Keskeisimpänä lähteenäni hyödynnän Judith Butlerin teoriaa sukupuolen performatiivisuudesta, josta hän puhuu muun muassa kirjoissaan Bodies That Matter (1993) ja Gender Trouble (1999). Tutkin, miten sukupuolen performatiivisuus näkyy Wendlassa ja miten se vaikuttaa hänen tarinaansa. Wendlan kokemaa väkivaltaa tutkin käyttäen apunani Kara Reillyn kirjoitusta James Robert Allardin ja Mathew R. Martinin toimittamasta teoksesta Staging Pain, 1580-1800: Violence and Tauma in British Theater (2009). Tutkimukseni on tekstianalyysiä ja kuuluu draaman tutkimuksen alaan. Analyysissäni huomasin, kuinka Wendla toteuttaa niitä sukupuolen performatiivisuuksia, joita hän on oppinut äidiltään, mutta hänestä on löydettävissä kapinahenkeä muuttaa asioita. Teosten naiskuva on raadollinen ja todentuntuinen, koska Wendla on monitasoinen hahmo, eikä yksiselitteinen. Hän on nuori ihminen, joka etsii vastauksia hämmentäviin ja pelottaviin asioihin, joita hän ei ymmärrä. Hänen tarinakaarensa on se, joka aloittaa ja sulkee näytelmän ja musikaalin, tehden hänestä hyvin olennaisen hahmon, joka on tutkimisen arvoinen.

Opinnäytetyö tarkastelee parisuhdeväkivallan sovittelua. Tutkimus selvittää, miten parisuhdeväkivallan erityispiirteet huomioidaan sovittelussa ja miten sovittelun taustalla olevaan restoratiivisen oikeuden teoriaan kuuluvat ihanteet ja sovittelulle asetetut tavoitteet toteutuvat käytännössä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sovittelun väkivaltakäsityksen merkitystä rikoksen uhrin kannalta. Restoratiivisen oikeuden teoriassa ja sovittelua koskevassa kirjallisuudessa käsitetään parisuhdeväkivalta ensisijaisesti konfliktiksi tai seuraukseksi vuorovaikutusongelmista. Sukupuolittuneen väkivallan tutkimuksissa parisuhdeväkivallan luonne ymmärretään vallankäyttönä ja huomiota kiinnitetään väkivallan erilaisiin seurauksiin miehille ja naisille. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, miten sovittelu rikosoikeusjärjestelmää korvaavana tai täydentävänä menettelynä kykenee vastaamaan parisuhdeväkivallan erityshaasteisiin, kun huomioidaan, ettei sovittelussa mielletä vallankäyttöä keskeiseksi osaksi parisuhdeväkivaltaa. Opinnäytetyö ottaa samalla osaa laajalti käytävään keskusteluun miesten ja naisten kokemasta parisuhdeväkivallasta sekä sukupuolten erilaisista asemista parisuhdeväkivallan uhreina. Sovittelua on tutkittu vain vähän sukupuolen ja vallan näkökulmasta, ja tutkimus on pääosin ollut sovittelutoiminnassa mukana olevien tekemää. Sovittelun kentän ulkopuolisen tekemä opinnäytetyö tarjoaa siksi uudenlaisen näkökulman parisuhdeväkivallan sovitteluun niin poliittisille päätöksentekijöille, viranomaisille kuin asiasta kiinnostuneille kansalaisillekin. Tutkimuksessa käytetään ensisijaisena aineistona parisuhdeväkivaltaa kokeneen miehen ja naisen haastattelua. Toissijaisena aineistona ovat kolme sovittelua käsittelevää keskustelutilaisuutta ja yksi aikaisempi sovittelututkimus. Käytetty metodi on lähiluku. Teoreettinen viitekehys rakentuu suomalaisista perhe- ja parisuhdeväkivaltaa käsittelevistä tutkimuksista. Sukupuolittuneen väkivallan tutkimuksessa parisuhdeväkivallan erityispiirteiksi on havaittu väkivallan luonne vallankäyttönä, väkivallan toistuvuus ja eskaloitumisen, uhrin vaikeus saattaa tekijä vastuuseen, ja se, että tekijä oikeuttaa väkivallan käyttöä. Kaikki nämä piirteet tulevat aineistossani esille, mutta kun sovittelutoimistossa tehtiin päätös tapausten ottamisesta sovitteluun, niitä ei joko huomioitu tai niitä ei koettu esteeksi sovittelun aloittamiselle. Tutkimus osoittaa, että sovittelulain (9.12.2005/1015) lähtökohtainen edellytys, että sovittelun osapuolet ymmärtävät sovittelun merkityksen, jäi toteutumatta. Tutkimuksessa tuli esille, että toistuvaa väkivaltaa sovitellaan vastoin lakivaliokunnan mietintöä (LaVM 13/2005 vp). Haastattelemani naisen kohdalla väkivalta oli ollut vakavaa ja sen toistuvuus oli tullut sovittelutoimistossa esille, mutta se ei ollut este sovittelun aloittamiselle. Myös miehen kokema väkivalta oli ollut toistuvaa, mutta hän oli sovittelussa ennen sovittelulain voimaantuloa. Aineisto osoittaa myös, että suuri osa sovittelun yleisistä tavoitteista jäi toteutumatta. Miehen kohdalla sovittelun merkitykseksi määrittyi oikeudenkäynnin välttäminen. Hän ei kokenut, että väkivallan tekijän kanssa olisi syntynyt kohtaamista, vaan hän koki sovittelun jatkona väkivallalle ja julkisena tilaisuutena hänen nolaamisekseen. Sovittelu ei ollut hänelle silloin myöskään tukea. Hän ei saanut korvauksia joihin hän olisi ollut oikeutettu. Haastateltu nainen koki sovittelun tukena sitä vastoin. Kummassakaan tapauksessa ei toteutunut sovittelun tavoite moraalisesta oppimisesta ja tekijän vastuunkannosta.Tutkimus osoittaa, ettei sovittelun konfliktiteorettinen ymmärrys väkivallasta tavoita väkivallan haavoittavuutta. Kotona tapahtuva väkivalta on pitkään mielletty perheiden yksityiseksi asiaksi, ja tilastojen mukaan suurin osa tästä väkivallasta kohdistuu naisiin ja seuraukset naisille ovat vakavammat. Tutkimus haastaakin pohtimaan, miten valta ja yhteiskunnalliset rakenteet näkyvät siinä, miten sovittelua käytetään juuri kotona tapahtuneen ja etupäässä naisiin kohdistuneen väkivallan sovitteluun.

Tutkielma käsittelee vuonna 1967 avattua Kontulan ostoskeskusta ja sen näkymistä 1960–1980-lukujen suomalaisissa sanomalehdissä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miksi Kontulan ostarille on muodostunut populaarikulttuurissa ja kansalaisten keskuudessa negatiivissävytteinen maine. Pääaineistona tutkielmassa on käytetty Kansalliskirjaston digitoituja sanomalehtiä, joiden avulla on muodostettu kuvaa siitä, miten Kontulan ostoskeskusta käsiteltiin 1960–1980-luvuilla ja millaisia mielikuvia lähiöostarista syntyi uutisten perusteella. Tutkittujen sanomalehtien Kontula-aiheinen kirjoittelu painottuu uutisartikkeleihin, mielipidekirjoituksiin ja kolumneihin. Tutkimuksella pyritään selvittämään, miten vuosikymmeniä sitten tapahtunut uutisointi vaikuttaa nykyäänkin vallitseviin mielikuviin ja mielipiteisiin Kontulan ostoskeskuksesta. Kontulan ostoskeskukseen liittynyt uutisointi oli ennen ostoskeskuksen avaamista ja heti avajaisten jälkeen hyvin positiivista ja odottavaista. Ostoskeskusta oli odotettu jo pidemmän aikaa ja sen tuomat palvelut nopeasti kasvaneelle, väestöltään suurelle lähiölle olivat enemmän kuin toivottuja. Uutisointi muuttui kuitenkin varsin nopeasti 1970-luvulle tultaessa. 1970-luvulta lähtien pitkälle 1980-lukua uutisointi oli huomattavan negatiivista ja keskittyi lähinnä kritisoimaan koko aluetta ja sen asiakkaita. Paljoakaan kehuttavaa lähiöostarista ei tuntunut löytyvän. Uutisoinnissa on nähtävissä selkeät, toistuvat aiheet, jotka voidaan kategorisoida kolmeen kategoriaan: a) alkoholiin, b) nuorison käyttäytymiseen sekä c) yleiseen rauhattomuuteen. Alkoholiin keskittynyt kirjoittelu koski Alkon myymälän ja sieltä saatavien nautintoaineiden aiheuttamaa lisääntynyttä häiriökäyttäytymistä ostarin alueella. Nuorison turhautuminen heille suunnattujen palvelujen puutteeseen näkyi häiriökäyttäytymisenä ja siihen liittyvä uutisointi oli poikkeuksetta negatiivista. Kontulan nuoriso, ja heidän aiheuttamansa turvattomuus ostarin alueella värittävät vahvasti 1960–1970-lukujen uutisointia. Yleisellä rauhattomuudella tarkoitetaan ostarilla tapahtuneita murtoja, näpistyksiä, ilkivaltaa, pahoinpitelyjä, ahdistelutapauksia ja henkirikoksia. Uutisointi on vaikuttanut mielipiteisiin ostarista, ja kontulalaisten ja muualla asuvien näkemykset poikkesivat merkittävästi toisistaan.