Browsing by Subject "ydinvoimalat"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2017)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella viranomaisten kaksikielisen kriisiviestinnän toteutumista ja esitellä niitä eroja, joita kaksikielisessä sanoittamisessa voi löytyä. Samalla tutkitaan myös viranomaisten tapaa sanoittaa tapahtunutta kriisiä ja luoda kuvaa itsestään sekä toiminnastaan. Kriisiviestintä muuttuu myös jatkuvasti globalisaation ja median murroksen myötä. Tästä johtuen tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi eroja kriisin sanoittamisessa tiedotteiden sekä sosiaalisen median tekstien välillä. Tutkimukseni aineisto koostuu Loviisa16-kriisiviestintäsimulaation aikana tuotetuista teksteistä. Simulaatio toteutettiin keväällä 2016 Loviisan ydinvoimalalla. Lain mukaan ydinvoimaloiden tulee järjestää suuronnettomuusharjoitus joka kolmas vuosi ja kyseinen harjoitus oli toinen laatuaan, jossa myös sosiaalisen median käyttöä simuloitiin sille erikseen rakennetuilla alustoilla. Harjoitukseen osallistui niin viranomaisorganisaatioita kuin yrityksiäkin sekä tutkijoita ja opiskelijoita Helsingin yliopistolta. Tutkimuksessa käytetään lähiluvun menetelmää, jonka avulla voidaan tulkita aineiston merkityksiä yksityiskohtaisen analyysin avulla. Teoreettisesti tutkimus perustuu pitkälti Gioian ja Chittipeddin sisäistämisen ja sanoittamisen käsitteisiin. Sanoittamisen nähdään olevan tapa, jolla pyritään vaikuttamaan viestin vastaanottajan sisäistämisprosessiin. Tässä pro gradussa hyödynnetään myös kaksikielisyydestä tehtyjä tutkimuksia, joista tärkeimpänä voidaan pitää Grosjeanin työtä. Tutkimuksessa viitataan toistuvasti kielilakiin, jonka mukaan kaikki viranomaisten vaaratiedotteet tulee julkaista sekä suomeksi että ruotsiksi. Lähiluvun aikana neljä erillistä teemaa nousee muita tärkeämmiksi; julkaisu ja muut määrälliset erot, kieli ja käännökset, ydinvoimakriisin sanoitus viranomaisten puolesta sekä sosiaalisen median haasteet ja mahdollisuudet. Analyysiosuudessa näitä teemoja tarkastellaan tarkemmin ja nostetaan esille useita esimerkkejä aineistosta. Tulokset osoittavat kriisiviestinnän toteutuvan osittain epätasaisesti suomeksi ja ruotsiksi. Ruotsinkielinen kriisiviestintä on huomattavasti suomenkielistä suppeampaa, mistä johtuen suomenkielinen yleisö saa kattavamman kuvauksen tapahtuneesta. Ratkaisuksi ehdotetaan Sisäministeriön mukaista keskitettyä kääntämistä, jolloin resursseja vapautuisi muuhun viestintään. Loviisa16-simulaatiossa sosiaalista mediaa hyödynnettiin, mutta sen käyttöä olisi syytä tulevaisuudessa monipuolistaa. Tutkimuksessa ehdotetaan yhteisten tunnisteiden käyttöä, jolloin kansalaisen olisi helpompi päästä osaksi laajaa viranomaisviestintää. Loviisa16-kriisiviestintäsimulaatio ja siitä tehty tutkimus osoittaa kriisiviestinnän olevan hyvin moniulotteista jopa simuloidun harjoituksen aikana. Kaksikielistä kriisiviestintää olisi hyvä tutkia jatkossakin, jolloin myös useampien kielten tuominen mukaan viranomaisviestintään kriisin keskellä toteutuisi sujuvammin.
-
(2022)Tämä tutkielma käsittelee suomalaisyhteyksiä Muammar Gaddafin johtaman Libyan ydinvoimaohjelmaan vuosina 1977–1985. Näistä yhteyksistä käytetään tässä tutkielmassa termiä Libya-hanke, ja yhteydet on jaettu hankkeen ensimmäiseksi ja toiseksi vaiheeksi. Tutkielmassa selvitetään, mistä Libya-hankkeessa oli Suomen ja suomalaistoimijoiden osalta kyse, miksi suomalaiset vetäytyivät hankkeesta ja mikä oli poliittisten syiden merkitys vetäytymisen taustalla, ja mitä seurauksia hankkeella mahdollisesti oli. Hankkeen keskeinen elinkaari rekonstruoidaan aineiston avulla. Keskeisenä aineistona tutkielmassa ovat ulkoministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön atomitoimiston arkistot, joita täydennetään aikalaissanomalehtien uutisilla ja muilla kirjoituksilla. Pääasiallinen tutkimusmenetelmä on lähdekritiikki. Tutkielma osoittaa, että suomalaisyhteydet Libyan ydinvoimaohjelmaan muodostivat laajan, monimutkaisen ja sekavan kokonaisuuden, jolla oli Suomen osalta niin ulko-, kauppa- kuin ydinsulkupoliittisia ulottuvuuksia. Libya-hankkeen saamaa poliittista merkitystä korostivat ydinvoiman ja ydinviennin voimakas poliittisuus sekä Libyan kyseenalainen maine niin ydinohjelmansa kuin muunkin politiikkansa ja toimintansa osalta. Libya-hankkeen ensimmäisessä vaiheessa oli kyse suomalaisten yritysten pyrkimyksestä, valtionyhtiö Imatran Voiman johdolla, rakentaa ydinvoimala Libyaan yhdessä neuvostoliittolaisten kanssa. Hankkeen ensimmäisen vaiheen asema Suomen ja Neuvostoliiton yhteistyönä kolmansissa maissa toi hankkeelle poliittista arvoa, ja saattoi antaa hankkeelle suojaa tiedossa olleisiin Libyaan kohdemaana liittyneisiin ongelmiin ja riskeihin nähden. Suomalaisyritysten vetäytymisessä yhteishankkeesta olivat taustalla sekä taloudelliset että poliittiset syyt. Merkkejä poliittisesta painostuksesta tämän vaiheen osalta ei ole nähtävissä. Tutkielman keskeinen tutkimustulos on, että suomalaisyhteydet Libyan ydinvoimaohjelmaan eivät rajoittuneet ainoastaan Neuvostoliiton kanssa suunniteltuun yhteishankkeeseen, vaan Suomen valtiolla ja useilla suomalaisyrityksillä oli laajoja ja vielä yhteishankkeen jälkeen jatkuneita suoria kahdenvälisiä yhteyksiä Libyaan. Toisessa vaiheessa Suomen valtio ajautui kiusalliseen tilanteeseen, kun ministeritasolla sovittua ydinvoima-alan kahdenvälistä yhteistyötä Libyan kanssa ei todellisuudessa oltu valmiita tekemään. Yhteistyöhön Suomessa omaksutun kielteisen kannan taustalla olivat ennen kaikkea poliittiset syyt. Libyan ydinvoimaohjelman muuttuminen suurvaltapoliittiseksi ristiriidaksi teki Libyan kanssa tehtävästä yhteistyöstä vahvasti ulkopoliittisen kysymyksen. Hankkeen toisessa vaiheessa Yhdysvallat kohdisti Suomeen vaikuttamista ja painostusta, jotta ydinvoima-alan yhteistyöstä Libyan kanssa olisi pidättäydytty. Tällä oli jossain määrin vaikutusta Suomen kannanmuodostukseen. Varsinaisia poliittisia tai kaupallisia seurauksia Suomen ja Neuvostoliiton yhteishankkeen kaatumisesta tai Libyan tarjoamasta kahdenvälisestä yhteistyöstä kieltäytymisestä ei koitunut huolimatta esillä olleista uhkakuvista.
-
(2022)Tämä tutkielma käsittelee suomalaisyhteyksiä Muammar Gaddafin johtaman Libyan ydinvoimaohjelmaan vuosina 1977–1985. Näistä yhteyksistä käytetään tässä tutkielmassa termiä Libya-hanke, ja yhteydet on jaettu hankkeen ensimmäiseksi ja toiseksi vaiheeksi. Tutkielmassa selvitetään, mistä Libya-hankkeessa oli Suomen ja suomalaistoimijoiden osalta kyse, miksi suomalaiset vetäytyivät hankkeesta ja mikä oli poliittisten syiden merkitys vetäytymisen taustalla, ja mitä seurauksia hankkeella mahdollisesti oli. Hankkeen keskeinen elinkaari rekonstruoidaan aineiston avulla. Keskeisenä aineistona tutkielmassa ovat ulkoministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön atomitoimiston arkistot, joita täydennetään aikalaissanomalehtien uutisilla ja muilla kirjoituksilla. Pääasiallinen tutkimusmenetelmä on lähdekritiikki. Tutkielma osoittaa, että suomalaisyhteydet Libyan ydinvoimaohjelmaan muodostivat laajan, monimutkaisen ja sekavan kokonaisuuden, jolla oli Suomen osalta niin ulko-, kauppa- kuin ydinsulkupoliittisia ulottuvuuksia. Libya-hankkeen saamaa poliittista merkitystä korostivat ydinvoiman ja ydinviennin voimakas poliittisuus sekä Libyan kyseenalainen maine niin ydinohjelmansa kuin muunkin politiikkansa ja toimintansa osalta. Libya-hankkeen ensimmäisessä vaiheessa oli kyse suomalaisten yritysten pyrkimyksestä, valtionyhtiö Imatran Voiman johdolla, rakentaa ydinvoimala Libyaan yhdessä neuvostoliittolaisten kanssa. Hankkeen ensimmäisen vaiheen asema Suomen ja Neuvostoliiton yhteistyönä kolmansissa maissa toi hankkeelle poliittista arvoa, ja saattoi antaa hankkeelle suojaa tiedossa olleisiin Libyaan kohdemaana liittyneisiin ongelmiin ja riskeihin nähden. Suomalaisyritysten vetäytymisessä yhteishankkeesta olivat taustalla sekä taloudelliset että poliittiset syyt. Merkkejä poliittisesta painostuksesta tämän vaiheen osalta ei ole nähtävissä. Tutkielman keskeinen tutkimustulos on, että suomalaisyhteydet Libyan ydinvoimaohjelmaan eivät rajoittuneet ainoastaan Neuvostoliiton kanssa suunniteltuun yhteishankkeeseen, vaan Suomen valtiolla ja useilla suomalaisyrityksillä oli laajoja ja vielä yhteishankkeen jälkeen jatkuneita suoria kahdenvälisiä yhteyksiä Libyaan. Toisessa vaiheessa Suomen valtio ajautui kiusalliseen tilanteeseen, kun ministeritasolla sovittua ydinvoima-alan kahdenvälistä yhteistyötä Libyan kanssa ei todellisuudessa oltu valmiita tekemään. Yhteistyöhön Suomessa omaksutun kielteisen kannan taustalla olivat ennen kaikkea poliittiset syyt. Libyan ydinvoimaohjelman muuttuminen suurvaltapoliittiseksi ristiriidaksi teki Libyan kanssa tehtävästä yhteistyöstä vahvasti ulkopoliittisen kysymyksen. Hankkeen toisessa vaiheessa Yhdysvallat kohdisti Suomeen vaikuttamista ja painostusta, jotta ydinvoima-alan yhteistyöstä Libyan kanssa olisi pidättäydytty. Tällä oli jossain määrin vaikutusta Suomen kannanmuodostukseen. Varsinaisia poliittisia tai kaupallisia seurauksia Suomen ja Neuvostoliiton yhteishankkeen kaatumisesta tai Libyan tarjoamasta kahdenvälisestä yhteistyöstä kieltäytymisestä ei koitunut huolimatta esillä olleista uhkakuvista.
Now showing items 1-3 of 3