Browsing by Subject "yhteiskunta"

Tutkielmassa tarkastellaan ihmissuhteita ja niiden tuhoisaa luonnetta Emily Brontën romaanissa Humiseva Harju (1847). Tutkimusmetodeina käytetään sukupuolentutkimusta ja väkivaltatutkimusta. Väkivalta vaikuttaa vahvasti lähes kaikkiin romaanin ihmissuhteisiin, sekä siinä esiintyviin henkilöihin. Tutkielmassa keskitytään erityisesti Heathcliffin ja Catherinen henkilöhahmoihin, ja pyritään näyttämään, kuinka väkivaltainen kasvatus ja elinympäristö ovat vaikuttaneet heihin lapsuudessa niin, että hahmot päätyvät kohtelemaan muita ihmisiä fyysisesti ja henkisesti kaltoin myös aikuisina. Heathcliffin ja Catherinen kokema väkivalta on peräisin erilaisista syistä: Heathcliff kärsii orpotaustansa, etnisyytensä ja kasvattiveljessään herättämänsä kateuden takia, kun taas Catherinea rangaistaan, soimataan ja väheksytään oman sukupuolensa takia. Esseessä tarkastellaan myös yleisellä tasolla yhteiskunnassa vallitsevia sukupuolinormeja, jotka vaikuttavat suuresti sekä tyttöjen ja poikien omaan ajatteluun, että muun lähipiirin suhtautumiseen heihin. Heathcliffin ja Catherinen lisäksi tutkielmassa tarkastellaan myös muita keskeisiä henkilöhahmoja, kuten Nellyä, Edgaria, Isabellaa ja Lintonia. Nellyn, Isabellan ja Catherinen välisiä suhteita tutkiessa kiinnitetään huomiota erityisesti siihen, kuinka henkilöhahmot ja heidän keskinäinen dynamiikkansa edustavat stereotyyppistä kuvausta naisten välisistä ystävyyksistä, joita värittävät vahvasti kateus, huijaus ja kilpailu. Edgarin ja Lintonin henkilöhahmoja tarkasteltaessa käsitellään toksista maskuliinisuutta ja sitä, millainen maskuliinisuuden ihanne on yhteiskunnassamme, ja kuinka se vaikuttaa miesten kohteluun. Tutkielmassa tuodaan esille kolme erilaista keskeistä väkivallan muotoa: lapsiin kohdistuva väkivalta, naisiin kohdistuva väkivalta sekä lähisuhdeväkivalta. Kaikki nämä väkivallan muodot ovat vahvasti esillä Humisevassa Harjussa. Lähes jokainen romaanissa esiintyvä lapsihahmo kokee fyysistä ja/tai henkistä väkivaltaa, mikä kertoo myös siitä, kuinka lapsiin suhtauduttiin 1700- ja 1800- lukujen Englannissa. Lapsena koettu väkivalta tekee myös monesta hahmosta, kuten Heathcliffista, Catherinesta ja Hindleystä, erittäin julmia aikuisia. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tarkasteltaessa keskitytään erityisesti Isabellan ja Catherinen tyttären, Cathyn hahmoihin. Naiiviksi nuoreksi romantikoksi kuvailtu Isabella ihastuu Heathcliffiin, joka käyttää häntä hyväkseen tuottaakseen tuskaa Edgarille. Isabella päätyy naimisiin Heathcliffin kanssa, mitä seuraavina viikkoina hän tulee lähes päivittäin pahoinpidellyksi, nöyryytetyksi ja eristetyksi aviomiehensä taloon. Hän tulee todennäköisen raiskauksen seurauksena raskaaksi, pakenee ja joutuu muuttamaan yksin pois kotiseudultaan. Isabellan henkilökehityksessä kiinnitetään huomiota myös siihen, kuinka hänen lähipiirinsä suhtautuu paheksuttuun avioliittoon ja sitä seuranneeseen kärsimykseen. Isabellan veli Edgar katkaisee välinsä siskoonsa, ja Nelly paheksuu ennemmin Isabellan avioliiton jälkeen siveettömäksi muuttunutta ulkoasua kuin Heathcliffin väkivaltaa. Cathy puolestaan elää lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa samassa turvatussa ympäristössä kuin Isabella, kunnes Heathcliffiin tutustuttuaan joutuu pakkoavioliiton, fyysisen väkivallan ja vapaudenriiston uhriksi. Lähisuhdeväkivaltaa esiintyy Humisevassa Harjussa erityisesti Catherinen ja Heathcliffin sekä Catherinen ja Edgarin suhteissa. Catherinen ja Heathcliffin suhteen väkivalta on molemminpuolista mustasukkaisuutta, pakkomiellettä, omistamista ja fyysistä vallankäyttöä. Edgarin ja Catherinen avioliitossa puolestaan on hyvin selkeästi nähtävissä tekijä (Catherine) ja uhri (Edgar). Vaikka molemmat ihmissuhteet ovat epäterveitä ja vaarallisia, ne ovat myös vahvasti romantisoituja romaanissa, mikä omalla tavallaan kyseenalaistaa väkivallan vakavuuden ja luo erityisesti Heathcliffista ja Catherinesta kuvan kirjallisuushistorian merkittävimpinä rakastavaisina. Tutkielmassa näytetään paitsi se, kuinka sukupuolinormit, naisten väliset suhteet, toksinen maskuliinisuus ja väkivalta näyttäytyvät Brontën romaanissa ja vaikuttavat sen henkilöhahmoihin, myös se, kuinka käsitellyt teemat ja ongelmat ovat olemassa ja yleisiä myös nyky-yhteiskunnassa, ja miten niiden tunnistaminen kirjallisuudessa on osa ongelmaa vastaan taistelemista.

Yhä useampi ihminen etsii muutosta elämäntapaansa nykypäivän ympäristöongelmien ja kestävän kehityksen ajankohtaisuuden vuoksi ja jotkut haluavat jopa aktiivisesti vaikuttaa yhteiskuntaan. Ekokylät toimivat yhtenä mahdollisuutena elämäntavan muutokseen. Pro gradu -tutkielmani on kansatieteellinen tutkimus, jossa tarkastelen ekokylissä asuvien ja ekokylässä asumisesta kiinnostuneiden kokemusta ekokylän vaikutusmahdollisuuksista ja omasta vaikuttamisestaan. Teoriapohjana käytän aktiivisen kansalaisuuden käsitettä. Tutkimukseni voi kokea kuuluvan yhteiskuntaetnologian piiriin, sillä siinä käsitellyt asiat ovat yhteiskunnallisesti ajankohtaisia ja ruohonjuuritasolta vaikuttavia. Aineisto on kerätty kirjoituskutsun ja haastatteluiden avulla. Vastaajia on yhteensä 7, joista 5 ovat ekokylissä asuvia ja 2 ekokylistä kiinnostuneita henkilöitä. Aineiston analyysiosuudessa käsitellään vastaajien kokemusta ekokylästä yhteiskunnallisena vaikuttajana ja sitä, minkälaisia vaikutusmahdollisuuksia ekokylä tarjoaa asukkailleen. Tarkastelun alla ovat myös muut vaikuttamisen keinot, vaikuttamattomuus sekä vaikuttamisen ja henkisen hyvinvoinnin suhde. Aineiston analyysimetodina toimivat teema-analyysi ja lähiluku. Tutkimuksen perusteella vastaajat kokevat, että ekokylä vaikuttaa toimimalla ekologisen elämäntavan esimerkkinä, oppimisympäristönä ja neuvonantajana yhteiskunnalle. Ekokylän ajatellaan myös omaavan mahdollisuuksia tulevaisuuden kehitykselle ja ekologisen muotivirtauksen edistämiselle. Lisäksi sen voidaan kokea vaikuttavan yksilöiden valintoihin. Kaikki vastaajat eivät kuitenkaan koe ekokylän merkitystä tärkeäksi, ja sen merkitys voidaan nähdä myös kokeiluna ja tietylle ihmisryhmälle sopivana elämäntavan toteuttamisen paikkana, jonka ideologia ei välttämättä voi kohota yhteiskunnan tasolle. Asukkailleen ekokylä tarjoaa vaikutusmahdollisuuksia ekologisen elämäntavan helpottajana ja uusien kokemusten kartuttajana. Yhteisössä voimaannutaan, kun eletään samankaltaisen arvomaailman omaavien ihmisten kanssa, jotka tukevat toisiaan, jakavat resursseja ja tieto-taitoa sekä vievät yhdessä arvojaan eteenpäin kylän ulkopuolelle. Vaikuttamisen voidaan kokea olevan helpompaa yhteisönä kuin yksilönä. Joillekin ekokylä on myös paikka, missä yksilö tulee nähdyksi ja kuulluksi paremmin kuin yhteiskunnan tasolla. Oman elämäntavan lisäksi vastaajat harjoittavat yhteiskunnallista vaikuttamista vapaaehtoistyön, poliittisen osallistumisen, lahjoittamisen, muiden kanssa keskustelemisen, ekokylän perustamisen, sosiaalisen median käytön ja seuraaviin sukupolviin vaikuttamisen kautta. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei kuitenkaan ole kaikille yhtä tärkeää ja jotkut vastaajat haluavat vain keskittyä omaan elämäänsä ja mahdollisesti vaikuttaa maailmaan pienten arkisten toimintojensa ja valintojensa kautta. Vaikuttamisen esteeksi voidaan kokea yhteiskunnan valta-asetelmat, jotka rajoittavat aktiivista kansalaisuutta. Yhteiskunnallista vaikuttamista ei haluta tehdä myöskään oman mielenterveyden kustannuksella, vaan halutaan vaikuttaa ja pohtia yhteiskunnallisia asioita siinä määrin, että voidaan henkisesti hyvin. Omatunto, ahdistus ja toivo ovat vaikuttavia tunteita ympäristöeettisessä pohdinnassa ja vaikuttamisen synnyssä sekä muutoksen teossa.

Tässä työssä olen tutkinut luterilaisen kirkon yleisillä suomenkielisillä kirkkopäivillä vuosina 1930–1938 käytyä keskustelua kansankirkosta, yhteiskunnasta ja isänmaasta. Lähempinä kysymyksinä olen tarkastellut, mitä kirkkopäivillä keskusteltiin kansankirkon roolista yhteiskunnassa, millaisena yhteiskunnallinen ja uskonnollinen tilanne Suomessa nähtiin ja mitä kirkon yhteiskunnallisen tehtävän ja vastuun nähtiin pitävän sisällään. Lähteenä on käytetty Suomen Kirkon Seurakuntatyön Keskusliiton erillisjulkaisuja kirkkopäivistä, jotka pitävät sisällään kaikki kirkkopäivillä pidetyt esitelmät, alustukset, saarnat ja raamattutunnit. Kirkkopäiviä järjestettiin 1930-luvulla viisi kertaa, aina kahden vuoden välein. Kirkkopäivillä keskusteltiin laajasti ajankohtaisista yhteiskunnallisista ja kirkollisista kysymyksistä sekä kirkon työmuotojen kehittämisestä. Kirkkopäivillä puhuivat niin papit kuin maallikot, myös kirkon johto osallistui kirkkopäiville. 1930-luvun alun kirkkopäivillä keskusteltiin erityisesti vallitsevasta lama-ajasta ja siitä aiheutuneesta taloudellisestä hädästä. Myös kirkon ja poliittisen toiminnan suhteet nousivat keskusteluun, kun sisäpoliittinen tilanne oli levoton äärioikeiston noustua. Uskonnollinen ja siveellinen hätä oli erityinen keskustelunaihe kaikilla 1930-luvun kirkkopäivillä ja sen vuoksi kirkolta ja yhteiskunnalta vaadittiin ripeitä toimia. Lisäksi kristinuskonvastaisen ja vapaamielisen maailmankatsomuksen katsottiin jo levinneen kaikkiin kansankerroksiin. Kommunismista ja uskonnottomuudesta varoiteltiin paljon. Toinen laajaa keskustelua herättänyt aihe oli kirkon kansankasvatusvastuu. Huolta nähtiin kotien kristillisyyden ja koulujen uskontokasvatuksen heikkenemisestä. 1930-luvun loppupuolella yleinen maailmantilanne kiristyi ja pelko rauhan puolesta kasvoi. Maailmantilanne puhutti myös kirkkopäivillä. Erityisiä aiheita olivat lisäksi maallistumisen vaara sekä yhteiskunnan sosiaalinen työ ja kristittyjen osallistuminen siihen. Kansankirkon tehtävät yhteiskunnassa nähtiin hyvin moninaisina. Kirkkoon kuului ehdoton enemmistö suomalaisista, joten katsottiin, että kirkolla oli vastuu koko kansasta. Kirkon nähtiin myös ainoana voivan vaikuttaa kansan henkiseen eheytymiseen. Kansan kahtiajakautumisesta oltiin huolissaan, samoin työväestön kirkosta vieraantumisesta. Kristillisyys nähtiin kuuluvan kansan elämän perustuksiin ja sen heikkeneminen niin yhteiskunnassa kuin kodeissa oli vakava uhka kansan tulevaisuudelle. Erityisesti lasten ja nuorison kasvatustyöhön kiinnitettiin huomiota. Kirkon lapsi- ja nuorisotyön toimintamuotoja haluttiin kehittää. Koulujen uskonnonopetustilannetta seurattiin tarkalla silmällä. Diakoniatyön aseman todettiin olevan vielä heikkoa ja siihen vaadittiin parannustoimia. Aineellinen hätä vaati niin kirkkoa kuin yksittäisiä kristittyjä toimiin hädän lievittämiseksi. Kirkon diakoniatyö oli tässä olennainen, mutta myös yhteiskunnalliseen huoltotyöhön kristittyjä neuvottiin osallistumaan monipuolisesti. Kirkon ja yhteiskunnan tehtäviin tehtiin selkeää eroa, mutta kristittyjä kehotettiin osallistumaan monipuolisesti valtiolliseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan, muistaen aina toimia siellä kristillisiä periaatteita noudattaen ja edistäen. Kirkon hengellisen tehtävän ensisijaisuutta korostettiin ja ruohonjuuritason työ niin kasvatuksen kuin rakkauden palvelun osalta nähtiin tärkeimpänä keinona kirkosta vieraantuneiden saamiseksi takaisin ja kristillisyyden aseman vahvistamiseksi yhteiskunnassa.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Mohandas Gandhin vegetarismin syntyä ja kehitystä. Tarkastelen tutkimuksessani Gandhin omia kirjoituksia ja puheita peilaten niitä historialliseen kontekstiin ja Gandhin elämänvaiheisiin. Pyrkimyksenäni on tarkastella Gandhin vegetarismia eri näkökulmista. Tutkin sitä, mistä lähtökohdista hänen kasvissyöntinsä syntyi ja kehittyi, millaiset tekijät siihen vaikuttivat matkan varrella ja sitä, millaiseksi Gandhin vegetarismi lopulta muotoutui. Kiinnitän huomiota erityisesti uskonnollisiin tekijöihin. Selvitän samalla, miten Gandhi pyrki levittämään kasvissyöntiä ihmisten keskuudessa. Gandhi kirjoitti elämänsä aikana hyvin paljon. Päälähteitäni ovat puhe The Moral Basis of Vegetarianism vuodelta 1931, teos Key to Health vuodelta 1948 ja omaelämäkerta Autobiography. My Experiments with Truth vuodelta 1927. Kymmeniätuhansia sivuja sisältävä kokoelma The Collected Works of Mahatma Gandhi on apunani päälähteitäni tukemassa.Tutkimukseni alkaa vuodesta 1888, jolloin Gandhi muutti Englantiin ja päättyy hänen kuolemaansa vuonna 1948. Mohandas Gandhi oli kasvissyöjä jo taustansa takia. Hänen kasvissyöntinsä oli perua hänen vanhemmiltaan, joiden vegetarismi oli luonteeltaan uskonnollista. Hindulaisen perheen kasvissyöntiä väritti usko ahimsaan, jainalaiseen väkivallattomuuden periaatteeseen, joka nousi myöhemmin Gandhin elämän ja toiminnan prinsiipiksi. Muuttaessaan Englantiin 1888 Gandhi tutustui englantilaiseen vegetarismiin, joka painotti terveyttä ja etiikkaa. Englantilainen vegetarismi oli myös yhteiskunnallisesti kantaaottava vaihtoehtoliike, jonka piirissä eli voimakkaasti ajatus yhteiskunnan uudistamisesta kasvisruokavalion avulla. Gandhi sai vegetarismin filosofiaansa perusteet intialaisen uskonnollisuuden kentästä, mutta sen yhteiskunnallinen ulottuvuus oli perua englantilaisesta vegetarismista. Englantilaisista kasvissyöjistä Gandhia inspiroivat etenkin Henry S. Salt, Anna Kingsford ja Howard Williams. Henry S. Saltilta Gandhi sai kipinän vakaumukselliseen kasvissyöntiin. Gandhin ajatus kasvissyönnistä yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä oli myös Saltilta lähtöisin, kuten myös ajatus vegetarismin ekonomisista mahdollisuuksista. Anna Kingsford tuki kasvissyönnin ekonomisuutta ja yhteiskunnallisuutta ja toi Gandhin filosofiaan painotuksen kasvissyönnin terveydellisistä hyödyistä. Howard Williamsilta Gandhin voidaan havaita saaneen idean ihmisen ja ihmiskunnan positiivisesta kehityksestä. Gandhin vegetarismi kehittyi koko hänen elämänsä ajan. Siirtyessään Englannista Etelä-Afrikkaan vuonna 1891 Gandhin tärkein motiivi kasvissyönnille oli terveys. Etelä-Afrikassa hän kuitenkin koki uskonnollisen heräämisen, jonka ansiosta uskonnosta tuli pääsyy hänen vegetaristiselle elämäntavalleen. Gandhin usko väkivallattomuuteen kasvoi ja se ilmeni sekä hänen yhteiskunnallisessa toiminnassaan että vegetarismin filosofiassaan. Intiaan siirryttyään 1915 Gandhin vegetarismi sai vielä uuden ulottuvuuden, kun hän pyrki käyttämään sitä yhteiskunnallisen muutoksen työkaluna. Hänen tavoitteenaan oli auttaa Intian väestöä niin terveydellisesti, moraalisesti kuin uskonnollisesti unohtamatta yhteiskunnallista aspektia. Gandhi levitti kasvissyönnin aatetta lehtiartikkeileilla, puheilla, keskusteluilla, kirjeillä ja kirjoituksilla. Gandhin kasvissyönnin filosofian voi nähdä olleen symbioosi intialaisesta kasvissyönnistä ja viktoriaanisen Englannin vegetarismista. Se muotoutui näiden vaikuttimien sisällöistä jakehittyi Gandhin omien ruokavaliokokeilujen myötä. Vegetaristinen ruokavalio oli Gandhin työkalu hänen pyrkimyksessään yhteiskunnan uudistamiseen. Gandhi uskoi, että oli ihmisen moraalinen ja uskonnollinen velvollisuus pitää huolta terveydestään ja pitäytyä väkivallattomassa ruokavaliossa. Se oli hänelle jumalanpalvelusta, joka auttoi ihmistä tämän matkalla kohti mokshaa, vapautumista. Samalla se kehitti ihmistä ja yhteiskuntaa paremmiksi – Gandhi pyrki uudistamaan myös yhteiskunnan moraalia.

Tutkielma käsittelee Kathryn Tannerin inkarnaatiokeskeistä konstruktiivista teologiaa. Metodina on systemaattinen analyysi. Lähteinä on käytetty kolmea Kathryn Tannerin teosta. Näistä kaksi muodostaa systemaattisen esityksen Tannerin inkarnaatiokeskeisestä teologista. Kolmas käsittelee kristinuskon suhdetta nykyiseen markkinavetoiseen kapitalismiin. Tannerin teologian lähtökohtana on dogmien uudelleenmuotoilu. Useassa kohdassa keskiajan jälkeinen teologia osoittautuu virheelliseksi, vajavaiseksi tai antroposentriseksi, joten se on hylättävä ja korvattava kirkkoisien ajattelusta ammentavalla inkarnaatiokeskeisyydellä. Inkarnaatiokeskeisyys tarkoittaa huomion kääntämistä ihmisestä kohti Jumalaa. Tanner korostaa ihmisen ja Jumalan suhteen unilateraalisuutta ja universaaliutta. Suhde perustuu Jumalan yksipuoliseen päätökseen ja toimintaan. Ihminen ei esimerkiksi pysty vastavuoroiseen lahjanvaihtoon Jumalan kanssa, sillä kaikki, mitä ihmisellä on, on lähtöisin Jumalasta. Jumala pyrkii lahjoittamaan omasta hyvyydestä rakkauden ja hyvinvoinnin kaltaisia lahjoja ihmisille. Ihmisen velvollisuus on Jumalan hyvyyden levittäminen esimerkiksi yhteiskunnallisiin epäkohtiin puuttumalla. Inkarnaation ottaminen pelastuksen ja sovituksen lähtökohdaksi puolestaan kääntää huomion pois ristin väkivaltaisista ja nöyryyttävistä tapahtumista. Muutos korjaa virheellisen käsityksen, jonka mukaan nöyryyttävä alistuminen olisi pelastuksen edellytys. Ristillä tapahtuva uhraus on kuitenkin kokonaan Jumalan tekemä. Todellinen pelastukseen johtava uhraus on kuitenkin tapahtunut jo inkarnaatiossa Jumalan ottaessa ihmisyyden osaksi itseään Inkarnaatio toimii ihmisen ja Jumalan erityisen suhteen, pelastuksen ja sovituksen sekä yhteiskunnallisen aktiivisuuden perustana. Tutkielmassa huomio kiinnittyy Tannerin moderniin markkinatalouteen, jolle ominaista on toimijuuden rajoittaminen velan avulla nykyhetkeen ilman toivoa paremmasta. Inkarnaatioon perustuva kristillinen toivo puolestaan avaa näkymän ikuiseen elämään Jumalan hyvyyden täyttämässä todellisuudessa.

Kirkko- ja yhteiskuntanäkemyksissä tapahtui sodan jälkeisinä vuosikymmeninä paradigmaattinen muutos. Asevelipapisto oli sodan aikana rintamalla herännyt kirkon sosiaaliseen vastuuseen. Samaan aikaan suomalaisessa yhteiskunnassa alettiin vahvistaa sosiaalisia turvaverkkoja, joten kirkon painopisteen siirtyminen kulki luontevasti muun yhteiskunnallisen kehityksen rinnalla. Uudenlaiset kulttuuriset ilmiöt, kuten 1960-luvun uusvasemmistolainen nuorisoradikalismi, haastoivat yhteiskunnan vakiintuneet instituutiot, kirkko niiden mukana. Kirkko- ja yhteiskuntakeskusteluun osallistuttiin aktiivisesti. Keskeisiä kirkollisia keskustelijoita olivat muun muassa arkkipiispa Martti Simojoki ja professori Osmo Tiililä sekä Kotimaa-lehden päätoimittajana 1.1.1969 aloittanut Leino Hassinen. Hän oli julkaissut kristinuskon ja kommunismin välistä suhdetta käsittelevän synodaalikirjan sekä kirkkonäkemystä käsittelevän pamfletin. Tutkielman tutkimuskysymys on: Mikä on Leino Hassisen kirkko- ja yhteiskuntanäkemys hänen kirjallisen tuotantonsa valossa? Tutkielman ajallinen ja sisällöllinen fokus on 1960- ja 1970-luvun taitteeseen liittynyt keskustelu kirkon ja muun yhteiskunnan välisestä suhteesta. Sisällön- ja kehysanalyysit tarjoavat työkalut peilata Kotimaa-lehden pääkirjoitusten kannanottoja Hassisen muuhun kirjalliseen tuotantoon. Lisäksi aikalaisten näkemykset muodostavat kontekstin Hassisen kannanotoille. Teoreettisena kehyksenä on rekognitio- eli tunnustusteoria. Hassisen ajattelun kehityksessä eri vuosikymmenillä voidaan ihmiskuvan ihanteena tunnistaa Jumalan edessä yhteiskunnallisesti vastuullinen ihminen, jonka tehtävänä on toimia eriarvoisuuden poistamiseksi. Lisäksi Hassinen näkee ihanteena Jumalan mielenmukaisella tavalla järjestetyn yhteiskunnan, joka jakaa hyvinvointia ja varallisuutta oikeudenmukaisesti. Hassisen mukaan Lutherin toiminta 1500-luvulla antoi tälle tärkeän esikuvan samalla, kun Luther uudisti kirkon teologisia fundamentteja ja seurakuntaelämää käytännön tasolla. Hänen tähän liittynyt lisensiaatintutkielmansa kytkee hänet lundilaisiin teologeihin. Hassinen pitää selkeästi jumalanpalvelusta seurakunnan elämän ytimenä ja aarreaittana. Hassisen näkemyksen mukaan jumalanpalveluselämän tehtävänä on varustaa seurakuntalaiset palvelemaan yhteiskuntaa omalla paikallaan. Kirkko instituutiona edustaa kristillistä uskoa yhteiskunnan keskellä ja käy aktiivista keskustelua yhteiskunnassa. Tässä ajattelussa Hassinen sai tukea Simojoen vaalimasta kansankirkkoajattelusta. Tiililän yksilön pelastusta sekä kirkkoa vain uskovien yhteisönä korostaneita näkemyksiä Hassinen selvästi vierasti ja myös ilmaisi sen sekä kirjoissaan että pääkirjoituksissaan. Hassisen näkemys kirkosta ja yhteiskunnasta näyttää olevan se, että yksilö on toimintakykyinen sekä parhaalla tavalla ja oikeudenmukaisesti resursoitu osana institutionalisoitunutta yhteisöä. Hänen ajattelussaan nousee vahvasti esiin instituutioiden keskinäinen tunnustaminen. Kristinuskon ja kommunismin välisessä vuorovaikutuksessa hän nostaa esiin molempien ideologioiden pitkälle yhteisen ideaalin resurssien oikeudenmukaisesta jaosta. Kumpaakin ideologiaa hän kuitenkin kritisoi niiden kyvystä ja halusta toteuttaa omia ihanteitaan. Kirkon hän soisi ottavan johtavan yhteiskunnallisen roolin.