Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "yhteiskuntafilosofia"

Sort by: Order: Results:

  • Weintraub, Markus (2023)
    Tutkielmassa tarkastellaan suvaitsevaisuuden käsitteen monimutkaista luonnetta ja pyritään hahmottelemaan mallia, jonka avulla käsitettä olisi helpompi lähestyä. Ensimmäisessä luvussa syvennytään suvaitsevaisuuden historiaan ja luodaan kuva niistä lähtökohdista, jotka ovat nostaneet tarpeen suvaitsevaisuudelle. Toisessa luvussa syvennytään suvaitsevaisuuden yleiseen käsitteeseen ja sitä määritteleviin kriteereihin. Kolmannessa luvussa havainnollistetaan kolmen erilaisen suvaitsevaisuusnäkemyksen kautta, miten erilaisilla tavoilla suvaitsevaisuuden yleisen käsitteen määrittelevät kriteerit voidaan täyttää. Kolmas luku toimii myös pohjustuksena seuraavassa kappaleessa esiin nousevalle asenne – käytäntö erottelulle. Neljännessä luvussa tarkastellaan asenne – käytäntö erottelua ja ongelmia, joita se ratkaisee sekä epäselvyyksiä, joita se kohtaa. Lisäksi neljännessä kappaleessa kysytään, kuinka mielekästä tämänlaisen erottelun tekeminen on. Viimeisessä luvussa pohditaan asenteellisen suvaitsevaisuuden mahdollista haitallista luonnetta. Länsimaisen suvaitsevaisuuden historian voi katsoa alkaneen uskonpuhdistuksesta ja sen synnyttämästä yhteiskunnallisesta epätasapainosta. Suvaitsevaisuuden käsite on saavuttanut nykyisen merkityksensä muutosten kautta. Vaikkakin suvaitsevaisuuden käsite on muuttunut, sen määrittävät kriteerit ovat pysyneet samoina. Suvaitsemiseksi kutsutaan toimintaa, jossa toimija A pidättäytyy puuttumasta kielteisesti toimijan B käytäntöön x tai uskomukseen y, vaikka A vastustaa B:n käytäntöä x tai uskomusta y. Tämän lisäksi A ajattelee olevansa itse asemassa, jossa hän omaisi voimat ja resurssit puuttua B:n käytäntöön x tai uskomukseen y. Jean Bodin, John Stuart Mill, sekä John Rawls pohtivat kukin omana aikanaan suvaitsevaisuutta ja rakensivat sille tietynlaiset käyttötarkoitukset. Tutkielmassa osoitetaan, että vaikka jokainen näistä käyttötarkoituksista eroaa toisistaan, niin ne täyttävät silti suvaitsevaisuuden yleisen käsitteen määritelmät. Kyseisten ajattelijoiden suvaitsevaisuusnäkemykset mallintavat myös erottelua asenteellisen ja käytännöllisen suvaitsevaisuuden välillä. Käytännöllinen suvaitsevaisuus on toimintaa, jossa suvaitseminen toimii työkaluna tietyn päämäärän saavuttamiseksi. Asenteellisessa suvaitsevaisuudessa suvaitsevaisuus taas on asenne, jonka suvaitseva omaa suhteessa suvaitsevaisuuden kohteeseen ilman minkäänlaista päämäärän tavoittelua tai henkilökohtaisia intressejä. Tutkielmassa tarkastellaan kyseisen asenne – käytäntö erottelun mielekkyyttä ja mahdollisia seurauksia.

  • Loima, Maria (2020)
    Tutkielma tarkastelee John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaa ja sen haasteita Gerald Allan Cohenin esittämän kriittisen argumentaation kautta. Se keskittyy erityisesti Rawlsin oikeudenmukaisuusteorian oikeudenmukaisuuden perusperiaatteiden ongelmallisuuteen, sekä niistä johdettavan eroperiaatteen ja sen oikeutuksen haasteisiin. Tavoitteena on luoda katsaus siihen, miksi Rawlsin oikeudenmukaisuuden perusperiaatteet eivät Cohenin mukaan oikeastaan ole periaatteita oikeudenmukaisuudesta, ja miten siitä johtuen eroperiaatteelta puuttuu perusta. Eroperiaatteen tuottama epätasa-arvo on ongelmallista eroperiaatteen itsensä puutteellisuuden vuoksi sekä siksi, että yritykset periaatteen soveltamisen oikeuttamiseksi epäonnistuvat. Cohenin ajatus egalitaristisesta eetoksesta osoittaa, miksi oikeudenmukaisuusteorian pitäisi huomioida instituutiotason lisäksi myös yksilötaso. Keskeinen osa tutkielmaa on myös Cohenin argumentaation kriittinen tarkastelu. Tutkielman metodina on filosofinen argumentaatioanalyysi, jonka kautta tarkastellaan esitetyn argumentaation paikkansapitävyyttä, loogisuutta ja johdonmukaisuutta. Analyysi tehdään esittelemällä Rawlsin yhteiskuntasopimusteoreettinen oikeudenmukaisuusteoria tutkielman lähtökohtana ja pohtimalla, miten Cohenin argumentaatio yhtäältä onnistuu ja toisaalta epäonnistuu näyttämään Rawlsin teorian puutteet. Cohenin kriittinen argumentaatio on valikoitunut kritiikin osalta päälähteeksi siksi, että hänen argumentaationsa on keskeinen osa laajaa filosofista debattia aiheen ympärillä. Cohen kuljettaa kriittisen argumentaationsa ohessa myös muuta olennaista kommentaarikirjallisuutta, josta on poimittu tutkielmaan täydentävää kirjallisuutta. Tutkielman aluksi esitellään Rawlsin oikeudenmukaisuusteorian keskeisimmät piirteet ja ne lähtökohdat, joille Cohen kriittisen argumentaationsa rakentaa. Seuraavaksi esitellään Cohenin kritiikin kannalta keskeiset kannustin- ja Pareto-argumentit, joilla eroperiaatteen aiheuttamaa epätasa-arvoa yritetään oikeuttaa. Eroperiaatteen tuottaman epätasa-arvon tarkastelun jälkeen syvennytään siihen, mitä Rawls tarkoittaa yhteiskunnan perusrakenteella ja miksi teorian soveltaminen vain perusrakenteeseen ei ole riittävää. Näiden jälkeen tutkielma esittelee eroperiaatteen itsensä ongelmia ja luo katsauksen siihen, miksi oikeudenmukaisuuden ei voida nähdä synnyttävän oikeudenmukaisuutta sellaisenaan. Tutkielma luo myös tiiviin katsauksen siihen, miten oikeudenmukaisuus on Cohenin mukaan yhdistettävissä muihin yhteiskunnallisiin hyveisiin ja miten tämä luo tarpeen egalitaristiselle eetokselle. Viimeisenä argumentaatiota kehittelevänä lukuna tutkielma tarkastelee sitä, miksi Rawlsin oikeudenmukaisuuden perusperiaatteet ovat oikeastaan vain toimintaa ohjaavia periaatteita, eivätkä perusperiaatteita oikeudenmukaisuudesta sellaisenaan. Viimeinen luku kokoaa yhteen tutkielmassa esitettyä argumentaatiota. Johtopäätöksinä pohditaan, miten Cohenin kritiikki suopeasti tulkittuna onnistuu osoittamaan Rawlsin oikeudenmukaisuuden perusperiaatteiden, niistä johdettavan eroperiaatteen ja sen soveltamisen ongelmakohtia. Tämän myötä Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria ei onnistu epätasa-arvon oikeuttamisessa eikä oikeudenmukaisuuden esittämisessä. Eroperiaatteen hylkääminen on perusteltua oikeudenmukaisuusteorian leksikaalisuuden perusteella, oikeudenmukaisuuden itsensä sekä tasa-arvon vuoksi. Cohenin argumentaatio johdattelee kohti näkemystä, jonka perusteella on myös syytä huomioida yhteiskunnan mikro- ja makrotasot. Cohenin argumentaatio on kuitenkin ongelmallista sikäli, että se yrittää lähtökohtaisesti yhteensovittaa yhteiskunnan mikro- ja makrotasojen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon, kun taas Rawlsin teoria on teoria nimenomaisesti institutionaalisesta oikeudenmukaisuudesta, eikä siitä, mihin Cohenin kritiikki syvimmin perustuu. Mikäli halutaan samanaikaisesti säilyttää oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo, tulisi luoda ohjaavien periaatteiden yhteiskuntasopimusteoria, jossa nämä hyveet ovat arvotettu samanarvoisiksi yhteiskunnallisiksi hyveiksi ja joka huomioi yksilön merkityksen yhteiskuntaan.

  • Lindholm, Marco (2017)
    Tutkielmani tarkoituksena on analysoida Rawlsin kirjassaan Oikeudenmukaisuusteoria muotoilemaa teoriaa oikeudenmukaisuudesta. Keskityn hänen teoriaansa vain siltä osin, kuin se on ilmaistu tässä yhdessä teoksessa. Keskityn analyysissä Rawlsin käyttämiin käsitteisiin, argumentaatioon ja taustaedellytyksiin. Tutkimuskysymykseni on, miten hyvin Rawls ottaa huomioon yksilönvapauden ja uskonnollisen suvaitsevaisuuden kirjassaan esittämässään teoriassa. Pyrin myös selvittämään, miten Rawls ymmärtää rationaalisuuden ja vapauden käsitteet sekä miten sisäisesti johdonmukainen hänen teoriansa on. Pääasiallisena lähteenä työssäni käytän John Rawlsin teosta A Theory of Justice (2008) ja Rawlsin yleisimmin tunnettujen termien sekä suorien lainausten suomennoksissa olen turvautunut Terho Pursiaisen suomennokseen Oikeudenmukaisuusteoria (1988). Ensimmäisessä pääluvussa esittelen tutkimuksen aiheen, tutkimustehtävän sekä Rawlsin teorian pääpiirteissään. Rawlsin tarkoituksena on ollut luoda yhteiskuntasopimustraditiota jatkava kilpaileva teoria utilitarismille, jonka hän koki teoksensa kirjoittamisen aikoihin olevan vallitseva trendi yhteiskuntafilosofiassa. Hänen teoriansa tarkoituksena on huomioida yksilönoikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus edeltäjiään paremmin. Toisessa pääluvussa tarkastelen Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaa tarkemmin. Tarkastelen teorian sisältämiä oletuksia ja perusteita vapauden suhteen sekä teorian sisältämää menetelmää yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi. Rawls olettaa, että rationaaliset alkuasetelman osanottajat valitsisivat kaksi oikeudenmukaisuuden pääperiaatetta, vapausperiaatteen ja eroperiaatteen. Periaatteiden valintaprosessin oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi päätökset tehtäisiin tietämättömyyden verhon takaa, jotta valitsijoiden henkilökohtaiset sidonnaisuudet eivät vaikuttaisi lopputulokseen. Kolmannessa pääluvussa käsittelen muuta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, jonka avulla tarkoituksenani on käsitellä Rawlsin käyttämiä keskeisiä käsitteitä eri näkökulmasta. Tarkastelen erityisesti liberaalia traditiota ja rationaalisuutta sekä sidonnaisuuksien vaikutusta rationaalisuuden syntyyn. Johtopäätöksenäni on, että Rawlsin kirjassaan muotoilema oikeudenmukaisuusteoria ei ansioistaan huolimatta kykene riittävällä tavalla huomioimaan yksilönvapauksien turvaamista eikä uskonnollisen suvaitsevaisuuden toteutumista. Rawlsin teorian voimakkaasti hypoteettinen luonne estää teorialle keskeisten rationaalisuuden ja oikeudenmukaisuuden ilmenemisen johdonmukaisesti. Rawlsin teoriassaan kuvaama rajoitettu moraalinen subjekti ei ole kykenevä tekemään merkittäviä valintoja oikeudenmukaisuudenperiaatteiden suhteen.
  • Lindholm, Marco (2017)
    Tiivistelmä Referat Tutkielmani tarkoituksena on analysoida Rawlsin kirjassaan Oikeudenmukaisuusteoria muotoilemaa teoriaa oikeudenmukaisuudesta. Keskityn hänen teoriaansa vain siltä osin, kuin se on ilmaistu tässä yhdessä teoksessa. Keskityn analyysissä Rawlsin käyttämiin käsitteisiin, argumentaatioon ja taustaedellytyksiin. Tutkimuskysymykseni on, miten hyvin Rawls ottaa huomioon yksilönvapauden ja uskonnollisen suvaitsevaisuuden kirjassaan esittämässään teoriassa. Pyrin myös selvittämään, miten Rawls ymmärtää rationaalisuuden ja vapauden käsitteet sekä miten sisäisesti johdonmukainen hänen teoriansa on. Pääasiallisena lähteenä työssäni käytän John Rawlsin teosta A Theory of Justice (2008) ja Rawlsin yleisimmin tunnettujen termien sekä suorien lainausten suomennoksissa olen turvautunut Terho Pursiaisen suomennokseen Oikeudenmukaisuusteoria (1988). Ensimmäisessä pääluvussa esittelen tutkimuksen aiheen, tutkimustehtävän sekä Rawlsin teorian pääpiirteissään. Rawlsin tarkoituksena on ollut luoda yhteiskuntasopimustraditiota jatkava kilpaileva teoria utilitarismille, jonka hän koki teoksensa kirjoittamisen aikoihin olevan vallitseva trendi yhteiskuntafilosofiassa. Hänen teoriansa tarkoituksena on huomioida yksilönoikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus edeltäjiään paremmin. Toisessa pääluvussa tarkastelen Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaa tarkemmin. Tarkastelen teorian sisältämiä oletuksia ja perusteita vapauden suhteen sekä teorian sisältämää menetelmää yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi. Rawls olettaa, että rationaaliset alkuasetelman osanottajat valitsisivat kaksi oikeudenmukaisuuden pääperiaatetta, vapausperiaatteen ja eroperiaatteen. Periaatteiden valintaprosessin oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi päätökset tehtäisiin tietämättömyyden verhon takaa, jotta valitsijoiden henkilökohtaiset sidonnaisuudet eivät vaikuttaisi lopputulokseen. Kolmannessa pääluvussa käsittelen muuta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, jonka avulla tarkoituksenani on käsitellä Rawlsin käyttämiä keskeisiä käsitteitä eri näkökulmasta. Tarkastelen erityisesti liberaalia traditiota ja rationaalisuutta sekä sidonnaisuuksien vaikutusta rationaalisuuden syntyyn. Johtopäätöksenäni on, että Rawlsin kirjassaan muotoilema oikeudenmukaisuusteoria ei ansioistaan huolimatta kykene riittävällä tavalla huomioimaan yksilönvapauksien turvaamista eikä uskonnollisen suvaitsevaisuuden toteutumista. Rawlsin teorian voimakkaasti hypoteettinen luonne estää teorialle keskeisten rationaalisuuden ja oikeudenmukaisuuden ilmenemisen johdonmukaisesti. Rawlsin teoriassaan kuvaama rajoitettu moraalinen subjekti ei ole kykenevä tekemään merkittäviä valintoja oikeudenmukaisuudenperiaatteiden suhteen.