Browsing by Subject "yhteiskuntaluokka"

Tutkielmassa kysytään, miten lasten kulutuskulttuuri näkyy keskiluokkaisten lapsiperheiden arjessa. Tarkemmin kysytään, millaisia kulutuseetoksia lasten ja vanhempien puhe kulutuksesta ilmentää sekä miten kulutuseetokset heijastuvat lasten ja vanhempien välisiin kulutusneuvotteluihin. Tutkielma sijoittuu yhteiskuntaluokan, lapsuuden ja kulutuksen sosiologian risteykseen. Yhteiskuntaluokkaa tarkastellaan bourdieulaisen luokka- ja distinktioteorian näkökulmasta. Tutkielma täydentää kansainvälistä lasten kulutuskulttuurin tutkimuskenttää 2020-luvun suomalaisen kulutus- ja luokkayhteiskunnan näkökulmalla. Tutkielman aineisto on kerätty neljän pääkaupunkiseudulla asuvan lapsiperheen kodeissa yhdistelemällä osallistuvaa havainnointia sekä perheenjäsenten teemahaastatteluita. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin periaatteiden mukaisesti niin, että aiempi tutkimus ja teoreettiset viitekehykset tukevat analyysiä, mutta tilaa jää myös aineistolähtöisille kategorioille. Aineistossa esiintyy yhteensä viisi kulutuseetosta. Kohtuullinen kulutuseetos ilmenee ennen kaikkea maltillisena, järkevänä ja säästäväisenä suhtautumisena kulutukseen ja rahankäyttöön. Vihreä kulutuseetos puolestaan korostuu erityisesti korkeakoulutettujen äitien puheissa ja ilmentää liiallisesta tavaramäärästä ja luonnonvarojen tuhlaamisesta seuraavaa ahdistusta, jota lievittävät esimerkiksi käytetyn tavaran kierrätys ja aineeton kulutus. Kehittävä kulutuseetos puolestaan näkyy tavassa, jolla vanhemmat arvostavat lasten aktiivista harrastamista, korkeakulttuuria sekä kehittäviä ja toiminnallisia tavaroita. Sosiaalinen kulutuseetos ilmentää erityisesti lasten puheissa esiintyvää ystävien ja vertaisryhmän merkitystä kulutushaluille. Affektiivinen kulutuseetos esiintyy niin ikään pääasiassa lasten puheessa ja korostaa kulutuksen aikaansaamaa itseisarvoista iloa ja sen ilmentämää välittämistä ja huolenpitoa perheenjäsenten välillä. Lisäksi kulutusneuvotteluiden tarkastelu oman rahan, hankintojen, harrastusten ja teknologian sekä ruutuajan näkökulmista osoittaa, että vanhemmat vetoavat lähes kaikkiin eri kulutuseetoksiin perustellakseen lasten kulutuksen rajoittamista tai sallimista. Toisaalta myös lapset haastavat vanhempien periaatteita ja toimivat neuvotteluissa aktiivisina ja paikoin valtahierarkioita rikkovina toimijoina. Tulosten perusteella todetaan vanhempien tuottavan kunniallista keskiluokkaa ja vanhemmuutta kohtuulliseen, vihreään ja kehittävään kulutuseetoksen perustuvien erontekojen avulla. Lapsille tyypilliset sosiaalinen ja affektiivinen kulutuseetos taas perustuvat enemmän yhteenkuuluvuuden luomiseen, ja yhteiskuntaluokkaa keskeisemmiksi nousevat ikään perustuvat eronteot. Tulokset ovat laajalti aiemman kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden suuntaiset, mutta esimerkiksi kohtuullisen kulutuseetoksen korostuminen aineistossa kehittävän kulutuseetoksen sijaan voidaan nähdä suomalaisen kulutusyhteiskunnan erityispiirteenä. Lisäksi 2020-luvun lasten vanhemmat ovat kasvaneet teknologian parissa, mikä näkyy aineistossa muun muassa positiivisempana suhtautumisena lasten teknologian käyttöön. Tulosten perusteella toivotaan lasten omien näkemysten tuomista vahvemmin esiin lasten kulutusta koskevassa julkisessa keskustelussa.

Pro gradu –tutkielma käsittelee ”Eurooppalaiseen vapaaehtoispalvelun” vuosina 2007 – 2013 suorittaneiden nuorten aikuisten kansalaisuuden rakentumisen diskursiivisia prosesseja eurooppalaisessa kansalaisyhteiskunnassa. Tutkielmassa kysytään minkälaisia subjektipositioita ja poliittista toimijuutta vapaaehtoisten puheessa rakentuu, minkälaisia poliittisia identiteettejä subjektipositiot nuorille mahdollistavat, minkälaista minuutta ja moraalisuutta nämä identiteetit ilmentävät, ja miten tämä prosessi kytkeytyy yhteiskunnallisen eriarvoisuuden tuottamisen ja uusintamisen mekanismeihin. Teoreettismetodologinen lähtökohta tutkielmassa on sosiaalinen konstruktionismi, ja se hyödyntää poststrukturalistisen kulttuurintutkimuksen lähestymistapoja. Tutkielman teoreettinen viitekehys paikantuu jälkimodernin yhteiskunnan kansalaisuutta, yhteiskuntaluokkia sekä demokratian rajoja ja mahdollisuuksia koskevien nykysosiologisten keskustelujen kontekstiin. Keskeisessä asemassa on kansalaisuuden käsite, joka ymmärretään yhteiskunnallisena prosessina, joka tuottaa poliittisia subjekteja, jotka esittävät vaateita oikeuksiin poliittiseen kontekstiinsa sidotussa julkisessa tilassa. Yksilötasolla kansalaisuus tulee näkyväksi performatiivisina poliittisina identiteetteinä, joissa subjektille toistuvien kansalaisuutta koskevien dispositioiden synteesissä muodostuu itseymmärrys, joka määrittää sille mahdollistuvia toimijaulottuvuuksia. Nuorten diskursiivisesti rakentuvaa kansalaisuutta tarkastellaan suhteessa Eurooppalaisessa vapaaehtoispalvelussa artikuloituun ”eurooppalaiseen kansalaisuuden” dispositioon. Aineisto koostuu neljäntoista nuoren aikuisen puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, ja tutkimustulosten analyysissa on käytetty kriittisen diskurssianalyysin ja uuden retoriikan metodologiaa. Metodiset työkalut nuorten kansalaisuutta koskevien diskurssien hahmottamiseen on poliittista toimijuutta määrittävien subjektipositioiden erittely. Subjektipositiot ymmärretään tutkielman kontekstissa sekä toimijuutta jäsentävinä osallistujarooleina että toimijoiden ominaisuuksia koskevina luokituksina. Aineistossa hahmottuu nuorten puheessaan tuottama ”kosmopoliittinen ja individualistinen” kansalaisuusdiskurssi, jota luonnehti vähäinen yhteisöllinen sitoutuminen, halu fyysisen ja kulttuurisen paikallisuuden ylittämiseen sekä yksilökeskeisten kansalaistaitojen korostaminen kollektiivisten oikeuksien edistämisen sijaan. Kuvatunlaisen diskurssin mahdollisti vapaaehtoispalvelun kansalaisyhteiskunnan kontekstiin liitetty kulttuurisesti määräävä ja vaihtoehdoton paikallisuus ja sitoutuneisuus, joka sai merkityksensä toiseuden kautta, ja joka vastakohtaisuudessaan toimi sekä nuorten poliittisen identifikaation rajana että resurssina. Nuorten poliittinen toimijuus vapaaehtoispalvelun aikana näyttäytyi heikkona pääasiallisesti siksi, ettei vapaaehtoispalvelun kansalaisyhteiskunta ollut heidän oikeuksiensa edistämisen tai toteutumisen kannalta olennainen. Nuorten poliittinen identiteetti näyttäytyi heikosta toimijuudesta huolimatta korostuneen moraalisena, koska se uusinsi vapaaehtoispalvelua kontekstualisoivan eurooppalaisen kansalaisuuden kulttuurista ja eettis–poliittista ideaalia. Etäännyttäminen, puhujakategorioilla oikeuttaminen ja yleiseen konsensukseen vetoaminen olivat pääasiallisia argumentaation keinoja, joilla nuoret oikeuttivat poliittisen identiteettinsä moraalisuuden. Nämä keinot olivat yhteenkietoutuneita, mutta niiden ytimessä oli eronteko soveliaan ja epäsoveliaan välillä. Aineistossa eri tavoin rakentuvat poliittiset toimijaulottuvuudet ja identiteetit avaavat näkökulman siihen, millä tavalla nuorten kansalaisuus rakentuu modernin ja jälkimodernin yhteiskunnan murroskohdassa, ja minkälaisia moraalisia jännitteitä tähän prosessiin liittyy. Tutkielman valossa näyttää, että nuorten tuottama ”kosmopoliittinen ja individualistinen” kansalaisuus on osa laajempaa uusliberalistisen poliittisen ideologian lävistämää kansalaisuusdiskurssia, jossa kansalaisuus on muuttunut ehdottomasta oikeudesta etuoikeudeksi, mikä on asettanut poliittiset ja sosiaaliset oikeudet ja ihmisarvon riippuvaisiksi yksilön yhteiskunnallisesta ja sosioekonomisesta asemasta.

Koronaviruspandemian johdosta monet tieto- ja asiantuntijatyötä tekevät siirtyivät etätöihin keväällä 2020. Mediassa käsiteltiin tuolloin paljon etätyötä ja annettiin neuvoja etätyötä tekeville. Tämä tutkielma käsittelee etätyöhön liittyviä normeja mediassa tarkastelemalla, miten etätyötä käsittelevissä Helsingin Sanomien artikkeleissa rakennetaan diskursiivisesti yhteiskuntaluokkaa ja hyvää kansalaisuutta. Luokka määritellään Pierre Bourdieun ja Beverley Skeggsin ajatuksia mukaillen symbolisten ja kulttuuristen käytäntöjen tuotteena sekä erontekojen ja arvottamisen mekanismina. Tutkielmassa tarkastellaan luokkaa erityisesti keskiluokkaisuuden näkökulmasta ja lähdetään oletuksesta, että keskiluokkaisuus on laajasti normi suomalaisessa yhteiskunnassa. Kansalaisuutta käsitteellistetään ihmisiin kohdistuvina ideaaleina ja niihin vastaamisena sekä määrittelyinä hyvästä ja huonosta kansalaisuudesta. Kansalaisuutta tarkastellaan erityisesti uusliberaalia kansalaisuutta käsittelevän tutkimuksen näkökulmasta, jossa hyvän kansalaisuuden nähdään olevan yksilöllistä, vastuullista, itseään kehittävää ja joustavaa. Tutkielman aineistona on 33 Helsingin Sanomien etätyötä käsittelevää verkkoartikkelia, jotka on julkaistu keväällä 2020. Menetelmänä on kriittinen diskurssianalyysi, jonka avulla analysoidaan luokkaan ja hyvään kansalaisuuteen liittyviä normeja ja valtadiskursseja. Menetelmä on teoriasidonnainen, eli analyysi on vuoropuhelua aineiston sekä luokkaa ja kansalaisuutta käsittelevän teorian ja aiemman tutkimuksen välillä. Analyysissä etätyötä tekevät hyvät kansalaiset määrittyvät hyvin keskiluokkaisiksi. Keskiluokkaisuutta rakennetaan sekä etätyöläisten kuvaamisen kautta että erilaisten etätyöhön liittyvien normien ja oletusten luomisen kautta. Ensinnäkin etätyöläisillä kuvataan ja oletetaan olevan keskiluokkaiset resurssit ja elämät, jolloin etätyöstä luodaan keskiluokkaisia normeja. Lisäksi etätyöläisten perhe-elämä näyttäytyy keskiluokkaisena. Luokkaa myös häivytetään sivuuttamalla pandemiaan ja etätyöhön liittyvää eriarvoisuutta sekä luomalla keskiluokkaisuudesta normia. Toiseksi etätyötä tekevän kansalaisen ideaaliksi rakentuu kunnollinen kansalainen, jolla on kunnollisuutta noudattavat elämäntavat ja joka hallitsee itseään sekä elämäänsä tehokkaasti. Nämä piirteet näyttäytyvät myös keskiluokkaisina ideaaleina sekä mahdollisina vain keski- ja yläluokkaisille. Lisäksi hyvään kansalaisuuteen liitetään neuvotteluja armollisuuden diskurssin avulla, jolloin luodaan rajanvetoja ideaalin, hyväksytyn ja huonon kansalaisuuden välillä. Tutkielma vahvistaa käsitystä keskiluokkaisuudesta normina sekä keskiluokkaisesta kunnollisuudesta hyvän kansalaisuuden mallina suomalaisessa yhteiskunnassa. Johtopäätöksissä pohditaan myös median roolia diskurssien tuottajana sekä hyvän kansalaisuuden ja keskiluokkaisuuden ideaalien potentiaalisia vaihtoehtoja.

Koulutusta pidetään tärkeimpänä sosiaalisen rakenteen uusintajana ja sosiaalisen nousun mahdollistajana. Koulutusjärjestelmän avoimuuden lisäämistä pidetään yleisesti keinona lisätä myös yhteiskunnan avoimuutta. Suomessa koko väestölle maksuton koulutus on nähty yhdeksi tärkeimmäksi välineeksi tasa-arvoisten mahdollisuuksien luomisessa ja tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamisessa. Koulutusmahdollisuudet ovat lisääntyneet ja tasa-arvoistuneet Suomessa 1900-luvun loppupuolelta alkaen. Opiskelumahdollisuuksien lisääntynyt tarjonta ja alempien yhteiskuntaluokkien mahdollisuudet kouluttautua eivät ole kuitenkaan poistaneet koulutukseen liittyvää eriarvoisuutta Suomessa. Korkeammasta yhteiskuntaluokasta ponnistava nuori pärjää todennäköisemmin paremmin koulussa, hakeutuu todennäköisemmin korkeakouluun ja viettää pidemmän ajan koulutuksen parissa kuin alemmasta sosiaalisesta asemasta tuleva nuori. Yhdeksi selitykseksi koulutuksen periytyvyydelle on esitetty kulttuurisen pääoman eroja eri yhteiskuntaluokissa: korkeammista yhteiskuntaluokista tulevien lasten kulttuurinen pääoma sopii paremmin yhteen koulukulttuurin kanssa kuin alemmista yhteiskuntaluokista tulevien lasten. Pierre Bourdieu on esittänyt, että tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet ovat vain näennäisiä ja todellisuudessa koulu instituutiona vain uusintaa yhteiskunnan luokkarakennetta kulttuurisen pääoman kautta. Tutkimuskysymys on, vaikuttaako vanhempien kulttuurinen maku koulutuksen periytymiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan vanhempien ja lasten koulutustasojen yhteyttä ja sitä, selittääkö vanhempien kiinnostuneisuus erilaisiin vapaa-ajan kiinnostuksen kohteisiin tätä yhteyttä. Aineistona on Tilastokeskuksen keräämä otospohjainen aineisto ”Kulttuuri ja vapaa-aika Suomessa 2007”. Tulokset ovat yleistettävissä koskemaan perusjoukkoa, 15–74-vuotiaita suomalaisia. Aineiston analysoimisessa käytetään ristiintaulukointeja, tilastollisia tunnuslukuja, faktorianalyysia ja lineaarista regressioanalyysia. Kulttuurinen pääoma operationalisoidaan kolmeksi kulttuurista makua kuvaavaksi summamuuttujaksi: korkeakulttuurinen kiinnostus, populaarikulttuurinen kiinnostus ja arkiaktiivisuus. Tutkimuksessa havaitaan, että vanhempien ja lasten koulutustasojen välillä on tilastollisesti merkitsevä yhteys. Äidin kiinnostus korkeakulttuuriin selittää koulutustasojen yhteyttä vähäisesti. Kiinnostus populaarikulttuuriin tai muuhun aktiivisuuteen ei selitä yhteyttä. Isän kohdalla harrastuneisuus ei selitä yhteyttä lainkaan. Havainto ei vastaa teorian oletusta siitä, että kulttuurinen pääoma selittää koulutustasojen periytymistä. Johtopäätöksenä kuitenkin todetaan, että tutkimus pitäisi toistaa lisäämällä kulttuurisen maun mittariin myös muita kuin vapaa-ajan kiinnostuksen kohteisiin liittyviä muuttujia. Lisäksi johtopäätöksenä todetaan, että suomalaisessa yhteiskunnassa havaittavat eronteot 2000-luvulla ovat hienojakoisempia kuin aiemmin: tärkeää ei ole enää se, mennäänkö korkeakouluun vai ammattikouluun, vaan se, miten näiden sisällä sijoitutaan. Näin ollen kulttuurisella pääomalla voi olla vaikutusta koulutuksen periytymiseen Bourdieu’s teorian oletusten mukaisesti, mutta näiden vaikutusten paikantaminen vaatii yhteiskunnallisten ryhmien ja kulttuuristen makujen hienojakoisempaa tarkastelua.

Vaikka yhteiskuntaluokka on ollut Suomessa vaikea ja latautunut puheenaihe, luokkien ei voi katsoa kokonaan kadonneen tai menettäneen merkitystään. Tässä tutkielmassa tarkastellaan mobiiliviestintäsovellus Jodelin @rahvaat-kanavalle tuotettua sisältöä luokkien välisten ja sisäisten rajojen määrittelypyrkimysten ilmentymänä. Työ keskittyy erityisesti luokan kulttuurisiin ja moraalisiin ulottuvuuksiin ja sen keskeisen teoreettisen viitekehyksen muodostavat Pierre Bourdieun distinktioteoria ja Beverley Skeggsin luokkatutkimus. Laadullisen sisällönanalyysin avulla pyritään vastaamaan siihen, millaisten elementtien varassa luokkaa @rahvaat-kanavalla tuotetaan eli ketkä ja millaiset asiat pyritään merkitsemään ”rahvaiksi” ja millä keinoin. Erityisesti analysoidaan niin kutsuttua larppaussisältöä eli roolipelaamista, jossa sovelluksen käyttäjä omaksuu ”rahvaan” roolin ja tuottaa tekstiä ja muuta materiaalia asioista ja tyylillä, joita pitää ”rahvaana”. Aineisto on rikasta ja mahdollistaa muun muassa sukupuoleen, koulutukseen, työmarkkina-asemaan, asenteisiin, päihteidenkäyttöön, ihmissuhteisiin, estetiikkaan ja kieleen liittyvien elementtien tarkastelun. Analyysi osoittaa, että ”rahvaus” on kanavan kontekstissa erityisesti moraaliin ja makuun kytkeytyvä ilmiö: se yhdistyy sivistyksen puutteeseen, takapajuisuuteen, taitamattomaan taloudenpitoon ja muiden kustannuksella elämiseen, runsaaseen päihteiden käyttöön, löyhään seksuaalimoraaliin, ihmissuhteiden jännitteisiin, välinpitämättömään asenteeseen muita ihmisiä ja ympäröivää maailmaa kohtaan sekä eksessiivisyyteen ja huonoon makuun. Tutkimus vahvistaa aikaisemman, niin Suomessa kuin muualla tehdyn tutkimuksen tuloksia. Se osoittaa, että suomalaisessa keskustelussa on samoja piirteitä kuin perinteisempänä luokkayhteiskuntana pidetyssä Isossa-Britanniassa. Työväenluokkainen henkilöys ja kulttuuri määrittyvät varsin ongelmallisiksi, ja laajalle levitessään tällainen diskurssi voi vaikuttaa jopa sosiaalipolitiikkaan. Larppaamisen tutkiminen tuo myös uusia mahdollisuuksia luokkaerontekojen ymmärtämiseen. Siinä voi ajatella olevan kyse paitsi työväen- tai alaluokan ja keskiluokan välisen rajan määrittelystä myös keskiluokan sisäisten erojen tuottamisesta: larppaaminen on eräänlaista kilpailua työväenluokkaisen rekisterin hallinnasta, jonka avulla keskiluokkainen subjekti voi kerryttää itselleen arvoa ja erottautua siten myös keskiluokan massasta.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Tutkielmani tavoitteena oli tarkastella Beverley Skeggsin lähestymistapoja yhteiskuntaluokkaan ja luokkaeroihin sekä havainnollistaa käsitteiden sovellusmahdollisuuksia suomalaisessa kasvatussosiologisessa tutkimuksessa. Aiemmat luokan ja koulutuksen välistä suhdetta tarkastelleet tutkimukset ovat käsitelleet muun muassa koulutuksen periytyvyyttä tilastotietojen pohjalta, joten halusin perehtyä teoriapohjaiseen näkökulmaan. Tavoitteenani oli myös esittää, että luokkanäkökulma on antoisa tapa tarkastella yhteiskunnallisia ilmiöitä. Tutkimuskysymykseni ovat 1) miten Beverley Skeggs lähestyy luokan käsitettä, ja 2) millä tavoilla suomalainen kasvatussosiologia voi soveltaa Skeggsin luokkateoriaa? Toteutin tutkielman systemaattisena käsiteanalyysina, jossa lähestyin luokkaa kattokäsitteenä esittelemällä kolme Skeggsin keskeistä käsitettä: legitimaatio, kirjaaminen ja arvostus. Mainittujen käsitteiden avulla avasin sosiaalisen position ja identiteetin, individualismin, omistamisen ja poliittisuuden näkökulmia yhteiskuntaluokkaan. Lopuksi esittelin viisi artikkelia (Tarja Toloselta kaksi ja Mari Käyhköltä kolme), jotka soveltavat Skeggsin käsitteitä, sekä laadin yhteenvedon kaikkien kolmen teksteistä. Tutkielmani pääteokset olivat Skeggsin kaksi kirjaa: Formations of class and gender: becoming respectable (1997) sekä Class, Culture, Self (2004). Tutkielman artikkelit löysin hakemalla Google Scholarista ja ohjaajani suosituksen myötä. Tulosten mukaan luokkataustalla oli merkitystä konkreettisten tekijöiden (kuten koulutus tai avioituminen) lisäksi muun muassa käsitykseen itsestä ja omasta toimijuudesta sekä omanarvontuntoon. Keskiluokan asema universaalina ihanteena asetti työväenluokan toissijaiseksi, mikä aiheutti väheksytyksi tulemisen tunteita ja häpeää. Eriarvoisuuden vähentämiseksi olisi tunnistettava luokkaerot ja niiden taustamekanismit.

Tutkimuksen kohteena on lastensuojelun perhehoidon sosiaalityö. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on yhteiskuntaluokka tutkimus ja Pierre Bourdieun distinktio teoria. Tutkimuksen lähtökohtana on perhehoidon sosiaalityöntekijöiden huomio siitä, että asiakkaan ja sijaisperheen yhteiskuntaluokalla on merkitystä. Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esiin sellaisia ilmiöitä sosiaalityöstä ja perhehoidosta, jotka ovat paikannettavissa yhteiskuntaluokkaan. Tutkimuskysymyksenä on miten kulttuurinen pääoma tulee esiin perhehoidon sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden puheessa? Distinktioteorian mukaan ylemmät sosiaaliset ryhmät pyrkivät erottautumaan alemmista ryhmistä maun avulla. Eri ryhmillä on käytössään eri määrät pääomia. Bourdieun mukaan eri pääomia ovat kulttuurinen pääomaa, sosiaalinen pääoma ja taloudellista pääoma. Yläluokka on legitimoinut oman makunsa yleiseksi hyväksi mauksi. Ranskalaisen Pierre Bourdieun teoriaa on kritisoitu siitä, että teoria perustuu ranskalaiseen 1960- yhteiskuntaan, eikä se ole sovellettavissa muualle. Suomessa vuonna 2014 julkaistu Suomalainen maku –tutkimus on ensimmäinen Suomessa tehty laaja tutkimus, jossa Bourdieun disntinktio teoriaa on sovellettu empiirisesti suomalaiseen yhteiskuntaan. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suomalaisessa yhteiskunnassa elämäntyylit eriytyvät pääomien mukaan. Tässä tutkimuksessa tuloksia peilataan Suomalainen Maku -tutkimuksen tuloksiin. Tutkimuksen empiirisen osuus koostuu kahdeksasta teemahaastattelusta, neljästä perhehoidon sosiaalityöntekijän haastattelusta ja neljästä perhehoidon asiakasvanhemman haastattelusta. Haastatteluissa kartoitettiin sitä, miten yhteiskuntaluokka ja nimenomaan kulttuurinen pääoma näkyy perhehoidon sosiaalityössä sekä sijaisperheissä ja lasten arjessa haastateltavien puheessa. Aineiston analyysissä käytetään sisällönanalyysiä aineistolähtöisesti. Tutkimuksen tulosten mukaan kulttuurinen pääoma tulee esiin haastateltavien puheessa kun keskustellaan vaatetuksesta, harrastuksista, ruuasta. Elämäntyyleistä johtuvista eroista saattaa syntyä ristiriitatilanteita sijaisperheen ja syntymävanhempien välille. Tutkimuksen tulosten mukaan yhteiskuntaluokalla on merkitystä sosiaalityön ja lastensuojelun perhehoidon kontekstissa. Tutkimuksessa esiin tulleet ilmiöt sopivat yhteen aikaisemman tutkimuksen kanssa.