Browsing by Subject "yhteisö"

The research focuses on the views and experiences of professional youtubers and about where they have acquired their knowledge and skills. Also, how they develop their expertise is at the heart of the review, as there is no actual training in the profession of a youtuber. The aim of the study is to outline the different dimensions of knowledge and the areas that a person needs in his / her work. The context of the research is competence, competence development and new work. The labor market of the future requires updating skills, and through this research it is possible to look at the demands of the skills of such a new work represented by the youtubers in this study. The material consists of four interviews in which the most successful tubers in Finland tell about their own work and describe the related skills and areas of expertise. The analysis proceeds according to content analysis, where I summarize the categories of different competencies emerging from the interviewees' stories. On the basis of the analysis, four top classes describing the skills of professional youtubers were gathered: Technical skills, self-management skills, professional skills and networking skills. Under these four upper classes, there are even more sub-categories that define the skills required in the work of youtubers. The categories of competence are not intended to cover the skills and requirements of the entire profession, but to gain access to the individual's own expertise and development. Through the results, it is also possible to get more information on about the youtubers work, that represents new manifestations of worklife. The results show how new ways of working have come to stay and there is no return to the old bureaucratic organization style of work in these young people's expectations. Expertise and its development were seen as a self-contained factor. The future as a professional youtuber was seen as unstable, but still unlimited and bright. New forms of work and the changing attitudes of young people towards work require more research at a single level. New larger phenomena are often formed through micro-phenomena and when these micro-phenomena can be accessed early enough, greater changes could be better anticipated.

Objectives. The purpose of this master’s thesis was to find out what kind of effects being part of community has on being vegan. The community in which context veganism was studied was punk ja hardcore community where veganism is considered to be common lifestyle. This study aimed to find out in which way punk and hardcore communities relate to veganism and what is the significance of being vegan in order to be part of the community. Study also aimed to find out how does the community effect on being vegan. The theoretical framework of this study was constructed from the background factors and implementation of veganism and punk and hardcore subculture research. Methods. The study material was formed through a semi-structured thematic interviews. Eight vegans belonging to the punk and hardcore community (n=8) participated in the study. The interviewees were asked, among other things, how they experience community atmosphere regarding veganism, how the community affects their veganism and what they perceive community to be for those who aren’t vegans. The data was analyzed using theory-guiding content analysis. Results and conclusions. Veganism is viewed positively and is perceived as a significant part of punk and hardcore community and subculture. Veganism is not a determining factor in terms of belonging to the community, you can also belong to the community without being vegan. However, community encourages and slightly pressures towards a vegan lifestyle. The positive and helpful atmosphere of the punk and hardcore community has a positive effect on the initiation of veganism for the members of the community. The commonness of veganism in the community is perceived as an easing factor for the implementation of veganism. The community offers support, advice and encouragement in implementing a vegan lifestyle, which has been found to have a significant impact in terms of starting and continuing the vegan lifestyle.

This study reviews co-production with citizens in the context of working-life projects of higher education. Studies on the topic in question and on the outcomes of co-production with citizens are rare and, the study serves both needs. The object of study is the Until Now project, realised by Metropolia University of Applied Sciences. In it, an art performance was co-produced with the working-life partners and citizens for the Finnish National Opera. The project participated especially the elderly but also children and young people. The research problem covers the interests of the participants and resources brought by them into the project, as well as the challenges and possibilities of the project. The study was realised as qualitative case study. The analysed data, gathered especially for this study, was based on the semi-structured interviews of five individual participants of the project. The method of thematic analysis was deployed in the data analysis. Four separate analyses were carried out, altogether, one for each of the specific research questions. The results of them were reflected against activity theory and the prior research on co-production with citizens. The results showed the multi-layered nature and variety of the interests of the participants. The significance of sufficient and appropriate material resources and of qualities of the immaterial resources were emphasised. Various challenges emerged during the project, the productional and practical ones being stressed. The possibilities and positive effects of the project were multiple and expanded also beyond it. The focal meaning of the community, joint activity and encounter between the generations for the citizen participants also came up. The role of the elderly was of critical importance from the standpoint of the artistic work and meeting the learning objectives. Expansions of the activity caused additional challenges but also allowed positive outcomes to emerge. The activity theoretical angle highlights characteristics of expansions of activity, knot-working and distributed agency in the results. The main conclusion is that co-production with citizens is a relevant form of collaboration in the context of working-life projects of higher education. The results of the study add knowledge on the outcomes of co-production with citizens, which is scarce so far. The results also can be applied in the practical work, especially in the development of higher education and public service production.

Tutkimuksessani Elävien kuolleiden outo laakso – kummastuttavan käsite ja elävien kuolleiden nykyrepresentaatiot käsittelen fiktion mahdollisuuksia lähestyä sanallistamista pakenevia ilmiöitä sekä sitä, mitä elävät kuolleet kertovat kulttuuristamme ja siinä ilmenevistä häiriötiloista. Keskeisenä käsitteenä tutkimuksessani käytän Fredin unheimlich-käsitteeseen pohjautuvaa kummastuttavaa, joka viittaa johonkin aiemmin tuttuun mutta vieraaksi muuttuneeseen – epämääräiseen oudon tunteeseen, siihen että jotakin, jonka kuuluisi olla salattua on päässyt pintaan ja paljastunut. Järjestäytynyt homogeeninen yhteiskunta pyrkii kattamaan nimeämisen ja haltuunottamisen kautta mahdollisimman suuren määrän asioita tuottavan ja toimivan yhteisön ylläpitämiseksi, mutta kaikki asiat eivät jäsenny eikä kaikkia kokemuksia ole mahdollista sanallistaa. Tällaista jäsennettyyn arkeen aukeavaa kauhua ja hämmennystä herättävää halkeamaa hahmotan kummastuttavan sisarkäsitteiden kautta: Julia Kristevan abjekti, Jaques Lacanin reaalinen, Georges Bataillen heterogeeninen sekä Mark Fisherin aavemainen ja outo. Yhteiskunnan kannalta äärimmäinen häiriötekijä on kuolema, joka lopullisesti tuntemattomana ja tavoittamattomana sekä ahdistaa kuolemastaan tietoisia yksilöitä että toisaalta myös antaa merkityksen elämälle ja mahdollistaa elämän rajallisuuden yhdistämien yksilöiden muodostamat yhteisöt. Yhteisön kannalta tuntematon toinen on aina uhka ja se, miten tähän uhkaan suhtaudutaan määrittää yhteisöä. Elämä ja kuolema ovat absoluuttiset kategoriat, ja elävä kuollut siten käsittämätön par excellence. Tutkimuksessani nostan nykyfiktiosta esiin kaksi esimerkkiä, jossa elävien kuolleiden representaatiot poikkeavat klassisesta zombiekauhusta ja jossa keskiöön nousee yhteisön suhtautuminen kuolleista palanneisiin. Televisiosarja Kuolleista palanneet ja Kuinka kuolleita käsitellään –kirja esittävät elävät kuolleet vähintään lähes inhimillisinä, toisinaan myös puhuvina olentoina, jotka pakottavat kohtaamaan sekä itsensä yksilöinä että kuoleman kaikkia koskettavana yhteisenä tapahtumana. Teokset tuovat näkyville niitä mekanismeja, joita yhteisöt ovat läpi historian käyttäneet vieraan, toisen ja hallitsemattoman uhatessa. Käsittelemällä arkisia hallintaan liittyviä rakenteita teokset tuovat niitä esiin ja siten myös mahdollistavat niiden purkamisen. Toisaalta teoksissa käsitellään myös rakkautta ja sen tarjoamia mahdollisuuksia ja velvollisuuksia ja sitä kautta velvollisuutta, joka liittyy ihmisenä olemiseen – kuka on oikeutettu tekemään päätöksiä muiden kohtalosta? Elävät kuolleet nostavat esiin isoja kysymyksiä menneisyydestä ja nykyhetkestä. Tutkimuksessani tulen siihen tulokseen, että uudenlaiset palanneet siirtävät painopisteen yksilöstä ja yksilön selviytymisestä yhteisöön. Osittain elävänä palanneet edustavat kategoriaa, jota ei ole olemassa ja jonka suhteen ei ole valmiita toimintamalleja. Ne pakottavat artikuloimaan olemassaoloon ja sen päättymiseen liittyviä seikkoja, mutta ne eivät edelleenkään pysty paljastamaan kuolemaan liittyviä lopullisia kysymyksiä. Olemassaoloon ja maailmaan tulee aina liittymään asioita, jotka pysyvät kätkettyinä.

Tutkimuksessa käsitellään Helsingin venäläistä kauppiasyhteisöä vuosien 1840 ja 1860 välisenä aikana. Tutkimuksessa selvitetään venäläisen kauppiasyhteisön yleisiä ominaisuuksia, kaupankäyntiä, muita ansaitsemistapoja ja venäläistä kauppiasyhteisöä osana helsinkiläistä kauppiaskuntaa. Tutkimuskysymykset ovat seuraavanlaiset: Miten suuri ja minkälainen oli Helsingin venäläinen kauppiasyhteisö? Millaista liiketoimintaa venäläiset kauppiaat harjoittivat? Miten he istuivat Helsingin kauppiasyhteisöön? Oliko venäläisyydestä liiketoiminnan kannalta etua tai haittaa? Tutkimuksen ensisijaisina lähteinä käytetään maistraatin pöytäkirjoja ja kaupungin asukasluetteloihin lukeutuvia kauppiasluetteloita. Kauppiasyhteisöön on laskettu mukaan ylempi koti- ja ulkomaankauppiaiden luokka sekä alempi elintarvikkeisiin keskittynyt viktuaalikauppiaiden luokka. Venäläinen kauppiasyhteisö on määritelty ortodoksisen uskonnon perusteella. Helsingin venäläisiä kauppiaita ei aiemmassa tutkimuksessa ole lähestytty yhteisönäkökulmasta. Venäläisten kauppiaiden osuus Helsingin koko kauppiaskunnasta vaihteli 30 ja 40 prosenttiyksikön välillä. He olivat kotoisin eri puolilta Venäjää, Vanhasta Suomesta, Helsingistä tai Viaporista. Keskimääräisesti venäläiset olivat muita helsinkiläisiä kauppiaita varakkaampia, mikä johtui ennen kaikkea muutamista hyvin varakkaista henkilöistä. Venäläisten kauppiaiden kannalta tarkasteltavat 20 vuotta olivat erityisen hyviä, sillä kauppa kääntyi Venäjälle. Konkursseja oli vähemmän kuin muilla kauppiailla. Krimin sodan ja sitä seuranneen laman aikana venäläiset koti- ja ulkomaankauppiaat selviytyivät vaikeassa taloudellisessa tilanteessa hyvin. Venäläiset kauppiaat mainostivat myyntiartikkeleitaan muiden kauppiaiden tavoin. Mukana oli paljon venäläisiä tuotteita, mikä kertoo tiiviistä kauppasuhteista Venäjälle päin. Kaupankäynnin lisäksi venäläiset kauppiaat harjoittivat teollisuutta, jossa erityisesti varakkaat venäläiset koti- ja ulkomaankauppiaat olivat aktiivisia. Laivanvarustuksen harjoittamisessa muut kauppiaat olivat paremmin edustettuina, niin myös huoneenvuokraustoiminnassa. Venäläiset kauppiaat harjoittivat myös muuta toimintaa. Venäläiset hakivat kauppiaanoikeuksia kaupungin maistraatilta. Tilastollisesti venäläisten hakijoiden oli vaikeampaa saada oikeudet, mutta myös muilta hakijoilta vaadittiin tiukkojen kriteerien täyttämistä. Venäläisistä hakijoista lähes kaikki olivat työskennelleet maanmiestensä palveluksessa oppiaikanaan ja olivat kokeneita kirjanpitäjiä. Kauppiaaksi pääsyn jälkeen venäläiseen yhteisöön kuuluminen toi etuja. Venäläiset toimivat toistensa takaajina maistraatissa ja myönsivät velkoja verkostonsa jäsenille. Vaikka venäläiset olivat vähemmistönä Helsingissä, he kuuluivat keisarikunnassa enemmistöön, joten mahdollisuudet oman kielen ja uskonnon ylläpitämiseen oli varmistettu. Helsinkiin muuttaneilla kauppiailla oli vielä kontakteja vanhaan kotimaahansa. Venäläistä asiakaskuntaa oli kaupungissa paljon, kun pietarilaiset kylpylävieraat saapuivat kesäisin kaupunkiin. Sodan aikana kaupunkiin saapui puolestaan venäläistä sotaväkeä. Venäläisyys mahdollisti myös liiketoimet varuskuntien kanssa. Venäläiset kauppiaat muodostivat tutkittavana aikana oman yhteisönsä, jonka jäsenet pääsivät hyötymään paitsi keskinäisistä verkostoistaan niin myös venäläisyyden mahdollistamista yhteisön ulkopuolisista kontakteista.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee 1660 – 1720-luvuilla toimineiden merirosvoyhteisöjen vallanjakoa ja päätöksentekoprosessia, jotka vaikuttivat heidän laatimien sopimusartikkelien sisältöön. Merirosvoyhteisöt olivat valtiosta riippumattomia itsenäisiä toimijoita, joiden tarkoituksena oli kerätä mahdollisimman paljon ryöstösaalista. Heidän täytyi luoda yhteisön jäsenien kesken yksityiskohtaiset säännöt, jotka kontrolloivat käytöstä ja ryöstösaaliin jakoa, koska purjelaivan operointi vaati sisäistä hierarkiaa ja organisointikykyä. Laajemmassa kontekstissa tutkimuksen käsittelemä aikakausi liittyy kansainvälisen kaupan ja siirtomaavaltojen kehitykseen, jotka loivat merirosvoyhteisölle hetkellisesti otolliset olosuhteet. Vastaan tutkielmassa kysymyksiin: Miksi ja miten vallanjako ja päätöksentekoprosessi merirosvoyhteisöissä muodostui? Miten ne toimivat käytännössä ja mitä siitä seurasi? Aiempi tutkimus merirosvoyhteisöistä jakaantuu kahteen koulukuntaan. Pitkään vaikuttaneen teorian mukaan merirosvot muodostivat demokraattisia yhteisöjä, jotka ryhtyivät kapinaan vallinnutta yhteiskuntajärjestelmää vastaan tasa-arvoaatteiden innoittamana. Viimeisin tutkimus argumentoi, että merirosvoyhteisöjen hierarkia perustuu suoraan heidän kokemuksiinsa laillisista yhteiskunnista. Esitän työssäni, että yhteisöt eivät olleet niin selkeästi jommankumman teorian mukaisesti muotoutuneita, vaan ennemminkin jotain siltä väliltä. Laajempi lähteiden tarkastelu ja valtiosta riippumattomien itsenäisten toimijoiden kehityksen huomioon ottaminen antaa paremman käsityksen merirosvojen yhteisöistä. Suurin osa tutkielmassani käytetystä aineistosta on oikeudenkäyntien yhteydessä syntyneitä kuulustelu- ja oikeusistuntojen pöytäkirjoja. Tutkimuksessa esittämäni relevanteimmat tiedot on saatu muutamista merirosvojen panttivankien kirjoittamista päiväkirjoista, jotka kuvaavat mm. yhteisöjen käytäntöjen ja sosiaalisten suhteiden erikoispiirteitä Esitän, että 1660-luvun alkanut kehitys merirosvoyhteisöjen toimintaa määritelleissä artikkeleissa on osa laajempaa kehitystä, jossa ei-valtiolliset toimivat loivat sisäisen hierarkian toimintansa mahdollistamiseksi. Kehityksellä on vahvat yhteydet aiempiin merenkäyntiyhteisöihin, joissa on ollut tapana antaa merimiehille mahdollisuus osallistua laivan päätöksentekoon tietyissä tilanteissa. Valtioiden harjoittama kaapparitoiminta lisäsi merimiesten valtaa laivojen hierarkiassa ja aiheutti merirosvouksen lisääntymisen rauhanaikana. Merirosvot jatkoivat laillisten yhteisöjen tapoja ja käytäntöjä. Samaan aikaan siirtomaihin levisi siirtolaisuuden seurauksena tasa-arvon ja uskonnonvapauden aatteita, jotka olivat saaneet vaikutteita Englannin 1600-luvun vallankumouksista. Merirosvouksesta tuli täysin laitonta toimintaa 1720-luvulla, mikä johti siihen, että merirosvoyhteisöjen jäsenet joutuivat tekemään yhteistyötä keskenään. Laittomuus aiheutti sen, että merirosvot omistivat kollektiivisesti käyttämänsä laivat, jolloin heidän täytyi laajentaa päätöksentekoprosessia kattamaan aiempaa suurempi osa yhteisön jäsenistä. Yhteisöjen organisaatiorakenteissa oli vaihtelua, riippuen sen jäsenien taustoista ja kyvyistä johtaa purjelaivoja. Toiset yhteisöt olivat hyvin hierarkisia ja niiden valtarakenteet pysyivät staattisina, kun taas joissain yhteisöissä kapteenit ja muut merkittävät upseerit vaihtuivat usein miehistön äänestyksien perusteella. Yhteisöjen rakenne vaihteli sitä mukaa, kun niihin liittyi uusia jäseniä ja niistä erottiin, mikä mahdollisti tapojen ja käytäntöjen leviämisen yhteisöjen välillä. 1720-luvun lopulla valtakuntien toimet merirosvouksen tukahduttamiseksi olivat tehneet toiminnan hankalaksi. Sen seurauksesta poikkeukselliset merirosvoyhteisöt katosivat, eikä tutkimaani ilmiötä enää esiintynyt.

Hietsu Beach Volley (HBV) on urheiluyhteisö, jonka pelipaikkana toimii Hietarannan uimaranta, Hietsu. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millä tavoin HBV:ssa määritellään koettua paikkaa, naisvartaloiden seksualisointia ja toiminnallista yhteisöä. Kiinnostus aiheeseen perustuu omakohtaisiin kokemuksiin beach volleyn harrastamisesta ja Hietsu Beach Volley -yhteisöön kuulumisesta. Tutkimusmenetelmänä on autoetnografia. Aineistona käytetään tutkijan henkilökohtaisia kokemuksia yhteisöstä. Tutkielmassa liitetään omakohtaisten kokemusten rinnalle haastateltavien kertomuksia ja lehtiartikkeleista kerättyä aineistoa. Tutkimukseen on haastateltu yhdeksää seuraan kuuluvaa jäsentä. Paikkaa tarkastellaan Arnold Berleantin luoman käsitteistön pohjalta. Berleant kuvaa paikkaa koettuna ja elettynä elämänä, joka koetaan kehollisesti ja moniaistisesti. Tutkielmassa selvitetään, minkälainen koettu paikka Hietsu on HBV:n jäsenille. Naisvartaloiden seksualisoinnin merkitystä beach volley yhteisössä tarkastellaan sekä harrastus- että huippu-urheilun näkökulmasta. Tutkittava ilmiö liitetään siihen, millaista naiskuvaa luodaan kulttuuriin perustuvan median kautta. Tutkimuksessa selvitetään myös, millainen toiminnallinen yhteisö on HBV. Tarkastelu perustuu Heikki Lehtosen luomaan toiminnallisen yhteisön käsitteeseen. Lehtosen mukaan toiminnallinen yhteisö perustuu vuorovaikutukseen ja yhdessä jaettuun asiaan. Tutkimuksessa päädyttiin seuraavanlaisiin johtopäätöksiin. Hietsu on ensisijaisesti pelipaikka. Beach volleyn pelaajat eivät tule rannalle aistikokemuksien vuoksi, mutta ne ovat merkittävä osa pelikokemusta ja lajiin liittyvää rentoutta. Hietsu on hiekkaa varpaissa, auringon lämpöä ja tuulen hyväilyä iholla. Naisvartaloiden seksualisoinnin merkitys beach volley -yhteisössä on kaksijakoinen. Harrastajien parissa ei ole seksualisointia, mutta huippu-urheilussa naisvartalot seksualisoidaan pienillä peliasuilla. Tällä tavoin haetaan medianäkyvyyttä, mutta samalla tuotetaan ja ylläpidetään naisvartaloiden seksualisointia. HBV on aikuisten harrastajayhteisö, joka liittää yhteen samasta lajista kiinnostuneet. Kyse on beach volleyn ympärille rakentuvasta vuorovaikutuksesta. Ikäeroilla ja taustoilla ei ole merkitystä, vaan kaikki ovat beach volleyn pelaajia ja HBV:n jäseniä.

Tutkielma käsittelee Theodor Fliednerin vuonna 1861 perustaman kansainvälisen diakonissa- ja diakonialaitosten yhteenliittymän, Kaiserswerther Generalkonferenzin (KGK), tulkintaa kaiserswerthiläisyydestä (Kaiserswerther Prägung) sen toiminnassa 2000-luvulla. KGK:iin kuuluu nykyisin jäseninä 97 erilaista ja eri kokoista diakonissa- ja diakonialaitosta tai diakoniayhteisöä ympäri maailman. Näissä laitoksissa ja yhteisöissä on noin 70 000 työntekijää diakonian sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen ja koulutuksen tehtävissä. KGK katsoo olevansa kirkollinen toimija. Tutkimuksen asiakirja-aineistoon kuului kaksi KGK:in yleisesitettä vuosilta 2001 ja 2011 sekä KGK:in toimintakertomukset vuosilta 2001, 2004, 2007, 2011 ja 2015. Aineisto on virallisesti hyväksytty KGK:in yleiskokouksissa, joten se edustaa KGK:in käsitystä kaiserswerthiläisyydestä. Tutkimusaineistossa on 59 sivua saksankielistä tekstiä. Tutkimuksen metodina oli systemaattisen analyysin kaltainen hermeneuttinen prosessi. Prosessin avulla aineiston teksteistä analysoitiin käsitteet, väitteet, argumentaatio ja edellytykset. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan KGK tulkitsee ja tuo esiin kaiserswerthiläisyyden diakonian kulttuuriperintönä, yhteisyytenä ja ylirajaisuutena. KGK käsittää diakonian kulttuuriperinnön tarkoittavan kristologiasta, pneumatologiasta, ekklesiologiasta ja raamattuteologiasta nousevia diakonian teologisia lähtökohtia sekä diakoniatoimintaa ohjaavaa arvoperustaa. KGK katsoo diakonian kulttuuriperintöön kuuluvan myös diakonian spiritualiteetin, arvopohjaisen ammattisivistyksen ja uutta luovan auttamisen kulttuurin sekä aineellisen kulttuuriperinnön. KGK katsoo diakonian kulttuuriperinnön luovan erityisprofiilin jäsenlaitosten palvelutehtäviin ja olevan kaikkien jäsenten yhteistä henkistä omaisuutta. KGK:in katsannossa myös yhteisyys ja ylirajaisuus ilmentävät kaiserswerthiläisyyttä KGK:in syntyajoista lähtien. Diakonissa- ja diakonialaitokset voivat hyödyntää jäsenyyttään KGK:issa keskinäiseen innovaatioiden jakamiseen ja toimintojensa kehittämiseen. Tutkimuksen tulosten mukaan jäsenyyttä hyödynnetään liian vähän. Jatkotutkimuksessa voi tutkia esimerkiksi kaiserswerthiläisen kulttuuriperinnön ilmenemistä kirkon diakoniatoiminnassa ja diakonialaitoksissa Suomessa, verrata saksalaisen ja suomalaisen diakonissalaitoksen toimintaa keskenään tai tutkia kaiserswerthiläisyyttä Pohjoismaiden diakonissalaitoksissa.

The skills and knowledge stored by the body have been given lower value than the knowledge learned through thought. However, in today’s research the learning process is more comprehensive. Learning is not only about acting through though, learning includes also the learner's bodily sensations, feelings, and social interactions. The purpose of this study was to find out how embodied skill learning and teaching in a community appears in general and how the subjective embodied skill learning is recognized by a new participant in the community. In this research general embodied skill learning appearance was studied by ethnographic methods, which were refined to the auto-ethnographic method when looking at the subjective process of embodied skill learning. The research material was collected during spring 2019 from craft project which was carried by Visually Impaired Association of Helsinki and Uusimaa. Ethnographic data collection was carried out through participatory observation and interviews at craft evenings, clubs and other events for the visually impaired by collecting observations and discussions into the field diary. To collect auto-ethnographic data I as a re-searcher settled as a pupil into this craft community and produced two products. During handcrafting I observed my embodied skill learning process by writing a research journal, photographing and reviewing the finished products. The research data has been analyzed using content analysis. The results describe how the individual and the community draw from each other in the stag-es of embodied skill learning process during multisensory craft activities. Individual embodied skill learning and community support around the learner, as well as the knowledge and skills network, are in continuous circular interaction. It is possible for the learner to share subjective experiences in the community, where the experiences are articulated and given meaning. Multi-sensory teaching can provide building blocks for embodied skill learning for learners of different types, where meaningful experiential learning can enable more holistic learning. Sharing and acting in the community is an interactive activity where one can also learn to act more ethically towards others and the environment.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kotitöiden tekeminen näyttäytyy yhteisöasumisessa. Tutkimuksessa keskitytään yhteisöasumisen eri muotoihin sekä siihen, miten yhteisiä asuintiloja jakavat ihmiset tekevät keskenään kotitöitä. Kotitöiden osalta aihe on rajattu koskemaan siivousta, ruoanlaittoa sekä tekstiilien pesua, sillä nämä ovat kolme yleisintä kotityötä, joita on lähes kaikissa kotitalouksissa. Tutkimuksessa selvitetään, miten kotitöitä jaetaan, mitkä ovat jakamisen hyviä ja huonoja puolia sekä, miten kyseisiin kotitöihin liittyviä aineita, välineitä, koneita ja raaka-aineita jaetaan yhteisöasumisessa. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja tutkimusta varten haastateltiin viittä eri yhteisössä asujaa. Haastateltavat olivat kaikki yli 25-vuotiaita, jotta heille olisi jo kertynyt kokemusta kotitöiden tekemisestä. Haastattelut suoritettiin joko puhelimitse tai kasvokkain puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Haastattelujen jälkeen saatu aineisto litteroitiin ja analysoitiin aineistolähtöisesti. Analyysin avulla saatiin luotua aineistosta kaksi pääluokkaa, joiden avulla alettiin etsiä vastausta tutkimuskysymykseen. Tutkimuksen tulosten mukaan osa kotitöistä jaetaan asukkaiden kesken ja osassa kotitöistä jaetaan vain kotitöihin tarvittavia aineita, välineitä, koneita tai raaka-aineita. Tekstiilien pesua ei haastattelujen mukaan yhteisöissä juuri jaeta, vaan jokainen huolehtii henkilökohtaisesti omien tekstiiliensä pesun. Sen sijaan siivous on kotityönä sellainen, jota jaetaan asukkaiden kesken ja siihen liittyy myös paljon sääntöjä. Ruoanlaittoa ei myöskään suunnitellusti jaettu, mutta sitä saatettiin jakaa tilanteen tullen. Yhteisöasuminen ei ole uusi ilmiö, mutta sitä ei ole paljoa tutkittu. Yhteisöasuminen voi toimia kuitenkin ratkaisuna moneen nykyajan ja tulevaisuuden haasteeseen kuten esimerkiksi: suurten ikäluokkien vanheneminen, yksinäisyys sekä yksinhuoltajien tarvitsema tuki. Yhteisöasumisen mahdollisuuksien takia on tärkeää, että yhteisöasumista tutkittaisiin enemmän ja tuotaisiin aihetta esille, jolloin saataisiin vähennettyä myös aiheeseen liittyviä ennakkoluuloja.