Browsing by Subject "yhteisöllisyys"

Pro gradu -tutkielmassani tutkin aikapankkijärjestelmässä tapahtuvaa palveluiden vaihtoa vertaamalla sitä lahjanvaihtoon. Tutkielmassa kuvaan kuinka Kumpulan Vaihtopiirinä toimintansa aloittaneen Stadin Aikapankin aktiiviset jäsenet kokevat toiminnan, kun se on laajennut oman asuinalueen ulkopuolelle. Aikapankin voi mieltää uudenlaiseksi vapaaehtoistyön muodoksi. Aikapankin jäsenet tuottavat toisilleen palveluita ja mittaavat näihin käytettyä aikaa aikapisteillä, jotka toimivat vaihdon välineenä. Aikapankissa kaikkien työ arvotetaan saman arvoiseksi. Tutkielman pääaineistona on kymmenen käyttäjän avohaastattelut. Näitä täydennetään vaihtotilastolla ja osallistuvan havainnoinnin menetelmällä. Tutkimusta varten on kerätty tausta-aineistoa kahdella sähköpostihaastattelulla kahdelta Ruotsissa ja Englannissa toimivien aikapankkien työntekijältä. Merkittävin tutkimusongelma liittyy aikapankin tasa-arvoisen työnarvottamiseen. Kysyn miten ja millä ehdoin aikapankin kaltainen sosiaalinen innovaatio toimii? Lisäksi kysyn, mitä ehtojen täyttymisestä seuraa? Lähestyn kysymystä Emil Durkheimin modernisaatioteoriaan ja Marcel Maussin lahjanvaihtoa käsittelevään teoreettiseen ajatteluun nojaten. Teoreettisessa keskustelussa viitataan myös Karl Polanyin Maussia tukevaan näkemykseen esimodernien vaihtokäytäntöjen ilmenemisestä markkinatalouden rakenteistamassa maailmassa. Lisäksi pohdin tutkielmassani sitä, mitä aikapankissa vaihdettavat aikapisteet tekisivät, mitä oikea raha ei tekisi paremmin. Vastaus on se, että tutkittavani eivät saisi rahalla sitä, mitä he tavoittelevat – yhteisöä. Tutkielman lopussa keskustelen myös sitä, mikä on aikapankin luomien epämarkkinataloussuhteiden taloudellinen konteksti. Kontekstiin liittyen voidaan todeta, että tutkittavat eivät pakene rahataloutta. He solmivat perinteisen yhteisöllisen siteen (perheen) mukaista (lahjaperustaista) vaihtoa lähellä asuviin ihmisiin. Tutkielmassa päädytään siihen tulokseen, että aikapankin haasteeksi ei muodostu niinkään markkinoille vieras tasapuolinen työn hinnoittelu, vaan sellaisten yhteisöllisten siteiden heikkous, joiden varaan vaihto leviäisi. Tästä syystä aikapankkia perustettaessa ratkaisevaksi muodostuu se, minkä yhteisöllisen siteen varaan vaihtosuhteet muodostuvat. Tästä syystä tutkielmassa tullaan siihen tulokseen, että aikapankkitoiminta olisi hyvä pitää paikallisena. Sosiaalipoliittisesta näkökulmasta katsottuna tutkimusaihe on merkittävä ja tuore. Aihetta tutkittu jo sosiaalipolitiikan alalla, muttei aikaisemmin Suomessa. Aikaisemman muualla tehdyn tutkimuksen tulokset ovat lähestyneet aihetta muun muassa sosiaalisen pääomaan käsitteen avulla. Tutkittavani vaihtavat myös sellaisia palveluita, joita julkinen sektori tuottaa Suomessa, kuten lastenhoitoa. Taustoitan tutkimusta aikaisemmalla tutkimuskirjallisuudella ja kuvaan Suomessakin yleistynyttä vertaistuotantokeskustelua. Vertaistuotanto avaa uuden näkökulman palvelutuotantoon 1990-luvulla jalansijaa saaneiden tilaaja-tuottaja–mallien rinnalle. Tutkielman tarkoitus on tuottaa käytännönläheistä tietoa aikapankkitoiminnasta kiinnostuneille yhteisöille ja organisaatioille. Tämän lisäksi tutkimus täydentää aiempien aikapankkeja käsitelleiden tutkimusten tuloksia tarkastelemalla toiminnan ehtoja, ei ainoastaan sen seurauksia.

Huumeiden kokeilu ja käyttö ovat yleistyneet Suomessa viime vuosien aikana merkittävästi, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Kokeilun ja käytön yleistyminen koskee erityisesti kannabista ja sen kokeilua. Suurella osalla kannabiskokeilut jäävät muutamaan käyttökertaan. Mutta myös muiden huumeiden käyttö on lisääntynyt Suomessa. Käytön lisääntyminen on näkynyt käytöstä johtuvien haittojen kasvuna. Viime vuosina huumesairaudet ja nuorten huumekuolemat ovat lisääntyneet. Myös huumeiden ongelmakäyttö on lisääntynyt. Tässä tutkimuksessa keskitytään nuorten päihdeongelman tarkasteluun sosiaalisten suhteiden, erityisesti lähi- ja vertaissuhteiden näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millä tavoin sosiaaliset suhteet voivat vaikuttaa päihdeongelman syntyyn, motivoida päihdemaailmasta irtautumista sekä edistää toipumista. Tutkimustehtävää lähestytään kysymällä, millä tavoin sosiaaliset suhteet vaikuttuvat päihteiden ongelmakäyttöön. Pääkysymyksen lisäksi kysytään, millaisia sosiaaliset suhteet ovat eri elämänvaiheissa olleet, ja mitä päihteiden ongelmakäyttöön kytkeytyviä ilmiöitä sosiaalisista vuorovaikutussuhteista löytyy. Tutkimusteemoja tarkastellaan kuulumisen ja yhteisöllisyyden viitekehyksissä. Tutkielman aineistona on haastatteluaineisto, joka koostuu kuuden päihdeongelmasta toipuvan nuoren haastattelusta. Narratiiviset menetelmät muodostavat tutkielman metodologisen perustan. Narratiivisille menetelmille tyypilliseen tapaan, tutkielmassa pyritään tarkastelemaan ilmiötä haastateltavien biografioihin sidottuina. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan kiusatuksi tuleminen ja ulkopuolisuuden tunne ovat yhteydessä päihdeongelman kehittymiseen. Vertaisyhteisölliset kiinnikkeet olivat kiusatuksi tulemisen ja ulkopuolisuuden tunteen vuoksi ohuet. Syntyi kuulumisen vajeita, joihin vertaisyhteisöllisyyden ulkopuoliset päihdealakulttuurit tarjosivat vastakaikua. Uuden sosiaalisen maailman löytymisestä seurannut voimakas yhteisöllisyyden tunne oli merkittävä syvemmälle päihdemaailman sysännyt tekijä. Päihdeongelman kehittyessä ja ongelmien syvetessä päihdealakulttuurit alkoivat erkaantua toisistaan. Päihdemaailmaa ja sen vuorovaikutussuhteita leimasi kavaluus, petollisuus, väkivalta ja yhteisöllisen liiman vähyys. Perhesuhteiden lisäksi edellä mainitut tekijät olivat merkittäviä päihdemaailmasta irtautumista motivoivia syitä. Tulosten perusteella päihdemaailmasta irtautumisen jälkeen toipuva saa merkittävää apua ja tukea vertaistukiyhteisöllisyydestä ja lähisuhteista uuden elämänvaiheen vakiinnuttamisessa. Elämän uudelleen rakentumisen tukena tavanomaiset sosiaaliset suhteet ovat hyvin merkityksellisiä. Monesti puhutaan päihteiden käytön alkamisen yhteydessä vääränlaiseen kaveriporukkaan ajautumisesta. Tulosten perusteella väitän, että pohjimmiltaan epämääräisiin porukoihin ajautumisessa on kyse kuulumisen tarpeiden täyttämisestä ja positiivisen minäkuvan rakentumisesta. Kyse on myös siitä, että näihin porukoihin ajautuvien tavanomaiset menestymisen mahdollisuudet ovat eri syistä johtuen heikot.

This thesis is an ethnographic study of chadō, the Japanese way of Tea, with particular focus on the social and communal aspects present in a formal Tea event, a chaji. Perhaps as a result of the closed nature of the Japanese way of Tea (an invitation from the host is required in order to take part in a chaji) previous studies of the subject in English have confined themselves primarily to the aesthetic or artistic nature of chadō. In contrast, this study emphasizes the ritual and symbolic aspects of a chaji, examining Tea (the term used to describe chadō within the study), as a transition ritual, the ultimate goal of which is enlightenment or tranquillity. Through a comprehensive analysis of Tea and its practice, the findings of this study suggest that a special social-sphere is created during a chaji, a sphere which in turn fosters a sense of shared community between the participants. As a result of the ritual practice and the manifestation of symbolic communication within a chaji, shared values of respect and harmony are affirmed and renewed among the community. The initial fieldwork for this study was conducted over a period of three months in Kyōto Japan, based on participant observation at the Urasenke school of Tea as well as through conducting interviews with some of the school’s students. This first-hand observation and research was then filtered through the lens of transition rituals as defined by the classic study Rite de passage of Van Gennep and Victor Turner’s conceptualization of society and rituals. In linking the data to these theoretical frameworks, the findings show that in participating in a chaji, Tea practitioners are able to leave the mundane world behind them, moving through a phase of symbolic cleansing, and into the sacred or spiritual realm of Tea. This transition occurs in three distinct phases which Van Gennep defines as separation, transition, and incorporation. The study argues that it is possible to view a sense of shared community among chaji practitioners as taking place not within the realm of structured society, but rather in its margins. As such, the individual participant of a chaji is no longer defined by his or her status or role in society at large; when participating in a chaji, the Tea practitioner is sharing in a 'once in a lifetime' experience of shared communal harmony. The findings also suggest that through its focus on traditional Japanese art forms (ceramics, calligraphy, flower arrangement), Tea operates as a mechanism to create a communal experience with a shared value system. Although chadō is defined by its adherents as being quintessentially Japanese, this study makes comparisons to other consumption rituals in which a communal feeling is achieved among the participants.

The objective of this study was to identify what factors in the group play of preschool age children promote or inhibit collaborative learning. Additionally, the study explores what factors would promote or inhibit collaborative learning in group play when an early childhood educator is participating. The study contributes to the understanding of how early childhood educators through their actions can influence the development of collaborative learning. The study is a qualitative study and the research material has been acquired through observing and video recording children's group play in a preschool group’s story-based play mornings, from which ten play episodes have been selected for this study. The research approach is narrative and the group play of children and educators forms stories to be researched. The research material has been processed using theory directing content analysis, and the results of the analysis have been further processed into quantitative format. The study applies primarily Koivula’s (2010) research concerning factors promoting and inhibiting collaborative learning. Additionally, the behaviour of the early childhood educators as a promoter or inhibitor of collaborative learning has been analysed from the viewpoints expressed in the research of Juutinen (2018) and Storli (2013). In this study during the whole preschool year there were factors promoting collaborative learning in the large majority of play episodes and factors inhibiting collaborative learning in over one third of the play episodes. During the autumn there were factors promoting collaborative learning in almost all of the play episodes, while during the spring factors inhibiting collaborative learning were found in half of the play episodes. Factors promoting or inhibiting collaborative learning in the behaviour of the early childhood educators were both found in one third of the play episodes. The early childhood educators acted less as an inhibitor collaborative learning during the autumn than during the spring. The main result of the study is that educators didn’t guide an immigrant child to group play with the other children, but instead guided the child to play only alone with the educator. The study by Juutinen (2018) also noted situations in which educators would have through her actions promoted a sense of togetherness but didn’t make use of these opportunities. According that study as well as by Juutinen (2018) togetherness should be supported so that there would be space in group play for all kinds of members of the group.

Tämän tutkimuksen tehtävänä on analysoida Fredrik Modéuksen kirkkokäsitystä vuonna 2015 suhteessa Ruotsissa vaikuttaviin kirkkokäsityksiin. Tutkimuksen ensisijaisena lähteenä on Modéuksen väitöskirja Gudstjänstgemenskap i folkkyrkan – Ett studium av gudstjänstgemenskapens identitet och ställning i Svenska kyrkan (2015) ja toissijaisina lähteinä Modéuksen aikaisemmat teokset. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen teologianhistoriallisessa taustaluvussa esitellään ruotsalaisessa kirkkokeskustelussa vaikuttavia kirkkokäsityksiä. Tällaisia kirkkokäsityksiä ovat kansankirkko armonvälineinstituutiona, kollektiivisesti orientoitunut luomisteologinen kansankirkkoajatus, palveluorientoitunut kansankirkkonäky, kansankirkko armonvälineitä jakavana yhteisönä, feministisesti määrittynyt kansankirkkonäky sekä kansankirkkoon kriittisesti suhtautuvien yhteisöllinen kirkkokäsitys. Tutkimuksen pääluvuissa Modéuksen kirkkokäsitystä analysoidaan suhteessa näihin kirkkokäsityksiin. Modéuksen kirkkokäsityksen taustalta keskeisenä käsitteenä hahmottuu varhaiskristittyjen käyttämä ekklesian käsite. Käsite pitää sisällään kolme ulottuvuutta: kokoontumisen ilmiön, paikallisen yhteisön sekä paikallisen ylittävän yhteisön ulottuvuudet. Nämä ulottuvuudet hahmottuvat Modéuksen kirkkokäsitystä jäsentävinä tekijöinä. Varhaiskristittyjen ekklesia-tradition mukaisesti Modéuksen kirkkokäsityksessä armonvälineiden ympärille kokoontuvalla paikallisella jumalanpalvelusyhteisöllä on keskeinen rooli. Tällaiseen yhteisöön ja siinä läsnä olevaan Kristukseen ankkuroituu Modéuksen ajatuksissa kirkko niin paikallisena kuin paikallisen ylittävänä yhteisönä. Paikalliseen jumalanpalvelusyhteisöön ankkuroituva kirkko hahmottuu lopuksi Modéuksen ajatuksissa vielä osallisena Jumalan missiossa, jossa Jumala vie koko ihmiskuntaa kohti valtakuntaansa. Suhteessa erilaisiin Ruotsissa vaikuttaviin kirkkokäsityksiin Modéuksen kirkkokäsitys viittaa tutkielman perusteella selkeästi kohti yhteisöllisiä kirkkokäsityksiä. Yhteisöllisistä kirkkokäsityksistä Modéuksen kirkkokäsityksellä on selkeitä yhtymäkohtia sekä kansankirkkoon kriittisesti suhtautuvien yhteisöllisen kirkkokäsityksen että kansankirkon armonvälineitä jakavana yhteisönä hahmottavaan käsityksen kanssa. Myös feministisesti määrittyneen kansankirkkonäyn suuntaan löytyy viitteitä. Sen sijaan suhteessa sekä kansankirkon armonvälineinstituutiona hahmottavien kirkkokäsitykseen että palveluorientoituneeseen kansankirkkonäkyyn Modéuksen ajatukset ovat aika kaukana.

Väestön ikääntyessä myös muistisairaiden määrä kasvaa tulevina vuosina. Hyvinvointia tukevat lähiympäristöt voivat vaikuttaa positiivisesti iäkkään elämänlaatuun ja terveyteen edistäen pidempää kotona asumista. Muistisairaiden arjen sujuvuutta ja elämäntapojen jatkuvuutta voidaan tukea selkeällä ja helposti hahmotettavalla ympäristöllä. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, miten iäkkäiden asumisen suunnitteluun osallistuvat tahot käsittävät lähiviheralueiden yhteyden asukkaiden hyvinvointiin ja miten hyvinvointia edistävät tekijät tulisivat nykyistä paremmin huomioiduiksi suunnitteluprosessissa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena teemahaastatteluilla ja aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä. Haastatteluja tehtiin yhdeksän ja ne toteutettiin yksilö- tai ryhmähaastatteluina. Tutkimuksen tulosten perusteella ihanteellinen lähiviheralue on monipuolinen ja siellä on mahdollisuus kokoontua sekä tavata muita ihmisiä. Pihalla on mahdollista sekä fyysisesti aktiivinen että passiivinen toiminta, ja jokainen voi osallistua haluamallaan tavalla. Esteettömyys on tärkeää niin hoitotyön kuin asukkaiden itsenäisen toiminnan kannalta. Pihan tulisi tarjota erilaisia aistikokemuksia ympärivuotisesti. Suunnitteluprosessin aikana on tärkeää viestiä säännöllisesti sidosryhmille sekä antaa ihmisille mahdollisuus vaikuttaa suunnitteluun. Hyvinvointia tukeva viherympäristö on käyttäjälleen mieluisa ja monipuolisesti hyödynnettävissä. Pihan ei tarvitse välttämättä olla iso, kunhan se on suunniteltu toimivaksi. Onnistuneessa suunnitteluprosessissa hyödynnetään monialaista yhteistyötä ja osaamista.

This thesis is about determine the meaning of inclusion in Finnish education system and policies. Defining inclusion is culturally challenging, because it has its own forms in every country and every country has their own educational system with their own history in education policies. Inclusion is the latest newcomer in modern educational discourse and has not yet been generally accepted by common consent. Topic is hot potato in education field and there is a lot of demand defining inclusion in educational sciences, to deeper the understand behind it. My research is founded on valued Finnish scientific publications. My data is collected from Kasvatus- lehti, from which I picked 10 articles among approximately 400 publications. My research methods rely upon content analyse, hermeneutical and phenomenological approaches. Use of my methods require proper review of my background as a researcher to make my study credible, which can be found in this thesis. This way reader can justify my results. The results of this study made even clearer the challenge of defining the word inclusion in Finland is a challenge. Results showed that it is in clear relation to word integration, almost acting as synonym. This confusion of between different ideology and concept has big impact on educational policy, wasting time and resources on developmental projects towards inclusive education in Finland. In brief, in through my comprehensive data, inclusion in Finland would constite to be democratic, accessible and social construct, that welcomes everybody to join in multiprofessional work community, no matter their qualities or disabilities. Importance of this study is to bring definition and continue the debate about inclusive education in Finland and internationally, and how inclusive education would progress in Finnish education system.

Tässä tutkimuksessa tarkastelen, kuinka erään seurakunnan isoset ovat kokeneet hengellisyyden elämässään. Tutkin isosten hengellisyyttä erityisesti rippikoulun ja isostoiminnan ajalta. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineistoanalyysimenetelmä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineisto on kerätty teemahaastatteluin seitsemältä saman seurakunnan isoselta. Isoset ovat kolmesta eri ikäryhmästä ja heidän kokemuksensa isostehtävästä ovat vaihtelevat. Haastatteluvalinnoissa on myös huomioitu tasainen sukupuolijakauma. Peilaan isosten kokemuksia ja näkökulmia spiritualiteetin määritelmiin ja aiempaan tutkimukseen. Aiempaa tutkimusta isosten hengellisyydestä on kuitenkin varsin vähän, mutta vertailen tuloksia isostoimintaa yleisesti koskevaan tutkimukseen. Analyysin myötä aineistosta nousi esiin kaksi pääluokkaa: hengellinen kasvu ja yhteisöllisyys. Pääluokat liittyvät osittain toisiinsa, mutta muodostavat kuitenkin itsenäiset kokonaisuudet. Isosten vastauksissa korostuivat keskeisesti molemmat pääluokat. Tarkastelen pääluokkia isosten hengellisyyden määritelmien, sekä heidän kokemustensa kautta. Isoset jakautuivat uskonnollisten perhetaustojensa perusteella kolmeen ryhmään: vahvasti uskonnollisiin ja tapakristittyihin perheisiin, sekä perheisiin, joissa uskonnollisuus ei erityisemmin näy. Uskonnollisista taustoista tulevat isoset kuvaavat hengellisyyttä monisanaisemmin ja asettavat eri elämäntilanteille enemmän hengellisiä merkityksiä. Kolmatta ryhmää edustavat isoset kokevat hengellisyyden henkilökohtaisempana asiana ja liittävät siihen erilaisia tunteita, kuten rauha ja turva. Perhetaustasta riippumatta rippikoulu ja siitä seurannut isostoiminta osoittautuvat hengellisen kasvun ajaksi. Rippikoulu koettiin hengellisyyteen herättävänä kokemuksena, kun taas isoskoulutus vahvisti rippikoulussa opittuja asioita. Näitä kokemuksia pidettiin hengellisesti merkittävämpinä kuin itse isostehtävää. Isostehtävän hengellinen merkitys perustui erityisesti rippikoululaisten kokemuksien myötäelämiseen, sekä hartauselämään. Yhteisöllisyys on rippikoulun ja isoskoulutusajan läpileikkaava teema. Yhteisöllisyys korostuu sosiaalisena asiana, mutta myös hengellisenä näkökulmana. Seurakunta on tarjonnut isosille turvallisen yhteisön, jossa hengellisten asioiden pohtiminen on luontevaa. Hengellisyys koetaan myös yhteisöllisyyttä rakentavaksi tekijäksi.