Browsing by Subject "yhteisöt"

Vaikka tuomiokirjat tuovat tavalliset kansanryhmät esiin poikkeuksellisessa kriisitilanteessa, ne ovat paras lähde lähestyä myös tavallista elämää. Tässä maisterintutkielmassa pyrinkin lapsenmurhatapauksien kautta lähestymään kahden pitäjän elämää katsottuna lapsenmurhasta syytettyjen näkökulmasta. Pöytäkirjoista aukeaa yhteisöt, joihin on mahtunut monia erilaisia jäseniä. Useimmat lapsenmurhista epäillyksi joutuneet ovat olleet tavallisia piikoja tai itsellisiä, joiden aiempi elämä ei ole herättänyt aihetta epäilyksiin. Toisaalta oikeuspöytäkirjat tarjoavat näkökulmia myös yhteisön kriiseihin tai poikkeuksellisiin tilanteisiin. Juorujen kautta on selvitetty sosiaalisia kriisejä, oikeudessa on pohdittu, kuinka mielenterveysongelmaista syytettyä tulisi kohdella. Oikeudenhoito tapahtui myös nälänhädän aikana 1690-luvun lopussa. Lapsenmurhasta syytetyksi joutuneiden naisten elämä kietoutuu osaksi yhteisöjensä arkipäivää ja vaikeissa tilanteissa selviämistä. He olivat aktiivisia toimijoita, joiden tilanteet olivat monella tavalla samankaltaisia, mutta toisaalta he olivat valinneet myös erilaisia polkuja elämälleen. Vaikka kaikille syytetyille löytyy yleisimmin muutamia yhteisiä piirteitä, heitä on mahdoton tiivistää homogeeniseksi ryhmäksi.

Bostonissa elänyt ja lähes koko elämänsä vaikuttanut puritaanipappi Cotton Mather (1663–1728) toimi Uuden-Englannin yhteisön keskeisenä ja vaikutusvaltaisena jäsenenä. Matherin vuosien 1700–1726 välillä julkaistut merenkulkijoita ja merirosvoja käsittelevät saarnansa ovat kiinnostaneet tutkimusta hyvin moninaisista eri näkökulmista. Työssäni olen esittänyt, että Mather loi 1700-luvun alkuvuosina julkaistuissa saarnoissaan kuvaa koko Uuden-Englannin yhteisölle tärkeistä ja arvokkaista merenkulkijoista. Nämä mahdollistivat uusienglantilaisten päivittäisen elämän mukavuudet ja tarjosivat turvaa esimerkiksi kunigatar Annan sodan (1702–1713) aikana. 1710-luvulle tultaessa Matherin suhtautuminen merenkulkijoihin alkoi hiljalleen muuttua. Aiemmasta toiveikkuudesta ja ymmärtävistä ohjeista muuttui tuomitsevia puheenvuoroja. Mather paheksui merimiesten laskenutta moraalia ja paheellisia elämäntapoja. 1720-luvulle tultaessa Mather ei enää samalla tavalla arvostanut merityötä osana omaa yhteisöään. Lisääntynyt merirosvouksen uhka kuvastui Matherin merenkulkijoita ja merirosvoja käsittelevistä saarnoista selkeästi. Mather vastasi uhkaan luomalla merirosvoja toiseuttavia ja epäinhimillistäviä kertomuksia. Näiden kertomusten kautta Mather välitti uusienglantilaisille kuvaa turmiollisista ja barbaarimaisista hylkiöistä, jotka uhkasivat koko laajentuvaa angloamerikkalaista maailmaa. Tässä tutkielmassani pyrin laajentamaan ja monipuolistamaan aiemman tutkimuksen luomaa kuvaa merirosvoista osana Matherin Uuden-Englannin yhteisöä. Kokemusyhteisön käsitettä hyödyntämällä esitän, että Mather toi Uudessa-Englannissa kuolemaantuomitut merirosvot saarnojensa kautta jälleen osaksi muuta yhteisöä. Näissä merirosvoja merkityksellistävissä kertomuksissaan Mather välitti yhteisölleen kuvaa merirosvojen viimeisten hetkien kapinallisuudesta tai katumuksesta. Uuden-Englannin puritaaneja yhdistäneet syntien katumuksen ja kääntymyksen rituaaliset kokemukset olivat keskeisessä asemassa Matherin kuvatessa näitä kuolemaantuomittujen merirosvojen viimeisiä hetkiä. Pappien antamia sielunhoidollisia ohjeita ja neuvoja vastaan kapinoineet merirosvot olivat toisaalta osoitus epäonnistuneesta syntien katumuksesta ja kääntymyksen prosessista. Toisaalta tutkimuksessani osoitan, että Mather antoi merirosvojen kapinalle myös uusia merkityksiä käyttäen vastaan kapinoineita merirosvoja koko yhteisön moraalista kompassia ohjanneina ja varoittavina esimerkkeinä. Kapinallisten merirosvojen kautta Mather varoitti laumaansa uhmaamasta Jumalan tahtoa ja suhtautumaan kuolemaansa sen vaatimalla vakavuudella. Vastaavasti syntejään esimerkillisesti katuneista merirosvoista tuli Matherin saarnoissa uusienglantilaisten yhteisöä kokemuksellisesti yhdistäneiden vilpittömän katumuksen ja kääntymyksen prosessien kautta keskeinen osa muuta yhteisöä. He olivat kokemusyhteisöille tärkeiden rituaalien esimerkillisiä ilmentymiä, jotka ansaitsivat paikkansa osana Matherin yhteisöä.

Tutkin työssäni itseään 9/11 Totuusliikkeeksi kutsuvia aktivisteja, jotka pitävät syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskuja Yhdysvaltain hallinnon sisältä tehtynä salaliittona. Tutkimuskysymykseni on, muodostaako 9/11 aktivismi aidon sosiaalisen ja poliittisen liikkeen. Työn teoreettinen lähtökohta on Donatella della Portan liikemäärittelyssä. Sosiaaliset liikkeet muodostuvat kollektiivisesta toiminnasta, jossa yhdistyvät: a) Epämuodollisen kanssakäymisen verkostot, b) Jaetut uskomukset ja solidaarisuus, c) Konflikteihin keskittyminen ja d) Protestin käyttö. Aineistoksi valitsin 9/11 aktivistien yhteisöllisen uutissivuston 911Blogger.com:ilta bloggaukset neljältä päivältä: 11.-12.9.2006 ja 11.-12.9.2009. Analysoin ko. 99 bloggausta ja niiden pohjalta kirjoitettuja 899 kommenttia lähiluvulla, etsien em. liike-elementtejä. Lisäksi kartoitin 9/11 aktivistien sivustoja ja taustoitin muutamia varsinaisen aineiston ulkopuolisia liikehdinnän kohokohtia. Haastattelin myös suomalaista 9/11 aktivistia. Tulokseni on, että pääosin 9/11 aktivismia voidaan pitää sosiaalisena ja poliittisena liikkeenä. Liikkeen rajat ovat kuitenkin häilyvät ja määrittelystä voidaan päätyä hyvinkin erisuuruisiin arvioihin liikkeen koosta. Laadullisesti 9/11 aktivismin erityispiirre on totuuspolitiikka; toisin kuin muut yhteiskunnalliset liikkeet, siinä ei politisoida arvoja eikä intressejä, vaan totuus. Tämä tekee 9/11 aktivismista liikkeenä ehdottoman, sillä arvoja voidaan aina sovitella ja intresseistä neuvotella vakiintuneen poliittisten järjestelmän prosessein, mutta totuudesta ei voi neuvotella. Osa 9/11 aktivisteista rakentaa tuhansista pienistä tiedonmurusista salaliittokorpusta, viralliselle selitykselle vaihtoehtoista käsitystä terrori-iskuista. Pääosin tämä ei pyri olemaan kattava kuvaus tapahtumista, vaan kumoamaan Yhdysvaltain hallituksen tuottaman virallisen selityksen. 9/11 tähtiä ovat muutamat keskeiset kirjoja kirjoittavat tutkijat ja sekä dokumenttivideoiden tekijät. Suurelle yleisölle 9/11 aktivistit ovat eniten tulleet tutuiksi dokumentti Loose Changen kautta. 9/11 aktivistit ymmärtävät dokumenttivideot tärkeäksi kilpailevan selityksen viestimisessä. Toinen 9/11 aktivismin erityispiirre on, että se toimii käytännöllisesti katso kansalaisyhteiskunnan tai valtion suunnalta. 9/11 aktivistit hakeutuvat kontaktiin Yhdysvaltain vasemmisto älymystön kanssa, mutta tulevat torjutuksi. 9/11 aktivismilla on monta keskusta ja aineistoni perusteella vähäinen muodollinen organisoituminen nähdään etuna. Kuitenkin, tutkimassani aineistossa on esimerkkejä 9/11 aktivisteille avautuvista poliittisista tilanteista, joiden hyödyntäminen jää heikoksi. 911Blogger ei toimi liikettä rakentavana foorumina välittömän organisoitumisen kautta, vaan laajempana ja löyhempänä keskusteluyhteisönä. Aineistossa oli hyvin eri tyyppisiä bloggauksia ja keskusteluja. 9/11 aktivismi voidaan ymmärtää myös Pierre Rosanvallonin vastademokratian käsitteen sekä Ron Eyermanin ja Andrew Jamisonin kognitiivisen praksiksen käsitteen kautta. Vastademokratia merkitsee kansalaisten epäilyä ja valvontavaltaa suhteessa valtioon. Kognitiivinen praksis tarkoittaa sosiaalisen liikkeen toimintaa valta-asetelmia haastavan tiedon tuottajana. 9/11 epäily on samaan aikaan yhdysvaltalainen että globaali ilmiö. Internet-keskeisenä liikkeenä mahdollisuus toimia verkossa Yhdysvaltalaisen kanssa on avoin jokaisellle englanninkielen taitoiselle. Yhdysvaltojen ulkopuolelle 9/11 aktivismi on voimakkainta Australiassa ja Iso-Britanniassa sekä osin myös muualla Länsi-Euroopassa. Myös Suomessa on pieni 9/11 aktivistien ryhmä. Yhdysvalloissa 9/11 aktivistit harjoittavat paljon pienimuotoisia katumielenosoituksia tai —keskusteluja, mistä osa aktivisteista on alkanut käyttää käsitettä civil informationing. Sekä viralliseen selitykseen uskovat että salaliittoon uskovat kokevat oman ajattelunsa oikeelliseksi ja katsovat että toisten ihmisten epätoteen uskominen selittyy heidän emotionaalisilla tarpeillaan. 9/11 aktivistit ovat hyvin tietoisia symbolisesta toiminnasta. Eräänlaisena liike-univormuna toimii musta T-paita johon on kirjoitettu jokin liikkeen sloganeista. 9/11 aktivistien Internet-sivustoja listasin tutkimuksessa 201 kappaletta. Näistä 19 oli ammattiryhmittäisiä yhteenliittymiä. Laajin niistä on Architects and Engineers for 9/11 Truth.

Tämän tutkimuksen tehtävänä on analysoida Fredrik Modéuksen kirkkokäsitystä vuonna 2015 suhteessa Ruotsissa vaikuttaviin kirkkokäsityksiin. Tutkimuksen ensisijaisena lähteenä on Modéuksen väitöskirja Gudstjänstgemenskap i folkkyrkan – Ett studium av gudstjänstgemenskapens identitet och ställning i Svenska kyrkan (2015) ja toissijaisina lähteinä Modéuksen aikaisemmat teokset. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen teologianhistoriallisessa taustaluvussa esitellään ruotsalaisessa kirkkokeskustelussa vaikuttavia kirkkokäsityksiä. Tällaisia kirkkokäsityksiä ovat kansankirkko armonvälineinstituutiona, kollektiivisesti orientoitunut luomisteologinen kansankirkkoajatus, palveluorientoitunut kansankirkkonäky, kansankirkko armonvälineitä jakavana yhteisönä, feministisesti määrittynyt kansankirkkonäky sekä kansankirkkoon kriittisesti suhtautuvien yhteisöllinen kirkkokäsitys. Tutkimuksen pääluvuissa Modéuksen kirkkokäsitystä analysoidaan suhteessa näihin kirkkokäsityksiin. Modéuksen kirkkokäsityksen taustalta keskeisenä käsitteenä hahmottuu varhaiskristittyjen käyttämä ekklesian käsite. Käsite pitää sisällään kolme ulottuvuutta: kokoontumisen ilmiön, paikallisen yhteisön sekä paikallisen ylittävän yhteisön ulottuvuudet. Nämä ulottuvuudet hahmottuvat Modéuksen kirkkokäsitystä jäsentävinä tekijöinä. Varhaiskristittyjen ekklesia-tradition mukaisesti Modéuksen kirkkokäsityksessä armonvälineiden ympärille kokoontuvalla paikallisella jumalanpalvelusyhteisöllä on keskeinen rooli. Tällaiseen yhteisöön ja siinä läsnä olevaan Kristukseen ankkuroituu Modéuksen ajatuksissa kirkko niin paikallisena kuin paikallisen ylittävänä yhteisönä. Paikalliseen jumalanpalvelusyhteisöön ankkuroituva kirkko hahmottuu lopuksi Modéuksen ajatuksissa vielä osallisena Jumalan missiossa, jossa Jumala vie koko ihmiskuntaa kohti valtakuntaansa. Suhteessa erilaisiin Ruotsissa vaikuttaviin kirkkokäsityksiin Modéuksen kirkkokäsitys viittaa tutkielman perusteella selkeästi kohti yhteisöllisiä kirkkokäsityksiä. Yhteisöllisistä kirkkokäsityksistä Modéuksen kirkkokäsityksellä on selkeitä yhtymäkohtia sekä kansankirkkoon kriittisesti suhtautuvien yhteisöllisen kirkkokäsityksen että kansankirkon armonvälineitä jakavana yhteisönä hahmottavaan käsityksen kanssa. Myös feministisesti määrittyneen kansankirkkonäyn suuntaan löytyy viitteitä. Sen sijaan suhteessa sekä kansankirkon armonvälineinstituutiona hahmottavien kirkkokäsitykseen että palveluorientoituneeseen kansankirkkonäkyyn Modéuksen ajatukset ovat aika kaukana.

Lopputyössä käsitellään kasvavan osakeyhtiön ja tämän osakkaiden tuloverotusta, sekä kartoitetaan tuloverotuksessa olevia tulonsiirron mahdollisuuksia ja rajoja. Lopputyössä selvennetään osittain mutkikasta lainsäädäntöä, joka koskee osakeyhtiöiden ja niiden osakkaiden tuloverotusta. Tutkielmaa lähestytään lainsäädäntöä, oikeustapauksia, viranomaisohjeita ja oikeuskirjallisuutta koskevalla analyysillä, ja pyrkimyksenä on selventää tuloverotukseen liittyviä seikkoja sekä vertailla osaltaan eri yritysmuotojen etuja ja heikkouksia erilaisissa liiketoimintaolosuhteissa. Samaten vertaillaan erilaisia menetelmiä, joilla liiketoiminnan tulosta voi siirtää operatiivisesta yhtiöstä toiseen tai yhtiön omistavalle emoyhtiölle taikka yksityishenkilölle. Lisäksi puidaan osakeyhtiön nettovarallisuuden merkitystä osingonjaossa ja korostetaan tiettyjä seuraamuksia, jotka saattavat seurata vilpillisestä menettelystä verotuksessa.

Tutkimuksen punaisena lankana kulkee kysymys siitä, millainen on bikerkulttuurin eetos? Miten se on syntynyt, miten sitä ylläpidetään ja miten Misfit MC:n jäsenet sitä tulkitsevat ja toteuttavat omassa elämässään? Tarkastelen eetosta kahdenlaisen aineiston valossa. i) Kenttätyöllä (vuosina 1995-1998 ja 2000-2001) kerätyn aineiston valossa tarkastelen yhtä pääkaupunkiseudulla toimivaa HD-moottoripyöräkerhoa, vuonna 1989 toimintansa aloittanutta Misfit MC:tä. Jäsenet kutsuvat kerhoaan useimmiten talliksi, joskus pajaksi, kerhoksi tai klubiksi. Puhuessaan tallista, miehet voivat viitata kerhorakennukseen ("tuut sä tallille?") mutta myös ryhmään ("meidän talli") ja sen olemassaoloon ajallisesti ja paikallisesti. Aloittaessani kenttätyön vuonna 1995 Misfit MC:n kuului kymmenen 25-30-vuotiasta miestä. ii) Kenttätyöllä kerätyn aineiston lisäksi käytän materiaalia, joka koostuu Harley-Davidson-moottoripyörän ympärille rakentuneen bikerkulttuurin historiasta ja kulttuurituotteista, kuten kertomuksista, elokuvista, musiikista, kuvataiteesta ja moottoripyörälehdistä. Aineiston avulla valotan bikerkulttuurin eetoksen syntyä, alkuvaiheita, leviämistä ja keskeisiä elementtejä. Lähdeaineiston monimuotoisuus ja runsaus palautuu kenttätyöhöni jolloin vakuutuin siitä, että tutkimusmatka bikerkulttuurin historiaan, perinteisiin ja median välittämiin (mieli)kuviin on välttämätöntä, sillä menneisyys ja Harrikkaan ajan kuluessa varastoituneet merkitykset vaikuttavat ja ovat vahvasti läsnä Misfit MC:n toiminnassa ja talliin kuuluvien miesten elämäntyylissä. Tutkimus etenee seuraavanlaisesti. Luku I on Johdanto. Luvussa II Etnografia käsittelen etnografisen tiedon luonnetta niin tutkimusasenteena kuin kenttätyön valossa. Pohdin kenttätyötä ja sen suhdetta etnografian kirjoittamiseen eli miten kenttätyöllä kerätty aineisto muuntuu etnografiseksi monografiaksi. Käsittelen myös kenttätyöni reunaehtoja, kuten tyttöystävyyden ja sukupuolen merkitystä, ja tarkastelen tutussa kulttuurissa tehdyn kenttätyön ominaispiirteitä. Reunaehtojen kuvailu toimii myös johdatuksena bikerkulttuuriin sellaisena kuin se ilmenee Misfit MC:n tallielämässä ja käytänteissä. Lopuksi pohdin "tiheän kuvauksen" mahdollisuuksia ja vaateita aineistoni puitteissa. Luvussa III Bikerkulttuurin eetosta kartoittamassa, kuvailen Harley-Davidson-moottoripyörän ympärille rakentuneen elämäntavan syntyä, levittäytymistä ja keskeisiä elementtejä. Tarkastelen media- ja populaarikulttuurisia tekstejä (elokuvien kertomat tarinat, musiikkikappaleiden sanoitukset ja HD- ja bikerlehtien artikkelit) ja kuvia (elokuvien audiovisuaaliset aspektit, kuvataide ja HD- ja bikerlehtien kuvitus), jotka ovat vaikuttaneet bikerkulttuurin eetokseen. Luvun keskeisiä - aineistosta nousevia ja miessukupuoleen vahvasti sidoksissa olevia - käsitteitä ovat biker, outlaw ja chopper, jotka ovat bikerkulttuurissa säilyneet alkuperäisessä muodossa maantieteellisestä tai kielialueesta riippumatta. Luvussa IV Misfit MC ja bikerkulttuurin eetos temaattinen painopiste siirtyy Suomeen ja Misfit MC:hen. Aluksi käyn läpi suomalaisen bikerkulttuurin muotoutumista ja ominaispiirteitä. Alkukappaleiden jälkeen keskityn Misfit MC:n jäsenten elämäntyylin sävyihin ja heidän käsityksiinsä bikerkulttuurin eetoksesta. Analyysin kiintopisteitä ovat Misfit MC:n jäsenten näkemys bikeriydestä ja tallitoiminnasta, miesten elämäntyylin moraaliset ja esteettiset sävyt, tallirakennus miesyhteisöllisyyttä ja bikerkulttuurin eetosta luovana ja ylläpitävänä sosiaalisena tilana ja Misfit MC miesten yhteisönä. Luvussa V Eetoksen ytimessä: mies ja Harley-Davidson keskityn bikerkulttuurin ytimeen: miehen ja Harley-Davidson-moottoripyörän väliseen suhteeseen. Luvun alussa esittelen ruotsalaisen yhteiskuntatieteilijä Lars Lagergrenin moottoripyörään soveltamaa työkalu - leikkikalu - toteemi - välittäjä -typologiaa ja tarkastelen moottoripyörän olemusta sukupuolittavana ja sukupuolittuvana artefaktina. Johdanto-osion jälkeen siirryn kuvailemaan Misfit MC:n jäsenten suhdetta Harley-Davidson-moottoripyörään. Lähestyn miesten ja moottoripyörien suhdetta kahden toiminnan - moottoripyörän kunnostamisen ja rakentamisen sekä moottoripyörällä ajamisen - kautta.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen, millaisin tavoin Piikkilän kartanosta puhutaan ja kerrotaan kartanoa 1960-80 -luvuilla käyttäneiden ihmisten parissa. Havainnoin, missä määrin yhteisön sisällä tuotetut ja ylläpidetyt narratiivit vahvistavat tunnistamaani kollektiivista representaatiota paikasta. Lisäksi tarkastelen, millaisin tavoin paikan, suvun ja perheyhteyden käsitteet limittyvät Piikkilän yhteisöllisessä vuorovaikutuksessa ja paikassa ylläpidetyissä narratiiveissa. Tutkielmaa varten olen haastatellut yhteensä yhtätoista Piikkilää eri aikoina käyttänyttä henkilöä. Tekemiäni haastatteluja erittelen diskurssianalyysiä hyödyntäen. Nostan aineistosta esiin yhteensä viisi erilaista keskeisenä pitämääni diskurssia, jotka olen jakanut kahteen ylälukuun sen perusteella, millaiseen diskursiiviseen kokonaisuuteen ne kiinnittyvät. Samalla peilaan tekemiäni tulkintoja paikan ja tilan aikaisempaan tutkimukseen ja käsitteistöön. Ensimmäinen yläluku ja kokonaisuus koostuu Piikkilän tapoja, arvoja ja normeja järjestävistä diskursseista. Tarkastelen kerronnasta tunnistamiani pysyvyysdiskursseja sekä pysyvyyden ja jatkuvuuden merkitysten roolia statuksellisen ja symbolisen yhteisyyden syntymisessä. Lisäksi havainnoin yhteisössä tuotettuja käsityksiä sen suhteen, mikä oli sallittua paikassa ja mikä ei, sekä niiden välityksellä heijastuvia käsityksiä kunnollisesta, oikeanlaisesta ja tarkoituksenmukaisesta Piikkilästä. Viimeisenä erittelen vielä paikan saamia, sille annettuja ja siellä koettuja erilaisia rajoja ja rajallisuuksia ja näiden rajallisuuksien suhdetta omaksuttuihin spatiaalisiin identiteetteihin. Toinen yläluku ja kokonaisuus keskittyy kerronnasta tunnistamiini paikkaan kiinnittymisen diskursseihin. Nämä diskurssit olen järjestänyt kahteen alakokonaisuuteen sen perusteella, tuottavatko kertojat kiinnittymisen kokemusta ensisijaisesti suhteessa luonnonympäristöön ja rakennettuun ympäristöön vai henkiseen, yhteisölliseen tilaan. Kiinnitymisdiskurssien yhteydessä nostan esiin myös tunnistamani Piikkilän kollektiivisen narratiivin yhteydessä vuorottelevat kertojapositiot: idealisoivan kertojaposition ja kriittisen kertojaposition. Kertojapositioiden yhteydessä nostan kiinnittymisdiskurssien vastapainona esiin myös paikasta etääntymisen äänenpainoja. Tutkimuksen keskeisinä johtopäätöksinä tuon esiin Piikkilän tapojen, arvojen ja normien sekä yhteisön sisäisten narratiivien merkityksellisyyden kollektiivisen paikkatietoisuuden syntymisessä. Tätä normistoa ja kerrontaa määrittää vahvasti yhteisön eksklusiivisuus. Kollektiivisen paikkatietoisuuden syntymisessä on keskeistä paikan ja sitä käyttävän yhteisön tarkkarajaisuus ja palautuminen sukuun yhteisenä nimittäjänä. Näitä rajoja myös jatkuvasti tuotetaan yhteisön sisällä ”me vastaan muut” -tyyppisillä vastakkainasetteluilla. Huomioin myös paikan saamien ja sille annetujen henkilökohtaisten merkitysten aseman kollektiivisen paikkatietoisuuden omaksumisessa. Paikasta tuotettu kollektiivinen representaatio saa alkunsa paikan kokemisesta tärkeänä sen sisältämien esteettisten, toiminnallisten, historiallisten ja sosiaalisten elementtien vaikutuksesta. Nostan myös esiin, ettei kollektiivisen paikkarepresentaation omaksuminen ole ongelmatonta, vaan kollektiivisesti tuotetusta Piikkilästä käydään jatkuvaa neuvottelua. Tullessaan paikan käyttäjien viralliseksi, jaetuksi identiteetiksi paikasta kollektiivinen Piikkilä-representaatio väistämättä johtaa toisten narratiivien ja paikallisten identiteettien hylkäämiseen.

John Dewey (1859-1952) oli yhdysvaltalainen filosofi, pedagogi ja julkinen keskustelija, jonka ajattelu on merkittävästi vaikuttanut pragmatismina tunnetun filosofisen suuntauksen kehittymiseen. Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Devveyn poliittista filosofiaa ja ajattelua. Tarkoituksena on selvitellä, millaista on Devveyn poliittinen filosofia ja voiko hänen pragmatistinen poliittinen filosofiansa tarjota jotain mielenkiintoista myös tämän päivän poliittisen filosofian kentälle. Tutkielmassa tarkastellaan Devveyn esittämää kritiikkiä klassista liberalismia ja individualismia kohtaan, Devveyn omaa poliittisen filosofian projektia sekä sen kohtaama kritiikkiä ja arvioidaan Devveyn poliittista filosofiaa yleisesti. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa Devveyn käsitykset yksilöstä, valtiosta, demokratiasta, vallasta ja tiedosta. Ensisijaisena lähteenä tutkielmassa on Devveyn koottujen teosten sarja vuosilta 1882-1953, ennen kaikkea 1920-30-lukujen tuotanto. Lisäksi lähteenä on useita tuoreita artikkeleita sekä kommentaareja. Keskeisin löytö tutkielmassa on, että Devveyn poliittisen filosofian oleellinen piirre on 'anti-essentialismi', eli huomion siirtäminen pois jostain oletetuista yksilöiden ja ryhmien olemuksista tai sisäisestä luonnosta niiden välisiin suhteisiin ja näiden ilmauksiin. Tähän liittyen Devveyn poliittisen filosofian keskeiseksi lähtökohdaksi osoittautuu perinteisen yksilö-yhteisö jaottelun kyseenalaistaminen. Tutkielma tarjoaa laajan katsauksen Devveyn poliittiseen ajatteluun sekä pragmatistiseen poliittiseen filosofiaan.

Tämä tutkimus tarkasteli kristillisten kotisolujen toimintaa ja osallistujien tyytyväisyyttä solussa tapahtuvaan toimintaan neljässä seurakunnassa. Seurkakunnat olivat: Kotisolujen verkosto, Cityseurakunta, Suur-Helsingin Seurakunta ja Helsingin Saalem. Ikäjakauuma aineistossa heijasti kansamme aikuisväestöä. Tutkimus tehtiin verkkopohjaiseen kyselytutkimuksen avulla johon vastasi 61 solulaista yllä mainituista seurakunnista. Tätä aineistoa analysoin SPSS-ohjelman analyyseillä: PCA, Wilcoxon, korrelointi, ristitaulukointi ja keskiarvovertailu. Tieteellisestä näkökulmasta solut ovat kiinnostavia, sillä vaikka soluja onkin tutkittu aikaisemmin, niitä ei aikaisemmin ole tutkittu osallistujien henkilökohtaisista kokemuksista käsin. Tästä tutkimuksesta voi olla hyötyä kaikille niille, jotka osallistuvat solutoimintaan tai tutkivat solutoimintaa. Teoreettisesti kyselyni pohjautuu eniten James Rutzin solututkimukseen. Tämän lisäksi käytin lähteenä kahta ihmisten perus- tarveteoriaa eli Manfred Max-Neefin teoriaa ja Tony Wardin yms. Good Lives Model (GLM:n) -teoriaa. Lisäksi hyödynsin neljä henkisen tarpeen teoriaa: Kenneth Pargamentin, Nancy Lanin, George Gallupin ja Howard Clinebellin. Keskeiset tulokset Tutkimukseni tuloksena selvisi, että on vain kaksi sellaista toimintaa, joita kaikki solut tekevät joka kerta, kun he tapaavat: he rukoilevat ja jakavat henkilökohtaisia todistuksiaan. Yhteisiä tekijöitä olivat myös, että solut harjoittavat hyvin vähän demonien karkottamista, ehtoollisen viettoa ja rahan käyttöä, eivätkä ne panosta lähes lainkaan solutoiminnan laajenemiseen. Solutoiminta palvelee monia tarpeita, ja enemmistö niihin osallistuneista kokee solun palvelevan omia tarpeitaan. Yleisesti opin, että mitä useammin ihminen tekee solussa jotain, sitä paremmin he kokivat, että se sujuu.

Tutkielman aiheena on uskonnollinen kääntymys 1990-luvulla syntyneeseen venäläisperäiseen uususkonnollinen liikkeeseen, Viimeisen testamentin kirkkoon (Tšerkov poslednego zaveta). Kirkon sanoma on apokalyptinen ja tiivistyy ajatukseen käsillä olevasta kriittisestä ajanjaksosta, jonka kuluessa sekä ihmiskunnan että maapallon tulevaisuus ratkeaa. Kääntyneet pitävät kirkon perustajaa, Vissarionia (Sergei Torop) uudestisyntyneenä Jeesuksena, joka on palannut maan päälle opettaakseen ihmisille uudenlaisen, harmonisen tavan elää. Kirkon oppi ja siihen liittyvät käytänteet konkretisoituvat selkeimmin Krasnojarskin alueella sijaitsevassa Siperian-yhteisössä, niin kutsutulla Luvatulla maalla. Paikallisuuden keskeisestä roolista johtuen tutkimus keskittyy tarkastelemaan erityisesti yhteisössä asuvien Vissarionin seuraajien kääntymystä. Keskeisenä tavoitteena on selvittää kääntymyksen eri ulottuvuuksia tilassa ja ajassa. Työ pohtii kääntymyksen kontekstisidonnaisuuksia ja jatkuvuutta suhteessa kääntyjien menneisyyteen ja ajatuksiin tulevaisuudesta. Ennen kaikkea kysytään, miten kääntymys vaikuttaa elämään tässä ja nyt, ja miten suhde ympäröivään maailmaan ja itseen rakentuu kääntymyksen kautta. Analyysissa Vissarionin seuraajien omat narratiivit kulkevat rinnatusten teoreettisten näkökohtien kanssa. Tutkimuskysymyksensä ja näkökulmansa puolesta työ osallistuu kahteen ajankohtaiseen diskurssiin: yhtäältä uskonnollisesta kääntymyksestä käytävään antropologiseen, ja toisaalta uususkonnollisuudesta käytävään yleiseen keskusteluun. Tutkimuksessa käytetty pääasiallinen metodi on vajaan kolmen kuukauden (kesä-elokuu 2011) mittainen kenttätyö Viimeisen testamentin kirkon Siperian-yhteisössä. Aineistoa on kerätty enimmäkseen kahdessa kylässä: yhteisön kulttuurisessa keskuksessa, Petropavlovkassa, sekä sen hengellisessä keskuksessa, Aurinkokaupungissa. Aineisto koostuu pääosin osallistuvan havainnoinnin tuloksista, nauhoitetuista ja kirjallisesti muistiin merkityistä haastatteluista sekä epämuodollisista keskusteluista. Tutkimukseen on haastateltu kirkon virallisten edustajien lisäksi yhteisössä asuvia Vissarionin seuraajia sekä muutamia yhteisön ulkopuolella asuvia uskovia. Aineistona on käytetty myös Viimeisen testamentin kirkon tuottamaa painettua ja audiovisuaalista materiaalia, kirkosta julkaistuja tieteellisiä ja journalistisia artikkeleita sekä kirkon entisten jäsenten kirjoituksia. Aineistoa tarkastellaan vasten laajaa teoreettista kirjallisuutta. Viimeisen testamentin kirkon syntyyn ja apokalyptisen sanoman muodostumiseen ovat vaikuttaneet niin historiaan liittyvät pettymykset kuin tulevaisuuteen liittyvät toiveetkin. Perestroika laukaisi murenevassa Neuvostoliitossa ennennäkemättömän hengellisen etsinnän aallon, jonka vaikutukset näkyvät laajasti Vissarionin seuraajien kääntymyksen taustalla. Yhteiskunnallinen epävarmuus ja toisaalta vapautuminen loivat areenan, josta käsin ihmiset etsivät uutta tapaa rakentaa elämää ja tulevaisuutta. Menneisyys ei kuitenkaan riitä selittämään kääntymyksen jatkuvuutta. Kääntymyksen ylläpitäminen näyttäytyy monisyisenä prosessina. Ajan myötä motivaatioita liikkeeseen sitoutumiseen muotoillaan uudestaan, usein teologisista näkökulmista käsin. Vissarionin seuraajien tapauksessa käytännön elämään liittyvien valintatilanteiden ja paikallisuuden merkitys sitoutumisen ja kääntyjäidentiteetin määrittelijänä korostuu. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että kääntymys on yhteiskunnalliseen, kulttuuriseen ja henkilökohtaiseen kontekstiinsa vahvasti sidoksissa oleva prosessi. Kääntymys suhteutuu alati muovautuvaan itseymmärrykseen ja käsitykseen todellisuuden luonteesta. Kääntymyksessä on kyse muutoksesta. Pikemminkin kuin alun, keskikohdan ja lopun käsittävänä tapahtumana sitä tulisi tarkastella kehityskulkuna, jolla on taustat, suuntaa luova kulminaatiopiste ja jatkuvuus.