Browsing by Subject "yksinäisyys"

The purpose of this thesis was to examine with the help of one case factors which make possible the fact that the pupil ended up designing the school massacre and to threaten with it and also what factors prevented him from carrying out his intentions. The idea of the study was created by itself when I was working as a teacher in the centre of events. The case woke me to look for the answers and manuals to the difficult and demanding situation. At the same time, it led to analyse the structures of the school and my own and my values as a teacher also more deeply. Case under examination in this thesis has been teased and suffered from the loneliness during his whole comprehensive school time. The missing of the sense of belonging caused in him anguish, depression and the lack of the motivation. Because the case of the study was examined from two directions, from a teacher's position and from the case examined, I have taken as my one background theory an ecological system theory. I hope that this theory gives a frame to examine the case from wider point of view. The thesis is the case study in which I interviewed the person under examination repeatedly and furthermore, again about five years after he threated with school massacre. In addition to this, the material consists of my observations written by me when teaching him when the events happened. The analysis of the material was carried out with a Grounded Theory approach, reading narratives again and again. I mirrored my own observations to the story of interviewee building the story about them where the experience of the interviewee and my own observation as a teacher who has taught him combine. The study sharpened considerably towards the end, including theory background. The lack of sense of belonging and the loneliness interviewee felt caused him a serious depression and lack of the motivation. The indifference of the adults of the school and fact that the one did not become heard caused anger because of an unjust treatment and lack of confidence towards the adults. All this together leads to hopelessness and rage. For this kind of a young, the big and changing multi-professional expert groups can cause bigger lack of confidence than before towards the school. It would be important to be heard in the school community and feel sense of belonging there to both the teacher and the pupil. The study brought out also the how vulnerable young like this is when moving along from the comprehensive school. The study brought out also the how vulnerable young like this is when moving along from the comprehensive school. The study wakes to think about the new procedures and structures with school bullying and loneliness and for the support of the transitional stage when moving along from the comprehensive school

Nuorten elämässä kaverisuhteet ja perhe ovat tärkeässä roolissa hyvinvoinnin näkökulmasta. Perheen tuki, opiskelu ja vertaistensa kanssa oleminen tarjoavat nuorelle apua yhteiskuntaan kiinnittymiseen ja ehkäisevät syrjäytymistä. Vuonna 2020 alkaneen koronapandemian aiheuttamat poikkeusolot muuttivat monen perheen ja nuoren elämää. Koulut siirtyivät etäopetukseen, julkisia tiloja suljettiin ja liikkumista ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä lähikontakteina rajoitettiin. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisena toisen asteen opiskelijoiden hyvinvointi näyttäytyy ensimmäisen koronavuoden 2020 aikana. Tutkimuksellani vastaan myös siihen, miten sosiaalinen eristäytyneisyys ja etäopetus ovat vaikuttaneet toisen asteen opiskelijoiden hyvinvointiin ja millaisia vaikutuksia koronapandemialla on ollut nuorten yksinäisyyteen. Tutkielma on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena integroivalla näkökulmalla, jossa pyritään ilmiön monipuoliseen kuvaukseen ja tuotetaan tietoa aikaisempien tutkimuksien perusteella. Tutkimusaineisto koostuu 27 tutkimuksesta, joista kansainvälisiä tutkimuksia oli 11 ja suomalaisia tutkimuksia 16. Aineiston analyysi on toteutettu aineistolähtöisen sisällön analyysin avulla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että koronapandemia on vaikuttanut globaalisti nuorten hyvinvointiin ja opiskeluun. Vaikutukset ovat olleet laajat, mutta polarisoituneet. Osalle nuorista etäkoulu ja sosiaalinen eristäytyminen on lisännyt vapaa-aikaa ja motivaatiota, osalle poikkeusolot ovat aiheuttaneet suurta stressiä ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Tutkimukseni tärkein löydös on, että etäkoulu, kaverikontaktien puuttuminen ja sosiaalinen eristäytyneisyys ovat vaikuttaneet nuorten hyvinvointiin. Pandemian poikkeusolot ovat lisänneet nuorten pahoinvointia sekä mielenterveyspalveluiden tarvetta. Etäopiskelu on aiheuttanut muutoksia nuorten opiskeluun, kuten lisännyt nuorten työmäärää, vaikeuttanut tuen saamista opintoihin sekä vaikuttanut opintojen etenemiseen ja valmistumiseen.

Tutkielman aiheena ovat aiemmin asunnottomuutta kokeneiden, nykyään niin sanotuissa hajasijoitetuissa vuokra-asunnoissa itsenäisesti asuvien ihmisten kokemukset hyvinvoinnista, sosiaalisista suhteista ja osallisuudesta. Tutkimuskysymyksiä ovat: 1. Miten haastateltavat kuvaavat asunnottomuuteen, asunnon saamiseen ja asunnottomien palvelujärjestelmään liittyviä kokemuksiaan? 2. Millaisia merkityksiä haastateltavat antavat ihmissuhteilleen ja yksinäisyyden kokemuksilleen koetun asunnottomuuden aikana ja nykyhetkessä? 3. Millaisina haastateltavien nykyinen arki, hyvinvointi ja osallisuus ilmenevät heidän kerronnassaan? Tavoite on tuottaa uutta tietoa suomalaiseen asunnottomuuden tutkimukseen ja laajemmin eriarvoisuutta ja hyvinvointia koskevaan yhteiskuntapoliittiseen tutkimukseen. Tutkimuksen teoreettinen perusta muodostuu hyvinvoinnin, asumispolkujen, sosiaalisten suhteiden, yksinäisyyden, marginalisaation ja osallisuuden käsitteistä. Tutkimuksen haastateltavat rekrytoitiin Y-Säätiön Yksi meistä -kehittämishankkeen osallistujista. Hankkeen tavoitteena on vähentää Y-Säätiön vuokra-asunnoissa asuvien yksinäisyyttä. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoiduin teemahaastatteluin ja aineisto koostuu kuudesta haastattelusta. Tutkimuksen teoreettismetodologisena viitekehyksenä on tulkitseva fenomenologinen analyysi (IPA). Tutkimuksen tuloksissa asunnottomuus määrittyy raskaana kokemuksena ja osattomuutena. Asumisyksiköistä on saatu tukea, mutta niihin liittyy myös negatiivisia kokemuksia. Itsenäisen vuokra-asunnon saaminen tukee päihderiippuvuudesta kuntoutumista ja lisää hyvinvointia. Asunnottomuus heikentää sosiaalisia suhteita. Asunnottomuuden aikaiset ystävyyssuhteet liittyvät usein päihteidenkäyttöön ja päätöksistä katkaista suhteet voi seurata yksinäisyyttä. Yksinäisyys koetaan negatiivisena olosuhteena, johon liittyy tyhjyyden tunteita. Yksinäisyys voidaan kiistää tai yksilö voi kokea sen luonnolliseksi osaksi elämänhistoriaansa. Uusien ihmissuhteiden solmiminen koetaan hankalaksi. Asunnon saaminen parantaa lähisuhteita ja lähisukulaiset ovat merkittävin avun ja tuen lähde. Asunnottomuutta kokiessaan ihmisellä ei ole mahdollisuuksia rakentaa itselleen arkea ja elämänpiiriä, jossa osallisuus ja hyvinvointi voivat toteutua. Asunnottomuus kaventaa mahdollisuuksia tehdä omaa elämää koskevia valintoja, ja sillä on pitkäkestoisia vaikutuksia yksilön hyvinvointiin. Itselle sopivaksi koettu vuokra-asunto on uudenlaisen arjen kivijalka. Asumisen turvaaminen ei kuitenkaan yksinään riitä hyvinvoinnin ja osallisuuden lähteeksi. Marginalisoitu asema, johon liittyy köyhyyttä ja yksinäisyyttä voi jatkua myös asunnon saamisen jälkeen. Osallisuutta lisäävät mahdollisuudet osallistua itse valittuihin toimintoihin, esimerkiksi vertaistukiryhmiin. Tarvitaan lisää tutkimusta siitä, kuinka aiemmin asunnottomuutta kokeneiden ja sittemmin itsenäiseen asumiseen siirtyneiden yksilöiden elämässä ilmeneviä hyvinvoinnin vajeita voidaan lievittää. Tällainen tieto ja siihen nojaavat politiikkatoimet ovat tärkeitä myös yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämisen näkökulmasta.

Tavoitteet: Ikääntyneiden kokema yksinäisyys on noussut keskusteluun ja moninaisen tutkimuskentän kohteeksi erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. Ikääntymiseen liittyviä teemoja sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta on tärkeä tarkastella väestön ikääntyessä. Pandemiaa vastaan taisteltiin fyysisen eristämisen keinoin, ja tämä kohdistui erityisesti ikääntyneisiin. Tämä on entisestään nostanut huolta ikääntyneiden pärjäämisestä. Keskeistä on miettiä, että oliko pandemian aiheuttamat sivuvahingot, kuten koettu yksinäisyys, suurempi ongelma kuin suorat viruksen riskit terveydelle. Tässä tutkimuksessa kuvataan suomalaisten vanhuspalvelujen asiakkaiden kokemaa yksinäisyyttä korona-aikana. Tutkimuksella tarkastellaan sitä, että minkälaisia vaikutuksia korona-ajan rajoitustoimilla on ikääntyneiden koettuun yksinäisyyteen ja mitä tekijöitä yksinäisyyden kokemisen taustalla on. Tutkimuksessa oletetaan aiempien tutkimusten pohjalta, että korona-ajan rajoitustoimet lisäsivät yksinäisyyden kokemista sekä myös, että yksinäisyyden taustalla on erinäisiä sosiaaliseen vähyyteen liittyviä tekijöitä. Menetelmät: Tämä tutkimus on toteutettu osana Terveyden & hyvinvoinnin laitoksen (THL) ”Vanhus-palveluiden tila” (Vanpal) -tutkimushanketta. Tutkimuksen aineistot koostuvat suomalaisille ympäri-vuorokautisen hoidon ja kotihoidon toimintayksiköille (Vanpal) sekä vanhuspalveluiden asiakkaille (VANKO) toteutetuista sähköisistä kyselyistä, jotka yhdistettiin tämän tutkimuksen analyysejä varten. Poikkileikkausaineistot on kerätty marraskuu 2020 – tammikuu 2021 välisenä aikana. Tämän tutkimuksen tilastolliset analyysit suoritettiin huhtikuussa 2022. Tulokset ja johtopäätökset: Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että vanhuspalvelujen asiakkaat ovat olleet yksinäisiä korona-aikana, sillä sekä kotihoidossa että ympärivuorokautisessa hoidossa lähes 40 % ikääntyneistä kokivat olevansa yksinäisiä korona-aikana eikä palvelumuotojen välillä ollut eroa yksinäisyyden kokemisen määrässä. Yksinäisyyden taustalla olevat tekijät tämän tutkimuksen perusteella voidaan jakaa hoitajiin, läheisiin ja ystäviin sekä yksilöön liittyviin tekijöihin. Tämän tutkimuksen mukaan riittämättömäksi koettu hoitajien aika oli suurin riskitekijä yksinäiseksi itsensä kokemisen taustalla. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, ettei fyysinen eristäminen ei ole ongelmaton rajoitustoimenpide pandemiasta turvautumisessa. Yksinäisyyskriisi on todellinen ja on tärkeää, että asia otetaan vakavasti. Yksinäisyyden kokemiseen voidaan puuttua keskittymällä sosiaalisten tekijöiden määrän sekä laadun parantamiseen sekä vuorovaikutuksen palauttamiseen.

The present study describes the experiences and understandings of classroom teachers related to the loneliness of pupils: what kind of difficulties do classroom teachers encounter in their work and how do they try to resolve them. The research aims to establish a deeper understanding of the work of a classroom teacher in relation with the loneliness of pupils. A fifth of the children suffers from loneliness. The official instructions guiding the actions of a teacher, e.g., National Core Curriculum for Basic Education, finds the welfare of pupils important, which indirectly tries to prevent loneliness. However, the loneliness of pupils is not discussed in the instructions and no methods for recognising and encountering loneliness are offered. Also, loneliness is not covered in the education of a classroom teacher per curriculum. The research was conducted using half-structured theme interviews on five classroom teachers of a primary school in southern Finland. The interview results were analysed with a content analysis method. The descriptions of classroom teachers highlighted both concretely experienced difficulties and general difficulties related to the nature of loneliness. The interviewed teachers described their solutions in two ways: solutions to the problems experienced by teachers and solutions aiding the welfare of teachers. Based on these results, a theoretical classification was formed, enlightening the dynamic phenomenon of loneliness in the context of the work of a classroom teacher. Comparing the results to earlier researches, teachers found the mental disorders of pupils hard: they are difficult to recognise, encounter and handle. Teachers used solutions similar to other studies: self-development, communality of the working environment and external support promoted the managing in teaching work. As a conclusion, teachers should evidently be educated and supported more related to the loneliness and mental welfare of pupils.

Tämän opinnäytetyön tehtävänä on tutkia HelsinkiMission tukihenkilötoimintaan osallistuvien iäkkäiden henkilöiden (seniorit) subjektiivista hyvinvointia. Tähän tutkimustehtävään vastataan kahden alakysymyksen kautta: 1) Mitkä tekijät edistävät ja rajoittavat senioreiden subjektiivista hyvinvointia. 2) Mitkä heidän kokemuksensa ovat HelsinkiMission tukihenkilötoiminnasta. Tutkimuksen aineisto on kerätty viidestä henkilökohtaisesta teemahaastattelusta HelsinkiMission tukihenkilötoimintaan osallistuvilta senioreilta. Tutkimukseni on laadullista tutkimusta eikä pyri tulosten yleistettävyyteen, vaan pyrkii tuomaan esille senioreiden oman äänen heidän arkensa hyvinvoinnin kokemuksesta. Kerätty aineisto on analysoitu teemoittelemalla. Analyysin tuloksena aineistosta löytyi neljä teemaa: merkityksellisyys, kohtaaminen, rajoite ja apukeino. Näiden neljän teeman keskinäiset suhteet ilmenevät kahtena parina. Kohtaamisen teema toimii merkityksellisyyden mahdollistajana ja merkityksellisyys tuottaa hyvinvointia; rajoitteen teema toimii hyvinvoinnin esteenä ja apukeino vähentää rajoitteen vaikutusta. Ensimmäinen tutkimuskysymys saa vastauksen tutkimuksen kaikissa neljässä tuloksessa. Toinen tutkimuskysymys saa vastauksen ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa tuloksessa. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset: 1) Vastavuoroisten merkityksellisten kohtaamisten, kuten HelsinkiMission tukihenkilötoiminnan tärkeys senioreiden subjektiivisen hyvinvoinnin edistäjänä ja kohtaamisten puuttuminen hyvinvointia rajoittavana tekijänä. 2) Vapaaehtoistoiminnan, kuten HelsinkiMission erityisluonne ohittaa kohtaamisia rajoittavia tekijöitä, edistäen senioreiden subjektiivista hyvinvointia. 3) Perheen ja ystävyyssuhteiden, kuten HelsinkiMission tukihenkilötoiminnan merkityksellisyys senioreiden subjektiivisen hyvinvoinnin edistäjänä. Hankaluudet perheyhteyksissä ja ystävyyssuhteissa tai niiden puuttuminen rajoittaa senioreiden subjektiivista hyvinvointia. 4) Tutkimuksen teemat ovat yhteneviä Allardtin teorian kolmen perusluokan kanssa. Allardtin teoriasta puuttuu kuitenkin uskonto hyvinvoinnin osa-alueena. Uskonto esiintyy aineistossa hyvinvointia edistävänä tekijänä.

Elinajanodotteen pidentyessä ikääntyneen väestön suhteellinen osuus kasvaa ja samalla toimintakykyongelmat yleistyvät väestötasolla. Viime aikoina ikääntyneiden yksinäisyys on ollut esillä niin tutkimuksissa kuin yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa, jossa on pohdittu toimintakyvyn roolia ikääntyneiden kokemassa yksinäisyydessä. Tässä pro gradussa kartoitetaan yli 75-vuotiaiden suomalaisten yksinäisyyteen liittyviä tekijöitä ja toimintakyvyn vaikutusta näiden tekijöiden yhteyteen. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten itse arvioitu toimintakyky (arjesta suoriutuminen), sosiodemografiset tekijät (sukupuoli, ikä, siviilisääty), sosioekonomiseen asemaan liittyvät tekijät (koulutus, koettu toimeentulo) sekä sosiaalista tekijät (sosiaalinen ja emotionaalinen eristyneisyys) ovat yhteydessä yksinäisyyteen, ja selvitetään toimintakyvyn vaikutusta näiden tekijöiden ja yksinäisyyden yhteyteen. Aineistona käytetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) yli 75-vuotiaiden vuosien 2012 ja 2013 koko maan otantaa (N=7310). Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla, jotka lähetettiin satunnaisotannalla mukaan valikoituneille henkiöille. Tutkimusta varten aineistosta rajattiin pois laitoksissa ja vanhainkodeissa asuvat. Aineistoon lisättiin tiedot sukupuolesta, iästä, siviilisäädystä ja koulutuksesta Tilastokeskuksen ja Väestörekisterikeskuksen rekistereistä. Tilastoanalyysit suoritettiin SPSS Statistics 22 -ohjelmalla Complex Samples-valikon kautta. Analyyseissa käytettiin kadon mahdollisia vinoumia kompensoivia analyysipainoja niillä muuttujilla, joiden tiedetään olevan yhteydessä vastausaktiivisuuteen (ikä, sukupuoli, tutkimusalue, siviilisääty, tutkinto ja kieliryhmä). Pääasiallinen analyysimenetelmä oli askeltava logistinen regressioanalyysi, jonka avulla tarkasteltiin yksinäisyyttä selittävien muuttujien yhteyttä yksinäisyyteen ja yhteyksien keskinäisiä riippuvuuksia. Toimintakyvyn ja yksinäisyyden välillä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys. Yksinäisyyden kokemus oli sitä intensiivisempi, mitä heikommassa kunnossa vastaaja oli. Koettu avunsaannin riittävyyden vakioiminen pienensi heikkokuntoisten yksinäisyyden riskiä. Kaikki selittävät tekijät olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä yksinäisyyteen läheisten tapaamistiheyttä lukuun ottamatta. Tarkasteltavien tekijöiden vakioinnin jälkeen yksinäisyyttä selittivät enää tilastollisesti merkitsevästi miessukupuoli, leskeys, matalaksi koettu toimeentulo, romanttisen läheissuhteen puute ja tyydyttämätön avuntarve. Toimintakyky selitti voimakkaimmin toimeentulon ja osallistumisaktiivisuuden yhteyttä yksinäisyyteen, minkä lisäksi toimintakyky selitti osan sukupuolen, koulutuksen ja koetun avunsaannin yhteydestä yksinäisyyteen. Lisäksi toimintakyvyllä oli interaktiovaikutus sosiaalista ja emotionaalista eristyneisyyttä kuvaavien tekijöiden ja yksinäisyyden yhteyteen. Romanttisen kiintymyssuhteen ja avunsaannin merkitys yksinäisyydeltä suojaavina tekijöinä korostui, kun toimintakyky oli heikko. Tulosten mukaan yksinäisyys on yli 75-vuotiailla erityisen yleistä heikkokuntoisten, miesten, leskien ja alhaiseksi toimeentulonsa kokevien joukossa. Mikäli ikääntyneiden osallisuutta halutaan tukea, tulee huomio kiinnittää erityisesti näiden ryhmien vertais- ja lähiyhteisöihin liittymisen tukemiseen. Toimintakyvyn heikentyessä romanttisen läheissuhteen ja riittävän avunsaannin merkitys kasvaa yksinäisyydeltä suojaavia tekijöitä. Ikääntyneiden avunsaannin kokemusten kartoitus ja apuun liittyvien laatutekijöiden tunnistaminen voisi jatkossa edesauttaa heikkokuntoisten yksinäisyyden vähentämistä. Aiemmin yksinäisyyden tiedetään liittyvän myös masennukseen. Heikentyvän toimintakyvyn, masennuksen, sosiaalisten suhteiden mahdollisten muutosten ja yksinäisyyden ketjun kartoittaminen olisi tärkeä jatkotutkimuksen aihe.

Tutkimusaiheeni laajempi konteksti on lasten syntyvyyden väheneminen Suomessa sekä länsimaisen yhteiskunnan parisuhdediskurssi. Aiheen tutkiminen on yhteiskunnallisesti tärkeää, sillä syntyvyys on Suomessa laskussa mikä on muun muassa yhteydessä siihen, että lapsia hankitaan yhä vanhemmalla iällä. 40 ikävuotta pidetään naisilla lisään-tymisen riskirajana. Minua kiinnostaa sinkkunaisten kokemus parisuhteen puuttumisesta ja sen vaikutus lasten hank-kimiseen. Tutkielman teoreettisena taustana on yksinäisyyden eri muodot, joista korostuu teoria romanttisesta yksi-näisyydestä. Käsittelen lisäksi parisuhteen ja perheen ensisijaisuutta. Heteroparisuhteella on länsimaisessa kulttuuris-sa keskeinen asema. Tutkimuskysymykset ovat miten sinkkunaiset kokevat ja kuvaavat romanttista yksinäisyyttä? Ja miten sinkkunaiset kokevat sinkkuuden? Sekä miten lasten hankkimistoive vaikuttaa yksinäisyyteen? Tutkielman tutkimusmenetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tutkielman aineisto kerättiin sähköisellä lomakkeella sosiaalisen median kautta tammi-helmikuussa 2019. Tutkielman aineistona ovat 13:sta naisen vastaukset. Tutkielmani kohderyhmänä on vähin-tään yhden vuoden sinkkuna olleet lasta toivovat naiset, joilla on suhteellisen laaja sosiaalinen verkosto. Tutkielman tuloksia on, että sinkkunaiset kuvaavat romanttista yksinäisyyttä jakamisen tarpeen kautta. Aineistosta nousee esiin jakamisen eri ulottuvuudet. Olen jakanut nämä fyysiseen, henkiseen/ emotionaaliseen ja materiaaliseen ulottuvuuteen. Aineistossa korostuu kuvaukset jakamisen fyysisestä ulottuvuudesta. Romanttinen yksinäisyys tar-koittaa naisille, että he jäävät kaipaaman fyysistä seuraa, toisen ihmisen läsnäoloa ja kosketusta. Henkinen/ emotio-naalinen ulottuvuus käsittää emotionaalisen tuen ja läheisyyden. Materiaalinen ulottuvuus jää aineistossa vähiten edustetuksi, mutta naiset kuitenkin mainitsivat vastuusta huolehtia taloudesta yksin. Tutkielmassa korostuu myös subjektiivisen sinkkuuden kokeminen negatiivisesti mikä näkyy epäonnistumisen ja huonommuuden kokemisena. Sinkkuuden negatiiviset puolet tulevat esiin vertailuna parisuhteeseen ja parisuhteessa oleviin ihmisiin. Sinkuudessa on kuitenkin myös positiivisia puolia kuten vapaus ja se, ettei ole huonoa parisuhdetta. Tutkimushenkilöt kokevat sosiaalisen verkostonsa ja yhteiskunnan suhtautuvan heidän sinkuuteensa monin eri tavoin. Vastaajista suurin osa ei haluaisi hankkia lasta yksin. Lapsen yksin hankkimista pidetään rankkana ja taloudellisesti huonona vaihtoehtona. Tutkielman tulosten perusteella sinkkuus, romanttinen yksinäisyys ja lasten hankkiminen linkittyvät toisiinsa sen kautta, että romanttista yksinäisyyttä koetaan sen vuoksi, ettei voida jakaa elämää. Lasten hankkiminen ja hoito halutaan myös jakaa kumppanin kanssa. Sinkkuuden kokemukessa korostuu vertailu niihin, joilla on parisuhde. Sink-kuus koetaan epäonnistumisena sillä ei ole löydetty parisuhdetta. Ratkaisevaa on kuuluminen, tutkimushenkilöt haluavat kokea kuulumista ryhmään, joilla on parisuhde. Kuulumista halutaan kokea myös pariskuntayksikön toisena osapuolena. Kuuluminen ja jakaminen ovat osittain päällekkäisiä kokemuksia.

Pro gradu -tutkielmani keskittyy tuomaan äänen HelsinkiMission Aamukorvan toistuvaissoittajille. Aamukorva on ikääntyville suunnattu auttava puhelin, johon tulevista puheluista suurimman osan soittaa vain muutaman kymmenen henkilön joukko – toistuvaissoittajat. Toistuvaissoittajat ovat globaalilla tasolla erittäin yleinen ja ongelmallinen ilmiö auttavissa puhelimissa. Koska toistuvaissoittajat vievät leijonan osan auttavien puhelinten resursseista, suhtaudutaan heihin usein hyvinkin kriittisesti ja negatiivisesti. Tämän tutkielman tarkoitus on lähestyä toistuvaissoittajailmiötä avoimemmin mielin ja yrittää aidosti selvittää ikääntyvien toistuvaissoittajien näkemyksiä Aamukorvaan soittamisesta sekä soittojen tuomasta lisäarvosta heidän arkeensa. Aihepiirissäni kietoutuu yhteen useampi suurempi kokonaisuus, joita esittelen tutkimusalueen kirjallisuusosuudessa: ikääntymisen mukanaan tuomat haasteet, yksinäisyys, kolmas sektori sekä puhelinauttaminen. Suomessa on tehty erittäin vähän tutkimusta säännöllisesti auttaviin puhelimiin soittavista henkilöistä, ja siksi tätä aihetta käsitellessäni nojaudun vahvasti kansainväliseen tutkimustietoon. Tutkielmassani on fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa, koska se mahdollistaa Aamukorvan toistuvaissoittajien yksilöllisten näkemysten ja kokemusten käsittelyn sellaisinaan. Valitsemani lähestymistapa tukee sensitiivistä, kunnioittavaa sekä eettistä tutkimusotetta ja sopii erityisen hyvin haavoittuvaiseen kohderyhmääni. Ymmärrän informanttieni kokemukset yksilöiden yksittäisinä kokemuksina, mutta toivon pystyväni tuomaan esille myös laajemmin toistuvaissoittajien tarpeita ja odotuksia kolmannen sektorin tarjoamalle puhelinavulle. Aamukorvan soittajista kerätty tilastomateriaali, Aamukorvan koordinaattorin kanssa käymäni keskustelut sekä toiminnan käynnistäjän (nykyisen työohjaajan) ja kahden puhelimessä päivystävän vapaaehtoisen haastattelut muodostavat pohjan tutkimukselleni. Varsinaisessa analyysiosuudessa painopiste on kuitenkin puhtaasti Aamukorvan toistuvaisoittajien haastatteluissa. Analyysissani käytän teemoittelua, jonka avulla voin tarkastella haastattelukysymyksiini tulleiden suorien vastausten yhtäläisyyksiä sekä eroavaisuuksia. Teemoittelu sopii myös haastatteluaineistosta paljastuvien yllättävienkin aiheiden esille nostoon. Yksi keskeisin havaintoni on Aamukorvan tuoma psykologinen ja jopa hoivalliseksi määritettävä tuki sen toistuvaissoittajille. Haastattelujen perusteella on oletettavaa, että julkinen sektori ohjaa ikääntyviä mielenterveydellisistä haasteista kärsiviä henkilöitä auttavien puhelinten piiriin ja näin osaltaan kuormittaa niitä. Toinen silmiinpistävä huomionkohde on puhelun merkitys toistuvaissoittajille tärkeänä rutiinina. Soittajat ovat tiedostavia asiakkaita, jotka valitsevat ne auttavat puhelimet, joita haluavat hyödyntää ja käyttävät niitä aktiivisesti arjessaan. Aamukorvan toimintamuoto ja sitoutumattomuus tuovat ikävääntyville soittajilleen niin yksisuuntaista ystävyyttä kuin anonyymia kuuntelupalvelua. Tutkielmani ei tuo toistuvaissoittajiin liittyviin ongelmiin vastauksia, mutta toivottavasti toimii keskustelunavauksena positiiviselle ja dialogiselle Suomessa tehtävälle toistuvaissoittajatutkimukselle. Lisäksi toivon sen kääntävän huomiota ikääntyvien kontaktintarpeeseen sekä herättävän pohtimaan, miten voisimme paremmin rakentaa ikääntyvillemme niin psyykkistä kuin sosiaalista tukiverkostoa yhteiskunnallisella tasolla.