Browsing by Subject "yksityishoitoalueet"

Tässä tutkielmassa tarkastelen metsätalouden edunvalvonnan kehitystä yksityismetsien osalta Uudenmaan ruotsinkielisellä alueella vuosina 1900–1960. Siellä perustettiin vuosina 1929–1934 paikallisten metsänomistajien ja metsäammattimiesvaikuttajien yhteistyönä neljä metsänomistajien yksityishoitoaluetta, jotka toimivat siitä lähtien aktiivisesti puukaupassa. Metsänhoidollisten tehtävien lisäksi ne välittivät jäsentensä puuta yhteismyynneissä, joista kehittyi paikallisesti keskeinen puukaupan muoto ja edunvalvonnan väline. Tutkin Uudenmaan yksityishoitoalueiden perustamisen syitä osana laajempaa Suomen yksityismetsähallinnon kehitysprosessia, niiden toimintaedellytyksiä ja roolia metsänomistajien edunvalvontaorganisaatioina sekä paikallisten puukauppakäytänteiden muotoutumista yhteismyyntien valossa. Käsittelen metsätalouden varhaista institutionaalista kehitystä Uudellamaalla sekä yksityishoitoalueiden edunvalvontaideologiaa ja sen käytännön toteutusta haasteineen ja rajoineen. Tarkastelen edunvalvonnan heijastumista yksityishoitoalueiden ja Suomen metsäsektorin keskeisten toimijoiden välisiin suhteisiin sekä yksityishoitoalueiden sisäisiin valtarakenteisiin. Keskeisiä lähteitä ovat yksityishoitoalueiden kokouspöytäkirjat sekä tilastolliset ja kirjalliset vuosikertomukset. Laajemman kokonaiskuvan muodostamiseksi analysoin myös keskusmetsäseura Skogskulturin ja suomenkielisen yksityismetsähallinnon asiakirjoja ja tilastoja, sanomalehtikirjoituksia, metsänomistajien kirjeenvaihtoa sekä laki- ja komiteamietintötekstejä. Lisäksi hyödynnän pienimuotoista haastattelumateriaalia. Apuna aineiston tarkastelussa käytän konfliktiteoreettista viitekehystä. Sen pohjalta voidaan identifioida keskeiset metsänomistajien puukaupallisten etujen vastaiset, tai niitä ohjailemaan pyrkineet intressit, esimerkiksi puun hintojen alentaminen ja metsänomistajien puukaupallisen yhteistyön rajoittaminen. Tutkielmassa hahmottuu paikallisesti organisoidun metsänomistajien edunvalvonnan merkitys yhtäältä eturistiriitojen synnyssä ja toisaalta niiden hallinnassa. Esitän, että yksityismetsätalouden kehityskulku on ollut Suomen historiassa poikkeuksellinen Uudenmaan ruotsinkielisellä seudulla. Metsätalouden kaupallisen puolen ohjaileminen hallinnollisin keinoin tai ostokartellien avulla oli siellä hankalaa pitkälle institutionalisoituneen puukaupan vuoksi. Suurtilallisten johtamina useat metsänomistajat järjestäytyivät yksityishoitoalueisiin puolustamaan omaa taloudellista riippumattomuuttaan ja turvaamaan kilpailua raakapuumarkkinoilla. Tutkimustulosten mukaan paikallinen ruotsinkielinen hallinto ei pyrkinyt virallisen hierarkian turvin ohjaamaan metsänomistajien puukaupallista yhteistoimintaa. Edunvalvonta keskittyi yksityishoitoalueisiin hallinnon tuella. Alueen maantieteelliset olosuhteet ja yksityishoitoalueiden sovitteleva suhtautuminen puunostajiin helpottivat yhteismyyntikulttuurin vakiinnuttamista markkinoilla. Puukaupallisen yhteistoiminnan ylläpitäminen edellytti myös sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä jäseniltä. Yksityishoitoalueiden hallitukset joutuivat puolustamaan paikallisten yhteismyyntien jatkuvuutta paitsi ulkoista painetta myös sisäistä hajaannusta vastaan. Yhteismyyntien puolustaminen on keskeinen edunvalvonnallinen mekanismi, jolla voidaan pyrkiä selittämään yksityishoitoalueiden toimintaa ja suhtautumista ulkopuoliseen neuvontaan ja ohjaukseen myös myöhempien aikojen osalta. Yhteismyynteihin ja niistä kerättäviin palkkioihin perustuvalla yhteistoiminnalla voidaan lisäksi havaita olleen kaupantekokäytäntöjä tehostava sekä metsänomistajien hakkuuinsentiivejä muovaava vaikutus.