Browsing by Subject "yksityisyys"

Tutkimuksessa tarkastellaan kuluttajien suhtautumista kaupan kanta-asiakasjärjestelmiin ja yrityksen keräämiin ostotietoihin. Tutkielman yhtenä lähtökohtana on huomio siitä, että kuluttajista kerätään yhä enemmän tietoja erilaisiin tietokantoihin. Tutkielmassa tarkastellaan kuluttajien näkemyksiä kanta-asiakasjärjestelmään kerätyistä ostotiedoista sekä sitä, miten haastateltavat suhtautuvat tietojen keräykseen. Lisäksi tarkoituksena on selvittää yleisemmin kuluttajien suhtautumista kanta-asiakaskasohjelmiin osana nykykuluttajuutta. Tutkimuksen aineisto on kerätty haastattelemalla vähittäiskaupan bonuskortteja käyttäviä kuluttajia. Aineisto koostuu kokonaisuudessaan kahdeksasta haastattelusta, joihin osallistui 13 kuluttajaa pääkaupunkiseudulta. Osana haastattelua haastateltavat tarkastelivat omia kanta-asiakasjärjestelmään tallentuneita ostotietojaan, jotka he olivat tilanneet etukäteen S-ryhmältä. Tutkimuksen mukaan haastateltavat huomasivat tiedoista heille ominaisia kulutustottumuksia. Arjen kulutuksesta haastateltavat pystyivät tekemään mielenkiintoisia ja loogisia johtopäätöksiä. Lisäksi haastateltavat huomasivat erilaisia arjesta poikkeavaa kulutusta, kuten erilaiset juhlapyhät ja mökkeilyn. Tietojen keräykseen suhtauduttiin yleisesti ottaen neutraaliin sävyyn, vaikka kerättyjen tietojen määrä koettiin suureksi. Keräys nähtiin asiana, johon ei tarvitse sen enempää kiinnittää huomiota. Suurin osa haastateltavista perusteli ”väljää” suhtautumista ostotietojen keräykseen sillä, että he pitivät tietoja merkityksettöminä. Haastateltavat näkivät niukasti yhtäläisyyksiä kanta-asiakaskorttien tietojen keräyksen sekä internetissä ja muilla digitaalisilla välineillä tapahtuvan tietojen keräyksen välillä. Digitaalisessa ympäristössä tapahtuva tietojen keräys nähtiin tuomittavampana kuin kanta-asiakasjärjestelmien tietojen keräys. Luottamus kotimaisiin kauppaketjuihin tietojen säilyttäjinä saattoi osaltaan pienentää epäluuloja päivittäistavarakaupan kanta-asiakaskorttien tietojenkeräyksestä.

Tässä tutkielmassa tarkastelen Harry Stylesin julkisuuskuvaa vuoden 2022 aikana julkaistujen mediatuotteiden kautta. Tutkielman aineisto koostuu haastatteluista, uutisotsikoista, Instagram-julkaisuista sekä valokuvista, jotka ovat kaikki julkaistu vuoden 2022 aikana. Diskurssianalyysin ja visuaalisen analyysin avulla pyrin selvittämään, millaista julkisuuskuvaa koostetussa aineistossa Stylesista rakennetaan. Tutkielmassani pyrin myös pohtimaan syitä hänen suosionsa nousulle. Julkisuuskuvan tuotanto ei ole riippuvainen vain julkisuuden henkilöstä itsestään, vaan julkisuuskuvaa tuottaa aina joukko eri alojen ammattilaisia yhdessä median kanssa. Aineiston perusteella Stylesin julkisuuskuva esittää hänet hyvin yksityisenä henkilönä, joka erottaa julkisen ja yksityisen elämän toisistaan monin eri tavoin. Toisaalta Styles esitetään myös autenttisena ja tavallisena henkilönä, joka sattuu olemaan myös julkisuuden henkilö. Stylesin autenttisuutta rakennetaan hänen musiikkinsa sekä hänestä tehtyjen haastattelujen kautta. Musiikin narratiivin ja haastattelujen kautta kuuntelija ajattelee tuntevansa Stylesin, mutta julkisuuden henkilöillä on kuitenkin useita rooleja tai hahmoja, joiden kautta he itseään esittävät julkisuudessa. Yleisö ei esimerkiksi koskaan näe julkisuuden henkilöitä yksityishenkilöinä, joten autenttisuus ja intiimiys luovat valheellisen tuttavallisuuden tunteen. Styles käyttää myös ulkonäköään erottaakseen yksityisen ja julkisen toisistaan, eli esiintymispersoonansa yksityishenkilöstä. Styles yrittää näin pitää osan elämästään yksityisenä maailman valokeilasta. Suosion nousun vuoden 2022 aikana selittää uuden levyn menestyksen lisäksi se, että Stylesia esitetään aineiston perusteella ennennäkemättömäksi musiikkiartistiksi, joka tekee ennätyksiä musiikillaan ja rikkoo sukupuolistereotypioita pukeutumisellaan. Todellisuudessa Styles ei ole ensimmäinen musiikkiartisti, joka rikkoo perinteisiä sukupuolistereotypioita tai nauttii suuresta suosiosta. Näin ollen aineiston perusteella mediassa rakennetaan Stylesista hieman liioiteltua julkisuuskuvaa, mikä on osaltaan johtanut hänen suosionsa nousuun.

Tutkielmani käsittelee sitä, miten suomalaisartistien ja -muusikoiden yksityinen ja julkinen minä näkyvät heistä kirjoitetuissa henkilöjutuissa. Selvitän, minkälaisista aiheista heihin liittyen kirjoitetaan, ja käsittelevätkö jutut musiikkialan haastateltavia yksityishenkilöinä vai julkisina ammattilaisina. Kysyn myös, minkälaisia eroja juttujen sisällöissä on esimerkiksi haastateltavien sukupuolten tai heidän edustamiensa genrejen välillä. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu sen poikkitieteellisyyden vuoksi sekä musiikintutkimuksen että journalismin tutkimuksen aloista ja suuntauksista. Työ esittelee aikaisempaa tutkimusta kummaltakin tutkimusalalta ja tuo esille musiikin ja median erottamattoman suhteen. Pääasiassa työ sijoittuu kulttuuriseen musiikintutkimukseen. Journalismin tutkimuksen lähtökohdat näkyvät erityisesti aineistossa ja analyysissa. Tutkielman teoria nojaa tutkija Philip Auslanderin jaotteluun julkisuudessa esiintyvän henkilön yksityisyyden kerroksista, joita ovat real persona, performance persona ja character, jotka olen kääntänyt yksityishenkilöksi, julkisuuden henkilöksi ja hahmoksi. Selvitän, miten nämä kerrokset näkyvät aineistossani, ja täydennän teoriaa analyysini tuloksilla. Tutkimusaineisto koostuu yhdestätoista henkilöjutusta, jotka on julkaistu Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä tai Ylessä vuonna 2019. Jokaisen henkilöjutun haastateltava on suomalainen musiikin ammattilainen. Analyysimetodina sovelletaan sisällönanalyysia, tarkemmin sanottuna yhdysvaltalaista Qualitative Research -tutkimusperinnettä. Analyysi käy läpi kaikki aineiston henkilöjutut ja erittelee niistä löytyviä ensi- ja toissijaisia teemoja sekä yksityiskohtia. Analyysin perusteella aineistosta on nimettävissä toistuvia tapoja, eli narratiiveja, joilla suomalaisartisteista ja -muusikoista suomalaisissa medioissa puhutaan. Narratiivit vastaavat tutkimuskysymykseen siitä, miten haastateltavien yksityiset ja julkiset minät medioissa näkyvät. Sisällönanalyysin tulosten perusteella esitän, että suomalaisista musiikin ammattilaisista kertovissa henkilöjutuissa toistuvat viisi narratiivia. Ne ovat kansainvälinen menestys, musiikkialan kritiikki, elämänmuutos, yksityiselämän vastoinkäymiset ja artistiksi kasvaminen. Narratiivit voivat esiintyä henkilöjutussa ainoana puhetapana tai juttu voi sisältää piirteitä useista narratiiveista. Yksityisen ja julkisen minän suhde on aineiston perusteella tasainen, mutta henkilöjutuissa käsiteltävät yksityiselämän aiheet henkilökohtaisempia kuin hypoteesi olettaa. Tutkielma jäsentelee artisteista ja muusikoista tarpeellista tietoa ja osoittaa sen edustamien tutkimusalojen yhdistämisen mahdollisuudet sekä uudenlaisen tutkimustiedon tarpeellisuuden.

Tämä pro gradu -työ tarkastelee täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevien nuorten naisten toimintaa deittisovellus Tinderissä sosiaalisaatioprosessien ja sosiaalisen pääoman kertymisen näkökulmista. Aiempien tutkimusten mukaan nuoret suuntaavat aikuisuuteen ja opettelevat aikuisuudessa tarvittavia taitoja teknologian yhä vahvemmin värittämässä arjessa. Myös nuorten keskinäiset sosiaaliset suhteet tulevat uudella tavalla neuvoteltaviksi toisiinsa kietoutuneissa kasvokkaisissa ja virtuaalisissa konteksteissa. Nuorten yksityinen tila on laajentunut sovellusten avulla aiempaa voimakkaammin online-maailmaan, joka tarjoaa puitteet osallisuudelle, toimijuuden vahvistamiselle, sosiaalisen pääoman keräämiselle ja aikuisuuden käytäntöjen opettelulle omaan tahtiin ja yhdessä lähimpien ystävien kanssa. Nuorten osallisuutta ja toimijuutta online-ympäristöissä kuitenkin rajoitetaan ulkoapäin erilaisin ikärajoin, jotka perustuvat usein sukupuolittuneille ja normatiivisille käsityksille nuorille haitallisesta toiminnasta sekä toimintaan kohdistuvista riskeistä. Tämän työn tarkoituksena on selvittää, millä tavalla Tinderin käyttö nivoutuu osaksi nuorten naisten aikuistumisprosesseja. Näitä prosesseja tarkastellaan suhteessa nuorten toimijuutta vahvistaviin ja rajoittaviin tekijöihin, kuten iän ja sukupuolen konstruktioihin. Aineiston analysoinnin avulla selvitetään, millä tavoin nuoret naiset kerryttävät sosiaalista pääomaa sovelluksen fasilitoimassa sosiaalisessa arjessa, sekä miten julkinen ja yksityinen toiminta limittyvät osaksi heidän itse- ja vertaissosialisaatioprosessejaan. Tutkimusaineisto koostuu yhdeksästä 18–21-vuotiaan nuoren naisen teemahaastattelusta, jotka on toteutettu kevään 2018 aikana. Kaikki haastateltavat ovat kirjautuneet alle 18-vuotiailta nuorilta kiellettyyn Tinderiin alaikäisinä ja käyttäneet sovellusta myös ollessaan täysi-ikäisiä. Haastateltavien rekrytoinnissa hyödynnettiin Tinder-sovellusta, jonne luotiin tätä työtä varten erillinen tutkimusprofiili. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina nuorten anonymiteetin suojelemiseksi. Aineiston luokittelussa ja analysoinnissa on käytetty sekä teoriaohjaavaa että aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aineiston analysointiprosessi on linkittynyt kiinteästi teoreettisen viitekehyksen muotoutumiseen ja tuottanut havaintoja, joita työssä peilataan sosiologiseen, nuorisotutkimukselliseen ja sosiaalipsykologiseen tutkimuskirjallisuuteen. Aineistoa tarkastellaan haastateltavien tuottamina esityksinä ja tulkintoina menneestä toiminnasta. Aiempien tutkimusten mukaan etenkin alaikäisten nuorten naisten seksuaaliseen toimijuuteen kohdistuu ulkoapäin rajoittavia normatiivisia odotuksia. Tässä tutkimuksessa Tinderiä tarkastellaan digitaalisena sosiaalisena maailmana, joka heijastelee sukupuolittuneita sosiokulttuurisia normeja. Samalla se kuitenkin tarjoaa kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta irrotetun toimintakontekstin, joka tuo nuorille naisille yksityisyyttä harjoitella deittailua. Yksityisyys vahvistaa nuorten toimijuutta, sillä he voivat tutustua omaan seksuaalisuuteensa ja lähestyä kiinnostavia ihmisiä sosiaalisten verkostojensa ulkopuolelta ja seksuaalista mainettaan uhkaamatta. Sovelluskonteksti vahvistaa nuorten naisten toimijuutta myös siten, että he voivat säätää hakukriteereitään, käyttää sosiaalisen median alustoja tiedonetsintätyökaluina, arvioida toisten käyttäjien luotettavuutta jo viestittelyvaiheessa sekä halutessaan poistaa epäilyttäviksi koetut kumppanit kontakteista. Tämän tutkimuksen perusteella Tinderin käyttö on keskeisessä roolissa nuorten naisten sosiaalisessa arjessa. Sovelluksen yksityinen käyttö nivoutuu kiinteästi osaksi nuorten naisten keskinäisiä ystävyyssuhteita, joiden puitteissa he reflektoivat toimintaansa, odotuksiaan, motiivejaan, arvojaan ja preferenssejään kollektiivisesti. Ystävyyssuhteet toimivat myös tukiverkkona nuorten pyrkiessä suunnistamaan anonyymissä online-ympäristössä tavoitteellisesti ja riskejä välttäen. Yhdessä oppiminen, vastavuoroinen jakaminen ja kokemusten kollektiivinen reflektointi toimivat prosesseina, jotka sosiaalistavat nuoria vertaisryhmässään jaettuihin normeihin ja muodostavat nuorille kollektiivisesti jaettua sosiaalista pääomaa. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevien nuorten naisten Tinderin käyttö näyttäytyy tämän tutkimuksen perusteella kollektiivisena projektina, jossa nuoret naiset pyrkivät tukemaan ja suojelemaan toisiaan toimiessaan anonyymissä online-ympäristössä riskien ja luottamuksen välisellä jatkumolla.

Joka vuosi marraskuussa tiedotusvälineet sähköisiä ja printtiversioita myöten täyttyvät tienesti- ja verotiedoista. Perinteisesti Verohallinto toimittaa medialle listan, johon on kerätty yli 100 000 euroa vuodessa ansainneiden nimet, tulot ja maksetut verot. Uuden tietosuoja-asetuksen voimaan tulon jälkeen Verohallinto mahdollisti vuodesta 2019 lähtien sen, että hyvätuloiset voivat pyynnöstä salata nimensä tiedotusvälineille lähtevästä listasta. Vuonna 2020 yhteensä 4 400 hyvätuloista pyysi, ettei heidän tietojaan välitettäisi medialistan muodossa tiedotusvälineille. Moni median edustaja on ankarasti kritisoinut uutta toimintatapaa, vedoten esimerkiksi avoimuuteen ja demokratiaan. Tutkielmani tavoitteena on tutkimuskirjallisuuden ja aineiston avulla muodostaa kokonaiskuva verouutisoinnin merkityksestä yhteiskunnassamme, ja siitä, miten verouutisointiin suhtaudutaan. Kirjallisuuskatsauksen pohjalta hahmotan, miten media-alan tutkimuksessa, Suomen laissa ja asiantuntijoiden lausunnoissa suhtaudutaan verouutisointiin ja sen merkitykseen yhteiskunnassa. Tämän lisäksi keräsin kolmen eri median kommenttiosioista keskusteluja verouutisoinnista sekä Verohallinnon uudesta linjauksesta selvittääkseni, miten verouutisointiin suhtaudutaan lukijoiden toimesta kommenttiosioissa. Tutkimuskirjallisuudessa, Suomen laissa ja asiantuntijalausunnoissa esiintyi paljon näkökulmia, jotka tukivat niin verouutisointiin myönteisesti suhtautuvia puheenvuoroja kuin verouutisointiin kielteisesti suhtautuvia. Verouutisointi voidaan nähdä osana median tehtäviä. Toisaalta verouutisointi voi olla ongelmallista mediaeettisestä näkökulmasta. Aineiston perusteella kommentoijien suhtautuminen verouutisointiin oli yleisesti kielteistä. Kommenttiosioissa vedottiin erityisesti siihen, että uutisointi kajoaa liikaa yksityishenkilöiden yksityiselämään ja, että uutisointi ei ole tasavertaista. Luottamus median motiiveihin ja toimintatapoihin oli myös alhainen. Verouutisoinnin yhteiskunnallisesta merkityksestä on paljon näyttöä, mutta tutkielmasta ilmenee myös kehityskohteita, jotka voisivat parantaa yleistä suhtautumista uutisointiin. Keskeinen kehityskohde voisi olla median oman läpinäkyvyyden lisääminen omassa toiminnassaan luottamuksen lisäämiseksi.

Yksityisyys ja tietosuoja ovat nykyisin keskeisiä perusoikeuksia, joita pidetään välttämättöminä nykyaikaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa. Samalla yksityisyys on tutkijoille hankala käsite sen moniulotteisuuden sekä kulttuurin ja aikaan sitoutumisensa vuoksi, eikä yleismaailmallista määritelmää yksityisyydelle ole. Tutkielman rakenne ja taustalla oleva teoreettinen viitekehys pohjautuu oikeustieteilijä James Q. Whitmanin teorialle kahdesta yksityisyydestä, jolla hän kuvaa eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten perustavanlaatuisesti eroavaa suhdetta yksityisyyteen. Tutkimuskysymyksenä on selvittää lähdeaineiston avulla niitä tekijöitä, jotka ovat olleet vaikutta-massa yksityisyyden syntyyn ja kehittymiseen Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Toisena tutkimuskysymyksenä on selvittää muutostekijöitä Whitmanin kuvaaman eron syntymisen taustalla. Varsinai-sesti yksityisyyden synty oikeutena voidaan ajoittaa yksittäiseen Yhdysvalloissa vuonna 1890 julkaistuun oikeustieteelliseen artikkeliin. Yksityisyyttä merkittävästi uudempi oikeus, tietosuoja, syntyi vasta 1960-luvulla tietotekniikan kehittymisen myötä ensin Yhdysvalloissa ja myöhemmin Euroo-passa. Tutkielmassa tarkastellaan niitä teknologisia ja yhteyskunnallisia muutoksia, joiden seurauksena yksityisyys lopulta tunnistettiin itsenäiseksi oikeudeksi ja lopulta perusoikeudeksi toisen maailman-sodan jälkeen ja miten tämä tapahtui. Tarkastelu tapahtuu kontekstuaalisen oikeushistorian keinoin ja tutkielmassa kuvataan ylätasolla yksityisyyden ja tietosuojan kehityskaari 1800-luvulta 1980-luvulle Yhdysvalloissa ja Euroopassa ja kiinnitetään se luontevilta vaikuttaviin käännepisteisiin. Näitä käännepisteitä tutkielmassa hahmotellaan sen selvittämiseksi, miten yksityisyys oikeudellise-na käsitteenä syntyi uuden ajan alussa common law’n puitteissa Englannissa ja siirtyi siirtolaisten mukana Yhdysvaltoihin ja miten tietosuoja syntyi Atlantin molemmin puolin.

Keskustelu yksityisyydestä nousee pintaan eritoten silloin, kun jonkun yksityisyyttä on loukattu. Uudet teknologiat mahdollistavat halvan ja tehokkaan tiedonkeruun ihmisistä. Elinympäristöömme ja käyttämiimme teknologioihin liittyykin enenevissä määrin mahdollisuus, että joku ulkopuolinen tarkkailee meitä. Tiedonkeruu on kuitenkin yhä useammin automatisoitu niin, että järjestelmä kerää tietoa itsestään riippumatta järjestelmän käyttäjän havainnoinnista. Tutkielmassa kysytään, kaventaako tällaisella automatisoidulla valvonnalla kerätty tieto ihmisten yksityisyyttä. Yksityisyydellä on monipuolinen merkitys inhimilliselle elämälle. Sosiologi Erving Goffmanin sosiaalisia rooleja koskevan teorian pohjalta voidaan sanoa, että ihmiset välttämättä tarvitsevat yksityisyyttä elämässään. Tämä johtuu siitä, että sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja tarkkailun alaisena ihminen joutuu jatkuvasti muokkaamaan käytöstään suhteessa muihin. Yksityisyys tarjoaa ihmiselle levähdyspaikan kuluttavasta vuorovaikutuksesta. Yksityisyydellä nähdään olevan arvoa, minkä vuoksi filosofisessa keskustelussa on muodostunut käsitys oikeudesta yksityisyyteen. Filosofi Judith Thomson kuitenkin esittää, että tällaista itsenäistä oikeutta ei ole olemassa, sillä yksityisyys palautuu muihin ensisijaisiin oikeuksiin. Siksi puhe yksityisyydestä on turhaa. Thomsonin reduktionistisen argumentin analyysi kuitenkin osoittaa, että oikeutta yksityisyyteen ei voi kokonaan palauttaa muihin oikeuksiin. On esimerkiksi epäselvää, miten jonkun intiimejä kirjeitä julkaisemalla tapahtunut yksityisyyden loukkaus voidaan paremmin ilmaista muiden oikeuksien nojalla. Näin ollen yksityisyyden käsitteellä on tärkeä rooli esimerkiksi automatisoitua valvontaa koskevassa keskustelussa. Kirjallisuudessa nousee esiin kaksi vaikutusvaltaista tapaa käsittää yksityisyys. Hallintaan perustuvan käsityksen mukaan henkilön yksityisyys kaventuu, kun henkilö menettää hallinnan tiedoistaan. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilön yksityisyys kaventuu esimerkiksi silloin, kun joku ottaa haltuunsa tämän päiväkirjan. Pääsyyn perustuvan käsityksen mukaan henkilön yksityisyys kaventuu, kun joku muu pääsee käsiksi häntä koskeviin tietoihin. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että henkilön yksityisyys kaventuu vasta silloin, kun joku lukee hänen päiväkirjaansa. Käsitysten välinen vertailu osoittaa, että pääsyyn perustuva käsitys yksityisyydesta onnistuu paremmin tavoittamaan yksityisyyttä koskevat huolemme. Automatisoidulla valvonnalla kerätään ihmisistä valtavasti tietoa. Kevin Macnishin argumentaation mukaan yksityisyys kuitenkin kaventuu vain niissä tapauksissa, joissa joku ihminen tarkastelee näitä tietoja. Tutkielman tulos on, että automatisoitu valvonta ei kavenna yksityisyyttä siinä määrin kuin usein pelätään. Meistä kerätyt tiedot aiheuttavat kuitenkin toisenlaisen, tietojen hallintaan liittyvän haitan. Kun ihmiset menettävät hallinnan tiedoista, he joutuvat ihmiset elämään sen uskomuksen varassa, että he saattavat olla milloin tahansa tarkkailun kohteena. Tästä syystä automatisoidulla valvonnalla on ihmisen elämän kannalta haitallinen vaikutus. Se pienentää elämän piiriä, jossa ihmisen on mahdollista levähtää vuorovaikutuksesta todellisen tai kuvitellun tarkkailijan kanssa.