Browsing by Subject "yliopisto"

Tämä tutkielma tarkastelee akateemista yrittäjyyttä yliopistoa koskevana laajana muutoksena, joka kohdistuu useille yliopiston ja akateemisen maailman osa-alueille. Aikaisemman tutkimuksen valossa tämä muutos voidaan nähdä hyvin kiistanalaisena, jota yliopiston eri toimijaryhmät selittävät ja tulkitsevat eri tavoin. Tutkielman tavoitteena on syventää ymmärrystä siitä, millaisia asenteita akateemiseen yrittäjyyteen ja sen edistämiseen liittyy sekä millaiseksi siihen kohdistuva muutosvastarinta rakentuu. Tutkielman aineisto koostuu akateemista yrittäjyyttä edistäneiden asiantuntijoiden puolistrukturoiduista haastatteluista. Aineiston metodologisena lähestymistapana toimii laadullinen asennetutkimus, jonka myötä analyysin huomio kiinnittyy puheessa esiintyvään arvottamiseen. Edelleen tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi sekä diskursiivinen psykologia. Näiden teoreettisten lähtökohtien valossa analyysissa pyritään tarkastelemaan sitä, miten ja millaisten kielellisten käytäntöjen ja resurssien kautta muutosvastarintaa puheessa tuotetaan. Aineistossa muodostuu yhteensä kymmenen laadullisesti erilaista akateemiseen yrittäjyyteen liittyvää asennetta. Näistä kolmessa arvotetaan kielteisesti yrittäjyyttä osana akateemista maailmaa. Yrittäjyyteen kohdistuva muutosvastarinta määrittyy vastarintaisten identiteettien ympärille, joiden kautta vastarinta yksilöllistetään tiettyihin henkilöryhmiin. Nämä identiteetit ovat tutkijoiden ammatillinen identiteetti sekä yleinen akateeminen identiteetti. Akateemisesta yrittäjyydestä tuotetaan myös erilaisia toisistaan vastakkaisia muutoksen ja todellisuuden versioita. Lisäksi muutosvastarinta määrittyy koskemaan myös Helsingin yliopistoa organisaationa, ja näyttäytyy näin yliopiston rakenteellisena ongelmana. Tulosten perusteella akateeminen yrittäjyys näyttäytyy varsin moniulotteisena, jonka merkitykset riippuvat siitä, miten sitä tulkitaan. Myös muutosvastarinta näyttäytyy kaksijakoisena: toisaalta sen lähteenä näyttäytyvät tietyt yliopiston ryhmät, ja toisaalta itse yliopisto rakenteellisten järjestelmiensä kautta, jotka osaltaan määrittävät sitä, miten yliopistossa ollaan ja toimitaan.

In Finland, no matter what the person’s upper secondary education is, has a right to study in university. Still, it is rare to apply from vocational school to university. For that reason, the phenomenon needs to be examined more clearly. In this thesis the aim is to examine how the university students, who’s earlier educations are vocational education, got interested of university and how they describe their studying in university. The focus is to find out what kind of meanings they give to their life course and what kind of stories they tell. The thesis was done in 2018 and six students participated. The material was collected by narrative interview and the research results were analysed by using narrative thematic analyse method. The focus of the analysis was to examine interviewee’s stories about those moments that they thought was meaningful in getting interested of university. The research results were showing that in the student’s life course had happen some specific moments that were starting to move they closer to university. Those specific moments in their life course did brought their lives to a point that they got interested to study in university. The results were also showing that their road to university has had many different phases and some sad moments too. Students also told that they had felt being outsider because of their educational background and they had doubted how they are going to perform in the studies. The results of the research were found to be consistent with theories that were underlying this research. Especially the Levinson's life course theory of the eras and transitions were part of the results of this study too.

Tutkielmassa perehdytään opettajien näkemyksiin kestävän kehityksen ja aktiivisen kansalaisuuden teemoista korkeakouluopetuksessa. Tutkielman näkökulma on yhteiskuntapoliittinen, mikä tarkoittaa sitä, että kestävän kehityksen ja kansalaisuuden opettaminen nähdään yhteiskunnallisena tavoitteena, jolla pyritään vaikuttamaan kestävään tulevaisuuteen. Tutkielman teoreettiskäsitteellinen viitekehys koostuu kestävän kehityksen ja kansalaisuusopetuksen lähtökohdista sekä transformatiivista oppimista ja opettajan toimijuutta koskevista teorioista. Kansalaisuusopetusta koskevan tutkimuksen taustalla on huoli nuorten poliittisesta aktiivisuudesta, mihin vaikuttaa kasvanut tietoisuus kestävyyshaasteista. Aktiivisen kansalaisuuden tukeminen nähdään keinona vaikuttaa kestävämpään tulevaisuuteen. Transformatiivisen oppimisen teoriaa on esitetty keinona tuottaa yhteiskunnallista muutosta vaikuttamalla oppijoiden arvoihin, asenteisiin ja olemiseen ympäröivässä maailmassa. Aineisto koostuu viidestä yksilöhaastattelusta, joita analysoidaan ankkuroidun tutkimuksen (engl. grounded theory) informoivan sisällönanalyysin keinoin. Haastattelut kerättiin opettajilta, joiden opetuksessa kestävyyden teema on läsnä. Opettajat kuuluvat ansioituneiden opettajien Opettajien akatemiaan, jonka perusteella heidät valittiin haastateltaviksi. Aineistonkeruun tavan tarkoituksena on tietyistä tutkielman teoreettiseen viitekehykseen liittyvistä teemoista keskustelemalla saada tietoa heidän näkemyksistään, kokemuksistaan ja asenteistaan tutkielman aiheisiin liittyen. Tutkielman analyysi tunnistaa kolme kestävän kehityksen opetuksen ulottuvuutta: 1) opettaja tietojen ja taitojen välittäjänä, 2) opetussuunnitelmatyö ja 3) yhteyksien luominen opetuksessa. Aktiivisen kansalaisuuden teema opetuksessa hahmottuu analyysin mukaan kolmen ulottuvuuden kautta: 1) opiskelijoiden toimijuuden tukemisena, 2) opetuksen päämääränä sekä 3) yksittäisen opettajan merkityksenä. Teemoja yhdistäväksi ydinkategoriaksi muodostuu opettajien moninaiset vuorovaikutukselliset roolit kestävän kehityksen ja aktiivisen kansalaisuuden tavoitteessa. Havainto opettajien vuorovaikutuksellisen roolin merkityksestä on yhdenmukainen aiemman tutkimuksen kanssa. Tutkielma osoittaa vuorovaikutuksen merkityksellisen roolin korkeakouluopetuksessa. Analyysi valottaa opettajien vuorovaikutuksellisen roolin korostunutta merkitystä, kun opetus linkittyy kestävän kehityksen ja aktiivisen kansalaisuuden teemoihin. Korkeakouluopetus näyttäytyy yhteiskunnallisen muutoksen ajajana opetuksen tuomien tietojen, taitojen, arvojen ja asenteiden kautta. Korkeakouluinstituutiolla on vastuu tulevaisuuden yhteiskunnan johtajien ja päättäjien koulutuksesta inspiroimalla opiskelijoita osallistumaan aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan arvojensa mukaisesti. Tämä korostaa instituution arvopohjan ja eetoksen tärkeyttä sekä opetuksen transformatiivisen potentiaalin merkitystä.

The purpose of this research is to examine the experiences and views of university students on the working life competence. The purpose is to clarify what kind of working life competence can students get in their study programme. Furthermore, it is intended to survey what kind of working life competence the students experience that they are needing and what kind of development proposals they have. The students´ views are compared with earlier studies and definitions of the general working life competence. Finally new development lines are thought about to the contents and realisation of the training programme so that studies could offer the necessary lunches to the working life. The study was carried out as a qualitative study. Theme interviews of three university students were used of the material of the study. All the interviewees are students of the Master of Arts stage from the same training programme. All the interviewees had different experiences of the studying through practical training as well as exchange studying. The collected material was analysed on a content analysis. On the basis of the research results the students experienced that they had got a swarm of different working life competence of their studies. They believed that they will need and make use of these skills in the working life in different assignments. On the other hand, the students also experienced that they don´t get all usefull working life competence of the content of their study programme. The students would have wanted more teaching about performance skills and the IT skills in their studies. Furthermore, the students would want more work orientation and practice vicinity to their studies. On the basis of the research results working life cooperation should be added to academic education. Also teaching should be developed in a direction which would prepare students to the future working life.

Maisterintutkielmassani selvitän Helsingin yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestön Kronoksen piirissä vuonna 1984 tehdyn The Heimola Story – elokuvan taustaa ja maineen syntyä. Tutkielmani jakautuu kahteen osaan: elokuvassa näkyviä ilmiöitä analysoivaan ensimmäiseen osaan ja elokuvan maineen syntyä tutkivaan toiseen osaan. Johdannossa esittelen itse elokuvan, joka yhdessä muiden elokuvaan liittyvien materiaalien kanssa ovat tärkeitä lähdeaineistoja. Käytän lisäksi tutkimuskirjallisuutta, Kronoksen ainejärjestölehden Kronikan numeroita, haastatteluja ja internetlähteitä tutkielmassani. The Heimola Story – elokuvassa näkyvät akateemisen maailman ilmiöt, materiaaliset ja materiattomat, ovat 1980-luvun vaihteen historianopiskelijoille tuttuja, mutta kaikkia heille tuttuja ilmiöitä ei elokuvassa näy, sekä elokuvantekijöiden tahdosta että siitä riippumatta. Elokuvassa näkyviä ilmiöitä on myös muuteltu tai vedetty pois asiayhteydestä. Tätä on tehty huumorin, elokuvakerronnan, propagandan ja jopa ohittamattomien olosuhteiden vuoksi. Elokuva on oman aikansa tuote, mutta sitä on suodatettu sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti linssin läpi. The Heimola Story – elokuvan maine luotiin tietoisesti sekä elokuvan aikana että sen jälkeen. Elokuvan mainetta luotiin mainostamalla elokuvaa tekovaiheessa aktiivisesti Kronikan sivuilla ja luomalla elokuvan ympärille materiaalia, joka ylisti elokuvaa ja lisäsi sen ympärille mystiikkaa. Elokuvan maine lisääntyi myös useiden, maineikkaiden ja väkirikkaiden näytäntöjen myötä, joita valmistuneelle elokuvalle pidettiin vuosikausia elokuvan valmistumisen myötä. Vuosituhannen vaihteen molemmilla puolilla elokuvaa esitettiin erityisesti Kronoksen tai elokuvan juhlavuosina, jolloin elokuva sai mainetta juhlahetkien erityisenä ohjelmana. Viime vuosina elokuvan maine on lisääntynyt ja on puhuttu jopa jatko-osan tekemisestä elokuvalle.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oppilaitosyhteistyötä tekevät yliopistopapit kokevat työnsä merkityksellisyyden. Yliopistopapit työskentelevät yliopistojen tiloissa, mutta ovat kuitenkin seurakuntien tai seurakuntayhtymien työntekijöitä. Heidän työnsä tarkoituksena on vastata yhteisön tarpeisiin esimerkiksi osallistumalla erilaisiin työryhmiin ja tukemalla opiskelijoiden sekä henkilökunnan hyvinvointia. Hyvinvoinnin ja jaksamisen tukeminen ovat tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja, eikä yliopistopappien roolia siinä voi sivuuttaa. Tutkielmassani tarkastelen yliopistopappien kuvaamia työn merkityksellisyyden osa-alueita ja peilaan niitä teoreettiseen viitekehykseen. Kokemus työn merkityksellisyydestä on tärkeää yksilölle. Se lisää työtyytyväisyyttä ja koettua hyvinvointia. Työn näkeminen arvokkaana, hyvää tuottavana ja itsensä toteuttamisen mahdollistaja indikoivat työtyytyväisyyttä, motivaatiota ja parempaa jaksamista. Työn merkityksellisyyden kokemusta lisäävät myös autonominen työote, kompetenssi, yleishyödyllisyys ja kutsumus. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta, joita analysoin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Sisällönanalyysissa sovellan erilaisia työn merkityksellisyyttä, kansainvälisesti yliopistopappeja ja kirkon oppilaitostyöntekijöitä koskevia tutkimuksia ja teorioita. Analyysin pohjalta on löydettävissä neljä eri merkityksellisyyden yläluokkaa: merkitys opiskelijoille ja henkilökunnalle, merkitys yliopistopastoreille ja merkitys kirkolle sekä yksi näiden merkityksien toteutumista uhkaava yläluokka. Opiskelijoiden ja yliopiston henkilökunnan osalta korostuu yliopistopappien tekemä hyvinvointia tukeva työ. Yliopistopapeille itselleen työn merkityksellisyys kietoutuu kutsumuksen, toisten auttamisen, mission, työmotivaation ja yhteisössä työskentelyn teemoihin. Kirkon kannalta yliopistopappien tekemä työ edistää kirkon positiivista imagoa ja ylläpitää kristillisiä arvoja. Merkityksiä uhkaavia tekijöitä ovat puolestaan huoli pienenevistä resursseista sekä kysymys siitä missä määrin yliopistopappien kristillinen orientaatio saa näkyä sitoutumattomassa kontekstissa. Aineiston perusteella voidaan todeta, että haastattelemani yliopistopapit kokevat työnsä merkitykselliseksi.

Tutkielmassa tarkastellaan 18 quebeciläisen yliopistoihmisen ääntämyksen piirteitä Youtube-videopalvelussa julkaistuissa haastatteluissa suhteessa paikalliseen eli endogeeniseen foneettiseen normiin. Quebec on Kanadan ainoa yksikielisesti ranskankielinen provinssi, jossa keskustelua ranskan kielen normatiivisuudesta on historiallisesti käyty paikallisten eli endogeenisten piirteiden puolustajien ja pariisilaisen standardiranskan eli eksogeenisen normin kannattajien välillä. Lisäksi quebecinranskan erityispiirteiden arvostusta on heikentänyt kielellisen turvattomuuden tunne (insécurité linguistique), joka on seurausta ranskankielisten alemmasta sosioekonomisesta asemasta englanninkielisiin nähden. Kielipoliittisilla toimilla ranskan kielen asemaa ja normatiivisuutta on Quebecissä kuitenkin parannettu 1960- ja 1970-luvuilta lähtien. Aiempi tutkimus on melko yhtä mieltä siitä, että endogeenisen normatiivisen ääntämyksen mallina Quebecissä toimivat paikallisen television uutistenlukijat, joiden puheen foneettisen normin kuvailevat artikkelissaan Bigot ja Papen (2013). Tähän pro gradu -tutkielmaan on valittu viisi quebeciläistä ääntämyspiirrettä, joiden yleisyyttä 18 yliopistoihmisen muodostamassa aineistossa verrataan piirteiden yleisyyteen Bigot’n ja Papenin kuvailemassa normissa. Jokaiselta puhujalta analysoidaan ääntämystä noin kahden minuutin ajan, joten aineiston yhteispituus on noin 36 minuuttia. Päätavoitteena on selvittää, mihin aineiston yliopistolaisten ääntämys sijoittuu suhteessa Quebecin endogeeniseen normiin ja eksogeeniseen Pariisin standardiranskan normiin. Johdannossa esitetään kolme hypoteettista vastausvaihtoehtoa: yliopistolaisten ääntämys voi joko (1) vastata endogeenista foneettista normia, (2) olla lähempänä pariisilaista ääntämystä kuin endogeeninen normi on tai (3) poiketa endogeenista normia enemmän Pariisin standardista. Analyysissa on sosiofoneettisen metodin mukaisesti kaksi osaa: ensiksi akustisen fonetiikan metodilla selvitetään kvantitatiivisesti viiden ääntämyspiirteen yleisyys yliopistolaisten puheessa ja toiseksi sosiolingvistisesti verrataan tuloksia Quebecin endogeeniseen foneettiseen normiin ja analysoidaan lähdekirjallisuuden, pääasiassa Ostiguyn ja Tousignantin (2008), pohjalta erojen sosiaalisia merkityksiä. Tutkielman perusteella quebeciläisten yliopistoihmisten ääntämys sisältää television uutistenlukijoita enemmän paikallisia foneettisia piirteitä. Aineiston yliopistolaisten ääntämys on siis quebeciläistä endogeenista foneettista normia kauempana Pariisin standardiranskasta. Eri puhujien normatiivisuudessa on kuitenkin suuria eroja, eikä tuloksista välity yhtenäistä ääntämysmallia analysoitujen piirteiden valossa. Koska aiempia tutkimuksia quebeciläisten yliopistoihmisten ääntämyksestä ei ole, voi tutkielman tuloksista tehdä vain alustavia johtopäätöksiä. Verrattaessa puhujien erityisalaa paljastuu, että kielitieteen ja kirjallisuuden alojen tutkijat käyttävät quebeciläistä normia lähinnä olevaa ääntämystä. Johtopäätöksenä voi siis sanoa, että ääntämyksen normatiivisuus riippuu puhujan tietoisuudesta quebecinranskan endogeenisesta normista.

Tutkimuksessani tarkastelen teologien ja oppineiden käsityksiä pappiskasvatuksesta Suomessa. Lähdeaineistona käytän teologien tiedekuntalehti Kyyhkysessä vuosina 1966—1973 aiheesta julkaistuja kirjoituksia, joista poimin kiinnostavimmat laadullista sisällönanalyysia varten. Tutkin, millaista keskustelua pappiskasvatus synnytti, millä perusteilla yliopiston pappiskasvatusta puolustettiin tai vastustettiin, mitä ongelmia tai hyviä puolia pappiskasvatuksessa nähtiin ja miten sitä haluttiin kehittää. Ajankohdan yhteiskunnallinen murros muovasi ihmisten maailmankuvaa ja ajattelua. Instituutiot, kuten kirkko, olivat kritiikin kohteina. Yliopistoelämä politisoitui opiskelijoiden pyrkiessä muuttamaan yliopistoa demokraattisemmaksi. Teologian ylioppilaat vaativat opintojensa uudistamista. Tutkimuksessani selvitän sitä, miten murros ja yliopistokriisi näkyivät pappiskasvatusta koskevassa kirjoittelussa. Seuraavat viisi teemaa nousivat kirjoituksissa korostetusti esille: pappiskoulutuksen järjestämisvastuu, koulutuksen mielekkyys ja tarkoituksenmukaisuus, teoria- ja käytännön opetuksen suhde, yliopistoteologian ja kirkon teologian suhde sekä papin identiteetin ja spiritualiteetin muodostuminen ja kehittyminen. Kirjoittajat pitivät pappiskasvatusta yhteiskunnan tehtävänä. Yliopistoteologian avulla papit saivat valmiudet tehdä tieteellistä tutkimusta ja omaa hengenelämää koskevaa itsereflektiota. He oppivat ymmärtämään uskonelämän eri ilmenemismuotoja ja tekemään itsenäisiä, persoonallisia kannanottoja. Yhteiskunta oli selvillä siitä, mitä uskonnollisessa elämässä tapahtui. Opetuksen siirtäminen kirkolle tai uskonnollisille yhdyskunnille olisi palvellut vain niiden omia tarpeita ja typistänyt teologista näkemystä. Jotkut tosin ajattelivat, että teologiaa oli tutkittava kirkossa, koska se oli syntynyt siellä. He edellyttivät, että teologia on tunnustuksellista ja edistää kirkon oppia ja agendaa. Heidän mukaansa spekuloiva ja tieteellistynyt akateeminen jumalatutkimus haastoi pappien vakaumusta ja sai heidät epätietoisiksi tehtävästään ja suhteestaan kirkkoon ja yhteiskuntaan. Monet näkivät tunnustuksellisuuden kuitenkin ennen kaikkea tarkoituksenmukaisuutena: opetuksessa huomioitiin opiskelijan tulevat tehtävät. Opiskelijan tausta, motiivit ja ennakko-odotukset vaikuttivat kokemuksiin opintojen mielekkyydestä. Vakaumuksellisten kristittyjen oli vaikea sovittaa uskonkäsitystään akateemiseen teologiaan, ja he pyrkivät jopa välttelemään sen omaksumista. Radikaaliteologeille vasta yhteiskunnallinen aktivoituminen toi kokemuksen opintojen mielekkyydestä. Heille tärkeintä oli maailman kärsimyksen ja hädän lievittäminen. Monet odottivat tiedekunnalta oman hengenelämän ohjausta ja tukea, mutta pettyivät, kun eivät sitä saaneet. Opintojen myötä tapahtunut elinympäristön ja elämäntavan muutos sekä uudet sosiaaliset suhteet ja vaikutteet vaativat opiskelijalta sopeutumista ja vaikuttivat osaltaan hänen kokemuksiinsa opintojen mielekkyydestä. Tulevan työelämän haasteet synnyttivät opiskelijoissa epävarmuutta. He tunsivat saaneensa tarvitsemansa teoriatiedon, mutta eivät riittävää ohjausta sen käytäntöön soveltamisessa. Omakohtaisen teologisen synteesin puute aiheutti pelkoa papin työhön menemisestä. Toisaalta epätietoisuus uudisti kirkkoa. Kun opiskelijalla ei ollut valmista papin muottia, hän pystyi muokkaamaan pappeudesta itsensä ja ympäröivän yhteiskunnan näköistä. Uudet ajatukset ja ideat siirtyivät pappien mukana kirkon käytänteisiin uudistaen niiden toimintaa. Mielekkäimpinä opintonsa kokivat niihin avoimin mielin suhtautuneet. Ennakko-odotusten puuttuessa he pystyivät kyseenalaistamaan ja muuttamaan ajatteluaan ja käsityksiään sekä löytämään opinnoilleen kiinnostavan sisällön. Kirjoituksissa tunnustettiin yliopisto- ja kirkon teologian riippuvuussuhde, mutta niiden yhteen sovittaminen koettiin hankalaksi. Näkemyserot liittyivät usein siihen, miten teologian tuli huomioida kirkon tarpeet ja odotukset. Ongelmana oli, että tiedekunnan oli yhtäältä harjoitettava vapaata ja riippumatonta tieteellistä tutkimusta, toisaalta koulutettava kirkolle sen oppia tunnustavia työntekijöitä. Vastakkainasettelu näkyi siten, että osa kirjoittajista piti tiedekuntaa pelkkänä pappienkoulutuslaitoksena, osa taas ammattikouluna, joka ei valmistanut mihinkään virkaan. Opiskelijoiden keskuudessa vallitsi lisäksi epätietoisuus siitä, täyttikö tiedekunnan opetus kaikkia niitä vaatimuksia, joita kirkko tulevilta sananjulistajiltaan edellytti. Papiksi kasvaminen ja spiritualiteetin kehittyminen oli teologin koko persoonaa koskettava ja muokkaava tiedollinen ja hengellinen prosessi. Siksi oli kirjoittajien mukaan kohtalokasta, että tiedekunta ja kirkko jättivät opiskelijan yksin pohtimaan omaa eksistenssiä, pappeutta ja spiritualiteettia koskevia kysymyksiä. Hengellisyyttään hoitaakseen opiskelijoiden oli hakeuduttava erilaisiin ryhmiin, jotka tarjosivat turvaa ja henkisen kodin, mutta saattoivat toisaalta painostaa ”oikeaan ajatteluun”. Kirjoittajien mielestä oli tiedekunnan ja kirkon tehtävä järjestää opiskelijoille sielunhoitoa sekä hengellistä tukea ja ohjausta.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Mental problems are an increasing challenge among university students. Research and development of interventions that aim to enhance well-being is important, because challenges in students' well-being easily effect the study progress and success. Mental problems and symptoms can also follow into working life, so the prevention of challenges is also important in the light of the students' later ability to work and be well. Psychological flexibility has been found to promote well-being in many ways. Several intervention studies have confirmed that psychological flexibility can also be promoted by using acceptance and commitment therapy’s (ACT) methods. The purpose of the study was to determine the effects of an internet-based intervention on university students’ well-being and study skills. The aim of the intervention was to enhance student’s psychological flexibility and organised studying skills. The research questions were: How are psychological flexibility, well-being, experienced stress, study-related burnout and organised studying skills related to each other, what kind of effects does the intervention have on the above-mentioned scales and how is the burnout risk divided before and after intervention. 74 university students participated in an intervention study conducted with an experimental control setting. Students’ psychological flexibility, well-being, experiences of stress, study-related burnout and organised studying were measured with questionnaires. The data of this study consist of the questionnaires conducted at the beginning and end of the intervention. Connections between the variables were observed by correlations and the change by repeated measures t-test, repeated measures analysis of variance (ANOVA), and frequency table. The results showed that students’ psychological flexibility, well-being, and organised learning skills increased as perceived stress and study-related burnout decreased. The effects of the intervention suggest that the well-being of university students can be supported by online intervention course combining ACT practices and study skills. More research is needed on the individual-level changes and the long-term effects of the intervention on well-being and study-related burnout.

Yhdysvalloissa 1900-luvun taitteessa monet yliopistot valitsivat opiskelijansa sukupuolen perusteella. Naisten korkeakoulutuksen yleistyminen 1800-luvun lopulla pakotti koulutuksen asiantuntijat pohtimaan, millaista sivistystä nuorille naisille ja miehille tulisi korkeakouluissa tarjota. Lopputuloksena olivat usein sukupuolen mukaan jaotellut yliopistot, joista käsittelen tässä tutkimuksessa vain miesopiskelijoille avointa Harvardin yliopistoa sekä sen yhteydessä toiminutta naisyliopistoa Radcliffe Collegea. Tutkin näiden yliopistojen kautta sukupuoleen koulutuksessa liitettyjä merkityksiä. Analysoin tutkimuksessani niitä tapoja, joilla koulutuksen asiantuntijat liittivät yhteen naisten ja miesten kehojen biologiset ominaisuudet sekä yhteiskunnalliset velvollisuudet osana yliopistojen välittämää sivistystä sekä yhdysvaltalaista rodullista kehitystä. Tutkin myös, kuinka opiskelijat tuottivat asiantuntijoiden käsityksistä poikkeavia sukupuolitettuja merkityksiä oman opiskelukokemuksensa myötä ja kuinka tämä suhtautui asiantuntijoiden artikuloimaan ja tätä kautta koulutuksen käytäntöjä muokanneeseen ihanteiden tasoon. Tutkimuskysymykseni ovat: miksi sukupuoli oli merkityksellinen käsite koulutuksen tavoitteiden määrittelyssä 1900-luvun taitteen Yhdysvalloissa? Millä tavoin Harvardin ja Radcliffen yliopistoissa opiskelevat nuoret miehet ja naiset tuottivat performatiivisesti rakentuvaa sukupuoli-identiteettiä? Miksi ja miten yliopistokoulutus ja siihen liitetyt merkitykset valjastettiin osaksi kansakunnan palvelemisen narratiivia? Miten sukupuolen, rodun ja luokan intersektiota rakennettiin koulutuksen diskursseissa? Tärkeimmät alkuperäislähdeaineistoni koostuvat kahdesta osasta. Ensimmäisen osan muodostavat Harvardin ja Radcliffen yliopistoissa toimineiden koulutuksen asiantuntijoiden laatimat puheet ja esseet koulutuksen sukupuoleen sidotuista tavoitteista noin vuosilta 1899–1911. Toinen osa koostuu näiden kahden yliopiston opiskelijoiden laatimista vuosikirjoista vuosilta 1899 sekä 1911–1914. Näin huomioin lähdeaineistossa sekä asiantuntijoiden että opiskelijoiden näkökulman. Esitän tutkimuksessani, että rodullisen kehityksen ja sivistyksen liittäminen sukupuoleen muodosti moniulotteisen ja monimutkaisen kulttuurisen merkityskokonaisuuden, joka tuki etenkin valkoista ja yläluokkaista valtaa. Yliopistoissa rakennettu sivistys oli lähtökohtaisesti sukupuolittunutta, sillä yliopistokoulutuksen tehtävänä pidettiin ihanteellisten naisten ja miesten kasvattamista yhdysvaltalaisen kansakunnan palvelukseen. Kuitenkin naisopiskelijoille yliopistoelämän tarjoamat mahdollisuudet antoivat tilaa sukupuolitettujen velvollisuuksien rajojen siirtämiseen sekä rikkomiseen. Näin ollen läsnä oli myös opiskelijoiden vastarinta ja toimijuus pelkän kasvatuksen kohteena olemisen sijaan.