Browsing by Subject "äitiys"

Suomalaisessa kulttuurissa kirjoilla ja lukemisella on perinteisesti ollut vahva asema ja lastenkirjallisuus on tärkeä osa myös varhaiskasvatusta. Lastenkirjallisuuden tehtävänä on tarjota lapsille viihdykettä, mutta kirjallisuuden avulla lasten kanssa voidaan myös käsitellä erilaisia, vaikeitakin aiheita. Kirjojen kautta lapsi pystyy pohtimaan esimerkiksi omaa identiteettiään. Lastenkirjallisuus ottaa usein kantaa yhteiskunnan ilmiöihin. Esimerkiksi postmoderneissa lastenkirjoissa pyritään rikkomaan kaksijakoisia sukupuolirooleja ja esitellään ei-normatiivisia perheitä alleviivaamatta niitä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, kuinka äitejä ja äitiyttä kuvataan suomalaisessa, realistisessa lasten kuvakirjallisuudessa. Pienten lasten identiteetin kehityksen kannalta on tärkeää, minkälaisina aikuisia naisia ja äitejä kuvataan kirjallisuudessa, koska kuvaukset liittyvät väistämättä myös käsityksiin sukupuolirooleista. Tämä laadullinen tutkimus on toteutettu teorialähtöisenä sisällönanalyysinä ja aineistona on 13kpl vuosina 2015-2020 julkaistua lasten kuvakirjaa. Analyysin kohteena ovat sekä kirjojen teksti että kuvitus. Analyysin perusteella aineiston äitihahmoille luotiin kuusi kategoriaa: äidin elämä on muutakin kuin äitiyttä, äidit osaavat heittäytyä, äiti on rakastava ja lempeä turvanlähde, äidit eivät ole täydellisiä, äidillä on viimeinen sana ja äidit osana monenlaisia perheitä. Nykyään äideillä jopa odotetaan olevan ”oma elämä” äitiyden ulkopuolella ja näin on myös kirjallisuuden äitien kohdalla. Äidinrakkaus näkyy vahvasti kirjoissa, mutta niin myös äitien muut tunteet. Äiti on auktoriteetti, vaikka hän hassutteleekin lastensa kanssa. Lastenkirjoissa kuvataan myös muita kuin perinteisiä ydinperheitä. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että lastenkirjallisuuden äitihahmoilla on monia, päällekkäisiä rooleja. Hyvä äitiys ei vaadi oman elämän uhraamista. Kirjojen äideillä on harvoin omaa nimeä, vaikka muuten äitikuvaukset haastavat perinteiset sukupuoliroolit. Hyvä kuvakirja jättää tarpeeksi tilaa myös visuaaliselle kerronnalle. Kuvituksessa näkyvät ajankohtaiset aiheet kuten imetyksen normalisointi. Tarinat tarjoavatkin hyvän lähtökohdan lapsen ja aikuisen väliselle keskustelulle.

Lapsiperheköyhyys on ajankohtainen ja kasvava ilmiö Suomessa. Tässä tutkimuksessani tutkin äitien köyhyyskokemuksia ja selviytymiskeinoja vauvaperheen arjessa. Ajankohtaisuudestaan huolimatta, nimenomaan vauva-ajan köyhyyttä on aiemmin tutkittu hyvin vähän. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on: Miten äidit kokevat köyhyyden vauvaperheen arjessa? Vastatessani kysymykseen kiinnitän huomioni vauva-arjen köyhyyden kokemuksiin ja kuinka äidit määrittelevät köyhyyden omasta näkökulmastaan. Toinen tutkimuskysymys liittyy arjen selviytymiskeinoihin, kun vauvaperheessä taloudellisesti on tiukkaa. Kysyn, Millaisia selviytymiskeinoja äidit käyttävät vauva-ajan arjessa? Tutkimuksen aineisto koostuu e-lomakkeella toteutetusta kyselystä, johon vastasi yhteensä 11 äitiä. Kysely toteutettiin internetissä ja mainostettiin sosiaalisen median erilaisissa äitiyttä kokevissa Facebook-ryhmissä. Tutkimuksen tulosten mukaan köyhyys vauvaperheissä vaikuttaa monin eri tavoin. Tutkimuksessa nousi kolme pääteemaa: köyhyyden määrittely, köyhyyden vaikutukset ja kokemukset sekä selviytymiskeinot. Köyhyyttä määriteltiin kolmesta näkökulmasta: taloudellisesta, suhteellisesta ja käytännössä esiintyvästä, mikä toi esille köyhyyden monitasoisuuden. Köyhyyden vaikutukset ja kokemukset näkyivät tutkimuksessa vastaajien vastauksissa siten, että puolet vastaajista kokivat, ettei köyhyys vaikuta äitiyteen ja puolet koki sen vaikuttavan. Vaikutukset näkyivät kuluttamisessa, mahdollisuudessa hoitaa terveyttä sekä vanhempana toimimisessa. Vastaajien selviytymiskeinoina nousi vastauksissa ajan viettäminen lasten ja puolison kanssa, pienistä asioista nauttiminen, yhteiskunnan tuki sekä omat valinnat. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että lapsiperheköyhyys on hyvin moniulotteinen ongelma, joka vaikuttaa negatiivisesti sekä lapsen että koko perheen hyvinvointiin. Pienestä aineistosta huolimatta tutkimus tuottaa tietoa vauva-ajan köyhyydestä sekä äitien arjen selviytymiskeinoista, mikä laajentaa ymmärrystä aiheesta.

Tutkimuksessa selvitetään, millaisena spirituaalisuus näyttäytyy haastateltujen äitien kokemusmaailmassa, miten he kokevat spirituaalisuutensa muuttuneen, ja kuinka he suhtautuvat tulevaisuuteensa spirituaalisuuden näkökulmasta. Tuloksia peilataan Euroopan Palliatiivisen yhdistyksen jaotteluun spirituaalisuuden eri ulottuvuuksista, joita ovat eksistentiaaliset, arvoihin liittyvät ja uskonnolliset kysymykset. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla kuutta äitiä puolistrukturoidun syvähaastattelun keinoin. Heidät valittiin harkinnanvaraisella otannalla ja aineisto analysoitiin tulkitsevan fenomenologisen analyysin IPA (interpretative phenomenological analysis) menetelmin. IPA toimi myös tutkimuksen tietoteoreettisena viitekehyksenä. Aineistosta erottuu kolme kattoteemaa, joita ovat äitien suhde itseen, maailmaan ja Jumalaan. Näiden keskiössä on uusi ihmissuhde, suhde lapseen, joka vaikuttaa muihin suhteisiin. Suhteessa itseen korostuu ristiriitaisuus ja rajallisuuden kokemus. Muutoksen näkökulmasta kokemus syvällisemmästä ja aidommasta itsestä nousee esiin äitiyden myötä. Tulevaisuus näyttäytyy toiveena jatkuvasta kehittymisestä. Kokemukset suhteessa itseen nyt ja tulevaisuudessa koskettavat spirituaalisuuden eksistentiaalista ulottuvuutta ja arvokysymyksiä. Muutokseen liittyvät näiden lisäksi uskonnolliset kysymykset. Suhdetta maailmaan äidit kuvailevat ensisijaisesti erilaisten tunteiden kautta. Lapset ja lähisuhteet korostuvat ja äitien kokemukset niistä liittyvät laaja-alaisesti kaikkiin spirituaalisuuden osa-alueisiin. Asioiden tärkeysjärjestys ja elämän tarkoitus muuttuvat ja tulevaisuuteen liitetään toive uudesta lapsesta tai lapsenlapsista. Muutokseen ja tulevaisuuden kokemuksiin ei liity uskonnollisia kysymyksiä. Spirituaalisuuden eksistentiaaliset ja arvokysymykset ovat keskiössä. Suhteessa Jumalaan äidit liittävät transsendenttisen ulottuvuuden selvimmin synnytystapahtumaan. Myös arki mahdollistaa äideille yhteyden omaan spirituaalisuuteensa. Uskonnollisista rituaaleista rukous osoittautuu tärkeimmäksi keinoksi hakea tukea ja turvaa lapsiarjessa. Omaa jumalasuhdetta kuvataan niin myönteisten kuin kielteisten määreiden kautta. Jumalasuhteessa tapahtuneessa muutoksessa korostuvat armo ja rakkaus. Suhde Jumalaan liittyy spirituaalisuuden kaikkiin kolmeen ulottuvuuteen ja niistä keskeisimmin uskonnollisiin kysymyksiin. Tutkimus osoittaa, että äitiys ja spirituaalisuus liittyvät läheisesti yhteen ja kokemus niiden välisestä suhteesta on vahvasti tunteisiin kietoutunut, moniulotteinen ja yksilöllinen. Äitiys näyttäytyy mahdollisuutena hengelliselle ja henkiselle kasvulle ja muutokselle. Tutkimuksen tuottama tieto voi rohkaista tutkimukseen osallistuneita ja heidän edustamiaan ihmisiä keskustelemaan enemmän äitiyteen tai laajemmin vanhemmuuteen liittyvistä spirituaalisista kokemuksista. Se tarjoaa myös eri tahoille ajatuksia siitä, kuinka tukea kokonaisvaltaisesti naisia äitiyden mukanaan tuomissa elämänmuutoksissa.

Yhteiskunnassamme elää yhä voimakkaasti useita äitiyteen liittyviä myyttejä. Nämä myytit luovat kuvaa ihanneäidistä rajaten ulkopuolelleen äitiyteen osaltaan liittyvät, kielletyiksi mielletyt tunteet. Kiellettyjen tunteiden esille tuominen on yhteiskunnassamme vallitsevan kliseisen äitiyskäsityksen takia vaikeaa ja äidit jäävät tunteidensa kanssa helposti yksin. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on nostaa keskusteluun äitiyden toiseksi tarinaksi nimetty kertomus, kertomus joka elää omaa salattua tarinaansa äitimyytin takana. Tutkielman tarkoituksena on osaltaan kannustaa rehelliseen, kaunistelemattomaan äitiyspuheeseen ja edistää entistä avoimempaa ilmapiiriä äitiyskokemusten kohtaamisessa. Tutkimusaineiston keruu tapahtui syksyllä 2008 eri foorumeille jätetyn kirjoituspyynnön perusteella. Kirjoituspyynnössä pyydettiin äitejä kirjoittamaan kielteiseksi miellettävistä tunnekokemuksistaan sekä pohtimaan saadun avun riittävyyttä ja omaa selviytymiskokemustaan. Vastaukset pyydettiin lähettämään sähköpostitse tutkielmaa varten luotuun sähköpostiosoitteeseen. Tutkimusaineisto (N=13) analysoitiin kaksivaiheisesti sisällönanalyysin ja juonirakenneanalyysin keinoin. Tutkimuksen lähestymistapa on narratiivinen ja perustuu pääosin Vilma Hännisen (2000) esittämiin näkemyksiin tarinallisuudesta. Myös Eeva Jokisen (1996) tutkimus äitiyden omaelämänkerrallisista esityksistä on ollut tutkimuksen kannalta merkittävä lähdeteos. Sisällönanalyysin tuloksena tutkimusaineistosta muodostui seitsemän pääluokkaa kirjoittajien kokemista kielletyiksi miellettävistä tunteista: aggressiot, epätoivo ja masennus, ahdistus, häpeä, tunnottomuus, väsymys ja pelko. Juonirakenneanalyysi tuotti kaksi tyyppitarinaa, joiden juonenkulut poikkesivat toisistaan kirjoittajan subjektiivisen selviytymiskokemuksen ja puolison antaman tuen kannalta tarkasteltuina. Tutkimuksen johtopäätöksenä on että äitiyteen liittyy kiinteästi myös kielletyiksi miellettyjä tunnekokemuksia. Äitimyytti elää edelleen yhteiskunnassa voimakkaana joka osaltaan vaikeuttaa äitiyden haastavista tunnekokemuksista puhumista. Tutkimuksen toisena johtopäätöksenä on että puolisoiden antamalla tuella on yhteys äitien selviämiskokemukseen. Äitien tukeminen haastavan elämänvaiheen aikana edistää äitien jaksamista. Äitiyden toisen tarinan esiin nostaminen ja äitiystarinoiden rehellinen kohtaaminen voisivat vähentää äitien kokemaa henkistä tunnekuormaa. Ihanteista riisuttu äitiys madaltaisi äitien kynnystä hakea tarvittaessa apua ilman huonoksi äidiksi leimautumisen pelkoa ja näin lapsiperheiden ongelmiin voitaisiin puuttua ajoissa, ennen niiden syvenemistä.

Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten suomalaissyntyiset islamiin kääntyneet muslimiäidit kokevat oman äitiytensä ja äidin roolinsa, minkälaisia äitiyteen ja lasten uskontokasvatukseen liittyviä ihanteita heillä on, sekä mihin he pohjaavat näkemyksensä hyvästä äitiydestä ja lastenkasvatuksesta. Tavoitteena on ollut selvittää, miten he monikulttuurisissa perheissään tekevät valintoja eri islamin tulkintojen ja toimintatapojen välillä äitiyteen ja lastenkasvatukseen liittyvissä kysymyksissä, ja miten sekularisoituneessa Suomessa asuminen on vaikuttanut heidän kokemuksiinsa muslimiäitiydestä. Tutkielma sijoittuu islamin tutkimuksen ja äitiystutkimuksen kentille. Haastatteluita on lähestytty etnografisella otteella ja teoreettisia aineksia on otettu sosiologian ja sukupuolentutkimuksen puolelta. Tutkimusaineisto koostuu 7 puolistrukturoidusta haastattelusta, jotka on äänitetty ja litteroitu. Haastattelut on koodattu ja analyysimetodina on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksessa käy ilmi, että haastatellut äidit ovat tietoisia äitien korkeasta asemasta islamilaisissa lähteissä, mutta äidit eivät toisintaneet kuvaa itsensä uhraavasta äidistä. Äitiyden ja islamin välillä nähtiin yhteys, joka saattaa aiheuttaa paineita joillekin äideille, jotka eivät olisi halunneet lapsia tai eivät koe sopivansa sosiaalisesti konstruoituun ”muottiin”. Kuitenkin suurin osa äideistä nautti äidin roolistaan, eivätkä he kokeneet isoja ristiriitoja eri puolilta tulevien odotusten ja oman äitiytensä välillä. Nykyajan individualistiseen trendiin liittyvä intensiivisen vanhemmuuden kulttuuri näkyi joistakin äideistä ja tämä saattoi aiheuttaa paineita enemmän kuin islamin määrittelemät äidin velvollisuudet. Keinoja käsitellä paineita oli erilaisia. Useampi koki itsensä itsevarmaksi, eivätkä nämä äidit paljon stressanneet mahdollisesta kritiikistä. Jumalan armollisuus mainittiin useamman kerran paineita lievittävänä tekijänä. Jumala odottaa äideiltä näiden omaa parastaan, mutta ei täydellisyyttä. Yksi äiti tulkitsi islamilaisia lähteitä feministisesti osoittaakseen, ettei naisen ja äidin roolin tarvitsisi olla niin kapea. Lastenkasvatuksen ihanteiksi nostettiin universaaleja hyveitä, mutta näitä hyveitä pidettiin islamilaisina tai limittäisinä islamin kanssa. Lapsista haluttiin kasvattaa hyviä ihmisiä ja tämä tapahtui islamin avulla. Lapsia sosiaalistettiin islamiin jo pienestä pitäen, koska sekulaarissa ympäristössä kotikasvatuksella nähtiin olevan enemmän merkitystä lasten islamilaisen identiteetin kehittymiselle kuin muslimienemmistöisessä maassa. Monet pitivät Suomea lähtökohtaisesti islamilaisia arvoja tukevana paikkana asua, mutta kokivat suomalaisen yhteiskunnan sosiaalistavan lapsia vahvasti suomalaisuuteen. Tämän vuoksi he kokivat, että islamiin kasvattaminen jää hyvin paljon vanhempien harteille. Tämä mahdollisesti voisi selittää taipumusta ”holistiseen” kasvatukseen, jossa uskonto on kokonaisvaltainen asia, joka näkyy kaikissa arkielämän toimissa. Mitä tulee islamin tulkintoihin, äidit tunsivat oman uskontonsa hyvin ja luottivat omaan järkeensä ja intuitioonsa päätöksen teossa. Moskeijan järjestämät Koraani-koulut nähtiin metodeiltaan vanhahtavina ja lapsille rankkoina, joten monet lapset opiskelivat islamia kotona vanhempiensa ja internetin materiaalien avulla.

In my thesis I study everyday life in families with small children, especially from the mother´s point of view, with three different themes: intimate relationships, physical well-being and social networks. Research question in my thesis is: how everyday life in families with small children is. I am interested in what we really know about life in families with small children and how it is discussed in scientific literature. I examine how intimate relationship, physical well-being and social networks change when a child is born, or do they change. I wonder if mothers themselves can influence the fluency of their everyday life and does the expectations and pressures created by culture affect them. I also examine what are the ways of responding to possible challenges in every-day life and does the child really change everything. I achieve my thesis as a literature review and it is based on versatile sources from many different sciences. There is much comprehensive research from this subject, for example in education theory, social science and in women´s studies. Perceptions about motherhood, intimate relationships and physical well-being has changed a lot during the last decades and IT development has brought new forms of social support. However, the traditional roles, for example in relationships, are also very alive. The key concepts in my thesis are motherhood, everyday life, intimate relation-ship, physical well-being and social networks. With themes I chose I can examine everyday life on families with small children in a versatile and comprehensive way. My the-sis confirmed my belief that even though the everyday life in family with small children can sometimes be challenging and tiring, there can also be many factors that help to maintain well-being. Because everyday life with children is regular, it is easier to place regular exercise and healthy eating moments. In the middle of chaotic child family, it is possible to build new healthier lifestyles for the whole family. Also, the relationship can be strengthened when parenthood unites spouses and brings a new sense of belonging. It is important to note that in everyday life in families with small children, the change is often seen as an opportunity in some positive aspects of life.

Tässä maisterintutkielmassa selvitetään millaisia kokemuksia perheväkivaltaa lapsiinsa kohdistaneilla äideillä on sosiaali- ja terveyspalveluissa. Aiempien tutkimusten mukaan äitien lapsiinsa kohdistamaa perheväkivaltaa ei aina tunnisteta sosiaali- ja terveyspalveluissa ja siksi perheväkivaltaa käyttäneiden äitien kokemukset ovat tärkeä tutkimusaihe. Tutkimuskysymykset ovat 1) miten perheväkivaltaa lapsiinsa kohdistaneet äidit kuvaavat kokemuksiaan sosiaali- ja terveyspalveluissa ja 2) millaisia subjektipositioita heille näissä kuvauksissa muodostuu. Tutkimusaineisto kerättiin kirjoituspyynnöllä Maria Akatemian avustuksella kesän 2021 aikana. Tutkimusaineisto koostuu viiden perheväkivaltaa lapsiinsa kohdistaneen äidin kirjoituksista. Tutkimus edustaa laadullista tutkimusta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty diskurssianalyysiä ja tutkimuksen viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi. Tämän tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimii Erving Goffmanin jäsentämä teoria vuorovaikutuksesta ja siihen liittyvästä kasvotyöstä. Kasvotyön kautta vuorovaikutuksessa pyritään säilyttämään niin omat kuin toisten kasvot. Lisäksi olennaisia käsitteitä tässä tutkimuksessa ovat dialogisuus, työntekijä-asiakassuhde ja lapsiin kohdistuva perheväkivalta. Ammatillisissa asiakassuhteissa pyritään usein tasavertaisuuteen, vaikka sen lähtökohdat ovat epäsymmetriset. Kun vuorovaikutus on vastavuoroista, se mahdollistaa keskinäisen dialogin syntymisen. Diskurssit jäsentävät sitä, miten äidit kuvaavat ja millaisia merkityksiä he antavat kokemuksilleen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Analyysin tuloksena aineistosta jäsentyi kolme päädiskurssia, jotka nimettiin ymmärryksen diskurssiksi, kohtaamattomuuden diskurssiksi ja häpeän diskurssiksi. Jokaisen päädiskurssin alle nimettiin 2-3 aladiskurssia. Päädiskurssien sisällä äideille rakentui erilaisia subjektipositioita eli rooleja suhteessa kokemuksiin perheväkivaltaa käyttäneinä äiteinä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Äitien puhetavoissa monet diskursseista ja niiden alateemoista esiintyivät limittäin teksteissä. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että äitien kokemukset ovat monimutkainen kokonaisuus erilaisia sosiaalisia todellisuuksia. Äidit toivat teksteissään esille tarpeen muodostaa luottamuksellinen asiakassuhde sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisiin sekä sen, että perheväkivallasta kysyttäisiin tai, että se otettaisiin puheeksi suoraan äitien asioidessa palveluissa. Äitien kokemuksissa perheväkivaltaa ymmärrettiin erilaisten kuormittaviksi miellettyjen tekijöiden kautta. Esille tuli myös perheväkivaltaan liittyvää kohtaamattomuutta, äitien teksteissä kerrottiin ettei välttämättä kukaan ammattilainen kysynyt heiltä perheväkivallasta. Tuloksissa tuli esille myös äitien tekemään perheväkivaltaan liittyvä häpeä, häpeään yhdistettiin erityisesti sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työhön liittyvät virkatehtävät ja pelko esimerkiksi lastensuojelullisista toimenpiteistä.

Tutkimuksen aiheena on huumeriippuvuudesta irrottautuminen ja äitiys. Tutkimustehtävänä on ollut tarkastella huumeriippuvuudesta irrottautuneiden äitien kuntoutumista päihteettömään äitiyteen, sekä toipumiseen ja äitiyteen liittyviä identiteettimuutoksia. Huumeita ja muita päihteitä ongelmaisesti käyttävät pienten lasten äidit ja raskaana olevat naiset ovat suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa lisääntyvä asiakaskunta. Äidin raskaudenaikaisella käytöllä on tutkimusten mukaan monia haitallisia vaikutuksia sikiön terveydelle. Syntyneen lapsen kohdalla äidin huumeidenkäyttö muodostaa vauvan terveydelle ja turvallisuudelle vakavan riskin. Terveysriskien lisäksi huumeita käyttävän äidin kyvyt vauvan psyykkisten tarpeiden kohtaamiseen eivät ole tutkimusten mukaan riittävät lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta. Tutkimus on toteutettu narratiivisen ja fenomenologisen tutkimuksen menetelmin. Valittujen menetelmien tavoitteena on ollut tarkastella huumeriippuvuudesta irrottautumista ja äitiyttä kokemuksellisena ja tarinallisena prosessina. Tutkimuksen toiminnallisena kontekstina on päihdeongelmaisille vauva- ja pikkulapsiperheille suunnattu ”Pidä Kiinni”–hoitojärjestelmä, jota toteutetaan Ensi- ja turvakotien liiton päihde-ensikodeissa ja avopalveluyksiköissä eri puolella Suomea. Tutkimuksen aineistona on kahdeksan huumeriippuvuudesta irrottautuneen äidin kertomukset. Aineisto koostuu 12:sta haastattelusta, kahden äidin kirjoittamista teksteistä ja havainnointipäiväkirjasta. Tutkimushaastattelut on toteutettu väljästi strukturoidun teemahaastattelun ja narratiivisen haastattelun menetelmin. Aineiston analyysi olen toteutettu narratiivisen analyysin keinoin. Tutkimusaineiston kertomusten valossa huumeriippuvuudesta irrottautuminen ja päihteettömän äitiyden identiteetin rakentuminen oli tapahtunut monessa vaiheessa ja tasossa. Huumeista irrottautuminen oli mahdollistanut uudenlaisen päihteettömän identiteetin rakentumisen vaiheittain etenevän identiteettityön avulla. Uusi päihteetön identiteetti oli muuttanut tutkittavien käsityksiä myös omasta äitiydestään. Äitien kertomuksissa erottautui erilaisia päihderiippuvuuteen, siitä irrottautumiseen ja äitiyteen kytkeytyviä identiteettinarratiiveja. Äitiyden identiteettinarratiivit – äitiyden käsikirjoitukset – jakautuivat voimaantuneen, voimattoman ja ristiriitaisen äitiyden käsikirjoitukseen. Haastateltavieni identiteetin uudelleenrakentumista tukeneita vuorovaikutuksellisia, kognitiivisia ja emotionaalisia prosesseja kutsun tutkielmassani tarinalliseksi identiteettityöksi. Sen avulla haastateltavani olivat rakentaneet koherentteja merkityksiä menneisyyden kipeille kokemuksille ja liittäneet ne osaksi uutta päihteetöntä identiteettiään. Päihde-ensikotien ja avopalveluyksikköjen kuntouttavat prosessit kulkivat haastateltavieni kertomuksissa rinnakkain heidän kuntoutumisensa sisäisten prosessiensa kanssa. ”Pidä kiinni”-hoitojatkumon tarjoama ”kiinnipitävä” ja välittävä tuki oli kannatellut haastateltavieni toipumisen etenemistä silloinkin, kun heidän omat voiman olivat olleet vähissä. Tutkimusaineiston valossa näyttää, että riittävän pitkä ja kuntoutujan tarpeisiin ajantasaisesti vastaava hoitojatkumo kannattelee parhaiten huumeriippuvuudesta irrottautuvan toipumista myös hoitojatkumon nivelvaiheiden yli. Keskeisimmät päihde-ensikodista kotiutumisen haasteet liittyivät äitien kertomuksissa arjessa selviytymiseen, vauvan tarvitsevuuteen vastaaminen ja päihteettömyyden säilyttäminen. ”Pidä kiinni”-hoitojatkumo rakentuu avo- ja laitosperhekuntoutuksen palveluista, joilla pyritään tukemaan toisaalta äidin tai vanhempien päihteettömyyttä, toisaalta äidin tai vanhempien ja lapsen välistä varhaista vuorovaikutusta. Haastateltavieni kertomuksissa yksittäisiä perhekuntoutuksen käytäntöjä tärkeämpänä näyttäytyi perhekuntoutuksen yhteisöllisyys ja vuorovaikutus. Äitien kokemukset perhekuntoutuksen terapeuttisista elementeistä liittyivät sekä vuorovaikutussuhteisiin työntekijöiden kanssa että vertaissuhteisiin.

1920-luvun Kuuba oli juuri itsenäistynyt entinen Espanjan siirtomaa Yhdysvaltojen tiiviissä poliittisessa ja taloudellisessa ohjauksessa. Tutkin pro gradu -tutkielmassani Kuuban järjestäytyneen feministisen liikkeen alkua, kansallisia naisten kongresseja, jotka järjestettiin Havannassa vuosina 1923 ja 1925. Kongressit järjesti feministinen kattojärjestö Federación Nacional de Asociaciones Femeninas ja niihin osallistui useita kymmeniä naisjärjestöjä joka puolelta Kuubaa. Olen perehtynyt työssäni naisten kongressien toimintakertomuksiin, jotka sisältävät kongresseissa pidetyt esitelmät sekä yleiset päätökset. Analysoin niiden perusteella, millaisia asioita kuubalaisfeministit ajoivat naisille tärkeinä ja millaisiksi he sitä kautta määrittelivät kuubalaiset naiset. Kongresseihin osallistuneet feministit olivat pääasiassa valkoisia, koulutettuja, keski- ja yläluokkaisia naisia, joista huomattavasti pienempi osa oli naimisissa tai äiti verrattuna kuubalaisnaisten enemmistöön. Heidän ei siis voida katsoa edustaneen keskimääräistä kuubalaisnaista, mutta he ottivat itselleen aseman kaikkien kuubalaisnaisten äänenä. Nostan esiin kaksi isompaa teemaa: poliittiset oikeudet ja äitiyden. Näitä molempia teemoja sitoo yhteen nationalismi, joka oli kuubalaisen feminismin tärkeä tausta-aate. Poliittisilla oikeuksilla feministit tarkoittivat äänioikeutta kaikissa valtiollisissa vaaleissa, joka lopulta kirjattiin Kuuban perustuslakiin 1934 ja ratifioitiin 1940. Äänioikeutta perusteltiin naisten osallistumisella Kuubalaisen yhteiskunnan rakentamiseen ja ylläpitoon sekä edistysajatuksella. Äitiyden kuubalaisfeministit mielsivät naisten olennaiseksi ominaisuudeksi, joka ei liittynyt ainoastaan fyysiseen uuden elämän synnyttämiseen, vaan ilmeni myös yhteiskunnallisena äitiytenä, joka määritti naisen toimintaa yhteiskunnassa. Kuubalaisfeministien näkemys oli, että kansakunta muodostuu miehistä ja naisista, joiden molempien ominaisuuksia tarvitaan yhteiskunnan pitämiseksi tasapainossa. Heidän mukaansa niin kauan, kun naisilta oli kielletty tiettyjä kansalaisoikeuksia, Kuuba ei voinut olla tasapainoinen, moderni valtio. Esitän, että kuubalaisfeministit rakensivat 1923 ja 1925 tietoisesti mielikuvaa lempeästä, uhrautuvasta ja aktiivisesta kuubalaisnaisesta, joka olisi täysien poliittisten ja sosiaalisten oikeuksien arvoinen. He vetosivat retoriikassaan äitiyteen ja kansallismielisyyteen, sillä niihin yhdistyi voimakkaita positiivisia tunnelatauksia. Lisäksi he pyrkivät sitomaan oman agendansa yleiseen poliittiseen uudistusmielisyyteen ja tätä kautta samaistamaan modernin valtion ja naisten oikeudet toisiinsa.