Browsing by Subject "äärioikeisto"

Julkinen keskustelu ilmastonmuutoksesta on ollut Yhdysvalloissa pitkään polarisoitunutta. Vaikka ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista on olemassa vahva tieteellinen konsensus, Yhdysvalloissa erityisesti konservatiivisesti suuntautuneessa mediassa esiintyy ilmastonmuutosdenialismia. Tässä tutkielmassa selvitetään, miten äärioikeistolainen vastamedia Breitbart kehystää ilmastonmuutosta ja ilmastotoimien puolestapuhujia uutisjutuissaan. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten nämä kehystykset sijoittuvat äärioikeistolaisen ilmastonmuutosdenialismin jatkumoon. Ilmastonmuutoksen mediarepresentaatiolla on merkitystä, koska sillä voi olla vaikutusta mielipiteenmuodostukseen ja politiikkatoimien sujuvuuteen. Tutkielma sijoittuu kulttuurintutkimuksen kentälle ja sen teoreettinen viitekehys on sosiaalinen konstruktionismi. Tutkielman aineisto koostuu 77 uutisjutusta, jotka on julkaistu Breitbartissa Yhdysvaltojen vuoden 2020 presidentinvaalien alla aikavälillä 1.9.–31.10.2020. Tutkimusmenetelmänä tutkielmassa on aineistolähtöinen kehysanalyysi. Analyysin tukena hyödynnetään tutkimusta vastamedioista, äärioikeistosta ja ilmastonmuutosdenialismista. Aineistossa ilmastonmuutosta ja ilmastotoimien puolestapuhujia kehystetään viidellä eri tavalla. Politikoinnin kehyksessä korostuvat ilmastonmuutoksen käyttäminen politikoinnin välineenä ja muiden kehityskulkujen ajaminen ilmastonmuutoksen varjolla. Populismin kehyksessä ilmastotoimet nähdään tavallisen kansalaisen elämän kurjistajina sekä eliitin ja kansan edut vastakkaisina. Liioittelun kehyksessä korostetaan ilmastotoimien puolestapuhujien liioiteltua toimintaa ja pelottelevia puheita ilmastonmuutoksesta. Nationalismin kehyksessä oman maan taloutta ja kansallista turvallisuutta korostetaan tärkeämpinä kuin globaaleja ilmastotoimia. Huijauksen kehyksessä ilmastonmuutoksen ilmaistaan olevan huijaus, salaliitto tai propagandaa. Tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa äärioikeiston suhtautumisesta ilmastonmuutokseen, sillä kehystyksissä näkyvät äärioikeistolle ja sen vastamedioille ominaiset nationalismi, muukalaisvastaisuus, populismi, salaliittoteoriat sekä ilmastonmuutosdenialismi. Tulokset vahvistavat myös aiempien tutkimusten löydöksiä Breitbartin ilmastonmuutosrepresentaatiosta. Breitbart on osa yhdysvaltalaisen äärioikeistolaisen ilmastonmuutosdenialismin jatkumoa. Se myös osaltaan kiihdyttää ilmastonmuutosdenialistista keskustelua vastamedioille ominaiseen tapaan.

Tutkielma on tehty yksityismuutolta löydettyjen Ensio Uotin teosten Kansan Työ, Kansan Valta ja Näin tahtoi valtiomies. Tämän saivat aikaan diletantit pohjalta. Kahden ensin mainitun kannessa on sininen hakaristi valkoisella pohjalla ja teokset ovat hyvin äärioikeistolaisiksi sisällöltään. Kansan Työ ja Kansan Valta on painettu vuonna 1935, 'Näin tahtoi valtiomies. Tämän saivat aikaan diletantit vuonna 1955. Tutkielmassa keskitytään Kansan Työn ja Kansan Vallan käsittelyyn ja niiden vertaamiseen Adolf Hitlerin Mein Kampfin suomennoksiin Taisteluni 1 ja Taisteluni 2. Tavoitteena on selvittää, kuka oli Ensio Uoti ja olivatko hänen teoksensa Hitlerin Mein Kampfin plagiaatteja. Lähtökohta tutkimukselle oli haastava Uotista löytyvän aineiston niukkuuden vuoksi. Keskeisenä tutkimusaineistona ovat Uotin mainitut teokset ja Hitlerin Mein Kampfista tehdyt Lauri Hirvensalon suomennokset Taisteluni 1 ja Taisteluni 2. Uotista löytyy jonkin verran aineistoa Ek-Valpon arkisosta. Toisena merkittävänä Uotin elämää sisältävänä lähteenä toimii hänen veljentyttärensä Lea Brightin pitämä blogi. Myös aikalaislehdistö 1920-luvulta 1950-luvulle on osana keskeistä lähteistöä. Aiempaa tutkimusta Uotista löytyy niukasti, tärkeimpänä Henrik Ekbergin opinnäytetyö Führerns trogna följeslagare. Den finländska nazismen 1932 -1944. Muuta tuon ajan suomalaiseen äärioikeistoon liittyvää kirjallisuutta ja aikalaispoliitikkojen arkistoja käytetään myös tarvittaessa. Metodina toimii lähdekriittinen lähestymistapa. Tutkimus osoittaa Kansan Työn ja Kansan Vallan olevan pääosin Mein Kampfin plagiaatteja. Uoti oli muokannut Hitlerin tekstejä Suomen olosuhteisiin sopivaksi ja lisännyt teoksiinsa laajat talouselämää koskevat osiot. Suuri osa Uotin teksteistä on suoraan Mein Kampfista plagioituja. Teokset on koottu yhdistämällä Hitlerin tekstejä yhden virkkeen mittaisista pätkistä aina useamman sivun mittaisiin osioihin. Toisena tutkimustuloksena havaitaan Uotin olleen aktiivinen toimija Suomen 1930-luvun äärioikeistolaisessa kentässä. Hän oli mukana useissa aikansa äärioikeistolaisissa puolueissa ja perusti lopulta oman Suomalaissosialistisen Työväen puolueensa, jonka ohjelmajulistuksia Kansan Työ ja Kansan Valta olivat. Uoti ja hänen puolueensa olivat mukana vuoden 1936 eduskuntavaaleissa, saavuttamatta kuitenkaan mainittavampaa menestystä. Toisen maailmansodan aikana Uoti aktivoitui uudelleen ja oli Valpon seurannan kohteena vakoilusta epäiltynä. Hänet tuomittiin talvisodan jälkeen virkarikoksesta kuuden kuukauden vankeuteen. Uoti oli eduskuntavaaliehdokkaana 1951 ja pyrki vielä vuonna 1956 presidentinvaaliehdokkaaksi. Hän ei päässyt eduskuntaan, eikä ehdolle presidentinvaaleihin. Uotin taustalla vaikuttaneita voimia tai tukijoita ei löytynyt tutkimuksen aikana, hän vaikuttaa toimineen itsenäisesti. Ensio Uoti toi Hitlerin Mein Kampfin suomennettuna ja tiivistetyssä muodossa suomalaisten saataville kuusi vuotta ennen Mein Kampfin suomentamista. Hän ei kuitenkaan onnistunut levittämään suomalaissosialismiksi nimittämäänsä oppia kovinkaan laajalle epäonnistuttuaan poliittisissa pyrkimyksissään. Uoti ei ollut persoonana tarpeeksi vakuuttava, mikä yhdessä maamme olosuhteiden kanssa vaikutti merkittävästi hänen epäonnistumiseensa. Uotin eli suuren osan elämästään Saksassa ja sieltä voisi löytyä lisävalaistusta hänen elämäntarinaansa ja toimintaansa maamme rajojen ulkopuolella.

Eräs tarkkanäköisimmistä niistä valistuksen kriitikoista, jotka uskoivat selkeään kausaaliseen ketjuun ulottuen valistuksesta aina Ranskan vallankumouksen lopun terroriin ja yhteiskuntarauhan järkkymiseen, oli eurooppalaisen konservatismin oppi-isänä pidetty savoijilainen Joseph de Maistre. Hän esitti vallankumouksen olevan Jumalan rangaistus valistuksen synneistä. Näin ollen valistus merkitsi hänelle pimeyttä, tuhoa ja vertaansa vailla olevaa pahuutta – valistusajattelijoiden korostaman järjen, valon ja edistyksen sijaan. Maistre on tyypillisesti nähty antimodernina konservatismin, vastavalistuksen ja vastavallankumouksellisuuden henkilöitymänä – dogmaattisena väkivaltaa ja yhteiskunnallista hierarkiaa ihannoivana ajattelijana sekä periksiantamattomana katolisen uskon ja monarkian puolestapuhujana. Viimeaikaisessa tutkimuksessa tällainen perinteinen kuva on kuitenkin kyseenalaistettu ja sen sijaan on korostettu Maistren ajattelun maltillisia, jopa moderneja piirteitä. Provokatiivisimmin Maistren moderniudesta puhuessa on tämän jopa esitetty ennakoineen 1900-luvun postmodernismia. Tutkielma käsittelee Maistren poliittista ajattelua. Lisäksi työ tarkastelee kysymystä siitä, miten Maistren poliittinen ajattelu sopii tutkimuskirjallisuudessa esitettyihin näkemyksiin tämän väitetystä moderniudesta tai toisaalta sen vastakohdasta. Työn keskeiset alkuperäislähteet ovat kolme, aiheeni kannalta keskeisintä Maistren 1790-luvulla kirjoittamaa poleemista kirjoitusta. Niissä hän hyökkää paitsi Ranskan vallankumousta, myös sen taustalla hahmottamaa valistusta ja erityisesti sen poliittisia implikaatioita vastaan. Vaikka savoijilaisajattelijaa on tutkittu, ei hänen poliittista ajatteluaan ole systemaattisesti kartoitettu. Tämän työn tavoitteena onkin luoda tarkka ja perusteellinen syväanalyysi siitä, mistä Maistren poliittisessa ajattelussa oli pohjimmiltaan kysymys. Lisäksi tutkielma pyrkii hahmottamaan, mikä on Maistren potentiaalinen relevanssi nykyaikana leviävän konservatiivisen ja äärioikeistolaisen populismin suosion kasvussa ja sen syiden ymmärtämisessä. Tutkielmassa aihetta lähestytään tekstianalyysiä ja lähilukua hyödyntäen. Työn keskeinen ja edeltävään tutkimukseen nähden uusi teesi on se, että siinä missä viimeaikaisessa Maistren ajattelun maltillisuutta painottavassa tutkimuksessa on lähinnä korostettu tämän yllättävää samankaltaisuutta vasemmistoon ja postmodernisteihin, mitä tulee näkemyksiin historiasta tai järjen rajallisuudesta, voidaan tämän ajattelusta havaita yllättävästi myös poliittiselta sisällöltään pikemminkin vasemmistoon kuin konservatismiin tai vastavalistukseen tavallisesti yhdistettäviä argumentteja. Erityisesti Maistren näkemykset edustuksellisen demokratian puutteista ja kontrolloimattoman eliitin vallan vaaroista muistuttavat hämmästyttävän paljon niin Karl Marxin, Friedrich Engelsin kuin 1900-luvun eliittiteoreetikoiden ja 2000-luvulla radikaalidemokratiasta puhuneen Chantal Mouffenkin huomioita edustuksellisen demokratian ongelmakohdista. Lisäksi tutkimus esittää, että Maistren poliittista ajattelua määrittävä tekijä on dogmatistisen monarkian, katolisen uskon ja yhteiskunnallisen hierarkian itseisarvoisuuden puolustamisen sijaan pragmaattinen, poliittista realismia edustava pyrkimys turvata yhteiskuntarauha ja siten ihmisten onnellisuus. Vaikka tutkielmassa esitetään, ettei Maistrea voi rehellisyyden nimissä olla käsittelemättä muutoin kuin osana konservatiivista traditiota, osoitetaan siinä, ettei tämän ajattelu ole suinkaan itsestäänselvää. Lisäksi työ ehdottaa, että kenties Maistren ajattelun tutkiminen voisi myös tarjota paremman ymmärryksen vallitsevasta poliittisesta kahtiajaosta, jossa yhdellä puolella ovat ne, jotka vankasti luottavat, tai ainakin haluaisivat luottaa valistuksen optimismiin sekä liberaaleihin ideaaleihin – kun taas toisella puolella ne, jotka jakavat Maistren pessimistisen maailmankuvan ja kokevat, että valistuksen ja siitä kumpuavan liberalismin lupaukset jatkuvasti lisääntyvästä hyvinvoinnista ja onnellisuudesta ovat olleet silmänlumetta ja hyödyttäneet vain harvoja. Maistren katkera valistuskritiikki toimii myös varoittavana historiallisena esimerkkinä siitä, kuinka rajuja ja epätoivoisiakin reaktioita voi ilmetä, kun ihmisten todellisia pelkoja ja huolia ei oteta huomioon, mistä ajankohtainen esimerkki on nykyisten populististen liikkeiden suosio.

Tutkielma käsittelee Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ideologiaa. Tavoitteena on selvittää mitä liikkeen kansallissosialismi tarkoittaa ja miten sitä perustellaan. Pohjoismainen Vastarintaliike on aiemmin esiintynyt tutkimuksessa osana laajempaa katsausta erilaisia äärioikeistolaisia toimijoita ja ryhmittymiä. Ääriliikkeiden tutkiminen voi paljastaa yhteiskunnassamme piileviä konflikteja ja ongelmia, jotka nousevat laajemmin esille vasta tulevaisuudessa. Liikkeen ideologiaa lähestytään poliittisille ideologioille yhteisinä piirteinä nähtyjen kolmen elementin kautta. Näitä elementtejä ovat kritiikki, ideaali eli hyvä yhteiskunta sekä keskeiset keinot ja toimijuus. Aineistona toimii liikkeen suomenkielinen poliittinen manifesti sekä sen yhteyteen liitetyt lisätekstit. Lisäksi vertailua tiettyjen keskeisinä tulkittujen käsitteiden suhteen suoritetaan liikkeen ruotsinkielisen manifestin suhteen. Tutkielmassa liikkeen ideologiaa verrataan myös muutamiin varhaisempien tutkimusten tulkintoihin kansallissosialismista. Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kritiikki perustuu globaalin sionismin uhalle sekä sen aiheuttamille vallitsevan järjestelmän ongelmille. Ideaali hyvästä yhteiskunnasta puolestaan perustuu rotuajatteluun, pohjoismaisuuteen, kansankokonaisuuteen, taloudelliseen itsenäisyyteen, omavaraisuuteen, vaihtoehtoiseen demokratiaan, ympäristöajatteluun sekä puolustukselliseen sotilaalliseen varustautumiseen. Keskeiset keinot tämän ideaalin saavuttamiseksi liikkeellä ovat vallankumous sekä liittoutuminen pohjoismaalaisten kesken. Tutkielman johtopäätöksinä havaitaan liikkeen ideologian sisältävän paljon erilaisia elementtejä, joista useat ovat epämääräisiä tai jopa ristiriitaisia. Kuitenkin tiettyjä aivan keskeisiä ja kiistattomia ydinkäsityksiä on havaittavissa. Liikkeen ideologian nähdään rakentuvan ajatukselle taistelusta globaalia sionismia ja sen kansalle, rodulle ja ympäristölle aiheuttamia turmiollisia vaikutuksia vastaan. Liikkeen tärkein yksikkö uuden yhteiskunnan perustaksi on pohjoisen rodun ja pohjoismaisuuden määrittämä kansa, joka tutkielmassa tulkitaan organistisen yhteiskuntanäkemyksen pohjalta nousevaksi päämääräksi. Pohjoisen rodun osallisuuden jakavaa väestöä ja sen perinteisiä asuinalueita pyritään puolustamaan niihin kohdistuvilta uhilta. Liikkeen ideologia toisintaa useita edeltäneitä tulkintoja kansallissosialismista, vaikka tiettyä osittaista maltillistumista retoriikassa havaitaan.

Tässä maisterintyössä tutkitaan yhdysvaltalaislähtöisen äärioikeistosalaliittoteoria QAnonin ilmentymiä suomalaiseen internetkeskusteluun. Tutkimuksen tarkoitus on vastata siihen, mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia yhdysvaltalaisessa ja suomalaisessa QAnon-viitteisistä keskusteluista on havaittavissa, minkälaista QAnon viitteistä keskustelua suomalaisessa internetkeskusteluista on löydettävissä sekä siihen, miksi salaliittoteoriat, kuten QAnon, kiinnostavat internet-käyttäjiä. Kysymyksiä tarkastellaan tutkimuskirjallisuuden sekä internetistä kerätyn aineiston avulla. Tutkimuksessa metodina on käytetty laadullista sisällönanalyysiä. Maailmaa järisyttäneet tapahtumat kuten COVID-19-pandemia sekä Ukrainan sota puhuttavat niin suomalaisia kuin yhdysvaltalaisia salaliittoteoreetikkoja. Myös maailmaa hallitseva eliitti ja siihen kuuluvat lieveilmiöt kirvoittivat internet-käyttäjät kirjoittamaan niin Yhdysvalloissa kuin meillä täällä Suomessa. Suuret, yhteiskuntia ja niiden rakenteita järisyttävät tapahtumat, kuten maailmanlaajuiset pandemiat ja sodat ovat ihmisen käsityskyvylle niin valtavia asioita, että ihmisen mieli kaipaa yksiselitteisiä ja ennen kaikkea nopeita vastauksia. Vaihtoehtoisasiantuntijoiden antamat vastaukset voivat tuntua varmemmilta kuin viranomaistahojen ohjeistukset esimerkiksi pandemiaa koskien. Salaliittoteorioiden verkostot, kuten QAnon, ovat kuin jättimäisiä pyörteitä – kun yksi teorian säie tuntuu uskottavalta, ja omia näkökulmia tukevalta, alkaa toinenkin säie kuulostamaan varteenotettavalta. Ennen pitkää ihminen on huomaamattaan joutunut pyörteen silmään. Salaliittoteorioiden mukautumien poliittiseksi työvälineeksi lisää myös niiden kiinnostavuutta. Paikoin teorioiden pääpaino ei enää ole niiden todenmukaisuudessa tai uskottavuudessa, vaan ennemmin vastapuolen lokaamisessa. Salaliittoteorioita disinformaationa levittämällä voidaan saada aikaan vakaviakin vahinkoja, kuten maailmalla on jo jouduttu huomaamaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa QAnon on motivoinut ihmisiä väkivaltaisuuksiin, joista esimerkkinä Yhdysvaltain kongressitalon valtaus 06.01.2021. Salaliittoteoriat eivät ole mikään uusi ilmiö, ja väitänkin että akateemiselle maailmalle olisi hyvin merkittävää alkaa tutkia salaliittoja enemmän ja pyrkiä ymmärtämään niiden merkityksiä ihmisten käsitykselle yhteiskunnasta. Ymmärtämällä miten ihminen tulkitsee yhteiskunnan toimivan – oli se sitten eliittien pyörittämää, taikka demokratiaa – voimme oppia ihmisyydestä enemmän. Salaliittoteorioiden tutkiminen voi tukea myös ymmärrystämme eri alueista ja kulttuureista, kuten esimerkiksi QAnonin kohdalla Yhdysvalloista, sen kulttuurista ja yhteiskunnan rakenteista. Salaliittoteorioiden tutkiminen voi olla parhaimmillaan myös monitieteellistä yhteistyötä, ja siksi olisi hyvin merkittävää ja tärkeää jatkaa niiden tutkimista.