Tutkielma on kontekstuaalinen oikeushistorian analyysi vuoden 1974 Itämeren suojelusopimuksen syntyvaiheista ja sen liittymisestä silloiseen yhteiskunnalliseen ja kansainväliseen tilanteeseen.
Tutkielmassa hahmotellaan ensin miten ympäristönsuojelu ja tarkemmin pilaantumiskäsitys muuttui 1970-luvulle tultessa. Tätä muutosta arvioidaan ILA:n vuoden 1958 New Yorkin ja vuoden 1966 Helsingin kokouksen ja niin sanottujen “Helsinki Rules” materiaalin myötä. Tutkielmassa analysoidaan myös Suomen ensimmäistä YK-aloitetta vuodelta 1970 ja liitetään se osaksi ympäristöoikeuden muutosta ja vuoden 1974 Itämeren suojelusopimuksen taustoja.
Tutkielmassa arvioidaan Suomen intressejä tässä muutoksessa ja pohditaan todellisia syitä sopimuksen solmimiseen sekä arvioidaan näitä tavoitteita kansainvälisessä tilanteessa.
Tutkielmassa tarkentavana kirjallisuutena ja yksilönäkökulman saamiseksi on käytetty Eero Johanne Mannerin mielipiteitä. Hän eli koko aikakauden tapahtumien keskiössä ja kirjoitti nimenomaan juristinäkökulmasta ympäristönsuojelusta, mutta kirjoituksista löytyi myös tietoa tapahtumien ympäristönsuojelullisista ja poliittisista tavoitteista.
