Elinkeinoelämän ja vaihdannan kannalta oikeusjärjestelmän johdonmukaisuudella ja ennakoitavuudella on huomattava merkitys. Ympäristövahinkoja koskevan korvausvastuun arvioiminen ja sen huomioiminen esimerkiksi sopimusneuvotteluissa hankaloituu, jos vastuuperusteiden tulkinta ei ole johdonmukaista ja ennakoitavaa. Korvausvastuuta koskevan oikeustilan epätäsmällisyys saattaa aiheuttaa myös kustannuspaineita elinkeinoelämälle, koska yritykset pyrkivät luonnollisesti varautumaan vastuutilanteiden varalta muun muassa erilaisin vapaaehtoisin vakuutusjärjestelyin.
Tutkielmassa käsitellään ympäristövahinkoja koskevan vahingonkorvausoikeudellisen korvausvastuun kohdentumista erityisesti ympäristövahinkolain, mutta myös muun korvausoikeudellisen sääntelyn soveltamisalaan kuuluvien ympäristövahinkojen osalta. Ympäristövahinko saattaa ensinnäkin aiheutua tilanteessa, jossa työn teettäjän ja suorittajan välillä on ainoastaan toimeksianto- tai urakkasopimus. Nykyisin urakkaketjut voivat olla myös varsin monitasoisia, mikä saattaa osaltaan hankaloittaa korvausvastuullisen tahon määrittämistä. Ympäristövahinkolain tai lain esitöiden perusteella ei voida suoraan päätellä, milloin esimerkiksi työn teettäjää ja milloin taas itsenäistä suorittajaa voitaisiin pitää ympäristövahinkolaissa tarkoitettuna korvausvelvollisena toiminnanharjoittajana. Tällaisessa tilanteessa keskeinen kysymys on, miten ympäristövahinkoa koskeva korvausvastuu vahingon sattuessa kohdentuu. Työssä keskitytään nimenomaisesti toiminnanharjoittajan vastuun ulottuvuuden määrittelyyn oikeuskäytännön valossa. Tutkimuksen pääpaino on luonnollisesti ympäristövahinkolain soveltamisalaan kuuluvissa vahingoissa, mutta rajaus ei ole käytännön syistä ehdoton. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota myös riskienhallinnan ja erityisesti vapaaehtoisten vastuuvakuutusten merkitykseen ympäristövahinkojen korvaamisessa. Kysymyksessä on siten korvausvastuun koherenssia ympäristövahingoissa etsivä oikeusdogmaattinen tutkimus, jossa otetaan huomioon ympäristövahinkojen korvausvastuun kohdentamista koskeva sääntely ja ratkaisukäytäntö kokonaisuudessaan.
Tutkimusaiheen tarkastelu on kytketty käytännön elämään keskittymällä erityisesti toimialoihin, joilla ympäristövahinkoja tutkitusti aiheutuu. Ympäristöonnettomuuksien lukumääristä, mahdollisista ympäristövahinkotilanteista ja maksetuista korvauksista on saatu hyödyllistä taustatietoa muun muassa ympäristöministeriön teettämistä ympäristövahinkoselvityksistä sekä eri viranomaisten ylläpitämistä onnettomuusrekistereistä. Tutkielman kannalta keskeisessä asemassa ovat luonnollisesti ympäristövahinkojen korvaamista koskevat tuomioistuinten ratkaisut sekä vakuutuslautakunnan ratkaisusuositukset. Tutkielmassa on huomioitu myös ympäristövahinkojen korvausvastuun kohdentumisen kannalta merkittävä ruotsalainen lainvalmisteluaineisto, oikeuskirjallisuus sekä oikeuskäytäntö.
Tutkielmassa on tunnistettu ja systematisoitu lainsäädännöstä sekä oikeuskäytännöstä erityisesti sellaisia vastuuperusteita ja seikkoja, joiden perusteella korvausvastuun kohdentumista ympäristövahingoissa voidaan arvioida. Tutkielmassa on esitetty arviointikriteerit, jotka ympäristövahinkoja koskevan korvausvastuun kohdentamisen arvioinnissa on lainsäädännön, ratkaisukäytännön ja oikeuskirjallisuuden nojalla syytä ottaa huomioon.
